Onko ajattelusi pään sisäistä puhetta?

Vierailija kirjoitti:

Joskus saatan ajatella sellaista että: "pitääpä tehdä tuo"

"Pitää ostaa lisää maitoa ja leipää" 😁

Mulla sama, mutta vain hieman väsyneenä. Kun mieli toimii parhaiten, en kuule mitään.

Olen kerran tai pari elämässäni joutunut selvittämään jotain ajatusta itselleni verbaalisesti, "vääntämään rautalangasta". Kun ollut kyseessä talousasioihin liittyvät petokset ja motiivien selvittäminen; minun on vaikea suoraan nähdä patologisia motiiveja.

OMG, olen vieläkin hämmästynyt siitä, että joku kuulee ihan itsestäänselvätkin asiat puheena...!!!

Eikö se estä luovuutta? Jos aina vaan kuulee selostusta?

Minkä ikäisenä se selostus/kommentointi on alkanut ilmetä?

Ai vaan kahdenlaista ajattelua? No onpas typerä yleistys joka on ihan pienellä päättelyllä todistetu vääräks. Oma abstrakti ajattelus ei taida olla kovin johdonmukaista josset tuollaiseen kykene.

Ajattelen puheena, joka on nopeaa ja assosiatiivista. Parhaimmillaan tämä on hyvin luovaa ja antoisaa sekä mielikuvituksekasta, pahimmillaan kehää kiertävää, ahdistunutta asioiden turhanpäiväistä jauhamista.

Jos mielessäni on tietty ongelma, jota pitää ratkaista, tuo sisäinen puhe on ehkä himpun verran loogisempaa.

Osa havainnoista ei mene puheen tasolle, vaikka havainto painuu mieleen. Esimerkiksi voin havaita maitopurkin pöydällä, ja laittaa sen jääkaappiin ilman sisäistä puhetta. Samoin voimakkaat tässä ja nyt-kokemukset voivat ohittaa aivoissa tuon tarpeen muodostaa sisäistä puhetta. Esim. kun nauran, tunne sen, mutten välttämättä ajattele: onpa hauskaa.

Tunne/aistipitoista asiaa ajattelen myös mielikuvina: kun ajattelen rakastavani puolisoani, kuvittelen painavani pääni hänen rintakehälle, muistelen hänen tuoksuaan jne. Kun ajattelen hyvää ruokaa, en ajattele sitä sanoina vaan mielikuvana suussa sulavasta ja hyvältä tuoksuvasta ruuasta. Jos ajattelen lempiurheiluani, kuvittelen siihen liittyviä liikesarjoja mielikuvina. Myös huumorin näen usein kuvina ja se on osa tiettyjen vitsien hauskuutta.

Vierailija kirjoitti:

On myös tutkimuksissa havaittu, että on hyvin yleistä, että ihminen ei pysty näkemään "sielun silmin" esimerkiksi puolisonsa kasvoja tai kotitaloaan. Sellainen  hahmotuskyky puuttuu toisilta.

Mulla on hyvä kasvomuisti. Muistan kasvoja vuosikymmenten takaa mutta nimiä en tahdo oikein muistaa.

Vierailija kirjoitti:

En osta tuota, että ihmisellä olisi vain yksi tapa ajatella. Varmaan on joku oma preferenssi tai taipumus, mutta kyllä mä kykenen aivan yhtä hyvin niin abstraktiin, visuaaliseen kuin verbaaliseen ajatteluun.

En usko että kukaan ajattelee jokaista tekemäänsä asiaa sanoin; sanoittaminen on hidas prosessi.

Mä käytän pelkästään ammattini puolesta sekä täysin abstraktia, visuaalises-geometristä että verbaalista ajattelua. Työ liittyy etupäässä viimeksi mainittuun, ja vaikka koen että olen ennen kaikkea abstrakti ajattelija, ei se hidasta minua työssäni lainkaan. Aivot osaavat intuitiivisesti valita kuhunkin tilanteeseen sopivan kognitiivisen toiminnon. Jos pitää pirtää käsitekartta, piirretään käsitekartta. Jos pitää käyttää suuntavaistoa, piirretään ulkomuistista maantieteellinen kartta. Jos pitää muotoilla spesifi virke, muotoillaan spesifi virke.

Olen jonkin verran tätä itse ajatusleikeissä analysoinut, ja huomannut kuitenkin aina että intuitiivisesti "valitsen" työkalun ja ajattelen sillä tavalla. Ja se ajatustapa voi vaihtua lennosta, tai toimia tietty myös päällekkäin - voin puhua oman diagrammini päälle.

On varmaan ihan totta, että erilaisia tapoja ajatella on vaikka kuinka monta. Mutta kysymys kuului, että kun ajattelet niin kuuletko sen puheena päässäsi vai et? Verbaalinen ajattelu voi toimia ilman tätä selostajaa tai sen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

On, en pysty kuvittelemaan mitään mielessäni,kuvia siis tai tunteita yms.

Pelkkää mustaa vaan aina  näen kun yritän kuvitella jotain.

Tuo on sitten toinen asia, sille on joku tieteellinen nimikin jota en juuri nyt muista. Jotkut ihmiset eivät pysty kehittämään mielessään ollenkaan kuvia asioista. Toiset pystyvät ja siinäkin on vaihtelua että kuinka yksityiskohtaisesti pystyy visualisoimaan asioita.

Vierailija kirjoitti:

Jos ajattelen että mitä pitäisi tehdä, esim. tiskata, niin näen mielessäni animaation, missä teen tietyt asiat tietyssä järjestyksessä. Puhetta se ei ole, mutta en oikein koe, että se olisi abstraktista ajattelua myöskään. Toisaalta jos keskustelen toisen henkilön kanssa niin mielessäni puhun vastaukset valmiiksi päässäni. Jos teen jotain älykkyyttä mittaavia tehtäviä, niin se voi olla sitten absraktista. En usko kyllä ollenkaan että ihmiset voisi jakaa kahteen eri tyyppiin ajattelun perusteella, vaan että jokainen osaa ajatella hyvinkin monella eri tavalla. Minä ainakin.

Minulla kaikki on tosi abstraktia, jos huomaan että pitää tiskata niin en käy mielessäni läpi tiskaamiseen liittyviä toimintoja, vaan ikään kuin käynnistän tietokoneohjelman nimeltään tiskaus, siihen on tavallaan ohjelmoitu ykkösinä ja nollina miten se tehdään sen kummemmin jäsentelemättä yksittäisiä liikkeitä.

Nykyään ajattelen välillä lauseilla pääni sisällä, ohjaan sisäisellä puheella tekemisiäni tietoisesti tai tsemppaan/rauhoitan itseäni.

Ennen ADHD-lääkitystä tätä tapahtui lähinnä, jos olin yksin jossain rauhallisessa paikassa ilman kuormitusta tai tekemättä mitään (mikä tahansa tekeminen pistit aivot välittömästi laukalle ja "säkenöimään" impulsiivisesti).

Vierailija kirjoitti:

Kuvina enimmäkseen. Saatan usein olla ihan tietämätönkin jostain ajatuksesta kun mieleen nousee kuva jostain paikasta. Selaan vain mielessä jotain kuvastoa. Minulla on myös vahva intuitio joistain asioista. Uskon silloin vaistooni.

Jännä kyllä, että kirjoittaessani asiatekstiä osaan jäsennellä ajatukseni tarkkaan ja poimin asioista huomioita joista en ole itsekään aiemmin ollut edes tietoinen.

Vierailla kielillä saatan myös erikseen ajatella puheena kun selostan jotain tapahtumaa. Tai kun keskityn johonkin puhun ääneen mitä teen. Pystyn keskittymään silloin jotenkin paremmin : D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä mulla käy järjetön pulputus päänsisällä, ikään kuin puhetta ja sitten on kuvia ja ääniä...

Silläpä monesti miettinyt, että minkälaisia ääniä ne sitten on, joita nämä mieleltään sairaat kuulee? Missä menee terveen ja sairaan äänen raja? Suurimmalla osalla ei kuitenkaan ne äänet ole mitään käskeviä ja komentavia ääniä, ilkeitä.

Töissä (olen lounaskokki ja jaan ruokaa) kerran kysyin eräältä vakioasiakkaalta, että mitä kuuluu? Hän vastasi, että "ääniä kuuluu, taas on ollut huono viikko". Pahoittelin ja samalla menin jotenkin lukkoon. On yleisesti tiedossa tuon asiakkaan mielenterveysongelmat, mutta se niin kasuaalisti siinä vastaili. En osannut ollenkaan odottaa moista vastausta. Jäin silloin miettimään tuota, että mitä ne äänet on. En kehtaa kysyäkään.

Suomeen muuttaneena olen aina ihmetellyt, miksi suomalaiset eivät kysy toisiltaan, kuinka voivat. Mistä tulee kuuluu-sana? Olen päätynyt siihen, että suomalaisten tapa ajatella aikaa on erikoinen: he suhtautuvat nykyhetkeen kuin menneeseen elokuvaan! Esim. "OLIKO jääkaapissa maitoa"? Toisin sanoen, he käsittelevät nykyhetkeä mielikuvina menneestä. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta jotain tällaista on ehkä kuuluu-sanan taustalla: kysytyn henkilön lähihistoriassa tapahtumiin liittyi äänimaailmaa. Kysyjä tiedustelee tämän äänimaailman välityksellä, millaisessa henkisessä tunnelmassa kuulija on ollut; kenties kuulija myös kommentoi, miltä se jälkeenpäin ajateltuna tuntuu. Onko missään muussa kulttuurissa tämäntyyppistä lähestymistapaa selvittää toisen vointi?

Mitä kuuluu, eli mitä juttuja olet kuullut omassa suvussa tai kylillä. Joskus myös nähty muodossa "mitä tiedät?". Eli että kerro kuulumisia, ei sen sen kummempaa ole, meni tuo analyysisi nyt ehkä turhan syvälliseksi. Jos tuota analysoi, niin ehkä tyypillistä suomalaisuutta siinä, ettei suoraan kehdata herkistellä ja kysyä että miten voit, miltä tuntuu, vaan vähän kiertokautta että kerro nyt mitä on meneillään.

Niin. Kylillä kuultu on juuri sitä koettua äänimaailmaa. (Ja kysyjän kannalta ehkä mielenkiintoisinta.)

"Mitä tiedät" on tapa, jota en ole ennen kuullut.

Mitä tarkoitat sillä, että analyysi meni turhan syvälliseksi - miten itse ymmärrät ko. sanan käytön, että mistä se juontaa? Kun ihan saman toistit, jonka analyysissä jo esitin.

Joo, totta että syynä voi olla haluttomuus kommunikoida liian suoraan. Suomalaiset ovat kokeneet vaikeita aikoja... Se hienovaraisuus on ihan ymmärrettävää, nyt kun miettii.

Olen eri, mutta liian syvällisellä analyysillä tarkoitettaneen sitä, että näet nyt liikaa tarkoituksenmukaisuutta siellä missä sitä ei välttämättä ole.

Analyysi ei voi olla liian syvällinen - se voi olla väärä, epälooginen. Tai epäasiallinen. 

Kun sanot "[näet nyt liikaa tarkoituksenmukaisuutta siellä, missä sitä] ei välttämättä ole",  jätät sijaa sille, että tarkoituksenmukaisuutta mahdollisesti on. Tällöin sanot, että analyysissä on itua. Innostaako tämä sinua vai ei, on toinen asia. Analyysi ei ole liian syvällinen, jos koko analyysin tarkoitus on selvittää, mikä on sanavalinnan logiikka! Se on kuin väittäisit, ettei ko. sanavalinnassa ole käytetty häivääkään järkeä.

Mutta mielelläni kuule toisenlaisen analyysin ilmaisutavan alkuperästä.

Vierailija kirjoitti:

Ei se liity koettuun äänimaailmaan, vaan saatuun informaatioon: "oletko kuullut uutisia" tms.

Kuten esimerkissäsi totesitkin: kuulla informaatiota.

Vierailija kirjoitti:

Miksi suomessa käytetään samaa sanaa "kuulua" kun tarkoitetaan, että asian "kuuluu olla niin?" Monissa muissa kielissä ei käytetä!!!

Haluat analyysin toisesta esimerkistä, vaikka et ymmärrä edes ensimmäisen tarvetta. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmismieli näkee helposti merkityksiä sielläkin, missä niitä ei erityisesti ole.

Osa ihmisistä ei näe edes "siellä, missä pitäisi".

Käsityksesi perustermeistä ovat niin erilainen kuin minun, ettei mulla oo halua käydä niitä kanssasi läpi... jolloin keskustelu sanojen alkuperästä / mielikuvien käytöstä kanssasi ei ole mahdollinen.

Ihmisten käsitykset näistä aiheista on varmaan hyvin kirjavia, ja se ehkä on mielenkiintoisinta. 

Analyysisi meni nyt liian syvälle semantiikkaan, asia tuli ymmärretyksi perustasolla jo aiemmin ;)

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole oppinut abstraktiin ajatteluun, vaikka se mahtavalta kuulostaakin. Sanoiksi joudun prosessoimaan ajatukseni, mutta en toki mitään fyysistä ääntä kuule, vaikka ajateltuinakin sanat toki muistuttavat kuultuja.

Tästähän oli joskus lehdissä juttua, että sanoina ajatellessaan ihminen alitajuisesti tuottaa äänihuulillaan oikean puheen kaltaisia äänteitä minimaalisella voimakkuudella, mikä ainakin teoriassa mahdollistaisi tämän tyyppisten ajatusten lukemisen riittävän herkällä mikrofonilla.

Ei äänteet muodostu vain äänihuulissa.

Vierailija kirjoitti:

Ai vaan kahdenlaista ajattelua? No onpas typerä yleistys joka on ihan pienellä päättelyllä todistetu vääräks. Oma abstrakti ajattelus ei taida olla kovin johdonmukaista josset tuollaiseen kykene.

Monenlaista, mutta pääsääntöisesti ihmiset näyttävät jakaantuvan niihin jotka kuulevat puhetta ja niihin jotka eivät. Ei kai tämä muuten olisi niin hämmästyttävää. Tästähän oli netissä jokunen vuosi sitten isomminkin liikehdintää, kun asia lähti leviämään ja kaikki olivat kuvitelleet että kaikilla on samalla tavalla.

Tämä oli mielenkiintoinen aihe. Piti oikein alkaa tarkkailemaan omaa sisäistä maailmaa. Välillä se tosiaan on ihan selkeää puhumista itselle ja toisinaan vain puhetta jonka mukaan toimin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On myös tutkimuksissa havaittu, että on hyvin yleistä, että ihminen ei pysty näkemään "sielun silmin" esimerkiksi puolisonsa kasvoja tai kotitaloaan. Sellainen  hahmotuskyky puuttuu toisilta.

Mulla on hyvä kasvomuisti. Muistan kasvoja vuosikymmenten takaa mutta nimiä en tahdo oikein muistaa.

Tämä on normaalia. Aivot ovat erikoistuneet kuvioiden, eli myös kasvojen tunnistamiseen, mutta erisnimet eivät ole samalla tavalla niille merkityksellisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vittuako se sulle kuuluu.

Toivottavasti saat koronan ja perheesi myös.

Oletpa kova jätkä.

Mulle tuttu tilanne on, että joka kerta kaupassa käydessäni unohdan, missä hyllyssä joku viikoittain ostamani tuote on. Se pitää aina etsiä uudelleen. Mun ajattelu ei sisällä tarkkoja kuvia asioista ja ihmisistä. Nää liittyy toisiinsa?