Poikkeuksellisen korkea äo - Miten vaikuttanut elämääsi?

Vierailija kirjoitti:

Niin aloittaja, voisitko vastata kysymykseen hallituksen koronastrategiasta. Ikään kuin osoittaisit meille käytännössä, miten äly toimii. Tämä kysymys nimittäin on aika visainen ja vaatii monen eri osa-alueen ymmärrystä. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten huippuälykäs ihminen asian hahmottaa.

En ole aloittaja, mutta vastaanpa kuitenkin. Tässä on muutama päivänselvä juttu, joissa ei ole yhtään mitään visaista.

Yksi on, että niin kauan kuin rajat vuotavat, ei koronaongelmaan saada millään lock downilla muuta kuin hetkellistä helpotusta.

Toinen on se, että koronatestit rajoilla auttavat vain, jos rajaliikenne on erittäin vähäistä, tyyliin välttämätön tavaraliikenne kuskeineen. Jos ihmisiä kulkee paljon, korona vuotaa läpi testeistä huolimatta, koska testi kohdistuu aina johonkin yksittäiseen ajan hetkeen ja koronan itämisaika on pitkä. Siksi järkevät maat ovat siirtyneet hotellikaranteeniin. Se on pitävämpi.

Kolmas on se, että rokotukset eivät ratkaise tätä ongelmaa ainakaan muutamaan vuoteen. Nyt on jo nähtävissä, että rokotteen kiertäviä virusmuunnoksia syntyy sekä siellä, missä ei ole rokotettu vielä, että siellä, missä on jo rokotettu merkittäviä ihmismääriä. Jos ihmiset liikkuvat maasta toiseen, nämä muunnokset leviävät, ja rokottaminen on lähes yhtä tyhjän kanssa. Sen verran siitä on apua kuitenkin, että siihen käytetään paljon rahaa, ja sitten ollaan katkeria kun elämä ei palaakaan ennalleen.

Ja tämä ”jaksakaa vielä vähän”-retoriikka... Kyllä tässä joudutaan jaksamaan vielä kauan.

Nuorena pidin tiukasti oman pienen porukkani. Ei se nyt aivan "Rillit huurussa" menoa ollut, mutta tarpeeksi lähellä. Nyt kun ikää ja kärsivällisyyttä on tullut lisää siedän ympärilläni myös ns. tavallisia ihmisiä ja jaksan kuunnella heidän juttujaan.

Koulut ja työelämä ovat menneet ilman sen kummempaa ponnistelua tai haasteita. Työskentelen asiantuntijana tietojärjestelmien parissa.

Varsinaiset haasteet itselleni haen harrastuksistani, joihin kuuluvat mm. tähtivalokuvaus ja epäorgaaninen kemia.

Kaiken kaikkiaan pidän itseäni todella onnekkaana vaikka murrosiässä koinkin suorastaan hirvittäviä yksinäisyyden ja erilaisuuden hetkiä. Öisin toivoin sydämeni pohjasta, että lakkaisin olemasta "erikoinen". Tilanne helpotti vasta yliopistolla, josta löysin ystävikseni joukon ihmisiä, joiden seurassa olin "tavallinen". Nämä ystävät ovat edelleen kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Haloo, aloittaja ja muut älykkäät. Käyttäkää nyt  älyänne ja analysoikaa korona-tilanne. Mitä täällä meuhkaatte älykkyydestänne, osoittakaa se! Lukekaa lähteitä, tehkää johtopäätöksiä ja kertokaa meillekin!

Lepakot voivat kantaa virusta sairastumatta. Se ei ole hyvä merkki jos pohdimme asiaa evoluution kannalta - mitään balanssia (vrt. flunssa) ei koskaan löytynyt. Ratkaisuna toimi ainoastaan täydellinen immuniteetti, joka syntyi kun populaation kaikki tartunnalle alttiit ituradat katosivat.

--

Suomessa mennään kahden viikon kuluessa seuraavalle tasolle ongelman vakavuuden suhteen. Nyt olemassa olevat tehohoitopaikat alkavat loppua maaliskuun loppuun mennessä brittivariantin leviämisen takia.

En ole nero, mutta tunnen joitain mensalaisia/virallisen testin läpipäässeitä. Osalla autisminkirjoa.

Autisteilla on tunnetusti hankaluuksia sosiaalisissa tilanteissa, joten helposti voivat vaikuttaa taviksen silmiin jopa normaalia typerimmiltä tai oudoilta. Muuten kyllä älykkäillä ihmisillä näyttää pyyhkivän oikein hyvin, vaikka eivät ole immuuneja sairauksille tai ongelmille sen enempää kuin taviksetkaan. Esimerkiksi mielenterveyshäiriötä ei millään pelkällä älykkyydellä selätetä, koska ne ovat paljon laaja-alaisempia asioita kuin pelkkä prosessointikyky, vaikka tietenkin älykkyys tekee sopeutumisestakin helpompaa. Vaikka jotakin harmittaa, ettei yhteisön normit vastaa tarpeeseen keskustella syväluotaavasti sorsien parittelusesonkien suhteesta bussiaikatauluihin niin kukapa ei haluaisi omata teräviä aivoja ja valokuvamuistia? Varsinkin kun näillä taidoilla saavutat vaivattomammin esimerkiksi hyvän koulutuksen, haastavamman ja paremmin palkatun, mielekkään työn sekä tutkitusti todennäköisemmin myös pidemmän ja terveemmän elämän? Minulle ainakin kelpaisi 20 lisäpistettä aivokoneistoon eikä se kieltämättä tekisi pahaa muillekkaan khjeh khjeh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nelivuotiaana opin lukemaan ja peruskouluun menin kuusivuotiaana. Muistan koulunkäynnin olleen melko tylsää, mutta olin aina luokkani paras. TKK:lla en hirveästi pingottanut, DI:ksi luin neljässä vuodessa. Tohtorintutkinnon suoritin työn ohella viidessä vuodessa, tähän sisältyi vuoden akateeminen vierailu USA:an. Myöhemmin suoritin MBA:n ja viime vuosina olen suorittanut erilaisia sertifiointeja. Kieliä (espanja, italia) olen harrasteeksi lukenut iltalukiossa. Parhaillaan olen vaihtamassa alaa ja suoritan siihen liittyvää korkeakoulututkintoa. Mietin, jos jatkaisin tohtoriksi asti tälläkin alalla. "Kirjaviisauden" lisäksi olen myös teknisesti lahjakas. Olen rakentanut taloja, harrastan autoja, elektroniikkaa ja monia muita teknisiä asioita. Opiskelu ja yleensä uusien asioiden oppiminen on minulle helppoa. En ole Mensan testejä suorittanut, en ole kokenut tarpeelliseksi.

Elämä on joskus kohdellut myös ikävästi (mm. lapsen kuolema), ja vastoinkäymiset ovat tuoneet tietynlaista kontrastia elämänkatsomukseeni. Mikään elämässä ei ole itsestään selvää.

Ihmissuhdepuoli on kunnossa. Minulla ei ole laajaa kaveripiiriä, mutta muutama syvä ystävyyssuhde, mikä riittää minulle mainiosti. Avioliitossa olen ollut kohta 20 vuotta, ja pari lastakin on. Vaimoni on erittäin älykäs ja ehkä siksi suhteemme toimii mainiosti.

Työurallani olen menestynyt, työhöni on kuulunut asiantuntija- ja johtotehtäviä. Älykkyys ja monet tutkinnot ovat (ainakin toistaiseksi) taanneet sen, että mielenkiintoisia töitä on riittänyt. Yrittäjänäkin olen toiminut joitakin vuosia hyvällä menestyksellä. Työelämässä olen saanut kiitosta siitä, että olen kuulemma helposti lähestyttävä ja autan työkavereitani.

Ehkä olen normaalia älykkäämpi, ehkä en. Elämäni on kai melko normaalia. Ehkä älykkyys vaikuttaa siten, että olen tyytyväinen elämääni.

Pystynkö uskomaan tämän vai tuomitsenko fiktioksi? Vähän askarruttaa tuo, että lapsen kuolema todetaan "ikäväksi" asiaksi elämässä, ja myöhemmin todetaan, että lapsia on "pari". Siis jäljellä?

Älykkäitä pidetään monesti tunnekylminä, joka tästäkin ehkä välittyy?

Taas tätä rivien välistä lukemista, joista selvästi jokainen kykenee lukemaan sen oman lempiromaaninsa. Autismi ei ole ehkä positiivinen tila, mutta näillä, joilla sitä mielikuvitusta riittää lukea teksteistä ja niiden välistä kaikki vähänkin omaan agendaan sopiva ovat ihan oma lajinsa. Puuttuu enää nämä sanojen alkuperään liittyvä tulkinnat ja kaikki on pulkassa.

Minusta tuli kyllä harvinaisen selväksi kuinka monta lasta on ja kuinka monta elossa ja kuinka monta menehtynyttä.

Rivien välistä lukemalla nuo lapset saa tietenkin muutamaan vaikka taiteelliseksi projekteiksi tai koiriksi ja ikävän tapahtuman ihmistä kehittäväksi haasteeksi. Mutta luulen, että kyseessä oli ihan vaan ytimekkäästi ilmaistu yhden ihmisen elämän kulku. Ilman suuria metaforeja ja muuta runollisuutta.

Älykkyyttä on monen sorttista.

Toisten siivellä eläminen ja härski lokkeilu ehkä älykkyyttä myös.

Äärimmäinen itaruus, nuukuus vaatii myös älykkyyttä.

Liittyy vahvasti tuohon lokkeiluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mensan testistä sain sen korkeimman tuloksen eli ÄO vähintään 135. Opinnot yliopistolla oli helppoja, samoin työ vaativana pidetyllä alalla. Mutta toisaalta mulla ei ole käytännössä koskaan ollut ihmissuhteita lapsuuden jälkeen, ei vaan jotenkin löydy yhteistä säveltä keneenkään kanssa niin että mitään hyvänpäivän tuttuutta syvempää kehittyisi. En tiedä onko ÄO:lla sen kanssa tekemistä vai ei. Mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen erakkona, joten eipä tuo haittaa.

Taidat kärsiä niin sanotusta ÄO-aukosta useimpien ihmisten seurassa. Turhaudut, koska vastapuoli ajattelee niin yksinkertaisesti ja missaa validit pointtisi, vastapuoli sen sijaan ei saa sinusta oikein mitään irti, koska ei ymmärrä ulosantiasi. Vähän samoja kommunikointivaikeuksia, mitä normiälyisellä ja lievästi kehitysvammaisella, tai lapsella ja aikuisella on keskenään

Sori, oli pakko antaa tälle alapeukku. Liian suoraviivainen päätelmä. Juu, voi olla kyse älykkyyseroista, mutta niin voi olla monesta muustaki kymmenestä eri asiasta. Miksi se olisi automaattisesti se älykkyys joka estää ystävyyden muodostumisen?

Itse en omaa äo:tani virallisesti tiedä (joskus olen jossain jotain suuntaa antavia nettitestejä kokeillut), mutta psykiatrit ym ovat kuvailleet "älykkääksi nuoreksi naiseksi". Mulla on kuulemma myös hyvä tunneäly.

Tunnistan tuon että muut ei aina saa ihan ns. ideasta/teoriasta kiinni, mitä yrität kuvailla, mikä saattaa antaa "oudon tyypin" leiman helposti.. mutta kyllä väittäisin että ystävyyssuhteiden muodostamiseen liittyy sellaisia asioita, ettei niitä voi selittää pelkästään älykkyyserolla. Sanon tämän jo ihan sillä että olen itse työskennellyt mm. lasten, kehitysvammaisten ja autistien kanssa enkä ole koskaan nauttinut mistään sosiaalialan työstä yhtä paljon kuin kehitysvammaisten parissa.

Musta on myös jännä että tässä keskustelussa otetaan heti esiin ADD/ADHD ja autismi, koska vaikka näitä liitetään stereotypisellä tavalla huippuälykkyyyeen, niin todellisuudessa nämä häiriöt liittyvät usein myös kehitysvammaisuuteen.

Sosisalista älykkyyttä ei tule aliarvioida, sillä mitä hyödyttää jos osaat keksiä 10 tapaa selviytyä vaikkapa pieleen menneestä laskuvarjohypystä tai hiroshimasta, mutta et selviydy perjantai-illan nakkijonosta hengissä tai osaa neuvotella vaikka uhkaavan ihmisen kanssa.

Kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä adhd:lla. Se, että asiassa on eri puolia, ei anna syytä väheksyä toista.

Älykäs arvioi hypyn suorittamisen tarkkaan ja tarkastaa varusteet. Kun selviää hypystä, voi mennä sinne nakkikiskalle arvioimaan, selviytyykö siellä. En ole kuullut, että älykkäitä tapetaan missään yhteyksissä vähemmän älykkäitä enemmän, vain siksi että ovat älykkäitä ja ovat paikalla. Että olisivat automaattisesti erittäin huonoja neuvottelemaan tai suojelemaan itseään. Luulen, että asia on päin vastoin.

Moni täällä silti tunnustaa, ettei sosiaaliset taidot ole hyvät.

Mitä tulee tuohon add/adhd tai autismiin, onko sinulla jokin tutkimus/artikkeli mihin perustat tämän väitteesi siitä, että ne olisivat kehitysvammaisilla erilaisia?

Miksi kyseessä olisi muka eri ilmiö? Nuohan ovat ns häiriötä/poikkeamia, joita joillakin henkilöillä esiintyy. Kehitysvammaisilla nämä tuppaavat vaan olemaan yleisempiä. Joihinkin sydroomiin liittyy tiettyjä kehitykseen tai aivokemiaan liittyviä häiriöitä. Sydänviat ovat yleisiä tietyissä syndroomissa. Jne.

Kehitysvammaisten parissa työskennelleenä voin sanoa että heidän keskuudessaan erilaiset neurologiset häiriöt/adhd/autismi ja mielenterveysongelmat ovat yleisiä. Lähestulkoon voi työpaikalle tullessaan kysyä ekana kuinka monta heitä kuuluu porukkaan.

Ota myös huomioon että myös kehitysvammaiset voivat olla huippulahjakkaita. Olen tavannut ihmisiä, jotka eivät kykene edes siivoamaan, mutta osaavat piirtää ulkomuistista lukemiaan sarjakuvia täydellisesti.

Moni täällä ei tunnusta, että eivät omaa sosiaalisia taitoja. Se on sinun oma johtopäätelmä. Moni tunnustaa, ettei nauti sosiaalisesta kanssakäymisestä, tai kokee ne tilanteet turhauttaviksi ja epämukaviksi. Tunne ja taidot ovat eri asia. Sosiaaliset taidot juuri mahdollistavat sen, että turhautuminen ei mahdollisesti näy, ymmärtää olla tuomatta sitä esille. Kuitenkaan se, että pärjää hyvinkin muiden kanssa, ei tarkoita että se olisi preferenssi tai se ei tuntuisi joskus tylsähköltä.

Mitä tulee neuropoikkeavuuksiin, voi tuon väitteeni ihan päätellä. Lisäksi minulla on omakohtaista kokemusta. Niin henkilökohtaisen elämän, kuin työn kautta. Joka on varmasti hyvin lähellä omaasi. Jos ajatellaan vaikka älyllään adhd:ta kompensoimaan pystyvää henkilöä vrt. ei tähän kykenevää. Ongelma eroaa jo siinä, että ensimmäisellä oireyhtymä tunnistetaan myöhemmin tai ei lainkaan. On aivan erilainen (ei vaikeampi tai helpompi) haaste kirjoittaa gradua, olla töissä ja vastata arjen pyörityksestä adhd oireistolla, kuin olla työkyvyttömyyseläkkeellä ympärivuorokautisen hoidon piirissä samalla oireistolla. Oireet on samat. Vaatimukset eroavat. Sitä kautta haasteet eroavat. Esimerkiksi toiminnanohjauksen ongelmat tuottavat enemmän kärsimystä ihmiselle, joka vastaa itse asioistaan, kuin jos näiden hoitoon saa tukea. Myös omien haasteiden syy-seurausten ymmärrys voi erota, vaikka oireisto olisi samankaltainen. Saman oireyhtymän piirissäkin yksilöt poikkeavat merkittävästi toisistaan, eikä ole mitään mieltä niputtaa heitä samaan yhden samanlaisen piirteen perusteella.

Tämä on se turhauttava ero ajattelussa. Sanoit monta kertaa "ota huomioon". Olen ottanut. Ja sen vuoksi päätynyt johtopäätelmään, jonka esitin. Ja kun olen huomioinut esittämäsi asiat ja muuta muuta päälle, kerrot ne minulle. Vaikka mielestäni itse tarkastelet asiaa suppeasti. Minä näen asian monet puolet ja eri ilmiasut, kumpaakaan väheksymättä. Sinä kerrot minulle, että tiesitkö että kehitysvammaisilla voi olla erityislahjakkuutta. Heitin vain yhden lauseen. Tästä päättelet, että sen sijaan että olisin tullut harkittuun johtopäätökseen, en voi tietää asiasta mitään ja hyppään olettamuksiin. Kanssaälykäs ehkä pohtisi, miksi esitän tällaisen väittämän ja pystyisi keksimään itsekin päättelemällä monia mahdollisia skenaarioita, vaikka kokemusta asiasta ei olisikaan. Koska et itse päässyt tänne asti, oletit minun temppaisseen (väärän) väittämäni hatusta. Jäit pyörittämään vaihtoehto A:ta, kun yhdessä olisimme voineet päästä C:hen.

Mitä tulee sosiaaliseen asiakaspalvelutyöhön erilaisten ihmisten kanssa. Mielestäni se on itselleni helppoa. Sopivan mielenkiintoista ja yllättävää, muttei mitenkään mahdottoman haastavaa tai kuormittavaa. Onnistuminen vähentää kuormittavuutta, ei tule epämiellyttäviä tilanteita kun ne pystyy ratkaisemaan kaikkien eduksi ja hommat sujuvat. Tulee hyviä kohtaamisia ja haastavammistakin oppii uutta. Kun ymmärtää helposti oman vaikutuksen muihin, sekä muiden motiiveja toiminnalleen, auttaa se kanssakäymistä huomattavasti. Sekä omaa suhtautumista muuttuviin tilanteisiin. Mentalisaatio on tärkeä taito ihmissuhdetyössä, ja sitä voi harjoittaa. Myös oman toiminnan arviointi on suuressa osassa onnistumista muiden kohtaamisessa. Ennakointi on älyttömän tärkeä osa mitään mutkikkaampaa työnkokonaisuutta. Monia edeltävistä olen huomannut puuttuvan henkilöiltä, jotka sanovat että asiakkaat tai ihmissuhde työ on raskasta. Kai se on jos siitä sellaista itselleen tekee, mitenkään työn vaativuutta väheksymättä.

Olen eri.

Olen aistivinani närkästystä siitä, että älyäsi on mielestäsi aliarvioitu. Itsekin alapeukutin tuota lyhyttä viestiäsi. Tunnusta pois, muotoilit asiasi huonosti. Kirjoitit, että kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä. Käytit siis sanaa "ongelma", mutta myöhemmin fiksuna vaihdoit sanaksi "haasteen". Mielestäni oli ihan oikeutettua vastata sinulle, että häiriö ilmenee molemmilla samalla tavalla eli keskittymiskyvyttömyytenä ja tarkkaamattomuutena.

Mutta tämä on pilkunviilaamista, otetaan rennosti.

Oikeastaan ongelma sopii kuitenkin paremmin ja on aivan täsmällinen termi. Kummallakin voi olla sama haaste olemassa, mutta ongelmahan siitä tulee, tai ei tule, vasta olosuhteista riippuen. Esimerkiksi ajan hahmottamisen haasteet eivät ole ongelma, jos ei ole aikatauluja. Keskittymisen vaikeus (haasteet keskittymisessä) ei ole ongelma, jos ei tarvitse tehdä keskittymistä vaativia asioita jne. Se jää vain potentiaaliksi.

En loukkaannu netissä älykkyyteni aliarvioinnista. Ihan loogisesti, mitään näyttöä älykkyydestäni ei ole, joten en voi olettaa kenenkään sitä pystyvän arvioimaan. Vieläpä jollankin täysin perustelemattoman lauseen pohjalta. Ärsyynnyn epäloogisista johtopäätelmistä. Ja kun niitä selitetään pitkästi, vaikka ajatusvirhe on nähtävissä nopeasti. Väitteeni kuitenkin oli pääteltävissä hyvin todennäköiseksi ilman taustatietojakin. Sen vuoksi en ajatellut, että sitä täytyy perinjuurin selittää auki. Mutta keskustelu on hyvästä ja siksi täällä ollaan. Voidaan perustella puoleen ja toiseen ja saada uusia näkökohtia.

Olen aina valmis sitä pilkkuakin viilaamaan :) Ihailen ihmisiä, jotka osaavat ilmaista ajatuksiaan taitavasti.

Onko siis parempi puhua "ongelmista" vai "haasteista"? Itse ajattelen niin, että ongelmalla tarkoitetaan sitä asiaa, joka halutaan selvittää, eli diagnosoidussa adhd:ssä ongelmana on keskittymiskyvyttömyys. Tällainen ihminen kohtaa arkielämässään haasteita eli tilanteita, joissa hän joutuu kamppailemaan ja yrittämään pärjätä. Haasteena on esimerkiksi, kuinka jaksaa lukea tentteihin vaikka on adhd.

Kumpaa sanaa käyttää riippuu tietenkin myös siitä, miten niitä käytetään siinä kontekstissa, jossa toimitaan, ts. jonkin ammattialan vs. arkielämän kontekstissa.

Tämän ilmiön kontekstissa haaste on potentiaali, ongelma on sen potentiaalin realisoituminen. Lääkitys usein auttaa keskittymisongelman haittoja vähentävästi. Jos ei ole dg:tä kompensaatiokyvyistä johtuen, ei ole lääkitystä. Vaikka olisi dg yhdistettynä laajempaan kehitysvammaan, ei välttämättä hyödy lääkityksestä, koska se ei edistä itsenäistä suoriutumista. Kummallakin on adhd. Vain ensimmäisellä on ratkaistavissa oleva ongelma sen suhteen, vaikka kummallakin voi olla samantyyppisiä haasteita.

Käsitin tämän teeman keskustelun aloittajan kertomuksesta, että hän viittaa kehitysvammaisilla ihmisiin, joita hän on työssään tavannut -> jotka siis ovat palvelujen piirissä. Täten arvioin heidän arkensa erilaiseksi, kuin sellaisten samasta oireyhtymästä kärsivien, jotka ovat älyllä pystyneet kompensoimaan tilannettaan ja ovat esimerkiksi itsenäisesti vastuullisia arjestaan. Adhdn vaikutukset elämään eroavat tällöin merkittävästi. Sen "haastepotentiaalin" realisoitumisen vuoksi. Lisäksi älykkyys auttaa huomaamaan omat haasteet suhteessa muihin. Jos niitä ei kykene ratkaisemaan mielekkäästi, on se ongelma. Tällöin niistä voi kärsiä eri tavalla, kuin henkilö, joka ei haasteitaan tai niiden vaikutuksia edes tiedosta. Hänelle siitä tuskin muodostuu ongelmaakaan.

Ensimmäisessä viestissä kummastutti tarve korostaa adhd:n ilmentyvyyttä myös vähemmän (tai erilailla) älykkäiden keskuudessa. Kuin se olisi jotenkin tärkeä pointti huomioida, kun pohditaan nimenomaan korkeaa testiälykkyyttä ja neurokirjon häiriöitä. Kuin se vaikuttaisi poissulkevasti keskusteltuun teemaan. Se on hyvin yleinen argumentti, mutta aina yhtä hedelmätön vertailu.

Ei ehkä tarvittavassa laajuudessa vielä ymmärretä tai haluta nähdä, miten kompensaatiokyky vaikuttaa asian ilmenemiseen ja haittoihin suhteessa muihin kykyihin. Leimallista tälle on myöhäisempi tunnistaminen ja siitä seuraavat haitat. Myös ristiriita on suurempi eri ominaisuuksien ja niihin kohdistuvien odotusten välillä (älykkyys, silti jatkuvat vaikeudet joita on älystä huolimatta kyvytön ratkaisemaan). Sama dg - eri ongelmat. Johtuen muista erilaisista ominaisuuksista. Niinhän taisin alunperin sanoa, vähän tiiviimmässä muodossa vain :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mensan testistä sain sen korkeimman tuloksen eli ÄO vähintään 135. Opinnot yliopistolla oli helppoja, samoin työ vaativana pidetyllä alalla. Mutta toisaalta mulla ei ole käytännössä koskaan ollut ihmissuhteita lapsuuden jälkeen, ei vaan jotenkin löydy yhteistä säveltä keneenkään kanssa niin että mitään hyvänpäivän tuttuutta syvempää kehittyisi. En tiedä onko ÄO:lla sen kanssa tekemistä vai ei. Mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen erakkona, joten eipä tuo haittaa.

Taidat kärsiä niin sanotusta ÄO-aukosta useimpien ihmisten seurassa. Turhaudut, koska vastapuoli ajattelee niin yksinkertaisesti ja missaa validit pointtisi, vastapuoli sen sijaan ei saa sinusta oikein mitään irti, koska ei ymmärrä ulosantiasi. Vähän samoja kommunikointivaikeuksia, mitä normiälyisellä ja lievästi kehitysvammaisella, tai lapsella ja aikuisella on keskenään

Sori, oli pakko antaa tälle alapeukku. Liian suoraviivainen päätelmä. Juu, voi olla kyse älykkyyseroista, mutta niin voi olla monesta muustaki kymmenestä eri asiasta. Miksi se olisi automaattisesti se älykkyys joka estää ystävyyden muodostumisen?

Itse en omaa äo:tani virallisesti tiedä (joskus olen jossain jotain suuntaa antavia nettitestejä kokeillut), mutta psykiatrit ym ovat kuvailleet "älykkääksi nuoreksi naiseksi". Mulla on kuulemma myös hyvä tunneäly.

Tunnistan tuon että muut ei aina saa ihan ns. ideasta/teoriasta kiinni, mitä yrität kuvailla, mikä saattaa antaa "oudon tyypin" leiman helposti.. mutta kyllä väittäisin että ystävyyssuhteiden muodostamiseen liittyy sellaisia asioita, ettei niitä voi selittää pelkästään älykkyyserolla. Sanon tämän jo ihan sillä että olen itse työskennellyt mm. lasten, kehitysvammaisten ja autistien kanssa enkä ole koskaan nauttinut mistään sosiaalialan työstä yhtä paljon kuin kehitysvammaisten parissa.

Musta on myös jännä että tässä keskustelussa otetaan heti esiin ADD/ADHD ja autismi, koska vaikka näitä liitetään stereotypisellä tavalla huippuälykkyyyeen, niin todellisuudessa nämä häiriöt liittyvät usein myös kehitysvammaisuuteen.

Sosisalista älykkyyttä ei tule aliarvioida, sillä mitä hyödyttää jos osaat keksiä 10 tapaa selviytyä vaikkapa pieleen menneestä laskuvarjohypystä tai hiroshimasta, mutta et selviydy perjantai-illan nakkijonosta hengissä tai osaa neuvotella vaikka uhkaavan ihmisen kanssa.

Kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä adhd:lla. Se, että asiassa on eri puolia, ei anna syytä väheksyä toista.

Älykäs arvioi hypyn suorittamisen tarkkaan ja tarkastaa varusteet. Kun selviää hypystä, voi mennä sinne nakkikiskalle arvioimaan, selviytyykö siellä. En ole kuullut, että älykkäitä tapetaan missään yhteyksissä vähemmän älykkäitä enemmän, vain siksi että ovat älykkäitä ja ovat paikalla. Että olisivat automaattisesti erittäin huonoja neuvottelemaan tai suojelemaan itseään. Luulen, että asia on päin vastoin.

Moni täällä silti tunnustaa, ettei sosiaaliset taidot ole hyvät.

Mitä tulee tuohon add/adhd tai autismiin, onko sinulla jokin tutkimus/artikkeli mihin perustat tämän väitteesi siitä, että ne olisivat kehitysvammaisilla erilaisia?

Miksi kyseessä olisi muka eri ilmiö? Nuohan ovat ns häiriötä/poikkeamia, joita joillakin henkilöillä esiintyy. Kehitysvammaisilla nämä tuppaavat vaan olemaan yleisempiä. Joihinkin sydroomiin liittyy tiettyjä kehitykseen tai aivokemiaan liittyviä häiriöitä. Sydänviat ovat yleisiä tietyissä syndroomissa. Jne.

Kehitysvammaisten parissa työskennelleenä voin sanoa että heidän keskuudessaan erilaiset neurologiset häiriöt/adhd/autismi ja mielenterveysongelmat ovat yleisiä. Lähestulkoon voi työpaikalle tullessaan kysyä ekana kuinka monta heitä kuuluu porukkaan.

Ota myös huomioon että myös kehitysvammaiset voivat olla huippulahjakkaita. Olen tavannut ihmisiä, jotka eivät kykene edes siivoamaan, mutta osaavat piirtää ulkomuistista lukemiaan sarjakuvia täydellisesti.

Moni täällä ei tunnusta, että eivät omaa sosiaalisia taitoja. Se on sinun oma johtopäätelmä. Moni tunnustaa, ettei nauti sosiaalisesta kanssakäymisestä, tai kokee ne tilanteet turhauttaviksi ja epämukaviksi. Tunne ja taidot ovat eri asia. Sosiaaliset taidot juuri mahdollistavat sen, että turhautuminen ei mahdollisesti näy, ymmärtää olla tuomatta sitä esille. Kuitenkaan se, että pärjää hyvinkin muiden kanssa, ei tarkoita että se olisi preferenssi tai se ei tuntuisi joskus tylsähköltä.

Mitä tulee neuropoikkeavuuksiin, voi tuon väitteeni ihan päätellä. Lisäksi minulla on omakohtaista kokemusta. Niin henkilökohtaisen elämän, kuin työn kautta. Joka on varmasti hyvin lähellä omaasi. Jos ajatellaan vaikka älyllään adhd:ta kompensoimaan pystyvää henkilöä vrt. ei tähän kykenevää. Ongelma eroaa jo siinä, että ensimmäisellä oireyhtymä tunnistetaan myöhemmin tai ei lainkaan. On aivan erilainen (ei vaikeampi tai helpompi) haaste kirjoittaa gradua, olla töissä ja vastata arjen pyörityksestä adhd oireistolla, kuin olla työkyvyttömyyseläkkeellä ympärivuorokautisen hoidon piirissä samalla oireistolla. Oireet on samat. Vaatimukset eroavat. Sitä kautta haasteet eroavat. Esimerkiksi toiminnanohjauksen ongelmat tuottavat enemmän kärsimystä ihmiselle, joka vastaa itse asioistaan, kuin jos näiden hoitoon saa tukea. Myös omien haasteiden syy-seurausten ymmärrys voi erota, vaikka oireisto olisi samankaltainen. Saman oireyhtymän piirissäkin yksilöt poikkeavat merkittävästi toisistaan, eikä ole mitään mieltä niputtaa heitä samaan yhden samanlaisen piirteen perusteella.

Tämä on se turhauttava ero ajattelussa. Sanoit monta kertaa "ota huomioon". Olen ottanut. Ja sen vuoksi päätynyt johtopäätelmään, jonka esitin. Ja kun olen huomioinut esittämäsi asiat ja muuta muuta päälle, kerrot ne minulle. Vaikka mielestäni itse tarkastelet asiaa suppeasti. Minä näen asian monet puolet ja eri ilmiasut, kumpaakaan väheksymättä. Sinä kerrot minulle, että tiesitkö että kehitysvammaisilla voi olla erityislahjakkuutta. Heitin vain yhden lauseen. Tästä päättelet, että sen sijaan että olisin tullut harkittuun johtopäätökseen, en voi tietää asiasta mitään ja hyppään olettamuksiin. Kanssaälykäs ehkä pohtisi, miksi esitän tällaisen väittämän ja pystyisi keksimään itsekin päättelemällä monia mahdollisia skenaarioita, vaikka kokemusta asiasta ei olisikaan. Koska et itse päässyt tänne asti, oletit minun temppaisseen (väärän) väittämäni hatusta. Jäit pyörittämään vaihtoehto A:ta, kun yhdessä olisimme voineet päästä C:hen.

Mitä tulee sosiaaliseen asiakaspalvelutyöhön erilaisten ihmisten kanssa. Mielestäni se on itselleni helppoa. Sopivan mielenkiintoista ja yllättävää, muttei mitenkään mahdottoman haastavaa tai kuormittavaa. Onnistuminen vähentää kuormittavuutta, ei tule epämiellyttäviä tilanteita kun ne pystyy ratkaisemaan kaikkien eduksi ja hommat sujuvat. Tulee hyviä kohtaamisia ja haastavammistakin oppii uutta. Kun ymmärtää helposti oman vaikutuksen muihin, sekä muiden motiiveja toiminnalleen, auttaa se kanssakäymistä huomattavasti. Sekä omaa suhtautumista muuttuviin tilanteisiin. Mentalisaatio on tärkeä taito ihmissuhdetyössä, ja sitä voi harjoittaa. Myös oman toiminnan arviointi on suuressa osassa onnistumista muiden kohtaamisessa. Ennakointi on älyttömän tärkeä osa mitään mutkikkaampaa työnkokonaisuutta. Monia edeltävistä olen huomannut puuttuvan henkilöiltä, jotka sanovat että asiakkaat tai ihmissuhde työ on raskasta. Kai se on jos siitä sellaista itselleen tekee, mitenkään työn vaativuutta väheksymättä.

Olen eri.

Olen aistivinani närkästystä siitä, että älyäsi on mielestäsi aliarvioitu. Itsekin alapeukutin tuota lyhyttä viestiäsi. Tunnusta pois, muotoilit asiasi huonosti. Kirjoitit, että kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä. Käytit siis sanaa "ongelma", mutta myöhemmin fiksuna vaihdoit sanaksi "haasteen". Mielestäni oli ihan oikeutettua vastata sinulle, että häiriö ilmenee molemmilla samalla tavalla eli keskittymiskyvyttömyytenä ja tarkkaamattomuutena.

Mutta tämä on pilkunviilaamista, otetaan rennosti.

Oikeastaan ongelma sopii kuitenkin paremmin ja on aivan täsmällinen termi. Kummallakin voi olla sama haaste olemassa, mutta ongelmahan siitä tulee, tai ei tule, vasta olosuhteista riippuen. Esimerkiksi ajan hahmottamisen haasteet eivät ole ongelma, jos ei ole aikatauluja. Keskittymisen vaikeus (haasteet keskittymisessä) ei ole ongelma, jos ei tarvitse tehdä keskittymistä vaativia asioita jne. Se jää vain potentiaaliksi.

En loukkaannu netissä älykkyyteni aliarvioinnista. Ihan loogisesti, mitään näyttöä älykkyydestäni ei ole, joten en voi olettaa kenenkään sitä pystyvän arvioimaan. Vieläpä jollankin täysin perustelemattoman lauseen pohjalta. Ärsyynnyn epäloogisista johtopäätelmistä. Ja kun niitä selitetään pitkästi, vaikka ajatusvirhe on nähtävissä nopeasti. Väitteeni kuitenkin oli pääteltävissä hyvin todennäköiseksi ilman taustatietojakin. Sen vuoksi en ajatellut, että sitä täytyy perinjuurin selittää auki. Mutta keskustelu on hyvästä ja siksi täällä ollaan. Voidaan perustella puoleen ja toiseen ja saada uusia näkökohtia.

Olen aina valmis sitä pilkkuakin viilaamaan :) Ihailen ihmisiä, jotka osaavat ilmaista ajatuksiaan taitavasti.

Onko siis parempi puhua "ongelmista" vai "haasteista"? Itse ajattelen niin, että ongelmalla tarkoitetaan sitä asiaa, joka halutaan selvittää, eli diagnosoidussa adhd:ssä ongelmana on keskittymiskyvyttömyys. Tällainen ihminen kohtaa arkielämässään haasteita eli tilanteita, joissa hän joutuu kamppailemaan ja yrittämään pärjätä. Haasteena on esimerkiksi, kuinka jaksaa lukea tentteihin vaikka on adhd.

Kumpaa sanaa käyttää riippuu tietenkin myös siitä, miten niitä käytetään siinä kontekstissa, jossa toimitaan, ts. jonkin ammattialan vs. arkielämän kontekstissa.

Tämän ilmiön kontekstissa haaste on potentiaali, ongelma on sen potentiaalin realisoituminen. Lääkitys usein auttaa keskittymisongelman haittoja vähentävästi. Jos ei ole dg:tä kompensaatiokyvyistä johtuen, ei ole lääkitystä. Vaikka olisi dg yhdistettynä laajempaan kehitysvammaan, ei välttämättä hyödy lääkityksestä, koska se ei edistä itsenäistä suoriutumista. Kummallakin on adhd. Vain ensimmäisellä on ratkaistavissa oleva ongelma sen suhteen, vaikka kummallakin voi olla samantyyppisiä haasteita.

Käsitin tämän teeman keskustelun aloittajan kertomuksesta, että hän viittaa kehitysvammaisilla ihmisiin, joita hän on työssään tavannut -> jotka siis ovat palvelujen piirissä. Täten arvioin heidän arkensa erilaiseksi, kuin sellaisten samasta oireyhtymästä kärsivien, jotka ovat älyllä pystyneet kompensoimaan tilannettaan ja ovat esimerkiksi itsenäisesti vastuullisia arjestaan. Adhdn vaikutukset elämään eroavat tällöin merkittävästi. Sen "haastepotentiaalin" realisoitumisen vuoksi. Lisäksi älykkyys auttaa huomaamaan omat haasteet suhteessa muihin. Jos niitä ei kykene ratkaisemaan mielekkäästi, on se ongelma. Tällöin niistä voi kärsiä eri tavalla, kuin henkilö, joka ei haasteitaan tai niiden vaikutuksia edes tiedosta. Hänelle siitä tuskin muodostuu ongelmaakaan.

Ensimmäisessä viestissä kummastutti tarve korostaa adhd:n ilmentyvyyttä myös vähemmän (tai erilailla) älykkäiden keskuudessa. Kuin se olisi jotenkin tärkeä pointti huomioida, kun pohditaan nimenomaan korkeaa testiälykkyyttä ja neurokirjon häiriöitä. Kuin se vaikuttaisi poissulkevasti keskusteltuun teemaan. Se on hyvin yleinen argumentti, mutta aina yhtä hedelmätön vertailu.

Ei ehkä tarvittavassa laajuudessa vielä ymmärretä tai haluta nähdä, miten kompensaatiokyky vaikuttaa asian ilmenemiseen ja haittoihin suhteessa muihin kykyihin. Leimallista tälle on myöhäisempi tunnistaminen ja siitä seuraavat haitat. Myös ristiriita on suurempi eri ominaisuuksien ja niihin kohdistuvien odotusten välillä (älykkyys, silti jatkuvat vaikeudet joita on älystä huolimatta kyvytön ratkaisemaan). Sama dg - eri ongelmat. Johtuen muista erilaisista ominaisuuksista. Niinhän taisin alunperin sanoa, vähän tiiviimmässä muodossa vain :)

Okei, puhumme ihan samasta asiasta vaikka käytämmekin eri termejä. Unohtakaamme siis ongelma/haaste -sanojen merkityseron pohtiminen.

En tiedä, mikä alkuperäisen kirjoittajan motiivina oli tuoda tässä ketjussa esiin adhd:n  esiintyvyys myös kehitysvammaisten parissa. Toisaalta ymmärrän kyllä, että tarkastellessamme testiälykkyyden toista ääripäätä (korkea äo) emme voi jättää huomiotta toistakaan ääripäätä, koska kyseessä on skaala.

Olet aivan oikeassa siinä, että älykäs ihminen kykenee kompensoimaan adhd:n keskittymiskyvyttömyyden mukanaan tuomia käytännön seuraamuksia. Sen vuoksi adhd:ta varsinkaan sen add-muodossa ei helposti huomata hyvin koulussa pärjäävällä nuorella ennen kuin vaatimukset kasvavat. Samoin on kerrottu, että tytöt pystyvät kompensoimaan autisminkirjon piirteensä poikia paremmin. Tunnistaminen on siis vaikeaa.

Moni tässä ketjussa on tuonut esiin sitä, ettei tule syystä tai toisesta toimeen itseään tyhmempien kanssa. Kuten sanottua, syyt voivat olla moninaiset. Nepsypiirteiden esiintuominen tässä ketjussa saattaa kuitenkin olla sikäli hedelmällistä, että joku lukija saattaa löytää tästä selityksen omalle olemiselleen.

Itseäni kiinnostaa älykkyyden ja neuropsykologisten piirteiden välinen suhde. Aspergerpiirteet varmasti auttavat mensan testeissä hyvin pärjäämistä. Samoin ahd voidaan nähdä monen luovuuden taustalla. Tärkeintä olisi luoda olosuhteita, joissa jokainen pystyisi tuomaan esiin omaa potentiaaliaan.

Siitä en ole samaa mieltä kanssasi, että kehitysvammainen ei kärsisi vaikkapa keskittymiskyvyttömyydestään yhtä paljoa kuin älykäs. Mistä voit sellaista päätellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mensan testistä sain sen korkeimman tuloksen eli ÄO vähintään 135. Opinnot yliopistolla oli helppoja, samoin työ vaativana pidetyllä alalla. Mutta toisaalta mulla ei ole käytännössä koskaan ollut ihmissuhteita lapsuuden jälkeen, ei vaan jotenkin löydy yhteistä säveltä keneenkään kanssa niin että mitään hyvänpäivän tuttuutta syvempää kehittyisi. En tiedä onko ÄO:lla sen kanssa tekemistä vai ei. Mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen erakkona, joten eipä tuo haittaa.

Taidat kärsiä niin sanotusta ÄO-aukosta useimpien ihmisten seurassa. Turhaudut, koska vastapuoli ajattelee niin yksinkertaisesti ja missaa validit pointtisi, vastapuoli sen sijaan ei saa sinusta oikein mitään irti, koska ei ymmärrä ulosantiasi. Vähän samoja kommunikointivaikeuksia, mitä normiälyisellä ja lievästi kehitysvammaisella, tai lapsella ja aikuisella on keskenään

Sori, oli pakko antaa tälle alapeukku. Liian suoraviivainen päätelmä. Juu, voi olla kyse älykkyyseroista, mutta niin voi olla monesta muustaki kymmenestä eri asiasta. Miksi se olisi automaattisesti se älykkyys joka estää ystävyyden muodostumisen?

Itse en omaa äo:tani virallisesti tiedä (joskus olen jossain jotain suuntaa antavia nettitestejä kokeillut), mutta psykiatrit ym ovat kuvailleet "älykkääksi nuoreksi naiseksi". Mulla on kuulemma myös hyvä tunneäly.

Tunnistan tuon että muut ei aina saa ihan ns. ideasta/teoriasta kiinni, mitä yrität kuvailla, mikä saattaa antaa "oudon tyypin" leiman helposti.. mutta kyllä väittäisin että ystävyyssuhteiden muodostamiseen liittyy sellaisia asioita, ettei niitä voi selittää pelkästään älykkyyserolla. Sanon tämän jo ihan sillä että olen itse työskennellyt mm. lasten, kehitysvammaisten ja autistien kanssa enkä ole koskaan nauttinut mistään sosiaalialan työstä yhtä paljon kuin kehitysvammaisten parissa.

Musta on myös jännä että tässä keskustelussa otetaan heti esiin ADD/ADHD ja autismi, koska vaikka näitä liitetään stereotypisellä tavalla huippuälykkyyyeen, niin todellisuudessa nämä häiriöt liittyvät usein myös kehitysvammaisuuteen.

Sosisalista älykkyyttä ei tule aliarvioida, sillä mitä hyödyttää jos osaat keksiä 10 tapaa selviytyä vaikkapa pieleen menneestä laskuvarjohypystä tai hiroshimasta, mutta et selviydy perjantai-illan nakkijonosta hengissä tai osaa neuvotella vaikka uhkaavan ihmisen kanssa.

Kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä adhd:lla. Se, että asiassa on eri puolia, ei anna syytä väheksyä toista.

Älykäs arvioi hypyn suorittamisen tarkkaan ja tarkastaa varusteet. Kun selviää hypystä, voi mennä sinne nakkikiskalle arvioimaan, selviytyykö siellä. En ole kuullut, että älykkäitä tapetaan missään yhteyksissä vähemmän älykkäitä enemmän, vain siksi että ovat älykkäitä ja ovat paikalla. Että olisivat automaattisesti erittäin huonoja neuvottelemaan tai suojelemaan itseään. Luulen, että asia on päin vastoin.

Moni täällä silti tunnustaa, ettei sosiaaliset taidot ole hyvät.

Mitä tulee tuohon add/adhd tai autismiin, onko sinulla jokin tutkimus/artikkeli mihin perustat tämän väitteesi siitä, että ne olisivat kehitysvammaisilla erilaisia?

Miksi kyseessä olisi muka eri ilmiö? Nuohan ovat ns häiriötä/poikkeamia, joita joillakin henkilöillä esiintyy. Kehitysvammaisilla nämä tuppaavat vaan olemaan yleisempiä. Joihinkin sydroomiin liittyy tiettyjä kehitykseen tai aivokemiaan liittyviä häiriöitä. Sydänviat ovat yleisiä tietyissä syndroomissa. Jne.

Kehitysvammaisten parissa työskennelleenä voin sanoa että heidän keskuudessaan erilaiset neurologiset häiriöt/adhd/autismi ja mielenterveysongelmat ovat yleisiä. Lähestulkoon voi työpaikalle tullessaan kysyä ekana kuinka monta heitä kuuluu porukkaan.

Ota myös huomioon että myös kehitysvammaiset voivat olla huippulahjakkaita. Olen tavannut ihmisiä, jotka eivät kykene edes siivoamaan, mutta osaavat piirtää ulkomuistista lukemiaan sarjakuvia täydellisesti.

Moni täällä ei tunnusta, että eivät omaa sosiaalisia taitoja. Se on sinun oma johtopäätelmä. Moni tunnustaa, ettei nauti sosiaalisesta kanssakäymisestä, tai kokee ne tilanteet turhauttaviksi ja epämukaviksi. Tunne ja taidot ovat eri asia. Sosiaaliset taidot juuri mahdollistavat sen, että turhautuminen ei mahdollisesti näy, ymmärtää olla tuomatta sitä esille. Kuitenkaan se, että pärjää hyvinkin muiden kanssa, ei tarkoita että se olisi preferenssi tai se ei tuntuisi joskus tylsähköltä.

Mitä tulee neuropoikkeavuuksiin, voi tuon väitteeni ihan päätellä. Lisäksi minulla on omakohtaista kokemusta. Niin henkilökohtaisen elämän, kuin työn kautta. Joka on varmasti hyvin lähellä omaasi. Jos ajatellaan vaikka älyllään adhd:ta kompensoimaan pystyvää henkilöä vrt. ei tähän kykenevää. Ongelma eroaa jo siinä, että ensimmäisellä oireyhtymä tunnistetaan myöhemmin tai ei lainkaan. On aivan erilainen (ei vaikeampi tai helpompi) haaste kirjoittaa gradua, olla töissä ja vastata arjen pyörityksestä adhd oireistolla, kuin olla työkyvyttömyyseläkkeellä ympärivuorokautisen hoidon piirissä samalla oireistolla. Oireet on samat. Vaatimukset eroavat. Sitä kautta haasteet eroavat. Esimerkiksi toiminnanohjauksen ongelmat tuottavat enemmän kärsimystä ihmiselle, joka vastaa itse asioistaan, kuin jos näiden hoitoon saa tukea. Myös omien haasteiden syy-seurausten ymmärrys voi erota, vaikka oireisto olisi samankaltainen. Saman oireyhtymän piirissäkin yksilöt poikkeavat merkittävästi toisistaan, eikä ole mitään mieltä niputtaa heitä samaan yhden samanlaisen piirteen perusteella.

Tämä on se turhauttava ero ajattelussa. Sanoit monta kertaa "ota huomioon". Olen ottanut. Ja sen vuoksi päätynyt johtopäätelmään, jonka esitin. Ja kun olen huomioinut esittämäsi asiat ja muuta muuta päälle, kerrot ne minulle. Vaikka mielestäni itse tarkastelet asiaa suppeasti. Minä näen asian monet puolet ja eri ilmiasut, kumpaakaan väheksymättä. Sinä kerrot minulle, että tiesitkö että kehitysvammaisilla voi olla erityislahjakkuutta. Heitin vain yhden lauseen. Tästä päättelet, että sen sijaan että olisin tullut harkittuun johtopäätökseen, en voi tietää asiasta mitään ja hyppään olettamuksiin. Kanssaälykäs ehkä pohtisi, miksi esitän tällaisen väittämän ja pystyisi keksimään itsekin päättelemällä monia mahdollisia skenaarioita, vaikka kokemusta asiasta ei olisikaan. Koska et itse päässyt tänne asti, oletit minun temppaisseen (väärän) väittämäni hatusta. Jäit pyörittämään vaihtoehto A:ta, kun yhdessä olisimme voineet päästä C:hen.

Mitä tulee sosiaaliseen asiakaspalvelutyöhön erilaisten ihmisten kanssa. Mielestäni se on itselleni helppoa. Sopivan mielenkiintoista ja yllättävää, muttei mitenkään mahdottoman haastavaa tai kuormittavaa. Onnistuminen vähentää kuormittavuutta, ei tule epämiellyttäviä tilanteita kun ne pystyy ratkaisemaan kaikkien eduksi ja hommat sujuvat. Tulee hyviä kohtaamisia ja haastavammistakin oppii uutta. Kun ymmärtää helposti oman vaikutuksen muihin, sekä muiden motiiveja toiminnalleen, auttaa se kanssakäymistä huomattavasti. Sekä omaa suhtautumista muuttuviin tilanteisiin. Mentalisaatio on tärkeä taito ihmissuhdetyössä, ja sitä voi harjoittaa. Myös oman toiminnan arviointi on suuressa osassa onnistumista muiden kohtaamisessa. Ennakointi on älyttömän tärkeä osa mitään mutkikkaampaa työnkokonaisuutta. Monia edeltävistä olen huomannut puuttuvan henkilöiltä, jotka sanovat että asiakkaat tai ihmissuhde työ on raskasta. Kai se on jos siitä sellaista itselleen tekee, mitenkään työn vaativuutta väheksymättä.

Olen eri.

Olen aistivinani närkästystä siitä, että älyäsi on mielestäsi aliarvioitu. Itsekin alapeukutin tuota lyhyttä viestiäsi. Tunnusta pois, muotoilit asiasi huonosti. Kirjoitit, että kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä. Käytit siis sanaa "ongelma", mutta myöhemmin fiksuna vaihdoit sanaksi "haasteen". Mielestäni oli ihan oikeutettua vastata sinulle, että häiriö ilmenee molemmilla samalla tavalla eli keskittymiskyvyttömyytenä ja tarkkaamattomuutena.

Mutta tämä on pilkunviilaamista, otetaan rennosti.

Luin tämän hänen vastauksensa vasta nyt ja olen samaa mieltä. Rivien välistä aistii loukkaantumisen.

Tiedoksi hänelle että vaikka olen kanssasi eri mieltä niin se ei tarkoita että pidän sinua tyhmänä. Sen sijaan itse käytät ilmaisua "kanssaälykäs" ikäänkuin minua halventaen. Sinuna pohtisin, mistä moinen epävarmuus kumpuaa? En ole sinulle uhka. Mehän vain keskustellaan täällä ja vaihdetaan mielipiteitä keskenämme. Ei syytä siis ottaa tätä asiaa turhan vakavasti.

Se mitä yritin sanoa on se, että autismi ja add/adhd ovat HÄIRIÖITÄ. Ne eivät ole toivottuja ominaisuuksia kenenkään kohdalle, sillä ne aiheuttavat ylimääräistä kuormitusta elämään. Jostai syystä tulee tunne, että yrität nostaa autismia ja tarkkaavaisuushäiriöitä jalustalle? Juu niillä voi olla vaikutusta tiedon prosessointiin myös myönteisessä mielessä, mutta älykästä ne eivät kenestäkään tee. Ne eivät ole yhtä kuin älykkyys. Älykkyys on haluttu ominaisuus, neurologiset häiriöt ei. Ja koska ne ovat _vain_ häiriöitä, ei ole mitään syytä erotella kehitysvammaisten häiröitä omaksi häiriökseen. Häiriö on häiriö. Ymmärrätkö? Ei myöskään ole mielestäni oikein sanoa, että kehitysvammainen avustettava kärsisi tilastaan vähemmän kuin "normiälyinen" - hänellähän ei ole kunnon mahdollisuuksia vaikuttaa siihen kuka häntä avustaa ja mitä apukeinoja hän saa, vaan on usein muiden armoilla (ja jopa aliarvioitu). Voi olla myös kauheampaa, jos ei ymmärrä tilaansa eikä osaa auttaa itseään. Ajatteleppa vaikka lapsia kun heitä ahdistaa, suututtaa tai tulee pettymyksiä.

Mitä tulee sosiaalotyöhön, se vaihtelee hirveästi ja kokemus sekä ona historia vaikuttavat omaan kohtaamistyöhön. Mua vähän häiritsee tässä keskustelussa se, että kaikki asiat laitetaan älykkyyden piikkiin. Jos autisti ei kestä kirkkaita valoja ja kovia ääniä, johtuuko se hänen älykkyydestään? Ei. Samoin kaikkea ihmisten kykyä toimia jossain työssä tai tilanteessa ei voi mitata pelkällä älykkyydellä.

Mitä tulee siihen että sanoin moni tunnustaa ettei sosiaaliset suhteet ole luontevia ja ystäviä ei tunnu löytyvän, niin perustan sen muihinkin vastaaviin täällä näkemiini ketjuihin. Moni täälläkin on sanonut ettei löydä samanhenkisiä. Maailmassa on paljon ihmisiä, joiden ÄO on suurinpiirtein sama tai lähelle kuin kellä tahansa täällä ketjussa. Se ettei ystäviä löydy tai sosiaalisia suhteita muodostu, ei varmasti ole kiinni siitä etteikö täällä Suomessa olisi mahdollisuus löytää samanhenkisiä ihmisiä, joten kyse ei voi olla siitä että muut ympärillä "ei ymmärrä". Todellisuudessa kuka tahansa- tyhmempikin- osaa vastata kysymykseen, mistä löytää samanhenkisiä ihmisiä kuin itse. Jos haluaa löytää golf-kaverin, menee vaikka golf-fb-sivulle. Jos haluaa löytää roolipelistä kiinnostuneita, menee heidän kokouksiin. Jos haluaa löytää muitakin joiden ÄO on korkea, voit niitä halutessasi löytää - vaikka mensan sivuilta.. joten siksi väitän ettei tämä yksinäisyys/ystävien puute voi johtua siitä, ettei löydä kaltaistaan seuraa, kun heihin on helppo netissäkin tutustua. Jos väittää että "minulla ei ole ystäviä koska muut on tyhmiä ja itse älykäs" niin kyllähän se vähän hassulta kuulostaa kun mikään ei estä etsimästä niitä älykkäitä ystäviä. Todellisuudessa moni ei ole valmis tutustumaan muihin ihmisiin. Syitä siihen voi olla useita - vaikka ujous, sosiaalinen kömpelyys, se ettei jaksa muiden seuraa, ei ole aikaa, kiinnostukset ei muutoin kohtaa - mutta se syy ei tuskin on älykkyysero.

Ja se, että joku kokee sosiaaliset tilanteet epämiellyttäväksi, usein kumpuaa jostain.

Ja lisään tuohon vielä, että minusta on vähän huvittavaa että syytät minua itsesi tuomitsemisesta ja että kuinka "kuvittelen ettet ole ottanut jotain huomioon", kun sanoin että "ota huomioon". Ensinnäkään sinä et näe minun pään sisääni enkä minä sinun. Sen arvoimisessa, mitä sinä tiedät ja mitä et, ei ole mielestäni järkeä. Kun me täällä keskustellaan, me heitetään ajatuksia ääneen, jotta niistä voidaan keskustella ja keskusteluun täytyy voida sanoa myös itsestäänselvyyksiä ja huomautuksia. Tuskin ollaan ensimmäisiä ihmisiä jotka keskustelee tästä ja tuskin kenenkään mielipiteet täällä on niin uniikkeja, että oltais ensimmäisiä, jotka ois ajatelleet tavalla x. Todennäköisesti nämä kaikki samat asiat on käyty jossain päin maailmaa, ehkä eri kielellä.

Aina huolestuttava merkki, kun joku alkaa keskustelemaan henkilöistä alkuperäisen aiheen sijaan.

Älykäs havaitsee herkästi, kun ympärillä tunnelma muuttuu negatiiviseksi. Älykäs huomaa usein herkemmin myös itse sanoneensa jotain, mikä ei ole aivan tilanteeseen sopivaa.

Minun miestäni pidetään sosiaalisesti taitavana, hänellä on laaja kaveripiiri ja hänestä pidetään yleisesti. Minusta hän on vain käsittämättömän paksunahkainen. Tölvii jatkuvasti muita, mutta ei itse tajua sitä ollenkaan, niin jotenkin kaikki hyväksyvät sen häneltä. On lähes julkipersu, eikä kukaan paheksu sitäkään.

Minä olen paljon herkempi, vaivaannun tölväisyistä, otan muut paljon tarkemmin huomioon enkä esimerkiksi vitsaile sopimattomasti. Silti minusta pidetään vähemmän. Jotenkin minulta vaaditaan täydellisyyttä ja pienikin moka on kauuuheaa, mieheltä siedetään vähän mitä vaan, kun se on kumminkin hyvä tyyppi. En käsitä.

Minusta tuo ylempi on kyllä hakoteillä väittäessään, että älykästä seuraa löytäisi helposti. Ei löydä. Perusfiksuja ihmisiä kyllä, mutta ei tosissaan älykkäitä. Ja heissäkin se älykkyys on vain yksi ominaisuus, välttämättä sitten mikään muu ei osukaan yksiin. Ei sillä, että ystävien pitäisikään olla huippuälykkäitä.

Mulla on testattu korkea äo opiskeluaikana. Samoin mieheni oli erittäin vaativan alan huippu ja keksi ratkaisuja  moniin alansa ongelmiin. Meillä oli yhdessä hauskaa: viljelimme nopeatempoista älyllistä huumoria, jaoimme oivalluksia, sutkauttelimme. Itse en ole onnistunut tuotteistamaan loogista, verbaalista lahjakkuuttani. Mieheni onnistui paremmin ja hänen ongelmanratkaisutaitonsa tuottivat näkyvää menestystä.

Vierailija kirjoitti:

Haloo, aloittaja ja muut älykkäät. Käyttäkää nyt  älyänne ja analysoikaa korona-tilanne. Mitä täällä meuhkaatte älykkyydestänne, osoittakaa se! Lukekaa lähteitä, tehkää johtopäätöksiä ja kertokaa meillekin!

Jokainen vastaus tähän on poistatettu jonkun puolesta. Aaveellä ei haluta älykkäiden ajatuksia asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mensan testistä sain sen korkeimman tuloksen eli ÄO vähintään 135. Opinnot yliopistolla oli helppoja, samoin työ vaativana pidetyllä alalla. Mutta toisaalta mulla ei ole käytännössä koskaan ollut ihmissuhteita lapsuuden jälkeen, ei vaan jotenkin löydy yhteistä säveltä keneenkään kanssa niin että mitään hyvänpäivän tuttuutta syvempää kehittyisi. En tiedä onko ÄO:lla sen kanssa tekemistä vai ei. Mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen erakkona, joten eipä tuo haittaa.

Taidat kärsiä niin sanotusta ÄO-aukosta useimpien ihmisten seurassa. Turhaudut, koska vastapuoli ajattelee niin yksinkertaisesti ja missaa validit pointtisi, vastapuoli sen sijaan ei saa sinusta oikein mitään irti, koska ei ymmärrä ulosantiasi. Vähän samoja kommunikointivaikeuksia, mitä normiälyisellä ja lievästi kehitysvammaisella, tai lapsella ja aikuisella on keskenään

Sori, oli pakko antaa tälle alapeukku. Liian suoraviivainen päätelmä. Juu, voi olla kyse älykkyyseroista, mutta niin voi olla monesta muustaki kymmenestä eri asiasta. Miksi se olisi automaattisesti se älykkyys joka estää ystävyyden muodostumisen?

Itse en omaa äo:tani virallisesti tiedä (joskus olen jossain jotain suuntaa antavia nettitestejä kokeillut), mutta psykiatrit ym ovat kuvailleet "älykkääksi nuoreksi naiseksi". Mulla on kuulemma myös hyvä tunneäly.

Tunnistan tuon että muut ei aina saa ihan ns. ideasta/teoriasta kiinni, mitä yrität kuvailla, mikä saattaa antaa "oudon tyypin" leiman helposti.. mutta kyllä väittäisin että ystävyyssuhteiden muodostamiseen liittyy sellaisia asioita, ettei niitä voi selittää pelkästään älykkyyserolla. Sanon tämän jo ihan sillä että olen itse työskennellyt mm. lasten, kehitysvammaisten ja autistien kanssa enkä ole koskaan nauttinut mistään sosiaalialan työstä yhtä paljon kuin kehitysvammaisten parissa.

Musta on myös jännä että tässä keskustelussa otetaan heti esiin ADD/ADHD ja autismi, koska vaikka näitä liitetään stereotypisellä tavalla huippuälykkyyyeen, niin todellisuudessa nämä häiriöt liittyvät usein myös kehitysvammaisuuteen.

Sosisalista älykkyyttä ei tule aliarvioida, sillä mitä hyödyttää jos osaat keksiä 10 tapaa selviytyä vaikkapa pieleen menneestä laskuvarjohypystä tai hiroshimasta, mutta et selviydy perjantai-illan nakkijonosta hengissä tai osaa neuvotella vaikka uhkaavan ihmisen kanssa.

Kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä adhd:lla. Se, että asiassa on eri puolia, ei anna syytä väheksyä toista.

Älykäs arvioi hypyn suorittamisen tarkkaan ja tarkastaa varusteet. Kun selviää hypystä, voi mennä sinne nakkikiskalle arvioimaan, selviytyykö siellä. En ole kuullut, että älykkäitä tapetaan missään yhteyksissä vähemmän älykkäitä enemmän, vain siksi että ovat älykkäitä ja ovat paikalla. Että olisivat automaattisesti erittäin huonoja neuvottelemaan tai suojelemaan itseään. Luulen, että asia on päin vastoin.

Moni täällä silti tunnustaa, ettei sosiaaliset taidot ole hyvät.

Mitä tulee tuohon add/adhd tai autismiin, onko sinulla jokin tutkimus/artikkeli mihin perustat tämän väitteesi siitä, että ne olisivat kehitysvammaisilla erilaisia?

Miksi kyseessä olisi muka eri ilmiö? Nuohan ovat ns häiriötä/poikkeamia, joita joillakin henkilöillä esiintyy. Kehitysvammaisilla nämä tuppaavat vaan olemaan yleisempiä. Joihinkin sydroomiin liittyy tiettyjä kehitykseen tai aivokemiaan liittyviä häiriöitä. Sydänviat ovat yleisiä tietyissä syndroomissa. Jne.

Kehitysvammaisten parissa työskennelleenä voin sanoa että heidän keskuudessaan erilaiset neurologiset häiriöt/adhd/autismi ja mielenterveysongelmat ovat yleisiä. Lähestulkoon voi työpaikalle tullessaan kysyä ekana kuinka monta heitä kuuluu porukkaan.

Ota myös huomioon että myös kehitysvammaiset voivat olla huippulahjakkaita. Olen tavannut ihmisiä, jotka eivät kykene edes siivoamaan, mutta osaavat piirtää ulkomuistista lukemiaan sarjakuvia täydellisesti.

Moni täällä ei tunnusta, että eivät omaa sosiaalisia taitoja. Se on sinun oma johtopäätelmä. Moni tunnustaa, ettei nauti sosiaalisesta kanssakäymisestä, tai kokee ne tilanteet turhauttaviksi ja epämukaviksi. Tunne ja taidot ovat eri asia. Sosiaaliset taidot juuri mahdollistavat sen, että turhautuminen ei mahdollisesti näy, ymmärtää olla tuomatta sitä esille. Kuitenkaan se, että pärjää hyvinkin muiden kanssa, ei tarkoita että se olisi preferenssi tai se ei tuntuisi joskus tylsähköltä.

Mitä tulee neuropoikkeavuuksiin, voi tuon väitteeni ihan päätellä. Lisäksi minulla on omakohtaista kokemusta. Niin henkilökohtaisen elämän, kuin työn kautta. Joka on varmasti hyvin lähellä omaasi. Jos ajatellaan vaikka älyllään adhd:ta kompensoimaan pystyvää henkilöä vrt. ei tähän kykenevää. Ongelma eroaa jo siinä, että ensimmäisellä oireyhtymä tunnistetaan myöhemmin tai ei lainkaan. On aivan erilainen (ei vaikeampi tai helpompi) haaste kirjoittaa gradua, olla töissä ja vastata arjen pyörityksestä adhd oireistolla, kuin olla työkyvyttömyyseläkkeellä ympärivuorokautisen hoidon piirissä samalla oireistolla. Oireet on samat. Vaatimukset eroavat. Sitä kautta haasteet eroavat. Esimerkiksi toiminnanohjauksen ongelmat tuottavat enemmän kärsimystä ihmiselle, joka vastaa itse asioistaan, kuin jos näiden hoitoon saa tukea. Myös omien haasteiden syy-seurausten ymmärrys voi erota, vaikka oireisto olisi samankaltainen. Saman oireyhtymän piirissäkin yksilöt poikkeavat merkittävästi toisistaan, eikä ole mitään mieltä niputtaa heitä samaan yhden samanlaisen piirteen perusteella.

Tämä on se turhauttava ero ajattelussa. Sanoit monta kertaa "ota huomioon". Olen ottanut. Ja sen vuoksi päätynyt johtopäätelmään, jonka esitin. Ja kun olen huomioinut esittämäsi asiat ja muuta muuta päälle, kerrot ne minulle. Vaikka mielestäni itse tarkastelet asiaa suppeasti. Minä näen asian monet puolet ja eri ilmiasut, kumpaakaan väheksymättä. Sinä kerrot minulle, että tiesitkö että kehitysvammaisilla voi olla erityislahjakkuutta. Heitin vain yhden lauseen. Tästä päättelet, että sen sijaan että olisin tullut harkittuun johtopäätökseen, en voi tietää asiasta mitään ja hyppään olettamuksiin. Kanssaälykäs ehkä pohtisi, miksi esitän tällaisen väittämän ja pystyisi keksimään itsekin päättelemällä monia mahdollisia skenaarioita, vaikka kokemusta asiasta ei olisikaan. Koska et itse päässyt tänne asti, oletit minun temppaisseen (väärän) väittämäni hatusta. Jäit pyörittämään vaihtoehto A:ta, kun yhdessä olisimme voineet päästä C:hen.

Mitä tulee sosiaaliseen asiakaspalvelutyöhön erilaisten ihmisten kanssa. Mielestäni se on itselleni helppoa. Sopivan mielenkiintoista ja yllättävää, muttei mitenkään mahdottoman haastavaa tai kuormittavaa. Onnistuminen vähentää kuormittavuutta, ei tule epämiellyttäviä tilanteita kun ne pystyy ratkaisemaan kaikkien eduksi ja hommat sujuvat. Tulee hyviä kohtaamisia ja haastavammistakin oppii uutta. Kun ymmärtää helposti oman vaikutuksen muihin, sekä muiden motiiveja toiminnalleen, auttaa se kanssakäymistä huomattavasti. Sekä omaa suhtautumista muuttuviin tilanteisiin. Mentalisaatio on tärkeä taito ihmissuhdetyössä, ja sitä voi harjoittaa. Myös oman toiminnan arviointi on suuressa osassa onnistumista muiden kohtaamisessa. Ennakointi on älyttömän tärkeä osa mitään mutkikkaampaa työnkokonaisuutta. Monia edeltävistä olen huomannut puuttuvan henkilöiltä, jotka sanovat että asiakkaat tai ihmissuhde työ on raskasta. Kai se on jos siitä sellaista itselleen tekee, mitenkään työn vaativuutta väheksymättä.

Olen eri.

Olen aistivinani närkästystä siitä, että älyäsi on mielestäsi aliarvioitu. Itsekin alapeukutin tuota lyhyttä viestiäsi. Tunnusta pois, muotoilit asiasi huonosti. Kirjoitit, että kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä. Käytit siis sanaa "ongelma", mutta myöhemmin fiksuna vaihdoit sanaksi "haasteen". Mielestäni oli ihan oikeutettua vastata sinulle, että häiriö ilmenee molemmilla samalla tavalla eli keskittymiskyvyttömyytenä ja tarkkaamattomuutena.

Mutta tämä on pilkunviilaamista, otetaan rennosti.

Oikeastaan ongelma sopii kuitenkin paremmin ja on aivan täsmällinen termi. Kummallakin voi olla sama haaste olemassa, mutta ongelmahan siitä tulee, tai ei tule, vasta olosuhteista riippuen. Esimerkiksi ajan hahmottamisen haasteet eivät ole ongelma, jos ei ole aikatauluja. Keskittymisen vaikeus (haasteet keskittymisessä) ei ole ongelma, jos ei tarvitse tehdä keskittymistä vaativia asioita jne. Se jää vain potentiaaliksi.

En loukkaannu netissä älykkyyteni aliarvioinnista. Ihan loogisesti, mitään näyttöä älykkyydestäni ei ole, joten en voi olettaa kenenkään sitä pystyvän arvioimaan. Vieläpä jollankin täysin perustelemattoman lauseen pohjalta. Ärsyynnyn epäloogisista johtopäätelmistä. Ja kun niitä selitetään pitkästi, vaikka ajatusvirhe on nähtävissä nopeasti. Väitteeni kuitenkin oli pääteltävissä hyvin todennäköiseksi ilman taustatietojakin. Sen vuoksi en ajatellut, että sitä täytyy perinjuurin selittää auki. Mutta keskustelu on hyvästä ja siksi täällä ollaan. Voidaan perustella puoleen ja toiseen ja saada uusia näkökohtia.

Olen aina valmis sitä pilkkuakin viilaamaan :) Ihailen ihmisiä, jotka osaavat ilmaista ajatuksiaan taitavasti.

Onko siis parempi puhua "ongelmista" vai "haasteista"? Itse ajattelen niin, että ongelmalla tarkoitetaan sitä asiaa, joka halutaan selvittää, eli diagnosoidussa adhd:ssä ongelmana on keskittymiskyvyttömyys. Tällainen ihminen kohtaa arkielämässään haasteita eli tilanteita, joissa hän joutuu kamppailemaan ja yrittämään pärjätä. Haasteena on esimerkiksi, kuinka jaksaa lukea tentteihin vaikka on adhd.

Kumpaa sanaa käyttää riippuu tietenkin myös siitä, miten niitä käytetään siinä kontekstissa, jossa toimitaan, ts. jonkin ammattialan vs. arkielämän kontekstissa.

Tämän ilmiön kontekstissa haaste on potentiaali, ongelma on sen potentiaalin realisoituminen. Lääkitys usein auttaa keskittymisongelman haittoja vähentävästi. Jos ei ole dg:tä kompensaatiokyvyistä johtuen, ei ole lääkitystä. Vaikka olisi dg yhdistettynä laajempaan kehitysvammaan, ei välttämättä hyödy lääkityksestä, koska se ei edistä itsenäistä suoriutumista. Kummallakin on adhd. Vain ensimmäisellä on ratkaistavissa oleva ongelma sen suhteen, vaikka kummallakin voi olla samantyyppisiä haasteita.

Käsitin tämän teeman keskustelun aloittajan kertomuksesta, että hän viittaa kehitysvammaisilla ihmisiin, joita hän on työssään tavannut -> jotka siis ovat palvelujen piirissä. Täten arvioin heidän arkensa erilaiseksi, kuin sellaisten samasta oireyhtymästä kärsivien, jotka ovat älyllä pystyneet kompensoimaan tilannettaan ja ovat esimerkiksi itsenäisesti vastuullisia arjestaan. Adhdn vaikutukset elämään eroavat tällöin merkittävästi. Sen "haastepotentiaalin" realisoitumisen vuoksi. Lisäksi älykkyys auttaa huomaamaan omat haasteet suhteessa muihin. Jos niitä ei kykene ratkaisemaan mielekkäästi, on se ongelma. Tällöin niistä voi kärsiä eri tavalla, kuin henkilö, joka ei haasteitaan tai niiden vaikutuksia edes tiedosta. Hänelle siitä tuskin muodostuu ongelmaakaan.

Ensimmäisessä viestissä kummastutti tarve korostaa adhd:n ilmentyvyyttä myös vähemmän (tai erilailla) älykkäiden keskuudessa. Kuin se olisi jotenkin tärkeä pointti huomioida, kun pohditaan nimenomaan korkeaa testiälykkyyttä ja neurokirjon häiriöitä. Kuin se vaikuttaisi poissulkevasti keskusteltuun teemaan. Se on hyvin yleinen argumentti, mutta aina yhtä hedelmätön vertailu.

Ei ehkä tarvittavassa laajuudessa vielä ymmärretä tai haluta nähdä, miten kompensaatiokyky vaikuttaa asian ilmenemiseen ja haittoihin suhteessa muihin kykyihin. Leimallista tälle on myöhäisempi tunnistaminen ja siitä seuraavat haitat. Myös ristiriita on suurempi eri ominaisuuksien ja niihin kohdistuvien odotusten välillä (älykkyys, silti jatkuvat vaikeudet joita on älystä huolimatta kyvytön ratkaisemaan). Sama dg - eri ongelmat. Johtuen muista erilaisista ominaisuuksista. Niinhän taisin alunperin sanoa, vähän tiiviimmässä muodossa vain :)

Okei, puhumme ihan samasta asiasta vaikka käytämmekin eri termejä. Unohtakaamme siis ongelma/haaste -sanojen merkityseron pohtiminen.

En tiedä, mikä alkuperäisen kirjoittajan motiivina oli tuoda tässä ketjussa esiin adhd:n  esiintyvyys myös kehitysvammaisten parissa. Toisaalta ymmärrän kyllä, että tarkastellessamme testiälykkyyden toista ääripäätä (korkea äo) emme voi jättää huomiotta toistakaan ääripäätä, koska kyseessä on skaala.

Olet aivan oikeassa siinä, että älykäs ihminen kykenee kompensoimaan adhd:n keskittymiskyvyttömyyden mukanaan tuomia käytännön seuraamuksia. Sen vuoksi adhd:ta varsinkaan sen add-muodossa ei helposti huomata hyvin koulussa pärjäävällä nuorella ennen kuin vaatimukset kasvavat. Samoin on kerrottu, että tytöt pystyvät kompensoimaan autisminkirjon piirteensä poikia paremmin. Tunnistaminen on siis vaikeaa.

Moni tässä ketjussa on tuonut esiin sitä, ettei tule syystä tai toisesta toimeen itseään tyhmempien kanssa. Kuten sanottua, syyt voivat olla moninaiset. Nepsypiirteiden esiintuominen tässä ketjussa saattaa kuitenkin olla sikäli hedelmällistä, että joku lukija saattaa löytää tästä selityksen omalle olemiselleen.

Itseäni kiinnostaa älykkyyden ja neuropsykologisten piirteiden välinen suhde. Aspergerpiirteet varmasti auttavat mensan testeissä hyvin pärjäämistä. Samoin ahd voidaan nähdä monen luovuuden taustalla. Tärkeintä olisi luoda olosuhteita, joissa jokainen pystyisi tuomaan esiin omaa potentiaaliaan.

Siitä en ole samaa mieltä kanssasi, että kehitysvammainen ei kärsisi vaikkapa keskittymiskyvyttömyydestään yhtä paljoa kuin älykäs. Mistä voit sellaista päätellä?

Oletan, että puhutaan sen laatuisesta kehitysvammasta, vastauksena älykkyyteen, joka vaikuttaa älylliseen kapasiteettiin. Näinhän ei ole monenkaan kehitysvamman kohdalla. Koko termi on hieman monitulkintainen, on usein mielekkäämpää puhua tarkemmin termein tapauskohtaisesti. Mutta jos siis tulkitaan näin viitekehyksen perusteella että tätä haettiin takaa. Niin silloin päättelen siitä, mitä henkilöt tuovat esille. Ja siitä, mihin tekemiseen se voi vaikuttaa. Ja sitä kautta siihen, tekeekö todennäköisesti asioita joihin se voi vaikuttaa. Jos tekee, ymmärtääkö miten se vaikuttaa. Ja näiden perusteella päättelen, kokeeko henkilö mahdollisesti itse haittaa adhdsta. Kokeeko hän, että juuri se ominaisuus aiheuttaa hänelle haittaa ja kärsimystä. Ja minkä verran. En voi tietää mitään varmaksi muiden kokemuksiin liittyen. Mutta voin kuunnella, ja voin arvella.

Onko sinulla jotain valaisevaa tietoa asiasta? Muutan ihan mielelläni näkökantoja todellisuutta paremmin vastaavaan suuntaan, jos saan asioista lisää tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mensan testistä sain sen korkeimman tuloksen eli ÄO vähintään 135. Opinnot yliopistolla oli helppoja, samoin työ vaativana pidetyllä alalla. Mutta toisaalta mulla ei ole käytännössä koskaan ollut ihmissuhteita lapsuuden jälkeen, ei vaan jotenkin löydy yhteistä säveltä keneenkään kanssa niin että mitään hyvänpäivän tuttuutta syvempää kehittyisi. En tiedä onko ÄO:lla sen kanssa tekemistä vai ei. Mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen erakkona, joten eipä tuo haittaa.

Taidat kärsiä niin sanotusta ÄO-aukosta useimpien ihmisten seurassa. Turhaudut, koska vastapuoli ajattelee niin yksinkertaisesti ja missaa validit pointtisi, vastapuoli sen sijaan ei saa sinusta oikein mitään irti, koska ei ymmärrä ulosantiasi. Vähän samoja kommunikointivaikeuksia, mitä normiälyisellä ja lievästi kehitysvammaisella, tai lapsella ja aikuisella on keskenään

Sori, oli pakko antaa tälle alapeukku. Liian suoraviivainen päätelmä. Juu, voi olla kyse älykkyyseroista, mutta niin voi olla monesta muustaki kymmenestä eri asiasta. Miksi se olisi automaattisesti se älykkyys joka estää ystävyyden muodostumisen?

Itse en omaa äo:tani virallisesti tiedä (joskus olen jossain jotain suuntaa antavia nettitestejä kokeillut), mutta psykiatrit ym ovat kuvailleet "älykkääksi nuoreksi naiseksi". Mulla on kuulemma myös hyvä tunneäly.

Tunnistan tuon että muut ei aina saa ihan ns. ideasta/teoriasta kiinni, mitä yrität kuvailla, mikä saattaa antaa "oudon tyypin" leiman helposti.. mutta kyllä väittäisin että ystävyyssuhteiden muodostamiseen liittyy sellaisia asioita, ettei niitä voi selittää pelkästään älykkyyserolla. Sanon tämän jo ihan sillä että olen itse työskennellyt mm. lasten, kehitysvammaisten ja autistien kanssa enkä ole koskaan nauttinut mistään sosiaalialan työstä yhtä paljon kuin kehitysvammaisten parissa.

Musta on myös jännä että tässä keskustelussa otetaan heti esiin ADD/ADHD ja autismi, koska vaikka näitä liitetään stereotypisellä tavalla huippuälykkyyyeen, niin todellisuudessa nämä häiriöt liittyvät usein myös kehitysvammaisuuteen.

Sosisalista älykkyyttä ei tule aliarvioida, sillä mitä hyödyttää jos osaat keksiä 10 tapaa selviytyä vaikkapa pieleen menneestä laskuvarjohypystä tai hiroshimasta, mutta et selviydy perjantai-illan nakkijonosta hengissä tai osaa neuvotella vaikka uhkaavan ihmisen kanssa.

Kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä adhd:lla. Se, että asiassa on eri puolia, ei anna syytä väheksyä toista.

Älykäs arvioi hypyn suorittamisen tarkkaan ja tarkastaa varusteet. Kun selviää hypystä, voi mennä sinne nakkikiskalle arvioimaan, selviytyykö siellä. En ole kuullut, että älykkäitä tapetaan missään yhteyksissä vähemmän älykkäitä enemmän, vain siksi että ovat älykkäitä ja ovat paikalla. Että olisivat automaattisesti erittäin huonoja neuvottelemaan tai suojelemaan itseään. Luulen, että asia on päin vastoin.

Moni täällä silti tunnustaa, ettei sosiaaliset taidot ole hyvät.

Mitä tulee tuohon add/adhd tai autismiin, onko sinulla jokin tutkimus/artikkeli mihin perustat tämän väitteesi siitä, että ne olisivat kehitysvammaisilla erilaisia?

Miksi kyseessä olisi muka eri ilmiö? Nuohan ovat ns häiriötä/poikkeamia, joita joillakin henkilöillä esiintyy. Kehitysvammaisilla nämä tuppaavat vaan olemaan yleisempiä. Joihinkin sydroomiin liittyy tiettyjä kehitykseen tai aivokemiaan liittyviä häiriöitä. Sydänviat ovat yleisiä tietyissä syndroomissa. Jne.

Kehitysvammaisten parissa työskennelleenä voin sanoa että heidän keskuudessaan erilaiset neurologiset häiriöt/adhd/autismi ja mielenterveysongelmat ovat yleisiä. Lähestulkoon voi työpaikalle tullessaan kysyä ekana kuinka monta heitä kuuluu porukkaan.

Ota myös huomioon että myös kehitysvammaiset voivat olla huippulahjakkaita. Olen tavannut ihmisiä, jotka eivät kykene edes siivoamaan, mutta osaavat piirtää ulkomuistista lukemiaan sarjakuvia täydellisesti.

Moni täällä ei tunnusta, että eivät omaa sosiaalisia taitoja. Se on sinun oma johtopäätelmä. Moni tunnustaa, ettei nauti sosiaalisesta kanssakäymisestä, tai kokee ne tilanteet turhauttaviksi ja epämukaviksi. Tunne ja taidot ovat eri asia. Sosiaaliset taidot juuri mahdollistavat sen, että turhautuminen ei mahdollisesti näy, ymmärtää olla tuomatta sitä esille. Kuitenkaan se, että pärjää hyvinkin muiden kanssa, ei tarkoita että se olisi preferenssi tai se ei tuntuisi joskus tylsähköltä.

Mitä tulee neuropoikkeavuuksiin, voi tuon väitteeni ihan päätellä. Lisäksi minulla on omakohtaista kokemusta. Niin henkilökohtaisen elämän, kuin työn kautta. Joka on varmasti hyvin lähellä omaasi. Jos ajatellaan vaikka älyllään adhd:ta kompensoimaan pystyvää henkilöä vrt. ei tähän kykenevää. Ongelma eroaa jo siinä, että ensimmäisellä oireyhtymä tunnistetaan myöhemmin tai ei lainkaan. On aivan erilainen (ei vaikeampi tai helpompi) haaste kirjoittaa gradua, olla töissä ja vastata arjen pyörityksestä adhd oireistolla, kuin olla työkyvyttömyyseläkkeellä ympärivuorokautisen hoidon piirissä samalla oireistolla. Oireet on samat. Vaatimukset eroavat. Sitä kautta haasteet eroavat. Esimerkiksi toiminnanohjauksen ongelmat tuottavat enemmän kärsimystä ihmiselle, joka vastaa itse asioistaan, kuin jos näiden hoitoon saa tukea. Myös omien haasteiden syy-seurausten ymmärrys voi erota, vaikka oireisto olisi samankaltainen. Saman oireyhtymän piirissäkin yksilöt poikkeavat merkittävästi toisistaan, eikä ole mitään mieltä niputtaa heitä samaan yhden samanlaisen piirteen perusteella.

Tämä on se turhauttava ero ajattelussa. Sanoit monta kertaa "ota huomioon". Olen ottanut. Ja sen vuoksi päätynyt johtopäätelmään, jonka esitin. Ja kun olen huomioinut esittämäsi asiat ja muuta muuta päälle, kerrot ne minulle. Vaikka mielestäni itse tarkastelet asiaa suppeasti. Minä näen asian monet puolet ja eri ilmiasut, kumpaakaan väheksymättä. Sinä kerrot minulle, että tiesitkö että kehitysvammaisilla voi olla erityislahjakkuutta. Heitin vain yhden lauseen. Tästä päättelet, että sen sijaan että olisin tullut harkittuun johtopäätökseen, en voi tietää asiasta mitään ja hyppään olettamuksiin. Kanssaälykäs ehkä pohtisi, miksi esitän tällaisen väittämän ja pystyisi keksimään itsekin päättelemällä monia mahdollisia skenaarioita, vaikka kokemusta asiasta ei olisikaan. Koska et itse päässyt tänne asti, oletit minun temppaisseen (väärän) väittämäni hatusta. Jäit pyörittämään vaihtoehto A:ta, kun yhdessä olisimme voineet päästä C:hen.

Mitä tulee sosiaaliseen asiakaspalvelutyöhön erilaisten ihmisten kanssa. Mielestäni se on itselleni helppoa. Sopivan mielenkiintoista ja yllättävää, muttei mitenkään mahdottoman haastavaa tai kuormittavaa. Onnistuminen vähentää kuormittavuutta, ei tule epämiellyttäviä tilanteita kun ne pystyy ratkaisemaan kaikkien eduksi ja hommat sujuvat. Tulee hyviä kohtaamisia ja haastavammistakin oppii uutta. Kun ymmärtää helposti oman vaikutuksen muihin, sekä muiden motiiveja toiminnalleen, auttaa se kanssakäymistä huomattavasti. Sekä omaa suhtautumista muuttuviin tilanteisiin. Mentalisaatio on tärkeä taito ihmissuhdetyössä, ja sitä voi harjoittaa. Myös oman toiminnan arviointi on suuressa osassa onnistumista muiden kohtaamisessa. Ennakointi on älyttömän tärkeä osa mitään mutkikkaampaa työnkokonaisuutta. Monia edeltävistä olen huomannut puuttuvan henkilöiltä, jotka sanovat että asiakkaat tai ihmissuhde työ on raskasta. Kai se on jos siitä sellaista itselleen tekee, mitenkään työn vaativuutta väheksymättä.

Olen eri.

Olen aistivinani närkästystä siitä, että älyäsi on mielestäsi aliarvioitu. Itsekin alapeukutin tuota lyhyttä viestiäsi. Tunnusta pois, muotoilit asiasi huonosti. Kirjoitit, että kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä. Käytit siis sanaa "ongelma", mutta myöhemmin fiksuna vaihdoit sanaksi "haasteen". Mielestäni oli ihan oikeutettua vastata sinulle, että häiriö ilmenee molemmilla samalla tavalla eli keskittymiskyvyttömyytenä ja tarkkaamattomuutena.

Mutta tämä on pilkunviilaamista, otetaan rennosti.

Oikeastaan ongelma sopii kuitenkin paremmin ja on aivan täsmällinen termi. Kummallakin voi olla sama haaste olemassa, mutta ongelmahan siitä tulee, tai ei tule, vasta olosuhteista riippuen. Esimerkiksi ajan hahmottamisen haasteet eivät ole ongelma, jos ei ole aikatauluja. Keskittymisen vaikeus (haasteet keskittymisessä) ei ole ongelma, jos ei tarvitse tehdä keskittymistä vaativia asioita jne. Se jää vain potentiaaliksi.

En loukkaannu netissä älykkyyteni aliarvioinnista. Ihan loogisesti, mitään näyttöä älykkyydestäni ei ole, joten en voi olettaa kenenkään sitä pystyvän arvioimaan. Vieläpä jollankin täysin perustelemattoman lauseen pohjalta. Ärsyynnyn epäloogisista johtopäätelmistä. Ja kun niitä selitetään pitkästi, vaikka ajatusvirhe on nähtävissä nopeasti. Väitteeni kuitenkin oli pääteltävissä hyvin todennäköiseksi ilman taustatietojakin. Sen vuoksi en ajatellut, että sitä täytyy perinjuurin selittää auki. Mutta keskustelu on hyvästä ja siksi täällä ollaan. Voidaan perustella puoleen ja toiseen ja saada uusia näkökohtia.

Olen aina valmis sitä pilkkuakin viilaamaan :) Ihailen ihmisiä, jotka osaavat ilmaista ajatuksiaan taitavasti.

Onko siis parempi puhua "ongelmista" vai "haasteista"? Itse ajattelen niin, että ongelmalla tarkoitetaan sitä asiaa, joka halutaan selvittää, eli diagnosoidussa adhd:ssä ongelmana on keskittymiskyvyttömyys. Tällainen ihminen kohtaa arkielämässään haasteita eli tilanteita, joissa hän joutuu kamppailemaan ja yrittämään pärjätä. Haasteena on esimerkiksi, kuinka jaksaa lukea tentteihin vaikka on adhd.

Kumpaa sanaa käyttää riippuu tietenkin myös siitä, miten niitä käytetään siinä kontekstissa, jossa toimitaan, ts. jonkin ammattialan vs. arkielämän kontekstissa.

Tämän ilmiön kontekstissa haaste on potentiaali, ongelma on sen potentiaalin realisoituminen. Lääkitys usein auttaa keskittymisongelman haittoja vähentävästi. Jos ei ole dg:tä kompensaatiokyvyistä johtuen, ei ole lääkitystä. Vaikka olisi dg yhdistettynä laajempaan kehitysvammaan, ei välttämättä hyödy lääkityksestä, koska se ei edistä itsenäistä suoriutumista. Kummallakin on adhd. Vain ensimmäisellä on ratkaistavissa oleva ongelma sen suhteen, vaikka kummallakin voi olla samantyyppisiä haasteita.

Käsitin tämän teeman keskustelun aloittajan kertomuksesta, että hän viittaa kehitysvammaisilla ihmisiin, joita hän on työssään tavannut -> jotka siis ovat palvelujen piirissä. Täten arvioin heidän arkensa erilaiseksi, kuin sellaisten samasta oireyhtymästä kärsivien, jotka ovat älyllä pystyneet kompensoimaan tilannettaan ja ovat esimerkiksi itsenäisesti vastuullisia arjestaan. Adhdn vaikutukset elämään eroavat tällöin merkittävästi. Sen "haastepotentiaalin" realisoitumisen vuoksi. Lisäksi älykkyys auttaa huomaamaan omat haasteet suhteessa muihin. Jos niitä ei kykene ratkaisemaan mielekkäästi, on se ongelma. Tällöin niistä voi kärsiä eri tavalla, kuin henkilö, joka ei haasteitaan tai niiden vaikutuksia edes tiedosta. Hänelle siitä tuskin muodostuu ongelmaakaan.

Ensimmäisessä viestissä kummastutti tarve korostaa adhd:n ilmentyvyyttä myös vähemmän (tai erilailla) älykkäiden keskuudessa. Kuin se olisi jotenkin tärkeä pointti huomioida, kun pohditaan nimenomaan korkeaa testiälykkyyttä ja neurokirjon häiriöitä. Kuin se vaikuttaisi poissulkevasti keskusteltuun teemaan. Se on hyvin yleinen argumentti, mutta aina yhtä hedelmätön vertailu.

Ei ehkä tarvittavassa laajuudessa vielä ymmärretä tai haluta nähdä, miten kompensaatiokyky vaikuttaa asian ilmenemiseen ja haittoihin suhteessa muihin kykyihin. Leimallista tälle on myöhäisempi tunnistaminen ja siitä seuraavat haitat. Myös ristiriita on suurempi eri ominaisuuksien ja niihin kohdistuvien odotusten välillä (älykkyys, silti jatkuvat vaikeudet joita on älystä huolimatta kyvytön ratkaisemaan). Sama dg - eri ongelmat. Johtuen muista erilaisista ominaisuuksista. Niinhän taisin alunperin sanoa, vähän tiiviimmässä muodossa vain :)

Minä täällä taas hei! :) kuules, kyllä vain autismi ja adhd/add vaikuttavat erityisryhmien sosiaaliseen kanssakäymiseen aika paljon. Kehitysvammaisten välillä tulee usein ristiriitoja johtuen juurikin usein autismista tai adhd:sta - toinen esim hokee ja hölöttää lauseita tai on äänekäs > autistinen hlö suuttuu ja kilahtaa. Ja kun he näitä asioita yruttävät keskenään tai ohjaajien, ammattilaisten kanssa sopia, niin he eivät aina kykene ilmaisemaan meille, mitä he haluavat tai mikä ongelma on. Tämän vuoksi väkivallan riski on kehitysvammatyössä suuri. Esiintyy myös ohjaajiin ihastumisia ja siten jatkuvaa torjutuksi tulemista, turhautumista koulumaailmassa, hyväksikäytetyksi tulemista tuntemattomien ja puolituttujen, jopa omien vanhempien osalta monissa eri asioissa ja omien oikeuksien puolustaminen on vaikeaa. usein mm itse yksin kaupassakin, ainakin osa. Moni kouluttautuu myös ammattiin, jota minä olen ollut tukemassa myös. Monella on myös fysiologisia sairauksia, jotka aiheuttaa vakaviakin haittoja - mm epilepsiaa.

Et taida nyt itse ymmärtää sitä, että he kohtaa haasteita elämässään ihan samalla tavalla kuin mekin, jopa enemmän.

Musta on selvää, että ymmärsit mun alkuperäisen pointin aivan väärin. Koko pointti oli se, ettei autismi tai adhd ole mikään tae älykkyydestä, ei edes merkki siitä. Se on vain neurologinen häiriö. Lähinnä puutuin siihen, että autismia ja adhd:ta pidetään jotenkin huippuälyykkyyden merkkinä ja jotenkin tavoiteltavana asiana.... ne on häiriöitä. Piste. Toki jokin kemiallinen häiriö voi mahdollistaa älykkyyteen liittyviä toimintoja, mutta todellakin vain mahdollistaa.

Ja kehitysvammaiset mainitsin siksi koska ne ovat oikeasti heillä erittäin yleisiä kuten monet muutkin häiriöt ja poikkeavat tilat. Tämä on ihan fakta, ei oma mielipiteeni. Jos työskentelen 20 kehitysvammaisen kanssa, joudun aina opastaan osalle rutiinit autismin mukaan ja osan kanssa taistelemaan tehtävät loppuun adhd/add kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mensan testistä sain sen korkeimman tuloksen eli ÄO vähintään 135. Opinnot yliopistolla oli helppoja, samoin työ vaativana pidetyllä alalla. Mutta toisaalta mulla ei ole käytännössä koskaan ollut ihmissuhteita lapsuuden jälkeen, ei vaan jotenkin löydy yhteistä säveltä keneenkään kanssa niin että mitään hyvänpäivän tuttuutta syvempää kehittyisi. En tiedä onko ÄO:lla sen kanssa tekemistä vai ei. Mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen erakkona, joten eipä tuo haittaa.

Taidat kärsiä niin sanotusta ÄO-aukosta useimpien ihmisten seurassa. Turhaudut, koska vastapuoli ajattelee niin yksinkertaisesti ja missaa validit pointtisi, vastapuoli sen sijaan ei saa sinusta oikein mitään irti, koska ei ymmärrä ulosantiasi. Vähän samoja kommunikointivaikeuksia, mitä normiälyisellä ja lievästi kehitysvammaisella, tai lapsella ja aikuisella on keskenään

Sori, oli pakko antaa tälle alapeukku. Liian suoraviivainen päätelmä. Juu, voi olla kyse älykkyyseroista, mutta niin voi olla monesta muustaki kymmenestä eri asiasta. Miksi se olisi automaattisesti se älykkyys joka estää ystävyyden muodostumisen?

Itse en omaa äo:tani virallisesti tiedä (joskus olen jossain jotain suuntaa antavia nettitestejä kokeillut), mutta psykiatrit ym ovat kuvailleet "älykkääksi nuoreksi naiseksi". Mulla on kuulemma myös hyvä tunneäly.

Tunnistan tuon että muut ei aina saa ihan ns. ideasta/teoriasta kiinni, mitä yrität kuvailla, mikä saattaa antaa "oudon tyypin" leiman helposti.. mutta kyllä väittäisin että ystävyyssuhteiden muodostamiseen liittyy sellaisia asioita, ettei niitä voi selittää pelkästään älykkyyserolla. Sanon tämän jo ihan sillä että olen itse työskennellyt mm. lasten, kehitysvammaisten ja autistien kanssa enkä ole koskaan nauttinut mistään sosiaalialan työstä yhtä paljon kuin kehitysvammaisten parissa.

Musta on myös jännä että tässä keskustelussa otetaan heti esiin ADD/ADHD ja autismi, koska vaikka näitä liitetään stereotypisellä tavalla huippuälykkyyyeen, niin todellisuudessa nämä häiriöt liittyvät usein myös kehitysvammaisuuteen.

Sosisalista älykkyyttä ei tule aliarvioida, sillä mitä hyödyttää jos osaat keksiä 10 tapaa selviytyä vaikkapa pieleen menneestä laskuvarjohypystä tai hiroshimasta, mutta et selviydy perjantai-illan nakkijonosta hengissä tai osaa neuvotella vaikka uhkaavan ihmisen kanssa.

Kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä adhd:lla. Se, että asiassa on eri puolia, ei anna syytä väheksyä toista.

Älykäs arvioi hypyn suorittamisen tarkkaan ja tarkastaa varusteet. Kun selviää hypystä, voi mennä sinne nakkikiskalle arvioimaan, selviytyykö siellä. En ole kuullut, että älykkäitä tapetaan missään yhteyksissä vähemmän älykkäitä enemmän, vain siksi että ovat älykkäitä ja ovat paikalla. Että olisivat automaattisesti erittäin huonoja neuvottelemaan tai suojelemaan itseään. Luulen, että asia on päin vastoin.

Moni täällä silti tunnustaa, ettei sosiaaliset taidot ole hyvät.

Mitä tulee tuohon add/adhd tai autismiin, onko sinulla jokin tutkimus/artikkeli mihin perustat tämän väitteesi siitä, että ne olisivat kehitysvammaisilla erilaisia?

Miksi kyseessä olisi muka eri ilmiö? Nuohan ovat ns häiriötä/poikkeamia, joita joillakin henkilöillä esiintyy. Kehitysvammaisilla nämä tuppaavat vaan olemaan yleisempiä. Joihinkin sydroomiin liittyy tiettyjä kehitykseen tai aivokemiaan liittyviä häiriöitä. Sydänviat ovat yleisiä tietyissä syndroomissa. Jne.

Kehitysvammaisten parissa työskennelleenä voin sanoa että heidän keskuudessaan erilaiset neurologiset häiriöt/adhd/autismi ja mielenterveysongelmat ovat yleisiä. Lähestulkoon voi työpaikalle tullessaan kysyä ekana kuinka monta heitä kuuluu porukkaan.

Ota myös huomioon että myös kehitysvammaiset voivat olla huippulahjakkaita. Olen tavannut ihmisiä, jotka eivät kykene edes siivoamaan, mutta osaavat piirtää ulkomuistista lukemiaan sarjakuvia täydellisesti.

Moni täällä ei tunnusta, että eivät omaa sosiaalisia taitoja. Se on sinun oma johtopäätelmä. Moni tunnustaa, ettei nauti sosiaalisesta kanssakäymisestä, tai kokee ne tilanteet turhauttaviksi ja epämukaviksi. Tunne ja taidot ovat eri asia. Sosiaaliset taidot juuri mahdollistavat sen, että turhautuminen ei mahdollisesti näy, ymmärtää olla tuomatta sitä esille. Kuitenkaan se, että pärjää hyvinkin muiden kanssa, ei tarkoita että se olisi preferenssi tai se ei tuntuisi joskus tylsähköltä.

Mitä tulee neuropoikkeavuuksiin, voi tuon väitteeni ihan päätellä. Lisäksi minulla on omakohtaista kokemusta. Niin henkilökohtaisen elämän, kuin työn kautta. Joka on varmasti hyvin lähellä omaasi. Jos ajatellaan vaikka älyllään adhd:ta kompensoimaan pystyvää henkilöä vrt. ei tähän kykenevää. Ongelma eroaa jo siinä, että ensimmäisellä oireyhtymä tunnistetaan myöhemmin tai ei lainkaan. On aivan erilainen (ei vaikeampi tai helpompi) haaste kirjoittaa gradua, olla töissä ja vastata arjen pyörityksestä adhd oireistolla, kuin olla työkyvyttömyyseläkkeellä ympärivuorokautisen hoidon piirissä samalla oireistolla. Oireet on samat. Vaatimukset eroavat. Sitä kautta haasteet eroavat. Esimerkiksi toiminnanohjauksen ongelmat tuottavat enemmän kärsimystä ihmiselle, joka vastaa itse asioistaan, kuin jos näiden hoitoon saa tukea. Myös omien haasteiden syy-seurausten ymmärrys voi erota, vaikka oireisto olisi samankaltainen. Saman oireyhtymän piirissäkin yksilöt poikkeavat merkittävästi toisistaan, eikä ole mitään mieltä niputtaa heitä samaan yhden samanlaisen piirteen perusteella.

Tämä on se turhauttava ero ajattelussa. Sanoit monta kertaa "ota huomioon". Olen ottanut. Ja sen vuoksi päätynyt johtopäätelmään, jonka esitin. Ja kun olen huomioinut esittämäsi asiat ja muuta muuta päälle, kerrot ne minulle. Vaikka mielestäni itse tarkastelet asiaa suppeasti. Minä näen asian monet puolet ja eri ilmiasut, kumpaakaan väheksymättä. Sinä kerrot minulle, että tiesitkö että kehitysvammaisilla voi olla erityislahjakkuutta. Heitin vain yhden lauseen. Tästä päättelet, että sen sijaan että olisin tullut harkittuun johtopäätökseen, en voi tietää asiasta mitään ja hyppään olettamuksiin. Kanssaälykäs ehkä pohtisi, miksi esitän tällaisen väittämän ja pystyisi keksimään itsekin päättelemällä monia mahdollisia skenaarioita, vaikka kokemusta asiasta ei olisikaan. Koska et itse päässyt tänne asti, oletit minun temppaisseen (väärän) väittämäni hatusta. Jäit pyörittämään vaihtoehto A:ta, kun yhdessä olisimme voineet päästä C:hen.

Mitä tulee sosiaaliseen asiakaspalvelutyöhön erilaisten ihmisten kanssa. Mielestäni se on itselleni helppoa. Sopivan mielenkiintoista ja yllättävää, muttei mitenkään mahdottoman haastavaa tai kuormittavaa. Onnistuminen vähentää kuormittavuutta, ei tule epämiellyttäviä tilanteita kun ne pystyy ratkaisemaan kaikkien eduksi ja hommat sujuvat. Tulee hyviä kohtaamisia ja haastavammistakin oppii uutta. Kun ymmärtää helposti oman vaikutuksen muihin, sekä muiden motiiveja toiminnalleen, auttaa se kanssakäymistä huomattavasti. Sekä omaa suhtautumista muuttuviin tilanteisiin. Mentalisaatio on tärkeä taito ihmissuhdetyössä, ja sitä voi harjoittaa. Myös oman toiminnan arviointi on suuressa osassa onnistumista muiden kohtaamisessa. Ennakointi on älyttömän tärkeä osa mitään mutkikkaampaa työnkokonaisuutta. Monia edeltävistä olen huomannut puuttuvan henkilöiltä, jotka sanovat että asiakkaat tai ihmissuhde työ on raskasta. Kai se on jos siitä sellaista itselleen tekee, mitenkään työn vaativuutta väheksymättä.

Olen eri.

Olen aistivinani närkästystä siitä, että älyäsi on mielestäsi aliarvioitu. Itsekin alapeukutin tuota lyhyttä viestiäsi. Tunnusta pois, muotoilit asiasi huonosti. Kirjoitit, että kehitysvammaisella adhd:lla ei ole samanlaisia ongelmia kuin älykkäällä. Käytit siis sanaa "ongelma", mutta myöhemmin fiksuna vaihdoit sanaksi "haasteen". Mielestäni oli ihan oikeutettua vastata sinulle, että häiriö ilmenee molemmilla samalla tavalla eli keskittymiskyvyttömyytenä ja tarkkaamattomuutena.

Mutta tämä on pilkunviilaamista, otetaan rennosti.

Oikeastaan ongelma sopii kuitenkin paremmin ja on aivan täsmällinen termi. Kummallakin voi olla sama haaste olemassa, mutta ongelmahan siitä tulee, tai ei tule, vasta olosuhteista riippuen. Esimerkiksi ajan hahmottamisen haasteet eivät ole ongelma, jos ei ole aikatauluja. Keskittymisen vaikeus (haasteet keskittymisessä) ei ole ongelma, jos ei tarvitse tehdä keskittymistä vaativia asioita jne. Se jää vain potentiaaliksi.

En loukkaannu netissä älykkyyteni aliarvioinnista. Ihan loogisesti, mitään näyttöä älykkyydestäni ei ole, joten en voi olettaa kenenkään sitä pystyvän arvioimaan. Vieläpä jollankin täysin perustelemattoman lauseen pohjalta. Ärsyynnyn epäloogisista johtopäätelmistä. Ja kun niitä selitetään pitkästi, vaikka ajatusvirhe on nähtävissä nopeasti. Väitteeni kuitenkin oli pääteltävissä hyvin todennäköiseksi ilman taustatietojakin. Sen vuoksi en ajatellut, että sitä täytyy perinjuurin selittää auki. Mutta keskustelu on hyvästä ja siksi täällä ollaan. Voidaan perustella puoleen ja toiseen ja saada uusia näkökohtia.

Olen aina valmis sitä pilkkuakin viilaamaan :) Ihailen ihmisiä, jotka osaavat ilmaista ajatuksiaan taitavasti.

Onko siis parempi puhua "ongelmista" vai "haasteista"? Itse ajattelen niin, että ongelmalla tarkoitetaan sitä asiaa, joka halutaan selvittää, eli diagnosoidussa adhd:ssä ongelmana on keskittymiskyvyttömyys. Tällainen ihminen kohtaa arkielämässään haasteita eli tilanteita, joissa hän joutuu kamppailemaan ja yrittämään pärjätä. Haasteena on esimerkiksi, kuinka jaksaa lukea tentteihin vaikka on adhd.

Kumpaa sanaa käyttää riippuu tietenkin myös siitä, miten niitä käytetään siinä kontekstissa, jossa toimitaan, ts. jonkin ammattialan vs. arkielämän kontekstissa.

Tämän ilmiön kontekstissa haaste on potentiaali, ongelma on sen potentiaalin realisoituminen. Lääkitys usein auttaa keskittymisongelman haittoja vähentävästi. Jos ei ole dg:tä kompensaatiokyvyistä johtuen, ei ole lääkitystä. Vaikka olisi dg yhdistettynä laajempaan kehitysvammaan, ei välttämättä hyödy lääkityksestä, koska se ei edistä itsenäistä suoriutumista. Kummallakin on adhd. Vain ensimmäisellä on ratkaistavissa oleva ongelma sen suhteen, vaikka kummallakin voi olla samantyyppisiä haasteita.

Käsitin tämän teeman keskustelun aloittajan kertomuksesta, että hän viittaa kehitysvammaisilla ihmisiin, joita hän on työssään tavannut -> jotka siis ovat palvelujen piirissä. Täten arvioin heidän arkensa erilaiseksi, kuin sellaisten samasta oireyhtymästä kärsivien, jotka ovat älyllä pystyneet kompensoimaan tilannettaan ja ovat esimerkiksi itsenäisesti vastuullisia arjestaan. Adhdn vaikutukset elämään eroavat tällöin merkittävästi. Sen "haastepotentiaalin" realisoitumisen vuoksi. Lisäksi älykkyys auttaa huomaamaan omat haasteet suhteessa muihin. Jos niitä ei kykene ratkaisemaan mielekkäästi, on se ongelma. Tällöin niistä voi kärsiä eri tavalla, kuin henkilö, joka ei haasteitaan tai niiden vaikutuksia edes tiedosta. Hänelle siitä tuskin muodostuu ongelmaakaan.

Ensimmäisessä viestissä kummastutti tarve korostaa adhd:n ilmentyvyyttä myös vähemmän (tai erilailla) älykkäiden keskuudessa. Kuin se olisi jotenkin tärkeä pointti huomioida, kun pohditaan nimenomaan korkeaa testiälykkyyttä ja neurokirjon häiriöitä. Kuin se vaikuttaisi poissulkevasti keskusteltuun teemaan. Se on hyvin yleinen argumentti, mutta aina yhtä hedelmätön vertailu.

Ei ehkä tarvittavassa laajuudessa vielä ymmärretä tai haluta nähdä, miten kompensaatiokyky vaikuttaa asian ilmenemiseen ja haittoihin suhteessa muihin kykyihin. Leimallista tälle on myöhäisempi tunnistaminen ja siitä seuraavat haitat. Myös ristiriita on suurempi eri ominaisuuksien ja niihin kohdistuvien odotusten välillä (älykkyys, silti jatkuvat vaikeudet joita on älystä huolimatta kyvytön ratkaisemaan). Sama dg - eri ongelmat. Johtuen muista erilaisista ominaisuuksista. Niinhän taisin alunperin sanoa, vähän tiiviimmässä muodossa vain :)

Okei, puhumme ihan samasta asiasta vaikka käytämmekin eri termejä. Unohtakaamme siis ongelma/haaste -sanojen merkityseron pohtiminen.

En tiedä, mikä alkuperäisen kirjoittajan motiivina oli tuoda tässä ketjussa esiin adhd:n  esiintyvyys myös kehitysvammaisten parissa. Toisaalta ymmärrän kyllä, että tarkastellessamme testiälykkyyden toista ääripäätä (korkea äo) emme voi jättää huomiotta toistakaan ääripäätä, koska kyseessä on skaala.

Olet aivan oikeassa siinä, että älykäs ihminen kykenee kompensoimaan adhd:n keskittymiskyvyttömyyden mukanaan tuomia käytännön seuraamuksia. Sen vuoksi adhd:ta varsinkaan sen add-muodossa ei helposti huomata hyvin koulussa pärjäävällä nuorella ennen kuin vaatimukset kasvavat. Samoin on kerrottu, että tytöt pystyvät kompensoimaan autisminkirjon piirteensä poikia paremmin. Tunnistaminen on siis vaikeaa.

Moni tässä ketjussa on tuonut esiin sitä, ettei tule syystä tai toisesta toimeen itseään tyhmempien kanssa. Kuten sanottua, syyt voivat olla moninaiset. Nepsypiirteiden esiintuominen tässä ketjussa saattaa kuitenkin olla sikäli hedelmällistä, että joku lukija saattaa löytää tästä selityksen omalle olemiselleen.

Itseäni kiinnostaa älykkyyden ja neuropsykologisten piirteiden välinen suhde. Aspergerpiirteet varmasti auttavat mensan testeissä hyvin pärjäämistä. Samoin ahd voidaan nähdä monen luovuuden taustalla. Tärkeintä olisi luoda olosuhteita, joissa jokainen pystyisi tuomaan esiin omaa potentiaaliaan.

Siitä en ole samaa mieltä kanssasi, että kehitysvammainen ei kärsisi vaikkapa keskittymiskyvyttömyydestään yhtä paljoa kuin älykäs. Mistä voit sellaista päätellä?

Oletan, että puhutaan sen laatuisesta kehitysvammasta, vastauksena älykkyyteen, joka vaikuttaa älylliseen kapasiteettiin. Näinhän ei ole monenkaan kehitysvamman kohdalla. Koko termi on hieman monitulkintainen, on usein mielekkäämpää puhua tarkemmin termein tapauskohtaisesti. Mutta jos siis tulkitaan näin viitekehyksen perusteella että tätä haettiin takaa. Niin silloin päättelen siitä, mitä henkilöt tuovat esille. Ja siitä, mihin tekemiseen se voi vaikuttaa. Ja sitä kautta siihen, tekeekö todennäköisesti asioita joihin se voi vaikuttaa. Jos tekee, ymmärtääkö miten se vaikuttaa. Ja näiden perusteella päättelen, kokeeko henkilö mahdollisesti itse haittaa adhdsta. Kokeeko hän, että juuri se ominaisuus aiheuttaa hänelle haittaa ja kärsimystä. Ja minkä verran. En voi tietää mitään varmaksi muiden kokemuksiin liittyen. Mutta voin kuunnella, ja voin arvella.

Onko sinulla jotain valaisevaa tietoa asiasta? Muutan ihan mielelläni näkökantoja todellisuutta paremmin vastaavaan suuntaan, jos saan asioista lisää tietoa.

Kehitysvammalla viittaan siis kehitysvammaisiin ihmisiin eli sellaisiin, joiden ÄO on keskivertaista matalampi siten, että se vaikuttaa heidän elämäänsä merkittävästi. Kehitysvammaa on eri tasoa, näin karkeasti sanoen ammattiin kouluttautuvat lähinnä lievästi kehitysvammaiset. Heillä voi olla parisuhteita, jotkut menevät jopa naimisiin ja perustavat perheen. Nämä ovat usein niitä, joita ihmiset ajattelevat kuullessaan sanan "kehitysvammainen". Kuntoutustoiminnassa voi käydä myös vielä vaikeammin kehitysvammainen ja hän voi pystyä tekemään yksinkertaisia töitä. Vaikeasti kehitysvammaiset ovat laitoshoitopotilaita, joita joudutaan usein nostelemaan sängystä tuoliin jne. eivätkä he kykene kommunikoimaan kuin mahdollisesti puremalla tai hymyllä. Heidän kommunikaationsa vastaa käytännössä vauva-tai uhmaikäistä.

Kehitysvammaisuuden määritelmät ja ÄO rajat löydät netistä.

Huom kaikki lievästi kehitysvammaiset eivät toki kykene kouluttautumaan tai asumaan itsenäisesti. Vaihtelee.

Haittaa siitä vain. Tai no armeijassa jouduin upseerikouluun vaikka koulupohja oli 4LK kansakoulua.-

Nyt jo tyhmään eläkeläisenä.

Vierailija kirjoitti:

Älykäs havaitsee herkästi, kun ympärillä tunnelma muuttuu negatiiviseksi. Älykäs huomaa usein herkemmin myös itse sanoneensa jotain, mikä ei ole aivan tilanteeseen sopivaa.

Minun miestäni pidetään sosiaalisesti taitavana, hänellä on laaja kaveripiiri ja hänestä pidetään yleisesti. Minusta hän on vain käsittämättömän paksunahkainen. Tölvii jatkuvasti muita, mutta ei itse tajua sitä ollenkaan, niin jotenkin kaikki hyväksyvät sen häneltä. On lähes julkipersu, eikä kukaan paheksu sitäkään.

Minä olen paljon herkempi, vaivaannun tölväisyistä, otan muut paljon tarkemmin huomioon enkä esimerkiksi vitsaile sopimattomasti. Silti minusta pidetään vähemmän. Jotenkin minulta vaaditaan täydellisyyttä ja pienikin moka on kauuuheaa, mieheltä siedetään vähän mitä vaan, kun se on kumminkin hyvä tyyppi. En käsitä.

Minusta tuo ylempi on kyllä hakoteillä väittäessään, että älykästä seuraa löytäisi helposti. Ei löydä. Perusfiksuja ihmisiä kyllä, mutta ei tosissaan älykkäitä. Ja heissäkin se älykkyys on vain yksi ominaisuus, välttämättä sitten mikään muu ei osukaan yksiin. Ei sillä, että ystävien pitäisikään olla huippuälykkäitä.

Niin sanoin, että halutessaan voi helposti keksiä _mistä_ voisi muita älykkäitä ihmisiä löytää. Juu, kuten sanoin ei kaikkien kanssa älykkyydestä huolimatta siltikään natsaa, mutta lähinnä puutuin vain siihen kun joku väitti ettei löydä seuraa kun oma ÄO korkea ja ympärillä vain pelkkiä tyhmyiä ihmisiä. Mutta eihän se nyt hyvänen aika tarkoita sitä, että tio johtuisi nimenomaan älykkyydestä vaan se voi johtua vaikka erilaisista kiinnostuksen kohteista!

Jokainen meistä voi ÄO:sta riippumatta kokea ettei seuraa löydy ihan siitä omasta lähipiiristä tai ettei muut ymmärrä. Mutta mikä estää etsimästä kauempaa, jos sitä todella tahtoo? Tuskin tässä ketjussa on Suomen ainoat henkilöt joiden ÄO on vaikkapa 120 tai 140. Ja tuskin on väliä onko kaverin ÄO just sama 140 vai onko se esim 135 tai 145. Luulis että äly riittää molemmilla tyydyttävään keskusteluntasoon.. siitä vain kahlaamaan älymystö-seuroja läpi, jospa sieltä löytyisi vaikka toinenkin tähtikuvausharrastelija tai pandemiateoristi.

Vierailija kirjoitti:

Älykäs havaitsee herkästi, kun ympärillä tunnelma muuttuu negatiiviseksi. Älykäs huomaa usein herkemmin myös itse sanoneensa jotain, mikä ei ole aivan tilanteeseen sopivaa.

Minun miestäni pidetään sosiaalisesti taitavana, hänellä on laaja kaveripiiri ja hänestä pidetään yleisesti. Minusta hän on vain käsittämättömän paksunahkainen. Tölvii jatkuvasti muita, mutta ei itse tajua sitä ollenkaan, niin jotenkin kaikki hyväksyvät sen häneltä. On lähes julkipersu, eikä kukaan paheksu sitäkään.

Minä olen paljon herkempi, vaivaannun tölväisyistä, otan muut paljon tarkemmin huomioon enkä esimerkiksi vitsaile sopimattomasti. Silti minusta pidetään vähemmän. Jotenkin minulta vaaditaan täydellisyyttä ja pienikin moka on kauuuheaa, mieheltä siedetään vähän mitä vaan, kun se on kumminkin hyvä tyyppi. En käsitä.

Onko meillä sama mies?.

Kiinnostava juttu omassa miehessä on se, että hänet hyväksytään jo ensi vilkaisulla, hänen ei tarvitse edes avata suutaan. Hän on kuin joku tragikoominen sankari - tai taikuri tms. jonka jokainen temppu hellyttävällä tavalla epäonnistuu, ihmiset luulevat niin - ennen kuin hän on edes yrittänyt mitään, eikä hänellä edes ole yhtään temppua tarjota, mutta hänestä saa sen vaikutelman että jotain on tekeytymässä ja putkahtaa kohta ulos, hetkinen vain...

Hän ehkä vähän nyrpistää nenäänsä ja tuhahtaa, viiksentyngät liikahtavat pienesti, sormi napsahtaa, ja vieraatkin lapset tulkitsevat sen merkiksi siitä että nyt on lupa riehaantua vaikka mies ei olisi sanonut sanaakaan tai katsonut kehenkään, ja juoksevat suoraan häntä kohti ja kohta roikkuvat hänessä.

Jokin epätäydellisyys hänen olemuksessaan kai ohjaa mielikuvia hyvään suuntaan. Itsekin olen pidetty lasten keskuudessa mutta minua aina alkuun ujostellaan. Tehdäkseni vähänkään saman vaikutuksen pitäisi kai ainakin olla vähän pyöreä ja touhukas säheltäjä joka on keskittynyt vain johonkin omaan tekemiseensä eikä katso suoraan kohti eikä edes kuuntele muita kovin tarkkaan mutta joka tulkitaan sellaiseksi joka on luotu huvittamaan muita.

Sekään ei varmasti riittäisi, juju on jossain mitä ei voi määritellä. Häntä on usein verrattu joihinkin koomikoihin ja minua näyttelijöihin.