Suuret ikäluokat haalivat itselleen etuja, jotka nuoret maksavat

"Kysymys kuuluukin, mikä sinulla on ollut huonosti verrattuna isääsi? Sodanajan sukupolvi kärsi ja oikeasti rakensi tämän hyvinvointivaltion ja suuri ikäluokka on koko elämänsä vain nauttineet heidän työnsä hedelmistä."

En ole missään väittänyt, että minulla olisi mikään asia huonommin verrattuna isääni. Mutta ei minun lapsuuteni ollut suinkaan nautiskelua, oli tosi köyhää, suuri lapsilauma, asuttiin todella alkeellisesti, kantovesi ja huusi pihan perällä. Pitkä koulumatka, maksullinen oppikoulu.

Kaikki osallistuivat heti pienestä pitäen monenlaisiin töihin, ei kyselty että "mitä tekisin".

Sellaista tämän päivän 21-v ei ole nähnytkään, jos ei ole pyörinyt kolmansissa maissa.

Toisaalta näitä uhkia on aina ennusteltu. Eihän se Suomen itsenäisyyskään ollut itsestään selvyys -50 ja -60 luvun alussa, oli monenlaisia kriisejä.

Ydinsotaa odoteltiin -60 luvulla ja ihmisiä neuvottiin, miten tehdä laskeumasuoja kellariin ja millaisia ruokavarastoja pitäisi löytyä joka huushollista.

Samanlaista ahdistusta tunnettiin silloinkin, tosin tapahtumia ei tiedetty reaaliajassa kuten nyt.

Se miksi aloin kirjoittaa tänne palstalle lähti tuohtumuksestani   Korkmanin ahneussyytöstä kohtaan. Kannatan ehdottomasti eläkekattoa, olisin onnellinen 1500 euron eläkkeestä. Isokenkäiset, Korkman mukaan luettuna ovat haalineet itselleen hyvät eläke-edut, suurin osa meikäläisistä saa kuitenkin paljon vähemmän ja etenkin naisten eläkkeet jäävät suurissa ikäluokissa pieniksi.

Sanohan mitä suurten ikäluokkien pitäisi tehdä? Miten vähällä ajattelet sen eläkeläisen pärjäävän? Vai olisiko joku eliniän katto, jonka jälkeen rauhottava piikki peppuun? Sillähän se huoltosuhde korjaantuisi.

Eräässä toisessa ketjussa joku kiteytti aika hyvin:

"Olen 80-luvulla syntynyt, ja koen että suurin ero minun ikäluokkani ja suuriin ikäluokkiin kuuluvien välillä se, että minä synnyin vauraaseen Suomeen, suuret ikäluokat taas köyhään Suomeen. Siispä suurten ikäluokkien elämä on ollut (toki yksinkertaistaen) jatkuvaa nousukautta, todellinen tuhkimotarina "ryysyistä rikkauksiin", kun taas omalla ikäluokallani oli kaikkea yltäkylläisesti heti pienestä pitäen - ja nyt kun olemme kasvaneet aikuisiksi, se kaikki viedään pikkuhiljaa pois ja tulevaisuus näyttää toisinaan jopa hieman toivottamalta..."

Tosin itse yritän ajatella, että jos ja kun nykyinen hyvinvointivaltio eläkkeineen ajetaan alas, niin ehkä nuoremmat luovat tilalle sitten jotain muuta. Mutta isompi muutos vaatii aina väliinputoajasukupolven.

Minun kaveripiirini koostuu kolmekymppisistä.

Ollaan kouluttauduttu ja siirrytty työelämään vasta pari vuotta sitten. Kaikki asuvat omistusasunnoissa. Ne joilla on lapsia/on tulossa lapsia asuvat omakotitaloissa ja sinkut ja pariskunnat kaksioissa (Helsinki)/kolmioissa(muu Suomi). Kaikilla on vakiduuni, viimeinenkin opettajansijaisuuksia tehnyt bilsan maikka sai pari vuotta sitten vakiviran (ja jäi muutama kk päästä mammalomalle ja tulee olemaankin poissa työelämästä vielä muutamia vuosia).

Kesämökkiä ei ole kellään ja tuskin tulee olemaankaan (paitsi se perinnöksi joillekin joskus tupsahtava). Mutta ulkona syömässä käydään lähes viikottain, joskus montakin kertaa viikossa. Kaikki paitsi ne pikkulapsiperheet matkustelevat useamman kerran vuodessa ja kaikki ovat reissanneet myös Euroopan ulkopuolella. Kaikilla on auto tai kaksi, eivät tosin vielä uusia vaan n. 10v vanhoja. Kaikilta löytyy kymmeniä kenkäpareja ja esimerkiksi treenivaatteiden ostaminen sen sijaan, että käytettäisiin vanhoja t-paitoja lenkillä, on itsestäänselvyys. Naiset käyvät kampaajalla ja kosmetologilla säännöllisesti. Myös miehet kiinnittävät huomiota ulkonäköönsä ja tekevät pitkiä shoppailukierroksia. Baarissa käydään kerran kuussa, paitsi lasten ollessa ihan pieniä vain muutama kerta vuodessa. Ei syödä kalapuikkoja tai nakkikastiketta vaan vaikkapa vuohenjuusto-rucolasalaattia ja tapaslajitelma.

Oma elintasoni on ollut huikeaa nousua köyhän yh:n köyhästä lapsesta ihmiseksi, joka voi silmää räpäyttämättä maksaa ruoka-annoksestaan 150eur. Siksi vähän kummeksun tätä muodikasta ahdistusta hirrvittävän surrkeasta tulevaisuudesta. Eikä kaveripiirini ole todellakaan mitään kultalusikka suussa syntynyttä jengiä, vaan pikkukylien duunareitten lapsia (vanhemmissa mm. perhepäivähoitaja, sähköäasentaja, kylmäkoneasentaja, pankkivirkailija, kirjanpitäjä, myyntiedustaja, ajoneuvoasentaja, huoltamotyöntekijä..), mutta toisaalta kaikki olemme opiskelleet ja tietoisesti valinneet alat, joille työllistyminen on todennäköistä.

Vastaus 112:lle

Tällainen käsitys minullakin on, että on muodikasta olla hyvin huolissaan tulevaisuudesta, vaikka henkilön  nykyhetken tilanne olisi juuri tuo kuvailemasi.

Koulutetut nuoret, joilla on onnistunut opiskelualan valinta, voivat hyvin eivätkä ruikuta surkeaa tulevaisuuttaan.

En tiedä, ketä nämä raskasta maailmantuskaa harteillaan kantavat ovat? Onhan työttömyysluvut suuret ja pätkätyöläinen ei pysty oikein suunnittelemaan tulevaisuuttaan, mutta se katkeruus, mikä näissä kirjoituksissa on,  syö kyllä ihmistä.

Aiemmin nuoret olivat idealisteja ja luottivat tulevaisuuteen. Mihin se luottamus on hävinnyt, vai onko näiden suurten ikäluokkien Korkmannit synkistelyllään senkin pilanneet?

Hahhaa!. Palsta on sekopäinen, jälleen kerran. Kukaan ei ole saanut mitään, koskaan, kertaakaan. Vali, vali, vali.

Tämä on sukupolvien ylittävää kateutta, uskomatonta. 

Tehkää töitä!.  Näin muutoin sanoi eräässä suuressa lamakeskustelussa muuan Johannes Virolainen, joskus 90-luvulla. Ja tehtiinkin töitä. Ja Suomi nousi ja nousee vielä tästäkin montusta!. Jospa pudotettaisiin elintaso vuoden 2000 tasoon. Sisäinen devalvaatio taitaa olla ainoa keino.

Ps. Ei se eläkkeellä olo mikään autuaaksi tekevä tila ole. 

T: 68-vuotiaana eläköityvä. Tai myöhemmin...

Nuoret eivät pääse kiinni vakitöihin, joilla saisi lainaa. Etuuksia leikataan koko ajan, mutta veroja (ansio- ja välilliset verot) korotetaan. Yhä useampi nuori kysyy ihan oikeutetusti, että miksi maksaa veroja, kun ei tiedä mitä niitä vastaan enää saa. Yksityiset palvelut taas ovat kalliita (valtio ottaa välisä veroja), joihin perusihmisen ostovoima ei riitä, kun valtio ottaa siltä perusihmiseltäkin niin paljon. Luotto systeemiin on vaakalaudalla.

Ja kyllähän tämän laman säästöt maksetaan nimenomaan lapsiperheellisillä työikäisillä.

mitä töitä teemme kun suuret ikäluokat siirsivät työvoimavaltaiset alat aasiaan??   kyllähän joillekin löytyy töitä, mutta ei millään kaikille vaikka kuinka yrittäisi

Perustulo ratkaisisi monta ongelmaa. Samaa kansalaispalkkaa voisi maksaa kaikille.

Vanhempani ovat syntyneey 20-30 luvulla ja heillä oli sodan lapsuuden eläneinä todella tiukka

Sisaruksistani vanhimmat ovat syntyneet -51 eli kuuluvat jo suurin ikäluokkiin. 

-niitä alivuokralaisasuntoja löytyi helpolla. Vaikka joutui ammattikouluun lähtemään jo nuorena (oppikoulu liian kaukana) paikka löytyi heti ja hitsariksi yms. valmistumisen jälkeen löytyi heti vakituinen työpaikka. Asunnoista oli pula, mutta asunto tuli kaupungin jonosta (tai vvo yms) kun meni naimisiin ja sai lapsen. Edullinen vuokra. Töitä riitti ja asunnin uskalsi ostaa duunarikin, jos halusi. Lapset pääsivät peruskouluun

-Seuraava sisaruksista 50-luvun lopulla nautti oppikoulut ja lukiot ja sai niihin hyviä tukia. Toki vanhemmat maksoi. Mutta ylioppilas sai todella hyvin töitä välivuodeksi ja asunoksi riitti vielä alivuokralaishuoneita. Pääsi siihen putkeen, missä koulutukset oli lyhyitä (lastentarhanopettajia ja muita ei vielä koulutettu yliopistoissa, vaan pari, kolme vuotta ja ammatti oli siinä) ja töihin pääsi heti. Perheen perustettua sai lapsilisät, perheverotus ja silloin oli vielä ns. vaippalisä alle 3v lapsilisissä ja kotihoidontuki oli uusi ja suhteessa parempi, kuin nykyään.

Itse 60-luvulla syntyneenä olen myös ehtinyt helppoon putkeen. Peruskoulu, ammatti. No asunnot oli silloin tosi tiukilla, mutta aina löysi jonkin nurkan. Töitä riitti. Mutta sitten alkoi jossain vaiheessa meidän elämässä näkymään suurten ikäluokkien vanheneminen. Suuret ikäluokat esim. hoitoalalla pääsi 57 vuotiaana eläkkeelle vuorotyön takia ja viimeiset 5 vuotta eläkkeen ihan huippuunsa, kun tekivät vain pyhätöitä ja öitä. Me saamme sitten tehdä töitä herra tietää, kuinka pitkään. Vaippalisät häipyi ja kotihoidontuet pieneni yms. Verotus nousee ja eläkemaksut nousee yms.

Mutta vielä meidän ikäpolvi pääsee helpolla ja pärjäämme. Meitä on vielä paljon, joten toivottavasti, kun meidän pää alkaa kaatumaan, seuraavien sukupolvien elämä olisi helpompaa

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 12:45"][quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 12:30"]

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 09:47"]

Hieman kaunisteltu tuo kolumni, korot eivät suurten ikäluokkien nuoruudessa olleet kohtuulliset nykymittapuulla, 10% esim.

[/quote]

Totta, mutta asunnot olivat puoli-ilmaisia. Nykyään pk-seudun peruskaksiot peruspaikoilla maksavat noin 200 tonnia. Keskimääräisellä 3000 palkalla maksamiseen menee laskennallisesti 15-20 vuotta aikaa, vaikka kuinka kiristelisi. Aikoinaan lainaa ei edes tainnut saada yli 5-10 vuodeksi, joten hinnat olivat vallan kohtuullisia.

[/quote]

Aikoinaan tavisperhe osti kaksion, ei 4h+k. Se isompi asunto ostettiin siinä vaiheessa, kun lapset jo teki muuttoa pois kotoa. 1960-luvulla kaupungista tuliterän omakotitalon ostava alle 30v pariskunta oli todellinen poikkeus, nyt normi.

[/quote] Älä puhu p:tä! Olen keski-ikäinen ja työssä ja silti ei varaa ostaa omakotitaloa. Nykysukupolvi ei pysty keräämään sellaista varallisuutta ja kiinteistöomaisuutta kuin suuret ikäluokat. Kukaönykyään hommaa omakotitalon ja kesämökin tuosta vaan? Rakennuskustannukset poskettomia ja tonttien hinnat rannoilla myös.

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 12:43"][quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 11:30"]Nuo aikaisemmin luetellut edut ovat pikkusälää siihen verrattuna, että suuret ikäluokat ovat kupanneet itselleen kolmen ikäluokan varat - vanhempiensa, omansa ja lastensa. 50-70-luvuilla löytyi alivuokralaishuoneita ja lastenhoitajia vaivattomasti ja pienellä hinnalla. Ihmisillä oli vaatimaton elintaso ja alivuokralaishuoneen jakaminen jonkun toisen kanssa ja vessalla käynti pihan perällä ei ollut ongelma. Suuret ikäluokat työllistyivät pomminvarmasti koko iäkseen. Uusia työpaikkoja syntyi satojatuhansia julkiselle sektorille. Inflaatio ja säännölliset devalvaatiot pitivät huolen veloista. Vanhempien ikäpolvien eläkkeisiin meni vähän varoja, koska työeläkejärjestelmä tuli vasta 60-luvulla eikä valtaosa ehtinyt olla eläkkeellä kuin hyvin lyhyen aikaa ennen kuin kuolo korjasi. Eläkejärjestelmän laskutapa huolehti siitä, että jos olit 40 vuotta töissä ja viimeisen 5 vuoden aikana sait jujutettua palkkasi ylimmilleen, sait hyvän eläkkeen ja saatoit eläköityä reippaasti alle kuusikymppisenä ja saatat jatkaa sitä hyvinkin 30 vuotta. Tällaisia etuja ei Suomessa saa enää kukaan koskaan.[/quote]

Eli olet valmis siihen, että sinun elintasoasi lasketaan vastaamaan 50-70 -lukujen elintasoa, kunhan samalla eläkkeet laskevat?

Olet oikeasti valmis asumaan perheinesi omakotitalon yläkerrassa 2 huoneessa, kunhan alakerrassa asuva eläkeläispariskunta saa vähemmän eläkettä? Ja olet valmis maksamaan lapsesi päivähoidosta 1000 e/kk (suuret ikäluokat maksoivat omistaan ns. täyden hinnan, 2 lapsen äidin työstä saama palkka meni yleensä hoitomaksuihin).

Olet valmis siihen, että lapsesi ei saa opintotukia vaan maksat omasta pussista kaikki nykytuet? Olet valmis siihen, että vanhempasi eivät saa mitään kunnallista kotiapua vaan asuvat viimeiset vuodet luonasi - siis siinä vaiheessa, kun olet onnistunut säästämään 50% asuntosi hinnasta ja muuttanut sieltä yläkerrasta omaan kolmioon. Olet valmis siihen, että ei ole asumistukia ja että sossusta saa rahaa vain todelliseen tarpeeseen, ei hammaslääkäriin tai lastenvaunuihin? Ja olet valmis siihenkin, että lapsen huostaanotto on sijoitus lastenkotiin ja yhteyden katkaiseminen siihen?

Täytyy myöntää, että olet valmis aikamoiseen elintason ja elämisen tason pudotukseen vain siksi, että eläkkeet saadaan pienemmiksi.

[/quote] monet noista ovat jo melkein totta. Kokkareet demareiden avustuksella ovat palauttaneet luokkayhteiskunnan. Pienutuloinen joutuu hankkimaan useita töitä pärjätäkseen, vuokrataso nousee koko ajan, nuoret eivät pääse työn syrjään kiinni jne. Oletteko ylpeitä nykytilanteesta:?

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 14:34"]

Hahhaa!. Palsta on sekopäinen, jälleen kerran. Kukaan ei ole saanut mitään, koskaan, kertaakaan. Vali, vali, vali.

Tämä on sukupolvien ylittävää kateutta, uskomatonta. 

Tehkää töitä!.  Näin muutoin sanoi eräässä suuressa lamakeskustelussa muuan Johannes Virolainen, joskus 90-luvulla. Ja tehtiinkin töitä. Ja Suomi nousi ja nousee vielä tästäkin montusta!. Jospa pudotettaisiin elintaso vuoden 2000 tasoon. Sisäinen devalvaatio taitaa olla ainoa keino.

Ps. Ei se eläkkeellä olo mikään autuaaksi tekevä tila ole. 

T: 68-vuotiaana eläköityvä. Tai myöhemmin...

[/quote]

Yhtään vähättelemättä 90-luvun lamaa (vanhempani menettivät sekä elantonsa että kotinsa, tiedän siis sen karuuden), niin se laskusuhdanne kesti silloin vain parisen vuotta, ja oli pitkälti kansallinen ja siten ratkaistavissa kansallisin keinoin. Nykyinen laskusuhdanne on kestänyt jo vuodesta 2008 asti ja se on hyvin kansainvälinen, ei siis helposti ratkottavissa. 90-luvun laman keskellä oli kuitenkin näköpiirissä positiivisia asioita, kuten EU, kansainvälistyminen ja sitä myötä lisääntyvät työmahdollisuudet. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä mitään positiivista, joka loisi uskoa Euroopan nuoriin. Kansainvälistyminen ei suinkaan tarkoita tällä hetkellä lisää työpaikkoja, vaan työpaikkojen luisumista muualle. Vielä 90-luvulla uskottiin suurten ikäluokkien lisääntymisen vapauttavan nuorille työpaikkoja, mutta niin ei ole suinkaan käynyt. Lähes kaikki virat jätetään täyttämättä edellisen jäädessä eläkkeelle. Työtaakka jaetaan taloon jäävien kesken.

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 14:19"]

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 13:58"]

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 13:06"]

Todelliset kultapossuthan on 70-luvulla syntyneiden sukupolvi. Koskaan ennen sitä tai sen jälkeen ei ole ollut niin helppoa päästä huippuasemiin pienellä vaivalla. Ilmaiseksi ei toki silloinkaan.

Lapsuus ja nuoruus vietettiin kultaisella 1980-luvun nousukaudella, joten esimerkiksi terveydenhoidosta ei tingitty eivätkä vanhempien talousongelmat päässeet pilaamaan tunnelmia. Lama oltiin mukavasti suojassa yliopiston helmoissa - kilpailu paikoista ei toki ollut samaa luokkaa kuin nyt. Sopivasti laman jälkeen oltiin sitten freesejä valmistuneita. Ja mikäpä oli ollessa, kun vanhempi polvi oli syrjäytetty ja potkittu pellolle firmoista, jotka yhtäkkiä huomasivat olevansa todellisessa asiantuntijapulassa. Organisaatiot suorastaan imivät nuoria ylöspäin.

Mitenkäs töiden ulkopuolella? No, asunnot olivat laman jälkeen pilkkahintaisia, rahoituksen saaminen oli helppoa, eivätkä reaalikorot verovähennyksen jälkeen olleet kuin alle 5% ja laskusuunnassa. Sitten vain katseltiin asuntovarallisuuden karttumista, ostettiin ehkä pari sijoituskämppää ja muu sijoittaminenkin oli pop - miksipä ei olisi ollut, kun ehkä Satama Interactivea lukuun ottamatta mikä tahansa sijoitus raketoi vuosikaudet.

Suuret ikäluokat saivat käsiinsä köyhän maan, joka piti itse rakentaa, mutta toisaalta trendi kaikessa oli nouseva. 80- ja 90-lukujen nuoret saivat kännykät ja tabletit, mutta vastapainoksi musertavan näköalattomuuden. Siinä välissä saatiin parhaat puolet molemmista maailmoista.

[/quote]Mitä sä horiset? Ei nelikymppiset ole vielä missään huippuasemissa. Moni 70-luvulla syntynyt syrjäytyi 90 luvun lamassa kun ei ollut opiskelun jälkeen mitään mahdollisuutta päästä töihin.

[/quote]

Otetaan malliesimerkiksi vaikkapa vuonna 1972 syntynyt nuorimies. Yliopistoon hän meni heti intin jälkeen 20-vuotiaana, eli vuonna 1992. Opinnot kestivät sen 5 vuotta, joten valmistuminen oli vuonna 1997. Miltä silloin näytti?

Lama oli ohi ja BKT kasvoi kohisten (http://www.findikaattori.fi/fi/3). Tällöin tarvittiin tuoretta osaavaa työvoimaa, sillä edellinen sukupolvi oli hukattu laman aikana (kuka nyt koulun jälkeen monta vuotta työttömänä olleen ottaisi kun tuorettakin päätä on tarjolla?) ja vanhoja asiantuntijoitakin oli potkittu lopullisesti kortistoon.

Yleensä vastavalmistunut ostaa asunnon, ja niiden hintahan oli aivan alamaissa (http://www.findikaattori.fi/fi/92). Mukavasti on omaisuus muuten kehittynyt niistä ajoista näillä kultapossuilla. Onneksi (reaali)korot olivat hyvin maltilliset jo tuolloin (http://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/selvitykset_ja_raportit/yleistajuiset_selvitykset/historiallisia_aikasarjoja/Pictures/i_005.jpg).

Kultapossuja ei myöskään varsinaisesti haitannut se, että korkeakoulutus oli hitusen kovempaa valuuttaa silloin, kun se oli paljon harvinaisempi (http://www.findikaattori.fi/fi/9).

Jos näissä oloissa ja näillä mahdollisuuksilla ei ihminen menestynyt, niin voi syyttää ihan vain itseään. Kuten sanoin, ilmaiseksi ei menestys silloinkaan tullut, mutta mahdollisuudet kohtalaisen ahkeralle keskivertotyypille olivat aivan ainutlaatuiset.

[/quote]

Olen samaa mieltä. Itse olen juurikin syntynyt v. 72 ja tuttavapiiri koostuu aika pitkälti saman ikäisistä. Kaikki ovat vähintään päällikkötasolla, asunnot pääosin maksettu tai kohtuullisesti velkaa todella upeasta talosta, vakiduunit... 70-luvun alussa syntyneet olivat viimeisiä ns. kultapossu-kerholaisia. Sen jälkeen ei ole milläkään sukupolvella mennyt hyvin.

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 15:07"][quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 14:34"]

Hahhaa!. Palsta on sekopäinen, jälleen kerran. Kukaan ei ole saanut mitään, koskaan, kertaakaan. Vali, vali, vali.

Tämä on sukupolvien ylittävää kateutta, uskomatonta. 

Tehkää töitä!.  Näin muutoin sanoi eräässä suuressa lamakeskustelussa muuan Johannes Virolainen, joskus 90-luvulla. Ja tehtiinkin töitä. Ja Suomi nousi ja nousee vielä tästäkin montusta!. Jospa pudotettaisiin elintaso vuoden 2000 tasoon. Sisäinen devalvaatio taitaa olla ainoa keino.

Ps. Ei se eläkkeellä olo mikään autuaaksi tekevä tila ole. 

T: 68-vuotiaana eläköityvä. Tai myöhemmin...

[/quote]

Yhtään vähättelemättä 90-luvun lamaa (vanhempani menettivät sekä elantonsa että kotinsa, tiedän siis sen karuuden), niin se laskusuhdanne kesti silloin vain parisen vuotta, ja oli pitkälti kansallinen ja siten ratkaistavissa kansallisin keinoin. Nykyinen laskusuhdanne on kestänyt jo vuodesta 2008 asti ja se on hyvin kansainvälinen, ei siis helposti ratkottavissa. 90-luvun laman keskellä oli kuitenkin näköpiirissä positiivisia asioita, kuten EU, kansainvälistyminen ja sitä myötä lisääntyvät työmahdollisuudet. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä mitään positiivista, joka loisi uskoa Euroopan nuoriin. Kansainvälistyminen ei suinkaan tarkoita tällä hetkellä lisää työpaikkoja, vaan työpaikkojen luisumista muualle. Vielä 90-luvulla uskottiin suurten ikäluokkien lisääntymisen vapauttavan nuorille työpaikkoja, mutta niin ei ole suinkaan käynyt. Lähes kaikki virat jätetään täyttämättä edellisen jäädessä eläkkeelle. Työtaakka jaetaan taloon jäävien kesken.

[/quote] Joo, silloin 90-luvulla hypetettiin Nokiaa ja insinöörivetoista teknoteollisuutta. Kun ne on nyt lopetettu, ei ole näkyvissä yhtään alaa joka tarjoaisi positiivista näköalaa. Politiikot karkaavat Brysseliin ja jättävät paskan muiden siivottavaksi.

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 15:07"][quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 14:34"]

Hahhaa!. Palsta on sekopäinen, jälleen kerran. Kukaan ei ole saanut mitään, koskaan, kertaakaan. Vali, vali, vali.

Tämä on sukupolvien ylittävää kateutta, uskomatonta. 

Tehkää töitä!.  Näin muutoin sanoi eräässä suuressa lamakeskustelussa muuan Johannes Virolainen, joskus 90-luvulla. Ja tehtiinkin töitä. Ja Suomi nousi ja nousee vielä tästäkin montusta!. Jospa pudotettaisiin elintaso vuoden 2000 tasoon. Sisäinen devalvaatio taitaa olla ainoa keino.

Ps. Ei se eläkkeellä olo mikään autuaaksi tekevä tila ole. 

T: 68-vuotiaana eläköityvä. Tai myöhemmin...

[/quote]

Yhtään vähättelemättä 90-luvun lamaa (vanhempani menettivät sekä elantonsa että kotinsa, tiedän siis sen karuuden), niin se laskusuhdanne kesti silloin vain parisen vuotta, ja oli pitkälti kansallinen ja siten ratkaistavissa kansallisin keinoin. Nykyinen laskusuhdanne on kestänyt jo vuodesta 2008 asti ja se on hyvin kansainvälinen, ei siis helposti ratkottavissa. 90-luvun laman keskellä oli kuitenkin näköpiirissä positiivisia asioita, kuten EU, kansainvälistyminen ja sitä myötä lisääntyvät työmahdollisuudet. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä mitään positiivista, joka loisi uskoa Euroopan nuoriin. Kansainvälistyminen ei suinkaan tarkoita tällä hetkellä lisää työpaikkoja, vaan työpaikkojen luisumista muualle. Vielä 90-luvulla uskottiin suurten ikäluokkien lisääntymisen vapauttavan nuorille työpaikkoja, mutta niin ei ole suinkaan käynyt. Lähes kaikki virat jätetään täyttämättä edellisen jäädessä eläkkeelle. Työtaakka jaetaan taloon jäävien kesken.

[/quote] Joo, silloin 90-luvulla hypetettiin Nokiaa ja insinöörivetoista teknoteollisuutta. Kun ne on nyt lopetettu, ei ole näkyvissä yhtään alaa joka tarjoaisi positiivista näköalaa. Politiikot karkaavat Brysseliin ja jättävät paskan muiden siivottavaksi.

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 12:30"]

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 09:47"]

Hieman kaunisteltu tuo kolumni, korot eivät suurten ikäluokkien nuoruudessa olleet kohtuulliset nykymittapuulla, 10% esim.

[/quote]

Totta, mutta asunnot olivat puoli-ilmaisia. Nykyään pk-seudun peruskaksiot peruspaikoilla maksavat noin 200 tonnia. Keskimääräisellä 3000 palkalla maksamiseen menee laskennallisesti 15-20 vuotta aikaa, vaikka kuinka kiristelisi. Aikoinaan lainaa ei edes tainnut saada yli 5-10 vuodeksi, joten hinnat olivat vallan kohtuullisia.

[/quote]

Itse olen synt -50 ja kuulun vielä suuriin ikäluokkiin. Olen tehnyt koko ikäni töitä ja tulen samaan eläkettä pikkusen toista tonnia kuukaudessa. Kun lapset olivat pieniä, emme matkustelleet, oli opintolaina ja asuntovelka ja lasten päivähoitomaksut. Koko elämän olen elänyt säästäväisesti äidin neuvon mukaan. Paitako pitäisi antaa pois päältä, että nuoremmat ei kadehtisi.

Kuitenkin lapseni ja heidän ystävänsä näyttävät matkustelevan paljon, tekniikkaa talot täynnä, lapsilla uusimmat välineet ja vaatteet. Käyvät ravintolassa syömässä, siihen meillä ei koskaan ollut varaa.

Näyttäsi, että heillä on enemmän löysää rahaa ja kuitenkin koko ajan kuuluu valitusta. Mitä minun pienipalkkaisen pitäisi tehdä, ettei haukuttaisi ahneeksi!

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 12:10"]

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 11:43"]

Viesti 12 täyttä asiaa! Elossa on sukupolvia jotka pääsivät tosiaan 60 v eläkkeelle ja sitä pystyi 5 edeltävää vuotta palkkaa keplottelemalla suuremmaksi nostamaan hulppeisiin mittoihin. Eläkemenoihin menee sen takia valtavia summia vielä kymmeniä vuosia. Monet ovat myös terveitä koska Suomeen luotiin valtava terveydenhoidon ja työterveyden verkosto juuri 1970-1980 luvuilla. Se oli hyvä mutta sehän murenee nyt soten myötä varmasti. On turha väittää että Korkmanin väitteet eivät pitäisi paikkansa. Näiden elättien vanhemmat olivat sotasukupolvea jotka raatoivat eniten ja kuolivat usein ennenaiksisesti. Heille hatunnosto vielä jälkikäteen.

[/quote]

Paskaa jauhat. Kaikkia uhkakuvia on ilmassa, tuo eläkeikäkin. Ei ole konkretisoitunut mikään noista muistakaa. (suurten ikäluokkien salaliitto, muka)

Pullamössöt haluaisivat jo nyt itse eläkkeelle, suoraan yliopistosta. Hullun papereilla sekin onnistuu, siitä vaan. Ja kaikki muut edut etukäteen syödyt varallisuudet. Tehkää töitä ja Nokioita älkääkä kitiskö!.

Taitaa muuten harmittaa perintöjä odotellessa. No kyllä ne sieltä joskus napsahta, jolleivät virkeät ryyppää niitä pois joutilailta.

[/quote]Pullamössösukupolvella tarkoitetaan suuria ikäluokkia. Ei meikäläisen lapsuudessa enää pullamössö ollu mitään herkkua. Vaari sitä yritti joskus tyrkyttää kuten omille lapsilleen.

Eihän nämä suuret ikäluokat ole olleet edes työelämässä vanhuuseläkeikään asti. Mekein kaikki ovat jääneet sairauden tai työttömyyden (vapaaehtoisen työttömyyden) vuoksi eläkkeelle alle 60 vuotiaina.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 22:42"]

Vastaus 112:lle

Tällainen käsitys minullakin on, että on muodikasta olla hyvin huolissaan tulevaisuudesta, vaikka henkilön  nykyhetken tilanne olisi juuri tuo kuvailemasi.

Koulutetut nuoret, joilla on onnistunut opiskelualan valinta, voivat hyvin eivätkä ruikuta surkeaa tulevaisuuttaan.

En tiedä, ketä nämä raskasta maailmantuskaa harteillaan kantavat ovat? Onhan työttömyysluvut suuret ja pätkätyöläinen ei pysty oikein suunnittelemaan tulevaisuuttaan, mutta se katkeruus, mikä näissä kirjoituksissa on,  syö kyllä ihmistä.

Aiemmin nuoret olivat idealisteja ja luottivat tulevaisuuteen. Mihin se luottamus on hävinnyt, vai onko näiden suurten ikäluokkien Korkmannit synkistelyllään senkin pilanneet?

[/quote]

Olin minäkin idealisti, mutta en ole enää nuori. Tein ikäisekseni hyvinpalkattua hommaa teininä, mutta laman aikaan työt loppuivat pariksi vuodeksi seinään. Tietokone ei kerinnyt ahmaista sitä kokonaan seuraavina kymmenenä vuotena, mutta palkkatason se jäädytti ja töiden määrä väheni. Kuitenkin 80-luvun nuoruuteni työelämään tottuneena uskalsin opiskella epävarmaa alaa ja aloittaa yrittäjänä samaan aikaan.

Olin äärimmäisen lahjakas ja kehityin tasolle, jota en osannut uskoa todeksi. Mutta olen tehnyt molempia käytännössä ilmaistöinä miehen siivellä, koska maksajia ei löytynytkään yleisen ostovoiman laskiessa ja akateemisen kilpailun kovetessa. Tuli hätä käteen, ja sain todeta, ettei minulla ole työmarkkinoilla mitään arvoa, kun työelämänäyttöni ovat 20 vuoden takaa, ja työnantajan riski on nykyisin sitä luokkaa, ettei kukaan halua kokeilla sitä mustaa hevosta.

Kohta olen viisikymppinen ja työtuloni ovat maailmanlaajuisen köyhyysrajan tasoa, jos ne levitetään tasan aikuisiälleni, eikä saamani tuet ole sen kummemmat. Voisi ajatella, että sillä hinnalla yhteiskunta saa minulta erittäin laadukkaan työpanoksen kahdella alalla, mutta katkeroitumiselle ei sillon hintaa ole laskettu. Saatan palaa loppuun ja työni jää puolitiehen, enkä kykenekään huolehtimaan omaisistani niinkuin on laskettu, saati itsestäni. Jossain vaiheessa heittäydyn ehkä rikolliseksikin, kun saan todella tarpeekseni. Elintasomme on nyt jo osittain 50-lukua, eikä hyvin mahdollisesti tule paranemaan.

Korkman ei ole ainoa vanhan polven sankari, joka varoittaa väliinpudotetun sukupolven katkeroitumisesta. Ainakin Juhani Suomi puhuu asiasta muistelmissaan hyvin suorasanaisesti ja ennustaa akateemisia mellakoita, juuri kun on kertonut vuolaasti lapsuutensa köyhyydestä. Ei ole mikään pakko sulkea silmiä muiden vaikeuksilta, jos haluaa kertoa omistaan, päinvastoin. 

Korkman on fiksu mies ja kirjoituksessa oli joka sana asiaa. Luin sen just Hesarista.