Poikkeuksellisen korkea äo - Miten vaikuttanut elämääsi?
Onko täällä ihmisiä, jotka ovat testanneet älykkyysosamääränsä ja saaneet korkeat pisteet? Miten se näkyy sun elämässä, millaisissa tilanteissa tiedostat asian itse, kuinka olet oppinut elämään erityisyytesi kanssa?
Olen itse nelikymppinen nainen, perheellinen, yliopistokoulutettu ja johtavassa asemassa. En ikinä ole ajatellut olevani poikkeuksellisen älykäs. Elämässä oli kuitenkin joitakin erikoisia tilanteita ja juttuja, joissa jouduin miettimään, miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn tai miksi tuntuu tältä. Puhuin asiasta tutun psykologin kanssa joskus viinipäissäni ja hän kysyi, onko älykkyysosamäärääni ikinä testattu. Hetken pohtimisen jälkeen kävin virallisessa testissä ja sain tulokseksi 125 eli sen mukaan olen keskimääräistä älykkämpi. En nero tai mikään superihminen, mutta tulos on parempi kuin yli 90 prosentilla ihmisistä.
Nyt sitten mietin, että miten tätä kannattaisi hyödyntää ja millaisia eväitä tämä antaa niihin elämän pikkuerikoisuuksiin, joiden takia alunperin rupesin asiaa edes selvittämään. Jonkinlainen vertaistuki olisi tarpeen, mutta esim. Mensan toiminta ei kiinnosta.
Kommentit (1375)
ei mensaan pääse vielä 125, 145 taitaa olla minimi,, sulla pitäs olla
se 175 että kukaan ees nostaisi kulmakarvaansa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sittenihan oikeasti älykkään ihmisen mietteitä:
https://www.hs.fi/elama/art-2000007818724.html
Eroaa AV-mammojen kokemuksista merkittävästi, mutta onkin poikkeuksellisen älykäs ihminen. Voiko siis päätellä, että oikeasti älykäs ihminen sopeutuu hyvin meidän tavisten joukkoon ja vain hieman keskivertoa älykkäämmät on niitä, joilla tuntuu olevan ongelmia sopeutumisessa?
Ei. Vaikka tiedän kyllä, että yksinkertaistat provoilumielessä. Persoonallisuuden piirteet, temperamentti ja esimerkiksi kasvuolosuhteet vaikuttavat sopeutumiseen enemmmän kuin pelkkä korkea älykkyys. Älykkäitä on laidasta laitaan siinä missä keskivertoälykkäitäkin. Ei älykkyyttä kannata romantisoida nostamalla se jollekin erityisalustalle.
Et sitten lukenut artikkelia? Ja ylitulkitset viestini, ei ole tarkoitus provoilla.
OK. Kuulosti provolta, koska vaikutit tehneesi päätelmän yhden poikkeuksellisen älykkään ihmisen kokemusten pohjalta. Älykkyys voi edesauttaa tai vaikeuttaa sopeutumista, ihmisestä riippuen. Ihan niin kuin mikä tahansa muukin piirre - tai pikemminkin piirteiden yhdistelmä - ihmisessä. Se, miten ihminen pärjää (minkä tahansa) poikkeavuutensa kanssa, on yksilöllistä. Yleisesti ottaen olen havainnut, ei ole aina helppoa olla "outo lammas", mikä sen kriteerinä sitten onkaan.
Miten älykkäät neuvoisitte tukemaan älykästä nuorta? Kerroitte tuosta ulkopuolisuudesta ja yksinäisyydestä, tämän tunnistan hänessäkin. Miten vanhempana voisi olla avuksi?
Vierailija kirjoitti:
Olin koulussa kympin oppilas matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa. Ne olivat jopa helppoja aineita. Olin kuitenkin myös pienikokoinen nörttityttö, joten pojat kiusasivat. En kestänyt sitä kiusaamista vaan hakeuduin naisvaltaisellle alalle. Olen tehnyt ihan hyvän uran ja hankkinut tohtorin paperit humanistisella alalla, mutta välillä harmittaa, etten päässyt tekemään jotain "isompaa". Terveisiä vaan kaikille kiusaajille...
Aika jännä. En muista, että kouluissani pojat olisivat kiusanneet tyttöjä. Yhtään. Jotain jo ala-asteella seurustellutta saattoivat kommentoida jotenkin. Nörtit saivat rauhassa olla hyviä koulussa. Muuten tyttöjen taholta suosio saattoi nörteillä olla heikompaa, kun minullakin, kun olin myös melko masentunut yläasteella. Ehken pyrkinyt poikien seuraan, enkä muista, että tyttö-poika-ystävyydet olisivat olleet yleisiä.
141. Laudaturin paperit lukiosta lukematta, yliopistoon heittämällä, kaikki koulu ollut aina tosi helppoa mikäli olen motivoitunut. Yliopistossa en kokenut itseäni erityisen älykkääksi, siellä oli niin paljon nokkelampaakin väkeä. Olin aika sellainen perustyyppi joka tykkäsi bilettää enemmän mutta tenteistä pääsin läpi ihan ongelmitta ilman suuria panostuksia. Sosiaalinen ja hauska.
Silti toivoisin olevani oikeasti älykäs, etenkin matemaattisesti. Tylsistyn ja uraudun herkästi jos en saa riittävästi haastetta, ja tuntuu että iän myötä tuo älykkyyskin laskee. Tilalla on ehkä jotain viisautta sitten..
Moips,
Hei, haluaisin yrittää hiukan kannustaa sinua sanoillani. Ymmärtääkseni saatan olla hiukan keskivertoa älykkäämpi, mutta monta vuotta minullakin mielenterveysongelmat vaikuttivat koulu ja ura menestykseeni. Tällä hetkellä olen työtön opiskelija, mutta uudet opinnot ovat loppusuoralla. Oikea aihe löytynyt, ja ammattikoulu tutkintoa suoritan jotta minulla olisi perustaidot ja ymmärrystä niistä käytännön asioista joista kannattaa olla jonkinlaista ymmärrystä jotta pystyy myös muokkaamaan tieteelliseen alaan liittyviä teorioita jne. Tämä aihealue myös edesauttaa todella hyvää urakehitystä. Olen viimeaikoina lukenut paljon erilaisista taktiikoista joiden avulla voi parantaa omaa mielialaa / hyvinvointia / tehokkuutta. Olen alkanut rakentamaan pysyviä melkein jokapäiväisiä tapoja, mutta jättänyt myös järkevää hengitystilaa, harrastamaan kunnolla liikuntaa, aloittanut ruoanlaiton harrastuksena. Yksi hyvä vinkki jatkuvaan menestyvään opiskeluun on että suunnittelee opinnot kunnolla ja aikatauluttaa ne. Suosittelisin että käytät tähän suunnitteluun syvällisesti aikaa. Mietit miten jaat lopputyön tehtäviin (tiedon kerääminen, lukeminen, kirjoittaminen, laskeminen), mietit miten pitkään niihin tehtäviin kuluu, paperilla yliarvioit tehtäviin vaadittavaa aikaa, lasket monta päivää sinulla on lopputyötä varten, rakennat Excel taulukon lopputyön suorittamista varten. Aikataulutat kaikki tehtävät. Kun teet ne, ajoitat ne, ja merkkaat taulukkoon tehtävään kulutetun ajan. Jos tehtävään järkevästi kuluisi 2 tuntia, valehtelet ja sanot että siihen kuluisi 2,5-3 tuntia. Jos sinulla on lopputyöhön liittyen 30 tehtävää jotka kestävät 2 tuntia, työ kestäisi noin 60 tuntia. Valehtelet ja sanot että se kestäisi vaikka 90 tuntia. Jaat työnteon tällä valheella esimerkiksi 3 viikkoon (21 päivää), eli 30 tuntia viikko. 5 päivää / 6 tuntia per päivä . Voit antaa itsellesi esimerkiksi yhden huilaus päivän. Koska tehtävään valheella kuluu 2,5 - 3 tuntia, vietät päivässä sen verran aikaa yhteen tehtävään, tai sitten työstät sitä yhtä tehtävää noin 2,5 tuntia, siirryt seuraavaan ja kahden tehtävän työpäivän jälkeen palaat aikaisempaan tehtävään ja mietit oletko muiden tehtävien aikana keksinyt jotain uutta. Suosittelisin kuitenkin oikeasti pusertamaan (vaikka tekisi mieli huutaa ja hakata jotain, ota tyyny, puserra, ja huuda välillä vaikka tyynyyn ja hakkaa sänkyäsi) ja suorittamaan lopputyösi. Voit sitten huilata ongelmiesi kanssa. Minä en itse ollut siinä mielentilassa että olisin huomannut tilannetta silloin, eikä kukaan antanut minulle tietynlaista tapaa käyttää niitä käytännön vinkkejä joita minulle kuitenkin annettiin. Ahdistus on ollut yksi oireeni. Siihen jokseenkin auttaa sängyn petaaminen aamulla herättyä, päivittäinen ulkona käyminen (raittiin ilman saanti), hetken meditointi, hengitysharjoitukset ja pienimuotoinen hikiliikunta. Myös järkevä syöminen, sokerin ja alkoholin välttely. Kun sen aloittaa, tavan rakentaminen voi tuntua ärsyttävältä, mutta pidemmän ajan kuluttua se alkaa tuntua siltä kuin olisi elänyt sellaista elämää pitkän aikaa, että se on itselle aivan tavallista, kun aikaisemmin aivan erilainen elämä vaikutti tavalliselta. Vaikka en pystyisi ymmärtämään ongelmaasi täältä omasta paikastani, toivottavasti kirjoittamani ehkä sinua auttaa. Tsemppiä!
Vauvapalstan retardeista gradua tekevä kirjoitti:
Hahahahaha, vauvafoorumin soosipäiset yh-janicat vinkuu aivosumuissaan ja kuvittelevat olevansa älykköjä. Parasta nyt vaan keskittyä sen piltin lapioimiseen oman ylipainoisen pikku tora-tuulikin alati ammottavaan leipäläpeen samalla kun kuolaa sipsit naamalla temppareita ja muuta aivotonta sontaa paskalaatikosta.
Niinhän se on, että ihminen peilaa omaa kokemusmaailmaansa muihin eikä ymmärrä, että kaikki eivät ole samanlaisia kuin hän itse.
Älykkyys ja muisti ovat kaksi eri asiaa.
Minun älykkyyteni vaivaa minua arkiasioissa, kun hahmotan asioita moniulotteisesti, eikä tämä rajoitu geometriaan. Hahmotan tilat ja rakennukset välittömästi, näen luvut ja niiden ominaisuudet, sanojen parillisuus / parittomuus ja sijainti näppäimistöllä, puhun takaperin. Kaiken näen jotenkin ulkopuolelta.
En myöskään kestä tyhmiä tai keskivertoisia ihmisiä. Tai tietenkin kestän kun on pakko, mutta en pidä. Joudun juomaan paljon viiniä että siedän aviomiestäni, jonka äo keskimääräinen (tai alle).
Vierailija kirjoitti:
Miten älykkäät neuvoisitte tukemaan älykästä nuorta? Kerroitte tuosta ulkopuolisuudesta ja yksinäisyydestä, tämän tunnistan hänessäkin. Miten vanhempana voisi olla avuksi?
Lue vastaus 416 / 416 . Kannusta hyvään ruokailuun ja liikuntaan . Kannusta siihen että hän yrittää löytää jonkin harrastealueen itselleen, tämä voi auttaa akateemisissa pyrkimyksissä (harrastus aihe voi auttaa luovuudessa akateemisessa aiheessa) . Kannusta hyviin tapoihin, jotka pysyvät järkevässä mittakaavassa, ns. tarpeeksi siisti ja puhdas ja järjestyksessä oleva huone, tarpeeksi valoisa työtila, tarpeeksi unta, tarpeeksi raitista ilmaa. Kannusta siihen että hän etsii, valitsee ja käyttää itselleen sopivia vaatteita. Netissä on hyviä käytetyn tavaran / vaatteen sivuja, joissa on uudenveroisia kuteita hyvällä hinnalla. Vaatetus / uniformu on todettu auttavan henkiseen hyvinvointiin ja koulu pärjäämiseen. Näihin asioihin keskittymällä hän ehkä myös pystyy löytämään itselleen sopivia sosiaalisia kontakteja helpommin, jos niitä ei välttämättä ole. Netistä myös löytyy turvallisia palstoja joissa etsitään kirjekavereita. Ehkä hän pystyisi kirjoittamaan pienen ilmoituksen itsestään josta voisi saada kirjekavereita alustavasti, ja siitä sitten, ehkä muodostaa hyvä, miellyttävä ihmissuhde. Minulla on niin sanotusti herkkä ja älykäs sukulainen joka on erittäin hyvä ystävä ihmisen kanssa jonka hän löysi yhteisen mielenkiinnon ja kirjekaveri palstan kautta, he ovat tavanneet, ja tulivat todella hyvin toimeen. Toivon että nämä vinkit toivat esille kenties jotain uutta.
^^ Kirjekaveri onkin nykynuoren ykköstoive. Kannattaa joo ihan ensimmäiseksi ehdottaa nuorelle sellaista. Lupaat vaikka maksaa postimerkit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se on kiusallinen asetelma, että pitäisi itseään toista älykkäämpänä.
Platonin mukaan tasa-arvo luo ystävyyttä.
Se on kiusallista ja enteilevää, ettei tästä ihmissuhteesta tule kaiken kestävän vankkaa, jos toisesta huokuu ylenkatsomista.
Uskon kumminkin, että älykkyys on osittain tietynlaisen kokonaisvaltaisen hyväosaisuuden kumuloituma.
Ei siinä (älykkyydessä) mielestäni ole mitään väärää - niin kuin hyväosaisuudessa muutenkaan - sehän on tavoiteltavaa.
Oudoksun silti kuviota, jossa huippuälykäs ei pidä muita vertaisinaan.
Se herättää myös minussa katkeruutta: "eikö tämä ihminen ymmärrä, että on saattanut päästä nauttimaan sellaisesta hyväosaisuudesta (tiedon saatavuudesta ja keskittymästä - ruokavaliosta . olosuhteista) josta minä en ole vielä päässyt samalla mitoin nauttimaan?". - Tuo on ihan hirmuisen kiusallinen ajatushäkkyrä.
Onko tuossa nyt puettu kateus kiusalliseen ilmiasuun? Ajattelisin, että älykäs voi olla myös tyhmälle kade vaikkapa elämän yksinkertaisuudesta. Kokeeko älykäs ettei hänen tarvitse ponnistella välttääksen karikot, mutta miten hän kokee onnen?
Niin, minkäs alan proffa tätä Platonia pohtii?
Yliopisto-opintoni takkusivat ja päättyivät, kun opinnot eivät edenneet asioihin tutustumatta, samalla töitä tehden ja kohtuuttoman rankasti juhlien.
Pidän silti itseäni alisuoriutujana siinä mielessä, että onnistumisen olosuhteiden ja edellytysten tunnistaminen, luominen, kehittäminen, ylläpito ja huolto on minulla vielä toistaiseksi saavuttamatta. - Totta kai tämä harmittaa. Haluisitko itse olla luuseri?! Totta kai pyrin kehittämään itseäni mahdollisuuksieni ja resurssieni mukaan.
Asioiden omaksuminen on minulla toisinaan hidasta, haurasta, heikkoa tai jopa olematonta.
Olen pahoillani.
Kiitos!
Kirjoitin tuon Platonin ihan vain vinkkinä, kun osa ihmisistä täällä kertoili ystävystymisen vaikeuksista.
Tuo "tasa-arvo luo ystävyyttä" on kokemuspohjani tukema ymmärtämäni kaava - ystävystymiseen.
Eli on tilanteissa, joissa ollaan samanarvoisia muiden osallistujien kanssa.
Sitten täytynee olla symppis, että muut haluavat olla tekemisissä kanssasi.
Siis itselläni on useita syviä, merkityksellisiä ystävyyssuhteita - ja taidan olla hyvä niissä.
Toki AO:ni on jotain tuiki tavallista - jotain luokkaa 108-113.
Parasta tahmeassa, mutta perusteellisessa oppimisessa on sen palkitsevuus.
'Voi juku' sitä avartumisen riemua, kun jonkun tuiki tavallisen sanan etymologia aukeaa.
Tai oikeastaan palkitsevuus onkin sitä, että kun jonkun asian saa sisäistettyä opituksi, sen on ajatellut yleensä niin läpi, että sen pystyy kristallin kirkkaasti välittämään miltei kelle tahansa, sillä keinoin, että hän sen melko varmasti ymmärtää.
On ihanaa olla taitava sanankäyttäjä. Se on käsittääkseni ehkä paras mahdollinen tapa kompensoida sitä, että on loppujenlopuksi melko vähäisesti kykeneväinen itse toteuttamaan mitään.
Ihan oikeasti, sanoissa on syytä olla tarkka, sillä mielestäni ja käsittääkseni sanoilla luodaan tulevaisuutta.
Yleisesti tykkään ja nautin hyvästä samanarvoisesta kohtaamisesta monien kanssa - se oikein paijaa sielua.
Mutta taas huutavan ansaitsematon vähempiarvoisuuden kokema on tietenkin asia, jota ei meistä ei halua kokea - se ei tee varmaan kaikkines hyvää.
Mutta sekin on suhteellista - ihminen on hyvin / tai suomalainen on hyvin hierarkisuuksia ymmärtävä ihminen - ja kukaan harvoinpa kokee epäoikeudenmukaisuutta siitä, että hierarkiassa ylempänä oleva nauttii enemmän etuja - mutta vastuu on aina kaksisuuntainen - hierarkiassa paremmissa asemissa olevilta odotetaan parempaa käytöstä, ja ei tämä ole mielestäni mitenkään kohtuuttoman epäreilua, - päinvastoin, - hyvä systeemi.
Mutta joo, ainahan sitä voi verbaalisesti pitää puoliansa kuin karhuemo.
Tai sitten voi kanssa vetää Clint Eastwoodit: leukaa rintaan, kylmää tuulenahavoittamaan katsetta ja puhetta yhteen puristettujen hampaiden välistä.
Mutta näiden käyttömahdollisuudet tietenkin riippuu, kuinka sidoksissa on siihen yhteyskompleksiin.
Just täksi suositan älykkäille ja hyvähierarkisille lempeitä miellyttäviä käytöstapoja ja -malleja, joihin pyrin itsekin parhaani mukaan täysin vilpittömästi opittautua.
Sosiaaliset taidot taitaa olla se varmin pääsytie hyväosaisuuteen ja hyvään ja onnelliseen elämään.
En ole koskaan käynyt virallisissa älykkyystesteissä, sen sijaan it-alan työpaikkoja hakiessa minulta on testattu älykkyyttä. Sijoitun kuulemma korkeakoulututkinnon suorittaneiden joukossa ihan kärkeen. Verbaalinen äkykkyys ja looginen päättelykyky aivan huippuluokkaa, matemaattinenkin äly huomattavasti keskitasoa parempi (ja verrokkiryhmä ne korkeakoulututkinnon suorittaneet) . Matikkaa olen itse pitänyt heikoimpana lenkkinäni, koska en ole lukenut pitkää matikkaa.
Mun henkilökohtainen heikkouteni on se, että mun on vaikea sietää tyhmiä ihmisiä. Esimerkkinä sellaisesta ihminen, joka ei ymmärrä miksi laskettaessa paljonko on 20 % jostain luvusta, kerrotaan se 0,2. Ei ymmärrä vaikka asia selitetetään hänelle moneen kertaa. Olen joskus aikoinani todistanut useammin kuin kerran myös tutkijalääkärille, miten mediaani voi olla nolla. Nämä esimerkkeinä asioista, joista ärsyynnyn. Olen todennut, että nuo tilanteet ärsyttävät, koska haluaisin itse edetä nopeammin.
Kun ikää on tullut lisää, olen oppinut ymmärtämään, että ihan kaikilta ihmisiltä, voin oppia jotakin. Ehkä ihmisten tavasta oppia ja ymmärtää, mutta yleensä kaikki ovat jossain asioissa hyviä.
Kunnioitan suuresti itseäni älykkäämpiä ihmisiä. Heillä leikkaa vielä nopeammin kuin mulla. Toisaalta eräs heistä kehui mut jonkun tiimi-illan jälkeen, kuinka olen teknisesti ihan omaa luokkaani.
Kuten muutkin ovat kertoneet, koulu oli mulle ihan älyttömän helppoa, kokeista tuli lukematta vähintään kaseja, yleensä ysejä. Empä viitsinyt juurikaan vaivautua.
Mulla on paljon ystäviä ja pystyn sopeuttamaan käytökseni eri tilanteisiin. Usein koen kuitenkin olevani erilainen. Mulla kuitenkin on myös niitä huippuälykkäitä ystäviä, ehkä alavalinnastani johtuen. Mutta niitä älyllisesti vertaisia tai parempia, on esim 30 hengen-tiimissä 3. Lähellä on useampi, mutta löytyy it-alalta ihan yksinkertaisiakin tyyppejä.
Vierailija kirjoitti:
Älykkyys ja muisti ovat kaksi eri asiaa.
Minun älykkyyteni vaivaa minua arkiasioissa, kun hahmotan asioita moniulotteisesti, eikä tämä rajoitu geometriaan. Hahmotan tilat ja rakennukset välittömästi, näen luvut ja niiden ominaisuudet, sanojen parillisuus / parittomuus ja sijainti näppäimistöllä, puhun takaperin. Kaiken näen jotenkin ulkopuolelta.
En myöskään kestä tyhmiä tai keskivertoisia ihmisiä. Tai tietenkin kestän kun on pakko, mutta en pidä. Joudun juomaan paljon viiniä että siedän aviomiestäni, jonka äo keskimääräinen (tai alle).
Otit sitten kuitenkin tyhmän miehen. Mitä se kertoo sinusta?
Aika moni dorka pitää itseään älykkämpiä tyhminä kun oma kasetti ei riitä.
Vaikeita tilanteita on itsellä ollut koska super älykäs.
Vit.. kaikki tyhmät. Ei jaksa ihmisiä, koska niillä ei ole mitään järkevää asiaa. Ja suuriosa on oikeesti tyhmiä.
Åålrajt, oot hyvä matikassa kun osaat laskea 20 % ja ne ku ei tajuu et se on 0,2* on tyhmiä.
Ei hyvää päivää ei sulla kaikki muumit laaksossa eikä siten mitään Mainitsemisen arvoista ÄO:ta voi ollakkaan.
Me älykkäät lasketaan prosentit PÄÄSSÄ ei tarvii laskinta varten muuntaa miksikään. Ja laskettiin takaperin ja kaikkiin suuntiin. Vaikeampia lukuja kun 20 % joka on 1/5.
Nojoo.
Kaikkea oon nähnykin kun tajusin olevani DI miestä fiksumpi. Mut se oli yli 50 v ja pilannu aivonsa nuoresta alkaen al-holilla. Joten ei enää tajunnu sitäkään, että aine pilaa aivot.
Sekin oli hauska logiikkatesti ”tajuatko että liiallinen ryyppääminen tyhmentää?” -en.
Aivan, olet kävelevä esim siitä.
Mulla 2 korkeakoulututkintoa ja sekä laskeminen että vieraat kielet sujuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vit.. kaikki tyhmät. Ei jaksa ihmisiä, koska niillä ei ole mitään järkevää asiaa. Ja suuriosa on oikeesti tyhmiä.
Suuri osa ei kuitenkaan kirjoita esimerkiksi "suuriosa".
Opettelen hieman edelleen kärsivällisyyttä ja esittämään hitaampaa, etteivät muut ihmiset vierasta / pelkää. Ikääntyminen on kohdallani alentanut kognitiivista nopeuttani ja muistitoimintojani, mikä vaikuttaa tehneen minusta jotenkin helpommin lähestyttävämmän suuremmalle ihmisjoukolle. Itsekin olen ihan tyytyväinen kun nykyisin saan joskus yllättyäkin sen sijaan, että tietäisin lopputulemat etukäteen. Myös havainnointikykyni on supistunut ja onkin ihan hyvä, ettei ihan kaikkea ympärillä olevaa tarvitse koko ajan huomioida. Silti, kuten on ennenkin ollut, myös melko vastikään päättyneessä viimeisimmässä parisuhteessani yksi erkaannuttavista tekijöistä taisivat olla erot päättelyn nopeudessa, tallentuneen tiedon määrässä ja vaikkapa navigointikyvyssä...
Jatkan vielä (pitääkseni keskustelua pinnalla), että kavereita ja tuttuja siis on, mutta en juuri mistään kavereiden keskusteluista koe saavani paljoakaan ns. itselleni älyllisellä puolella. Ihan kiva vaihtaa kuulumisia, mutta jos puhutaan jostain kiinnostavammasta niin keskustelu ei etene - meidän ajatukset logiikka menee liikaa eri suuntiin.