Keski-ikä on ihan naisen parasta aikaa

No mä taidan olla sitten erilainen viisikymppinen. En ole sen fiksumpi tai onnellisempi tai edes vähemmän ahdistunut kuin mitä nuorempana olin. Harmittaa olla fyysisesti huonommassa kunnossa kuin nuorempana. Ja kieltämättä toisinaan tympii, kun peilistä näyttävät tuijottavan oman äidin kasvot. Mutta joo, se on totta, että enää ulkoinen olemus ei ole se maailman merkittävin asia.

Vierailija kirjoitti:

50+ on jo keski-iän tuolla puolen. Esivanhuksia?

Esivanhus on erittäin hyvä termi. Kyllä jo 45v miehellä pitää olla jokin äitikompleksi jos noin vanhat naiset kääntävät pään. Lukuunottamatta joitain Pippa Laukkaa ja Sirpa Selännettä.

Vierailija kirjoitti:

Työnantajan näkökulmasta keski-ikäinen nainen on kyllä ihan h...n kaukana parhaastaan. Potkut tulee jos siihen vain irtoaa pienikin mahdollisuus, onneksi se käy nykyään aika helposti.

Oletko itse minkä ikäinen. Tuskin reilusen teeren poika, jos firmakin.

Olen samaa mieltä, vaikkakin olen vela enkä kyllä voi väittää saaneeni niin ylettömästi miesten huomiota, että se olisi häirinnyt. Parasta tässä iässä on se, että on sinut itsensä kanssa, eikä yritä enää saavuttaa mahdottomia.

-toinen N53

Mulla on mennyt nuoruus aivan hukkaan masennuksen takia. Ei ole miestä eikä lapsia. Silti on jotenkin outo tyyneys löytynyt nyt nelikymppisenä. Sitä on vaikea edes kuvailla. Vaikka mulla ei olekaan mennyt asiat ihan putkeen, olen kuitenkin tässä.

Edelleen on masennusta, mutta se on erilaista nyt kuin silloin nuorena jolloin on muutenkin epävarma ja paljon pelkoja ja odotusta tulevaisuudesta. Nyt kun se tulevaisuus on tässä, niin ei mulla asiat niin huonosti ole. Pärjään ilman lääkkeitä, ei ahdista, enkä ole saanut paniikkikohtausta moneen vuoteen. Suoraan sanottuna, uskoin nuorena etten edes elä näin vanhaksi. Niin kauhea olo mulla oli.

Olen saanut olla samassa työpaikassa jo 15 vuotta ja olen yksin maksanut asuntolainanikin lähes kokonaan. Olen saanut olla terve, ainakin fyysisesti, mulla on 2 ihanaa kissaa, tukevat vanhemmat ja pärjään kyllä. Mun lähtökohdilla mielenterveysongelmaisena asiani voisi olla tällä hetkellä todella paljon huonommin.

Joten kyllä, olen onnellisempi nyt kuin nuorena. Mistään ulkonäöstä en jaksa murehtia koska se on murheistani pienin ja parisuhteeseenhan minusta ei edes ole. Mulle voitto on se, että edes jaksan olla olemassa. Ei mun tarvitse miellyttää ketään. Sekin on omanlaistaan vapautta, kun sen oikein oivaltaa.

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinullahan menee hyvin keski-iässä siksi, että sinulla on aiemminkin mennyt asiat putkeen. Ei se tarkoita sitä, että naisille yleisesti ottaen keski-ikä olisi hienoa aikaa.

En nyt ala tässä kummemmin listata, mutta ei ole aina mennyt putkeen. Mutta sehän se juttu on, nyt se on tehty, ei enää tarvitse miettiä, miten siinä ja siinä asiassa käy.

Jos lapsilukua mietti, ei tarvitse enää miettiä. Opiskelut oli ja meni, on nähty miten siinä kävi. Työelämässä on löydetty oma paikka, oli se paikka mitä hyvänsä, niin ainakin tietää siitäkin välituloksen. Jos puoliso löytyi, tässä vaiheessa on jo nähty, kestikö se myrskyt, ja millainen exä hänestä tuli. Jos uusi puoliso löytyy, niin ehkä on jo ihmistuntemusta enemmän kuin ensimmäisen kohdalla.

Toisaalta vielä on paljon tekemättä. Ehkä yhden peliliikkeen voisi tehdä vielä työelämässä? Onko tämä puoliso se jonka kanssa haluan harmaantua? Olisiko aika luopua perheasunnosta? Ja ehkä ostaa mökki?

Vapaus! Tehdä tai olla tekemättä. Jos haluaa, voi vain vetää villasukat jalkaan, ottaa kupposen, ja vain olla möllöttää, ansaitusti.

Ap

Ketä yrität vakuutella? itseäsi?

- Keski-ikäinen -

Vierailija kirjoitti:

Mulla on mennyt nuoruus aivan hukkaan masennuksen takia. Ei ole miestä eikä lapsia. Silti on jotenkin outo tyyneys löytynyt nyt nelikymppisenä. Sitä on vaikea edes kuvailla. Vaikka mulla ei olekaan mennyt asiat ihan putkeen, olen kuitenkin tässä.

Edelleen on masennusta, mutta se on erilaista nyt kuin silloin nuorena jolloin on muutenkin epävarma ja paljon pelkoja ja odotusta tulevaisuudesta. Nyt kun se tulevaisuus on tässä, niin ei mulla asiat niin huonosti ole. Pärjään ilman lääkkeitä, ei ahdista, enkä ole saanut paniikkikohtausta moneen vuoteen. Suoraan sanottuna, uskoin nuorena etten edes elä näin vanhaksi. Niin kauhea olo mulla oli.

Olen saanut olla samassa työpaikassa jo 15 vuotta ja olen yksin maksanut asuntolainanikin lähes kokonaan. Olen saanut olla terve, ainakin fyysisesti, mulla on 2 ihanaa kissaa, tukevat vanhemmat ja pärjään kyllä. Mun lähtökohdilla mielenterveysongelmaisena asiani voisi olla tällä hetkellä todella paljon huonommin.

Joten kyllä, olen onnellisempi nyt kuin nuorena. Mistään ulkonäöstä en jaksa murehtia koska se on murheistani pienin ja parisuhteeseenhan minusta ei edes ole. Mulle voitto on se, että edes jaksan olla olemassa. Ei mun tarvitse miellyttää ketään. Sekin on omanlaistaan vapautta, kun sen oikein oivaltaa.

"Nyt kun tulevaisuus on tässä, ei mulla asiat niin huonosti ole". Hienosti kuvattu, mistä on kyse. Ja tuo, että on tullut tietty tyyneys siihen, mitä on. Nuorena oli niin paljon kaikkia pelkoja ja epävarmuuksia, ei tuntenut itseään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla ainakaan ole.

Ei ole minkäänikäisiä lapsia.

Olen eronnut, läheiset ovat kuolleet.

Tukka on harmaantunut ja ohentunut, iho muuttunut paperimaiseksi ja maksaläiskäiseksi.

Mulla on ikävä krooninen sairaus, nukun huonosti, enkä tiedä mitä odottaa tulevaisuudelta. Kärsin jatkuvasta anemiasta.

20-35-vuotiaana energisyydellä ja toiveikkuudella ei ollut mitään rajaa.

Jaksoin hyvin opiskella, työskennellä, harrastaa, tavata ystäviä. Olin terve, enkä osannut pelätä asioita.

Älkää viitsikö valehdella.

Kaikki tajuavat, että on ihanaa olla nuori ja vahva.

Ihan kiva, jos elämä on siedettävää vielä vanhuuden kynnykselläkin.

Mutta älkää viitsikö väittää että se olisi parempaa kuin nuorena.

Ei ole.

Ikävää että sinulla menee huonosti. Mutta kaikilla ei mene. Todella moni keski-ikäinen nainen kokee elävänsä todella hyvää elämänvaihetta. Ei seole valehtelua sen enempää kuin sinunkaam kokemuksesi.

Tässä onnellinen 46v nainen. Vakaa parisuhde, ei enää koko ajan kiinni lapsissa, ammatissa hyvä kokemus ja rutiini, ei enää tarvetta mielistellä toksisia sukulaisia ja " kavereita" vaan on omien ihmissuhteidensa ohjaksissa, oma tyyli löytynyt, voi tehdä mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Työnantajan näkökulmasta keski-ikäinen nainen on kyllä ihan h...n kaukana parhaastaan. Potkut tulee jos siihen vain irtoaa pienikin mahdollisuus, onneksi se käy nykyään aika helposti.

Työnantaja joka on kiinnostunut faktoista ajattelee toisin. Omalla alallani tehtiin tutkimus keillä työntekijöillä on parhaat tulokset työssään. Meillä tulos on helposti mitattava. Ja se oli selkeästi paras molemmista sukupuolista ja kaikenikäisistä työntekijöistä verrattuna keski-ikäisillä naisilla. Alamme on akateeminen jonkin verran miesvaltainen ala.

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt millään pahalla mutta jos kerta niin onnellisia olette niin miksi sitä onnellisuuttanne täällä julistatte. Jotenkin tulee tunne että ette te niin onnellisia ole kuin annatte ymmärtää. Vaikutatte jotenkin teennäisiltä viesteissänne.

Yriätte ikäänkuin omaa paremmuuttanne vakuutella ja varmaankin saattatte tuntea itsenne vähän paremmiksi/merkityksellisemmiksi kun nykynuoren elämä on on yhtä pirstaletta ja epätoivoa. Voin olla väärässäkin mutta en varmasti ihan sitä pelkästään.

Ihmiset toitottavat että "itse olen paikkani ansainnut" jos joku sen on teille antanut niin aikaisemman maailman aika/tilanne.

Eikö tänne av-lle saa kirjoittaa positiivisia aloituksia tai viestejä? Ovatko vain negatiiviset kokemukset ja asiat kertomisen ja keskustelun arvoisia? Minusta tämä ketju on viimeaikojen parhaita hyvän mielen ketjuja. Tyytyväisiä, onnellisia ihmisiä kertomassa elämäntilanteestaan. Eihän se ole keneltäkään (esim. nuorelta) pois jos jollain toisella menee hyvin?

Sinulle on, mutta monelle muulle ei ole.

Luulisi keski-ikäisen naisen noin perustavanlaatuisen asian ymmärtävän, mutta niin vain ap:n kommentti osoittaa, ettei hän osaa katsoa maailmaa kuin omasta näkövinkkelistä. Vielä olisi paljon henkisen kehittymisen tarvetta hänellä. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen tarve rupsahtaneilla keski-ikäisillä kalkkunoilla joiden ukko on vaihtanut nuorempaan jo aikaa sitten, on koko ajan vakuutella jossain vauvapalstalla miten onnellisia ovat?

Itse asiassa tää on todettu ihan tutkimuksissakin, mm.suomalaisessa uraauurtavassa pitkittäistutkimuksessakin. Siis, että naiset yleensä tosi onnellisia tuossa vaiheessa.

Ihanan kuuloista, naiset, nauttikaa! Perässä toivottavasti tullaan. T. Nainen 42v.

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt millään pahalla mutta jos kerta niin onnellisia olette niin miksi sitä onnellisuuttanne täällä julistatte. Jotenkin tulee tunne että ette te niin onnellisia ole kuin annatte ymmärtää. Vaikutatte jotenkin teennäisiltä viesteissänne.

Yriätte ikäänkuin omaa paremmuuttanne vakuutella ja varmaankin saattatte tuntea itsenne vähän paremmiksi/merkityksellisemmiksi kun nykynuoren elämä on on yhtä pirstaletta ja epätoivoa. Voin olla väärässäkin mutta en varmasti ihan sitä pelkästään.

Ihmiset toitottavat että "itse olen paikkani ansainnut" jos joku sen on teille antanut niin aikaisemman maailman aika/tilanne.

Aika monet tämän päivän keski-ikäiset ovat valmistuneet 90-luvun kovan laman keskelle suoraan työttömiksi ja kokeneet lapsuuden perheissään laman ajan tragedioita. Itse kasvoin näiden lisäksi mt-ongelmaisen alkoholistin lapsena. Opintolainaa maksoin pois vuosikaudet. Ei se aikaisempi maailma, kuten ei nykyinenkään, ole käsitellyt kaikkia ihmisiä silkkihansikkain. Omaa ansiota ei tietenkään myöskään ole kokonaan se, mihin on elämässään keski-ikään mennessä päässyt. Mutta omalla toiminnalla ja asenteella voi aika moneen asiaan kyllä vaikuttaa omassa elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tämä ketju on viimeaikojen parhaita hyvän mielen ketjuja. Tyytyväisiä, onnellisia ihmisiä kertomassa elämäntilanteestaan. Eihän se ole keneltäkään (esim. nuorelta) pois jos jollain toisella menee hyvin?

Jos haluaa kertoa vain omasta elämäntilanteestaan, niin silloin ei pidä tehdä yleistäviä aloituksia tyyliin "keski-ikä on naisen parasta aikaa". Totta hemmetissä se voi (ja saakin) ärsyttää ihmistä, jolla ei ole samanlaista tilannetta. 

Ihan hyvin ap olisi voinut kirjoittaa otsikkoon "minulle keski-ikä on parasta aikaa", ja vielä olisi voinut lisätä, että tuntee sympatiaa niitä kohtaan, joilla ei mene yhtä hyvin. Mutta kun on lusikalla annettu, niin ei voi ap:lta kauhalla ottaa. 

Minusta oli kamalaa täyttää 50, koska silloin oikeasti tajusi, että joku päivä kuolee. Että on saavuttanut jo huonomman puolikkaan, joka tuo kuoleman joka päivä lähemmäksi. Sen jälkeen tajusin, että näillä mennään, ja että on hienoa olla elossa, ja olen joka päivä siitä kiitollinen. Ulkonäkökeskeisyys tuntuu pinnalliselta ja naurettavalta sitä taustaa vasten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt millään pahalla mutta jos kerta niin onnellisia olette niin miksi sitä onnellisuuttanne täällä julistatte. Jotenkin tulee tunne että ette te niin onnellisia ole kuin annatte ymmärtää. Vaikutatte jotenkin teennäisiltä viesteissänne.

Yriätte ikäänkuin omaa paremmuuttanne vakuutella ja varmaankin saattatte tuntea itsenne vähän paremmiksi/merkityksellisemmiksi kun nykynuoren elämä on on yhtä pirstaletta ja epätoivoa. Voin olla väärässäkin mutta en varmasti ihan sitä pelkästään.

Ihmiset toitottavat että "itse olen paikkani ansainnut" jos joku sen on teille antanut niin aikaisemman maailman aika/tilanne.

Aika monet tämän päivän keski-ikäiset ovat valmistuneet 90-luvun kovan laman keskelle suoraan työttömiksi ja kokeneet lapsuuden perheissään laman ajan tragedioita. Itse kasvoin näiden lisäksi mt-ongelmaisen alkoholistin lapsena. Opintolainaa maksoin pois vuosikaudet. Ei se aikaisempi maailma, kuten ei nykyinenkään, ole käsitellyt kaikkia ihmisiä silkkihansikkain. Omaa ansiota ei tietenkään myöskään ole kokonaan se, mihin on elämässään keski-ikään mennessä päässyt. Mutta omalla toiminnalla ja asenteella voi aika moneen asiaan kyllä vaikuttaa omassa elämässään.

Tämä on totta. 90-luvun lama oli rankkaa aikaa, saa nähdä pääsevätkö nykynuoret kohta kokemaan, miten ihanaa se olikaan. Siihen suuntaan ainakin ollaan kovasti menossa. 

Lapsisukupolvilla menevät iloisesti x-sukupolvi ja suuret ikäluokat sekaisin.

Minä olen elänyt tuolla tavalla aina, koska en ole halunnut perhettä. Olen nyt 45-vuotias, viimeiset 15 vuotta olen vaan ollut oma itseni. Kolmekymppisenä siis tein sen ratkaisun oman pääni sisällä, että jätän lapset hankkimatta ja elän itseäni varten. 

Minulla on ok tulotaso, vakituinen työpaikka, viihtyisä koti. Nättikin olen, mutta enää tässä iässä en toki todellakaan nuoruuden kukoistuksessa. Plussaa on se, että neljäkymmentä saavutettuani minulta lakattiin kyselemästä, aionko vielä hankkia lapsia ja miksen aio.

Olen tosi onnellinen elämääni näin! On ihanaa, että me suomalaiset naiset voimme vapaasti valita oman polkumme ja elämäntapamme. 

Mäkin luulin niin mutta sitten tuli tämä korona enkä pääsekään mihinkään. 

Oli surkeaa kesälläkin kun yritti nauttia ulkoilusta, niin kaikki ulkoilualueet oli täynnä ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt millään pahalla mutta jos kerta niin onnellisia olette niin miksi sitä onnellisuuttanne täällä julistatte. Jotenkin tulee tunne että ette te niin onnellisia ole kuin annatte ymmärtää. Vaikutatte jotenkin teennäisiltä viesteissänne.

Yriätte ikäänkuin omaa paremmuuttanne vakuutella ja varmaankin saattatte tuntea itsenne vähän paremmiksi/merkityksellisemmiksi kun nykynuoren elämä on on yhtä pirstaletta ja epätoivoa. Voin olla väärässäkin mutta en varmasti ihan sitä pelkästään.

Ihmiset toitottavat että "itse olen paikkani ansainnut" jos joku sen on teille antanut niin aikaisemman maailman aika/tilanne.

Aika monet tämän päivän keski-ikäiset ovat valmistuneet 90-luvun kovan laman keskelle suoraan työttömiksi ja kokeneet lapsuuden perheissään laman ajan tragedioita. Itse kasvoin näiden lisäksi mt-ongelmaisen alkoholistin lapsena. Opintolainaa maksoin pois vuosikaudet. Ei se aikaisempi maailma, kuten ei nykyinenkään, ole käsitellyt kaikkia ihmisiä silkkihansikkain. Omaa ansiota ei tietenkään myöskään ole kokonaan se, mihin on elämässään keski-ikään mennessä päässyt. Mutta omalla toiminnalla ja asenteella voi aika moneen asiaan kyllä vaikuttaa omassa elämässään.

Näinhän se noin pääpiirteissään meni täälläkin. Sitä suuremmalla syyllä voi nyt huokaista, että olihan reissu, mutta ei tässä huonosti käynyt. Ja vielä on kilometrejä jäljellä koneessa:)

Ap