Lue keskustelun säännöt.
Onko ajattelusi pään sisäistä puhetta?
Kuulemma on kahdenlaista ajattelua. Toinen on pään sisällä tapahtuvaa puhetta ja toinen on abstraktimpaa. Eri tavalla ajattelevat eivät kuulemma kykene ymmärtämään toisen tapaa ajatella. Itse en kyllä sietäisi jatkuvaa puheen pulputusta päässäni.
Kommentit (585)
Mä ajattelen puheena, kuvina ja yksinkertasilla abstraktioilla, koko ketjun kaikki puolet käy järkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vau, ihan friikkiä että joillakin käy koko ajan räpätys päässä. Eikö se ole rasittavaa? Minullakaan ei tuota ole, abstraktia ajattelua on vaikea kuvailla mutta kai sitä voisi pitää sellaisena tietokoneen raksuttamisena. Välillä on kuvankäsittelyä tai 3D-mallinnusta, välillä vain analysoidaan jotain tietopläjäystä ja muodostetaan käsityksiä ja mielipiteitä siitä, mutta ei kukaan ole puhumassa mitään ääneen.
Tosin huomaan tekeväni niin päin, että saatan silloin tällöin ihan ääneen mutista lyhyesti jotain kun pyörittelen ajatuksia mielessäni, ikään kuin keskittyäkseni.
Miten sen sisäisen puhujan kanssa katsotaan elokuvaa tai luetaan kirjaa, kun luette tekstiä niin kuuletteko sen itsenne puhumana päässänne? Kun puhutte jollekin toiselle, kuuletteko lauseenne ensin päässänne ennen kuin ne tulevat ulos suustanne?
... eikö ajatteleminen puheena ole kauhean hidasta?
Olen myös kuullut, että todella moni ihminen "lukee ääneen" mielessään lukemansa tekstin. Tosi hidasta kun itse yritän lukea tuolla tavalla! Kyllä mä nyt nopeammin luen ja vielä nopeammin ajattelen kuin mitä kestää puheen tasolla kommunikoida itselleni ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä mulla käy järjetön pulputus päänsisällä, ikään kuin puhetta ja sitten on kuvia ja ääniä...
Silläpä monesti miettinyt, että minkälaisia ääniä ne sitten on, joita nämä mieleltään sairaat kuulee? Missä menee terveen ja sairaan äänen raja? Suurimmalla osalla ei kuitenkaan ne äänet ole mitään käskeviä ja komentavia ääniä, ilkeitä.
Töissä (olen lounaskokki ja jaan ruokaa) kerran kysyin eräältä vakioasiakkaalta, että mitä kuuluu? Hän vastasi, että "ääniä kuuluu, taas on ollut huono viikko". Pahoittelin ja samalla menin jotenkin lukkoon. On yleisesti tiedossa tuon asiakkaan mielenterveysongelmat, mutta se niin kasuaalisti siinä vastaili. En osannut ollenkaan odottaa moista vastausta. Jäin silloin miettimään tuota, että mitä ne äänet on. En kehtaa kysyäkään.
Suomeen muuttaneena olen aina ihmetellyt, miksi suomalaiset eivät kysy toisiltaan, kuinka voivat. Mistä tulee kuuluu-sana? Olen päätynyt siihen, että suomalaisten tapa ajatella aikaa on erikoinen: he suhtautuvat nykyhetkeen kuin menneeseen elokuvaan! Esim. "OLIKO jääkaapissa maitoa"? Toisin sanoen, he käsittelevät nykyhetkeä mielikuvina menneestä. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta jotain tällaista on ehkä kuuluu-sanan taustalla: kysytyn henkilön lähihistoriassa tapahtumiin liittyi äänimaailmaa. Kysyjä tiedustelee tämän äänimaailman välityksellä, millaisessa henkisessä tunnelmassa kuulija on ollut; kenties kuulija myös kommentoi, miltä se jälkeenpäin ajateltuna tuntuu. Onko missään muussa kulttuurissa tämäntyyppistä lähestymistapaa selvittää toisen vointi?
Mitä kuuluu, eli mitä juttuja olet kuullut omassa suvussa tai kylillä. Joskus myös nähty muodossa "mitä tiedät?". Eli että kerro kuulumisia, ei sen sen kummempaa ole, meni tuo analyysisi nyt ehkä turhan syvälliseksi. Jos tuota analysoi, niin ehkä tyypillistä suomalaisuutta siinä, ettei suoraan kehdata herkistellä ja kysyä että miten voit, miltä tuntuu, vaan vähän kiertokautta että kerro nyt mitä on meneillään.
Niin. Kylillä kuultu on juuri sitä koettua äänimaailmaa. (Ja kysyjän kannalta ehkä mielenkiintoisinta.)
"Mitä tiedät" on tapa, jota en ole ennen kuullut.
Mitä tarkoitat sillä, että analyysi meni turhan syvälliseksi - miten itse ymmärrät ko. sanan käytön, että mistä se juontaa? Kun ihan saman toistit, jonka analyysissä jo esitin.
Joo, totta että syynä voi olla haluttomuus kommunikoida liian suoraan. Suomalaiset ovat kokeneet vaikeita aikoja... Se hienovaraisuus on ihan ymmärrettävää, nyt kun miettii.
On aika pulinaa päässä ja monesti ääneenkin jos olen yksin. Mutta jos ajattelen jotain matemaattista tai fysiikkaa, näen mielessäni Kuun maisemia. Ihan totta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä mulla käy järjetön pulputus päänsisällä, ikään kuin puhetta ja sitten on kuvia ja ääniä...
Silläpä monesti miettinyt, että minkälaisia ääniä ne sitten on, joita nämä mieleltään sairaat kuulee? Missä menee terveen ja sairaan äänen raja? Suurimmalla osalla ei kuitenkaan ne äänet ole mitään käskeviä ja komentavia ääniä, ilkeitä.
Töissä (olen lounaskokki ja jaan ruokaa) kerran kysyin eräältä vakioasiakkaalta, että mitä kuuluu? Hän vastasi, että "ääniä kuuluu, taas on ollut huono viikko". Pahoittelin ja samalla menin jotenkin lukkoon. On yleisesti tiedossa tuon asiakkaan mielenterveysongelmat, mutta se niin kasuaalisti siinä vastaili. En osannut ollenkaan odottaa moista vastausta. Jäin silloin miettimään tuota, että mitä ne äänet on. En kehtaa kysyäkään.
Suomeen muuttaneena olen aina ihmetellyt, miksi suomalaiset eivät kysy toisiltaan, kuinka voivat. Mistä tulee kuuluu-sana? Olen päätynyt siihen, että suomalaisten tapa ajatella aikaa on erikoinen: he suhtautuvat nykyhetkeen kuin menneeseen elokuvaan! Esim. "OLIKO jääkaapissa maitoa"? Toisin sanoen, he käsittelevät nykyhetkeä mielikuvina menneestä. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta jotain tällaista on ehkä kuuluu-sanan taustalla: kysytyn henkilön lähihistoriassa tapahtumiin liittyi äänimaailmaa. Kysyjä tiedustelee tämän äänimaailman välityksellä, millaisessa henkisessä tunnelmassa kuulija on ollut; kenties kuulija myös kommentoi, miltä se jälkeenpäin ajateltuna tuntuu. Onko missään muussa kulttuurissa tämäntyyppistä lähestymistapaa selvittää toisen vointi?
Mitä kuuluu, eli mitä juttuja olet kuullut omassa suvussa tai kylillä. Joskus myös nähty muodossa "mitä tiedät?". Eli että kerro kuulumisia, ei sen sen kummempaa ole, meni tuo analyysisi nyt ehkä turhan syvälliseksi. Jos tuota analysoi, niin ehkä tyypillistä suomalaisuutta siinä, ettei suoraan kehdata herkistellä ja kysyä että miten voit, miltä tuntuu, vaan vähän kiertokautta että kerro nyt mitä on meneillään.
Niin. Kylillä kuultu on juuri sitä koettua äänimaailmaa. (Ja kysyjän kannalta ehkä mielenkiintoisinta.)
"Mitä tiedät" on tapa, jota en ole ennen kuullut.
Mitä tarkoitat sillä, että analyysi meni turhan syvälliseksi - miten itse ymmärrät ko. sanan käytön, että mistä se juontaa? Kun ihan saman toistit, jonka analyysissä jo esitin.
Joo, totta että syynä voi olla haluttomuus kommunikoida liian suoraan. Suomalaiset ovat kokeneet vaikeita aikoja... Se hienovaraisuus on ihan ymmärrettävää, nyt kun miettii.
Tarkoitin että ei tuossa kysellä ihmisiltä mitään yleistä äänimaailmaa mitä korvat aistivat ympäristöstä, vaan nimenomaan sitä että mitä asioita olet ihmisten kanssa jutellut, mitä olet heiltä kuullut.
En nyt missään nimessä halua leimata ketään tai arvostella, mutta ihan puhtaasti teoreettiselta pohjalta tuli vain mieleen ajatus. Jos ihminen kuulee päänsä sisällä äänen, jopa useampia ääniä jotka ehkä jopa väittelevät tai riitelevät keskenään, niin onko siitä enää pitkä matka skitsofreniaan, jos mukaan tulee jotain patologiaa? Onkohan sitä tutkittu, että onko aistiharhoista kärsivissä mikä osuus puheajattelijoita ja mikä osuus ilman puhetta olevia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Ajattelu on sisäistä puhetta. Unet ovat taas suora linkki muihin galakseihin ja niiden elämään. Eli jokainen uni on totta. Ne vaan tapahtuu jossain miljoonien valovuosien päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä mulla käy järjetön pulputus päänsisällä, ikään kuin puhetta ja sitten on kuvia ja ääniä...
Silläpä monesti miettinyt, että minkälaisia ääniä ne sitten on, joita nämä mieleltään sairaat kuulee? Missä menee terveen ja sairaan äänen raja? Suurimmalla osalla ei kuitenkaan ne äänet ole mitään käskeviä ja komentavia ääniä, ilkeitä.
Töissä (olen lounaskokki ja jaan ruokaa) kerran kysyin eräältä vakioasiakkaalta, että mitä kuuluu? Hän vastasi, että "ääniä kuuluu, taas on ollut huono viikko". Pahoittelin ja samalla menin jotenkin lukkoon. On yleisesti tiedossa tuon asiakkaan mielenterveysongelmat, mutta se niin kasuaalisti siinä vastaili. En osannut ollenkaan odottaa moista vastausta. Jäin silloin miettimään tuota, että mitä ne äänet on. En kehtaa kysyäkään.
Suomeen muuttaneena olen aina ihmetellyt, miksi suomalaiset eivät kysy toisiltaan, kuinka voivat. Mistä tulee kuuluu-sana? Olen päätynyt siihen, että suomalaisten tapa ajatella aikaa on erikoinen: he suhtautuvat nykyhetkeen kuin menneeseen elokuvaan! Esim. "OLIKO jääkaapissa maitoa"? Toisin sanoen, he käsittelevät nykyhetkeä mielikuvina menneestä. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta jotain tällaista on ehkä kuuluu-sanan taustalla: kysytyn henkilön lähihistoriassa tapahtumiin liittyi äänimaailmaa. Kysyjä tiedustelee tämän äänimaailman välityksellä, millaisessa henkisessä tunnelmassa kuulija on ollut; kenties kuulija myös kommentoi, miltä se jälkeenpäin ajateltuna tuntuu. Onko missään muussa kulttuurissa tämäntyyppistä lähestymistapaa selvittää toisen vointi?
Mitä kuuluu, eli mitä juttuja olet kuullut omassa suvussa tai kylillä. Joskus myös nähty muodossa "mitä tiedät?". Eli että kerro kuulumisia, ei sen sen kummempaa ole, meni tuo analyysisi nyt ehkä turhan syvälliseksi. Jos tuota analysoi, niin ehkä tyypillistä suomalaisuutta siinä, ettei suoraan kehdata herkistellä ja kysyä että miten voit, miltä tuntuu, vaan vähän kiertokautta että kerro nyt mitä on meneillään.
Niin. Kylillä kuultu on juuri sitä koettua äänimaailmaa. (Ja kysyjän kannalta ehkä mielenkiintoisinta.)
"Mitä tiedät" on tapa, jota en ole ennen kuullut.
Mitä tarkoitat sillä, että analyysi meni turhan syvälliseksi - miten itse ymmärrät ko. sanan käytön, että mistä se juontaa? Kun ihan saman toistit, jonka analyysissä jo esitin.
Joo, totta että syynä voi olla haluttomuus kommunikoida liian suoraan. Suomalaiset ovat kokeneet vaikeita aikoja... Se hienovaraisuus on ihan ymmärrettävää, nyt kun miettii.
Olen eri, mutta liian syvällisellä analyysillä tarkoitettaneen sitä, että näet nyt liikaa tarkoituksenmukaisuutta siellä missä sitä ei välttämättä ole. Ei se liity koettuun äänimaailmaan, vaan saatuun informaatioon: "oletko kuullut uutisia" tms.
Ei "mitä kuuluu" ole sen epäsuorempi kuin "miten menee"? Tai on jos alkaa purkamaan sitä kuin proosaa, vaan se tuskin on sitä.
Miksi suomessa käytetään samaa sanaa "kuulua" kun tarkoitetaan, että asian "kuuluu olla niin?" Monissa muissa kielissä ei käytetä!!!
Paitsi esim hollannissa on sama verbi molemmissa merkityksissä.
Ihmismieli näkee helposti merkityksiä sielläkin, missä niitä ei erityisesti ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä on ja välillä ei. Esimerkiksi kauppalistaa tehdessäni ajattelen sanoja ainoastaan kirjoittaessani ostettavien tavaroiden nimiä ylös. Sen sijaan päätökset siitä, mitä kirjoitan kauppalistaan ja mitä en, teen täysin mielikuvien perusteella samalla, kun katson jääkaappiin ja muihin keittiön kaappeihin. Kelaan päässäni kuvina ja joskus myös makuina ja hajuina niitä tuotteita, mitä yleensä ostan, ja katson, onko niitä tarpeeksi jäljellä vai ei. Tuon prosessin nopeuttamiseksi minulla on säännöllisesti käyttämilleni tuotteille tietyt paikat. Jos minulla on jotain epätavallisempia mielitekoja, nekin ilmaantuvat ajatuksiini mielikuvina. Monimutkaisempia, abstraktimpia päätöksiä tehdessäni otan herkemmin sisäisen puheen avuksi. Kuitenkin monesti silloinkin olen käytännössä jo tehnyt päätöksen, ennen kuin ajatteluni on kunnolla muotoutunut sanoiksi. Sellaista ajatteluprosessia on aika vaikea kuvailla, mutta ilmeisesti se perustuu ikäänkuin jonkinlaiseen symboli- tai koodikieleen, jonka avulla ajatteleminen on nopeampaa kuin sanallinen ajattelu. Sitä en osaa sanoa, onko tuollainen koodikieli jotenkin yleisinhimillinen vai jokaisella omanlaisensa, eli ymmärtäisikö niitä ajatuksia joku toinen ihminen, jonka aivoihin ne siirrettäisiin sellaisinaan, mikäli sellainen ajatuksensiirto olisi mahdollista. Ilmeisesti ainakaan ne ihmiset eivät ymmärtäisi, jotka ajattelevat kaiken sisäisenä puheena. Silloin kun omissa ajatuksissani kuuluu tuo sisäinen puhe, en miellä sitä omaksi puheäänekseni, vaan se on jonkinlainen neutraali, hieman robottimainen ääni, jota en yhdistä mielessäni edes omaan tai mihinkään muuhunkaan sukupuoleen.
Vierailija kirjoitti:
En nyt missään nimessä halua leimata ketään tai arvostella, mutta ihan puhtaasti teoreettiselta pohjalta tuli vain mieleen ajatus. Jos ihminen kuulee päänsä sisällä äänen, jopa useampia ääniä jotka ehkä jopa väittelevät tai riitelevät keskenään, niin onko siitä enää pitkä matka skitsofreniaan, jos mukaan tulee jotain patologiaa? Onkohan sitä tutkittu, että onko aistiharhoista kärsivissä mikä osuus puheajattelijoita ja mikä osuus ilman puhetta olevia?
Olen tätä samaa pohtinut ihan omalle kohdalle. Välillä voi olla todella negatiivisia ajatuksia jotka koettaa toisella äänellä kääntää positiiviseksi. Uskon tämän kyllä olevan ihan tavallista sisäistä puhetta. Missä menee raja että napsahtaa skitsofrenian puolelle vai onko se sitten aivan totaalisesti eri asia mikä laukaisee. On myös puhuttu että ka nn ab is puhkaisee helpommin skitsofrenian. Lähteekö se käyntiin tuosta sisäisestä puheesta, koska aine vahvistaa pään sisään menemistä ja asioiden tulkitsemista.
Tätä kirjottaessa tuli mieleen että monissa piirretyissä ja elokuvissa olkapäille tulee piru ja enkeli keskustelemaan mihin ratkaisuun päädytään. Tästä samasta asiastahan se tosiaan kantaa juurensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvina enimmäkseen. Saatan usein olla ihan tietämätönkin jostain ajatuksesta kun mieleen nousee kuva jostain paikasta. Selaan vain mielessä jotain kuvastoa. Minulla on myös vahva intuitio joistain asioista. Uskon silloin vaistooni.
Jännä kyllä, että kirjoittaessani asiatekstiä osaan jäsennellä ajatukseni tarkkaan ja poimin asioista huomioita joista en ole itsekään aiemmin ollut edes tietoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt missään nimessä halua leimata ketään tai arvostella, mutta ihan puhtaasti teoreettiselta pohjalta tuli vain mieleen ajatus. Jos ihminen kuulee päänsä sisällä äänen, jopa useampia ääniä jotka ehkä jopa väittelevät tai riitelevät keskenään, niin onko siitä enää pitkä matka skitsofreniaan, jos mukaan tulee jotain patologiaa? Onkohan sitä tutkittu, että onko aistiharhoista kärsivissä mikä osuus puheajattelijoita ja mikä osuus ilman puhetta olevia?
Olen tätä samaa pohtinut ihan omalle kohdalle. Välillä voi olla todella negatiivisia ajatuksia jotka koettaa toisella äänellä kääntää positiiviseksi. Uskon tämän kyllä olevan ihan tavallista sisäistä puhetta. Missä menee raja että napsahtaa skitsofrenian puolelle vai onko se sitten aivan totaalisesti eri asia mikä laukaisee. On myös puhuttu että ka nn ab is puhkaisee helpommin skitsofrenian. Lähteekö se käyntiin tuosta sisäisestä puheesta, koska aine vahvistaa pään sisään menemistä ja asioiden tulkitsemista.
Tätä kirjottaessa tuli mieleen että monissa piirretyissä ja elokuvissa olkapäille tulee piru ja enkeli keskustelemaan mihin ratkaisuun päädytään. Tästä samasta asiastahan se tosiaan kantaa juurensa.
Olen enemmän visuaalinen ja omat ahdistavat ajatukseni ovat myös visuaalisia silloin kun niitä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osta tuota, että ihmisellä olisi vain yksi tapa ajatella. Varmaan on joku oma preferenssi tai taipumus, mutta kyllä mä kykenen aivan yhtä hyvin niin abstraktiin, visuaaliseen kuin verbaaliseen ajatteluun.
En usko että kukaan ajattelee jokaista tekemäänsä asiaa sanoin; sanoittaminen on hidas prosessi.
Mä käytän pelkästään ammattini puolesta sekä täysin abstraktia, visuaalises-geometristä että verbaalista ajattelua. Työ liittyy etupäässä viimeksi mainittuun, ja vaikka koen että olen ennen kaikkea abstrakti ajattelija, ei se hidasta minua työssäni lainkaan. Aivot osaavat intuitiivisesti valita kuhunkin tilanteeseen sopivan kognitiivisen toiminnon. Jos pitää pirtää käsitekartta, piirretään käsitekartta. Jos pitää käyttää suuntavaistoa, piirretään ulkomuistista maantieteellinen kartta. Jos pitää muotoilla spesifi virke, muotoillaan spesifi virke.
Olen jonkin verran tätä itse ajatusleikeissä analysoinut, ja huomannut kuitenkin aina että intuitiivisesti "valitsen" työkalun ja ajattelen sillä tavalla. Ja se ajatustapa voi vaihtua lennosta, tai toimia tietty myös päällekkäin - voin puhua oman diagrammini päälle.
Eiköhän useimmat sovella useammanlaista ajattelua jokapäiväisessä elämässään. Abstraktia, tilojen ja etäisyyksien arviointia, kielellistä ajattelua ja sisäistä puhetta...
Minulla on massiivinen päänsisäinen monologi käynnissä jatkuvasti.
Mun ajatukset ovat enemmänkin kuvia/mielikuvia tai tunteita. Esim. jos ajattelen äitiäni, hernekeittoa, Putinia tai kauppaan menemistä, "näen" nämä kuvina mielessäni tai koen esim. rakkautta, vihaa, nälkää jne.
Joillekin ihmisille ei riitä sisäinen puhe vaan kaikki, mitä ikinä mieleen tulee, pitää myös pälpättää kaikki ajatukset ääneen. "Onpas kuuma, pitäisköhän avata ikkuna? Kukahan tuo tuolla on? Ohoh, ompas isot tissit. Mitäs mun pitikään tehdä? Kaupassa pitäisi kai käydä. Avaanpa jääkaapin ja katson, mitä tarvitaan. No niin: maitoa, nutellaa... mutta enkös mä just toissapäivänä ostanutkin nutellaa, onko se muka jo syöty? Höh, miten tylsää. Mutta pakkohan sitä on nutellaa olla. Ai, mutta nyt tuli pissahätä. Käyn ensin vessassa ja sitten kirjoitan kauppalistan valmiiksi. Vessapaperiakin pitäisi ostaa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos katson muovipulloa jossa lukee kivennäisvesi 1,5l, luen se niin että kivennäisvesi yksi pilkku viisi litraa, ja se lukeminen tapahtuu omalla äänellä pään sisällä.
HUI! Oikeasti, kuuletteko puheena ihan itsestäänselvätkin havainnot..? Päteekö se ihan kaikkeen nähtyyn, johon keskittyy? Entä kun katselette vieraita ihmisiä?? Selostaako ääni, miltä he näyttävät?
Vain jos ihminen on kiinnostava jotenkin myönteisesti tai kielteisesti olemukseltaan. Ihan kaikkia ei jaksaisi huomioida.
Tarkoittaako päälekkäisyys sitä, että se vuorottelee liian nopeasti.