Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Poikkeuksellisen korkea äo - Miten vaikuttanut elämääsi?
Onko täällä ihmisiä, jotka ovat testanneet älykkyysosamääränsä ja saaneet korkeat pisteet? Miten se näkyy sun elämässä, millaisissa tilanteissa tiedostat asian itse, kuinka olet oppinut elämään erityisyytesi kanssa?
Olen itse nelikymppinen nainen, perheellinen, yliopistokoulutettu ja johtavassa asemassa. En ikinä ole ajatellut olevani poikkeuksellisen älykäs. Elämässä oli kuitenkin joitakin erikoisia tilanteita ja juttuja, joissa jouduin miettimään, miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn tai miksi tuntuu tältä. Puhuin asiasta tutun psykologin kanssa joskus viinipäissäni ja hän kysyi, onko älykkyysosamäärääni ikinä testattu. Hetken pohtimisen jälkeen kävin virallisessa testissä ja sain tulokseksi 125 eli sen mukaan olen keskimääräistä älykkämpi. En nero tai mikään superihminen, mutta tulos on parempi kuin yli 90 prosentilla ihmisistä.
Nyt sitten mietin, että miten tätä kannattaisi hyödyntää ja millaisia eväitä tämä antaa niihin elämän pikkuerikoisuuksiin, joiden takia alunperin rupesin asiaa edes selvittämään. Jonkinlainen vertaistuki olisi tarpeen, mutta esim. Mensan toiminta ei kiinnosta.
Kommentit (1375)
Vierailija kirjoitti:
Oma mitattu äö:ni on 135, mutta vaikka olen saanut opiskella mitä haluan ja tehdä työtä josta pidän, on oma epävarmuuteni torpedoinut elämässäni paljon asioita, ja koen joissakin asioissa itseni varsin tyhmäksi, ja näin ollut aina.
Miten älykkyyteesi on suhtauduttu kotona? Jäin sitä miettimään, että kun isäni on superälykäs, niin se etten ole itseäni kovin älykkääksi tuntenut, johtuu varmasti pitkälti hänen asennoitumisestaan. Hänelle on ollut itsestäänselvää, että kaikki osataan ja että kaikki on helppoa. Jos nyt jotain en ole osannut, niin hän on ollut siitä hiukan moittivan tuntuinen tai ihmeissään. Tämä on vaikuttanut varmasti paljon siihen, että en ole koskaan pitänyt koulumenestymistä tai mitään muutakaan saavutustani arvossa, vaan kaikki on ollut ikään kuin itsestäänselvää, että näin sen kuuluu mennäkin.
Tuo on varmasti vaikuttanut luonteeseeni aika paljon. Lapsiani olen koettanut kehua ja kannustaa enemmän, koska mitään sellaista en kotoani saanut. Lähinnä silloin huomattiin, jos olin tehnyt jonkun mokan tai muuta ns. epätavallista :) En kanna siitä kyllä kaunaa. Ihan hyvin on elämä näinkin mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja sanoo olleensa älykkyystestissä. Hän on saanut tuloksesi 125 ja kuuluvansa sen perusteella noin korkeimpaan 10%. Jokainen voi helposti ja nopeasti googlaamalla tuon taulukon todeta, että näin todella on. 125 pistettä on enemmän kuin noin 90% testiin osallistuneista on saanut.
Sen jälkeen viestiketju täyttyy viesteistä, jossa milloin kukakin toteaa, että tuo ei ole mitenkään harvinaista, ihan tavallinen lukuhan tuo on, enpä usko että aloittaja on älykäs vähän nokkela vain, siis melko suuri osa ihmisistähän saa tuon luvun.
Ovatko ihmiset ihan oikeasti näin tyhmiä, että eivät käsitä tilastoista mitään?
Ihan rehellisesti? Kyllä, ihmiset ovat juurikin niin tyhmiä.
Tämä on erinomainen esimerkki huippuälykkäiden ja keskivertojen perustavanlaatuisista eroista.
Aivan samalla tavalla, kuin tässäkin ketjussa kaksinumeroisella ÄO:lla varustetut katkerat huutelijat eivät vaan mitenkään pysty hyväksymään ja ymmärtämään, että maailmassa on ihmisiä, jotka ovat heitä älykkäämpiä.
Aivan samalla tavalla huippuälykkäälle tuntuu lähes mahdottomalta ymmärtää, että joku luottaa mielummin mutuun ja fiilikseen, kuin käyttää pari minuuttia asian tarkistamiseen.
Lähes 40-vuotisen elämäni yksi vaikeimmista asioista oppia on ollut, että keskiverto ihminen ei välitä onko hän oikeassa vai ei. Keskiverto ihminen ei välitä vastaako hänen mielikuvansa asioista todellisuutta, tai miten asiat oikeasti ovat. Keskiverto ihminen haluaa vai, ettei kukaan tule järkyttämään hänen mielikuviaan ja pakota ajattelemaan.
Mulle myös tekee tuon mainitsemasi asian hyväksyminen vaikeaa.
Samaan hengenvetoon täytyy todeta että älykkään elämä lienee sisällöllisesti aika hullua koska maailmankatsomustaan aktiivisesti itse haastaa ja muuttaa jos huomaa olevansa väärässä.
Tämä! Juuri viime viikonloppuna (myönnän että vähän turhautuneena) kuuntelin yhden ihmisen paasaamista eräästä asiasta. Juttu oli täynnä epäloogisuuksia tyyliin lihaa en syö ikinä paitsi tietenkin kesällä makkaraa. Aikani paasausta kuunneltuani kysyin, että haastatko tai kyseenalaistatko sä ikinä omaa elämänkatsomustasi ja jos saisit tosi paljon lisää tietoa tästä asiasta, niin muuttaisiko se mielipiteesi. Tyyppi näytti aivan hölmistyneeltä. Tämä ei ollut tainnut tulla edes hänen mieleensä ikinä.
131 ja olen ihan tavallinen kuten muutkin.
Miehelläni on korkea ÄÖ, ja hänen puolisonaan joskus mietin, että miten voin paljon vähemmän älykkäänä riittää hänelle. Miten hän voi kokea minut mielenkiintoiseksi, kunnioittaa ja arvostaa minua, jos kuitenkaan en yllä älyllisesti hänen tasolleen? Tämä on itselle aika haastavaa ja masentavaakin ajatella. Mitkään miehen vakuuttelut eivät kokonaan poista sitä epävarmuutta, mitä asiasta tunnen. Joskus en vain halua sanoa hänelle mielipiteitä tai ajatuksia ääneen, sillä pelkään hänen arvostelevan ajatteluni loogisuutta taas kerran älyttömäksi. Hän ei siis koskaan sano tätä ääneen, mutta sellainen mielikuva minulle usein tulee pienistä eleistä ja näennäisistä vastauksista. Tämä leimaa meidän suhdetta siinä määrin, että minun on vaikea mieltää itseäni hänen kanssaan täysin tasa-arvoiseksi ja keskustelujamme hänestä aidosti mielenkiintoisiksi. Usein pohdin, miksi ihmeessä hän on minun kanssani, vaikka tiedän kyllä hänen rakastavan minua. Jos hän ei kerran rakasta älyäni ja keskustelujamme, mitä hän minussa näkee?
Vierailija kirjoitti:
Mulle myös tekee tuon mainitsemasi asian hyväksyminen vaikeaa.
Samaan hengenvetoon täytyy todeta että älykkään elämä lienee sisällöllisesti aika hullua koska maailmankatsomustaan aktiivisesti itse haastaa ja muuttaa jos huomaa olevansa väärässä.
Ei suinkaan! Älykkäälle ihmiselle totuuden ja tiedon tavoittelu on mielekäs prosessi ja päämäärä, että aina kun onnistuu todistamaan itsensä vääräksi, se on positiivinen asia. Samaa periaatetta noudattaa tieteellinen menetelmä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Tieteellinen_menetelm%C3%A4).
Todettakoon kuitenkin rehellisyyden nimissä, että ihan jokainen ihminen älykkyysosamäärään katsomatta välillä jämähtää puolustamaan sokeaa mutu-tuntumaansa. Koko modernin tieteen historia on täynnä esimerkkejä siitä kuinka maailman älykkäimmätkään ihmiset eivät aina kykene näkemään egonsa ja ennakkokäsitystensä ohi.
Ero onkin siinä kuinka sitkeästi pitää kiinni aiemmista mielipiteistään, jos niitä vastaan esitetään hyviä vasta-argumentteja. Älykkyyden, jopa viisauden, mittari on se, että kykenee muuttamaan mielipiteitään hyvien todisteiden valossa - silloinkin, kun ne osoittavat sellaiseen lopputulokseen, joka ei ole odotettu, toivottu tai molempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mitattu äö:ni on 135, mutta vaikka olen saanut opiskella mitä haluan ja tehdä työtä josta pidän, on oma epävarmuuteni torpedoinut elämässäni paljon asioita, ja koen joissakin asioissa itseni varsin tyhmäksi, ja näin ollut aina.
Miten älykkyyteesi on suhtauduttu kotona? Jäin sitä miettimään, että kun isäni on superälykäs, niin se etten ole itseäni kovin älykkääksi tuntenut, johtuu varmasti pitkälti hänen asennoitumisestaan. Hänelle on ollut itsestäänselvää, että kaikki osataan ja että kaikki on helppoa. Jos nyt jotain en ole osannut, niin hän on ollut siitä hiukan moittivan tuntuinen tai ihmeissään. Tämä on vaikuttanut varmasti paljon siihen, että en ole koskaan pitänyt koulumenestymistä tai mitään muutakaan saavutustani arvossa, vaan kaikki on ollut ikään kuin itsestäänselvää, että näin sen kuuluu mennäkin.
Tuo on varmasti vaikuttanut luonteeseeni aika paljon. Lapsiani olen koettanut kehua ja kannustaa enemmän, koska mitään sellaista en kotoani saanut. Lähinnä silloin huomattiin, jos olin tehnyt jonkun mokan tai muuta ns. epätavallista :) En kanna siitä kyllä kaunaa. Ihan hyvin on elämä näinkin mennyt.
Sattumalta pistit aika pahan . Oma isäni nimittäin ON myös nimeomaan huippuälykäs, ja hänen kärsivällisyytensä elämän takeltelujen suhteen vähän rajallinen. Mutta se, että oma jämäkkyys on ajoittain puutteellista on tietysti ihan oma ongelmani joka pitää itse selättää.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 135, eli ei mikään huippu mutta ihan ok.
Ei näy arjessa mitenkään erityisesti muuten, mutta välillä mielessäni manaan sitä miten tyhmiä esim. jotkut työkaverini välillä ovat, eivät osaa loogisesti päätellä asioita joita itse pidän helppoina. "Eikö tuo nyt oikeasti ymmärrä, miksi pitää kysyä noin turhia asioita.." Tuntuu, että jotkut ihmiset eivät edes yritä miettiä ja päätellä asioita itse ja se ärsyttää.
Kuulostat lähinnä k*sipäiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle myös tekee tuon mainitsemasi asian hyväksyminen vaikeaa.
Samaan hengenvetoon täytyy todeta että älykkään elämä lienee sisällöllisesti aika hullua koska maailmankatsomustaan aktiivisesti itse haastaa ja muuttaa jos huomaa olevansa väärässä.
Ei suinkaan! Älykkäälle ihmiselle totuuden ja tiedon tavoittelu on mielekäs prosessi ja päämäärä, että aina kun onnistuu todistamaan itsensä vääräksi, se on positiivinen asia. Samaa periaatetta noudattaa tieteellinen menetelmä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Tieteellinen_menetelm%C3%A4).
Todettakoon kuitenkin rehellisyyden nimissä, että ihan jokainen ihminen älykkyysosamäärään katsomatta välillä jämähtää puolustamaan sokeaa mutu-tuntumaansa. Koko modernin tieteen historia on täynnä esimerkkejä siitä kuinka maailman älykkäimmätkään ihmiset eivät aina kykene näkemään egonsa ja ennakkokäsitystensä ohi.
Ero onkin siinä kuinka sitkeästi pitää kiinni aiemmista mielipiteistään, jos niitä vastaan esitetään hyviä vasta-argumentteja. Älykkyyden, jopa viisauden, mittari on se, että kykenee muuttamaan mielipiteitään hyvien todisteiden valossa - silloinkin, kun ne osoittavat sellaiseen lopputulokseen, joka ei ole odotettu, toivottu tai molempia.
Älykkyys antaa työkalut tuohon, mutta ei pakota. Itse pitää silti haluta kyseenalaistaa omia käsityksiään. Moni huippuälykäs ei halua. Se on varmasti persoonallisuudesta kiinni ja erityisesti jos sattuu olemaan persoonallisuushäiriöitä tai niihin liittyviä piirteitä rutkemmin. Huippuälykäskin voi olla ennakkoluuloinen ja tuomitseva änkyrä yhtä lailla kuin narsistinen egoisti. Sellainen valjastaa sitten älynsä palvelemaan omia egon tarpeita suhteessa kanssaihmisiin.
Oletn töissä ympäristössä, jossa keskimääräistä huomattavasti korkeampi älykkyys on lähtökohta, jonka jälkeen aletaan hankkia taitoja ja tietoja ja karsia väkeä muiden soveltuvuusominaisuuksian perusteella. Jossa siis kaikki ovat keskimääräistä huomattavasti älykkäämpiä ja sen jälkeen ryhdytään kilpailemaan lisä-älyllä ja muilla ominaisuuksilla.
Ja tältä pohjalta väitän, että puheet kommunikaatiovyöhykkeistä ja siitä, että älykkäillä on vaikeuksia saada vähemmä nälykkäät ymmärtämään itseään tai vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa, ovat potaskaa. Joillain älykkäillä näin on, ja he ehkä perustelevatkin sen itselleen sillä, että koska he ovat älykkäitä ja siis "oikeassa", he saavat olla niin kakkiaisia kuin haluavat ja muiden pitäisi sopeutua siihen. Oikeasti näin ei ole, Heidän kakkiaisuutensa tai sosiaaliset ongelmansa tai vuorovaikutuspulmansa eivät johdu heidän älykkyydestään, vaan vaan siitä, että heillä itsellään olisi tässä suhteessa harjoiteltavaa, mutta ei riitä intoa ja kiinnostusta harjoitella. Ehkä he myös OVAT vain luonteeltaan k-päitä.
Huippuälykkäiden joukosta löytyy kuitenkin runsain mitoin myös niitä, jotka pystyvät kommunikoimaan käytännössä kenen tahansa kanssa, saavat muut ihmiset ymmärtämään kantansa (eivät välttämättä hyväkvymään tai omaksumaan, mutta ymmärtämään) ja jotka ovat esimerkikiksi hyviä johtajia, opettajiam, ystäviä ja rakastajia. Minä näen näitä ihmisiä joka päivä (ja kadehdin todella paljon, pyrin samaan varmaan koskaan onnistumatta - mutta olen myös riittävän rehellinen ollakseni väittämättä, että se johtuisi jotenkin siitä, että minä olen/olisin älykkäämpi. Kun en selvästi ole, eikä ole ne muutkaan jotka ei tuohon pysty).
Toisin sanoen, älykkyys ja kommunikaatiohaasteet ovat erillisiä ominaisuuksia ja monilla ihmisillä on vain toinen tai toinen - ne eivät mitenkään erityisen itsestäänselvästi kulje yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
112: Kirjoitit tosi fiksusti. Minä arvostan niitä älykkäitä, jotka suostuvat jakamaan tietoaan ja auttamaan toisia, vaikka nämä toiset eivät yltäisikään yhtä korkeisiin saavutuksiin senkään jälkeen. Ne taas, jotka suhtautuvat muihin ei-niin-älykkäisiin ylimielisesti ja koko ajan harmittelevat, kun "muut eivät ymmärrä", eivät kiitosta ansaitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietittekö koskaan, missä ovat nämä kaikki alle 120, saati alle 100- ihmiset? Kun omissa tuttavissa on vain normaalin älykkäitä korkeakoulutettuja, niin hirveän vaikea ymmärtää, että missä muualla kuin ehkä kehitysvamma-laitoksissa (ja sielläkin osa on älykkäitä, on vain erilaista älykkyyttä) näitä alle 100 äo-ihmisiä tapaa.
Ovat he näitä, jotka viettävät pubeissa kaiket päivät? Ja sielläkin osa on älykkäitä... Ja muka puolet suomalaista on alle 100, vaikea uskoa kun ei sivua omaa elämää.
Siellä alakoulussa/asteella oli suurin osa oppilaista heitä. En tiedä minne ovat menneet. Ehkä töihin? Hankkivat perheen ja jonkun koulutuksen ja käyvät mökillä ja lomareissuilla. Eiköhän suurin osa elä ihan taviselämää.
Olet ilmeisesti käynyt jonkinlaista apukoulua tai erityiskoulua, jos alakoulussasi suurin osa oppilaista oli alle 100 äo:n ihmisiä?
Alkuperäinen kysymys oli ”missä ovat nämä kaikki alle 120, saati alle 100 ihmiset?” Missä luulet jonkun 107 äo oppilaan olleen koulussa 10 vuotiaana? Entä 95äo:n? Suomalaisen keskiverto älykkyys on n. 100, ketjussa puhuttiin jopa 97 pisteestä. Mihin ihmeen kouluun luulet kaikkien, tuon vaikka vuonna 1995 syntyneen ikäluokan, joiden älykkyys oli yli 90, mutta alle 120 menneen? Puhumme kymmenistä tuhansista lapsista. Minne? Apukouluun? Erityiskouluun? Sekö on villi vastauksesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti näin ei ole, Heidän kakkiaisuutensa tai sosiaaliset ongelmansa tai vuorovaikutuspulmansa eivät johdu heidän älykkyydestään, vaan vaan siitä, että heillä itsellään olisi tässä suhteessa harjoiteltavaa, mutta ei riitä intoa ja kiinnostusta harjoitella. Ehkä he myös OVAT vain luonteeltaan k-päitä.
Olen samaa mieltä siitä, että tässä ketjussa selitetään älykkyydellä asioita, joihin vaikuttaa sata muutakin tekijää. Ärsyttävää mutta inhimillistä.
Huomauttaisin silti, että vuorovaikutusongelmat eivät välttämättä pelkällä harjoittelulla ratkea. Minulla on aina ollut vaikeuksia tulla sujuvasti toimeen ihmisten kanssa - siinä mielessä, että olen kiltti ja hiljainen introvertti, en kusipää. Juteltuani asiasta psykologin kanssa olen koko aikuisikäni ajanut itseäni sosiaalisiin tilanteisiin ja harjoitellut kanssakäymistä. Lopputuloksena olen nyt 35-vuotiaana vähän parempi seurustelemaan kuin 20-vuotiaana, mutta edelleen huomiota herättävän jäinen. Tunnetason reaktioni sosiaalisiin tilanteisiin on ja pysyy kielteisenä.
Keskimääräistä korkeampi älykkyys on ehkä vaikuttanut tähän ongelmaan sillä tavalla, että muovauduin ratkaisevassa iässä jäiseksi, kun ihmiset ympärillä olivat niin eri aaltopituudella. Mutta luultavasti muut ominaisuuteni ja sattumat vaikuttivat enemmän kuin älykkyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle myös tekee tuon mainitsemasi asian hyväksyminen vaikeaa.
Samaan hengenvetoon täytyy todeta että älykkään elämä lienee sisällöllisesti aika hullua koska maailmankatsomustaan aktiivisesti itse haastaa ja muuttaa jos huomaa olevansa väärässä.
Ei suinkaan! Älykkäälle ihmiselle totuuden ja tiedon tavoittelu on mielekäs prosessi ja päämäärä, että aina kun onnistuu todistamaan itsensä vääräksi, se on positiivinen asia. Samaa periaatetta noudattaa tieteellinen menetelmä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Tieteellinen_menetelm%C3%A4).
Todettakoon kuitenkin rehellisyyden nimissä, että ihan jokainen ihminen älykkyysosamäärään katsomatta välillä jämähtää puolustamaan sokeaa mutu-tuntumaansa. Koko modernin tieteen historia on täynnä esimerkkejä siitä kuinka maailman älykkäimmätkään ihmiset eivät aina kykene näkemään egonsa ja ennakkokäsitystensä ohi.
Ero onkin siinä kuinka sitkeästi pitää kiinni aiemmista mielipiteistään, jos niitä vastaan esitetään hyviä vasta-argumentteja. Älykkyyden, jopa viisauden, mittari on se, että kykenee muuttamaan mielipiteitään hyvien todisteiden valossa - silloinkin, kun ne osoittavat sellaiseen lopputulokseen, joka ei ole odotettu, toivottu tai molempia.
Älykkyys antaa työkalut tuohon, mutta ei pakota. Itse pitää silti haluta kyseenalaistaa omia käsityksiään. Moni huippuälykäs ei halua. Se on varmasti persoonallisuudesta kiinni ja erityisesti jos sattuu olemaan persoonallisuushäiriöitä tai niihin liittyviä piirteitä rutkemmin. Huippuälykäskin voi olla ennakkoluuloinen ja tuomitseva änkyrä yhtä lailla kuin narsistinen egoisti. Sellainen valjastaa sitten älynsä palvelemaan omia egon tarpeita suhteessa kanssaihmisiin.
Luitko ekaa kappaletta pidemmälle? Niinhän tuo edellinen henkilö juuri sanoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja sanoo olleensa älykkyystestissä. Hän on saanut tuloksesi 125 ja kuuluvansa sen perusteella noin korkeimpaan 10%. Jokainen voi helposti ja nopeasti googlaamalla tuon taulukon todeta, että näin todella on. 125 pistettä on enemmän kuin noin 90% testiin osallistuneista on saanut.
Sen jälkeen viestiketju täyttyy viesteistä, jossa milloin kukakin toteaa, että tuo ei ole mitenkään harvinaista, ihan tavallinen lukuhan tuo on, enpä usko että aloittaja on älykäs vähän nokkela vain, siis melko suuri osa ihmisistähän saa tuon luvun.
Ovatko ihmiset ihan oikeasti näin tyhmiä, että eivät käsitä tilastoista mitään?
Ei kyse ole siitä, vaan suhteellisuudentajusta. Top 10% kuuluminen ei nyt vain ole kovin erityistä yhtään missään asiassa, jos otanta on tarpeeksi iso.
Eli 90 prosenttiin kuuluminen ei nyt tee mistään asiasta kovin yleistä, jos otanta on tarpeeksi iso? Okei. Tämä logiikka vetää hiljaiseksi.
Luit (tahallasi?) väärin. 10% on 10%, mutta se, kuinka merkittävää se on, on suhteellista. Taitaa nyt oma logiikkasi hieman linkuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietittekö koskaan, missä ovat nämä kaikki alle 120, saati alle 100- ihmiset? Kun omissa tuttavissa on vain normaalin älykkäitä korkeakoulutettuja, niin hirveän vaikea ymmärtää, että missä muualla kuin ehkä kehitysvamma-laitoksissa (ja sielläkin osa on älykkäitä, on vain erilaista älykkyyttä) näitä alle 100 äo-ihmisiä tapaa.
Ovat he näitä, jotka viettävät pubeissa kaiket päivät? Ja sielläkin osa on älykkäitä... Ja muka puolet suomalaista on alle 100, vaikea uskoa kun ei sivua omaa elämää.
Mietin usein. Olen kyllä parista työkaverista aika varma että äo on kaksinumeroinen. Mielenkiintoinen nyanssi on kyllä se että he huutelevat miten älykkäitä ovat ja miten muut eivät ymmärrä mitään.
Olen huomannut, että ihmisen vähäinen kapasiteetti korreloi sen kanssa, kuinka innokkaasti ko. henkilö kutsuu muita tyhmiksi. Kun asiat menevät yli ymmärryksen, on se monille ensimmäinen ja yleensä ainoa johtopäätös.
Nimim. Äo 130, joka on tullut kutsutuksi tyhmäksi milloin minkäkin tampion toimesta, jotka eivät osaa hahmottaa tekemisiäni ja sanomisiani suhteessa kokonaisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Mietittekö koskaan, missä ovat nämä kaikki alle 120, saati alle 100- ihmiset? Kun omissa tuttavissa on vain normaalin älykkäitä korkeakoulutettuja, niin hirveän vaikea ymmärtää, että missä muualla kuin ehkä kehitysvamma-laitoksissa (ja sielläkin osa on älykkäitä, on vain erilaista älykkyyttä) näitä alle 100 äo-ihmisiä tapaa.
Ovat he näitä, jotka viettävät pubeissa kaiket päivät? Ja sielläkin osa on älykkäitä... Ja muka puolet suomalaista on alle 100, vaikea uskoa kun ei sivua omaa elämää.
No täällä on yksi. Testin mukaan äo on n. 110. Koulutukseni on tekniikan lisensiaatti ja toimenkuvana johtava asiantuntija. Olen tyytyväinen saamiini kortteihin.
Vierailija kirjoitti:
Nuo äo testit painottuvat liikaa loogiseen ajatteluun, avaruudelliseen hahmottamiseen ja matemaattiseen kyvykkyyteen. Hyviä ominaisuuksia toki, mutta eivät mittaa 'älykkyyttä' kokonaisvaltaisesti. Älykkyys on monessa asiassa hyväksi, mutta itse arvostan viisautta, joka kasvaa elämänkokemuksen myötä ja empatiakyvyn yhdistyessä älykkyyteen.
Älykkyys ja viisaus on eri asioita. Viisaus on oppineisuutta ja älykkyys voi olla pienellä lapsellakin. Tai parhaiten näkyy niissä, kuinka ratkaisevat uuden ongelman , ilman opittua ratkaisua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen silti, että matala älykkyys luo enemmän haasteita ihmissuhteille, kuin korkea.
Epäilemättä. En tosin missään vaiheessa edes vihjannut epäsuorasti, että älykkäät ihmiset kärsivät enemmän. AP kysyi nimenomaan korkean ÄO:n ihmisten kokemuksia.
Ottamatta kantaa siihen suuri sinun älykkyytesti tasoon, juuri tällainen sanojen laittaminen toisen suuhun, ikäänkuin olisin implisiittisesti sanonut jotain, jota en todellisuudessa sanonut, on juurikin yksi niistä syistä minkä takia "keskiverrot" ihmiset ovat niin turhauttavaa seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että suurin osa sinunkin ongelmistasi on pikemmin ADD:n aiheuttamaa, luonteesi, kuin älykkyyden. Myös ihmisten yleissivistyksen puute voi aiheuttaa paljon turhautumista, Tietämättömyys, joka sinäänsä ei kerro onko se viereinen siinä liian tyhmä vai vaan liian vähän asioista selvää ottanut on aina turhauttavaa. Jopa heikkolahjaisille.
En ole sinänsä eri mieltä siitä mitä sanot, mutta harva tuskin ryhtyy kiistämään sitä, että korkean ÄO:n ja yleissivistyksen välillä on edes jonkinlainen korrelaatio. Lisäksi ainakin omien havaointojeni mukaan huippuälykkäitä ja keskivertoja tuntuu erottavan hyvin erillainen asennoituminen tietoon ja oppimiseen. Jälkimmäisille se tuntuu olevan huomattaasti useammin vastenmielistä pakkopullaa, jota vältetään viimeiseen asti.
Vierailija kirjoitti:
Se on mielenkiintoinen ilmiö, ettei omasta älykkyydestä voi ja saa puhua, mutta muiden älykkyys, se on aivan vapaata riistaa.
Tässä nyt taas vähän laitetaan sanoja toisten suuhun. Usein älykkyydestä puhuttaessa ei tarvitse puhua kuin vain ja ainoastaan omasta älykkyydestään. Jostain käsittämättömästä syystä lause "ÄO:ni on X" kuulostaa toisten korvissa "Olen huippuälykäs, joten te kaikki muut olette alempiarvoisia ja huonoja ihmisiä".
Mikä nyt sitten on tarpeellista ja mikä ei, mutta sitä kuten itsekin annat ymmärtää ettei sitä haluttaisi monesti kuulla. Esimerkissäsi ihmiset heijastavat omia epävarmuuksiaan toisen puhuessaan vain ja ainoastaan itsestään.
Ei ihminen sanoessaan ”minun äo on 160” puhu mitään siitä toisesta, mutta jostain syystä toiset sitten kuulevat silti niin. Heidän korvissaan lauseeseen sisälletään vaikka mitä omia ominaisuuksia. ”Ai jaa, vai olen minä sinusta tyhmä ja hidas”, ”Taidan olla sinusta rumakin?”
En tiedä mihin sanoihin viittaat, jotka olen muka suuhusi laittanut? Tekstini nimittäin ei ollut pelkkä analyysi sinusta, vaan yleisiä ajatuksiani miten näen keskustelun olevan älykkyyden ympärillä.
En kiistä missään nimessä tiedon määrän ja älykkyyden korrelaatiota, mutta oletin, että ketjussa puhuttiin eroavaisuuksista myös osittain yleisellä tasolla. Käytännössä olet oikeassa, kun puhutaan vain omista kokemuksista. Joku matalammalla älykkyydellä voisi siis sanoa aivan saman. Ne olisi aivan yhtä oikeita.
”Ärsyttää tässä minun 98 äo:ssa, se kun tuntuu, että muut eivät tiedä mitään.” Jos se on hänen kokemuksensa, niin mitä me muut olemme siihen sanomaan mitään? Aivan kuten kohdallasi.
Luin juttusi, se herätti kysymyksiä ja sitten ilmaisen luuloni asiasta, kuka kärsii eniten. En tiedä onko se totta. Sitä sana luuleminen tarkoittaa. Sinä henkilönä voit tietenkin olla maailman kärsivin ihminen asian tiimoilta. En tiedä. Mutta yleisellä tasolla luulen, siis luulen, asian olevan silti toisin päin.
”Tässä nyt taas vähän laitetaan taas sanoja toisten suuhun”.
Älä siis sorru siihen itsekään.
Selkeästi sinua ei kannata lainata, koska otat kaiken henkilökohtaisesti silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja sanoo olleensa älykkyystestissä. Hän on saanut tuloksesi 125 ja kuuluvansa sen perusteella noin korkeimpaan 10%. Jokainen voi helposti ja nopeasti googlaamalla tuon taulukon todeta, että näin todella on. 125 pistettä on enemmän kuin noin 90% testiin osallistuneista on saanut.
Sen jälkeen viestiketju täyttyy viesteistä, jossa milloin kukakin toteaa, että tuo ei ole mitenkään harvinaista, ihan tavallinen lukuhan tuo on, enpä usko että aloittaja on älykäs vähän nokkela vain, siis melko suuri osa ihmisistähän saa tuon luvun.
Ovatko ihmiset ihan oikeasti näin tyhmiä, että eivät käsitä tilastoista mitään?
Ei kyse ole siitä, vaan suhteellisuudentajusta. Top 10% kuuluminen ei nyt vain ole kovin erityistä yhtään missään asiassa, jos otanta on tarpeeksi iso.
Eli 90 prosenttiin kuuluminen ei nyt tee mistään asiasta kovin yleistä, jos otanta on tarpeeksi iso? Okei. Tämä logiikka vetää hiljaiseksi.
Luit (tahallasi?) väärin. 10% on 10%, mutta se, kuinka merkittävää se on, on suhteellista. Taitaa nyt oma logiikkasi hieman linkuttaa.
Eli jos kymmenestä ihmisestä yksi on älykäs, niin hän sinusta poikkeustapaus (ainoa älykäs!) mutta jos 1000:sta on sata älykästä, niin miksi tehdä siitä iso numero, onhan teitä 99 muutakin?
Voidaanko tästä johtaa, että vaikkapa Pihtiputaalla mensatasoisuus on hienompaa kuin esim Helsingissä? Siinä mielessä kyllä, että Pihtiputaalla arjen tasolla yksittäiselle ihmisille yksi älykäs lääkäri (tms) on ehkä merkittävämpi asia kuin Helsingissä.
Alue: Aihe vapaa
Epäilemättä. En tosin missään vaiheessa edes vihjannut epäsuorasti, että älykkäät ihmiset kärsivät enemmän. AP kysyi nimenomaan korkean ÄO:n ihmisten kokemuksia.
Ottamatta kantaa siihen suuri sinun älykkyytesti tasoon, juuri tällainen sanojen laittaminen toisen suuhun, ikäänkuin olisin implisiittisesti sanonut jotain, jota en todellisuudessa sanonut, on juurikin yksi niistä syistä minkä takia "keskiverrot" ihmiset ovat niin turhauttavaa seuraa.
En ole sinänsä eri mieltä siitä mitä sanot, mutta harva tuskin ryhtyy kiistämään sitä, että korkean ÄO:n ja yleissivistyksen välillä on edes jonkinlainen korrelaatio. Lisäksi ainakin omien havaointojeni mukaan huippuälykkäitä ja keskivertoja tuntuu erottavan hyvin erillainen asennoituminen tietoon ja oppimiseen. Jälkimmäisille se tuntuu olevan huomattaasti useammin vastenmielistä pakkopullaa, jota vältetään viimeiseen asti.
Tässä nyt taas vähän laitetaan sanoja toisten suuhun. Usein älykkyydestä puhuttaessa ei tarvitse puhua kuin vain ja ainoastaan omasta älykkyydestään. Jostain käsittämättömästä syystä lause "ÄO:ni on X" kuulostaa toisten korvissa "Olen huippuälykäs, joten te kaikki muut olette alempiarvoisia ja huonoja ihmisiä".