Onko ajattelusi pään sisäistä puhetta?

Vierailija kirjoitti:

Joillekin ihmisille ei riitä sisäinen puhe vaan kaikki, mitä ikinä mieleen tulee, pitää myös pälpättää kaikki ajatukset ääneen. "Onpas kuuma, pitäisköhän avata ikkuna? Kukahan tuo tuolla on? Ohoh, ompas isot tissit. Mitäs mun pitikään tehdä? Kaupassa pitäisi kai käydä. Avaanpa jääkaapin ja katson, mitä tarvitaan. No niin: maitoa, nutellaa... mutta enkös mä just toissapäivänä ostanutkin nutellaa, onko se muka jo syöty? Höh, miten tylsää. Mutta pakkohan sitä on nutellaa olla. Ai, mutta nyt tuli pissahätä. Käyn ensin vessassa ja sitten kirjoitan kauppalistan valmiiksi. Vessapaperiakin pitäisi ostaa."

Tuttua minulle, läheisilleni ihmettelyn ja huvituksen aihe. Osaan toki suodattaa etten ihan kaikkia ajatuksiani paljasta:D

Parasta unilääkettä on, kun mielessäni kuvittelen huoneen, mitä lähtisin sisustamaan ja miten. En ole vielä koskaan päässyt "suunnitelman loppuun" :D

On, en pysty kuvittelemaan mitään mielessäni,kuvia siis tai tunteita yms.

Pelkkää mustaa vaan aina  näen kun yritän kuvitella jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Tauoton puhe. Nytkin kuin luin tämän niin siellä vastattiin kyllä. Yleensä juttelevat ja pohtivat keskenään ja minä seuraan sivusta. Toisinaan osallistun. Minulla on kuulemma nopeat aivot. Johtuu varmaan tuosta komiteasta pään sisällä kun pähkäilee tauotta.

Mullakin on komitea. Pään sisälläni käydään keskustelua, puidaan vastakkaisia näkemyksiä, joskus jopa riidellään. Yksikin ääni riittäisi, minulla on joskus päällekkäistäkin puhetta. Toisinaan toivoo, että olisi edes hetken hiljaista. Silloin yritän keskittyä kovasti johonkin tekemiseen. Käsillä tekeminen auttaa vähän, esimerkiksi haastava neuletyö.

Olen lukenut ja katsonut dokkarin tästä ilmiöstä myös, enkä todellakaan ymmärrä tuota abstraktia ajattelua. Dokkarissa nainen selitti, että hän muodostaa lukemansa perusteella jonkinlaisen käsitekartan, jonk perusteella ymmärtää lukemaansa. Olin ihan että häh? Kuulostaa niin vaikealta. Kun minä luen, luen ääneen pääni sisällä, eli puheena se tekstikin on ja ymmärretään.

Pystyn toki itsekin ajattelemaan "elokuvana" lukemaani. Jos keskityn kovasti, voin visualisouda lukemani ihan kuin katsoisin kohtausta elokuvasta. Osaan siis ajatella myös kuvina, mutta mitään käsitekarttoja en kyllä pysty ymmärtämään.

Tarkoittaako päälekkäisyys sitä, että se vuorottelee liian nopeasti.

Ei. Edellinen ajatus on vielä kesken tai ei ole kunnolla muotoutunut, kun seuraava alkaa tulla siihen päälle. Saattaa olla esim vastakkainen näkemys sille ensimmäiselle.

Olen ollut varmaan jo vauvana tällainen päässä puhuja ja tarkkailija, olen miettinyt miksi aina ihastun miehiin joilla on lämpimät ruskeat ystävälliset silmät. Saatan idoliani tai jotain kuvaa katsellessa käydä itselleni selostaen tällaisia kasvoja, vartaloa, olemusta hyvin yksityiskohtaisesti läpi. Rakastan tällaisia silmiä, ei ole perheessäni ollut lapsuudessa ruskeasilmäisiä, joku kuvatun kaltainen on ehkä edellisessä elämässä tai jo varhain lapsuudessa ollut erityisen rakas ja hyväätarkoittava minulle. Tulee jostain kaukaa tuo.

Vierailija kirjoitti:

... eikö ajatteleminen puheena ole kauhean hidasta?

Olen myös kuullut, että todella moni ihminen "lukee ääneen" mielessään lukemansa tekstin. Tosi hidasta kun itse yritän lukea tuolla tavalla! Kyllä mä nyt nopeammin luen ja vielä nopeammin ajattelen kuin mitä kestää puheen tasolla kommunikoida itselleni ajatuksia.

Ei, puhe tulee päässä 3-5 kertaa normaalia äänenlukemisen nopeutta vauhdikkaammin. Mulla ainakaan kaikki ajatukset ei tule päässä kokonaisina lauseina. Voi olla vähän kuin pikakirjoitusta, keskeisiä käsitteitä ja termejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä mulla käy järjetön pulputus päänsisällä, ikään kuin puhetta ja sitten on kuvia ja ääniä...

Silläpä monesti miettinyt, että minkälaisia ääniä ne sitten on, joita nämä mieleltään sairaat kuulee? Missä menee terveen ja sairaan äänen raja? Suurimmalla osalla ei kuitenkaan ne äänet ole mitään käskeviä ja komentavia ääniä, ilkeitä.

Töissä (olen lounaskokki ja jaan ruokaa) kerran kysyin eräältä vakioasiakkaalta, että mitä kuuluu? Hän vastasi, että "ääniä kuuluu, taas on ollut huono viikko". Pahoittelin ja samalla menin jotenkin lukkoon. On yleisesti tiedossa tuon asiakkaan mielenterveysongelmat, mutta se niin kasuaalisti siinä vastaili. En osannut ollenkaan odottaa moista vastausta. Jäin silloin miettimään tuota, että mitä ne äänet on. En kehtaa kysyäkään.

Suomeen muuttaneena olen aina ihmetellyt, miksi suomalaiset eivät kysy toisiltaan, kuinka voivat. Mistä tulee kuuluu-sana? Olen päätynyt siihen, että suomalaisten tapa ajatella aikaa on erikoinen: he suhtautuvat nykyhetkeen kuin menneeseen elokuvaan! Esim. "OLIKO jääkaapissa maitoa"? Toisin sanoen, he käsittelevät nykyhetkeä mielikuvina menneestä. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta jotain tällaista on ehkä kuuluu-sanan taustalla: kysytyn henkilön lähihistoriassa tapahtumiin liittyi äänimaailmaa. Kysyjä tiedustelee tämän äänimaailman välityksellä, millaisessa henkisessä tunnelmassa kuulija on ollut; kenties kuulija myös kommentoi, miltä se jälkeenpäin ajateltuna tuntuu. Onko missään muussa kulttuurissa tämäntyyppistä lähestymistapaa selvittää toisen vointi?

Mitä kuuluu, eli mitä juttuja olet kuullut omassa suvussa tai kylillä. Joskus myös nähty muodossa "mitä tiedät?". Eli että kerro kuulumisia, ei sen sen kummempaa ole, meni tuo analyysisi nyt ehkä turhan syvälliseksi. Jos tuota analysoi, niin ehkä tyypillistä suomalaisuutta siinä, ettei suoraan kehdata herkistellä ja kysyä että miten voit, miltä tuntuu, vaan vähän kiertokautta että kerro nyt mitä on meneillään.

Niin. Kylillä kuultu on juuri sitä koettua äänimaailmaa. (Ja kysyjän kannalta ehkä mielenkiintoisinta.)

"Mitä tiedät" on tapa, jota en ole ennen kuullut.

Mitä tarkoitat sillä, että analyysi meni turhan syvälliseksi - miten itse ymmärrät ko. sanan käytön, että mistä se juontaa? Kun ihan saman toistit, jonka analyysissä jo esitin.

Joo, totta että syynä voi olla haluttomuus kommunikoida liian suoraan. Suomalaiset ovat kokeneet vaikeita aikoja... Se hienovaraisuus on ihan ymmärrettävää, nyt kun miettii.

Tarkoitin että ei tuossa kysellä ihmisiltä mitään yleistä äänimaailmaa mitä korvat aistivat ympäristöstä, vaan nimenomaan sitä että mitä asioita olet ihmisten kanssa jutellut, mitä olet heiltä kuullut.

Ok. Kirjoitin vähän kiireessä (oli lähtö mielessä, ja toinenkin juttu kesken) ja kun vastasit, mietin nopeasti riittääkö sana "äänimaailma" ajatukseni ilamisemiseen, vain pitääkö sanoa vaikkapa "sosiaalinen äänimaailma"... mutta se kuulosti hassulta. Totesin että kun kontekstina on sosiaalisuus, niin äänimaailma sen puitteissa! ...Ja mitä vaikka ei olisi? Mitä jos joku on kokenut, että onpa se mustarastas ja peipponen ollut kivaa kuunneltavaa! 

Ja nyt tuli taas äkkilähtö toiselle paikkakunnalle....

Ketjun aihe on mielenkiintoinen!

AatunKrokotiili kirjoitti:

Kyllä. Ajattelu on sisäistä puhetta. Unet ovat taas suora linkki muihin galakseihin ja niiden elämään. Eli jokainen uni on totta. Ne vaan tapahtuu jossain miljoonien valovuosien päässä.

Tai ei ehkä niinkään aika-avaruudeen jatkumossa vaan pikemminkin toisissa ulottuvuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On myös tutkimuksissa havaittu, että on hyvin yleistä, että ihminen ei pysty näkemään "sielun silmin" esimerkiksi puolisonsa kasvoja tai kotitaloaan. Sellainen  hahmotuskyky puuttuu toisilta.

Mä en pysty.

Oon miettinyt joskus että ois kamalaa jos mun pitäisi kuvailla jotain läheistä ulkonäöltä ulkomuistista, en ehkä osaisi.

Ja mä ajattelen myös ääneen, joskus jollain muulla kuin omalla äänellä, esim. miehen äänellä ruotsalaisella aksentilla murtaen. Riippuu siitä oonko katsonut tai lukenut jotain josta jää päähän joku "hahmo".

Sama. Jos joku vaikka kysyisi mitä puita meidän pihassa kasvaa, ihan talon lähellä, en osaisi vastata :( Ja en myöskään osaisi kuvailla miestäni! Toisaalta sitten taas kun luen romaania, usein huomaan jossain vaiheessa näkeväni hahmon esim. jonain elokuvanäyttelijänä, niitä kuvia vain välähtää päähän ja yhdistyy niihin romaanihahmoihin. Siis visuaaliset jutut painuvat tajuntaan, mutta en saa nostettua niitä esiin tietoisesti. Muistan kun kerran luin jotain tietokirjaa ja siinä jossain vaiheessa sanottiin, että havainnollistamisen takia tässä kirjassa on paljon kuvia, niin sitten vasta tajusin, että ahaa, noi kuvatkin kannattaisi varmaan katsoa! Kirjoja luen mielelläni, mutta en oikein jaksa elokuvia, kyllästyn niihin. No, eipä ihme, että menin yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä :D Joo, jatkuva pulputus käy päässä.

Onpa mielenkiintoinen aihe! Oon ollut pitkään sitä mieltä, että mun ajattelu ei ensisijaisesti tapahdu puheena, mutta nyt kun aloin miettiä asiaa tuntui, että kyllä siellä päässä valtaosan ajasta jonkinlainen pälätys käy. Tykkään puhumisesta, joten usein vaikka kävelyllä ollessa tms tilanteessa jossa mikään ärsyke ei keskeytä ajatustenvirtaa, alan mielessäni selostaa jotain asiaa kuvitteelliselle keskustelukumppanille/kuin kirjoittaisin omaelämäkertaa. Sen sijaan esim. töissä jossa pitää tehdä ajatustyötä ja tulee keskeytyksiä, tai vaikka harrastuksessa jossa pitää opetella uusia asioita, se vaativin ajatustyö ei tapahdu puheen muodossa. Kuitenkin joitain yksittäisiä sanoja tai lauseenpätkiä taitaa silloinkin suurimman osan ajasta vaeltaa aivokuorella ja helposti menen hetkeksi selostusmoodiin jos haluan selkiyttää ajatuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vau, ihan friikkiä että joillakin käy koko ajan räpätys päässä. Eikö se ole rasittavaa? Minullakaan ei tuota ole, abstraktia ajattelua on vaikea kuvailla mutta kai sitä voisi pitää sellaisena tietokoneen raksuttamisena. Välillä on kuvankäsittelyä tai 3D-mallinnusta, välillä vain analysoidaan jotain tietopläjäystä ja muodostetaan käsityksiä ja mielipiteitä siitä, mutta ei kukaan ole puhumassa mitään ääneen.

Tosin huomaan tekeväni niin päin, että saatan silloin tällöin ihan ääneen mutista lyhyesti jotain kun pyörittelen ajatuksia mielessäni, ikään kuin keskittyäkseni.

Miten sen sisäisen puhujan kanssa katsotaan elokuvaa tai luetaan kirjaa, kun luette tekstiä niin kuuletteko sen itsenne puhumana päässänne? Kun puhutte jollekin toiselle, kuuletteko lauseenne ensin päässänne ennen kuin ne tulevat ulos suustanne?

Kyllä ja ei. Elokuvat koen jotenkin itseni sekä omien kokemusteni kautta. Saatan saada jonkin muiston, ajatuksen, jonka vuoksi käyn puhelua itseni kanssa, niin että jokin juonenkäänne tai tilanne itse elokuvassa jää hämäränpeittoon. Lukiessa huomaan puhuvani itselleni pään sisällä jotain muuta, niin että sivu täytyy aloittaa alusta uudelleen ja uudelleen. Musiikki tuottaa voimakkaita kuvia, muistoja aina lapsuuteen saakka. Tunnen suorastaan tuoksuja, värejä, tunteita. Pink Floydia kuunnellessa olen käynyt suorastaan tripillä ilman huumeita tai muita muuta tajuntaan vaikuttavaa.

En etukäteen käy lauseita läpi puhuessani muille, aika spontaanisti puhun mutta jos kyseessä on joku vieraampi niin saatan miettiä kuin pudotellen mitä sanon ja kuinka siihen toinen reagoi.

Englannin opettaja neuvoi ajattelemaan englanniksi, ei tietenkään koko aikaa ja silloisen kielitaidon varassa ajatukset olisivat olleet aika yksinkertaisia. Mutta kyllä, ajattelen puheen puheena, musiikin musiikkina ja usein ajattelen myös tavallisia arjen asioita englanniksi.

Jos ajattelen että mitä pitäisi tehdä, esim. tiskata, niin näen mielessäni animaation, missä teen tietyt asiat tietyssä järjestyksessä. Puhetta se ei ole, mutta en oikein koe, että se olisi abstraktista ajattelua myöskään. Toisaalta jos keskustelen toisen henkilön kanssa niin mielessäni puhun vastaukset valmiiksi päässäni. Jos teen jotain älykkyyttä mittaavia tehtäviä, niin se voi olla sitten absraktista. En usko kyllä ollenkaan että ihmiset voisi jakaa kahteen eri tyyppiin ajattelun perusteella, vaan että jokainen osaa ajatella hyvinkin monella eri tavalla. Minä ainakin.

Johan on keskustelua! En ole koskaan edes kuvitellut, että tavalliset ihmiset kokevat päänsä sisällä mitä erilaisimpia variaatioita puheesta ja muusta äänestä.

Ihmettelen, että näin vaikeasta asiasta on osattu kirjoittaa ymmärrettävästi, se osoittaa, kuinka hieno Suomen koululaitos on.

Itseäni olen joskus hämmästellyt, kun pidän usein mielessäni vuoropuhelua. Esim. kerron mielessäni jollekin ystävälleni jotain mennyttä tapahtumaa, sen menneen tapahtuman näen elävänä mielessäni aivan kuin se tapahtuisi parhaillaan. Ilmeisesti puhun omalla äänelläni, en ole edes sitä miettinyt ennen kuin luin tätä palstaa. Vastaan itse ystäväni vuorolla, tai ystävä on hiljaa. En osaa sanoa, kenen ääni silloin on kyseessä. Olen ollut hieman huolestunut, enkä juuri tästä asiasta liikoja kerskunut. Olen vain toivonut, että kai se on "normaalia".

Luin koko ketjun, ensimmäinen kerta eläissäni. Toki monet jutut myöskin naurattivat, mutta ennen kaikkea herättävät suurta ihmetystä. Kyllä elämä on IHMEELLISTÄ!

Ajatteluni on mielikuvia, mutta käyn paljon keskusteluja pääni sisässä todellisten tai kuviteltujen henkilöiden välillä.

Lapsena mielikuvitukseni oli todella vilkas ja erityisesti tylsissä hommissa ajatukseni olivat aina jossain muualla.

Kerran teimme veljeni kanssa halkoja ja veljeni ratkesi nauramaan, kun kasvojeni ilmeet vaihtelivat jatkuvasti(pään sisäisten tapahtumien mukaan).

Mielikuvitukseni vilkkaus ei toki ole kadonnut.

Minulle on erittäin vaikea sellainen tehtävä, joka vaatii tarkkaavaisuutta, mutta on niin yksitoikkoinen, että se ei pidä itsessään tarkjaavaisuutta yllä, vaan sallii ajatuksen karkaamisen.

Vierailija kirjoitti:

On myös tutkimuksissa havaittu, että on hyvin yleistä, että ihminen ei pysty näkemään "sielun silmin" esimerkiksi puolisonsa kasvoja tai kotitaloaan. Sellainen  hahmotuskyky puuttuu toisilta.

Nämä on varmaan surkeita piirtämään ulkomuistista

Joskus saatan ajatella sellaista että: "pitääpä tehdä tuo"

"Pitää ostaa lisää maitoa ja leipää" 😁

Mulla ei oo mitään selkeitä ajatuksia,oon katsonut liikaa sarjoja ja elokuvia niin ne vaikuttanut mun ajatteluun eli en siis ajattele että pitäisi nyt siivota,onpa kaunis sää jne,vaan ajattelen jonkun sarjan tai elokuvan kohtauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä mulla käy järjetön pulputus päänsisällä, ikään kuin puhetta ja sitten on kuvia ja ääniä...

Silläpä monesti miettinyt, että minkälaisia ääniä ne sitten on, joita nämä mieleltään sairaat kuulee? Missä menee terveen ja sairaan äänen raja? Suurimmalla osalla ei kuitenkaan ne äänet ole mitään käskeviä ja komentavia ääniä, ilkeitä.

Töissä (olen lounaskokki ja jaan ruokaa) kerran kysyin eräältä vakioasiakkaalta, että mitä kuuluu? Hän vastasi, että "ääniä kuuluu, taas on ollut huono viikko". Pahoittelin ja samalla menin jotenkin lukkoon. On yleisesti tiedossa tuon asiakkaan mielenterveysongelmat, mutta se niin kasuaalisti siinä vastaili. En osannut ollenkaan odottaa moista vastausta. Jäin silloin miettimään tuota, että mitä ne äänet on. En kehtaa kysyäkään.

Suomeen muuttaneena olen aina ihmetellyt, miksi suomalaiset eivät kysy toisiltaan, kuinka voivat. Mistä tulee kuuluu-sana? Olen päätynyt siihen, että suomalaisten tapa ajatella aikaa on erikoinen: he suhtautuvat nykyhetkeen kuin menneeseen elokuvaan! Esim. "OLIKO jääkaapissa maitoa"? Toisin sanoen, he käsittelevät nykyhetkeä mielikuvina menneestä. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta jotain tällaista on ehkä kuuluu-sanan taustalla: kysytyn henkilön lähihistoriassa tapahtumiin liittyi äänimaailmaa. Kysyjä tiedustelee tämän äänimaailman välityksellä, millaisessa henkisessä tunnelmassa kuulija on ollut; kenties kuulija myös kommentoi, miltä se jälkeenpäin ajateltuna tuntuu. Onko missään muussa kulttuurissa tämäntyyppistä lähestymistapaa selvittää toisen vointi?

Mitä kuuluu, eli mitä juttuja olet kuullut omassa suvussa tai kylillä. Joskus myös nähty muodossa "mitä tiedät?". Eli että kerro kuulumisia, ei sen sen kummempaa ole, meni tuo analyysisi nyt ehkä turhan syvälliseksi. Jos tuota analysoi, niin ehkä tyypillistä suomalaisuutta siinä, ettei suoraan kehdata herkistellä ja kysyä että miten voit, miltä tuntuu, vaan vähän kiertokautta että kerro nyt mitä on meneillään.

Niin. Kylillä kuultu on juuri sitä koettua äänimaailmaa. (Ja kysyjän kannalta ehkä mielenkiintoisinta.)

"Mitä tiedät" on tapa, jota en ole ennen kuullut.

Mitä tarkoitat sillä, että analyysi meni turhan syvälliseksi - miten itse ymmärrät ko. sanan käytön, että mistä se juontaa? Kun ihan saman toistit, jonka analyysissä jo esitin.

Joo, totta että syynä voi olla haluttomuus kommunikoida liian suoraan. Suomalaiset ovat kokeneet vaikeita aikoja... Se hienovaraisuus on ihan ymmärrettävää, nyt kun miettii.

Olen eri, mutta liian syvällisellä analyysillä tarkoitettaneen sitä, että näet nyt liikaa tarkoituksenmukaisuutta siellä missä sitä ei välttämättä ole.

Analyysi ei voi olla liian syvällinen - se voi olla väärä, epälooginen. Tai epäasiallinen. 

Kun sanot "[näet nyt liikaa tarkoituksenmukaisuutta siellä, missä sitä] ei välttämättä ole",  jätät sijaa sille, että tarkoituksenmukaisuutta mahdollisesti on. Tällöin sanot, että analyysissä on itua. Innostaako tämä sinua vai ei, on toinen asia. Analyysi ei ole liian syvällinen, jos koko analyysin tarkoitus on selvittää, mikä on sanavalinnan logiikka! Se on kuin väittäisit, ettei ko. sanavalinnassa ole käytetty häivääkään järkeä.

Mutta mielelläni kuule toisenlaisen analyysin ilmaisutavan alkuperästä.

Vierailija kirjoitti:

Ei se liity koettuun äänimaailmaan, vaan saatuun informaatioon: "oletko kuullut uutisia" tms.

Kuten esimerkissäsi totesitkin: kuulla informaatiota.

Vierailija kirjoitti:

Miksi suomessa käytetään samaa sanaa "kuulua" kun tarkoitetaan, että asian "kuuluu olla niin?" Monissa muissa kielissä ei käytetä!!!

Haluat analyysin toisesta esimerkistä, vaikka et ymmärrä edes ensimmäisen tarvetta. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmismieli näkee helposti merkityksiä sielläkin, missä niitä ei erityisesti ole.

Osa ihmisistä ei näe edes "siellä, missä pitäisi".

Käsityksesi perustermeistä ovat niin erilainen kuin minun, ettei mulla oo halua käydä niitä kanssasi läpi... jolloin keskustelu sanojen alkuperästä / mielikuvien käytöstä kanssasi ei ole mahdollinen.

Ihmisten käsitykset näistä aiheista on varmaan hyvin kirjavia, ja se ehkä on mielenkiintoisinta.