Poikkeuksellisen korkea äo - Miten vaikuttanut elämääsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja sanoo olleensa älykkyystestissä. Hän on saanut tuloksesi 125 ja kuuluvansa sen perusteella noin korkeimpaan 10%. Jokainen voi helposti ja nopeasti googlaamalla tuon taulukon todeta, että näin todella on. 125 pistettä on enemmän kuin noin 90% testiin osallistuneista on saanut.

Sen jälkeen viestiketju täyttyy viesteistä, jossa milloin kukakin toteaa, että tuo ei ole mitenkään harvinaista, ihan tavallinen lukuhan tuo on, enpä usko että aloittaja on älykäs vähän nokkela vain, siis melko suuri osa ihmisistähän saa tuon luvun.

Ovatko ihmiset ihan oikeasti näin tyhmiä, että eivät käsitä tilastoista mitään?

Ei kyse ole siitä, vaan suhteellisuudentajusta. Top 10% kuuluminen ei nyt vain ole kovin erityistä yhtään missään asiassa, jos otanta on tarpeeksi iso.

Eli 90 prosenttiin kuuluminen ei nyt tee mistään asiasta kovin yleistä, jos otanta on tarpeeksi iso? Okei. Tämä logiikka vetää hiljaiseksi.

Luit (tahallasi?) väärin. 10% on 10%, mutta se, kuinka merkittävää se on, on suhteellista. Taitaa nyt oma logiikkasi hieman linkuttaa.

Heh heh heh.

Näin testaamattomana tyhmänä komppaan sitä edellistä. 90% tyyppiä. 😁

Testatun tuloksen mukaan 135.

En koe itseäni älykkääksi. Olen tuskaillut esimerkiksi matematiikan kanssa koko ikäni, en vaan tunnu ymmärtävän sitä. Tai ymmärrän sitä eri tavalla kuin muut. Lapsena haastavinta oli, että halusin ymmärtää miksi mitäkin lasketaan ja kyselin selityksiä, mitä muut eivät osanneet antaa. Tein hulluna töitä matikan eteen koulussa ja sain vain kaseja. Geometria oli ainut mitä ymmärsin.

Vasta omille lapsille on opetettu toiminnallista matematiikkaa, ja siinä vihdoin iski minullekin jokin ahaa-elämys ja se näytti loogisemmalta kuin mikään aiempi matikka.

Koen olevani outo. En oikein sovi mihinkään porukkaan missään. Muut eivät tunnu ymmärtävän huumoriani (aika mustaa, ironista, itseeni kohdistuvaa, tilannekomiikkaa), ja minua puolestaan ei naurattanut ikinä esim Kummeli tai Putous tai mikään pieruhuumori. Tajuan minä siinä on hauskaa, mutta se on lähinnä semmoisen no joopajoo-osastoon menevää. Ehkä en ole älykäs vaan jotenkin tosikko?

En jaksa myöskään seurata yhtään tosi-TV sarjaa, mitään julkkista tai muutakaan trendiä tai pintaliitoa, koska ne ovat kuivuttavan tylsää, minkä vuoksi en osaa keskustella ikäisteni naisten kanssa esim töissä.

Minua moititaan usein siitä, että ajattelen liikaa, liian laajasti ja liian paljon. Ja myös ilmeisesti liian nopeasti. Todella usein törmään siihen, etteivät muut ole tulleet ajatelleeksikaan jotain asiaa, tai ajatelleet sitä niin monelta kantilta mitä minä. Sitten he ihmettelevät miten tulin ajatelleeksi kaikkea tuota, ja minä ihmettelen miten sen ajatuksenjuoksun olisi voinut edes pysäyttää, kun se tulee ihan itsestään. Pääni on täynnä kaikkea ajatusta ja ideaa jatkuvalla syötöllä. Olen hiljalleen alkanut ymmärtää, ettei kaikilla olekaan niin.

Olen tosi empaattinen. Tästä olen saanut kuulla koko ikäni. En tiedä liittyykö se älykkyyteen, paitsi tunneälyyn, jota ei yleensä kyllä mitata. Aistin toisten ihmisten tunnetilat ja ne saattavat vaikuttaa omaankin mielialaani. Ymmärrän ihmisten taka-ajatuksia tai motiiveja pelkästään lukemalla ilmeitä, kehonkieltä ja tunnetiloja, osun useimmiten oikeaan, enkä hämmästy sen tähden juuri mistään, ja muut pitävät friikkinä, kun osaan toisinaan ”ennustaa” asioita.

Ihmiset myös tulevat luokseni itsestään avautumaan asioistaan ja kuuntelen kyllä mielellään. Itse en saa esim. psykologin keskustelusta mitään irti, koska ajattelen kuulema liikaa, eikä niistä koskaan saa mitään uutta näkökulmaa tai avarrettua ajatusmaailmaansa, mitä kaipaisin eniten.

Minun on vaikeaa löytää hyviä kirjoja. Tykkään lukemisesta mutta todella usein arvaan loppuratkaisun ja petyn. Tai kirja jää jotenkin ”litteäksi” lukukokemukseksi. Oikeasti yllättäviä ja jännittäviä kirjoja on harvassa.

Huomasin aikoinaan armeijassa että kaikilla samanikäisillä ei ole yhtä paljon muumeja laaksossa. Sen huomasi myös silloisesta palikkatestistä, jonka tuloksia pääsin loppuaikana katsomaan. Myöhemmin korkeakoulussa ja sen jälkeenkään pääosin akateemisessa ympäristössä ei ole tullut juurikaan vastaan tuota alle sadan aineistoa. En silti väitä etteikö heitä olisi.

Itse en usko tuohon mensan testiin. Eihän se muutenkaan testaa kuin matemaattista hahmottamista. Itse olen tehnyt testin kahdesti elämäni aikana, ensimmäisellä kerralla sain 132 ja toisella 126 pistettä. En pidä itseäni älykkäänä.

Vierailija kirjoitti:

Itse en usko tuohon mensan testiin. Eihän se muutenkaan testaa kuin matemaattista hahmottamista. Itse olen tehnyt testin kahdesti elämäni aikana, ensimmäisellä kerralla sain 132 ja toisella 126 pistettä. En pidä itseäni älykkäänä.

Mensan testi ei käsittääkseni ole se virallinen, laajempi älykkyystesti, jonka itse olen tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja sanoo olleensa älykkyystestissä. Hän on saanut tuloksesi 125 ja kuuluvansa sen perusteella noin korkeimpaan 10%. Jokainen voi helposti ja nopeasti googlaamalla tuon taulukon todeta, että näin todella on. 125 pistettä on enemmän kuin noin 90% testiin osallistuneista on saanut.

Sen jälkeen viestiketju täyttyy viesteistä, jossa milloin kukakin toteaa, että tuo ei ole mitenkään harvinaista, ihan tavallinen lukuhan tuo on, enpä usko että aloittaja on älykäs vähän nokkela vain, siis melko suuri osa ihmisistähän saa tuon luvun.

Ovatko ihmiset ihan oikeasti näin tyhmiä, että eivät käsitä tilastoista mitään?

Ei kyse ole siitä, vaan suhteellisuudentajusta. Top 10% kuuluminen ei nyt vain ole kovin erityistä yhtään missään asiassa, jos otanta on tarpeeksi iso.

Eli 90 prosenttiin kuuluminen ei nyt tee mistään asiasta kovin yleistä, jos otanta on tarpeeksi iso? Okei. Tämä logiikka vetää hiljaiseksi.

Luit (tahallasi?) väärin. 10% on 10%, mutta se, kuinka merkittävää se on, on suhteellista. Taitaa nyt oma logiikkasi hieman linkuttaa.

Eli jos kymmenestä ihmisestä yksi on älykäs, niin hän sinusta poikkeustapaus (ainoa älykäs!) mutta jos 1000:sta on sata älykästä, niin miksi tehdä siitä iso numero, onhan teitä 99 muutakin?

Voidaanko tästä johtaa, että vaikkapa Pihtiputaalla mensatasoisuus on hienompaa kuin esim Helsingissä? Siinä mielessä kyllä, että Pihtiputaalla arjen tasolla yksittäiselle ihmisille yksi älykäs lääkäri (tms) on ehkä merkittävämpi asia kuin Helsingissä.

Kyllä minusta voisi sanoa niin, jos on olemassa vain yksi ”mammutti”, joka eroaa muista siinä ryhmässä ja puhumme siis vähintään kymmenestä ”mammutista”

Jos tällä on vaikka punaiset karvat hän on poikkeustapaus. Ei ole muita punakarvaisia.

Mutta kun sadantuhannen ”mammutin” joukossa on kymmentuhatta punakarvaista, eivät he nyt enää poikkeustapauksia ole. Eivät edes kovin harvinaisia. Heihin tutkijana törmäsi joka päivä todennäköisesti aika useasti, eikä se ole enää harvinaisen eikä poikkeustapauksen määritelmä.

Tein Mensan nettitestin joskus 10 vuotta sitten ja muistaakseni - huom, muistaakseni - se oli 127. Pitääpä tehdä uudestaan tässä jossain vaiheessa tämän ketjun inspiroimana.

Mutta, asiaan. Joitakin asioita, jotka itsellä ovat tulleet esiin:

- En löydä yhteistä säveltä ihmisten kanssa. Minulla on kaksi ystävää, joiden kanssa voin puhua samalla tasolla, mutta muiden kanssa en voi keskustella vapaasti. Joko aiheeni ovat heistä tylsiä tai heillä ei ole koskaan käynyt mielessäkään pohtia sitä tai tätä. Tulen pinnallisella tasolla toimeen kaikkien kanssa, mutta en ystävysty.

- Elän erakkona. Korokakaranteeni on minun normaali arkeni.

- Itsensä kehittäminen, oman moraalin, arvojen ja prioriteettien jatkuva tarkasteleminen ja sitä kautta itsensä ymmärtäminen paremmin on minulle itseisarvo. Olen aina hämmästynyt, kun ihmiset hakkaavat päätään seinään samojen ongelmien kanssa huomaamatta, että itse ovat ajaneet itsensä siihen. Vaikka he tietäisivätkin, että ongelma on nyt minussa itsessäni, he eivät kuitenkaan ole halukkaita tekemään asialle mitään. Kaikkia kiinnostaa oudosti oma napa, mutta ei sitten kuitenkaan kiinnosta itsensä ymmärtäminen.

- Puolison löytäminen on hankalaa. En tajua enkä saa mitään irti deittailukulttuurista ja siitä, että pitäisi vatvoa ja pohtia ja pelata, että onkohan tämä ihminen mulle nyt sopiva vai ei. Olen ollut sinkku 15 vuotta. En ole koskaan seurustellut vakavasti, pari tapailua oli nuorena.

- Luen ihmisiä ja heidän motiivejaan helposti, myös tilanteissa, joissa en haluaisi. Ihmiset paljastavat tahattomasti itsestään äärettömän paljon todella lyhyessä ajassa. Tämä osaltaan vaikuttaa siihen, etten jaksa mitään deittipelejä tai vatvomisia.

- Koulu meni läpi opiskelematta tai pänttäämättä hyvillä keskiarvoilla. Matemaattisesti olen pölvästi, mutta kielellisesti ja taiteellisesti hyvä. Opin kielet lähinnä niin, että kunhan olen tarpeeksi pitkään tekemisissä kyseisen kielen kanssa, se jää mieleen. Minua turhauttaa, miksi kielioppia pitää päntätä, eikö voi suoraan opetella miten asiat sanotaan? Ei vauvoillekaan päntätä kielioppia.

- Turhaudun, jos joissakin asioissa pitää mennä 5 eri kohtaa läpi, kun näen, että voitaisiin aivan hyvin hypätä numerosta 2 suoraan sinne lopputulokseen, mutta kun ei. Epäloogisesti pitää käydä vielä kohdat 3,4 ja 5.

- En pidä ryhmätöistä, kuten joku muukin kirjoittaja tässä ketjussa. Saan asiat hoidettua nopeammin yksin.

- En katso telkkaria, sieltä tulee pääasiassa vain hirveää kuraa.

- En tiedä liittykö tämä älykkyyteen vai olenko muuten vaan omituinen, mutta en kiellä itseltäni mitään, josta aidosti pidän. Jos haluan 50-vuotiaana kiskoa kaakaota ja katsoa My Little Poneja ja keräillä Mikki Hiiri-figuureja, niin sitten teen niin. Sosiaalinen ryhmäpaine ja pakko sopia muottiin-paine ei ole koskaan vaikuttanut minuun. Ei teininä eikä nyt aikuisena.

- Minua ei motivoi raha tai kunnia tai kuuluisuus. Paras motivaatio on tunne, että voi ilahduttaa muita ja että tekemiselläni on jokin merkitys, joka jollain tavalla hyödyttää maailmaa. Vaikka sitten paremman parkkikiekon keksiminen, ei tarvitse olla mitään maailmaa mullistavaa.

- Maailmantuska on välillä kamala. Hirveintä on seurata, miten historia toistaa itseään, koska ihmiset ovat tyhmiä eivätkä opi aikaisemmasta. Ihmiskuntakin hakkaa päätään seinään ja miettii, että miksi pää on kipeä, muttei tee elettäkään lopettaakseen päänsä hakkaamista.

"Minun on vaikeaa löytää hyviä kirjoja. Tykkään lukemisesta mutta todella usein arvaan loppuratkaisun ja petyn. Tai kirja jää jotenkin ”litteäksi” lukukokemukseksi. Oikeasti yllättäviä ja jännittäviä kirjoja on harvassa."

Sama, myös elokuvissa. Koen että ei ole sen ajan arvoista, jos katsoo/lukee tarinan jonka on kuullut jo useita kertoja vähän eri muodossa. Tästä syystä en ole vuosiin katsonut ns Hollywood elokuvia, koska niistä tietää loppuratkaisun useimmiten jo ekan vartin aikana, ja loppu on ajanhukkaa. Sama kirjojen kanssa, kyllästyn ja ikävystyn hyvin äkkiä jos tarina on ennalta-arvattavissa.

Tuntuu että tämä tylsistymisen tunne vain pahenee vuosi vuodelta, ehkäpä siksi, kun on jo ehtinyt kerryttää päähänsä niin laajan tarinakirjaston, että sieltä löytyy lähes aina vastaavuus, ja siten uuden mielenkiintoisen sisällön löytäminen käy koko ajan vaikeammaksi.

Joku autismi jankkaaja

Kaikkien pakko uskoa että autistiset ovat tavallista älykkäämpiä. Mitä jos nyt vain hyväksyisit lapsesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja sanoo olleensa älykkyystestissä. Hän on saanut tuloksesi 125 ja kuuluvansa sen perusteella noin korkeimpaan 10%. Jokainen voi helposti ja nopeasti googlaamalla tuon taulukon todeta, että näin todella on. 125 pistettä on enemmän kuin noin 90% testiin osallistuneista on saanut.

Sen jälkeen viestiketju täyttyy viesteistä, jossa milloin kukakin toteaa, että tuo ei ole mitenkään harvinaista, ihan tavallinen lukuhan tuo on, enpä usko että aloittaja on älykäs vähän nokkela vain, siis melko suuri osa ihmisistähän saa tuon luvun.

Ovatko ihmiset ihan oikeasti näin tyhmiä, että eivät käsitä tilastoista mitään?

Ei kyse ole siitä, vaan suhteellisuudentajusta. Top 10% kuuluminen ei nyt vain ole kovin erityistä yhtään missään asiassa, jos otanta on tarpeeksi iso.

Eli 90 prosenttiin kuuluminen ei nyt tee mistään asiasta kovin yleistä, jos otanta on tarpeeksi iso? Okei. Tämä logiikka vetää hiljaiseksi.

Luit (tahallasi?) väärin. 10% on 10%, mutta se, kuinka merkittävää se on, on suhteellista. Taitaa nyt oma logiikkasi hieman linkuttaa.

Eli jos kymmenestä ihmisestä yksi on älykäs, niin hän sinusta poikkeustapaus (ainoa älykäs!) mutta jos 1000:sta on sata älykästä, niin miksi tehdä siitä iso numero, onhan teitä 99 muutakin?

Voidaanko tästä johtaa, että vaikkapa Pihtiputaalla mensatasoisuus on hienompaa kuin esim Helsingissä? Siinä mielessä kyllä, että Pihtiputaalla arjen tasolla yksittäiselle ihmisille yksi älykäs lääkäri (tms) on ehkä merkittävämpi asia kuin Helsingissä.

Ovathan tässä jo monet todenneet, että se miten älykkäänä itseään pitää riippuu ympäristöstä. Tutkijana työympäristössäni suurin osa kuuluu varmasti tuohon 10 prossan älykkäimmän joukkoon ja sitten on vielä se yksi tai kaksi neroa joukossa. Siinä ei itseään tunne sen älykkäämmäksi kuin muutkaan, vaikka testitulos sanoisi mitä. Kun taas jos geenit tekevät tepposet ja huippuälykäs syntyykin pihtiputaalaiseen duunariperheeseen, jossa kukaan ei ole saanut koulusivistystä, hän voi tuntea olevansa melkoinen outolintu, kunnes pääsee yliopistoon. Isälläni on kutakuinkin tuollainen tausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle myös tekee tuon mainitsemasi asian hyväksyminen vaikeaa.

Samaan hengenvetoon täytyy todeta että älykkään elämä lienee sisällöllisesti aika hullua koska maailmankatsomustaan aktiivisesti itse haastaa ja muuttaa jos huomaa olevansa väärässä.

Ei suinkaan! Älykkäälle ihmiselle totuuden ja tiedon tavoittelu on mielekäs prosessi ja päämäärä, että aina kun onnistuu todistamaan itsensä vääräksi, se on positiivinen asia. Samaa periaatetta noudattaa tieteellinen menetelmä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Tieteellinen_menetelm%C3%A4).

Todettakoon kuitenkin rehellisyyden nimissä, että ihan jokainen ihminen älykkyysosamäärään katsomatta välillä jämähtää puolustamaan sokeaa mutu-tuntumaansa. Koko modernin tieteen historia on täynnä esimerkkejä siitä kuinka maailman älykkäimmätkään ihmiset eivät aina kykene näkemään egonsa ja ennakkokäsitystensä ohi.

Ero onkin siinä kuinka sitkeästi pitää kiinni aiemmista mielipiteistään, jos niitä vastaan esitetään hyviä vasta-argumentteja. Älykkyyden, jopa viisauden, mittari on se, että kykenee muuttamaan mielipiteitään hyvien todisteiden valossa - silloinkin, kun ne osoittavat sellaiseen lopputulokseen, joka ei ole odotettu, toivottu tai molempia. 

Älykkyys antaa työkalut tuohon, mutta ei pakota. Itse pitää silti haluta kyseenalaistaa omia käsityksiään. Moni huippuälykäs ei halua. Se on varmasti persoonallisuudesta kiinni ja erityisesti jos sattuu olemaan persoonallisuushäiriöitä tai niihin liittyviä piirteitä rutkemmin. Huippuälykäskin voi olla ennakkoluuloinen ja tuomitseva änkyrä yhtä lailla kuin narsistinen egoisti. Sellainen valjastaa sitten älynsä palvelemaan omia egon tarpeita suhteessa kanssaihmisiin.

Luitko ekaa kappaletta pidemmälle? Niinhän tuo edellinen henkilö juuri sanoi.

Niin sanoi. Väitinkö jossain kohtaa jotain muuta? Onko riitelevä palstakulttuuri tai älyn puute keskusteluissa jo niin vakavaa, että samaa mieltä ei saa olla ja antaa tukea toisten kommenteille omalla näkökulmallaan? :D

"Opin kielet lähinnä niin, että kunhan olen tarpeeksi pitkään tekemisissä kyseisen kielen kanssa, se jää mieleen. Minua turhauttaa, miksi kielioppia pitää päntätä, eikö voi suoraan opetella miten asiat sanotaan? Ei vauvoillekaan päntätä kielioppia."

Sama täällä. Kieltäydyin yläasteella opettelemasta niitä turhia illatiivi yms termejä. Silti olen useamman vieraan kielen oppinut - minulle riittää kun kuulen pari esimerkkiä, jonka jälkeen osaan "piirtää kartan" päässäni siitä kuinka erilaiset merkitykset ilmaistaan ja miten ne liittyvät toisiinsa. En tarvitse sille merkitykselle erillistä sanaa, se vain häiritsee.

Muutamat mainitsivat olevansa kehnoja matikassa, mutta siitä huolimatta älykkäitä. Tuota on hiukan vaikea uskoa sen virallisen, laajemman älykkyystestin tehneenä. 

"Opin kielet lähinnä niin, että kunhan olen tarpeeksi pitkään tekemisissä kyseisen kielen kanssa, se jää mieleen. Minua turhauttaa, miksi kielioppia pitää päntätä, eikö voi suoraan opetella miten asiat sanotaan? Ei vauvoillekaan päntätä kielioppia."

Sama täällä. Kieltäydyin yläasteella opettelemasta niitä turhia illatiivi yms termejä. Silti olen useamman vieraan kielen oppinut - minulle riittää kun kuulen pari esimerkkiä, jonka jälkeen osaan "piirtää kartan" päässäni siitä kuinka erilaiset merkitykset ilmaistaan ja miten ne liittyvät toisiinsa. En tarvitse sille merkitykselle erillistä sanaa, se vain häiritsee.

Vierailija kirjoitti:

"Opin kielet lähinnä niin, että kunhan olen tarpeeksi pitkään tekemisissä kyseisen kielen kanssa, se jää mieleen. Minua turhauttaa, miksi kielioppia pitää päntätä, eikö voi suoraan opetella miten asiat sanotaan? Ei vauvoillekaan päntätä kielioppia."

Sama täällä. Kieltäydyin yläasteella opettelemasta niitä turhia illatiivi yms termejä. Silti olen useamman vieraan kielen oppinut - minulle riittää kun kuulen pari esimerkkiä, jonka jälkeen osaan "piirtää kartan" päässäni siitä kuinka erilaiset merkitykset ilmaistaan ja miten ne liittyvät toisiinsa. En tarvitse sille merkitykselle erillistä sanaa, se vain häiritsee.

Se vain, että älykkään ei tarvitse päntätä yhtään mitään, ei varsinkaan peruskoulussa. Kyllä se on rakennettu niin helpoksi, että jos olet älykäs ka on hyvin lähellä kymppiä tekemättä mitään. Näin oli sekä minulla, miehelläni että lapsellamme. Vasta yliopistossa joutuu opiskelemaan, jos on oikeasti älykäs eikä välttämättä sielläkään tarvitse päntätä. Älykkyyden tärkein tunnusmerkki on se, että asiat jäävät mieleen kertakuulemalta ja asioiden yhteydet tajuaa huomattavasti nopeammin kuin muut.

Vierailija kirjoitti:

Muutamat mainitsivat olevansa kehnoja matikassa, mutta siitä huolimatta älykkäitä. Tuota on hiukan vaikea uskoa sen virallisen, laajemman älykkyystestin tehneenä. 

Minulla on matikasta vain huonoja kokemuksia sekä yläasteella, että lukiossa. Ymmärrän loogiset Mensan testipäättelyt, koska ne ovat enemmän visuaalisia kuin numeraalisia. Numeroista en tajua, mutta pärjään kertolaskulla, prosenttilaskuilla jne. ihan OK ilman laskinta. Pystyn päättelemään nopeasti prosenttimäärät ja opin nopeasti eri valuuttakurssit euroon nähden niin, että osaan arvioida mitä mikäkin maksaa euroissa.

Matemaattinen hahmotus on siis minulla vahvempi visuaalisena. Geometria oli ihanaa! Sitä tajusin!

Vierailija kirjoitti:

Muutamat mainitsivat olevansa kehnoja matikassa, mutta siitä huolimatta älykkäitä. Tuota on hiukan vaikea uskoa sen virallisen, laajemman älykkyystestin tehneenä. 

Matematiikka eroaa monesta muusta (koulu-)oppiaineesta sillä tavoin, että se vaatii aina työtä. Älykäs saattaa luistella muut aineet ihan kunnialla läpi eikä opi opiskelemaan. Matematiikassa se ei toimi enää ihan samoin. Tietenkin älykkyys edesauttaa myös matematiikan oppimista, kuten kaikkea muutakin, mutta se ei tapahdu itsekseen. Matematiikkaa voisi verrata vaikkapa urheilu- tai musiikkiharrastukseen. Pelkällä potentiaalilla ei saavuta yhtään mitään. Viulun soittoa on pakko harjoitella vimmatusti, urheilijan on käytävä lenkillä, salilla ja lajitreeneissä ja matematiikkaa oppiakseen on vaan tehtävä niitä laskutehtäviä paljon. Muista kouluaineista selviää arkijärjellä päättelemällä ja omaksumalla sivukorvalla kuunnellen knoppeja samalla kun piirtelee vihkoon kukkasia tai pääkalloja. Matematiikassa se ei onnistu. Se on liian abstrakti oma maailmansa. Vaikka olisi miten älykäs, ei integrointia, matriiseja ja todennäköisyyslaskentaa enää pohdiskella auki vasta koepaperia tuijoteltaessa. Geometria on ehkä ainut alalaji, jossa pelkällä älyllä voi pärjätä.

Vierailija kirjoitti:

"Opin kielet lähinnä niin, että kunhan olen tarpeeksi pitkään tekemisissä kyseisen kielen kanssa, se jää mieleen. Minua turhauttaa, miksi kielioppia pitää päntätä, eikö voi suoraan opetella miten asiat sanotaan? Ei vauvoillekaan päntätä kielioppia."

Sama täällä. Kieltäydyin yläasteella opettelemasta niitä turhia illatiivi yms termejä. Silti olen useamman vieraan kielen oppinut - minulle riittää kun kuulen pari esimerkkiä, jonka jälkeen osaan "piirtää kartan" päässäni siitä kuinka erilaiset merkitykset ilmaistaan ja miten ne liittyvät toisiinsa. En tarvitse sille merkitykselle erillistä sanaa, se vain häiritsee.

Ihanaa, joku muukin samanlainen! Olen se, jolle vastasit! Kävin Saksassa 10 kertaa lyhyellä visiitillä. Ensimmäisellä kerralla en osannut kuin kiittää ja pyytää anteeksi, 10. kerralla luin otsikoita, postikortteja, menuja ja sisällysluetteloita ruokapaketeista ongelmitta.

Japania en ole opiskellut päivääkään, mutta olen kuullut sitä niin paljon, että pärjään matkoillani Japanissa ja kuuntelen novelleja japaniksi ihan hyvin niin, että tajuan juonen punaisen langan.

Venäjää opiskelin joskus vähän aikaa ja uusi kirjoitusasu jäi mieleen heti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ap, ei tuo äo ole edes harvinainen, esim. lääkäreillä kuulemma usein 130 tai yli. Olet siis aika tavallinen korkeastikoulutettu, tai saanut vaan enemmän hyvää opetusta jos vertaa vaikka afrikkalaisiin. Afrikassa olisit joku maanviljelijän 4. vaimo, vuohipaimen tms. Länsimaalaiset yleensäkin ymmärtää kokoemuksen takia nuo äo testikokeet ja mitä siinä haetaan vastauksiksi, ei siis ole kyse jostain erityisälykkyydestä, vaan testin ymmärtämisestä, mitä siinä haetaan.

Tässä on virhe. Älykkyys on periytyvää ja se riippuu rodusta. Afrikkalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on alhaisempi kuin valkoisten tai aasialaisten ja koska se on perinnöllinen ominaisuus, sille ei voi tehdä mitään.

Lisätietoja:

scholar.google.com: iq racial dependency

Höpö höpö. Se on totta että nämä erot on todettu mutta syy siihen on väärä. Kyse on harjoittelusta. ihmiset jotka ovat syntyeet johonkin alkuasukas heimoon jossa vanhemmat juo vuohenverta alasti ja asuuvat jossain lannasta tehdyssä heinämajassa, eivät menesty niissä testeissä jos siitä syystä ettei ne ole nähneet kynää ikinä eläessään. Joten mites todistat asian? Et mitenkään. Testi mittaa vain niiden hereilläoloa/viereystasoa juuri sillä hetkellä jotka on koko ikänsä opetelleet sen käyttöä. Aivan kuten lapsi joka on pantu soittamaan pianoa 3-v, osaa sen taidon toisin kuin joku joka ei ole koskaan nähnyt pianoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutamat mainitsivat olevansa kehnoja matikassa, mutta siitä huolimatta älykkäitä. Tuota on hiukan vaikea uskoa sen virallisen, laajemman älykkyystestin tehneenä. 

Matematiikka eroaa monesta muusta (koulu-)oppiaineesta sillä tavoin, että se vaatii aina työtä. Älykäs saattaa luistella muut aineet ihan kunnialla läpi eikä opi opiskelemaan. Matematiikassa se ei toimi enää ihan samoin. Tietenkin älykkyys edesauttaa myös matematiikan oppimista, kuten kaikkea muutakin, mutta se ei tapahdu itsekseen. Matematiikkaa voisi verrata vaikkapa urheilu- tai musiikkiharrastukseen. Pelkällä potentiaalilla ei saavuta yhtään mitään. Viulun soittoa on pakko harjoitella vimmatusti, urheilijan on käytävä lenkillä, salilla ja lajitreeneissä ja matematiikkaa oppiakseen on vaan tehtävä niitä laskutehtäviä paljon. Muista kouluaineista selviää arkijärjellä päättelemällä ja omaksumalla sivukorvalla kuunnellen knoppeja samalla kun piirtelee vihkoon kukkasia tai pääkalloja. Matematiikassa se ei onnistu. Se on liian abstrakti oma maailmansa. Vaikka olisi miten älykäs, ei integrointia, matriiseja ja todennäköisyyslaskentaa enää pohdiskella auki vasta koepaperia tuijoteltaessa. Geometria on ehkä ainut alalaji, jossa pelkällä älyllä voi pärjätä.

Kyllä, mutta yliopistomatikassa tuokin muuttuu. Moni laudaturin ja eximian kirjoittanut kauhistuu ensimmäisenä ja toisena opiskeluvuotena.