Hämmentävä kuva työkaverilta
Olen aloittanut uudessa työpaikassa neljä kuukautta sitten ja ystävystynyt erään työkaverin kanssa. Juttelemme paljon konttorilla ja käymme yhdessä lounaalla. Mitään työpaikan ulkopuolista kontaktia meidän välillämme ei ole (pl. Insta/linkedin/facebook).
Viime viikolla hän lähetti minulle sähköpostilla kuvan itsestään ilman mitään kommenttia. Kuvassa hän on ihonmyötäisessä bilemekossa. Kuvan oli mielestäni hyvän maun mukainen, mutta toisaalta ei sellainen mitä normaalisti työkaverille lähetettäisiin (varsinkaan miehelle). Häkellyin kuvasta, enkä vastannut siihen mitään. Kuvan lähettämisen jälkeen tilanne meidän välillämme on ollut hieman vaivaantunut, enkä oikein osaa sanoa mitä hän kuvan lähettämisellä oli edes tarkoittanut. Itse olen koko ajan tulkinnut, että meidän välillämme ei ole muuta kuin hyvä työystävyys, enkä kumpikaan ole ainakaan avoimesti flirttaillut yms.
Itse olen onnellisesti naimisissa ja meillä on kaksi lasta, joten minulla ei ole aikomustakaan ryhtyä naisen kanssa suhteeseen, jos kuvan lähettäminen millään tavalla oli edes vihje jostain ystävyyttä syvemmästä. Todettakoon, että nainen on erittäin kaunis ja todennäköisesti tottunut saamaan aina haluamansa miehen (on nykyään sinkkuna).
Miten tilanteeseen kannattaisi suhtautua? Annanko ajan vain hoitaa asian ja unohtaa se tai olisiko parempi, että kommentoisin kuvaa. Sen lähettämisestä on jo miltei viikko, joten asiaan palaaminen nyt tuntuisi omituiselta. Toisaalta olemme tulleet todella hyvin juttuun ja haluaisin että jatkossakin näin olisi.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä jotkut naiset ovat ns. munahaukkoja. Mun miestä on tultu iskemään sinä aikana kahvilassa, kun olin vessassa. Olin siis jo huomannut aiemmin, että pari naista tuijotteli miestäni, vaikka oltiin kahdestaan. No, saivatpa nenilleen. Ei lähtenyt mun mies heidän matkaan😂
Kuitenkin käy panemas kaunottaria, kun silmäsi välttää.
Eikä käy. Yrität vain ärsyttää;)
Hän yrittää myös selittää itselleen, että kaikki miehet ovat luonnostaan epäluotettavia nysväkkeitä, joten hän voi myös käyttäytyä samalla tapaa (jos saisi tilaisuuden) ilman että hänen tarvitsisi ajatella itseään sekundamiehenä. Se että, muilla miehillä on kyky toimia kunniallisesti, nakertaa hänen käsitystään maailmasta ja omasta paikastaan siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi varattu mies tarvitsee työpaikan kauniin sinkkunaisen ystäväksi? Eikö sinulla ole muita ystäviä? Mietipä sitä niin valkenee miksi sait kuvan.
Koska hän on hauska ja fiksu tyyppi, jolla on paljon hyviä tarinoita kerrottavaksi (ja osaa myös itse nauraa omille jutuilleen). Sukupuoli tässä on yhdentekevä, mutta ajatus, että en voisi olla hänen ystävä koska hän on nainen, on suoraan sanottuna omituinen. Ja kuten olen moneen kertaan todennut, minulla ei ole mitään aikomusta eikä kiinnostusta ryhtyä mihinkään ystävyyttä syvempään.
Mutta teidän ystävyytenne väliin tuli nyt yksi kuva. Et voi enää ajatella hänestä samalla tavalla kuin ennen kuvaa, eikä hänkään sinusta.
Älä reagoi mitenkään, ole niin kuin tätä ei olisi tapahtunut. Jos naisella on ollut jotain taka-ajatuksia, luulisi että häntä nolottaa nyt sen verran että ottaa itse vähän etäisyyttä sinuun. Jos taas "ei luovuta" jo alkuunsa, ei hänestä ystäväksi olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haloo ihmiset, ei se mikään vahinko ollut 😂 Outoa lähetellä vietteleviä kuvia meilitse.
Mitähän ap:n vaimo tykkäisi, jos kuulisi miehen viettävänsä aikaa työpaikan kauniin sinkun kanssa?
Mitä sen vaimon tarvitsisi tykätä? Minun miehelläni on muutamakin todella upea sinkkunaiskaveri. Kuitenkin mies valitsi ennemmin minut.
niinhän sä luulet
jos käy usein lounaalla vastakkaista sukupuolta olevan työkaverin kanssa, niin ehkä siinä jompikumpi (ei välttämättä molemmat) alkaa jossain vaiheessa ajatella toista vähän enemmänkin. ei naisten ja miesten välit ole koskaan satavarmasti niin neutraalit kuin samaa sukupuolta olevien kesken (siis kun heterot kyseessä).
Vierailija kirjoitti:
Älä reagoi mitenkään, ole niin kuin tätä ei olisi tapahtunut. Jos naisella on ollut jotain taka-ajatuksia, luulisi että häntä nolottaa nyt sen verran että ottaa itse vähän etäisyyttä sinuun. Jos taas "ei luovuta" jo alkuunsa, ei hänestä ystäväksi olekaan.
Olen ajatellut asian niin, että JOS kyse on iskuyrityksestä, niin sanon etten ole kiinnostunut. Jos hän haluaa jatkaa ystävänä, niin se sopii mainiosti, jos ei niin sitten ei voi mitään.
Ja itse olen vastuussa omasta avio-onnesta, joten sinänsä en näe varsinaista ongelmaa olla ystävä henkilön kanssa joka mahdollisesti on yrittänyt mua iskeä. Ja pystyn vaimolleni tästä asiasta puhumaan, ei tämä mikään varsinainen salaisuus ole (varsinkin kun en ole itse tehnyt mitään).
Että oikein konttorilla.
On kyllä niin typerä tuo tarinasi, että älä jätä vielä sitä konttoria, sinusta ei kirjailijaa tule.
Tää on provo muttta jos nyt leikitään että ei ole provo niin olet tehnyt: jättänyt torjumatta.
"juttelemme paljon konttorilla" eikö teillä töitä ole?
Fiksut tyypit ei lähettele varatuille miehille kuvia itsestään vartalonmyötäisissä mekoissa.
Pystyt puhumaan vaimolle mutta et ole puhunut! Ei näin tyhmiä miehiä ole. Tämä on naisen kirjoittama provo.
Vierailija kirjoitti:
Taas näitä työkaverit työkaverit ikuiset panokaverit. Vielä kehiin avokonttorin sähkötyöpöytä jne. saadaan draamaa vuosiksi eteenpäin.......
Tästä se lähtee. Ap on mennyttä kalua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haloo ihmiset, ei se mikään vahinko ollut 😂 Outoa lähetellä vietteleviä kuvia meilitse.
Mitähän ap:n vaimo tykkäisi, jos kuulisi miehen viettävänsä aikaa työpaikan kauniin sinkun kanssa?
Mitä sen vaimon tarvitsisi tykätä? Minun miehelläni on muutamakin todella upea sinkkunaiskaveri. Kuitenkin mies valitsi ennemmin minut.
niinhän sä luulet
ennemmin kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haloo ihmiset, ei se mikään vahinko ollut 😂 Outoa lähetellä vietteleviä kuvia meilitse.
Mitähän ap:n vaimo tykkäisi, jos kuulisi miehen viettävänsä aikaa työpaikan kauniin sinkun kanssa?
Minulla on hyvin luottamuksellinen suhde vaimooni ja hän tietää, että olen ystävystynyt kyseiseen naiseen. ja tietää myös sen, että en ikinä ryhtyisi mihinkään avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen. Joten tämä on pienin ongelmani.
Kommenttien perusteella olen päättänyt, että annan jutun olla. Jos hän jatkossa laittaa jotain vastaavia kuvia yms. niin sitten on on ilmeisesti pakko puhua asia selväksi. Olisin kuitenkin todella yllättynyt jos hän yrittäisi minua iskeä, koska en ole edes hänen tyyppiään. (leppoisia perheenisä vs. ns. alfamiehet).
Hienoa, jos luottamus pelaa vaimon kanssa. Mutta en koskaan menisi takuuseen siitä kolmannesta osapuolesta.
Olen itsekin kaunis, nuori nainen, joka monen mielestä "saisi kenet haluaa". Tähän mennessä olenkin valinnut niitä alfoja, jotka olen todistanut olleen umpisurkeita valintoja (ketäpä tämä yllättää). Nyt katson aivan päinvastaisia miehiä ja tunnen heihin vetoa. Ehkä tämä innokas ystäväsi toimii samoin. Ei ulkonäkö aina korreloi kumppanimakua.
Tämä näin. Maailma on muuttunut ja varatun iskeminen ei enään ole häpeä. Ihmiset elää kuin viimeistä päivää.
Ja varatun iskemisen jälkeen voi sitten siirtyä seuraavaan.
Tällainen viesti takaisin olisi ollut hyvä:
Hei Mirkku,
Sähköpostisi taisi tulla nyt vahingossa väärään osoitteeseen.
Näytit olevan lähdössä ulos, joten pidä hauska ilta.
Yt,
Jorma
Vierailija kirjoitti:
Saattoi olla vahinko...
Joo varmasti.
Vierailija kirjoitti:
Tällainen viesti takaisin olisi ollut hyvä:
Hei Mirkku,
Sähköpostisi taisi tulla nyt vahingossa väärään osoitteeseen.
Näytit olevan lähdössä ulos, joten pidä hauska ilta.
Yt,
Jorma
Hei Mirkku
Kaunis pylly ja seksikäs vartalo.
Heruuko pillua?
Yt