Päiväkodissa huolta: 4 -vuotias lapseni "jumittaa"
Ei vitsit. Mulla on siis 4 -vuotias poika, joka on maailman iloisin ja kiltein, kavereita on päiväkodissa ja olen ajatellut että kaikki on sujunut hyvin. Vapaa-aikana luen hänelle, käydään tosipaljon hoplopeissa, uimassa, tramppapuistoissa ja mitä kaikkea. Nyt päiväkoti ja neuvola ohjaavat poikaani psykologille, koska kuulemaa "jumittaa" (poika tykkää esim kirkonkelloista joita aina ihastelee, koska kellotapuli päiväkodin vieressä.) Samoin tykkää kaikesta teknisestä kuten ilmastointilaitteista, työkoneista ym vekottimista. Ja kyllä hän välillä leikkii mielummin leegoilla kun pukee (musta aika normaalia). Nyt tästä on kehkeytynyt ongelma koska poika kuulemma keskittyy niihin liikaa?! Neuvolasta soitettiin että on tällaista yhteistä huolta, ja että mites rajaaminen sujuu teillä kotona? Minä siihen tyhmänä että no tottakai sellaisia rajoja asetan, ettei poika vahingoita itseään tai muita, mutta en ole sellainen äiti joka on kokoajan kieltämässä "älä tee sitä älä tee tätä".
Mua ÄRSYTTÄÄ koska satun tietämään jo ammattini puolesta että on oikeasti lapsia jotka kipeesti tarvitsevat apua!! Eletäänkö me sellaisessa maailmassa että oikeen hakemalla haetaan jotain ongelmia? Tätä rataa varmaan joka iikalla on kohta joku diagnoosi. Mun käsittääkseni lapset kehittyy omassa tahdissaan, mutta meininki on ollut kokoajan se, että VASUt ovat paljon pahempia kuin aikuisten kehityskeskustelut.
Kommentit (148)
Luulin, ettei nykyään enää näitä diagnoosipelkoisia vanhempia ole, mut näköjään on. Koetko jotenkin AP epäonnistuneesi vai eikö lapsesi ole enää yhtä arvokas, jos se saa diagnoosin?
Näitä kaiken maailman diagnooseja on nykyään ihan liikaa. Samalla kun toitotetaan suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä, lasten 'epänormaaliutta' korostetaan ja otetaan esille. Ihmiset ja myös lapset on erilaisia ja iän myötä piirteet tasottuu ja monesta voisi tulla ihan 'normaali' kansalainen ilman näitä kaiken maailman diagnooseja. On ihan hyvä, että erilaisia piirteitä tuetaan ja ymmärretään, mutta pelkään, että tällä leimaamisella lapselle vaan opetetaan, että hän ei voi, eikä tarvikaan yhteiskuntaan ikinä sopeutua. Lääkkeitä syötetään jo alakouluikäisille ja vanhemmat ei enää osaa tai viitsi lapselle sanoa, mikä on oikein ja väärin, kun pitää vaan ymmärtää, että lapsella on tämä 'diagnoosi'. Voin hyvin nähdä, ettei nuo 'erityislapset' tule aikuisenakaan ottamaan vastuuta tekemisistään tai koe tarpeellisena noudattaa lakeja.
t. sivusta 'eritys'lapsen ja sen vanhempien käytöstä seurannut
Nohuhhuh kirjoitti:
No just tämä että että mikä on "normaalia" ja mikä ei. Ja ei meillä mene siirtymissä mitään puolta tuntia, vähän joutuu lasta patistelemaan. Tässä samaisessa vasussa oli listattu, että poika ei aina odota omaa vuoroaan, hieroo tuttavuutta muiden lapsien kanssa niin että menee liian lähelle, ja että pystyy keskittymään vain jos ei ole liikaa hälinää ympärillä. Ja tyyppi on 4 -v. Mulla on sellainen pelko, että jo pienestä asti se normaalin käsite on niin kapea että.
Aika selvät oireet. Kyllä se sinun oman lapsesi parhaaksi tehdään.
On pelottavaa, miten paljon biologiset vanhemmat ovat sokeita oman lapsen haasteille.
Ilmeisesti tulee aivan liian lähelle itseä ja omaan egoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestitkö vihervassareita? Vihervassarit ovat totalitäärisiä tarkoittaa että valtiolle enemmän valtaa, enemmän valtaa virkamiehille, eli enemmän valtaa päiväkodille, terveysviranomaisille, enemmän valtaa lastensuojelijoille.
Vihervassarit ajattelee ettei lasten vanhempi ole pätevä huoltaja loppukädessä vaan valtio on
Älä enää ikinä äänestä vihervassareita, ne ottaa vallan itselle pois yksilä ihmisiltä
Muahhah. Katsopa Unkaria ja Orbania. Mikäs taho se oikeasti onkaan joka heikentää demokratiaa ja yksilöiden oikeuksia?
Unkarissa on yksilön vapaudet suuret, Orban vastustaa EU:n totalitarismia. Suomessa vihervassarit yrittää viedä suomalaisia hallituksen orjuuteen, mieti Räsästä vainotaan raamatun siteeraamisesta?
Sinut on vaan aivopesty, mone pelkurit hakee turvaa vahvasta kommari hallituksesta, meillä Suomessahan on aika kommari hallitus.
Sinä varmaan haluat hallituksen joka tukki suusi ja jos pokkuroit niin saat jonku tuomion, ehkä tykkäät ku hallitus käskettää sua
Miksi pokkuroinnista saisi tuomion?
pokkuroida = totella alentuvasti tai orjamielisesti, mielistellä
Korjaus:
Unkarissa on yksilön vapaudet suuret, Orban vastustaa EU:n totalitarismia. Suomessa vihervassarit yrittää viedä suomalaisia hallituksen orjuuteen, mieti Räsästä vainotaan raamatun siteeraamisesta?
Sinut on vaan aivopesty, mone pelkurit hakee turvaa vahvasta kommari hallituksesta, meillä Suomessahan on aika kommari hallitus.
Sinä varmaan haluat hallituksen joka tukki suusi ja jos et alistu niin saat jonku tuomion, ehkä tykkäät ku hallitus käskettää sua.
Onko nyt hyvä?
Sinähän tässä opit uutta. Miltä tuntuu? Paremmalta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on lapsesta annettu samaa palautetta. Olen itsekin todella taipuvainen kuormittuneena jumittamaan. Päiväkodin palautetta lapsesta kuunnellessa alan tuntea itsenikin ns. idiootiksi.
Mutta kai tuo asenne ensisijaisesti kertoo siitä, että resurssit päiväkodissa ovat niin tiukilla, että myös pienten lasten pitäisi todella nopeasti kyetä siirtymään tilanteesta toiseen päivän ohjelman mukaan. Hankalaa on, koska ainakin meillä lapsi on taipuvainen kuormittumaan päiväkodin hälinästä.
Toki siis ihan mieluusti olen vienyt lasta tutkimuksiin ja ottanut tarjottua apua vastaan. Eipä siitä haittaakaan ole. Omasta lapsuudesta kun muistan hyvin miltä tuntui, kun aikuiset pitivät tyhmänä tai ilmaisivat ettet heidän mielestään yritä tarpeeksi, vaikka olisit kuinka ahkerasti tehnyt koulun jälkeen tehtäviä kotona yms. En tosiaan halua oman lapsen kokevan vastaavaa, jos hän voi saada paremmat eväät opiskelua varten.
Aikuisena on mennyt ihan ok, mutta kauhuissani luen nykyään uutisia koululaisten itseohjautuvuutta korostavasta peruskoulusta ilman luokkahuoneita. En uskalla edes kuvitella miten lapsena olisin sellaisessa pärjännyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Feministiopettaja näkee pojissa aina vain vikoja ja kuulemma nykyään lastentarhaopettajan koulutukseen kuuluu että pojat pakotetaan pukemaan hame päiväkodissa. Näin toimii kulttuurimarxismi.
Onko sulla jokin fetissi noihin juttuihin?
T. Feministi, vaimo ja kolmen pojan äiti, jonka perheessä kukaan ei käytä hametta.Ei mutta kannatankin tasa-arvoa enkä feminismiä. Sääliksi käy poikiasi kun pidät heitä vähempiarvoisina vain sukupuolensa takia. T. Egitaliristi, 2 tytön ja 1 pojan isä.
Pidän kaikkia ihmisiä samanarvoisina, hyvä ”egitaliristi”, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
T. Feministi, kolmen lapsen äiti ja myös sivistyssanat tunteva.
Et näytä kyllä tuntevan sivistyssanoja jos et edes osaa googlettaa. Feminismi ajaa vain naisten etuja ja tuo toinen kaikkien tasa-arvoa. Feministiksi julistautumisesi kertoo että vastustat miesten ja poikien oikeuksia.
Ainoa Google-osuma sanaan ”egitaliristi” tuo tähän keskusteluun. Niin että nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus luoda uudissanallesi merkitys.
Sana onkin egalitarismi tiedoksi vaan sulle näsäviisaalle miehiä vihaavalle feministille.

Eikä aja, vaan nimenomaan tasa-arvoa ajaa feministi, valtaosa suomalaisista on feministejä, eli haluavat miehen ja naisen tasa-arvoa.
Se miksi feminismissä tuodaan enemmän esiin naisten oikeuksia johtuu siitä, että naisia on sorrettu vuosituhansia ja tämän vuosituhansia jatkuneen sorron vaikutukset näkyvät yhä edelleenkin yhteiskunnassamme hyvin selkeästi juuri naisten sortamisella.
Mutta toki porukkaan varmasti mahtuu aina ääripään ihmisiäkin, kuten jokaiseen joukkoon ja on niitäkin jotka suorastaan vihaa miehiä, he eivät kuitenkaan oikeastaan ole feministejä vaan miesvihaajia, misandreja (sana ei vakiintuntut).
Egalitarismi taas ei liity pelkästään sukupuolten tasa-arvoon. Kannatatko kommunismia siis, koska olet egalitaristi?
Nohuhhuh kirjoitti:
No jos se on aspergeria ettei hälyssä pysty keskittymään niin ok (poika on isossa päiväkodissa). Meillä oli ennen töissä avokonttorit ja sanonpa vaan, että ei siellä kenenkään työt sujuneet kunnolla.
Haluaisin nähdä sellaisen 4 -vuotiaan joka aina malttaa odottaa omaa vuoroa. Samoin olisi kiva nähdä jokin aikuinen joka ei koskaan viivyttele tehtävän aloittamisessa.
En yhtään ihmettele miksi nykyään tuntuu nuo diagnoosit vaan lisääntyvän. Jos tyyliin joka kolmas luokitellaan joksikin aspergeriksi niin ehkä se "asperger-käyttäytyminen" onkin vain normaalia ja vika on oikeasti ihmiselle sopimattomassa ympäristössä ja yhteiskunnassa.
Mun lapsi jumitti myös pukemistilanteissa. Myös kotona. Puin aamuisin vielä tokalla luokalla.
Eskariope sanoi, että hän joutuu pukemaan.
En tiedä, mikä on/oli. Lapseni vaikuttaa ihan tavalliselta. Ylioppilas on jo.
(lukihäiriö todettiin ja siihen saatiin kuntoutusta neuroppsykologilta. Tokko liittyy tähän?)
Vierailija kirjoitti:
Egalitarismi taas ei liity pelkästään sukupuolten tasa-arvoon. Kannatatko kommunismia siis, koska olet egalitaristi?
Egalitarismi pyrkii ajamaan kaikille samat lähtökohdat mutta jokainen on oman onnensa seppä sen jälkeen. Feminismi taas ajaa ohitusnaistoja ja lisää etuoikeuksia naisille kuten kommunismikin. Egalitarismi on kapitalistinen näkökulma enemmänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Feministiopettaja näkee pojissa aina vain vikoja ja kuulemma nykyään lastentarhaopettajan koulutukseen kuuluu että pojat pakotetaan pukemaan hame päiväkodissa. Näin toimii kulttuurimarxismi.
Onko sulla jokin fetissi noihin juttuihin?
T. Feministi, vaimo ja kolmen pojan äiti, jonka perheessä kukaan ei käytä hametta.Ei mutta kannatankin tasa-arvoa enkä feminismiä. Sääliksi käy poikiasi kun pidät heitä vähempiarvoisina vain sukupuolensa takia. T. Egitaliristi, 2 tytön ja 1 pojan isä.
Pidän kaikkia ihmisiä samanarvoisina, hyvä ”egitaliristi”, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
T. Feministi, kolmen lapsen äiti ja myös sivistyssanat tunteva.
Et näytä kyllä tuntevan sivistyssanoja jos et edes osaa googlettaa. Feminismi ajaa vain naisten etuja ja tuo toinen kaikkien tasa-arvoa. Feministiksi julistautumisesi kertoo että vastustat miesten ja poikien oikeuksia.
Ainoa Google-osuma sanaan ”egitaliristi” tuo tähän keskusteluun. Niin että nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus luoda uudissanallesi merkitys.
Sana onkin egalitarismi tiedoksi vaan sulle näsäviisaalle miehiä vihaavalle feministille.
Hienoa, että löysit oikean sanan. Egalitarismi on mielenkiintoinen aate. Oletko sosialisti myös, ja jos et, niin miksi?
T. Feministi, joka ei edelleenkään vihaa miehiä.
Joo eli tarkennuksena vielä, en ole diagnoosivastainen enkä vastaan apua, mutta mielestäni tämä on yhteiskunnallinen ongelma, tämä medikalisaatio. Itse tiedän että olen tehnyt äitinä parhaani (yliyrittäminen nyt on eri asia), mutta jostain kertoo se että esim näitä nepsy -lapsia on nykyään käytännössä joka oksalla. Oikeasti?? Kertoohan tämä yhteiskunnasta, että joka toinen on "erityislapsi". Yksilön ja ympäristön suhdetta ei minun mielestä tarpeeksi huomioida (kuten em. hälyinen päiväkoti, liian vähän henkilökuntaa, ym ym) vaan yksilöitetään ongelmia. Ja se on ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Näitä kaiken maailman diagnooseja on nykyään ihan liikaa. Samalla kun toitotetaan suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä, lasten 'epänormaaliutta' korostetaan ja otetaan esille. Ihmiset ja myös lapset on erilaisia ja iän myötä piirteet tasottuu ja monesta voisi tulla ihan 'normaali' kansalainen ilman näitä kaiken maailman diagnooseja. On ihan hyvä, että erilaisia piirteitä tuetaan ja ymmärretään, mutta pelkään, että tällä leimaamisella lapselle vaan opetetaan, että hän ei voi, eikä tarvikaan yhteiskuntaan ikinä sopeutua. Lääkkeitä syötetään jo alakouluikäisille ja vanhemmat ei enää osaa tai viitsi lapselle sanoa, mikä on oikein ja väärin, kun pitää vaan ymmärtää, että lapsella on tämä 'diagnoosi'. Voin hyvin nähdä, ettei nuo 'erityislapset' tule aikuisenakaan ottamaan vastuuta tekemisistään tai koe tarpeellisena noudattaa lakeja.
t. sivusta 'eritys'lapsen ja sen vanhempien käytöstä seurannut
Kirjoitinkin jo, olen se teini-Aspergerin äiti. Ainakin meidän tapauksessa hoitava taho on nimenomaan korostanut sitä, että pitää olla sääntöjä ja niitä noudatetaan. Jos joku vanhempi haluaa kuitata lapsen kaikki p*rseilyt diagnoosilla, se on tämän vanhemman vika, ei diagnoosin, psykiatrien jne. Kyllä se ohjaus ja apu on parhaimmillaan varsin käytännönläheistä ja tähtää siihen, että voi osallistua ihan täysivaltaisesti yhteiskunnan toimintaan. Eikä niitä lääkkeitäkään kaikille tuputeta, esim. Aspergeriin sellaisia ei ole keksittykään.
Vierailija kirjoitti:
Nohuhhuh kirjoitti:
No jos se on aspergeria ettei hälyssä pysty keskittymään niin ok (poika on isossa päiväkodissa). Meillä oli ennen töissä avokonttorit ja sanonpa vaan, että ei siellä kenenkään työt sujuneet kunnolla.
Haluaisin nähdä sellaisen 4 -vuotiaan joka aina malttaa odottaa omaa vuoroa. Samoin olisi kiva nähdä jokin aikuinen joka ei koskaan viivyttele tehtävän aloittamisessa.
En yhtään ihmettele miksi nykyään tuntuu nuo diagnoosit vaan lisääntyvän. Jos tyyliin joka kolmas luokitellaan joksikin aspergeriksi niin ehkä se "asperger-käyttäytyminen" onkin vain normaalia ja vika on oikeasti ihmiselle sopimattomassa ympäristössä ja yhteiskunnassa.
On totta, että nyky-yhteiskunnassa vaaditaan lapsilta paljon ja aikaisin. Mutta kun kysymys on omasta lapsesta, en ehkä halua tehdä hänestä yhteiskunnallista esitaistelijaa ilman asetta, vaan ihan suosiolla hakisin työkaluja tässä nykyisessä yhteiskunnassa pärjäämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Feministiopettaja näkee pojissa aina vain vikoja ja kuulemma nykyään lastentarhaopettajan koulutukseen kuuluu että pojat pakotetaan pukemaan hame päiväkodissa. Näin toimii kulttuurimarxismi.
Onko sulla jokin fetissi noihin juttuihin?
T. Feministi, vaimo ja kolmen pojan äiti, jonka perheessä kukaan ei käytä hametta.Ei mutta kannatankin tasa-arvoa enkä feminismiä. Sääliksi käy poikiasi kun pidät heitä vähempiarvoisina vain sukupuolensa takia. T. Egitaliristi, 2 tytön ja 1 pojan isä.
Pidän kaikkia ihmisiä samanarvoisina, hyvä ”egitaliristi”, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
T. Feministi, kolmen lapsen äiti ja myös sivistyssanat tunteva.
Et näytä kyllä tuntevan sivistyssanoja jos et edes osaa googlettaa. Feminismi ajaa vain naisten etuja ja tuo toinen kaikkien tasa-arvoa. Feministiksi julistautumisesi kertoo että vastustat miesten ja poikien oikeuksia.
Eikä aja, vaan nimenomaan tasa-arvoa ajaa feministi, valtaosa suomalaisista on feministejä, eli haluavat miehen ja naisen tasa-arvoa.
Se miksi feminismissä tuodaan enemmän esiin naisten oikeuksia johtuu siitä, että naisia on sorrettu vuosituhansia ja tämän vuosituhansia jatkuneen sorron vaikutukset näkyvät yhä edelleenkin yhteiskunnassamme hyvin selkeästi juuri naisten sortamisella.
Mutta toki porukkaan varmasti mahtuu aina ääripään ihmisiäkin, kuten jokaiseen joukkoon ja on niitäkin jotka suorastaan vihaa miehiä, he eivät kuitenkaan oikeastaan ole feministejä vaan miesvihaajia, misandreja (sana ei vakiintuntut).
Viimeiset 50 vuotta naisilla on kyllä ollut paljon paremmin asiat mitä miehillä joten tuo nimi todellakin pitäisi muuttaa egalitarismiksi. Yhtäkään naista syrjivää lakia Suomesta ei löydy mutta miehiä syrjiviä lakeja löytyy senkin edestä mm. Pakollinen asevelvollisuus ilman eläkekertymää vankilan uhalla, isien syrjintä huoltajuudessa, poikien silpominen on laillista, vain naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puututaan ja miehiin kohdistuva väkivalta lakaistaan piiloon tarkoituksella feministien toimesta. Tämän takia olen egalitaristi enkä feministi. Feminismi ei aja miesten asiaa. Kehitysmaissa feminismiä tarvitaan mutta pohjoismaissa pikemminkin maskulismia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Egalitarismi taas ei liity pelkästään sukupuolten tasa-arvoon. Kannatatko kommunismia siis, koska olet egalitaristi?
Egalitarismi pyrkii ajamaan kaikille samat lähtökohdat mutta jokainen on oman onnensa seppä sen jälkeen. Feminismi taas ajaa ohitusnaistoja ja lisää etuoikeuksia naisille kuten kommunismikin. Egalitarismi on kapitalistinen näkökulma enemmänkin.
Ilmeisesti katsot oikeudeksesi määritellä omin päin egalitarismin siinä missä feminisminkin. Ehkä olisi hyvä että pysyisit noissa omatekoisissa kirjoitusasuissa myös.
Tämän ketjun "egitaliristi" on jossain ketjuissa ollut egelitaristi. Taitaa olla jokin koulupudokasressukka, jolle isot pojat ovat kertoneet sivistyssanoista, mutta unohtaneet mainita miten ne kirjoitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Nohuhhuh kirjoitti:
No jos se on aspergeria ettei hälyssä pysty keskittymään niin ok (poika on isossa päiväkodissa). Meillä oli ennen töissä avokonttorit ja sanonpa vaan, että ei siellä kenenkään työt sujuneet kunnolla.
Haluaisin nähdä sellaisen 4 -vuotiaan joka aina malttaa odottaa omaa vuoroa. Samoin olisi kiva nähdä jokin aikuinen joka ei koskaan viivyttele tehtävän aloittamisessa.
En yhtään ihmettele miksi nykyään tuntuu nuo diagnoosit vaan lisääntyvän. Jos tyyliin joka kolmas luokitellaan joksikin aspergeriksi niin ehkä se "asperger-käyttäytyminen" onkin vain normaalia ja vika on oikeasti ihmiselle sopimattomassa ympäristössä ja yhteiskunnassa.
Ei todellakaan ole joka kolmannella asperger-diagnoosia, mistä ihmeestä vedät nuo lukusi?
Nykyään suositaan ns. varhaista puuttumista. Luulen, että kyse on tästä. Tarkoituksena on siis ottaa tarkempaan tarkasteluun KAIKKI lapset, joilla SAATTAA päiväkodin työntekijöiden havaintojen perusteella olla jotakin tukitarpeita. Ap:n kuvaus lapsesta kuulostaa siltä, että lapsi sattuu täyttämään muutamia neurokirjon piirteitä. Nyt sitten halutaan selvittää, onko kyse sattumasta vai häiriöstä.
Kyse on siis seulonnasta, jossa pyritään löytämään mahd. iso osa tukea tarvitsevista mahd. aikaisin. Väistämättä tällaisessa prosessissa käy välillä niin, että tutkitaan hetki lasta, jolla ei olekaan mitään ongelmia. Tämä ei ole mikään henkilökohtainen loukkaus ap:ta tai hänen lastaan kohtaan. Ja jos ap on huolissaan siitä, että maailmassa on niitä oikeastikin tukea tarvitsevia lapsia, niin tämä on nyt osa sitä prosessia, jolla näitä lapsia yritetään löytää.
P.S. Tämä ei nyt ollut mikään ehdoton kannanotto nykysysteemin puolesta. Ongelmana on, että on liian vähän resursseja niiden lasten auttamiseen, joilla tukitarpeet on tunnistettu. En tiedä, pitäisikö painoa hieman siirtää seulonnasta sen jälkeisiin toimenpiteisiin. Mielestäni varhaisessa puuttumisessa on kuitenkin ideaa. Prosessia vain tulisi kehittää tehokkaammaksi, ja varmaan siihen pyritäänkin.