Lue keskustelun säännöt.
Poikkeuksellisen korkea äo - Miten vaikuttanut elämääsi?
Onko täällä ihmisiä, jotka ovat testanneet älykkyysosamääränsä ja saaneet korkeat pisteet? Miten se näkyy sun elämässä, millaisissa tilanteissa tiedostat asian itse, kuinka olet oppinut elämään erityisyytesi kanssa?
Olen itse nelikymppinen nainen, perheellinen, yliopistokoulutettu ja johtavassa asemassa. En ikinä ole ajatellut olevani poikkeuksellisen älykäs. Elämässä oli kuitenkin joitakin erikoisia tilanteita ja juttuja, joissa jouduin miettimään, miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn tai miksi tuntuu tältä. Puhuin asiasta tutun psykologin kanssa joskus viinipäissäni ja hän kysyi, onko älykkyysosamäärääni ikinä testattu. Hetken pohtimisen jälkeen kävin virallisessa testissä ja sain tulokseksi 125 eli sen mukaan olen keskimääräistä älykkämpi. En nero tai mikään superihminen, mutta tulos on parempi kuin yli 90 prosentilla ihmisistä.
Nyt sitten mietin, että miten tätä kannattaisi hyödyntää ja millaisia eväitä tämä antaa niihin elämän pikkuerikoisuuksiin, joiden takia alunperin rupesin asiaa edes selvittämään. Jonkinlainen vertaistuki olisi tarpeen, mutta esim. Mensan toiminta ei kiinnosta.
Kommentit (1386)
Vierailija kirjoitti:
Muutama esimerkki erityisyydestä: Huomaan tietäväni monesta asiasta paljon. Jos seurassa tulee keskustelua, usein väittelyä tai kysymyksiä, vaikka Amerikan vaalijärjestelmästä tai hirvenmetsästyksestä tai nivelrikosta, niin minä tiedän "oikean vastauksen" - lähinnä kai koska luen paljon lehtiä, omaksun tietoa nopeasti ja muistan hyvin.
Välillä tunnen itseni pskaksi ihmiseksi, sillä huomaan kyllästyväni kaveriporukassa keskustelun tasoon. Jos puhe viriää vaikka elämänkatsomuksesta tai uskonnosta, filosofisista kysymyksistä, yhteiskunnallisista aiheista... turhaudun aika nopeasti ihmisten epäloogisiin ajatelmiin tai mustavalkoisiin mielipiteisiin, jotka perustuvat oikein ei mihinkään tai johonkin stereotypiaan.
Työpaikalla ketuttaa välillä ihmisten kykenemättömyys ymmärtää kokonaisuutta tai tilastoja tai se, ettei hyödynnetä saatavilla olevaa dataa. Jotkut jumittavat johonkin melko epäolennaiseen yksityiskohtaan näkemättä kokonaisuutta tai osaamatta keskittyä omassa työssään olennaiseen.
En myöskään pysty seuraamaan useampia sellaisia kevyitä reality-ohjelmia tyyliin Tempparit, joita kaikki tuntuvat tuttavapiirissä katsovan. Syynä se, että niihin osallistuvat ihmiset vaikuttavat niin yksinkertaisilta ja tyhmiltä, että minun käy heitä jotenkin sääliksi.
Esimerkiksi tällaisia erityisiä tilanteita. AP [/quote
Just like me, vaikka en usko olevani mitenkään älykäs.Työttömänä 5 vuotta (yo-koulutus). Useita haastatteluita, ja olen todennut rektyroijat useissa tapauksissa melkoisen pälleiksi. Harva hyvä ollut,ne olivat matemaattisesti kolututettuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutama esimerkki erityisyydestä: Huomaan tietäväni monesta asiasta paljon. Jos seurassa tulee keskustelua, usein väittelyä tai kysymyksiä, vaikka Amerikan vaalijärjestelmästä tai hirvenmetsästyksestä tai nivelrikosta, niin minä tiedän "oikean vastauksen" - lähinnä kai koska luen paljon lehtiä, omaksun tietoa nopeasti ja muistan hyvin.
Välillä tunnen itseni pskaksi ihmiseksi, sillä huomaan kyllästyväni kaveriporukassa keskustelun tasoon. Jos puhe viriää vaikka elämänkatsomuksesta tai uskonnosta, filosofisista kysymyksistä, yhteiskunnallisista aiheista... turhaudun aika nopeasti ihmisten epäloogisiin ajatelmiin tai mustavalkoisiin mielipiteisiin, jotka perustuvat oikein ei mihinkään tai johonkin stereotypiaan.
Työpaikalla ketuttaa välillä ihmisten kykenemättömyys ymmärtää kokonaisuutta tai tilastoja tai se, ettei hyödynnetä saatavilla olevaa dataa. Jotkut jumittavat johonkin melko epäolennaiseen yksityiskohtaan näkemättä kokonaisuutta tai osaamatta keskittyä omassa työssään olennaiseen.
En myöskään pysty seuraamaan useampia sellaisia kevyitä reality-ohjelmia tyyliin Tempparit, joita kaikki tuntuvat tuttavapiirissä katsovan. Syynä se, että niihin osallistuvat ihmiset vaikuttavat niin yksinkertaisilta ja tyhmiltä, että minun käy heitä jotenkin sääliksi.
Esimerkiksi tällaisia erityisiä tilanteita. AP
Mitä ajattelet noin älykkäänä ja tietoa keränneenä hallituksen korona-politiikasta?
Nelivuotiaana opin lukemaan ja peruskouluun menin kuusivuotiaana. Muistan koulunkäynnin olleen melko tylsää, mutta olin aina luokkani paras. TKK:lla en hirveästi pingottanut, DI:ksi luin neljässä vuodessa. Tohtorintutkinnon suoritin työn ohella viidessä vuodessa, tähän sisältyi vuoden akateeminen vierailu USA:an. Myöhemmin suoritin MBA:n ja viime vuosina olen suorittanut erilaisia sertifiointeja. Kieliä (espanja, italia) olen harrasteeksi lukenut iltalukiossa. Parhaillaan olen vaihtamassa alaa ja suoritan siihen liittyvää korkeakoulututkintoa. Mietin, jos jatkaisin tohtoriksi asti tälläkin alalla. "Kirjaviisauden" lisäksi olen myös teknisesti lahjakas. Olen rakentanut taloja, harrastan autoja, elektroniikkaa ja monia muita teknisiä asioita. Opiskelu ja yleensä uusien asioiden oppiminen on minulle helppoa. En ole Mensan testejä suorittanut, en ole kokenut tarpeelliseksi.
Elämä on joskus kohdellut myös ikävästi (mm. lapsen kuolema), ja vastoinkäymiset ovat tuoneet tietynlaista kontrastia elämänkatsomukseeni. Mikään elämässä ei ole itsestään selvää.
Ihmissuhdepuoli on kunnossa. Minulla ei ole laajaa kaveripiiriä, mutta muutama syvä ystävyyssuhde, mikä riittää minulle mainiosti. Avioliitossa olen ollut kohta 20 vuotta, ja pari lastakin on. Vaimoni on erittäin älykäs ja ehkä siksi suhteemme toimii mainiosti.
Työurallani olen menestynyt, työhöni on kuulunut asiantuntija- ja johtotehtäviä. Älykkyys ja monet tutkinnot ovat (ainakin toistaiseksi) taanneet sen, että mielenkiintoisia töitä on riittänyt. Yrittäjänäkin olen toiminut joitakin vuosia hyvällä menestyksellä. Työelämässä olen saanut kiitosta siitä, että olen kuulemma helposti lähestyttävä ja autan työkavereitani.
Ehkä olen normaalia älykkäämpi, ehkä en. Elämäni on kai melko normaalia. Ehkä älykkyys vaikuttaa siten, että olen tyytyväinen elämääni.
Niin aloittaja, voisitko vastata kysymykseen hallituksen koronastrategiasta. Ikään kuin osoittaisit meille käytännössä, miten äly toimii. Tämä kysymys nimittäin on aika visainen ja vaatii monen eri osa-alueen ymmärrystä. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten huippuälykäs ihminen asian hahmottaa.
Vierailija kirjoitti:
Nelivuotiaana opin lukemaan ja peruskouluun menin kuusivuotiaana. Muistan koulunkäynnin olleen melko tylsää, mutta olin aina luokkani paras. TKK:lla en hirveästi pingottanut, DI:ksi luin neljässä vuodessa. Tohtorintutkinnon suoritin työn ohella viidessä vuodessa, tähän sisältyi vuoden akateeminen vierailu USA:an. Myöhemmin suoritin MBA:n ja viime vuosina olen suorittanut erilaisia sertifiointeja. Kieliä (espanja, italia) olen harrasteeksi lukenut iltalukiossa. Parhaillaan olen vaihtamassa alaa ja suoritan siihen liittyvää korkeakoulututkintoa. Mietin, jos jatkaisin tohtoriksi asti tälläkin alalla. "Kirjaviisauden" lisäksi olen myös teknisesti lahjakas. Olen rakentanut taloja, harrastan autoja, elektroniikkaa ja monia muita teknisiä asioita. Opiskelu ja yleensä uusien asioiden oppiminen on minulle helppoa. En ole Mensan testejä suorittanut, en ole kokenut tarpeelliseksi.
Elämä on joskus kohdellut myös ikävästi (mm. lapsen kuolema), ja vastoinkäymiset ovat tuoneet tietynlaista kontrastia elämänkatsomukseeni. Mikään elämässä ei ole itsestään selvää.
Ihmissuhdepuoli on kunnossa. Minulla ei ole laajaa kaveripiiriä, mutta muutama syvä ystävyyssuhde, mikä riittää minulle mainiosti. Avioliitossa olen ollut kohta 20 vuotta, ja pari lastakin on. Vaimoni on erittäin älykäs ja ehkä siksi suhteemme toimii mainiosti.
Työurallani olen menestynyt, työhöni on kuulunut asiantuntija- ja johtotehtäviä. Älykkyys ja monet tutkinnot ovat (ainakin toistaiseksi) taanneet sen, että mielenkiintoisia töitä on riittänyt. Yrittäjänäkin olen toiminut joitakin vuosia hyvällä menestyksellä. Työelämässä olen saanut kiitosta siitä, että olen kuulemma helposti lähestyttävä ja autan työkavereitani.
Ehkä olen normaalia älykkäämpi, ehkä en. Elämäni on kai melko normaalia. Ehkä älykkyys vaikuttaa siten, että olen tyytyväinen elämääni.
Pystynkö uskomaan tämän vai tuomitsenko fiktioksi? Vähän askarruttaa tuo, että lapsen kuolema todetaan "ikäväksi" asiaksi elämässä, ja myöhemmin todetaan, että lapsia on "pari". Siis jäljellä?
Älykkäitä pidetään monesti tunnekylminä, joka tästäkin ehkä välittyy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten vaikuttanut elämään? Vaimon jutut menee yli hilseen kun se on niin huippuälykäs.
Vierailija kirjoitti:
Nelivuotiaana opin lukemaan ja peruskouluun menin kuusivuotiaana. Muistan koulunkäynnin olleen melko tylsää, mutta olin aina luokkani paras. TKK:lla en hirveästi pingottanut, DI:ksi luin neljässä vuodessa. Tohtorintutkinnon suoritin työn ohella viidessä vuodessa, tähän sisältyi vuoden akateeminen vierailu USA:an. Myöhemmin suoritin MBA:n ja viime vuosina olen suorittanut erilaisia sertifiointeja. Kieliä (espanja, italia) olen harrasteeksi lukenut iltalukiossa. Parhaillaan olen vaihtamassa alaa ja suoritan siihen liittyvää korkeakoulututkintoa. Mietin, jos jatkaisin tohtoriksi asti tälläkin alalla. "Kirjaviisauden" lisäksi olen myös teknisesti lahjakas. Olen rakentanut taloja, harrastan autoja, elektroniikkaa ja monia muita teknisiä asioita. Opiskelu ja yleensä uusien asioiden oppiminen on minulle helppoa. En ole Mensan testejä suorittanut, en ole kokenut tarpeelliseksi.
Elämä on joskus kohdellut myös ikävästi (mm. lapsen kuolema), ja vastoinkäymiset ovat tuoneet tietynlaista kontrastia elämänkatsomukseeni. Mikään elämässä ei ole itsestään selvää.
Ihmissuhdepuoli on kunnossa. Minulla ei ole laajaa kaveripiiriä, mutta muutama syvä ystävyyssuhde, mikä riittää minulle mainiosti. Avioliitossa olen ollut kohta 20 vuotta, ja pari lastakin on. Vaimoni on erittäin älykäs ja ehkä siksi suhteemme toimii mainiosti.
Työurallani olen menestynyt, työhöni on kuulunut asiantuntija- ja johtotehtäviä. Älykkyys ja monet tutkinnot ovat (ainakin toistaiseksi) taanneet sen, että mielenkiintoisia töitä on riittänyt. Yrittäjänäkin olen toiminut joitakin vuosia hyvällä menestyksellä. Työelämässä olen saanut kiitosta siitä, että olen kuulemma helposti lähestyttävä ja autan työkavereitani.
Ehkä olen normaalia älykkäämpi, ehkä en. Elämäni on kai melko normaalia. Ehkä älykkyys vaikuttaa siten, että olen tyytyväinen elämääni.
Täydellinen elämä! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nelivuotiaana opin lukemaan ja peruskouluun menin kuusivuotiaana. Muistan koulunkäynnin olleen melko tylsää, mutta olin aina luokkani paras. TKK:lla en hirveästi pingottanut, DI:ksi luin neljässä vuodessa. Tohtorintutkinnon suoritin työn ohella viidessä vuodessa, tähän sisältyi vuoden akateeminen vierailu USA:an. Myöhemmin suoritin MBA:n ja viime vuosina olen suorittanut erilaisia sertifiointeja. Kieliä (espanja, italia) olen harrasteeksi lukenut iltalukiossa. Parhaillaan olen vaihtamassa alaa ja suoritan siihen liittyvää korkeakoulututkintoa. Mietin, jos jatkaisin tohtoriksi asti tälläkin alalla. "Kirjaviisauden" lisäksi olen myös teknisesti lahjakas. Olen rakentanut taloja, harrastan autoja, elektroniikkaa ja monia muita teknisiä asioita. Opiskelu ja yleensä uusien asioiden oppiminen on minulle helppoa. En ole Mensan testejä suorittanut, en ole kokenut tarpeelliseksi.
Elämä on joskus kohdellut myös ikävästi (mm. lapsen kuolema), ja vastoinkäymiset ovat tuoneet tietynlaista kontrastia elämänkatsomukseeni. Mikään elämässä ei ole itsestään selvää.
Ihmissuhdepuoli on kunnossa. Minulla ei ole laajaa kaveripiiriä, mutta muutama syvä ystävyyssuhde, mikä riittää minulle mainiosti. Avioliitossa olen ollut kohta 20 vuotta, ja pari lastakin on. Vaimoni on erittäin älykäs ja ehkä siksi suhteemme toimii mainiosti.
Työurallani olen menestynyt, työhöni on kuulunut asiantuntija- ja johtotehtäviä. Älykkyys ja monet tutkinnot ovat (ainakin toistaiseksi) taanneet sen, että mielenkiintoisia töitä on riittänyt. Yrittäjänäkin olen toiminut joitakin vuosia hyvällä menestyksellä. Työelämässä olen saanut kiitosta siitä, että olen kuulemma helposti lähestyttävä ja autan työkavereitani.
Ehkä olen normaalia älykkäämpi, ehkä en. Elämäni on kai melko normaalia. Ehkä älykkyys vaikuttaa siten, että olen tyytyväinen elämääni.
Pystynkö uskomaan tämän vai tuomitsenko fiktioksi? Vähän askarruttaa tuo, että lapsen kuolema todetaan "ikäväksi" asiaksi elämässä, ja myöhemmin todetaan, että lapsia on "pari". Siis jäljellä?
Älykkäitä pidetään monesti tunnekylminä, joka tästäkin ehkä välittyy?
Olen eri.
Minusta tästä ei välity tunnekylmyys, vaan päinvastoin levollisuus :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mensan testistä sain sen korkeimman tuloksen eli ÄO vähintään 135. Opinnot yliopistolla oli helppoja, samoin työ vaativana pidetyllä alalla. Mutta toisaalta mulla ei ole käytännössä koskaan ollut ihmissuhteita lapsuuden jälkeen, ei vaan jotenkin löydy yhteistä säveltä keneenkään kanssa niin että mitään hyvänpäivän tuttuutta syvempää kehittyisi. En tiedä onko ÄO:lla sen kanssa tekemistä vai ei. Mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen erakkona, joten eipä tuo haittaa.
Taidat kärsiä niin sanotusta ÄO-aukosta useimpien ihmisten seurassa. Turhaudut, koska vastapuoli ajattelee niin yksinkertaisesti ja missaa validit pointtisi, vastapuoli sen sijaan ei saa sinusta oikein mitään irti, koska ei ymmärrä ulosantiasi. Vähän samoja kommunikointivaikeuksia, mitä normiälyisellä ja lievästi kehitysvammaisella, tai lapsella ja aikuisella on keskenään
Sori, oli pakko antaa tälle alapeukku. Liian suoraviivainen päätelmä. Juu, voi olla kyse älykkyyseroista, mutta niin voi olla monesta muustaki kymmenestä eri asiasta. Miksi se olisi automaattisesti se älykkyys joka estää ystävyyden muodostumisen?
Itse en omaa äo:tani virallisesti tiedä (joskus olen jossain jotain suuntaa antavia nettitestejä kokeillut), mutta psykiatrit ym ovat kuvailleet "älykkääksi nuoreksi naiseksi". Mulla on kuulemma myös hyvä tunneäly.
Tunnistan tuon että muut ei aina saa ihan ns. ideasta/teoriasta kiinni, mitä yrität kuvailla, mikä saattaa antaa "oudon tyypin" leiman helposti.. mutta kyllä väittäisin että ystävyyssuhteiden muodostamiseen liittyy sellaisia asioita, ettei niitä voi selittää pelkästään älykkyyserolla. Sanon tämän jo ihan sillä että olen itse työskennellyt mm. lasten, kehitysvammaisten ja autistien kanssa enkä ole koskaan nauttinut mistään sosiaalialan työstä yhtä paljon kuin kehitysvammaisten parissa.
Musta on myös jännä että tässä keskustelussa otetaan heti esiin ADD/ADHD ja autismi, koska vaikka näitä liitetään stereotypisellä tavalla huippuälykkyyyeen, niin todellisuudessa nämä häiriöt liittyvät usein myös kehitysvammaisuuteen.
Sosisalista älykkyyttä ei tule aliarvioida, sillä mitä hyödyttää jos osaat keksiä 10 tapaa selviytyä vaikkapa pieleen menneestä laskuvarjohypystä tai hiroshimasta, mutta et selviydy perjantai-illan nakkijonosta hengissä tai osaa neuvotella vaikka uhkaavan ihmisen kanssa.
Kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä adhd:lla. Se, että asiassa on eri puolia, ei anna syytä väheksyä toista.
Älykäs arvioi hypyn suorittamisen tarkkaan ja tarkastaa varusteet. Kun selviää hypystä, voi mennä sinne nakkikiskalle arvioimaan, selviytyykö siellä. En ole kuullut, että älykkäitä tapetaan missään yhteyksissä vähemmän älykkäitä enemmän, vain siksi että ovat älykkäitä ja ovat paikalla. Että olisivat automaattisesti erittäin huonoja neuvottelemaan tai suojelemaan itseään. Luulen, että asia on päin vastoin.
Moni täällä silti tunnustaa, ettei sosiaaliset taidot ole hyvät.
Mitä tulee tuohon add/adhd tai autismiin, onko sinulla jokin tutkimus/artikkeli mihin perustat tämän väitteesi siitä, että ne olisivat kehitysvammaisilla erilaisia?
Miksi kyseessä olisi muka eri ilmiö? Nuohan ovat ns häiriötä/poikkeamia, joita joillakin henkilöillä esiintyy. Kehitysvammaisilla nämä tuppaavat vaan olemaan yleisempiä. Joihinkin sydroomiin liittyy tiettyjä kehitykseen tai aivokemiaan liittyviä häiriöitä. Sydänviat ovat yleisiä tietyissä syndroomissa. Jne.
Kehitysvammaisten parissa työskennelleenä voin sanoa että heidän keskuudessaan erilaiset neurologiset häiriöt/adhd/autismi ja mielenterveysongelmat ovat yleisiä. Lähestulkoon voi työpaikalle tullessaan kysyä ekana kuinka monta heitä kuuluu porukkaan.
Ota myös huomioon että myös kehitysvammaiset voivat olla huippulahjakkaita. Olen tavannut ihmisiä, jotka eivät kykene edes siivoamaan, mutta osaavat piirtää ulkomuistista lukemiaan sarjakuvia täydellisesti.
Moni täällä ei tunnusta, että eivät omaa sosiaalisia taitoja. Se on sinun oma johtopäätelmä. Moni tunnustaa, ettei nauti sosiaalisesta kanssakäymisestä, tai kokee ne tilanteet turhauttaviksi ja epämukaviksi. Tunne ja taidot ovat eri asia. Sosiaaliset taidot juuri mahdollistavat sen, että turhautuminen ei mahdollisesti näy, ymmärtää olla tuomatta sitä esille. Kuitenkaan se, että pärjää hyvinkin muiden kanssa, ei tarkoita että se olisi preferenssi tai se ei tuntuisi joskus tylsähköltä.
Mitä tulee neuropoikkeavuuksiin, voi tuon väitteeni ihan päätellä. Lisäksi minulla on omakohtaista kokemusta. Niin henkilökohtaisen elämän, kuin työn kautta. Joka on varmasti hyvin lähellä omaasi. Jos ajatellaan vaikka älyllään adhd:ta kompensoimaan pystyvää henkilöä vrt. ei tähän kykenevää. Ongelma eroaa jo siinä, että ensimmäisellä oireyhtymä tunnistetaan myöhemmin tai ei lainkaan. On aivan erilainen (ei vaikeampi tai helpompi) haaste kirjoittaa gradua, olla töissä ja vastata arjen pyörityksestä adhd oireistolla, kuin olla työkyvyttömyyseläkkeellä ympärivuorokautisen hoidon piirissä samalla oireistolla. Oireet on samat. Vaatimukset eroavat. Sitä kautta haasteet eroavat. Esimerkiksi toiminnanohjauksen ongelmat tuottavat enemmän kärsimystä ihmiselle, joka vastaa itse asioistaan, kuin jos näiden hoitoon saa tukea. Myös omien haasteiden syy-seurausten ymmärrys voi erota, vaikka oireisto olisi samankaltainen. Saman oireyhtymän piirissäkin yksilöt poikkeavat merkittävästi toisistaan, eikä ole mitään mieltä niputtaa heitä samaan yhden samanlaisen piirteen perusteella.
Tämä on se turhauttava ero ajattelussa. Sanoit monta kertaa "ota huomioon". Olen ottanut. Ja sen vuoksi päätynyt johtopäätelmään, jonka esitin. Ja kun olen huomioinut esittämäsi asiat ja muuta muuta päälle, kerrot ne minulle. Vaikka mielestäni itse tarkastelet asiaa suppeasti. Minä näen asian monet puolet ja eri ilmiasut, kumpaakaan väheksymättä. Sinä kerrot minulle, että tiesitkö että kehitysvammaisilla voi olla erityislahjakkuutta. Heitin vain yhden lauseen. Tästä päättelet, että sen sijaan että olisin tullut harkittuun johtopäätökseen, en voi tietää asiasta mitään ja hyppään olettamuksiin. Kanssaälykäs ehkä pohtisi, miksi esitän tällaisen väittämän ja pystyisi keksimään itsekin päättelemällä monia mahdollisia skenaarioita, vaikka kokemusta asiasta ei olisikaan. Koska et itse päässyt tänne asti, oletit minun temppaisseen (väärän) väittämäni hatusta. Jäit pyörittämään vaihtoehto A:ta, kun yhdessä olisimme voineet päästä C:hen.
Mitä tulee sosiaaliseen asiakaspalvelutyöhön erilaisten ihmisten kanssa. Mielestäni se on itselleni helppoa. Sopivan mielenkiintoista ja yllättävää, muttei mitenkään mahdottoman haastavaa tai kuormittavaa. Onnistuminen vähentää kuormittavuutta, ei tule epämiellyttäviä tilanteita kun ne pystyy ratkaisemaan kaikkien eduksi ja hommat sujuvat. Tulee hyviä kohtaamisia ja haastavammistakin oppii uutta. Kun ymmärtää helposti oman vaikutuksen muihin, sekä muiden motiiveja toiminnalleen, auttaa se kanssakäymistä huomattavasti. Sekä omaa suhtautumista muuttuviin tilanteisiin. Mentalisaatio on tärkeä taito ihmissuhdetyössä, ja sitä voi harjoittaa. Myös oman toiminnan arviointi on suuressa osassa onnistumista muiden kohtaamisessa. Ennakointi on älyttömän tärkeä osa mitään mutkikkaampaa työnkokonaisuutta. Monia edeltävistä olen huomannut puuttuvan henkilöiltä, jotka sanovat että asiakkaat tai ihmissuhde työ on raskasta. Kai se on jos siitä sellaista itselleen tekee, mitenkään työn vaativuutta väheksymättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä testistä 140 ÄO ja välillä ottaa päähän kun ihmiset eivät tajua yksinkertaisia asioita tai usko asiantuntijoiden todistamia faktoja, koska joku bloggaaja on netissä kertonut toista. Muuten oon kyllä sitä mieltä, että ÄO testi ei mittaa varsinaisesti älykkyyttä vaan loogista ajattelukykyä ja matemaattisuutta. Matikassa kirjoitin yli täydet pisteet ja yliopisto-opinnoissa sain matematiikasta täysiä arvosanoja. Toisaalta taas monessa asiassa tunnen olevani melko hölmö ja hajamielinen enkä esimerkiksi muista asioita yhtä hyvin kuin hoitsuvaimoni. Mensaan en liittynyt, vaikuttavat ylimielisiltä autisteilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nelivuotiaana opin lukemaan ja peruskouluun menin kuusivuotiaana. Muistan koulunkäynnin olleen melko tylsää, mutta olin aina luokkani paras. TKK:lla en hirveästi pingottanut, DI:ksi luin neljässä vuodessa. Tohtorintutkinnon suoritin työn ohella viidessä vuodessa, tähän sisältyi vuoden akateeminen vierailu USA:an. Myöhemmin suoritin MBA:n ja viime vuosina olen suorittanut erilaisia sertifiointeja. Kieliä (espanja, italia) olen harrasteeksi lukenut iltalukiossa. Parhaillaan olen vaihtamassa alaa ja suoritan siihen liittyvää korkeakoulututkintoa. Mietin, jos jatkaisin tohtoriksi asti tälläkin alalla. "Kirjaviisauden" lisäksi olen myös teknisesti lahjakas. Olen rakentanut taloja, harrastan autoja, elektroniikkaa ja monia muita teknisiä asioita. Opiskelu ja yleensä uusien asioiden oppiminen on minulle helppoa. En ole Mensan testejä suorittanut, en ole kokenut tarpeelliseksi.
Elämä on joskus kohdellut myös ikävästi (mm. lapsen kuolema), ja vastoinkäymiset ovat tuoneet tietynlaista kontrastia elämänkatsomukseeni. Mikään elämässä ei ole itsestään selvää.
Ihmissuhdepuoli on kunnossa. Minulla ei ole laajaa kaveripiiriä, mutta muutama syvä ystävyyssuhde, mikä riittää minulle mainiosti. Avioliitossa olen ollut kohta 20 vuotta, ja pari lastakin on. Vaimoni on erittäin älykäs ja ehkä siksi suhteemme toimii mainiosti.
Työurallani olen menestynyt, työhöni on kuulunut asiantuntija- ja johtotehtäviä. Älykkyys ja monet tutkinnot ovat (ainakin toistaiseksi) taanneet sen, että mielenkiintoisia töitä on riittänyt. Yrittäjänäkin olen toiminut joitakin vuosia hyvällä menestyksellä. Työelämässä olen saanut kiitosta siitä, että olen kuulemma helposti lähestyttävä ja autan työkavereitani.
Ehkä olen normaalia älykkäämpi, ehkä en. Elämäni on kai melko normaalia. Ehkä älykkyys vaikuttaa siten, että olen tyytyväinen elämääni.
Pystynkö uskomaan tämän vai tuomitsenko fiktioksi? Vähän askarruttaa tuo, että lapsen kuolema todetaan "ikäväksi" asiaksi elämässä, ja myöhemmin todetaan, että lapsia on "pari". Siis jäljellä?
Älykkäitä pidetään monesti tunnekylminä, joka tästäkin ehkä välittyy?
Ei ole fiktiota. Lapsia on kaksi, ja olisi ollut kolmaskin. Se on ikävä asia. Miten sen muuten ilmaisisin? Karmeinta mitä on elämässäni tapahtunut. Näen vieläkin unia lapsestani, mutta näin neljännesvuosisadan jälkeen olen osannut jo päästää irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mensan testistä sain sen korkeimman tuloksen eli ÄO vähintään 135. Opinnot yliopistolla oli helppoja, samoin työ vaativana pidetyllä alalla. Mutta toisaalta mulla ei ole käytännössä koskaan ollut ihmissuhteita lapsuuden jälkeen, ei vaan jotenkin löydy yhteistä säveltä keneenkään kanssa niin että mitään hyvänpäivän tuttuutta syvempää kehittyisi. En tiedä onko ÄO:lla sen kanssa tekemistä vai ei. Mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen erakkona, joten eipä tuo haittaa.
Taidat kärsiä niin sanotusta ÄO-aukosta useimpien ihmisten seurassa. Turhaudut, koska vastapuoli ajattelee niin yksinkertaisesti ja missaa validit pointtisi, vastapuoli sen sijaan ei saa sinusta oikein mitään irti, koska ei ymmärrä ulosantiasi. Vähän samoja kommunikointivaikeuksia, mitä normiälyisellä ja lievästi kehitysvammaisella, tai lapsella ja aikuisella on keskenään
Sori, oli pakko antaa tälle alapeukku. Liian suoraviivainen päätelmä. Juu, voi olla kyse älykkyyseroista, mutta niin voi olla monesta muustaki kymmenestä eri asiasta. Miksi se olisi automaattisesti se älykkyys joka estää ystävyyden muodostumisen?
Itse en omaa äo:tani virallisesti tiedä (joskus olen jossain jotain suuntaa antavia nettitestejä kokeillut), mutta psykiatrit ym ovat kuvailleet "älykkääksi nuoreksi naiseksi". Mulla on kuulemma myös hyvä tunneäly.
Tunnistan tuon että muut ei aina saa ihan ns. ideasta/teoriasta kiinni, mitä yrität kuvailla, mikä saattaa antaa "oudon tyypin" leiman helposti.. mutta kyllä väittäisin että ystävyyssuhteiden muodostamiseen liittyy sellaisia asioita, ettei niitä voi selittää pelkästään älykkyyserolla. Sanon tämän jo ihan sillä että olen itse työskennellyt mm. lasten, kehitysvammaisten ja autistien kanssa enkä ole koskaan nauttinut mistään sosiaalialan työstä yhtä paljon kuin kehitysvammaisten parissa.
Musta on myös jännä että tässä keskustelussa otetaan heti esiin ADD/ADHD ja autismi, koska vaikka näitä liitetään stereotypisellä tavalla huippuälykkyyyeen, niin todellisuudessa nämä häiriöt liittyvät usein myös kehitysvammaisuuteen.
Sosisalista älykkyyttä ei tule aliarvioida, sillä mitä hyödyttää jos osaat keksiä 10 tapaa selviytyä vaikkapa pieleen menneestä laskuvarjohypystä tai hiroshimasta, mutta et selviydy perjantai-illan nakkijonosta hengissä tai osaa neuvotella vaikka uhkaavan ihmisen kanssa.
Aivan kuka tahansa älykäs ihminen oppii, miten nakkijonosta selviää hengissä tai miten neuvotellaan uhkaavan ihmisen kanssa. Sosiaalista älykkyyttä erikseen ei ole olemassa. Joillain ihmisillä on varmasti herkästi reagoiva peilisolujen toiminta, minkä vuoksi he ovat helposti ja nopeasti tunnetasolla synkassa vastapuolen kanssa. Heidän ei tarvitse siis kognitiivisesti päätellä, mitä toisen kehonkieli tarkoittaa tai mikä hänen mielialansa on, vaan pääsevät ikäänkuin oikoreittiä. Tämä saattaa helpottaa sosiaalista kanssakäymistä, mutta ihminen, joka on varustettu tällä ominaisuudella, ei välttämättä ole älykäs sanan varsinaisessa merkityksessä.
Sosiaalinen älykkyys on vaikea laji. Sosiaalialalla työskennelleenä voin kertoa että haastavien ja agressiivisten asiakkaiden kohtaaminen on haastavaa, uuvuttavaa ja mihinkään ei ole koulukirja-vastauksia, vaikka olisi opiskeltu mitä tahansa kohtaamistapoja, taltuttamistapoja, jne.
Huomaa ettei moni pidä sosiaalista älykkyyttä mitenkään "vaikeana asiana", mutta silti täällä tunnustaa ettei osaa muodostaa toimivia ihmissuhteita.. vaikka maapalolla miljardeja ihmisiä niin silti ei kaltaisiaan löydy, kun on niin "älykäs". Pelkkiä tyhmiä ihmisiä monien teistä ympärillä siis, niinkö? Tuskin. Varmasti olette tavanneet muitakin kaltaisinne.. tai ainakin halutessanne voisitte löytää jos yritätte... Syy ei siis todennäköisesti ole älykkyydessä ja siinä ettei muut teitä ymmärrä.
Tiesittekö kuinka yleistä on, että ihmiset kokevat etteivät "muut ymmärrä heitä"? Ihan joka älykkyysryhmässä....
Minäkin aliarvioin sosiaalisen työn, luulin että se on mukavaa ja helppoa. Sitä hetken aikaa tehtyäni tajusin miten stressaavaa se on. Itse kaipaisin juuri niitä "oppikirjavastauksia".
Ihmissuhteet ovat hankalia asioita monessa mielessä, on siis älytöntä sanoa että ihminen joka kokee ihmissuhteissaan ongelmia ei voisi olla sosiaalisesti älykäs. Minä olen töissä hyvin pidetty ihminen, teen asiakaspalvelutyötä ja saan hyvää palautetta, silti minulle on vaikeaa luoda esimerkiksi ystävyyssuhteita. Koen osaavani käsitellä töissä hyvinkin vaikeita asioita asiakkaiden kanssa, olen empaattinen ja myötätuntoinen. Ei minun kuitenkaan tarvitse asiakkaideni kanssa viettää aikaa kun sen 15-75 minuuttia keskimäärin, illalla olenkin sitten tästä sosiaalisesta kanssakäymisestä ihan loppu. Osaan myös käyttäytyä hyvin sukujuhlissa, en ole asperger joka kertoo juhlien emännälle että "kakku oli tosi kuivaa, mutta onneksi tämä laiha kahvi toimii sen kanssa tosi hyvin". Pidän aika vahvana stereotypiana sitä ettäkö älykkäät ihmiset olisivat oletusarvoisesti kehnoja sosiaalisesti, en ole itsekään mikään "social butterfly" koska olen introvertti ja karsastan huomiota, mutta jos ei puhuta autismin kirjosta niin en tunne ketään älykästä ihmistä, joka ei osaisi käyttäytyä sosiaalisissa tapahtumissa hyvin ja normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mensan testistä sain sen korkeimman tuloksen eli ÄO vähintään 135. Opinnot yliopistolla oli helppoja, samoin työ vaativana pidetyllä alalla. Mutta toisaalta mulla ei ole käytännössä koskaan ollut ihmissuhteita lapsuuden jälkeen, ei vaan jotenkin löydy yhteistä säveltä keneenkään kanssa niin että mitään hyvänpäivän tuttuutta syvempää kehittyisi. En tiedä onko ÄO:lla sen kanssa tekemistä vai ei. Mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen erakkona, joten eipä tuo haittaa.
Taidat kärsiä niin sanotusta ÄO-aukosta useimpien ihmisten seurassa. Turhaudut, koska vastapuoli ajattelee niin yksinkertaisesti ja missaa validit pointtisi, vastapuoli sen sijaan ei saa sinusta oikein mitään irti, koska ei ymmärrä ulosantiasi. Vähän samoja kommunikointivaikeuksia, mitä normiälyisellä ja lievästi kehitysvammaisella, tai lapsella ja aikuisella on keskenään
Sori, oli pakko antaa tälle alapeukku. Liian suoraviivainen päätelmä. Juu, voi olla kyse älykkyyseroista, mutta niin voi olla monesta muustaki kymmenestä eri asiasta. Miksi se olisi automaattisesti se älykkyys joka estää ystävyyden muodostumisen?
Itse en omaa äo:tani virallisesti tiedä (joskus olen jossain jotain suuntaa antavia nettitestejä kokeillut), mutta psykiatrit ym ovat kuvailleet "älykkääksi nuoreksi naiseksi". Mulla on kuulemma myös hyvä tunneäly.
Tunnistan tuon että muut ei aina saa ihan ns. ideasta/teoriasta kiinni, mitä yrität kuvailla, mikä saattaa antaa "oudon tyypin" leiman helposti.. mutta kyllä väittäisin että ystävyyssuhteiden muodostamiseen liittyy sellaisia asioita, ettei niitä voi selittää pelkästään älykkyyserolla. Sanon tämän jo ihan sillä että olen itse työskennellyt mm. lasten, kehitysvammaisten ja autistien kanssa enkä ole koskaan nauttinut mistään sosiaalialan työstä yhtä paljon kuin kehitysvammaisten parissa.
Musta on myös jännä että tässä keskustelussa otetaan heti esiin ADD/ADHD ja autismi, koska vaikka näitä liitetään stereotypisellä tavalla huippuälykkyyyeen, niin todellisuudessa nämä häiriöt liittyvät usein myös kehitysvammaisuuteen.
Sosisalista älykkyyttä ei tule aliarvioida, sillä mitä hyödyttää jos osaat keksiä 10 tapaa selviytyä vaikkapa pieleen menneestä laskuvarjohypystä tai hiroshimasta, mutta et selviydy perjantai-illan nakkijonosta hengissä tai osaa neuvotella vaikka uhkaavan ihmisen kanssa.
Kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä adhd:lla. Se, että asiassa on eri puolia, ei anna syytä väheksyä toista.
Älykäs arvioi hypyn suorittamisen tarkkaan ja tarkastaa varusteet. Kun selviää hypystä, voi mennä sinne nakkikiskalle arvioimaan, selviytyykö siellä. En ole kuullut, että älykkäitä tapetaan missään yhteyksissä vähemmän älykkäitä enemmän, vain siksi että ovat älykkäitä ja ovat paikalla. Että olisivat automaattisesti erittäin huonoja neuvottelemaan tai suojelemaan itseään. Luulen, että asia on päin vastoin.
Moni täällä silti tunnustaa, ettei sosiaaliset taidot ole hyvät.
Mitä tulee tuohon add/adhd tai autismiin, onko sinulla jokin tutkimus/artikkeli mihin perustat tämän väitteesi siitä, että ne olisivat kehitysvammaisilla erilaisia?
Miksi kyseessä olisi muka eri ilmiö? Nuohan ovat ns häiriötä/poikkeamia, joita joillakin henkilöillä esiintyy. Kehitysvammaisilla nämä tuppaavat vaan olemaan yleisempiä. Joihinkin sydroomiin liittyy tiettyjä kehitykseen tai aivokemiaan liittyviä häiriöitä. Sydänviat ovat yleisiä tietyissä syndroomissa. Jne.
Kehitysvammaisten parissa työskennelleenä voin sanoa että heidän keskuudessaan erilaiset neurologiset häiriöt/adhd/autismi ja mielenterveysongelmat ovat yleisiä. Lähestulkoon voi työpaikalle tullessaan kysyä ekana kuinka monta heitä kuuluu porukkaan.
Ota myös huomioon että myös kehitysvammaiset voivat olla huippulahjakkaita. Olen tavannut ihmisiä, jotka eivät kykene edes siivoamaan, mutta osaavat piirtää ulkomuistista lukemiaan sarjakuvia täydellisesti.
Moni täällä ei tunnusta, että eivät omaa sosiaalisia taitoja. Se on sinun oma johtopäätelmä. Moni tunnustaa, ettei nauti sosiaalisesta kanssakäymisestä, tai kokee ne tilanteet turhauttaviksi ja epämukaviksi. Tunne ja taidot ovat eri asia. Sosiaaliset taidot juuri mahdollistavat sen, että turhautuminen ei mahdollisesti näy, ymmärtää olla tuomatta sitä esille. Kuitenkaan se, että pärjää hyvinkin muiden kanssa, ei tarkoita että se olisi preferenssi tai se ei tuntuisi joskus tylsähköltä.
Mitä tulee neuropoikkeavuuksiin, voi tuon väitteeni ihan päätellä. Lisäksi minulla on omakohtaista kokemusta. Niin henkilökohtaisen elämän, kuin työn kautta. Joka on varmasti hyvin lähellä omaasi. Jos ajatellaan vaikka älyllään adhd:ta kompensoimaan pystyvää henkilöä vrt. ei tähän kykenevää. Ongelma eroaa jo siinä, että ensimmäisellä oireyhtymä tunnistetaan myöhemmin tai ei lainkaan. On aivan erilainen (ei vaikeampi tai helpompi) haaste kirjoittaa gradua, olla töissä ja vastata arjen pyörityksestä adhd oireistolla, kuin olla työkyvyttömyyseläkkeellä ympärivuorokautisen hoidon piirissä samalla oireistolla. Oireet on samat. Vaatimukset eroavat. Sitä kautta haasteet eroavat. Esimerkiksi toiminnanohjauksen ongelmat tuottavat enemmän kärsimystä ihmiselle, joka vastaa itse asioistaan, kuin jos näiden hoitoon saa tukea. Myös omien haasteiden syy-seurausten ymmärrys voi erota, vaikka oireisto olisi samankaltainen. Saman oireyhtymän piirissäkin yksilöt poikkeavat merkittävästi toisistaan, eikä ole mitään mieltä niputtaa heitä samaan yhden samanlaisen piirteen perusteella.
Tämä on se turhauttava ero ajattelussa. Sanoit monta kertaa "ota huomioon". Olen ottanut. Ja sen vuoksi päätynyt johtopäätelmään, jonka esitin. Ja kun olen huomioinut esittämäsi asiat ja muuta muuta päälle, kerrot ne minulle. Vaikka mielestäni itse tarkastelet asiaa suppeasti. Minä näen asian monet puolet ja eri ilmiasut, kumpaakaan väheksymättä. Sinä kerrot minulle, että tiesitkö että kehitysvammaisilla voi olla erityislahjakkuutta. Heitin vain yhden lauseen. Tästä päättelet, että sen sijaan että olisin tullut harkittuun johtopäätökseen, en voi tietää asiasta mitään ja hyppään olettamuksiin. Kanssaälykäs ehkä pohtisi, miksi esitän tällaisen väittämän ja pystyisi keksimään itsekin päättelemällä monia mahdollisia skenaarioita, vaikka kokemusta asiasta ei olisikaan. Koska et itse päässyt tänne asti, oletit minun temppaisseen (väärän) väittämäni hatusta. Jäit pyörittämään vaihtoehto A:ta, kun yhdessä olisimme voineet päästä C:hen.
Mitä tulee sosiaaliseen asiakaspalvelutyöhön erilaisten ihmisten kanssa. Mielestäni se on itselleni helppoa. Sopivan mielenkiintoista ja yllättävää, muttei mitenkään mahdottoman haastavaa tai kuormittavaa. Onnistuminen vähentää kuormittavuutta, ei tule epämiellyttäviä tilanteita kun ne pystyy ratkaisemaan kaikkien eduksi ja hommat sujuvat. Tulee hyviä kohtaamisia ja haastavammistakin oppii uutta. Kun ymmärtää helposti oman vaikutuksen muihin, sekä muiden motiiveja toiminnalleen, auttaa se kanssakäymistä huomattavasti. Sekä omaa suhtautumista muuttuviin tilanteisiin. Mentalisaatio on tärkeä taito ihmissuhdetyössä, ja sitä voi harjoittaa. Myös oman toiminnan arviointi on suuressa osassa onnistumista muiden kohtaamisessa. Ennakointi on älyttömän tärkeä osa mitään mutkikkaampaa työnkokonaisuutta. Monia edeltävistä olen huomannut puuttuvan henkilöiltä, jotka sanovat että asiakkaat tai ihmissuhde työ on raskasta. Kai se on jos siitä sellaista itselleen tekee, mitenkään työn vaativuutta väheksymättä.
Olen eri.
Olen aistivinani närkästystä siitä, että älyäsi on mielestäsi aliarvioitu. Itsekin alapeukutin tuota lyhyttä viestiäsi. Tunnusta pois, muotoilit asiasi huonosti. Kirjoitit, että kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä. Käytit siis sanaa "ongelma", mutta myöhemmin fiksuna vaihdoit sanaksi "haasteen". Mielestäni oli ihan oikeutettua vastata sinulle, että häiriö ilmenee molemmilla samalla tavalla eli keskittymiskyvyttömyytenä ja tarkkaamattomuutena.
Mutta tämä on pilkunviilaamista, otetaan rennosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että älykkyys tasoittaa tietä maailmassa, pystyy opiskelemaan ja saa töitä. Mutta äly ei anna vastauksia oman persoonan traumojen purkamiseen, riippuvaisuuksista irrottautumiseen (ei tapahdu älyn avulla) tai elämän tarkoituksen etsintään. Silti älyä arvostetaan enemmän kuin viisautta. Viisautta ei voi oppia koulussa eikä yliopistossa eikä sitä voi testata. Elämänkokemus tuo joillekin viisautta.
"Mensaan pääsee vasta kun äo on on parempi kuin 98% väestöstä!"
Tämä mensa on tarkoitettu lähinnä lapsille ja lapsenmielisille.
Ja tuota 'kehittämäänne ns rajaarvo 98%', on luonnollisesti hieman hankalaa todentaa...
180...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mensan testistä sain sen korkeimman tuloksen eli ÄO vähintään 135. Opinnot yliopistolla oli helppoja, samoin työ vaativana pidetyllä alalla. Mutta toisaalta mulla ei ole käytännössä koskaan ollut ihmissuhteita lapsuuden jälkeen, ei vaan jotenkin löydy yhteistä säveltä keneenkään kanssa niin että mitään hyvänpäivän tuttuutta syvempää kehittyisi. En tiedä onko ÄO:lla sen kanssa tekemistä vai ei. Mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen erakkona, joten eipä tuo haittaa.
Taidat kärsiä niin sanotusta ÄO-aukosta useimpien ihmisten seurassa. Turhaudut, koska vastapuoli ajattelee niin yksinkertaisesti ja missaa validit pointtisi, vastapuoli sen sijaan ei saa sinusta oikein mitään irti, koska ei ymmärrä ulosantiasi. Vähän samoja kommunikointivaikeuksia, mitä normiälyisellä ja lievästi kehitysvammaisella, tai lapsella ja aikuisella on keskenään
Sori, oli pakko antaa tälle alapeukku. Liian suoraviivainen päätelmä. Juu, voi olla kyse älykkyyseroista, mutta niin voi olla monesta muustaki kymmenestä eri asiasta. Miksi se olisi automaattisesti se älykkyys joka estää ystävyyden muodostumisen?
Itse en omaa äo:tani virallisesti tiedä (joskus olen jossain jotain suuntaa antavia nettitestejä kokeillut), mutta psykiatrit ym ovat kuvailleet "älykkääksi nuoreksi naiseksi". Mulla on kuulemma myös hyvä tunneäly.
Tunnistan tuon että muut ei aina saa ihan ns. ideasta/teoriasta kiinni, mitä yrität kuvailla, mikä saattaa antaa "oudon tyypin" leiman helposti.. mutta kyllä väittäisin että ystävyyssuhteiden muodostamiseen liittyy sellaisia asioita, ettei niitä voi selittää pelkästään älykkyyserolla. Sanon tämän jo ihan sillä että olen itse työskennellyt mm. lasten, kehitysvammaisten ja autistien kanssa enkä ole koskaan nauttinut mistään sosiaalialan työstä yhtä paljon kuin kehitysvammaisten parissa.
Musta on myös jännä että tässä keskustelussa otetaan heti esiin ADD/ADHD ja autismi, koska vaikka näitä liitetään stereotypisellä tavalla huippuälykkyyyeen, niin todellisuudessa nämä häiriöt liittyvät usein myös kehitysvammaisuuteen.
Sosisalista älykkyyttä ei tule aliarvioida, sillä mitä hyödyttää jos osaat keksiä 10 tapaa selviytyä vaikkapa pieleen menneestä laskuvarjohypystä tai hiroshimasta, mutta et selviydy perjantai-illan nakkijonosta hengissä tai osaa neuvotella vaikka uhkaavan ihmisen kanssa.
Kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä adhd:lla. Se, että asiassa on eri puolia, ei anna syytä väheksyä toista.
Älykäs arvioi hypyn suorittamisen tarkkaan ja tarkastaa varusteet. Kun selviää hypystä, voi mennä sinne nakkikiskalle arvioimaan, selviytyykö siellä. En ole kuullut, että älykkäitä tapetaan missään yhteyksissä vähemmän älykkäitä enemmän, vain siksi että ovat älykkäitä ja ovat paikalla. Että olisivat automaattisesti erittäin huonoja neuvottelemaan tai suojelemaan itseään. Luulen, että asia on päin vastoin.
Moni täällä silti tunnustaa, ettei sosiaaliset taidot ole hyvät.
Mitä tulee tuohon add/adhd tai autismiin, onko sinulla jokin tutkimus/artikkeli mihin perustat tämän väitteesi siitä, että ne olisivat kehitysvammaisilla erilaisia?
Miksi kyseessä olisi muka eri ilmiö? Nuohan ovat ns häiriötä/poikkeamia, joita joillakin henkilöillä esiintyy. Kehitysvammaisilla nämä tuppaavat vaan olemaan yleisempiä. Joihinkin sydroomiin liittyy tiettyjä kehitykseen tai aivokemiaan liittyviä häiriöitä. Sydänviat ovat yleisiä tietyissä syndroomissa. Jne.
Kehitysvammaisten parissa työskennelleenä voin sanoa että heidän keskuudessaan erilaiset neurologiset häiriöt/adhd/autismi ja mielenterveysongelmat ovat yleisiä. Lähestulkoon voi työpaikalle tullessaan kysyä ekana kuinka monta heitä kuuluu porukkaan.
Ota myös huomioon että myös kehitysvammaiset voivat olla huippulahjakkaita. Olen tavannut ihmisiä, jotka eivät kykene edes siivoamaan, mutta osaavat piirtää ulkomuistista lukemiaan sarjakuvia täydellisesti.
Moni täällä ei tunnusta, että eivät omaa sosiaalisia taitoja. Se on sinun oma johtopäätelmä. Moni tunnustaa, ettei nauti sosiaalisesta kanssakäymisestä, tai kokee ne tilanteet turhauttaviksi ja epämukaviksi. Tunne ja taidot ovat eri asia. Sosiaaliset taidot juuri mahdollistavat sen, että turhautuminen ei mahdollisesti näy, ymmärtää olla tuomatta sitä esille. Kuitenkaan se, että pärjää hyvinkin muiden kanssa, ei tarkoita että se olisi preferenssi tai se ei tuntuisi joskus tylsähköltä.
Mitä tulee neuropoikkeavuuksiin, voi tuon väitteeni ihan päätellä. Lisäksi minulla on omakohtaista kokemusta. Niin henkilökohtaisen elämän, kuin työn kautta. Joka on varmasti hyvin lähellä omaasi. Jos ajatellaan vaikka älyllään adhd:ta kompensoimaan pystyvää henkilöä vrt. ei tähän kykenevää. Ongelma eroaa jo siinä, että ensimmäisellä oireyhtymä tunnistetaan myöhemmin tai ei lainkaan. On aivan erilainen (ei vaikeampi tai helpompi) haaste kirjoittaa gradua, olla töissä ja vastata arjen pyörityksestä adhd oireistolla, kuin olla työkyvyttömyyseläkkeellä ympärivuorokautisen hoidon piirissä samalla oireistolla. Oireet on samat. Vaatimukset eroavat. Sitä kautta haasteet eroavat. Esimerkiksi toiminnanohjauksen ongelmat tuottavat enemmän kärsimystä ihmiselle, joka vastaa itse asioistaan, kuin jos näiden hoitoon saa tukea. Myös omien haasteiden syy-seurausten ymmärrys voi erota, vaikka oireisto olisi samankaltainen. Saman oireyhtymän piirissäkin yksilöt poikkeavat merkittävästi toisistaan, eikä ole mitään mieltä niputtaa heitä samaan yhden samanlaisen piirteen perusteella.
Tämä on se turhauttava ero ajattelussa. Sanoit monta kertaa "ota huomioon". Olen ottanut. Ja sen vuoksi päätynyt johtopäätelmään, jonka esitin. Ja kun olen huomioinut esittämäsi asiat ja muuta muuta päälle, kerrot ne minulle. Vaikka mielestäni itse tarkastelet asiaa suppeasti. Minä näen asian monet puolet ja eri ilmiasut, kumpaakaan väheksymättä. Sinä kerrot minulle, että tiesitkö että kehitysvammaisilla voi olla erityislahjakkuutta. Heitin vain yhden lauseen. Tästä päättelet, että sen sijaan että olisin tullut harkittuun johtopäätökseen, en voi tietää asiasta mitään ja hyppään olettamuksiin. Kanssaälykäs ehkä pohtisi, miksi esitän tällaisen väittämän ja pystyisi keksimään itsekin päättelemällä monia mahdollisia skenaarioita, vaikka kokemusta asiasta ei olisikaan. Koska et itse päässyt tänne asti, oletit minun temppaisseen (väärän) väittämäni hatusta. Jäit pyörittämään vaihtoehto A:ta, kun yhdessä olisimme voineet päästä C:hen.
Mitä tulee sosiaaliseen asiakaspalvelutyöhön erilaisten ihmisten kanssa. Mielestäni se on itselleni helppoa. Sopivan mielenkiintoista ja yllättävää, muttei mitenkään mahdottoman haastavaa tai kuormittavaa. Onnistuminen vähentää kuormittavuutta, ei tule epämiellyttäviä tilanteita kun ne pystyy ratkaisemaan kaikkien eduksi ja hommat sujuvat. Tulee hyviä kohtaamisia ja haastavammistakin oppii uutta. Kun ymmärtää helposti oman vaikutuksen muihin, sekä muiden motiiveja toiminnalleen, auttaa se kanssakäymistä huomattavasti. Sekä omaa suhtautumista muuttuviin tilanteisiin. Mentalisaatio on tärkeä taito ihmissuhdetyössä, ja sitä voi harjoittaa. Myös oman toiminnan arviointi on suuressa osassa onnistumista muiden kohtaamisessa. Ennakointi on älyttömän tärkeä osa mitään mutkikkaampaa työnkokonaisuutta. Monia edeltävistä olen huomannut puuttuvan henkilöiltä, jotka sanovat että asiakkaat tai ihmissuhde työ on raskasta. Kai se on jos siitä sellaista itselleen tekee, mitenkään työn vaativuutta väheksymättä.
Olen eri.
Olen aistivinani närkästystä siitä, että älyäsi on mielestäsi aliarvioitu. Itsekin alapeukutin tuota lyhyttä viestiäsi. Tunnusta pois, muotoilit asiasi huonosti. Kirjoitit, että kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä. Käytit siis sanaa "ongelma", mutta myöhemmin fiksuna vaihdoit sanaksi "haasteen". Mielestäni oli ihan oikeutettua vastata sinulle, että häiriö ilmenee molemmilla samalla tavalla eli keskittymiskyvyttömyytenä ja tarkkaamattomuutena.
Mutta tämä on pilkunviilaamista, otetaan rennosti.
Oikeastaan ongelma sopii kuitenkin paremmin ja on aivan täsmällinen termi. Kummallakin voi olla sama haaste olemassa, mutta ongelmahan siitä tulee, tai ei tule, vasta olosuhteista riippuen. Esimerkiksi ajan hahmottamisen haasteet eivät ole ongelma, jos ei ole aikatauluja. Keskittymisen vaikeus (haasteet keskittymisessä) ei ole ongelma, jos ei tarvitse tehdä keskittymistä vaativia asioita jne. Se jää vain potentiaaliksi.
En loukkaannu netissä älykkyyteni aliarvioinnista. Ihan loogisesti, mitään näyttöä älykkyydestäni ei ole, joten en voi olettaa kenenkään sitä pystyvän arvioimaan. Vieläpä jollankin täysin perustelemattoman lauseen pohjalta. Ärsyynnyn epäloogisista johtopäätelmistä. Ja kun niitä selitetään pitkästi, vaikka ajatusvirhe on nähtävissä nopeasti. Väitteeni kuitenkin oli pääteltävissä hyvin todennäköiseksi ilman taustatietojakin. Sen vuoksi en ajatellut, että sitä täytyy perinjuurin selittää auki. Mutta keskustelu on hyvästä ja siksi täällä ollaan. Voidaan perustella puoleen ja toiseen ja saada uusia näkökohtia.
Mensaan en liittynyt, vaikuttavat ylimielisiltä autisteilta.
---
Koittakaas nyt oppia että ylimielinen on haluttu ominaisuus ihmisessä. Siihen voi aina vastata olemalla vielä ylimielisempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mensan testistä sain sen korkeimman tuloksen eli ÄO vähintään 135. Opinnot yliopistolla oli helppoja, samoin työ vaativana pidetyllä alalla. Mutta toisaalta mulla ei ole käytännössä koskaan ollut ihmissuhteita lapsuuden jälkeen, ei vaan jotenkin löydy yhteistä säveltä keneenkään kanssa niin että mitään hyvänpäivän tuttuutta syvempää kehittyisi. En tiedä onko ÄO:lla sen kanssa tekemistä vai ei. Mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen erakkona, joten eipä tuo haittaa.
Taidat kärsiä niin sanotusta ÄO-aukosta useimpien ihmisten seurassa. Turhaudut, koska vastapuoli ajattelee niin yksinkertaisesti ja missaa validit pointtisi, vastapuoli sen sijaan ei saa sinusta oikein mitään irti, koska ei ymmärrä ulosantiasi. Vähän samoja kommunikointivaikeuksia, mitä normiälyisellä ja lievästi kehitysvammaisella, tai lapsella ja aikuisella on keskenään
Sori, oli pakko antaa tälle alapeukku. Liian suoraviivainen päätelmä. Juu, voi olla kyse älykkyyseroista, mutta niin voi olla monesta muustaki kymmenestä eri asiasta. Miksi se olisi automaattisesti se älykkyys joka estää ystävyyden muodostumisen?
Itse en omaa äo:tani virallisesti tiedä (joskus olen jossain jotain suuntaa antavia nettitestejä kokeillut), mutta psykiatrit ym ovat kuvailleet "älykkääksi nuoreksi naiseksi". Mulla on kuulemma myös hyvä tunneäly.
Tunnistan tuon että muut ei aina saa ihan ns. ideasta/teoriasta kiinni, mitä yrität kuvailla, mikä saattaa antaa "oudon tyypin" leiman helposti.. mutta kyllä väittäisin että ystävyyssuhteiden muodostamiseen liittyy sellaisia asioita, ettei niitä voi selittää pelkästään älykkyyserolla. Sanon tämän jo ihan sillä että olen itse työskennellyt mm. lasten, kehitysvammaisten ja autistien kanssa enkä ole koskaan nauttinut mistään sosiaalialan työstä yhtä paljon kuin kehitysvammaisten parissa.
Musta on myös jännä että tässä keskustelussa otetaan heti esiin ADD/ADHD ja autismi, koska vaikka näitä liitetään stereotypisellä tavalla huippuälykkyyyeen, niin todellisuudessa nämä häiriöt liittyvät usein myös kehitysvammaisuuteen.
Sosisalista älykkyyttä ei tule aliarvioida, sillä mitä hyödyttää jos osaat keksiä 10 tapaa selviytyä vaikkapa pieleen menneestä laskuvarjohypystä tai hiroshimasta, mutta et selviydy perjantai-illan nakkijonosta hengissä tai osaa neuvotella vaikka uhkaavan ihmisen kanssa.
Kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä adhd:lla. Se, että asiassa on eri puolia, ei anna syytä väheksyä toista.
Älykäs arvioi hypyn suorittamisen tarkkaan ja tarkastaa varusteet. Kun selviää hypystä, voi mennä sinne nakkikiskalle arvioimaan, selviytyykö siellä. En ole kuullut, että älykkäitä tapetaan missään yhteyksissä vähemmän älykkäitä enemmän, vain siksi että ovat älykkäitä ja ovat paikalla. Että olisivat automaattisesti erittäin huonoja neuvottelemaan tai suojelemaan itseään. Luulen, että asia on päin vastoin.
Moni täällä silti tunnustaa, ettei sosiaaliset taidot ole hyvät.
Mitä tulee tuohon add/adhd tai autismiin, onko sinulla jokin tutkimus/artikkeli mihin perustat tämän väitteesi siitä, että ne olisivat kehitysvammaisilla erilaisia?
Miksi kyseessä olisi muka eri ilmiö? Nuohan ovat ns häiriötä/poikkeamia, joita joillakin henkilöillä esiintyy. Kehitysvammaisilla nämä tuppaavat vaan olemaan yleisempiä. Joihinkin sydroomiin liittyy tiettyjä kehitykseen tai aivokemiaan liittyviä häiriöitä. Sydänviat ovat yleisiä tietyissä syndroomissa. Jne.
Kehitysvammaisten parissa työskennelleenä voin sanoa että heidän keskuudessaan erilaiset neurologiset häiriöt/adhd/autismi ja mielenterveysongelmat ovat yleisiä. Lähestulkoon voi työpaikalle tullessaan kysyä ekana kuinka monta heitä kuuluu porukkaan.
Ota myös huomioon että myös kehitysvammaiset voivat olla huippulahjakkaita. Olen tavannut ihmisiä, jotka eivät kykene edes siivoamaan, mutta osaavat piirtää ulkomuistista lukemiaan sarjakuvia täydellisesti.
Moni täällä ei tunnusta, että eivät omaa sosiaalisia taitoja. Se on sinun oma johtopäätelmä. Moni tunnustaa, ettei nauti sosiaalisesta kanssakäymisestä, tai kokee ne tilanteet turhauttaviksi ja epämukaviksi. Tunne ja taidot ovat eri asia. Sosiaaliset taidot juuri mahdollistavat sen, että turhautuminen ei mahdollisesti näy, ymmärtää olla tuomatta sitä esille. Kuitenkaan se, että pärjää hyvinkin muiden kanssa, ei tarkoita että se olisi preferenssi tai se ei tuntuisi joskus tylsähköltä.
Mitä tulee neuropoikkeavuuksiin, voi tuon väitteeni ihan päätellä. Lisäksi minulla on omakohtaista kokemusta. Niin henkilökohtaisen elämän, kuin työn kautta. Joka on varmasti hyvin lähellä omaasi. Jos ajatellaan vaikka älyllään adhd:ta kompensoimaan pystyvää henkilöä vrt. ei tähän kykenevää. Ongelma eroaa jo siinä, että ensimmäisellä oireyhtymä tunnistetaan myöhemmin tai ei lainkaan. On aivan erilainen (ei vaikeampi tai helpompi) haaste kirjoittaa gradua, olla töissä ja vastata arjen pyörityksestä adhd oireistolla, kuin olla työkyvyttömyyseläkkeellä ympärivuorokautisen hoidon piirissä samalla oireistolla. Oireet on samat. Vaatimukset eroavat. Sitä kautta haasteet eroavat. Esimerkiksi toiminnanohjauksen ongelmat tuottavat enemmän kärsimystä ihmiselle, joka vastaa itse asioistaan, kuin jos näiden hoitoon saa tukea. Myös omien haasteiden syy-seurausten ymmärrys voi erota, vaikka oireisto olisi samankaltainen. Saman oireyhtymän piirissäkin yksilöt poikkeavat merkittävästi toisistaan, eikä ole mitään mieltä niputtaa heitä samaan yhden samanlaisen piirteen perusteella.
Tämä on se turhauttava ero ajattelussa. Sanoit monta kertaa "ota huomioon". Olen ottanut. Ja sen vuoksi päätynyt johtopäätelmään, jonka esitin. Ja kun olen huomioinut esittämäsi asiat ja muuta muuta päälle, kerrot ne minulle. Vaikka mielestäni itse tarkastelet asiaa suppeasti. Minä näen asian monet puolet ja eri ilmiasut, kumpaakaan väheksymättä. Sinä kerrot minulle, että tiesitkö että kehitysvammaisilla voi olla erityislahjakkuutta. Heitin vain yhden lauseen. Tästä päättelet, että sen sijaan että olisin tullut harkittuun johtopäätökseen, en voi tietää asiasta mitään ja hyppään olettamuksiin. Kanssaälykäs ehkä pohtisi, miksi esitän tällaisen väittämän ja pystyisi keksimään itsekin päättelemällä monia mahdollisia skenaarioita, vaikka kokemusta asiasta ei olisikaan. Koska et itse päässyt tänne asti, oletit minun temppaisseen (väärän) väittämäni hatusta. Jäit pyörittämään vaihtoehto A:ta, kun yhdessä olisimme voineet päästä C:hen.
Mitä tulee sosiaaliseen asiakaspalvelutyöhön erilaisten ihmisten kanssa. Mielestäni se on itselleni helppoa. Sopivan mielenkiintoista ja yllättävää, muttei mitenkään mahdottoman haastavaa tai kuormittavaa. Onnistuminen vähentää kuormittavuutta, ei tule epämiellyttäviä tilanteita kun ne pystyy ratkaisemaan kaikkien eduksi ja hommat sujuvat. Tulee hyviä kohtaamisia ja haastavammistakin oppii uutta. Kun ymmärtää helposti oman vaikutuksen muihin, sekä muiden motiiveja toiminnalleen, auttaa se kanssakäymistä huomattavasti. Sekä omaa suhtautumista muuttuviin tilanteisiin. Mentalisaatio on tärkeä taito ihmissuhdetyössä, ja sitä voi harjoittaa. Myös oman toiminnan arviointi on suuressa osassa onnistumista muiden kohtaamisessa. Ennakointi on älyttömän tärkeä osa mitään mutkikkaampaa työnkokonaisuutta. Monia edeltävistä olen huomannut puuttuvan henkilöiltä, jotka sanovat että asiakkaat tai ihmissuhde työ on raskasta. Kai se on jos siitä sellaista itselleen tekee, mitenkään työn vaativuutta väheksymättä.
Olen eri.
Olen aistivinani närkästystä siitä, että älyäsi on mielestäsi aliarvioitu. Itsekin alapeukutin tuota lyhyttä viestiäsi. Tunnusta pois, muotoilit asiasi huonosti. Kirjoitit, että kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä. Käytit siis sanaa "ongelma", mutta myöhemmin fiksuna vaihdoit sanaksi "haasteen". Mielestäni oli ihan oikeutettua vastata sinulle, että häiriö ilmenee molemmilla samalla tavalla eli keskittymiskyvyttömyytenä ja tarkkaamattomuutena.
Mutta tämä on pilkunviilaamista, otetaan rennosti.
Oikeastaan ongelma sopii kuitenkin paremmin ja on aivan täsmällinen termi. Kummallakin voi olla sama haaste olemassa, mutta ongelmahan siitä tulee, tai ei tule, vasta olosuhteista riippuen. Esimerkiksi ajan hahmottamisen haasteet eivät ole ongelma, jos ei ole aikatauluja. Keskittymisen vaikeus (haasteet keskittymisessä) ei ole ongelma, jos ei tarvitse tehdä keskittymistä vaativia asioita jne. Se jää vain potentiaaliksi.
En loukkaannu netissä älykkyyteni aliarvioinnista. Ihan loogisesti, mitään näyttöä älykkyydestäni ei ole, joten en voi olettaa kenenkään sitä pystyvän arvioimaan. Vieläpä jollankin täysin perustelemattoman lauseen pohjalta. Ärsyynnyn epäloogisista johtopäätelmistä. Ja kun niitä selitetään pitkästi, vaikka ajatusvirhe on nähtävissä nopeasti. Väitteeni kuitenkin oli pääteltävissä hyvin todennäköiseksi ilman taustatietojakin. Sen vuoksi en ajatellut, että sitä täytyy perinjuurin selittää auki. Mutta keskustelu on hyvästä ja siksi täällä ollaan. Voidaan perustella puoleen ja toiseen ja saada uusia näkökohtia.
Olen aina valmis sitä pilkkuakin viilaamaan :) Ihailen ihmisiä, jotka osaavat ilmaista ajatuksiaan taitavasti.
Onko siis parempi puhua "ongelmista" vai "haasteista"? Itse ajattelen niin, että ongelmalla tarkoitetaan sitä asiaa, joka halutaan selvittää, eli diagnosoidussa adhd:ssä ongelmana on keskittymiskyvyttömyys. Tällainen ihminen kohtaa arkielämässään haasteita eli tilanteita, joissa hän joutuu kamppailemaan ja yrittämään pärjätä. Haasteena on esimerkiksi, kuinka jaksaa lukea tentteihin vaikka on adhd.
Kumpaa sanaa käyttää riippuu tietenkin myös siitä, miten niitä käytetään siinä kontekstissa, jossa toimitaan, ts. jonkin ammattialan vs. arkielämän kontekstissa.
Haloo, aloittaja ja muut älykkäät. Käyttäkää nyt älyänne ja analysoikaa korona-tilanne. Mitä täällä meuhkaatte älykkyydestänne, osoittakaa se! Lukekaa lähteitä, tehkää johtopäätöksiä ja kertokaa meillekin!
Tämä!
Ja lukukin melkein sama.