Miltä tuntuu nukutus ja siitä herääminen?

Nukutus ei tunnu yhtään miltään.

Minulla sen sijaan herääminen käy keskimääräistä hitaammin. Olen heräämössä tokkuraisena tuntikausia. Mutta se on ok, kun etukäteen tietää.

Muistan, että nukutusaine kirveli kädessä ja pyydettiin laskemaan kymmeneen. Itse nukahtaminen tapahtui hyvin nopeasti. Herätessä tärisin ja hampaat kalisi mutta se loppui, kun hoitaja antoi jotain lääkettä suoneen.

Samalta kuin nukkuminen. Minut on nukutettu muutaman kerran. Ei ole ollut pahoinvointia. En edes  tiennyt että sellaista voisi tulla.

Itse olen ollut nukutusta vaativissa leikkauksissa viisi kertaa. Pelkästään roudaus leikkaussaliin on ahdistava. Mieleen tulee, että voisiko tästä karata.

Perillä kun ollaan niin nukutus itsessään ei tietenkään tunnu miltään. Se tuntuu, jos kanyyliä ei saada suoneen ja pistellään huteja. Herää epäluottamus.

Karseinta on tietty heräämössä havahtuminen. Ollaan kuin manalan porteilla vailla yksityisyydensuojaa. Tajusin itsekin puhuvani ääneen omituisia. Esimerkiksi totesin, että en minä enää nuku. Vähän niin kuin vihjeeksi siitä, että pois pitäisi päästä.

Yleensä kipuja ei tunne heti leikkauksen jälkeen. Ne hyökkäävät kimppuun myöhemmin.

Nukahtamisen tunne on ihana ja todella nopea. Mut on nukutettu kaksi kertaa ja molemmilla on jostain syystä kivunlievitys jäänyt heräämössä. Se on ollut todella traumaattista kun herää aivan tokkurassa siihen leikkaushaavan aiheuttamaan kipuun ja on niin sekaisin ja tokkurassa ettei pysty kuin johonkin eläimelliseen huutoon. Toisessa sairaalassa sain siinä vaiheessa lihakseen lääkettä ja toisessa sanoivat että Ai sä oot hereillä, ota suun kautta Buranaa. Ja kun olin niin tokkurassa niin en osannut vaatia parempaa. Pelkään mahdollista seuraavaa kertaa näiden kamalien heräämökokemisten takia.

Jotkut kuulemma puhuu nukutuksessa kaikki rivoimmat salaisuutensa julki, että sikäli se hymy hoitajien kasvoilla voi yllättää!

Mut on nukutettu lukuisia kertoja, ja joka kerta on aina vähän erilainen. Joskus on jopa leikkausten jälkeen mennyt kunto ihan pohjiin, jotenkin ihan hassua.

Eka kerran kun minut nukutettiin, meni vuorokausi kunnolla heräämiseen, muistan vain pätkiä sieltä täältä. Toisen kerran oli lyhyempi leikkaus, ja vaikka olin vahvassa kipulääkityksessä niin olin pian heräämisen jälkeen täysin tietoinen ympäristöstäni.

Ensin alkoi nukuttaa ankarasti. Sitten oli hoitaja vähän ravistelemassa käsivarresta hereille ja kyselemässä vointia. Kun sanoin että nukuttaa vaan, antoi onneksi vielä jatkaa unia.

Eli ei tuntunut oikein miltään, eli ilmeisesti juuri siltä kuin pitikin. Leikkaus kesti jotain neljä tuntia, ei mitään havaintoa sen ajalta.

Nukutus sujui hyvin, aine kihelmoi kanyylissa, mutta sitten sammui valot.

Heraaminen olikin mielenkiintoinen, herasin vahvasti saikahtaen ilman syyta, ja adrenaliinipollyissa yritin lyoda hoitajaa ja nousta sangysta!   :O Ilmeisesti jotkut reagoivat aineisiin myos noi, silla hoitaja oli ystavallinen ja selitti missa olen ja kertoi ettei polvileikkauksen jaljilta kannata lahtea juoksemaan!

Nukutus ei miltään..herätessä oksettaa ...

Vierailija kirjoitti:

Jotkut kuulemma puhuu nukutuksessa kaikki rivoimmat salaisuutensa julki, että sikäli se hymy hoitajien kasvoilla voi yllättää!

Nukutuksen aikana potilaalla on intubaatioputki henkitorvessa eikä varmasti puhu yhtään mitään. Heräämössä juuri heräämisvaiheessa ja sen jälkeen voi toki puhua mitä sattuu muttei nukutuksen aikana.

Minut on nukutettu useamman kerran.

Ilkeintä nukutuksessa oli tippakanyylin laitto käteen, koska minulla on todella ohuet suonet ja joudutaan aina yrittämään useamman kerran ennen kuin onnistuu. Itse nukutus on itse asiassa hauska tunne; hups vain ja uni tulee! :-)

Kerran olen herännyt pahoinvoivana, muilla kerroilla vain tokkuraisena ja nukkunut uudelleen. Siinä se. Ei pelota.

Minut nukutettiin tänään elämäni ensimmäistä kertaa. Jännitin kamalasti!

Pulssini oli saliin mentäessä n.120, minulle laitettiin kanyyli ja sain aluksi rauhoittavaa. Sen jälkeen anestesialääkäri kyseli lempi vuodenaikaa enkä osaa sanoa vastasinko enää siihen. :D

Heräämössä ollessa yskin voimakkaasti ja kurkussa tuntui ikävä kaiherrus, mutta olo oli muuten ihan hyvä. Ei oksettanut, ainoastaan paineentunne leikkausalueella.

Tuntui kun olisi yövuoron jälkeen mennyt nukkumaan ja herännyt vähän kesken unien. :)

Noin tunnin verran pötkötin heräämössä ja sitten minut siirrettiin osastolle.

Mut on kerran nukutettu ja se tuntuu siltä että et ees olis ollu ees siellä. Vika sun muistikuva on kun se hoitaja asettaa sen maskin sun kasvoille ja sittten: pim! Olet nukahtanut. Sitten kun heräät on vähän semmonen että mitä että: olo. Sit on kans vähän sellanen tokkurainen olo. Mun ainakin oli tosi vaikee pitää silmät auki. Ei se tunnu kun vähän sellaselta oudon tokkuraiselta.

Muistan vain kun hoitaja tai lääkäri sanoi laittavansa nukutuslääkkeen ja samantien näkö hämärtyi. Sen jälkeen muistan heränneeni tavallisesta sairaalasängystä. Ei se tuntunut mulla miltään.

Hoitaja laittoi maskin kasvoille ja hetkessä olinkin jo unessa. Heräsin ihan virkeänä ja nousin istuma-asentoon. Katsoin seinäkelloa ja nousin ylös. Ei oksettanut ja järki kulki tuttuun tapaan. Siinä se. :D

Minut nukutettiin rintojenpienennystä varten ensimmäistä kertaa "oikeasti" ja minut myös intuboitiin ja kytkettiin hengityskoneeseen. Aiemmat kerrat ovat olleet vain ns. humautuksia. Nukahtamisesta en muista muuta kuin sen, että hoitotiimi tuntui rauhalliselta ja osaavalta ympärilläni, happimaski oli kasvojen yläpuolella hetken, kanyylista kämmeneen levisi jännä kihelmöivä tunne, joka parissa sekunnissa levisi koko kroppaan ja sen jälkeen en muista mitään.

Heräsin sairaalan heräämössä, en itse asiassa muista heräämisestä yhtään mitään muuta kuin sen, että yhtäkkiä olin vaan hereillä, virkeänä, ei siis ole samanlainen herääminen kuin esim. yöunien jäljiltä. Olenhan saattanut olla tokkurainen siinä, mutta itse en siitä mitään muista. Olo oli hyvä ja lämmin, lämpöpeittojen alla. Ja mikä parasta: tissini olivat niin pienet. Oi onnea!! :D

Vierailija kirjoitti:

Minut nukutettiin rintojenpienennystä varten ensimmäistä kertaa "oikeasti" ja minut myös intuboitiin ja kytkettiin hengityskoneeseen. Aiemmat kerrat ovat olleet vain ns. humautuksia. Nukahtamisesta en muista muuta kuin sen, että hoitotiimi tuntui rauhalliselta ja osaavalta ympärilläni, happimaski oli kasvojen yläpuolella hetken, kanyylista kämmeneen levisi jännä kihelmöivä tunne, joka parissa sekunnissa levisi koko kroppaan ja sen jälkeen en muista mitään.

Heräsin sairaalan heräämössä, en itse asiassa muista heräämisestä yhtään mitään muuta kuin sen, että yhtäkkiä olin vaan hereillä, virkeänä, ei siis ole samanlainen herääminen kuin esim. yöunien jäljiltä. Olenhan saattanut olla tokkurainen siinä, mutta itse en siitä mitään muista. Olo oli hyvä ja lämmin, lämpöpeittojen alla. Ja mikä parasta: tissini olivat niin pienet. Oi onnea!! :D

Lisään vielä, että kurkkua kaihersi intubaatioputken jäljiltä, ja astmaatikkona tuntui lievää hengenahdistusta, kun keuhkon lihaksisto oli relaksoituna leikkauksen ajan. Se juttu, että astma pitää hoitaa hyvin ennen leikkausta ja kohtauslääkkeet pitää ottaa saliin mukaan, ei ole mikään turhanpäiväinen varotoimenpide tai vitsi.

Kerran nukutettu, kauneuskirurginen toimenpide. Yllätyin, miten äkkiä taju lähti kankaalle, kun kymmeneen piti laskea, mutten tainnut ehtiä kuin kolmoseen, sitten pimeni.

Kun heräilin, oli joku happimaski tms. kasvoilla ja hoitaja otti sen pois. Sitten jokin kone alkoi piipata oikealla puolellani. Muistan ne hoitajan käskyt: hengitä, HENGITÄ! Tajusin ruveta itse hengittämään, ja pian olinkin jo täysin tolkuissani.

Tarjosivat siinä jotain pientä syömistä, mutten saanut pahemmin syötyä. Kotiin päästyäni oksensin.

Mutta kaiken kaikkiaan ihan pikkujuttu. No worries!