Lue keskustelun säännöt.
Alkaisitko puolisosi omaishoitajaksi, jos ikääntymisen / sairauden vuoksi hän tarvitsisi sellaista?
Kommentit (100)
Puoliso on perusluonteeltaan todella itsekeskeinen. Lasten ollessa pieniä ei pystynyt laittamaan heidän tai minun tarpeita etusijalle hetkeksikään. Hoidin siis kolme lasta alusta loppuun itse. Puoliso tietää, etten ala hänen omaishoitajaksi missään nimessä. Johonkin raja on laitettava, ettei suurinta osaa elämääni määritä toisten ihmisten tarpeet.
Epäilen, ettei puoliso itsekeskeisyydessään minuakaan pystyisi omaishoitamaan. Jos tekisi luulisin sen liittyvän ensisijaisesti rahaan ja omaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki. Kaveria ei jätetä.
Älä valehtele! Kun se vaikuttaa sun eläkkeeseen, sanot vaan, ettet tiennyt?
Tietysto pitää ottaa huomioon oma jaksaminen, mutta eläkkeestä en ole huolissani. Saanhan minä perintöä tukevaisuudessa, jolla voi elää.
Lähtökohtaisesti kuitenkin asia on niin, että kaveria ei jätetä. Jos en kykene olemaan omaishoitaja, niin yksin sitä kaveria ei jätetä sinne hoitokotiin.
En, se on sovittu asia. Olemme nähneet mihin se johtaa. Avioliitto pysyy avioliittona vaikka laitoksessa kunhan joku muu hoitaa hoitamisen.
Avioliiton vihkikaava on teennäinen ja tekopyhä. Nykyihmiselle sopisi kaavaan sanat: "kunnes sairaus tai muu rumuus meidät erottaa...". Olihan se kyllä ennenkin niin että mies jätti yleensä jos vaimo sairastui. Oksettaa nuo hääpippaloiden järjestämisetkin. Kunnioitan ja arvostan ihmistä joka jää puolisonsa rinnalle, se on todellista rakkautta.
Olen työskennellyt hoivakodissa. Useaa ikääntynyttä on hoitanut kotona puoliso joitakin vuosia. Kun sairastunut muuttaa hoivakotiin, yleensä sairastuneen elämänlaatu heikkenee huomattavasti (ei saa niin yksilöllistä hoitoa resurssipulan vuoksi yms), omaishoitajan taas paranee ja ovat helpottuneita.
Pitää siis miettiä, kumman tarpeet ja tunteet ovat tärkeämmät? En tiedä.
Olen kuullut useita kertoja hoitokodin asukkaan sanovan, että olisipa hän saanut olla kotona loppuajankin, ja puolison itkun sairastuneen kuollessa, että olisiko kuitenkin pitänyt jaksaa hoitaa kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lapseton sinkku, mutta myös köyhä työtön. Joudun asumaan näin aikuisenakin vanhan ja sairaan isäni kanssa. Välimme ovat huonot. Isä tarvitsee koko ajan enemmän apua ja mm. syyllistää minua kun en tee sitä ja tätä. Käytännössä siis olen ollut jo pitkään jonkinlainen hoitaja, vaikka olen useasti sanonut, että en halua sitä, enkä pysty siihen. Lisäksi itselläni on paljon omiakin ongelmia, kuten pahentunut ahdistus ja aspergeriakin on epäilty. Virallisia diagnooseja ei kuitenkaan ole. Isä haukkuu minua laiskaksi kun en ahdistukseltani pysty tekemään kotitöitä. Apua olen kyllä useita kertoja hakenut, mutta en ole sitä saanut. Ei tällaista itsekin avun tarpeessa olevaa ihmistä, joka ei pysty kunnolla huolehtimaan edes itsestään ja jonka mielenterveys on vaikean elämän ja useiden vaikeiden tapahtumien takia ihan romuna pitäisi joutua leikkimään jonkinlaista kodinhoitajaa tai omaishoitajaa kun ei siihen pysty. En voi muuttaa kun ei minulla ole muutakaan paikkaa, eikä pelkällä työmarkkinatuella vuokraa makseta. Isä ei anna minulle rahaa, enkä sitä vaadikaan. Tietysti maksaa omat ostoksensa, jos joudun käymään isälle kaupassa, mutta en saa ostaa niillä rahoilla mitään itselleni, en edes yhtä banaania. Joudun sitten käymään uudelleen kaupassa ostosten kanssa.
Sairasta hoitaisin. Vanhempaa en olisi huolinut eli ei tarvitsisi hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, mutta jos housuihinsa paskoo, laitokseen veisin.
Vierailija kirjoitti:
En. Minulta puuttuu kaikenlainen hoivavietti ja -taito. Hommaisin sen hyvään hoitokotiin.
Wow! Yksityinen hoitokoti maksaa 5000 eurosta ylöspäin/kk, riippuen mitä palveluita ottaa. Olette ilmeisen varakkaita. Meillä ei todellakaan olisi tuohon mahdollisuuksia.
Kunnan maksamaan hoitokotiinhan ei ketään hommata vaan sinne päästään kun kolme päivittäistä kotisairaanhoitokäyntiä ei enää riitä ja palveluntarpeenarviointi on todennut, että on aika päästä hoivakotiin. Sitten vielä jonotus, että jostain paikka vapautuu, siinäkin voi mennä jopa kuukausia.
Aika uskomatonta, että ihmiset ovat parisuhteissa joissa toinen jätettäisiin elämään yksin kotona siinä vaiheessa, kun on kaikkein avuttomimmillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, mutta jos housuihinsa paskoo, laitokseen veisin.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6693595/pdf/0650557.pdf
luepa tuo ensin, ennenkuin päästät ketään kotiapua. Liikunta korvataan Laxoberonilla!Saavat "myytyä" jättipakkaukset vanhuksille kun ei niitä kukaan kielläkään! Puolen litran pullo voidetta, jota ei SAA käyttää ilmestyi m ä ä r ä t t y n ä iholääkkeenä ja Laxoberonia jättipullo, vaikka se on vasta-aiheinen hänelle. Eikä kukaan lapsista osaa sanoa, miten se sinne äidin pöydälle oli ilmestynyt. TÖRKEÄÄ - lue linkin takaa. Apuaineissa on kyllä. SINÄHÄN me maksat myösvaikka et olisi näkemässäkään! KELA korvaa vanhoille kaiken:-(
En todellakaan ryhtyisi. Meillä on puolison kanssa sopimus, että yhteiskunta hoitaa. Pitkät duunarivuodet takana - otetaan verorahoille vastinetta ennen kuolemaa. Omaisuus alkaa olla käytetty, pian aika siirtyä nostamaan takaisin omia maksettuja veroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, mutta jos housuihinsa paskoo, laitokseen veisin.
Ajatteletteko te tosiaan, että laitokseen pääsee noin vaan? Eikö kukaan ole koskaan lukenut siitä, kuinka pitkää ihmiset hoidetaan nykyisin kotona ja kuinka katastrofaalinen tilanne on etenkin Helsingissä? Ihmiset makaavat kirjaimellisesti sängyissään odottamassa kotihoidon käyntejä, kun muuhun ei enää kykene, mutta laitospaikkaa ei saa koska "pärjää" vielä kotihoidon turvin. Ja kotona asumista aiotaan tulevaisuudessa lisätä entisestään, koska laitoshoito on niin kallista.
Eli kun puoliso sairastuu niin muutatte pois tai laitatte yhteisen asunnon myyntiin ja otatte omanne ja jätätte puolison järjestämään itselleen asunnon. Sen jälkeen hän saa elää yksin kotonaan siihen saakka että joskus muutaman vuoden kuluttua, riippuen kuinka nopeasti sairaus etenee, saa paikan hoivakodista.
Todellista rakkautta...
Itse olin mieheni omaishoitajana 10kk. Sairastui parantumattomaan syöpään. Tarvitsi jatkuvaa apua kotona ja saattajaa sairaalajaksoille.
Itselleni oli selvää, että oma työ tauolle siksi aikaa ja rinnalla kuljetaan loppuun asti.
Kotihoito kävi välillä apuna mutta pääasiassa kaksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, mutta jos housuihinsa paskoo, laitokseen veisin.
Ajatteletteko te tosiaan, että laitokseen pääsee noin vaan? Eikö kukaan ole koskaan lukenut siitä, kuinka pitkää ihmiset hoidetaan nykyisin kotona ja kuinka katastrofaalinen tilanne on etenkin Helsingissä? Ihmiset makaavat kirjaimellisesti sängyissään odottamassa kotihoidon käyntejä, kun muuhun ei enää kykene, mutta laitospaikkaa ei saa koska "pärjää" vielä kotihoidon turvin. Ja kotona asumista aiotaan tulevaisuudessa lisätä entisestään, koska laitoshoito on niin kallista.
Eli kun puoliso sairastuu niin muutatte pois tai laitatte yhteisen asunnon myyntiin ja otatte omanne ja jätätte puolison järjestämään itselleen asunnon. Sen jälkeen hän saa elää yksin kotonaan siihen saakka että joskus muutaman vuoden kuluttua, riippuen kuinka nopeasti sairaus etenee, saa paikan hoivakodista.
Todellista rakkautta...
Siksi makaavat sängyssä, kun ei pääse enää ylös. Liikaa lääkkeitä, vaikka niiden määrän kuuluisi iän myötä meillä kaikilla vähentyä, koska aineenvaihduntakin hidastuu. Siitä tulee myrkytystila, kun ei kukaan vähennä. Ja kun kaatuu, syy on selvä, eikä siltikään vähennetä, vaan annetaan levetirasetaamia. Siitä ei pääse eroon, kun se kuuluu vakiovalmisteisiin. Lakimies pitäisi pistää asialle, mut en viitsi. Poliisiasioita oikeesti olisivat:-.X
Ihmiset kommentoi täällä tyylillä että sinne vaan, laitoshoitoon. Ei ole nykypäivänä mikään itsestäänselvyys sinne pääseminen. Jonot on hirveät ja kotihoidossakin lukemattomia ihmisiä jotka eivät sinne enää kuuluisi vaan 24/7 hoitoon. Kyllä omaisten vastuulla on enenevässä määrin läheistensä hoidosta huolehtiminen.
Vierailija kirjoitti:
Olen työskennellyt hoivakodissa. Useaa ikääntynyttä on hoitanut kotona puoliso joitakin vuosia. Kun sairastunut muuttaa hoivakotiin, yleensä sairastuneen elämänlaatu heikkenee huomattavasti (ei saa niin yksilöllistä hoitoa resurssipulan vuoksi yms), omaishoitajan taas paranee ja ovat helpottuneita.
Pitää siis miettiä, kumman tarpeet ja tunteet ovat tärkeämmät? En tiedä.
Olen kuullut useita kertoja hoitokodin asukkaan sanovan, että olisipa hän saanut olla kotona loppuajankin, ja puolison itkun sairastuneen kuollessa, että olisiko kuitenkin pitänyt jaksaa hoitaa kotona.
Moni omainen luulee, että laitokseen mennään kuin sairaalaan ja tullaan terveinä ja nuortuneina takaisin.
Alusta alkaen pitäisi keskustella siitä, että lopullinen on lopullista.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset kommentoi täällä tyylillä että sinne vaan, laitoshoitoon. Ei ole nykypäivänä mikään itsestäänselvyys sinne pääseminen. Jonot on hirveät ja kotihoidossakin lukemattomia ihmisiä jotka eivät sinne enää kuuluisi vaan 24/7 hoitoon. Kyllä omaisten vastuulla on enenevässä määrin läheistensä hoidosta huolehtiminen.
Huolehdin sitä että minua ei tarvitse. Säästän rahaa tai menen halvimpaan mahdolliseen.
Ei olisi varmaankaan taloudellisesti mahdollista jäädä pois töistä (omaishoitajaksi), mutta varmaan yrittäisin järjestellä työt siten, että mahdollisimman pitkään voisi puoliso olla kotona.
Se ei oikeastaan ole omasta päätöksestä kiinni, vaan se on tilanne johon liu’utaan vähitellen. Kun rakas puoliso yli 40 avioliittovuoden jälkeen ei pysty itse solmimaan kengännauhojaan, varmasti jokainen on valmis auttamaan. Sitten apua ruvetaan tarvitsemaan muussakin pukeutumisessa, sitten ehkä ruokailussa.. jne pikkuhiljaa yhä enemmän. Ja eäänä päivänä huomaat olevasi omaishoitaja, tosin ilman virallista statusta ja sitä pientä rahasummaa, joka siitä maksetaan. Eikä siitä tilanteesta niin vain pääsekään pois! Riippuu tietenkin asuinkunnasta ja sen resursseista, mutta täällä ruuhka-Suomessa, missä me asumme, olet kyllä lopullisesti nalkissa.
No onhan se taakka. Ihme teeskentelyä ettei sitä voi suoraan sanoa. Voi olla lisäksi iloa ja voi olla että se hoitaminen on kaiken sen arvoista, mutta taakka se on ja on naurettavaa edes väittää ettei olisi. Siksi siihen myönnetään jopa lomapäiviä. Se että sanoo että se ei ole taakka, ei ainakaan auta omaishoitajia mitenkään. He tekevät hiton raskasta työtä joko ilman korvausta tai todella pienellä korvauksella ja usein oman terveyden kustannuksella. Jos he sanovat ääneen että taakka on ja taakalta tuntuu, niin toivottavasti kukaan ei mene heristelemään etusormeaan että ei noin saa sanoa.