Lue keskustelun säännöt.
13v poika, ollut aina epäluotettava, en jaksa enää lastani
06.12.2020 |
Poikaan ei ole koko 13 vuoden aikana luottaa yhtään, ei pienenä, eikä nyt vieläkään. Jos hänelle sanoo jotakin, tekee toisin heti, kun silmä välttää.
Esim. pyytää autossa puhelimeni kuunnellakseen äänikirjaa, mutta kiellän selaamassa nettiä, voi vain kuunnella, heti kun lähden ajamaan enkä huomaa, poika selaa nettiä.
Jos jääkaappiin ostaa jotakin, mikä on tarkoitettu ruuanlaittoon ja erikseen kieltää syömästä, kun poika on hetken yksin kotona, se on syöty.
Pelipaikkoja ei noudata, siksi konsolit on lukitussa kaapissa, saa ne vain peliaikoina.
Jos on kotiintuloaika, ei ikinä ole tullut sovittuun aikaan, aina pitää soittaa monta kertaa ja kehottaa kotiin.
Lupaa tehdä läksyt ennen harkkoja, ei ole KOSKAAN tehnyt omatoimisesti, jollei ole kehottanut kymmeniä kertoja.
Olen kieltänyt tonkimasta laatikoita, missä on työpapereitani, usein ollessaan yksin kotona käy ko. laatikon ja muitakin kaappeja läpi ja penkoo kaiken.
Meillä on useampi lukittu kaappi ja vaatehuone, koska poikaan ei voi luottaa yhtään. Mikään puhe, tai etuuden menetys ei auta. Koulu menee hyvin ja kavereita on. On vaan kamala asua epäluotettavan ihmisen kanssa.
Onko kokemuksia vastaavasta?
Kommentit (1081)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tässä keskustelussa on esitetty paljon argumentteja, miksi ns. peukaloruuvin kiristäminen - jonka kannalla itsekin näytät olevan - EI aina ole paras vaihtoehto. Sulla puolestaan ei näytä olevan mitään pätevää argumenttia omien väitteidesi tueksi. Menetelmän helppous ei valitettavasti riitä argumentiksi.
Tässä keskustelussa käytännössä kaikki peukaloruuvi-metodia paheksuvat argumentit perustuu omiin kokemuksiin omista helpoista lapsista...
Itse olen kuopukseni, joka ihan selkeästi täytti ODD-kriteerit saanut kuriin juuri tuolla "peukaloruuvilla"
...ja lisään vielä, että missään nimessä tuo menetelmä ei ole mikään "helppo", sen enempää lapselle kuin vanhemmallekaan :(
Mutta mikään muu ei tosiaan tehonnut, ne pehmeät keinot kyllä käytiin läpi ennen sitä, trust me!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava ajatus, ettei lapsi ole valmis minkäänlaiseen valta-asemaan, koska on kehittymätön. Aika jyrkkä näkemys? Syökö sun lapsi (minkä ikäinen) kaiken ruoan minkä sä hänen lautaselleen laitat vai onko hänellä valta päättää, minkä verran hän lautaselta syö? Ja miten tämä vallan puuttuminen hänelle osoitetaan?
Mut jos tarkoitit pikemminkin sitä, että hänellä ei ole valta-asemaa niin sanotusti aikuisen yli, niin tässä keskustelussa on väitelty pikemminkin siitä, miten tämä vallan puuttuminen pitäisi osoittaa. Seisotetaanko nurkassa, määrätäänkö pelikieltoa, keskustellaanko, jäähytetäänkö vai mitä? Ei olekaan enää ihan niin yksinkertaista. Jos olisi, niin eihän mitään kasvatusoppaita tai näitä keskusteluita tarvittaisi.
Valta-asemalla tarkoitin nimenomaan suhdetta muihin ihmisiin nähden.
ja mitä tulee tuohon osoittamiseen, keinot valitaan sen mukaan mikä tepsii, luonnollisesti sieltä pehmeästä päästä aloittaen, mutta epäröimättä koventaen, mikäli ne pehmeämmät keinot ei tepsi!
No, tässä keskustelussa on esitetty paljon argumentteja, miksi ns. peukaloruuvin kiristäminen - jonka kannalla itsekin näytät olevan - EI aina ole paras vaihtoehto. Sulla puolestaan ei näytä olevan mitään pätevää argumenttia omien väitteidesi tueksi. Menetelmän helppous ei valitettavasti riitä argumentiksi.
Veit sanat suustani! Pelkoni on, että joku kokeilee sitä rangaistusten koventamista ihan liian pitkälle ennen kuin tajuaa, että lapseen olisi tepsinyt joku ihan muu lähestymistapa. Siinä ehtii monta asiaa rikki, ja niitä voi olla vaikea korjata jälkeenpäin (ei onneksi mahdotonta).
Tässä ketjussa on ollut muutamia, joiden lapsella on ilmeisesti diagnosoitu ODD, enkä ota näihin kantaa. Mutta ketjussa on myös niitä, jotka näkevät lapsensa "hankalina" ja "uhmakkaina" ja ovat suoraan siirtymässä kovempiin rangaistuksiin. Silloin soi itselläni hälytyskellot, että nyt on vanhemman ja lapsen dynamiikka pielessä ja vanhempi toimii omista ennakkoluuloistaan käsin.
No ehkä rangaistukset eivät ole estäneet jo tapahtuneita rikoksia.
Rikosnimikkeiden poisto tavallaan estää rikokset: jos varastaminen ei olisi rikos, niin mitään ei varastettaisi, sitten vaan otettaisiin kaverin polkupyörä tai naapurin auto.
Tarkoitan tällä sitä, että jos kotona on säännöt, että vanhempien kaappeja ei saa tonkia tai että jääkaapista ei saa syödä herkkuja, jotka on tarkoitettu kaikille, niin tottahan niiden sääntöjen rikkomisesta pitää jokin sanktio tulla. Säännöillä ei ole mitään merkitystä, jos ei ole mitään merkitystä, noudatetaanko niitä vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tässä keskustelussa on esitetty paljon argumentteja, miksi ns. peukaloruuvin kiristäminen - jonka kannalla itsekin näytät olevan - EI aina ole paras vaihtoehto. Sulla puolestaan ei näytä olevan mitään pätevää argumenttia omien väitteidesi tueksi. Menetelmän helppous ei valitettavasti riitä argumentiksi.
Tässä keskustelussa käytännössä kaikki peukaloruuvi-metodia paheksuvat argumentit perustuu omiin kokemuksiin omista helpoista lapsista...
Itse olen kuopukseni, joka ihan selkeästi täytti ODD-kriteerit saanut kuriin juuri tuolla "peukaloruuvilla"
Joo mut edelleenkään tässä ei puhuta pelkästään ODD-lapsista. Ja mä olen paheksunut peukaloruuvia eikä mulla ole todellakaan helppo lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tässä keskustelussa on esitetty paljon argumentteja, miksi ns. peukaloruuvin kiristäminen - jonka kannalla itsekin näytät olevan - EI aina ole paras vaihtoehto. Sulla puolestaan ei näytä olevan mitään pätevää argumenttia omien väitteidesi tueksi. Menetelmän helppous ei valitettavasti riitä argumentiksi.
Tässä keskustelussa käytännössä kaikki peukaloruuvi-metodia paheksuvat argumentit perustuu omiin kokemuksiin omista helpoista lapsista...
Itse olen kuopukseni, joka ihan selkeästi täytti ODD-kriteerit saanut kuriin juuri tuolla "peukaloruuvilla"
Kiinnostelee tietää minkä ikäisestä lapsesta on kysymys? Millaiset välinne ovat? Osaatko kertoa miksi lapselle kehittyi ODD?
Missä kaikkialla oireili? Oireileeko edelleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ehkä rangaistukset eivät ole estäneet jo tapahtuneita rikoksia.
Rikosnimikkeiden poisto tavallaan estää rikokset: jos varastaminen ei olisi rikos, niin mitään ei varastettaisi, sitten vaan otettaisiin kaverin polkupyörä tai naapurin auto.
Tarkoitan tällä sitä, että jos kotona on säännöt, että vanhempien kaappeja ei saa tonkia tai että jääkaapista ei saa syödä herkkuja, jotka on tarkoitettu kaikille, niin tottahan niiden sääntöjen rikkomisesta pitää jokin sanktio tulla. Säännöillä ei ole mitään merkitystä, jos ei ole mitään merkitystä, noudatetaanko niitä vai ei.
Seurauksia (loogisia sellaisia) täällä ei ole kukaan vastustanut. On vastustettu mm. sitä että lasta seisotetaan nurkassa.
Mielestäni seuraavat askeleet tulevat olemaan seuraavat (tämä ei sitten tule välttämättä olemaan helppoa)
1 . Otetaan yhteyttä koululääkäriin ja varataan aika. Ennen ko. aikaa varataan itseltä aikaa, jolloin kirjoitetaan muistiin lapsen käytösongelmat aivan alusta alkaen. Onko niitä muita kuin valehtelu? Voiko jatkuva kiellettyjen asioiden tekeminen yksinkertaisiesti johtua siitä, että hän ei muista kieltoja tai on niin impulsiivinen, että kiellot menevät siksi kuuroille korville? Kirjaa siis käytösongelmat mitään unohtamatta ja arvottamatta, mistä ne voisivat johtua. Ota myös yhteyttä opettajiin ja kysele tarkemmin kuinka lapsella tunnilla tekeminen sujuu. Pystyykö keskittymään opetukseen? Tarvitseeko ohjausta enemmän kuin muut ikäisensä? Millaista oli tarhassa ja eskarissa? Millaista palautetta lapsi sai sieltä?
2. Nyt sinne lääkäriin kaikkien näiden tietojen kanssa. Tämän tapaamisen tavoitteena on päästä psykologin arvioon tai ainakin saada perhetyöntekijä kotiin katsomaan miten teillä homma käytännössä sujuu. Perhetyöntekijä ei ole uhka vaan mahdollisuus. Toiset silmät, jotka voivat arvioida lapsen käytöstä objektiivisesti.
3. Rutiinit, rutiinit, rutiinit. Teillä toivottavasti on koululääkärikäynnin jälkeen seuraavat askelmerkit jo selvillä. Sillä välin kun niitä odotellaan, täytyy lapsen kanssa aloittaa tiukkojen rutiinien opettelu. Aamulla tehdään aina (valvotusti) tietyt asiat, koulun jälkeen tehdään (valvotusti) läksyt ja illalla tehdään (valvotusti) nukkumaanmenorutiinit. Nukkumaan mennään aina samaan aikaan. papunet.fi -osoitteesta saa tehtyä ja tulostettua kuvakortteja, jotka tukevat rutiineja. Niihin kiellettyihin kaappeihinkin voi laittaa rastikortin päälle, jotta lapsi muistaa, että kaappeja ei saa penkoa. Auta lastasi kaikin tavoin sääntöjen noudattamisessa (pelkkä puhe ei todellakaan riitä). Muista kehua aina kun on vähänkin aihetta. Ole myötätuntoinen epäonnistumisien suhteen. Lapsestasi tuntuu varmasti jo nyt, että hän ei kelpaa mihinkään.
Muista pitää jonkinlaista päiväkirjaa arjen haasteista, sillä niitä on aina hyvä olla, jos ja kun joudutte hoitorahoja ja vammaistukihakemuksia kelalle tekemään (kuulostaa nyt kamalalle, mutta teini-ikäisen keskittymishäiriöisen jatkuvaan valvomiseen ja hoitoon saa yhteiskunnan tukia, ne vaan pitää osata hakea)
Lapsen käytösongelmiin on aina looginen syy. Joskus se on vanhemmista irtautumisen tarve, eli murrosikä, joskus syy on siinä, että aivot toimivat eri tavalla, kun valtaväestöllä. Pelkkä ilkeys se ei ole ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulukkuja lapsia voi tulla vaikka vanahemmat yrittäs kaikkesa".
Romutransu Markus Kuotesaho
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se piittaamattomuus, epäluotettavuus yms. piirteet ovat joillakin ihan geeneissä, ettei siihen voida kotikasvatuksella mitenkään vaikuttaa..
Totta puhut.
Mutta nyt pitää muistaa että ihan meissä KAIKISSA on jo syntymälahjana näitä mainitsemiasi piirteitä.
Asetumme janalle, jonka toisessa ääripäässä on narsistit, ja heidän "eliittinsä" eli psykopaatit.
Suuri enemmistö meistä asettuu tähän janalle riittävän kauaksi tätä ääripäätä, ja nekin, jotka lapsena ovat olleet vaarallisen lähellä tuota ääripäätä geeniensä puolesta, on pystytty kasvattamaan/opettamaan hallitsemaan noita piirteitään riittävän tehokkaasti, jotta normaali ja sopuisa vuorovaikutus ympäröivän populaation kanssa on mahdollista.
Olet toki oikeassa, että täysin toivottomia, patologisia tapauksiakin on, ja nämä psykopaatit ovat täysin immuuneja millekään kasvatukselle, koska se tunnekeskus on aivoissa täysin kuollut.
--> En kuitenkaan lähtisi piirtämään yhtäläisyysmerkkiä ODD:n ja psykopatian välille, koska se ruokkii vaarallista ja virheellistä ajatusta siitä, että ODD-tapausta ei voi eikä kannata kasvattaa
ADHD lapsen ja -teinin äiti kirjoitti:
Mielestäni seuraavat askeleet tulevat olemaan seuraavat (tämä ei sitten tule välttämättä olemaan helppoa)
1 . Otetaan yhteyttä koululääkäriin ja varataan aika. Ennen ko. aikaa varataan itseltä aikaa, jolloin kirjoitetaan muistiin lapsen käytösongelmat aivan alusta alkaen. Onko niitä muita kuin valehtelu? Voiko jatkuva kiellettyjen asioiden tekeminen yksinkertaisiesti johtua siitä, että hän ei muista kieltoja tai on niin impulsiivinen, että kiellot menevät siksi kuuroille korville? Kirjaa siis käytösongelmat mitään unohtamatta ja arvottamatta, mistä ne voisivat johtua. Ota myös yhteyttä opettajiin ja kysele tarkemmin kuinka lapsella tunnilla tekeminen sujuu. Pystyykö keskittymään opetukseen? Tarvitseeko ohjausta enemmän kuin muut ikäisensä? Millaista oli tarhassa ja eskarissa? Millaista palautetta lapsi sai sieltä?
2. Nyt sinne lääkäriin kaikkien näiden tietojen kanssa. Tämän tapaamisen tavoitteena on päästä psykologin arvioon tai ainakin saada perhetyöntekijä kotiin katsomaan miten teillä homma käytännössä sujuu. Perhetyöntekijä ei ole uhka vaan mahdollisuus. Toiset silmät, jotka voivat arvioida lapsen käytöstä objektiivisesti.
3. Rutiinit, rutiinit, rutiinit. Teillä toivottavasti on koululääkärikäynnin jälkeen seuraavat askelmerkit jo selvillä. Sillä välin kun niitä odotellaan, täytyy lapsen kanssa aloittaa tiukkojen rutiinien opettelu. Aamulla tehdään aina (valvotusti) tietyt asiat, koulun jälkeen tehdään (valvotusti) läksyt ja illalla tehdään (valvotusti) nukkumaanmenorutiinit. Nukkumaan mennään aina samaan aikaan. papunet.fi -osoitteesta saa tehtyä ja tulostettua kuvakortteja, jotka tukevat rutiineja. Niihin kiellettyihin kaappeihinkin voi laittaa rastikortin päälle, jotta lapsi muistaa, että kaappeja ei saa penkoa. Auta lastasi kaikin tavoin sääntöjen noudattamisessa (pelkkä puhe ei todellakaan riitä). Muista kehua aina kun on vähänkin aihetta. Ole myötätuntoinen epäonnistumisien suhteen. Lapsestasi tuntuu varmasti jo nyt, että hän ei kelpaa mihinkään.
Muista pitää jonkinlaista päiväkirjaa arjen haasteista, sillä niitä on aina hyvä olla, jos ja kun joudutte hoitorahoja ja vammaistukihakemuksia kelalle tekemään (kuulostaa nyt kamalalle, mutta teini-ikäisen keskittymishäiriöisen jatkuvaan valvomiseen ja hoitoon saa yhteiskunnan tukia, ne vaan pitää osata hakea)
Lapsen käytösongelmiin on aina looginen syy. Joskus se on vanhemmista irtautumisen tarve, eli murrosikä, joskus syy on siinä, että aivot toimivat eri tavalla, kun valtaväestöllä. Pelkkä ilkeys se ei ole ikinä.
Nämä on ihan hyviä ohjeita, mutta oikeasti enemmän alakouluikäiselle, ja sellaiselle, jolla on ihan oikeasti ongelmia jotka näkyvät elämän eri osa-alueilla. Tämä lapsihan pärjää koulussa ja kavereita on.
Mun mielestä ap:n tapaus kuulostaa vain siltä, että poika ei tule toimeen äitinsä kanssa, ei kunnioita yhtään eikä halua noudattaa ap:n varsin mielivaltaisilta kuulostavia sääntöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä yrittäisin tätä ruuvin kiristämistä oman lapseni kanssa, olisin kohta samassa tilanteessa kuin AP.
Okei... Lukeudut siis niihin jotka ovat jo luovuttaneet vallan lapselleen...
Surullista... :(
Öö... eikö pikemminkin niin että lähtemällä mukaan valtapeliin luovuttaa osan vallasta lapselleen. Ja vaikka aikuinen sitten ylivallallaan "voittaisi", ei se "voitto" sitä takaa, että valta on aidosti aikuisella. Lapsi voi sit löytää muita keinoja, pahimmillaan joku viiltely tai syömishäiriö. Varastaa karkkia kaupasta ja ahmii pahaan oloonsa. Jos siis mennään siihen, että kaikki etuuden on tässä valtapelissä viety. Ja kun jää kiinni niin... joo rankkua vaan lisää.
Mun mielestä kanssa siinä kohtaa kun lapsen kanssa pelaa valtapeliä, koko homma on jo menetetty.
Varsinkin ihmettelen näitä valtapelejä jonkun syömisen tai pukeutumisen suhteen. Lapsi syö kun sillä on nälkä, ja sillä selvä. Mitä enemmän tuputat tai rajoitat, sen varmemman vastareaktion saat aikaiseksi.
Vanhemmat päättää mitä on tarjolla, lapsi minkä verran syö. Ei sen vaikeampaa.
Sama pukeutumisessa. Miksi vanhempi kuvittelee tietävänsä paremmin, mikä on lapselle sopiva vaatetus, jos lapsi selkeästi sitä vastustaa? miksi pitää riidellä siitä, että villahousut laitetaan, kun voi sanoa lapselle, että nämä olisivat varmaan hyvät, ja jos et tahdo niitä nyt laittaa, niin voidaan laittaa myöhemmin, jos tuntuu siltä. Tai vaikka että jos et laita nyt, niin ulkona voi tulla kylmä, ja me ei päästä heti takaisin sisälle laittamaan. Ja sittenkin jos lapsi valitsee jättää ne pois, ja tulee kylmä, silloinkaan ei tarvitse olla vittumainen.
mutta monella täällä on ihan karsea asenne jo lähtökohtaisesti omiin lapsiinsa, ja oikein ehdoin tahdoin halutaan ollanapit vastakkain, kunhan MINÄ määrään!
Minä alapeukutin, koska tuossa pukemisasiassa taas annat kaiken vallan lapselle, eikä sekään ole hyvä varsinkaan pienille lapsille, niin kuin ei ole sekään, että aikuinen määrää, eikä lapsella ole sananvaltaa mistään. Molemmat aiheuttavat turvattomuudentunnetta lapselle.
Oma lapseni 3- 4 -vuotiaana olisi halunnut lähteä sortsiasussa päiväkotiin eikä olisi halunnut pukea ulkovaatteitakaan päälleen, vaikka ulkona oli - 15-asteinen pakkanen (talvi). Sanoin hänelle, että sinulle tulee kylmä, jos et pue vaatteita. Vaatteet pitää pukea päälle. Hän kuitenkin halusi pitää päänsä, voimakastahtoinen kun oli.
En kuitenkaan halunnut ruveta kinaamaan hänen kanssaan vaan sanoin, että mennäänpä katsomaan ulko-ovesta, millainen sää siellä on. Hetken paljain jaloin, kesävaatteissaan ulko-ovella seisottuaan lapsi totesi, että puetaan vaan vaatteet. Ei tullut riitaa, ei nolaamista, ei kasvojen menetystä eikä muitakaan traumoja kummallekaan.
Samaa periaatetta - mahdollisimman konkreettisia selityksiä, miksi on hyvä tehdä niin kuin äiti tahtoo, olen käyttänyt myöhemminkin aina kun se on mahdollista. Tämä sopii hyvin pikkulasten kasvatukseen, koska ongelmat ovat yleensä hyvin konkreettisia - pukeutumiseen, nukkumiseen, syömiseen jne liittyviä.
Toisenlaisissa tilanteissa, sitten kun lapsi kasvoi isommaksi ja ongelmat muuttuivat toisenlaisiksi, oli käytössä muunlaiset tilanteeseen paremmin sopivat kasvatusmenetelmät. Isommat lapset osaavat itsekin arvioida, miten paljon ja millaista vaatetusta tarvitaan eri säätilanteissa. Lapset osaavat myös arvioida, mitä järkeä on esimerkiksi jättää pipo kotiin, koska kaikki muutkaan eivät käytä pipoa koulussa, vaikka on talvipakkanen tai sataa räntää ja pikkukiviä. Nämä "kaikki muutkaan" ovat piilottaneet piponsa reppuun, vaikka ovat lähteneet pipo päässä kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä rangaistukset eivät ole estäneet jo tapahtuneita rikoksia.
Rikosnimikkeiden poisto tavallaan estää rikokset: jos varastaminen ei olisi rikos, niin mitään ei varastettaisi, sitten vaan otettaisiin kaverin polkupyörä tai naapurin auto.
Tarkoitan tällä sitä, että jos kotona on säännöt, että vanhempien kaappeja ei saa tonkia tai että jääkaapista ei saa syödä herkkuja, jotka on tarkoitettu kaikille, niin tottahan niiden sääntöjen rikkomisesta pitää jokin sanktio tulla. Säännöillä ei ole mitään merkitystä, jos ei ole mitään merkitystä, noudatetaanko niitä vai ei.
Seurauksia (loogisia sellaisia) täällä ei ole kukaan vastustanut. On vastustettu mm. sitä että lasta seisotetaan nurkassa.
Ymmärrätköhän nyt itse, että peräänkuulutat eräänlaista "Hammurabin lakia" täällä? :D
Eli silmä silmästä, hammas hampaasta...
Olen kyllä itsekin loogisten seurausten kannalla, mutta en ihan noin äärimmäiseen olisi valmis.
Esimerkki: Lapsi lyö pikkuveljeään
Seuraamus: Leikataan se käsi irti, niin ei lyö enää...
See my point?
Aina siis "looginen" seuraus teosta ei ole mahdollinen, ihan inhimillisistä syistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
433 jatkaa. Unohtui lisätä loppuun, että kouluikäinen lapsi/esiteini/teini osaa käyttää järkeään, kunhan hänen kanssaan keskustellaan asiallisesti eikä ruvata rähisemään lapselle heti, kun oma pinna rupeaa kiristämään liikaa.
Vierailija kirjoitti:
ADHD lapsen ja -teinin äiti kirjoitti:
Mielestäni seuraavat askeleet tulevat olemaan seuraavat (tämä ei sitten tule välttämättä olemaan helppoa)
1 . Otetaan yhteyttä koululääkäriin ja varataan aika. Ennen ko. aikaa varataan itseltä aikaa, jolloin kirjoitetaan muistiin lapsen käytösongelmat aivan alusta alkaen. Onko niitä muita kuin valehtelu? Voiko jatkuva kiellettyjen asioiden tekeminen yksinkertaisiesti johtua siitä, että hän ei muista kieltoja tai on niin impulsiivinen, että kiellot menevät siksi kuuroille korville? Kirjaa siis käytösongelmat mitään unohtamatta ja arvottamatta, mistä ne voisivat johtua. Ota myös yhteyttä opettajiin ja kysele tarkemmin kuinka lapsella tunnilla tekeminen sujuu. Pystyykö keskittymään opetukseen? Tarvitseeko ohjausta enemmän kuin muut ikäisensä? Millaista oli tarhassa ja eskarissa? Millaista palautetta lapsi sai sieltä?
2. Nyt sinne lääkäriin kaikkien näiden tietojen kanssa. Tämän tapaamisen tavoitteena on päästä psykologin arvioon tai ainakin saada perhetyöntekijä kotiin katsomaan miten teillä homma käytännössä sujuu. Perhetyöntekijä ei ole uhka vaan mahdollisuus. Toiset silmät, jotka voivat arvioida lapsen käytöstä objektiivisesti.
3. Rutiinit, rutiinit, rutiinit. Teillä toivottavasti on koululääkärikäynnin jälkeen seuraavat askelmerkit jo selvillä. Sillä välin kun niitä odotellaan, täytyy lapsen kanssa aloittaa tiukkojen rutiinien opettelu. Aamulla tehdään aina (valvotusti) tietyt asiat, koulun jälkeen tehdään (valvotusti) läksyt ja illalla tehdään (valvotusti) nukkumaanmenorutiinit. Nukkumaan mennään aina samaan aikaan. papunet.fi -osoitteesta saa tehtyä ja tulostettua kuvakortteja, jotka tukevat rutiineja. Niihin kiellettyihin kaappeihinkin voi laittaa rastikortin päälle, jotta lapsi muistaa, että kaappeja ei saa penkoa. Auta lastasi kaikin tavoin sääntöjen noudattamisessa (pelkkä puhe ei todellakaan riitä). Muista kehua aina kun on vähänkin aihetta. Ole myötätuntoinen epäonnistumisien suhteen. Lapsestasi tuntuu varmasti jo nyt, että hän ei kelpaa mihinkään.
Muista pitää jonkinlaista päiväkirjaa arjen haasteista, sillä niitä on aina hyvä olla, jos ja kun joudutte hoitorahoja ja vammaistukihakemuksia kelalle tekemään (kuulostaa nyt kamalalle, mutta teini-ikäisen keskittymishäiriöisen jatkuvaan valvomiseen ja hoitoon saa yhteiskunnan tukia, ne vaan pitää osata hakea)
Lapsen käytösongelmiin on aina looginen syy. Joskus se on vanhemmista irtautumisen tarve, eli murrosikä, joskus syy on siinä, että aivot toimivat eri tavalla, kun valtaväestöllä. Pelkkä ilkeys se ei ole ikinä.
Nämä on ihan hyviä ohjeita, mutta oikeasti enemmän alakouluikäiselle, ja sellaiselle, jolla on ihan oikeasti ongelmia jotka näkyvät elämän eri osa-alueilla. Tämä lapsihan pärjää koulussa ja kavereita on.
Mun mielestä ap:n tapaus kuulostaa vain siltä, että poika ei tule toimeen äitinsä kanssa, ei kunnioita yhtään eikä halua noudattaa ap:n varsin mielivaltaisilta kuulostavia sääntöjä.
Jep! Ongelmana oli juuri tuo sääntöjen mielivaltaisuus. Ja siihen jotkut ehdottaa ratkaisuksi sitä, että rangaistuksia kovennetaan, kunnes lapsi alkaa noudattaa mielivaltaista sääntöä. Voi että!
Ap:lla oli esimerkiksi sääntö, että läksyt pitää tehdä ennen treenejä. Ap kertoo, että toistuvasti läksyt ovat tekemättä ennen treenejä. Silti poika kuulemma pärjää ihan hyvin koulussa. Koulu siis tulee hoidettua riittävällä tavalla, vaikka läksyt tekisi vasta treenien jälkeen. Missä siis ongelma? Tietysti on huono homma, että poika valehtelee. Mutta ap voisi vähän miettiä, onko tuossa säännössäkään järkeä.
Pitäisi siis istua alas pojan kanssa ja sopia yhdessä järkevät säännöt.
Vierailija kirjoitti:
Oma lapseni 3- 4 -vuotiaana olisi halunnut lähteä sortsiasussa päiväkotiin eikä olisi halunnut pukea ulkovaatteitakaan päälleen, vaikka ulkona oli - 15-asteinen pakkanen (talvi). Sanoin hänelle, että sinulle tulee kylmä, jos et pue vaatteita. Vaatteet pitää pukea päälle. Hän kuitenkin halusi pitää päänsä, voimakastahtoinen kun oli.
En kuitenkaan halunnut ruveta kinaamaan hänen kanssaan vaan sanoin, että mennäänpä katsomaan ulko-ovesta, millainen sää siellä on. Hetken paljain jaloin, kesävaatteissaan ulko-ovella seisottuaan lapsi totesi, että puetaan vaan vaatteet. Ei tullut riitaa, ei nolaamista, ei kasvojen menetystä eikä muitakaan traumoja kummallekaan.
Hieno tarina, ja toimii ihan varmasti, mikäli lapsi on kategoriaa "voimakastahtoinen".
Nyt kerron sinulle miten ODD-lapsi toimii tuossa tilanteessa... :-/
Hetken paljain jaloin, kesävaatteissaan ulko-ovella seisottuaan lapsi totesi, että:
"mähän sanoin että täällä pärjää ilman vaatteita!"
ODD-lapsi on siis valmis kokemaan huomattavassakin määrin epämukavuuden tunnetta, mikäli "voitto" aikuisesta sitä edellyttää.
Vierailija kirjoitti:
Mulukkuja lapsia voi tulla vaikka vanahemmat yrittäs kaikkesa".
Romutransu Markus Kuotesaho
Harva kuitenkaan yrittää. Joko osaamattomuuttaan tai laiskuuttaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapseni 3- 4 -vuotiaana olisi halunnut lähteä sortsiasussa päiväkotiin eikä olisi halunnut pukea ulkovaatteitakaan päälleen, vaikka ulkona oli - 15-asteinen pakkanen (talvi). Sanoin hänelle, että sinulle tulee kylmä, jos et pue vaatteita. Vaatteet pitää pukea päälle. Hän kuitenkin halusi pitää päänsä, voimakastahtoinen kun oli.
En kuitenkaan halunnut ruveta kinaamaan hänen kanssaan vaan sanoin, että mennäänpä katsomaan ulko-ovesta, millainen sää siellä on. Hetken paljain jaloin, kesävaatteissaan ulko-ovella seisottuaan lapsi totesi, että puetaan vaan vaatteet. Ei tullut riitaa, ei nolaamista, ei kasvojen menetystä eikä muitakaan traumoja kummallekaan.
Hieno tarina, ja toimii ihan varmasti, mikäli lapsi on kategoriaa "voimakastahtoinen".
Nyt kerron sinulle miten ODD-lapsi toimii tuossa tilanteessa... :-/
Hetken paljain jaloin, kesävaatteissaan ulko-ovella seisottuaan lapsi totesi, että:
"mähän sanoin että täällä pärjää ilman vaatteita!"ODD-lapsi on siis valmis kokemaan huomattavassakin määrin epämukavuuden tunnetta, mikäli "voitto" aikuisesta sitä edellyttää.
Juurikin näin.
ODD-lapsen kanssa mikään rationaalinen dialogi ja keskustelu ei ole mahdollista, koska lapsi vääristää totuutta, ja uskottelee asian jopa itselleen niin, siitä riippuen millainen "totuus" toimii parhaiten aikuista vastaan.
--> Ja tästäpä syystä tuo "peukaloruuvi" on ainoa keino näiden tapausten osalla
Vierailija kirjoitti:
No ehkä rangaistukset eivät ole estäneet jo tapahtuneita rikoksia.
Rikosnimikkeiden poisto tavallaan estää rikokset: jos varastaminen ei olisi rikos, niin mitään ei varastettaisi, sitten vaan otettaisiin kaverin polkupyörä tai naapurin auto.
Tarkoitan tällä sitä, että jos kotona on säännöt, että vanhempien kaappeja ei saa tonkia tai että jääkaapista ei saa syödä herkkuja, jotka on tarkoitettu kaikille, niin tottahan niiden sääntöjen rikkomisesta pitää jokin sanktio tulla. Säännöillä ei ole mitään merkitystä, jos ei ole mitään merkitystä, noudatetaanko niitä vai ei.
En ymmärrä miksi ihmiset alapeukuttavat tätä.
Miksi kukaan nuori haluaa noudattaa sääntöjä, jos sääntöjen rikkomisesta ei tule mitään seuraamuksia ?
Kyllähän se piittaamattomuus, epäluotettavuus yms. piirteet ovat joillakin ihan geeneissä, ettei siihen voida kotikasvatuksella mitenkään vaikuttaa.
Itse tiedän eräitä tapauksia. Toiseen tutustuin 1982, ja hän oli jo silloin sellainen kuin millainen hän tuli olemaan aikuisenakin. Tosin kaikki negatiiviset puolet vain voimistuivat iän myötä. Valehtelua, varastelua yms.
Toiseen samankaltaiseen tutustuin 1985. Ja taas sama juttu, että pian alussa alkoi nähdä sitä negatiivisuutta, mikä vain paheni vuosien ja vuosikymmenen saatossa. Uskomatonta satuilua kaikesta, tavaroiden ottamista, "lainailua", ilman lupaa, perättömien juttujen levittelyä jne.
Kumpikin näistä on nykyään entisiä kavereita. Asutaan eri paikkakunnilla eikä olla kuultu toisistamme aikoihin. Hyvä niin. Jos vielä yksikin samankaltainen tulee vastaan, niin otan heti etäisyyttä enkä ala sellaisen kanssa veljeilemään, niin kuin tuli silloin nuorena tolvanana tehtyä. En ala sitä paskaa ottamaan yhtään.