Oletko vähentänyt shoppailua koska tavarat / vaatteet huonolaatuisia?
Mä olen. Ja radikaalisti olenkin. Yritän pärjätä nyt vanhoilla kestävillä vaatteilla ja käyttötavaroilla. Uudet menee heti huonoon kuntoon tai hajoavat.
Kommentit (127)
En, vaan lisännyt. Vaatteet hajoilee sen verran nopeaan tahtiin että pakko aika usein ostaa uusia.
Tavaroita ei ihan niin usein toki tuu ostettua, mut ei niidenkään osto ainakaan vähentynyt ole.
Kaapissani ei juuri ole niitä entisajan kestäviä vaatteita, kun olen aika nuori ja suurinosa vaatteista jäänyt pieniksi niistä kestävämmistä mitä oli, kun rintavarustus on aika reilu verrattuna teinivuosiin vaikka muuten samat vaatteet oiski mahtunu :P
Kyllä olen. Enkä osta enää vaatteita verkkokaupoista, sillä sitä laatua ei tietokoneen näytöltä voi todeta. En jaksa odotella jotain vaatetta ensin viikkoa, ja sitten lähettää takaisin, kun huomaan että paskan möivät. Sitten joudun taas odottamaan seuraavaa pakettia ja taas lähettää takaisin. Käyn ostamassa vain tarpeeseen ja laatua.
Kyllä! Pyrin keskittämään vähiä rahojani niihin merkkeihin jotka kestää. Esim. lapsille ostan legoja.
Kirppiksiltä metsästän meille vaatteet.
Minulla ei vaatteista mahdu ne vanhat hyvät, mutta juuri astioita ja kodintekstiilejä en hanki kuin pakon edessä, eikä sellaista pakkoa ihan heti tule. Olen laittanut esim. pyyhkeistä kierrätykseen kaikki muut paitsi ne vuosikymmeniä vanhat.
Vaatteita on pakko ostaa, kun vanhat menevät rikki ja nuhjaantuvat nopeasti. En saa minkäänlaista iloa ostelusta, kun huonon laadun huomaa jo ostohetkellä. Ylläpidän mahdollisimman pientä vaatevarastoa.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 08:18"]
Kyllä. Ihan järjetöntä ostaa vaatteita, kenkiä tms. jotka ovat lähes kertakäyttöisiä! En kyllä tiedä, mitä pukisin päälleni kun vanhat vaatteeni väistämättä joskus tulevat tiensä päähän... Toivottavasti kirppikseltä löytyy vielä kunnollista laatua! Alushousujen osto vie järkeni, mikään ei tunnu nykyään kestävän 60C:n pesua :(
[/quote]käytä pikkuhousunsuojaa ei tarvi pestä 60 ssa vaan 40 ssa.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 08:43"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 08:38"]
Juu, olen. Jossain vaiheessa ajattelin, että en viitsi maksaa vaatteista isoja summia, joten päädyin ostamaan halvalla. Mutta nehän ei kestä (on poikkeuksia toki), ekassa pesussa voi olla saumat vinossa ja tekstiili venähtänyt. Nyt en ole ostanut vähän aikaan mitään... Mutta seuraavan vaatteen kun ostan, katson että laatu on hyvä, maksakoon sitten vaikka vähän enemmän.
[/quote]
Ekan pesun jälkeen vaatteisiin tulee myös kauttaaltaan kevyttä nöyhtää tai nukkaa vai mitä lie. Kankaan pinta mene sellaiseksi. Lisäksi reikiä keskellä vaatetta tulee. Alushousut ovat ihan kamalia nykyään, saumat ratkeilee jne.
[/quote]oletkohan lihonut kun saumat ratkeilee?
Olen. Mulla on joitakin vanhoja ns. halpisvaatteita, jotka ovat kunnon (paksua) kangasta ja hyvin ommeltuja. Nykyään saa todellakin valikoida jotta löytää sidettäviä vaatteita. Eikä hintakaan takaa laatua.
Olen. Kirppikseltä saa halvalla ja monesti parempaa kuin jostain kaupasta.
Mulla ei ole rahaa ostaa laadukasta kodinhoitotuella, joten en osta nykyään käytännössä mitään. Kirpparilta ostan, viimeksi uudet farkut 3 €:lla!
Sloggin alushousut kestivät ennen vuosia. Byt saumat repeää kun vetää eka kerran jalkaan.
Olen. Ja siksikin että olen järkeistänyt elämääni muutenkin. Olen vienyt kaiken turhan kirppareille ja kaatikselle. Nautin kun kotona on tilaa ja tiedän missä mikäkin tavara on. Rahaa jää joka kuukausi ihan kunnolla säästöön pahan päivän varalle mutta myös rakkaimpaan harrastukseemme matkusteluun . Minua eivät mainosmiehet ja bonuspäivät enää hetkauta.
Todellakin. Jopa 8-vuotiaat HM:stä ostaneet vaatteet on vieläkin hyvänlaatuisia, mutta nykyvaatteiden laatu on laskenut kuin lehmän häntä. Tiedän että nuo muovista neulotut kuteet tulevat kamalista bangladeshilaisista nyrkkipajoista ja voitot käärii länsimaalaiset firmat. Minulla on kirppareilta löytyneitä paitoja 70'luvulta ja niissä ei ole nypyn nyppyä! Ja kangas on paksua puuvillaa joka ei mene miksikään. Eli kyllä, olen lopettanut vaatekaupoissa juoksemisen ja suosin pieniä vintage-liikkeitä. Mutta toki kalsarit ostan uusina :D. Samalla olen lopettanut Arabian muumimukien ostamisen, niissä ei ole mitään Tove Janssonin hengestä muutenkaan jäljellä.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 10:28"]
Sloggin alushousut kestivät ennen vuosia. Byt saumat repeää kun vetää eka kerran jalkaan.
[/quote]
En ole samaa mieltä. Ostin viime kesänä mökkireissulle hätävaraksi kahdet Sloggit kun kylän pikkukaupassa ei muita ollut. Molempia olen sitten käyttänyt nyt kohta vuoden ja edelleen ovat hyvässä kunnossa. Suorastaan yllätyin positiivisesti.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 10:45"][quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 10:28"]
Sloggin alushousut kestivät ennen vuosia. Byt saumat repeää kun vetää eka kerran jalkaan.
[/quote]
En ole samaa mieltä. Ostin viime kesänä mökkireissulle hätävaraksi kahdet Sloggit kun kylän pikkukaupassa ei muita ollut. Molempia olen sitten käyttänyt nyt kohta vuoden ja edelleen ovat hyvässä kunnossa. Suorastaan yllätyin positiivisesti.
[/quote]
ehkä ne oli vuosia sitten tuotu hyllylle myyntiin...?
Olen entisestäkin vähästä vähentänyt vaan. Mistä te sitten ostatte sitä kestävää ja kalliimpaa laatua? En oo löytänyt esim. Vaatteista kuin päättömän riemunkirjavia ideaoksennuksia... Jotka siis tehty suomessa ja joista vielä hehkutetaan laatua.
Mistä ihmeestä olette keksineet, että esim. lastenvaatteiden tulisi kestää 6 kk ehjinä?? Kaikki on kiinni käyttötavoista. Jos ulkohousuihin saadaan reiät raapimalla polvia ja takapuolta teräviin kiviin, niin kukaan ei korvaa. Tai toinen ostaa lapselle 3-4 paitaa, joita pesee jatkuvasti, toisella on 13-14 paitaa, joita kaikkia käytetään. Kuluvathan ne nyt eri tavoin ja pesuaineillakin on merkitystä.
Sitä paitsi on ihan käsittämätöntä luulla, että joku alle kympin paita kestäisi yhtä paljon kuin viidenkympin paita. Mistä lähtien laadun pitäisi olla samanlaista eri hintaisissa tuotteissa?
Ap:n kysymykseen vastaan, että en ole siksi vähentänyt kulutusta, että tuotteet olisivat huonoja. Olen vähentänyt kulutustani, koska en halua liikaa tavaraa ympärilleni ja haluan säästää rahojani. Esim. lastenvaatteita hankin mieluiten second handeistä, mutta tietyt jutut on ostettava uutena. Silloin etsin tuotteita, joiden hinta-laatu -suhde on hyvä.
Samalla järkevällä tasolla ostelu kuin ennenkin, mutta tarkemmaksi olen tullut laadun suhteen. Todella useasti olen joutunut reklamoimaan, jopa kalliimmista merkkituotteistakin. Eniten kiukututtaa ihmiset, jotka marisevat huonosta laadusta, eivät reklamoi, vaikka olisi aihetta.
Hyvä kombinaatio voisi olla sellainen, että esim. Bangladeshin vaatetehtaissa valmistettaisiin vaatteita laadukkaista kankaista. Ompelijoiden palkkaa pitäisi myös nostaa ja työoloja parantaa. Joka tapauksessa ompelu on hyvä tapa työllistää köyhien maiden ihmisiä, kunhan siitä maksetaan enemmän ja työoloista huolehditaan. Kuluttajat ovat varmasti valmiita maksamaan tämänhetkisen hinnan sijaan jopa kaksinkertaisen hinnan, kun tietävät, että tuote on parempilaatuinen ja tehty eettisesti hyvissä olosuhteissa.
Tällä hetkellä halpavaatteiden ompelujälki on mielestäni hyvä. Nyt vaan pitäisi saada muut asiat kuntoon.
Olen, ja minä myös erityisesti olen jättänyt Iittalat ja Arabiat kauppoihin. Ostan harvoin enää vaatteita, ainoa sellainen kulutustavara mitä ostan on parit ballerinat vaikka Hennesistä kesäksi. Ne on sellaiset crocsien korvikkeet minulle (niitä en rumuuden takia halua), nopea laittaa kesällä jalkaan ja mukavat jalassa.
Kirppareilta ostan itselle, lapsillekin jos löytyy sopivaa tarpeeksi hyväkuntoisena. Sitten hyödynnän alennusmyynnit. Ja olen vähentänyt kulutusta myös siksi, että suututtaa maksaa jostain kalliisti, vaikka rahaa olisikin. Kahvia en enää kahviloissa juo, enkä kyllä syö niitä ylihinnoiteltuja tuotteitakaan. Suosin pieniä, ketjujen ulkopuolisia kahviloita ja ravintoloita.