Lue keskustelun säännöt.
Päiväkodissa huolta: 4 -vuotias lapseni "jumittaa"
No huhhuh
09.12.2020 |
Ei vitsit. Mulla on siis 4 -vuotias poika, joka on maailman iloisin ja kiltein, kavereita on päiväkodissa ja olen ajatellut että kaikki on sujunut hyvin. Vapaa-aikana luen hänelle, käydään tosipaljon hoplopeissa, uimassa, tramppapuistoissa ja mitä kaikkea. Nyt päiväkoti ja neuvola ohjaavat poikaani psykologille, koska kuulemaa "jumittaa" (poika tykkää esim kirkonkelloista joita aina ihastelee, koska kellotapuli päiväkodin vieressä.) Samoin tykkää kaikesta teknisestä kuten ilmastointilaitteista, työkoneista ym vekottimista. Ja kyllä hän välillä leikkii mielummin leegoilla kun pukee (musta aika normaalia). Nyt tästä on kehkeytynyt ongelma koska poika kuulemma keskittyy niihin liikaa?! Neuvolasta soitettiin että on tällaista yhteistä huolta, ja että mites rajaaminen sujuu teillä kotona? Minä siihen tyhmänä että no tottakai sellaisia rajoja asetan, ettei poika vahingoita itseään tai muita, mutta en ole sellainen äiti joka on kokoajan kieltämässä "älä tee sitä älä tee tätä".
Mua ÄRSYTTÄÄ koska satun tietämään jo ammattini puolesta että on oikeasti lapsia jotka kipeesti tarvitsevat apua!! Eletäänkö me sellaisessa maailmassa että oikeen hakemalla haetaan jotain ongelmia? Tätä rataa varmaan joka iikalla on kohta joku diagnoosi. Mun käsittääkseni lapset kehittyy omassa tahdissaan, mutta meininki on ollut kokoajan se, että VASUt ovat paljon pahempia kuin aikuisten kehityskeskustelut.
Kommentit (148)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväkotiympöristössä on se ongelma, että kaikkien pitäisi puristautua samaan muottiin. Kun ryhmä on iso, se ei toimi, ellei kaikkien pää käänny samaan suuntaan kun käsketään.
En usko, että lapsessasi on vikaa. Hän ei vaan sovi tuohon muottiin, jossa ei ole tilaa ajattelijoille ja filosofeille.
Minulla on lapsi, joka saa suitsutusta päiväkodissa. On aina innokas tekemään heidän askarteluita, lauluja ja leikkejä (osa ilmeisesti ei haluaisi olla mukana), on sosiaalinen, omatoiminen jne. Mutta tämä kostautuu kotona. Kotona lapsi jumittua, siirtymätilanteet välillä vaikeita, ei pue vaatteita, on kiukkuinen, jne. Tuntuu, että osaa esittää päiväkodissa sen siellä odotetun roolin ja kotona sitten purkaa sitä ahdistusta, mitä päiväkodissa syntyy.
Tämä juuri. Ja 4v on vielä kovin pieni näihin pakotettuihin muotteihin. Suomi on nykyään sairas yhteiskunta ja tulee lopulta kaatumaan hysteriaansa. Laitostaminen ja muotteihin änkeminen on oikeastaan pahinta lapsen luovuuden rikkomista. Oma lapsi on jo koulussa mutta hänet otettiin jotenkin silmätikuksi 3-vuotiaana päiväkodissa. Väriteltiin asioita ihan liikaa. No sille tuli loppu kun lasta kävi ulkopuolinen tarkkailemassa eikä mitään huolta ollut. Nyrpeältä näyttivät sen jälkeen.
Noinhan se menee. Itse en ole koskaan ollut tarhoissa ja lapsemmekin vsta eskari-iässä ja hyvin siellä viihtyivät. Ikinä en ole katunut, että olin palkattomanana (ei ollut kotihoidonlisiä edes suunnitelmissa!) kotona. Ihanaa aikaa enkä vaihtaisi mihinkään!
Kotona lapsi voi huonossa tapauksessa päätyä vaativan ja kärsimättömän vanhemman silmätikuksi, jolla ei ole mitään suhteellisuudentajua sen suhteen minkä tasoista toimintaa lapselta voi odottaa suhteessa ikätasoon.
Näin. On ylipäätään tärkeä tietää osaako vanhempi toimia oman lapsensa kanssa, joka saattaa olla joissain tilanteissa haastava.
Kaikki vanhemmat eivät ole ihania, empaattisia, kärsivällisiä ym ym kasvattajia. Osa ottaa itseensä lapsen "oikut", raivostuu ja mitätöi tai pahimmassa tapauksessa kaltoinkohtelee lasta.
Kuitenkin sellainenkin vanhempi on parempi ihminen kuin henkilö, jolla ei ole lasta lainkaan. Lapsen vanhempia saamme kiittää siitä että lapsi on olemassa.
On mukavampi olla olemassa kuin jäädä kokonaan syntymättä.
Epäilen vahvasti. Ajoittain uutisissa on lapsia, joita vanhemmat ovat vuosikaudet rääkänneet, pitäneet vankeina yms. Tuskin lapsi sellaisesta elämästä on kovin kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sehän on vaan vanhanaikainen. Ennen pikkupojat katselivat tohkeissaan kaivureita ja muita työkoneita ym. Nykyään jos näkee jonkun pällistelevän rakennustyömaan aidan yli niin se on poikkeuksetta yli 80 vuotias mies.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on sitä "huolihullutusta", josta oikeasti on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ja pahimmillaan voi aiheuttaa suurta ahdistusta vanhemmille ja myös lapselle. Oma lapseni joutui eskarissa lto:n silmätikuksi kun hänellä oli tic-oireita ja sitä kautta lto keksimällä keksi lapsesta aspergeriin liittyviä oireita ja oli vahvasti sitä mieltä, että lapsella on Asperger. Lastenlääkäri kuitenkin totesi, että lapsi täysin normaali ja tic-oireetkin normaaleja. Mutta kyllä varhaiskasvatuksessa on paljonkin noita täytin asiattomia "diagnooseja" ja huolenaiheita. Ovat muka niin tärkeinä ja asiantuntijoina ilmoittamassa huolenaiheistaan, jotka täysin vääriä. Suomalaiset vielä niin auktoriteettiuskoisia ja lammasmaisia, että heti uskovat kuin jumalansanaa jonkun lto:n arvion.
No enpä oikein usko. Lto:t kyllä tietää ettei heitä kouluteta diagnosoimaan. Anonyyminä netissähän voi levitellä mitä tahansa tarinoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on yksi syy siihen että verotulot ei riitä mihinkään. Terveitä lapsia tutkitaan tutkimasta päästyä. Meidän pojalla oli pitkään puhe epäselvää joten joku sai päähänsä epäillä että kuulossa on vikaa ja sitähän sitten tutkittiin parillakin kertaa keskussairaalassa. Eikä mitään vikaa löytynyt koska sellaista ei alunperinkään ollut.
Puolet kansasta on nykyään ADHD koska ovat liian rauhattomia ja se toinen puoli Asperger koska ovat liian rauhallisia.
Osalla lapsista tulee puheenkehitykseen viivästymiä, koska eivät kuule kunnolla. Minun serkkuni lapsella oli tällainen tilanne. Kuulonalenema oli tilapäinen ja johtui toistuvista korvatulehduksista. Ja nämä korvatulehdukset olivat hyvin lieväoireisia, ei juuri ollut kipua tms. vaan näkyvin oire oli kuulon ja puheen ongelmat. Hoitavan lääkärin mukaan tämä on aika tyypillinen ongelma pienillä lapsilla talvikaudella.
Miksi tällaista tilannetta ei olisi saanut selvittää juuri sinun lapsesi kohdalla? Ei lääkäreillä ole mitään kristallipalloa, josta he näkevät etukäteen, kenellä on jokin ongelma ja kenellä ei. Juuri sen takia niitä tutkimuksia tehdään. Ei se ole mikään loukkaus sinua tai lastasi kohtaan.
Toki sen saa selvittää ja niin tehtiinkin, kun ilmaiseksi pääsi. Kukapa ei haluaisi omalle lapselleen kaikkea mitä on vaan tarjolla?
Mutta yhteiskunnan resurssien käytön näkökulmasta merkillistä hommaa.
Paljonko maksaa lapsen kuntouttaminen, jos puheenkehitys viivästyy? Veikkaan, että sillä rahalla tehdään aika monet kuulotutkimukset.
Usein jo päiväkoti-iässä nähdään, millä lapsilla tulee olemaan isona ongelmia ja haasteita. Olen ihmetellyt tätä, eikö silloin olisi helppoa tukea jo pienestä, niin ettei haasteita olisi niin paljon.
Nyt ymmärrän. Ongelmana on vanhemmat jotka luulevat että kun puhutaan että lapsella on erityispiirteet, se tarkoittaa että lapsi on huono. Eivätkä suostu "lokerointiin" vaikka se tarkoittaisi tukea elämään sille omalle murulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nohuhhuh kirjoitti:
En mä ajattele, että kukaan kiusallaan etsii pojasta vikoja. Ajattelen vaan, että tämä yhteiskunta on jotenkin merkillinen kun jo noin pienestä lähdetään normittamaan ja raamittamaan. Mua ei haittaa, että poika on omantyyppisensä. Ajatellaampa niitä täydellisiä äidin pikku enkeleitä, jotka suorittavat elämässään kaikki vimpan päälle, ns kympin tytöt vaikkapa. Mitä heistä lopulta tulee?
Meillä on tuollainen kympin tyttö, ihan huippulahjakas. Lukiossa diagnosoitiin masennus ja sitä on nyt reilut kaksi vuotta yritetty hoitaa ilman mitään tulosta. Vasta tässä kohtaa kun korkeakouluopinnot jo menossa, havahduttiin että onkin luultavasti nepsyongelmaa ja autismiepäilyn vuoksi lähetettiin neuropsykiatriselle tutkimuksiin. Siellä nousi myös ADD-epäily, joka selittäisi aika monta asiaa.
En ikimaailmassa osannut nähdä tätä omassa lapsessani. Kun olen tästä ystäville puhunut, kaksi heistä on sanonut että ovat aina pitäneet _minua_ aspergerina. Olen ollut tässä hieman huuli pyörenä, mutta kun olen lukenut aspergerin ja ADD:n oireita, niin tutultahan tämä kuulostaa.
Lapsi, nyt 20-vuotias, harmittelee kovasti sitä, että on pitkään hoidettu väärällä diagnoosilla. Mutta on kovin ilahtunut siitä, että nyt tunnutaan olevan oikeilla jäljillä ja toivoo saavansa vihdoin oikeaa apua ongelmiinsa. Hänellä on vaikeutta arjen hallinnassa ja opinnoissa tökkivät ne kurssit, joissa on teoriaa ja jotka eivät niin kiinnosta. Matematiikka- ja ohjelmointikurssit ovat sujuneet hyvin, koska kiinnostaa ja tyttö on erittäin älykäs.
Vaikka tyttö pärjäsi lukiossa hienosti, niin kyllä tuo ADD-aiheutti sellaistakin, mikä harmitti häntä todella paljon. Ohjelmointikisan finaalissa hän luki tehtävän huolimattomasti ja sen jälkeen ihmetteli, miksi koodi ei toimi, ei löytänyt siitä mitään vikaa. Koodissa ei ollutkaan vikaa, mutta kun oli lukenut tehtävän väärin, niin oli koodannut väärän asian. Samaten matematiikan yo:ssa jäi se TEK:n 1000€ stipendi saamatta huolimattomuusvirheen takia. Aika parantaa haavat, mutta kyllä nuo molemmat oli tytölle todella harmillisia takaiskuja silloin kun ne tapahtuivat. Vaikka pärjäsi hienosti, niin silti jäi alle oman tason. Ja vain siksi, että kukaan ei ollut huomannut, että on neurologista häikkää johon olisi tarvinnut tukea ja mahdollisesti lääkityksen.
Yhden ystävän perheessä tehtiin tietoinen valinta, että ei haeta diagnoosia, kun kokivat että pärjäävät. Murrosikä oli niin vaikea, että nuori joutui sijoitukseen. Ja nuo nuorisokodit ei ole oikeita paikkoja niille nuorille, joilla ei ole muuta ongelmaa kuin asperger! Siellä on muut nuoret ihan muista ja vakavista syistä, eivät ole hyvää seuraa ja henkilökunnalla ei ole osaamista, mitä tarvittaisiin nepsynuoren kanssa. Älkää odottako niin kauan, että tilanne karkaa käsistä ja tarvitaan sossua ja poliisia!
Kirjoitat kauniisti tytöstäsi, hyvää jatkoa teille. Meillä puolisoni on ollut tuollainen kympin tyttö, aikuisena löytyy jo useampi korkeakoulututkinto, sekä perustanut mm. menestyvän yrityksen, mutta vasta ADD-diagnoosi nelikymppisenä antoi surun tulla siitä, miten paljon on joutunut kamppailemaan arjessa ja ihan tavallisessa elämässä verrattuna muihin. Aina lomakkeet väärin täytetty ja myöhässä, verotuksessa mätkyt, tavarat hukassa, laskut perinnässä, auto kadonnut parkkihalliin, silmälasit rikki jne. Lastemme ollessa pieniä sai burnoutin, kun ei enää pärjännyt kaikkien vaatimusten suossa, työn ja perheen yhdistämisessä. Hitaasti kuntoutusta nyt, ja paljon uusien toimintamallien oppimista. ADD on myös rikkaus, energiaa ja superfokusta riittää silloin kun riittävä tasapaino elämässä on saavutettu. Hienoa kun tuet omaa lastasi.
Kannattaisi nyt ahkersti itsekkin vanhempana vaatia tarkempia tutkimuksia ja jos jotakin löytyy, niin sitten ajoissa apua ja tukea.
Omasta lapsestani huolestuttiin 6-vuotiaana. Mutta koska oli kaksikielinen niin asiaa jäätiin seuraamaan poistuisiko ongelmat kielitaidon vahvistuessa. Kouluun tehtiin kuitenkin hakemus erityisopetusta varten, se hylättiin.
Nyt lapsi on toisella luokalla ja kaduttaa, että en silloin laittanut pyörää pyörimään ja todenteolla vaatinut tarkempia tutkimuksia. Nyt se on osoittautunut hankalaksi, sillä lapsi kuitenkin pärjää koulussa rimaa hipoen ja kaverisuhteet on ihan ok. On siis ns väliinputoaja, ongelmat eivät ole niin selviä, että aiheuttaisi koulussa selviä käytöshäiriöitä. Kaupunkimme resurssit on todella huono mitä erityisopetukseen tulee ja siksi koulu ollut minusta haluton asiaa edes selvittää.
Kuitenkin sellainenkin vanhempi on parempi ihminen kuin henkilö, jolla ei ole lasta lainkaan. Lapsen vanhempia saamme kiittää siitä että lapsi on olemassa.
On mukavampi olla olemassa kuin jäädä kokonaan syntymättä.