13v poika, ollut aina epäluotettava, en jaksa enää lastani
Poikaan ei ole koko 13 vuoden aikana luottaa yhtään, ei pienenä, eikä nyt vieläkään. Jos hänelle sanoo jotakin, tekee toisin heti, kun silmä välttää.
Esim. pyytää autossa puhelimeni kuunnellakseen äänikirjaa, mutta kiellän selaamassa nettiä, voi vain kuunnella, heti kun lähden ajamaan enkä huomaa, poika selaa nettiä.
Jos jääkaappiin ostaa jotakin, mikä on tarkoitettu ruuanlaittoon ja erikseen kieltää syömästä, kun poika on hetken yksin kotona, se on syöty.
Pelipaikkoja ei noudata, siksi konsolit on lukitussa kaapissa, saa ne vain peliaikoina.
Jos on kotiintuloaika, ei ikinä ole tullut sovittuun aikaan, aina pitää soittaa monta kertaa ja kehottaa kotiin.
Lupaa tehdä läksyt ennen harkkoja, ei ole KOSKAAN tehnyt omatoimisesti, jollei ole kehottanut kymmeniä kertoja.
Olen kieltänyt tonkimasta laatikoita, missä on työpapereitani, usein ollessaan yksin kotona käy ko. laatikon ja muitakin kaappeja läpi ja penkoo kaiken.
Meillä on useampi lukittu kaappi ja vaatehuone, koska poikaan ei voi luottaa yhtään. Mikään puhe, tai etuuden menetys ei auta. Koulu menee hyvin ja kavereita on. On vaan kamala asua epäluotettavan ihmisen kanssa.
Onko kokemuksia vastaavasta?
Kommentit (1081)
Jotain on mennyt pahasti pieleen jo kauan sitten lapsesi ja sinun välisessä suhteessa. Onko sääntöjä ollut joka tilanteeseen jo pienestä pitäen? Miksi 13-vuotias ei saa mennä nettiin vaan pitää kuunnella äänikirjaa yms. Jokainen sääntö, jonka vanhemmat lapsilleen asettavat on oltava perusteltu jollain tavalla. Kukaan ei pysty elämään elämää, jossa sääntöjä on sääntöjen perään, kirjoituksesi ahdisti jo lukiessakin. Toivon, että haette apua nopeasti tilanteeseenne kodin ulkopuolelta. Liialliset säännöt toimivat samalla tavalla negatiivisesti kuin vapaakasvatuskin. Lapsi ei enää välitä säännöistä vaan jo periaatteestakin jättää ne noudattamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, kuulostaa tosi haastavalta vanhemmalle. Miten ihmeessä tuollainen tilanne ratkaistaan? :o
No siten että ei käydä alkuunkaan siellä ovella haistelemassa sitä ulkoilmaa, vaan pakotetaan ne ulkovaatteet päälle ilman mitään neuvotteluja asiasta!
Okei, kuulostaa sinänsä ihan loogiselta, että yrittää välttää tilanteita etukäteen. Mutta eikö se ODD-lapsi vastusta sitä pukeutumista joka tapauksessa?
Toki vastustaa... ja tästä syystä siis nimenomaan ne vaatteet pitää pakottaa päälle.
Okei. Tässä on nyt siltikin jotain, mitä en ihan hahmota. Diagnosoidaanko ODD tosiaan jo päiväkoti-ikäisellä? Ja onko tuossa vaiheessa jo kaikkia muita keinoja ja huomattu, että lapsen kanssa kaikki pitää aina tehdä pakottamalla?
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko kenellekään muulle sellainen olo, että ODD jankkaajalla itsellään on diagnoosi?
Samoin se on tehnyt jotain peruuttamatonta ja yrittää nyt täällä jankkaamalla vakuutella ennen kaikkea itselleen tehneensä oikein.
Tuo on esim. lastenmurhaajille tyypillistä, ne jankuttaa viimeisillä voimillaan vielä vankilassa sen lapsen olleen paha, se tarvitsi sen rangaistuksen (johon se kuoli) jne.
Tuo ODD-jankkaajanhan lapsellahan ei ole mitään diagnoosia, hän on vain päättänyt, että lapsi on tällainen ja siksi tällaiset keinot on sallittuja. Hän etsii lapsen "murtumispistettä" esimerkiksi viemällä lapsen sängyn ja petivaatteet. Tämä lasketaan lapsen laiminlyönniksi, ja on rikos. Siitä huolimatta hän oikeuttaa toimintansa sillä, että haluaa tehdä lapsestaan lainkuuliaisen kansalaisen -- rikkomalla itse lakia.
ODD:sta, narsismista ja psykopatiasta hän puhuu mieluusti -- mutta antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ei tunnu olevan tuttu. Se oireilee esim. niin, että henkilö kokee oikeudekseen rikkoa sääntöjä, jotka ovat hänestä typeriä ja eivät koske häntä (esim. lastensuojeluun liittyvät). Siihen kuuluu myös täysi raivo ja tappelu toisten kanssa, kunnes toinen alistuu (=ko. henkilön kasvatustavat).
Noin 10% ODD lapsista saa myöhemmin antisosiaalisen persoonallisuushäiriön diagnoosin. Kuulostaa minusta siltä, että vanhemmalla on ainakin antisosiaalisia piirteitä, lapsi on oppinut ne häneltä, ja nyt ollaan hätää kärsimässä.
Vierailija kirjoitti:
Tajuatko idiootti sadistinen autisti ettei ihmisten kanssa toimita näin.
Ihmiset toimii vuorovaikutuksena, ei niin, että autisti päättää jotain ja pakottaa kaikki muut tekemään päänsä mukaan.
Surullisinta sinussa on se ettet tiedä olevasi itse se poikkeava.
Tajuatko itse että lapsi ei kehitystasoltaan ole sellainen, että voisi päättää itsenäisesti omista asioistaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhmakkuushäiriöisillä lapsilla kovat keinot vain pahentaa tilannetta. He ovat jo valmiiksi haavoitettuja. Ei egoa lainkaan.
Eipäs vaan PARANTAA!
Tie on pitkä ja kivinen kulkea, sekä lapselle että vanhemmalle, mutta lopussa kiitos seisoo
Ei kyllä paranna. Eikä lopussa seiso kiitos. Vaan kaikkea muuta.
Mitä kiitettävää on murretusta lapsesta? Miksi joku vanhempi haluaa murtaa lapsensa? Miksi tämänkaltainen vanhempi edes pienessä, sairaassa mielessään kuvittelee toimivansa oikein ja lapsen parhaaksi? Ja edes hiukankaan kuvittelee, että lapsi on siitä kiitollinen. Ei, ei ole vaan vihaa vanhempaansa. Luultavasti ei edes halua tavata kuin pakosta. Jos sellaista pakkoa edes syntyy.
Olen kuvitellut, että jokainen vanhempi toivoo lapsestaan kasvavan vahvan, itsetuntoisen, empaattisen ja elämäniloisen ihmisen.
Kuka vanhempi haluaa jo lapsena murretun, surullisen, ahdistuneen, masentuneen ja itsetunnottoman ihmisen?
Ainoastaan mieleltään todella sairas ja sadistinen vanhempi. Joka vielä kehtaa sössöttää jostain ODD-syndroomasta tai paikan näyttämisestä, vedota siihen ja oikeuttaa käytöstään sillä.
Lapsen ihmisoikeuksien riistämiseen ei ole mitään oikeutta, siihen ei oikeuta mikään lapselle keksitty tai oikea diagnoosi Suomessa.
Aika harmittomaltahan tuo AP:n pojan käytös vaikuttaa, ja häntä on rangaistu sillä ettei yli kuukauteen ole saanut käyttää kännykkää ja pelilaitteita. Tuon ikäinen voisi tehdä paljon pahempiakin asioita, esim. myymälävarkaudet, huumeiden käyttö, alkoholin juominen, tulee kotiin vasta aamulla, väkivaltainen käytös jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, kuulostaa tosi haastavalta vanhemmalle. Miten ihmeessä tuollainen tilanne ratkaistaan? :o
No siten että ei käydä alkuunkaan siellä ovella haistelemassa sitä ulkoilmaa, vaan pakotetaan ne ulkovaatteet päälle ilman mitään neuvotteluja asiasta!
Okei, kuulostaa sinänsä ihan loogiselta, että yrittää välttää tilanteita etukäteen. Mutta eikö se ODD-lapsi vastusta sitä pukeutumista joka tapauksessa?
Toki vastustaa... ja tästä syystä siis nimenomaan ne vaatteet pitää pakottaa päälle.
Okei. Tässä on nyt siltikin jotain, mitä en ihan hahmota. Diagnosoidaanko ODD tosiaan jo päiväkoti-ikäisellä? Ja onko tuossa vaiheessa jo kaikkia muita keinoja ja huomattu, että lapsen kanssa kaikki pitää aina tehdä pakottamalla?
Tyypillisesti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko kenellekään muulle sellainen olo, että ODD jankkaajalla itsellään on diagnoosi?
Samoin se on tehnyt jotain peruuttamatonta ja yrittää nyt täällä jankkaamalla vakuutella ennen kaikkea itselleen tehneensä oikein.
Tuo on esim. lastenmurhaajille tyypillistä, ne jankuttaa viimeisillä voimillaan vielä vankilassa sen lapsen olleen paha, se tarvitsi sen rangaistuksen (johon se kuoli) jne.
Tuo ODD-jankkaajanhan lapsellahan ei ole mitään diagnoosia, hän on vain päättänyt, että lapsi on tällainen ja siksi tällaiset keinot on sallittuja. Hän etsii lapsen "murtumispistettä" esimerkiksi viemällä lapsen sängyn ja petivaatteet. Tämä lasketaan lapsen laiminlyönniksi, ja on rikos. Siitä huolimatta hän oikeuttaa toimintansa sillä, että haluaa tehdä lapsestaan lainkuuliaisen kansalaisen -- rikkomalla itse lakia.
ODD:sta, narsismista ja psykopatiasta hän puhuu mieluusti -- mutta antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ei tunnu olevan tuttu. Se oireilee esim. niin, että henkilö kokee oikeudekseen rikkoa sääntöjä, jotka ovat hänestä typeriä ja eivät koske häntä (esim. lastensuojeluun liittyvät). Siihen kuuluu myös täysi raivo ja tappelu toisten kanssa, kunnes toinen alistuu (=ko. henkilön kasvatustavat).
Noin 10% ODD lapsista saa myöhemmin antisosiaalisen persoonallisuushäiriön diagnoosin. Kuulostaa minusta siltä, että vanhemmalla on ainakin antisosiaalisia piirteitä, lapsi on oppinut ne häneltä, ja nyt ollaan hätää kärsimässä.
Ymmärsin tämän, ja epäilen, että kyseinen henkilö on lukenut mm. sen to train up a childin, joka on johtanut todella monen lapsen murhaan.
Melkein kaikki lasten murhat tapahtuu noilla ODD jankkaajan jutuilla, lapsi on paha, vastustaa, haetaan murtumispiste, ja se lapsi kuolee siinä prosessissa.
Nettivinkkasin tuon, katsotaan käyttikö se toria tai vpn, jääkö kiinni.
Etkö älyä omassa käytöksessäsi mitään parannettavaa ? Älä syytä lastasi jonka olet itse omalla esimerkilläsi pilannut. Luuletko että lapsesi voi sinuun luottaa , tai turvautua ? No ei todellakaan , kyllä ventovieraistakin saa tukea tarvittaessa , kun tollasesta narisijasta , sinuako on pakko kestää ????
Vierailija kirjoitti:
Aika harmittomaltahan tuo AP:n pojan käytös vaikuttaa, ja häntä on rangaistu sillä ettei yli kuukauteen ole saanut käyttää kännykkää ja pelilaitteita. Tuon ikäinen voisi tehdä paljon pahempiakin asioita, esim. myymälävarkaudet, huumeiden käyttö, alkoholin juominen, tulee kotiin vasta aamulla, väkivaltainen käytös jne.
Ihan kiltti ja normaali teini-ikäinen se on, ap ei edes tiedä mitä tarkoittaa oikeasti tottelematon tuon ikäinen (itselläni siis sisaruksina sellaisia kaksi kappaletta).
Ap kannattaa hakea apua itselleen, ehkä ne saisi välinsä korjattua.
Se ap poika on myös todella pitkähermoinen ja hyvä itsekuri, kun on kestänyt mielivaltaisia vanhempiaan, eli ihan normaali hermosto pojalla, en usko mihinkään poikkeavaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko kenellekään muulle sellainen olo, että ODD jankkaajalla itsellään on diagnoosi?
Samoin se on tehnyt jotain peruuttamatonta ja yrittää nyt täällä jankkaamalla vakuutella ennen kaikkea itselleen tehneensä oikein.
Tuo on esim. lastenmurhaajille tyypillistä, ne jankuttaa viimeisillä voimillaan vielä vankilassa sen lapsen olleen paha, se tarvitsi sen rangaistuksen (johon se kuoli) jne.
Tuo ODD-jankkaajanhan lapsellahan ei ole mitään diagnoosia, hän on vain päättänyt, että lapsi on tällainen ja siksi tällaiset keinot on sallittuja. Hän etsii lapsen "murtumispistettä" esimerkiksi viemällä lapsen sängyn ja petivaatteet. Tämä lasketaan lapsen laiminlyönniksi, ja on rikos. Siitä huolimatta hän oikeuttaa toimintansa sillä, että haluaa tehdä lapsestaan lainkuuliaisen kansalaisen -- rikkomalla itse lakia.
ODD:sta, narsismista ja psykopatiasta hän puhuu mieluusti -- mutta antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ei tunnu olevan tuttu. Se oireilee esim. niin, että henkilö kokee oikeudekseen rikkoa sääntöjä, jotka ovat hänestä typeriä ja eivät koske häntä (esim. lastensuojeluun liittyvät). Siihen kuuluu myös täysi raivo ja tappelu toisten kanssa, kunnes toinen alistuu (=ko. henkilön kasvatustavat).
Noin 10% ODD lapsista saa myöhemmin antisosiaalisen persoonallisuushäiriön diagnoosin. Kuulostaa minusta siltä, että vanhemmalla on ainakin antisosiaalisia piirteitä, lapsi on oppinut ne häneltä, ja nyt ollaan hätää kärsimässä.
ODD ei ole mikään yksittäinen sairaus, vaan oireyhtymä...
Tunnusmerkistöön kuuluu lukuisia narsismille yhteisiä ominaispiirteitä, esimerkiksi juuri tuo mainitsemasi kuvitelma, että on niin erityinen ettei säännöt kosketa juuri häntä.
ODD-tapaus on myös valmis hyvinkin voimakkaaseen fyysiseen väkivaltaan konfliktitilanteissa, ja tästä syystä ODD pitäisikin pyrkiä kitkemään lapsesta jo siinä vaiheessa, kun hän ei vielä ole fyysisesti vaarallisen vahva
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhmakkuushäiriöisillä lapsilla kovat keinot vain pahentaa tilannetta. He ovat jo valmiiksi haavoitettuja. Ei egoa lainkaan.
Eipäs vaan PARANTAA!
Tie on pitkä ja kivinen kulkea, sekä lapselle että vanhemmalle, mutta lopussa kiitos seisoo
Ei kyllä paranna. Eikä lopussa seiso kiitos. Vaan kaikkea muuta.
Mitä kiitettävää on murretusta lapsesta? Miksi joku vanhempi haluaa murtaa lapsensa? Miksi tämänkaltainen vanhempi edes pienessä, sairaassa mielessään kuvittelee toimivansa oikein ja lapsen parhaaksi? Ja edes hiukankaan kuvittelee, että lapsi on siitä kiitollinen. Ei, ei ole vaan vihaa vanhempaansa. Luultavasti ei edes halua tavata kuin pakosta. Jos sellaista pakkoa edes syntyy.Olen kuvitellut, että jokainen vanhempi toivoo lapsestaan kasvavan vahvan, itsetuntoisen, empaattisen ja elämäniloisen ihmisen.
Kuka vanhempi haluaa jo lapsena murretun, surullisen, ahdistuneen, masentuneen ja itsetunnottoman ihmisen?
Ainoastaan mieleltään todella sairas ja sadistinen vanhempi. Joka vielä kehtaa sössöttää jostain ODD-syndroomasta tai paikan näyttämisestä, vedota siihen ja oikeuttaa käytöstään sillä.Lapsen ihmisoikeuksien riistämiseen ei ole mitään oikeutta, siihen ei oikeuta mikään lapselle keksitty tai oikea diagnoosi Suomessa.
Siis lapsella toki voi olla uhmakkuushäiriö ja/tai ADHD, mutta kasvatukseen on saatavissa apua ja tukea.
Mutta en kyllä näe, että väkivaltainen pakottaminen on ratkaisu arjen haasteisiin. Yrittäisin selvittää lapsen poikkeuksellisen uhmakkaan käytöksen syitä koululääkärini kautta, ja saada sitä kautta perhetyöntekijän tai koulupsykologin kasvatuksen tueksi, jos itsestä tuntuu, että oma jaksaminen on tapissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, kuulostaa tosi haastavalta vanhemmalle. Miten ihmeessä tuollainen tilanne ratkaistaan? :o
No siten että ei käydä alkuunkaan siellä ovella haistelemassa sitä ulkoilmaa, vaan pakotetaan ne ulkovaatteet päälle ilman mitään neuvotteluja asiasta!
Okei, kuulostaa sinänsä ihan loogiselta, että yrittää välttää tilanteita etukäteen. Mutta eikö se ODD-lapsi vastusta sitä pukeutumista joka tapauksessa?
Toki vastustaa... ja tästä syystä siis nimenomaan ne vaatteet pitää pakottaa päälle.
Okei. Tässä on nyt siltikin jotain, mitä en ihan hahmota. Diagnosoidaanko ODD tosiaan jo päiväkoti-ikäisellä? Ja onko tuossa vaiheessa jo kaikkia muita keinoja ja huomattu, että lapsen kanssa kaikki pitää aina tehdä pakottamalla?
Tyypillisesti on.
Ei, en mä kyllä millään usko tätä. Puhut ihan vastaan kaikkea tietoa ODD:sta. Olet jotenkin päättänyt, että sinulla on "parempaa" tietoa ODD:sta kuin alan asiantuntijoilla ja siksi ehdotat tuota rangaistusten koventamista. Se tosiaan varmasti johtaa lapsen minän murtumiseen, mutta se ei ole mikään hyvä juttu vaan sairastuttaa lapsen. Pahimmassa tapauksessa tämä lapsi saa sitten joskus omia lapsia ja siirtää traumansa seuraavaankin sukupolveen. Alkaa vanhempana toistaa hokea samoja uskomuksia ja käyttää samoja menetelmia, joiden uhriksi on itse lapsena joutunut. Toivottavasti sinulle itsellesi ei ole käynyt näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se sama äiti kirjoitti:

Ymmärrätköhän ollenkaan, millaisiin tilanteisiin näiden lasten kanssa tuolla asenteella joutuu?
Ihan kokemuksesta tiedän että fyysiseksi vääntämiseksi menee.
Puolen tunnin päästä molemmat, sekä lapsi että aikuinen on hiestä märkänä, mutta lapsella on viimein ne ulkovaatteet päällä.
Näissä tilanteissa on ihan keskeistä, että vanhempi ei anna periksi!
Ratkaisu siis EI OLE, että pihalle ei mennä ollenkaan, koska tässäkin skenaariossa lapsi voitti, hänen ei tarvinnut pukeutua...
Ei, pihalle mennään kun kerran on niin päätetty, ja todellakin ulkovaatteissa
Tajuatko idiootti sadistinen autisti ettei ihmisten kanssa toimita näin.
Ihmiset toimii vuorovaikutuksena, ei niin, että autisti päättää jotain ja pakottaa kaikki muut tekemään päänsä mukaan.
Surullisinta sinussa on se ettet tiedä olevasi itse se poikkeava.
Siis jos on aamulla kiireinen lähtö päiväkotiin tai vaikka hammaslääkäriin ja uhmaikäinen 2-vuotias kirkuu alusvaatteisillaan lattialla ja pakkasta on 20 astetta, kuinka selvität tilanteen?
Tietty, jos puhutaan vain 13-vuotiaista, niin asia on vähän eri...
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko kenellekään muulle sellainen olo, että ODD jankkaajalla itsellään on diagnoosi?
Samoin se on tehnyt jotain peruuttamatonta ja yrittää nyt täällä jankkaamalla vakuutella ennen kaikkea itselleen tehneensä oikein.
Tuo on esim. lastenmurhaajille tyypillistä, ne jankuttaa viimeisillä voimillaan vielä vankilassa sen lapsen olleen paha, se tarvitsi sen rangaistuksen (johon se kuoli) jne.
Tuo ODD-jankkaajanhan lapsellahan ei ole mitään diagnoosia, hän on vain päättänyt, että lapsi on tällainen ja siksi tällaiset keinot on sallittuja. Hän etsii lapsen "murtumispistettä" esimerkiksi viemällä lapsen sängyn ja petivaatteet. Tämä lasketaan lapsen laiminlyönniksi, ja on rikos. Siitä huolimatta hän oikeuttaa toimintansa sillä, että haluaa tehdä lapsestaan lainkuuliaisen kansalaisen -- rikkomalla itse lakia.
ODD:sta, narsismista ja psykopatiasta hän puhuu mieluusti -- mutta antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ei tunnu olevan tuttu. Se oireilee esim. niin, että henkilö kokee oikeudekseen rikkoa sääntöjä, jotka ovat hänestä typeriä ja eivät koske häntä (esim. lastensuojeluun liittyvät). Siihen kuuluu myös täysi raivo ja tappelu toisten kanssa, kunnes toinen alistuu (=ko. henkilön kasvatustavat).
Noin 10% ODD lapsista saa myöhemmin antisosiaalisen persoonallisuushäiriön diagnoosin. Kuulostaa minusta siltä, että vanhemmalla on ainakin antisosiaalisia piirteitä, lapsi on oppinut ne häneltä, ja nyt ollaan hätää kärsimässä.
ODD ei ole mikään yksittäinen sairaus, vaan oireyhtymä...
Tunnusmerkistöön kuuluu lukuisia narsismille yhteisiä ominaispiirteitä, esimerkiksi juuri tuo mainitsemasi kuvitelma, että on niin erityinen ettei säännöt kosketa juuri häntä.
ODD-tapaus on myös valmis hyvinkin voimakkaaseen fyysiseen väkivaltaan konfliktitilanteissa, ja tästä syystä ODD pitäisikin pyrkiä kitkemään lapsesta jo siinä vaiheessa, kun hän ei vielä ole fyysisesti vaarallisen vahva
Ja entäs kun se ODD on vanhemmalla? Kun vanhempi pitää itseään niin erityisenä, että normaalit lapsenkasvatuksen perusperiaatteet eivät koske häntä ja hän saa laiminlyödä lasta vakavasti henkisesti? Miten tällaista perhettä tulisi tukea? Äläkä nyt ehdota, että vanhemman pitää ottaa "peukaloruuvit" käyttöön...
Vierailija kirjoitti:
Se sama äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, kuulostaa tosi haastavalta vanhemmalle. Miten ihmeessä tuollainen tilanne ratkaistaan? :o
No siten että ei käydä alkuunkaan siellä ovella haistelemassa sitä ulkoilmaa, vaan pakotetaan ne ulkovaatteet päälle ilman mitään neuvotteluja asiasta!
Ymmärrätköhän ollenkaan, millaisiin tilanteisiin näiden lasten kanssa tuolla asenteella joutuu?
Ihan kokemuksesta tiedän että fyysiseksi vääntämiseksi menee.
Puolen tunnin päästä molemmat, sekä lapsi että aikuinen on hiestä märkänä, mutta lapsella on viimein ne ulkovaatteet päällä.
Näissä tilanteissa on ihan keskeistä, että vanhempi ei anna periksi!
Ratkaisu siis EI OLE, että pihalle ei mennä ollenkaan, koska tässäkin skenaariossa lapsi voitti, hänen ei tarvinnut pukeutua...
Ei, pihalle mennään kun kerran on niin päätetty, ja todellakin ulkovaatteissa
Eli fyysistä väkivaltaa. Sen jälkeen siellä ulkona on varmasti mukavaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko kenellekään muulle sellainen olo, että ODD jankkaajalla itsellään on diagnoosi?
Samoin se on tehnyt jotain peruuttamatonta ja yrittää nyt täällä jankkaamalla vakuutella ennen kaikkea itselleen tehneensä oikein.
Tuo on esim. lastenmurhaajille tyypillistä, ne jankuttaa viimeisillä voimillaan vielä vankilassa sen lapsen olleen paha, se tarvitsi sen rangaistuksen (johon se kuoli) jne.
Tuo ODD-jankkaajanhan lapsellahan ei ole mitään diagnoosia, hän on vain päättänyt, että lapsi on tällainen ja siksi tällaiset keinot on sallittuja. Hän etsii lapsen "murtumispistettä" esimerkiksi viemällä lapsen sängyn ja petivaatteet. Tämä lasketaan lapsen laiminlyönniksi, ja on rikos. Siitä huolimatta hän oikeuttaa toimintansa sillä, että haluaa tehdä lapsestaan lainkuuliaisen kansalaisen -- rikkomalla itse lakia.
ODD:sta, narsismista ja psykopatiasta hän puhuu mieluusti -- mutta antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ei tunnu olevan tuttu. Se oireilee esim. niin, että henkilö kokee oikeudekseen rikkoa sääntöjä, jotka ovat hänestä typeriä ja eivät koske häntä (esim. lastensuojeluun liittyvät). Siihen kuuluu myös täysi raivo ja tappelu toisten kanssa, kunnes toinen alistuu (=ko. henkilön kasvatustavat).
Noin 10% ODD lapsista saa myöhemmin antisosiaalisen persoonallisuushäiriön diagnoosin. Kuulostaa minusta siltä, että vanhemmalla on ainakin antisosiaalisia piirteitä, lapsi on oppinut ne häneltä, ja nyt ollaan hätää kärsimässä.
ODD ei ole mikään yksittäinen sairaus, vaan oireyhtymä...
Tunnusmerkistöön kuuluu lukuisia narsismille yhteisiä ominaispiirteitä, esimerkiksi juuri tuo mainitsemasi kuvitelma, että on niin erityinen ettei säännöt kosketa juuri häntä.
ODD-tapaus on myös valmis hyvinkin voimakkaaseen fyysiseen väkivaltaan konfliktitilanteissa, ja tästä syystä ODD pitäisikin pyrkiä kitkemään lapsesta jo siinä vaiheessa, kun hän ei vielä ole fyysisesti vaarallisen vahva
Antisosiaalinen ihminen ei ajattele olevansa niin erityinen, etteivätkö säännöt koskisi heitä. Heidän mielestään jotkut säännöt ovat vain typeriä, eikä niitä siksi tarvitse noudattaa. Sinä suhtaudut näin lastensuojeluun liittyviin lakeihin.
Kukaan ei ole väittänyt ODD:n olevan sairaus. Hyvä, että saimme väärinymmärryksesi korjatuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, kuulostaa tosi haastavalta vanhemmalle. Miten ihmeessä tuollainen tilanne ratkaistaan? :o
No siten että ei käydä alkuunkaan siellä ovella haistelemassa sitä ulkoilmaa, vaan pakotetaan ne ulkovaatteet päälle ilman mitään neuvotteluja asiasta!
Okei, kuulostaa sinänsä ihan loogiselta, että yrittää välttää tilanteita etukäteen. Mutta eikö se ODD-lapsi vastusta sitä pukeutumista joka tapauksessa?
Toki vastustaa... ja tästä syystä siis nimenomaan ne vaatteet pitää pakottaa päälle.
Okei. Tässä on nyt siltikin jotain, mitä en ihan hahmota. Diagnosoidaanko ODD tosiaan jo päiväkoti-ikäisellä? Ja onko tuossa vaiheessa jo kaikkia muita keinoja ja huomattu, että lapsen kanssa kaikki pitää aina tehdä pakottamalla?
Tyypillisesti on.
Ei, en mä kyllä millään usko tätä. Puhut ihan vastaan kaikkea tietoa ODD:sta. Olet jotenkin päättänyt, että sinulla on "parempaa" tietoa ODD:sta kuin alan asiantuntijoilla ja siksi ehdotat tuota rangaistusten koventamista. Se tosiaan varmasti johtaa lapsen minän murtumiseen, mutta se ei ole mikään hyvä juttu vaan sairastuttaa lapsen. Pahimmassa tapauksessa tämä lapsi saa sitten joskus omia lapsia ja siirtää traumansa seuraavaankin sukupolveen. Alkaa vanhempana toistaa hokea samoja uskomuksia ja käyttää samoja menetelmia, joiden uhriksi on itse lapsena joutunut. Toivottavasti sinulle itsellesi ei ole käynyt näin.
Suosittelen lukemaan sen Douglas Rileyn kirjan, mihin tuolla aiemmin viittasin.
Ja sille nettivinkkaajalle terveisiä... En ole missään kirjoituksessani kehottanut mihinkään fyysiseen väkivaltaan ketään, vaan päinvastoin todennut että tutkimusten mukaan fyysinen kurittaminen toimii ODD-tapauksiin huonosti, eli en nyt oikein tiedä mihin laittomuuteen olen näissä kirjoituksissani syyllistynyt...
Aloittajan lapsi ei ole ODD. Joten toivottavasti jo lopetat, sinä siitä jankkaava. Minua muutenkin yököttää nämä peukaloruuvijutut.
Aloittajalla on ilmeisesti niin paljon turhia, epäloogisia ja pojan ikään nähden ihmeellisiä sääntöjä, että tuskin kukaan niitä pystyy noudattamaan. Aloittaja menee aina niissä edellä.
Oletan, että aloittajalla on joku tarve kontrolloida ja elää jossain sääntöjen ihmeellisessä maailmassa. Se tuo hänelle ehkä turvaa, mutta läheisilleen kaaosta.
Poika ei tosiaan voi millään pysyä perässä, aloittaja luo, keksii ja muuttaa sääntöjä kaiken aikaa. Rangaistukset ovat rikkeisiin nähden täysin kohtuuttomia.
Miksi kotona tarvitaan tosiaan noita lukittuja kaappeja noin paljon?
Miten aloittaja perustelee, että 13-vuotias poika on valehdellut ja ollut epäluotettava 13 vuotta?
Monet muutkin ovat tätä kysyneet, kiitos vastauksesta!
Soitat sossuun, ja pyydät aivan jonkun muun ulkopuolisen juttelemaan vaikka rautalangasta lapsesi kanssa.
On se kumla, että rangaistuksista huolimatta ei uskota sitä mitä vanhempi edes koittaa ja yrittää sanoa.
Ps. Näet vielä sen päivän kun hänellä on käytöksensä takia _kaikki_ mennyt päin metsää, ja tulee parkuen pyytämään anteeksi ettei alusta asti sua ole kuunellut.