Lue keskustelun säännöt.
Keski-ikä on ihan naisen parasta aikaa
N53
07.12.2020 |
Ihan mahtavaa. Olen 50+, lapset on kasvatettu, ura rakennettu, nyt voi vaan nauttia.
Parasta on, että ei ole enää nuori ja seksikäs, niin saa tehdä töitä rauhassa, kulkea maailmalla rauhassa, ja silti vielä voi laittautumalla olla omalle miehelle ihan kuuma.
Oli aika raskasta yrittää päästä opinnoissa ja työelämässä eteenpäin, kun miesproffien ja pomojen keskittyminen oli ihan väärissä asioissa. Yksin ei juuri voinut liikkua missään vapaalla
Nyt on ihanaa, kun on uskottavuutta.
N53
Kommentit (161)
Vierailija kirjoitti:
Mäkin luulin niin mutta sitten tuli tämä korona enkä pääsekään mihinkään.
Oli surkeaa kesälläkin kun yritti nauttia ulkoilusta, niin kaikki ulkoilualueet oli täynnä ihmisiä.
Ensi vuonna varmaan pääsee taas matkustamaan. Maskit päässä ja negatiivinen koronatodistus taskussa. Alussa vain Euroopan sisällä. Ei tämä ikuisesti kestä, tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
N53 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt millään pahalla mutta jos kerta niin onnellisia olette niin miksi sitä onnellisuuttanne täällä julistatte. Jotenkin tulee tunne että ette te niin onnellisia ole kuin annatte ymmärtää. Vaikutatte jotenkin teennäisiltä viesteissänne.
Yriätte ikäänkuin omaa paremmuuttanne vakuutella ja varmaankin saattatte tuntea itsenne vähän paremmiksi/merkityksellisemmiksi kun nykynuoren elämä on on yhtä pirstaletta ja epätoivoa. Voin olla väärässäkin mutta en varmasti ihan sitä pelkästään.
Ihmiset toitottavat että "itse olen paikkani ansainnut" jos joku sen on teille antanut niin aikaisemman maailman aika/tilanne.
Aika monet tämän päivän keski-ikäiset ovat valmistuneet 90-luvun kovan laman keskelle suoraan työttömiksi ja kokeneet lapsuuden perheissään laman ajan tragedioita. Itse kasvoin näiden lisäksi mt-ongelmaisen alkoholistin lapsena. Opintolainaa maksoin pois vuosikaudet. Ei se aikaisempi maailma, kuten ei nykyinenkään, ole käsitellyt kaikkia ihmisiä silkkihansikkain. Omaa ansiota ei tietenkään myöskään ole kokonaan se, mihin on elämässään keski-ikään mennessä päässyt. Mutta omalla toiminnalla ja asenteella voi aika moneen asiaan kyllä vaikuttaa omassa elämässään.
Näinhän se noin pääpiirteissään meni täälläkin. Sitä suuremmalla syyllä voi nyt huokaista, että olihan reissu, mutta ei tässä huonosti käynyt. Ja vielä on kilometrejä jäljellä koneessa:)
Ap
Mut entäs me, joille kävi huonosti?
Elämää ei voi elää/ottaa uusiksi, ja loppu on vain sietämätöntä kestämistä...
Vierailija kirjoitti:
N53 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt millään pahalla mutta jos kerta niin onnellisia olette niin miksi sitä onnellisuuttanne täällä julistatte. Jotenkin tulee tunne että ette te niin onnellisia ole kuin annatte ymmärtää. Vaikutatte jotenkin teennäisiltä viesteissänne.
Yriätte ikäänkuin omaa paremmuuttanne vakuutella ja varmaankin saattatte tuntea itsenne vähän paremmiksi/merkityksellisemmiksi kun nykynuoren elämä on on yhtä pirstaletta ja epätoivoa. Voin olla väärässäkin mutta en varmasti ihan sitä pelkästään.
Ihmiset toitottavat että "itse olen paikkani ansainnut" jos joku sen on teille antanut niin aikaisemman maailman aika/tilanne.
Aika monet tämän päivän keski-ikäiset ovat valmistuneet 90-luvun kovan laman keskelle suoraan työttömiksi ja kokeneet lapsuuden perheissään laman ajan tragedioita. Itse kasvoin näiden lisäksi mt-ongelmaisen alkoholistin lapsena. Opintolainaa maksoin pois vuosikaudet. Ei se aikaisempi maailma, kuten ei nykyinenkään, ole käsitellyt kaikkia ihmisiä silkkihansikkain. Omaa ansiota ei tietenkään myöskään ole kokonaan se, mihin on elämässään keski-ikään mennessä päässyt. Mutta omalla toiminnalla ja asenteella voi aika moneen asiaan kyllä vaikuttaa omassa elämässään.
Näinhän se noin pääpiirteissään meni täälläkin. Sitä suuremmalla syyllä voi nyt huokaista, että olihan reissu, mutta ei tässä huonosti käynyt. Ja vielä on kilometrejä jäljellä koneessa:)
ApMut entäs me, joille kävi huonosti?
Elämää ei voi elää/ottaa uusiksi, ja loppu on vain sietämätöntä kestämistä...
Nyt on kyllä aikamoiset odotukset siitä, mihin AaVee-palsta pystyy vastaamaan. Voimia sinulle kuitenkin.
N53 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mennyt nuoruus aivan hukkaan masennuksen takia. Ei ole miestä eikä lapsia. Silti on jotenkin outo tyyneys löytynyt nyt nelikymppisenä. Sitä on vaikea edes kuvailla. Vaikka mulla ei olekaan mennyt asiat ihan putkeen, olen kuitenkin tässä.
Edelleen on masennusta, mutta se on erilaista nyt kuin silloin nuorena jolloin on muutenkin epävarma ja paljon pelkoja ja odotusta tulevaisuudesta. Nyt kun se tulevaisuus on tässä, niin ei mulla asiat niin huonosti ole. Pärjään ilman lääkkeitä, ei ahdista, enkä ole saanut paniikkikohtausta moneen vuoteen. Suoraan sanottuna, uskoin nuorena etten edes elä näin vanhaksi. Niin kauhea olo mulla oli.
Olen saanut olla samassa työpaikassa jo 15 vuotta ja olen yksin maksanut asuntolainanikin lähes kokonaan. Olen saanut olla terve, ainakin fyysisesti, mulla on 2 ihanaa kissaa, tukevat vanhemmat ja pärjään kyllä. Mun lähtökohdilla mielenterveysongelmaisena asiani voisi olla tällä hetkellä todella paljon huonommin.
Joten kyllä, olen onnellisempi nyt kuin nuorena. Mistään ulkonäöstä en jaksa murehtia koska se on murheistani pienin ja parisuhteeseenhan minusta ei edes ole. Mulle voitto on se, että edes jaksan olla olemassa. Ei mun tarvitse miellyttää ketään. Sekin on omanlaistaan vapautta, kun sen oikein oivaltaa."Nyt kun tulevaisuus on tässä, ei mulla asiat niin huonosti ole". Hienosti kuvattu, mistä on kyse. Ja tuo, että on tullut tietty tyyneys siihen, mitä on. Nuorena oli niin paljon kaikkia pelkoja ja epävarmuuksia, ei tuntenut itseään.
Ap
Niin ja sehän aina riippuu siitäkin, mihin ja kehen itseään vertaa. Että jos mä vertaan itseäni ihmisiin joilla on miehet ja lapset, tottakai tulee paha olo. Mutta kuten sanoin, moni mt-ongelmainen varmasti puolestaan vertaa itseään minuun ja näkee minut menestyneenä.
Ylipäätään olen iän myötä oppinut olemaan hyvin pienestä kiitollinen. Ihan siitä normaaliolostakin, että ei satu mihinkään fyysisesti eikä henkisesti. Masennus on tavallaan siis myös jalostanut luonnettani ja opettanut minua tavallaan näkemään ihmisten läpi. Olen jopa osannut auttaa oikealla tavalla joitakin syrjäytyneitä nuoria, kun toiset vaan levittelee käsiään ja pyörittelee silmiään, että mikä totakin hyypiötä oikein vaivaa.
Että ei se munkaan kärsimykseni ihan turhaa ole ollut.
Vierailija kirjoitti:
N53 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt millään pahalla mutta jos kerta niin onnellisia olette niin miksi sitä onnellisuuttanne täällä julistatte. Jotenkin tulee tunne että ette te niin onnellisia ole kuin annatte ymmärtää. Vaikutatte jotenkin teennäisiltä viesteissänne.
Yriätte ikäänkuin omaa paremmuuttanne vakuutella ja varmaankin saattatte tuntea itsenne vähän paremmiksi/merkityksellisemmiksi kun nykynuoren elämä on on yhtä pirstaletta ja epätoivoa. Voin olla väärässäkin mutta en varmasti ihan sitä pelkästään.
Ihmiset toitottavat että "itse olen paikkani ansainnut" jos joku sen on teille antanut niin aikaisemman maailman aika/tilanne.
Aika monet tämän päivän keski-ikäiset ovat valmistuneet 90-luvun kovan laman keskelle suoraan työttömiksi ja kokeneet lapsuuden perheissään laman ajan tragedioita. Itse kasvoin näiden lisäksi mt-ongelmaisen alkoholistin lapsena. Opintolainaa maksoin pois vuosikaudet. Ei se aikaisempi maailma, kuten ei nykyinenkään, ole käsitellyt kaikkia ihmisiä silkkihansikkain. Omaa ansiota ei tietenkään myöskään ole kokonaan se, mihin on elämässään keski-ikään mennessä päässyt. Mutta omalla toiminnalla ja asenteella voi aika moneen asiaan kyllä vaikuttaa omassa elämässään.
Näinhän se noin pääpiirteissään meni täälläkin. Sitä suuremmalla syyllä voi nyt huokaista, että olihan reissu, mutta ei tässä huonosti käynyt. Ja vielä on kilometrejä jäljellä koneessa:)
ApMut entäs me, joille kävi huonosti?
Elämää ei voi elää/ottaa uusiksi, ja loppu on vain sietämätöntä kestämistä...
No et tietenkään pysty menneisyyttä muuttamaan, mutta nykytilanteeseen ja etenkin tulevaisuuteen todellakin pystyt vaikuttamaan. Mutta tuolla asenteelle siitä tietenkään tuskin tulee mitään nytkään. Sinä et ole mikään ajopuu, mutta toki voit sellaiseksi heittäytyä.
Fatalismi jos jokin on sietämätöntä, en jaksa sitä yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mäkin luulin niin mutta sitten tuli tämä korona enkä pääsekään mihinkään.
Oli surkeaa kesälläkin kun yritti nauttia ulkoilusta, niin kaikki ulkoilualueet oli täynnä ihmisiä.
Ensi vuonna varmaan pääsee taas matkustamaan. Maskit päässä ja negatiivinen koronatodistus taskussa. Alussa vain Euroopan sisällä. Ei tämä ikuisesti kestä, tsemppiä.
Tsemppiä täältäkin, this too shall pass - selvittiin lamastakin (vaikka onneksi en tiennyt että se kestäisi seitsemän vuotta)
Ladyline 53v kirjoitti:
Ja miehiä riittää ovista ja ikkunoista
Melkein täytyy kohta alkaa kysellä tarkemmin, Ladyline
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun saa täysin yllättäen rintasyövän 51 vuotiaana ilman mitään oireita niin leikkauksen ja rankkojen hoitojen jälkeen ei enää yhtä huoletonta päivää ole mulla ollut.
Syöpään sairastuneet tietää mistä puhun. Syövän uusiutumisen pelko varjostaa elämää. Jos uysiutuu niin yleensä levinnyt, joka tappaa, ei parantavaa hoitoa. Hormonilääke tekee nivelet jäykiksi yms. oheisvaivaa. Alkoholiakaan ei uskalka enää ottaa.
Että en todellakaan elä enää paraata aikaa. Syöbän löytymisestä nyt 2 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mäkin luulin niin mutta sitten tuli tämä korona enkä pääsekään mihinkään.
Oli surkeaa kesälläkin kun yritti nauttia ulkoilusta, niin kaikki ulkoilualueet oli täynnä ihmisiä.
Ensi vuonna varmaan pääsee taas matkustamaan. Maskit päässä ja negatiivinen koronatodistus taskussa. Alussa vain Euroopan sisällä. Ei tämä ikuisesti kestä, tsemppiä.
Mutta mä olen silloin jo vuoden vanhempi! Enkä tarkoittanut pelkästään matkustamista vaan uimahalleja, kuntosaleja, kirjastoja, ravintoloita, museoita, tapahtumia, kauneimpia joululauluja, kirkonmenoja, yms. kaikkea sitä mihin en päässyt kun piti koko ajan huolehtia lapsista ja rahat oli tiukilla eikä aikaakaan ollut.
Mun ihan koko vuosi meni mönkään! Ihan kaikki suunnitelmat, mitä vuosi sitten tähän aikaan suunnittelin.
Ei pitäisi unelmoida eikä suunnitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun saa täysin yllättäen rintasyövän 51 vuotiaana ilman mitään oireita niin leikkauksen ja rankkojen hoitojen jälkeen ei enää yhtä huoletonta päivää ole mulla ollut.
Syöpään sairastuneet tietää mistä puhun. Syövän uusiutumisen pelko varjostaa elämää. Jos uysiutuu niin yleensä levinnyt, joka tappaa, ei parantavaa hoitoa. Hormonilääke tekee nivelet jäykiksi yms. oheisvaivaa. Alkoholiakaan ei uskalka enää ottaa.
Että en todellakaan elä enää paraata aikaa. Syöbän löytymisestä nyt 2 v.
Olen pahoillani. Eipä tiedetä seuraavasta päivästä me kukaan. Voimia sulle.
Ap
Vierailija kirjoitti:
N53 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mennyt nuoruus aivan hukkaan masennuksen takia. Ei ole miestä eikä lapsia. Silti on jotenkin outo tyyneys löytynyt nyt nelikymppisenä. Sitä on vaikea edes kuvailla. Vaikka mulla ei olekaan mennyt asiat ihan putkeen, olen kuitenkin tässä.
Edelleen on masennusta, mutta se on erilaista nyt kuin silloin nuorena jolloin on muutenkin epävarma ja paljon pelkoja ja odotusta tulevaisuudesta. Nyt kun se tulevaisuus on tässä, niin ei mulla asiat niin huonosti ole. Pärjään ilman lääkkeitä, ei ahdista, enkä ole saanut paniikkikohtausta moneen vuoteen. Suoraan sanottuna, uskoin nuorena etten edes elä näin vanhaksi. Niin kauhea olo mulla oli.
Olen saanut olla samassa työpaikassa jo 15 vuotta ja olen yksin maksanut asuntolainanikin lähes kokonaan. Olen saanut olla terve, ainakin fyysisesti, mulla on 2 ihanaa kissaa, tukevat vanhemmat ja pärjään kyllä. Mun lähtökohdilla mielenterveysongelmaisena asiani voisi olla tällä hetkellä todella paljon huonommin.
Joten kyllä, olen onnellisempi nyt kuin nuorena. Mistään ulkonäöstä en jaksa murehtia koska se on murheistani pienin ja parisuhteeseenhan minusta ei edes ole. Mulle voitto on se, että edes jaksan olla olemassa. Ei mun tarvitse miellyttää ketään. Sekin on omanlaistaan vapautta, kun sen oikein oivaltaa."Nyt kun tulevaisuus on tässä, ei mulla asiat niin huonosti ole". Hienosti kuvattu, mistä on kyse. Ja tuo, että on tullut tietty tyyneys siihen, mitä on. Nuorena oli niin paljon kaikkia pelkoja ja epävarmuuksia, ei tuntenut itseään.
ApNiin ja sehän aina riippuu siitäkin, mihin ja kehen itseään vertaa. Että jos mä vertaan itseäni ihmisiin joilla on miehet ja lapset, tottakai tulee paha olo. Mutta kuten sanoin, moni mt-ongelmainen varmasti puolestaan vertaa itseään minuun ja näkee minut menestyneenä.
Ylipäätään olen iän myötä oppinut olemaan hyvin pienestä kiitollinen. Ihan siitä normaaliolostakin, että ei satu mihinkään fyysisesti eikä henkisesti. Masennus on tavallaan siis myös jalostanut luonnettani ja opettanut minua tavallaan näkemään ihmisten läpi. Olen jopa osannut auttaa oikealla tavalla joitakin syrjäytyneitä nuoria, kun toiset vaan levittelee käsiään ja pyörittelee silmiään, että mikä totakin hyypiötä oikein vaivaa.
Että ei se munkaan kärsimykseni ihan turhaa ole ollut.
Upea asenne. Sinusta huokuu kypsyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kelle on, kelle ei. Ei voi yleistää.
Ainakin mulle tähän mennessä mun nuoruus ja nuori aikuisuus on ehdottomasti kaikista varjopuolistaankin huolimatta ollut parasta aikaa.
Keski-ikä on väsymistä, fyysisen suorityskyvyn heikkenemistä, univaikeuksia, harmaantumista, alakuloa, masentuneisuutta, ilottomuutta jne. ja sit viel tämä korona kaiken muun harmin lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Kun saa täysin yllättäen rintasyövän 51 vuotiaana ilman mitään oireita niin leikkauksen ja rankkojen hoitojen jälkeen ei enää yhtä huoletonta päivää ole mulla ollut.
Syöpään sairastuneet tietää mistä puhun. Syövän uusiutumisen pelko varjostaa elämää. Jos uysiutuu niin yleensä levinnyt, joka tappaa, ei parantavaa hoitoa. Hormonilääke tekee nivelet jäykiksi yms. oheisvaivaa. Alkoholiakaan ei uskalka enää ottaa.
Että en todellakaan elä enää paraata aikaa. Syöbän löytymisestä nyt 2 v.
Syöpä on kamala sairaus, tsemppiä sinne. Ainakin hoidot kehittyvät koko ajan, esimerkiksi sädehoidot tulevat aina vain tarkemmiksi, vahingoittavat vain kasvainta ja jättävät terveen solukon rauhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa...Minä olen nainen 50+ ja paaljon seksikkäämpi kuin nuorena. Uskokaa tai älkää! Naisellisen itsearvostuksen kehittyminen (vaikka siinäkin olisi vielä paljon petraamista) sen tekee, ei niillä rypyillä ja harmailla hiuksilla niin ole väliä!
Tämä on muuten ihan totta! Kun vertaan epävarmaa kaksikymppistä itseäni nykyiseen, ero on kuin yöllä ja päivällä. Lapsoset ovat aikuisia, toki vielä huolta aiheuttavat mutta opiskelevat ja menevät eteenpäin. Työ sujuu, kun on rautainen kokemus. Rahahuolia ei ole. Mies on pysynyt kuvioissa jo 30 vuotta ja se on ihan okei. Sen verran on elämässä ollut kovia paikkoja, että ei enää pelota eikä tarvitse ketään miellyttää ellei halua. Olen onnellinen!
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen tarve rupsahtaneilla keski-ikäisillä kalkkunoilla joiden ukko on vaihtanut nuorempaan jo aikaa sitten, on koko ajan vakuutella jossain vauvapalstalla miten onnellisia ovat?
Harva keski-ikäinen mies on sellainen kultakimpale, että sen perään jaksaisi jäädä itkemään. Koska vaikka sinä toisin luulet, suuri osa naisista on jo aikaa sitten ymmärtänyt elämän ihanuuden olevan kiinni ihan jostain muusta kuin nyrpeästä viinaanmenevästä vitjapallista vierellä.
Kun on ymmärtänyt naisena panostaa elämässä myös itseensä, hankkinut oman varallisuuden, sosiaalisen elämän, uran, niin ei ole mitään ongelmaa elellä tätä elämää varsin onnellisena. Ja naisena kun niitä nuoria seksikumppaneita halutessaan saa vielä tuhat kertaa helpommin kuin miehenä. Jos itse haluan seksiä, haen tinderistä max 27v miehiä, ja yleensä sellaisia, jotka tekevät fyysistä työtä, ja kroppakin on sen mukainen.
N42, lihavakin vielä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinullahan menee hyvin keski-iässä siksi, että sinulla on aiemminkin mennyt asiat putkeen. Ei se tarkoita sitä, että naisille yleisesti ottaen keski-ikä olisi hienoa aikaa.
Nimenomaan näin! Ne keski-ikäiset, joilla kaikki on mennyt hyvin tai ainakin ns. normaalisti - ovat tyytyväisiä.
Ne keski-ikäiset, joilla ei ole mennyt niin hyvin, ovat monet todella onnettomia - koska kaikki on jo myöhäistä, ohi...
Keski-ikä on täysn pers**stä, nuoruus on ihmisen parasta aikaa kaikista ongelmistakin huolimatta - eli tästä voi jo päätellä paljon, miten oma elämä on mennyt...
No ei se nuoruus mitään ihmisen parasta aikaa ole. Siksi lapset hankinkin silloin kun halusin käyttää elämän turhan ajanjakson hoitamalla velvoitteet pois. Hirveän kuluttavaa ja ahdistaa yli 30 ikävuoteen asti. Nyt elämästä nauttii kun lapset on aikuisia ja elämä on muutakin kuin ilotonta puurtamista ja nuoruuden hormoonikurjuudessa vellomista.
Vierailija kirjoitti:
Tästä on ihan hyvä puhua, että nuoremmatkin ymmärtää, että elämä on menossa parempaan suuntaan. Monesti vanhenemisesta puhutaan kuin se olisi huono asia, mutta ainakin naisella siihen liittyy paljon hyvää.
Onnellisuus lisääntyy vanhemmiten.
Ei mulla ole lisääntynyt. On käynyt ihan päin vastoin. Olen onnettomampi, ahdistuneempi ja stressaantuneempi kuin nuorenpana. Tieto ja elämänkokemus vaan lisää tuskaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N53 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt millään pahalla mutta jos kerta niin onnellisia olette niin miksi sitä onnellisuuttanne täällä julistatte. Jotenkin tulee tunne että ette te niin onnellisia ole kuin annatte ymmärtää. Vaikutatte jotenkin teennäisiltä viesteissänne.
Yriätte ikäänkuin omaa paremmuuttanne vakuutella ja varmaankin saattatte tuntea itsenne vähän paremmiksi/merkityksellisemmiksi kun nykynuoren elämä on on yhtä pirstaletta ja epätoivoa. Voin olla väärässäkin mutta en varmasti ihan sitä pelkästään.
Ihmiset toitottavat että "itse olen paikkani ansainnut" jos joku sen on teille antanut niin aikaisemman maailman aika/tilanne.
Aika monet tämän päivän keski-ikäiset ovat valmistuneet 90-luvun kovan laman keskelle suoraan työttömiksi ja kokeneet lapsuuden perheissään laman ajan tragedioita. Itse kasvoin näiden lisäksi mt-ongelmaisen alkoholistin lapsena. Opintolainaa maksoin pois vuosikaudet. Ei se aikaisempi maailma, kuten ei nykyinenkään, ole käsitellyt kaikkia ihmisiä silkkihansikkain. Omaa ansiota ei tietenkään myöskään ole kokonaan se, mihin on elämässään keski-ikään mennessä päässyt. Mutta omalla toiminnalla ja asenteella voi aika moneen asiaan kyllä vaikuttaa omassa elämässään.
Näinhän se noin pääpiirteissään meni täälläkin. Sitä suuremmalla syyllä voi nyt huokaista, että olihan reissu, mutta ei tässä huonosti käynyt. Ja vielä on kilometrejä jäljellä koneessa:)
ApMut entäs me, joille kävi huonosti?
Elämää ei voi elää/ottaa uusiksi, ja loppu on vain sietämätöntä kestämistä...
Nyt on kyllä aikamoiset odotukset siitä, mihin AaVee-palsta pystyy vastaamaan. Voimia sinulle kuitenkin.
Niin kauan kun ei ole kuollut voi tehdä mitä vaan. En tajua miksi jotkut ei sitä ymmärrä.
Nimenomaan näin! Ne keski-ikäiset, joilla kaikki on mennyt hyvin tai ainakin ns. normaalisti - ovat tyytyväisiä.
Ne keski-ikäiset, joilla ei ole mennyt niin hyvin, ovat monet todella onnettomia - koska kaikki on jo myöhäistä, ohi...
Keski-ikä on täysn pers**stä, nuoruus on ihmisen parasta aikaa kaikista ongelmistakin huolimatta - eli tästä voi jo päätellä paljon, miten oma elämä on mennyt...