Olen ollut päiväkodissa töissä nyt kymmenen vuotta ja olen yllättynyt siitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen vanhemmistani oli tohtorin paperit hankkinut ja toinen ylemmän korkeakoulututkinnon. Kotona oli likaista ja ahdasta, perheväkivaltaa oli sekä vanhempien kesken että lapsia kohtaan. Koulunkäyntiin ei saanut vanhemmilta apua, alkoholia käytettiin reilusti, ravinto oli osittain aika yksipuolista eikä välipaloja tai vastaavia opetettu tekemään. Hampaiden harjaamisen tuloksia ei tarkastettu, iho sai kuivua ilman rasvaamista niin pahaksi että halkeili kuivuuttaan...

Mikä tämän kommentin pointti oli? Että koska sinulla oli tällainen kokemus, aloitus ei voi olla totta?

Voi pyhä yksinkertaisuus.

Luuletko etten kertonut perheen ongelmista? Niihin ei uskottu, koska korkeaan koulutukseen liittyvä sosiaalinen status suojeli vanhempiani. Ei kukaan halunnut varmistaa onko kotona ongelmia vai ei. Ulkopuolisia ei meillä ikinä käynyt kylässä, joten ongelmat jäivät piiloon.

Ja tämä liittyy mihin?

Mikä ongelma sinulla on, kun täällä kiukuttelet? Todennäköisesti toimeentulotuen varassa olevan perheen lasten tilanteeseen kiinnitetään paljon enemmän huomiota kuin silloin, kun vanhemmat ovat ns. koulutetun oloisia uraihmisiä. Sitten vain saatetaan hiukan ihmetellä miten hyvän perheen lapset oireilevat. Välttämättä perhe ei kuitenkaan ole lapsille hyvä, oli vanhemmilla mitä titteleitä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Päiväkodin työntekijät ovat päiväkotilasten vanhempien palveluksessa. Heidän tehtävänsä ei ole pisteyttää vanhempia, ei tehdä heille psykoanalyysiä tai ottaa kantaa koulutus-, ura-, omaisuus- tai palkka-asioihin.

Ei ole, palkan maksaa työnantaja ja työntekijä on hänen palveluksessaan. Varhaiskasvatuksessa noudatetaan lakia ja työnantajan määräyksiä/ohjeita. Toki tähän ei kuulu vanhempien pisteytys, psykoanalyysin teko ja kantaa ottaminen perheen koulutustaustaan tai varallisuuteen.

Valitettavasti olen huomannut, että just adhd-henkilöt ja alkoholistit nimenomaan hankkivat lapsia enemmän kuin terveet ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan siihen syynsä, etteivät vanhemmatkaan ole korkeasti koulutettuja, eivätkä isovanhemmatkaan.

60-luvulla silloisesta kansakoulusta pyrittiin oppikouluun ja opettaja antoi lausunnon lapsen pärjäämisestä oppikoulussa.

Tämä lausunto kumma kyllä karsi usein köyhien lapset valinnasta kun ope oli laittanut ruksin kohtaan, jossa luki, ettei tule pärjäämään, vaikka keskiarvo olisi ollut ysin kieppeissä.

Minulle köyhänä kävi näin, mutta pyrin seur. vuonna uudelleen ja oli eri opettaja antamassa lausuntoa.

Koulutin vapaaoppilaana itseni keskikoulusta ja töitä kesät tehden lukiosta.

Onneksi nykyään ei ihan näin toimita.

Omat lapset ovat onneksi saaneet tasa-arvoiset mahdollisuudet.

T. 2 loppututkintoa suorittanut mummeli

No ainakin minun äitini oli lahjakas ja hänelle opettajansa suosittelikin oppikoulua, vaikka tuli tosi köyhästä ja muutenkin "kurjasta" perheestä. Koska perheellään ei ollut varaa, äitini sai jonkin stipendin oppikoulua varten. Myöhemmin hänestä tuli ensin sukunsa ensimmäinen ylioppilas ja sitten sukunsa ensimmäinen akateeminen.

Sitähän juuri kirjoutuksessani sanoin, että kun ope vaihtui, niin lausuntokin vaihtui.

Näitä opettajia oli joka ju aan ja vielä pysäkillekin jäi.

Enhän minäkään jäänyt tuvan nurkkaan itkemään köyhyyttäni.

T. Tuo aikaisempi mummeli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan siihen syynsä, etteivät vanhemmatkaan ole korkeasti koulutettuja, eivätkä isovanhemmatkaan.

60-luvulla silloisesta kansakoulusta pyrittiin oppikouluun ja opettaja antoi lausunnon lapsen pärjäämisestä oppikoulussa.

Tämä lausunto kumma kyllä karsi usein köyhien lapset valinnasta kun ope oli laittanut ruksin kohtaan, jossa luki, ettei tule pärjäämään, vaikka keskiarvo olisi ollut ysin kieppeissä.

Minulle köyhänä kävi näin, mutta pyrin seur. vuonna uudelleen ja oli eri opettaja antamassa lausuntoa.

Koulutin vapaaoppilaana itseni keskikoulusta ja töitä kesät tehden lukiosta.

Onneksi nykyään ei ihan näin toimita.

Omat lapset ovat onneksi saaneet tasa-arvoiset mahdollisuudet.

T. 2 loppututkintoa suorittanut mummeli

60-luvulla oppikouluun oli pääsykokeet, niiden tulokset ratkaisivat kuka pääsi sisään. Köyhä pääsi vapaaoppilaaksi, niin minäkin. Kouluruokailu ei tosin sisältynyt, joten piti pärjätä ilman.

Tietenkin oli pääsykokeet, mutta osan pisteytykseen vaikutti sen opettajan lausunto pärjäämisestä. Minähän kerroin olleeni vapaaoppilas.

Mikä täällä ihmisiä vaivaa, kun ei ymärretä lukemaansa ja intetään asiaa, joka on edellä kerrottu.

Oletko ko opettajatyypin sukulainen?

T.edelleen sama mummeli

Haluaisin olla kyllä kärpäsenä katossa kun päiväkodin kahvihuoneessa vedetään johtopäätöksiä omista lapsistani minun ja mieheni koulutuksen perusteella. Mieheni on päässyt juuri ja juuriperuskoulun ja amiksen läpi ja tekee matalapalkkatyötä kun taas minulla on useampi korkeakoulututkinto ja tienaan noin viis kuus kertaa enemmän kuin mieheni. Tässä vaiheessa joku ihmettelee että miten ihmeessä ollaan päädytty yhteen ja vastaus on se että meillä on hyvin samanlainen tausta. Mieheni suku ja historia on samaa elämänkoulusettiä kuin omani ja meitä erottaa lähinnä se että minä ymmärsin jo varhain keskittyä opiskeluun ja että minulla ei ollut oppimisen ongelmia. Olen aika varma että miehelläni on hoitamaton lukihäiriö.

Näin opettajana toisaalta huomaa senkin, että ns. hyvien perheiden lapset on joskus kovin hemmoteltuja ja heillä on usein hieman liian suuret luulot osaamisestaan. Vanhemmat ovat tarkoittaneet vain hyvää, mutta pitäneet lasta pumpulissa ja uskotelleet tämän olevan jotain aivan erityistä. Kun tällainen oppilas saa mielestään huonon numeron eli kasin, on virhe opettajan. Herkästi reklamoidaan, koska omassa suorituksessa ei tietenkään voi olla mitään vikaa.

Mistä hitosta te päiväkodin työntekijät muka tiedätte jokainen vanhemman koulutustason?

Ja tiedoksi, että korkea koulutus ei takaa automaattisesti sivistystä. Uskomatonta yleistystä taas.

Ihan kuin kaikissa perheissä molempien vanhempien koulutustaso olis aina sama. Sitten on paljon ihmisiä, jotka ovat kouluttautuneet pitkällekin, mutta syystä tai toisesta toimivat ammateissa, joista ei koulutustaustaa voi arvata. Ette te tiedä ihmisten taustoista välttämättä yhtään mitään, vaikka luulette niin. On olemassa myös fiksuja ihmisiä, jotka eivät halua kuluttaa aikaa vuosikausia koulunpenkillä, ei ole löytynyt omaa alaa, jne. Voi itku miten yksinkertaisia olette.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on opettajana eri kokemus. Kyllä niitä oppimishäiriöisiä, nepsyjä jne tulee myös hyväosaisille vanhemmille. Ero on vaan siinä, että yleensä koulutetummat vanhemmat osaavat paremmin vaatia tukitoimenpiteitä ja apua riittävän aikaisessa vaiheessa. Olenpa yhden sellaisenkin perheen lapsia opettanut että vanhemmat korkeasti koulutettuja, kaikki kolme lasta erityislapsia. Kuitenkin vanhemmat vetivät koko ajan yhtä köyttä minun, opettajan kanssa. 

Ja joo, kuulun itsekin neurokirjoon ja silti olen kyennyt yliopistossa opiskelemaan. Älkää tehkö mistään diagnoosista oletuksia kyvystä opiskella tai älykkyydestä, ellei diagnoosi oikeasti ole kehitysvamma. Esim ADHD-ihmisillä on normaali älykkyys ja koko sen kirjo ääripäineen, silti tilastojen mukaan he kouluttautuvat matalammin kuin muu väestö. Miten me opettajat voisimme auttaa heitä paremmin selviytymään ja oppimaan jotta pääsisivät kohti todellista potentiaaliaan?

Siis koko ilmiötähän usein selitetään mm. tämän kuvaamasi mekanismin kautta. Eli tiedetään että keskimäärin vanhempien sosioekonominen asema ja koulutustaso vaikuttaa lapsen oppimiseen jo varhain (ja lopulta myös aikuisena omaan sosioekonomiseen asemaan ja lopulliseen koulutustasoon.) Varmuutta ei ole, miksi näin on, eli tutkimuksissa on kyetty osoittamaan korrelaatio mutta harvemmin kausaliteettia.  

Ei tämä ole mitenkään siis ristiriidassa sen kanssa, etteikö lapsi, jolla on  oppimis- tai muita vaikeuksia voisi menestyä hyvin. Kyse on todennäköisyydestä ja keskiarvoista. Ihmettelen vähän, jos olet opettaja, muttet ymmärrä eroa näiden välillä? Ei siis pahalla mitenkään, mietin vaan, painotetaanko eri koulutusohjelmissa eri juttuja, itse olen siis tuo aiempi VO, jolla erkkapedan sivuaine. Minulle ainakin ymmärrys siitä, mitä erilaisten oppimisvaikeuksien takana on, on lisännyt näiden lasten ja perheiden ymmärrystä.

Kyse ei ole myöskään siitä, että lapsia leimattaisiin, vaan siitä, että voidaksemme auttaa näitä lapsia on oltava rehellinen ymmärrys siitä, mistä heidän vaikeutensa tulevat. On eri asia tukea esimerkkisi lasta, jonka kotikin tukee opiskelua, kuin sellaista lasta, ehkä samalla diagnoosilla ja saman syvyisillä haasteilla, jolla koti ei tue. Ainakin varhaiskasvatuksessa kun vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö on vielä tiiviimpää, koitetaan hyvin paljon tukea myös koteja, en tiedä muuttuuko tämä sitten koulussa. Siksi olisi minusta hölmöä olla tunnustamatta ja tunnistamatta sosioekonomisen aseman ja koulutuksen merkitystä nimenomaan lapsen oppimisen mahdollisuuksien kannalta.

Se tohtorin lapsi tässä hei. Meillä vanhemmat jättivät koulun vanhempainillat ja vastaavat kokonaan välistä. Kuulemma ei ollut heidän asiansa sekaantua opettajien työhön.

Jos kotiin tuli tietoja jostain ongelmista, niin vanhempi totesi opettajalle, että tämän on täytynyt jotenkin sekoittaa asiat, ei voi olla kyse hänen lapsestaan. Aika ihmeellinen mestari saa olla, että tuossa tapauksessa saisi jostain yhteistyötä kodin ja koulun välille viriteltyä.

Ei ole suutarin lapsilla kenkiä, kun ei tohtorin lapsikaan ymmärrä, ettei yksittäistapaus ole mikään todiste ilmiön yleisyydestä.

Esittelevätkö vanhemmat ammattinsa tuodessaan lapsensa hoitoon?

”Päivää, tässä lakimies Virtanen ja lääkäri Lahtinen, ja tässä lapsemme Valtteri.”

Tai

”Tuon Liisan päiväksi hoitoon, sillä olen työtön ja haen kaikki päivät töitä. Koulutukseltani olen muuten valtiontieteen maisteri.”

Tai

”Hei, olen Annin äiti, siivooja. Mites Annilla on päivä mennyt?”

Vai mistä vanhempien koulutustasot tiedetään? Vaikka ammatti jostain selviäisikin niin se ei edes välttämättä kerro koulutustasoa.

No voi pyhä jysäys! Älkää nyt panikoiko. Kukaan ei sanonut ajattelevansa, että jonkun ammatti on tuomio hänen lapselleen. Hoitakaa lapsenne asiallisesti, niin kaikki ovat tyytyväisiä.

Mä oon tommonen joka on aina jäänyt jälkeen ja tarvinut tukitoimia, vaikka vanhemmat (eli äiti ja isäpuoli) ovat älykkäitä ja osaavat hyvin huolehtia omista asioistaan (ja minun). Isällä taas ollut paljon ADHD tyyppistä käyttäytymistä. Onkohan periytynyt, varmaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa! Ap puhuu puuta heinää ja kommentti on rasistinen.

Asun ja työskentelen päiväkodissa hyvällä alueella. Täällä koulutuksella ei ole mitään tekemistä lapsen käytöksen kanssa, eikä missään muuallakaan missä olen työskennellyt. Kiireisillä ja koulutetuilla vanhemmilla voi olla tottelematon, epäsiisti ja hoitamaton lapsi. Jopa useammin, kuin hieman vaatimattomammin ja rauhallisemmin elävän perheen lapsi.

Enemmän yhdessäoloa, aikaa ja kotikasvatusta lapsi saa ihan tavallisilta perheiltä.

Nepsyt on asia erikseen. Toistan, asia erikseen.

Höpöhöpö nyt.

Minä en ole ikinä nähnyt lääkärin lasten huutelevan vittua päiväkodissa. Edes köyhistä oloista adoptoidut tohtorien lapset eivät käyttäydy niin. Mutta kyllä se vittuPerkele raikaa ryhmässä päivittäin, ja ihan jonkun muun suusta kuin niiden lääkärien lapsien.

Huh huh..😞 Ei lääkäriys tee vanhemmasta automaattisesti hyvää tai lapsesta kullannuppua.

Eivätkä kaikki lääkäritkään ole todellakaan mitään neropatteja - olen ollut kauan alalla ja monenlaista hörhöilijää olen lääkäreissäkin nähnyt.

Lääkäriksi lukeminen vaatii lähinnä hyviä istumalihaksia, kärsivällisyyttä ja lukuhaluja, varsinkin jos aikoo erikoistua lisäksi, siinä menee muutamakin vuosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on opettajana eri kokemus. Kyllä niitä oppimishäiriöisiä, nepsyjä jne tulee myös hyväosaisille vanhemmille. Ero on vaan siinä, että yleensä koulutetummat vanhemmat osaavat paremmin vaatia tukitoimenpiteitä ja apua riittävän aikaisessa vaiheessa. Olenpa yhden sellaisenkin perheen lapsia opettanut että vanhemmat korkeasti koulutettuja, kaikki kolme lasta erityislapsia. Kuitenkin vanhemmat vetivät koko ajan yhtä köyttä minun, opettajan kanssa. 

Ja joo, kuulun itsekin neurokirjoon ja silti olen kyennyt yliopistossa opiskelemaan. Älkää tehkö mistään diagnoosista oletuksia kyvystä opiskella tai älykkyydestä, ellei diagnoosi oikeasti ole kehitysvamma. Esim ADHD-ihmisillä on normaali älykkyys ja koko sen kirjo ääripäineen, silti tilastojen mukaan he kouluttautuvat matalammin kuin muu väestö. Miten me opettajat voisimme auttaa heitä paremmin selviytymään ja oppimaan jotta pääsisivät kohti todellista potentiaaliaan?

Siis koko ilmiötähän usein selitetään mm. tämän kuvaamasi mekanismin kautta. Eli tiedetään että keskimäärin vanhempien sosioekonominen asema ja koulutustaso vaikuttaa lapsen oppimiseen jo varhain (ja lopulta myös aikuisena omaan sosioekonomiseen asemaan ja lopulliseen koulutustasoon.) Varmuutta ei ole, miksi näin on, eli tutkimuksissa on kyetty osoittamaan korrelaatio mutta harvemmin kausaliteettia.  

Ei tämä ole mitenkään siis ristiriidassa sen kanssa, etteikö lapsi, jolla on  oppimis- tai muita vaikeuksia voisi menestyä hyvin. Kyse on todennäköisyydestä ja keskiarvoista. Ihmettelen vähän, jos olet opettaja, muttet ymmärrä eroa näiden välillä? Ei siis pahalla mitenkään, mietin vaan, painotetaanko eri koulutusohjelmissa eri juttuja, itse olen siis tuo aiempi VO, jolla erkkapedan sivuaine. Minulle ainakin ymmärrys siitä, mitä erilaisten oppimisvaikeuksien takana on, on lisännyt näiden lasten ja perheiden ymmärrystä.

Kyse ei ole myöskään siitä, että lapsia leimattaisiin, vaan siitä, että voidaksemme auttaa näitä lapsia on oltava rehellinen ymmärrys siitä, mistä heidän vaikeutensa tulevat. On eri asia tukea esimerkkisi lasta, jonka kotikin tukee opiskelua, kuin sellaista lasta, ehkä samalla diagnoosilla ja saman syvyisillä haasteilla, jolla koti ei tue. Ainakin varhaiskasvatuksessa kun vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö on vielä tiiviimpää, koitetaan hyvin paljon tukea myös koteja, en tiedä muuttuuko tämä sitten koulussa. Siksi olisi minusta hölmöä olla tunnustamatta ja tunnistamatta sosioekonomisen aseman ja koulutuksen merkitystä nimenomaan lapsen oppimisen mahdollisuuksien kannalta.

Se tohtorin lapsi tässä hei. Meillä vanhemmat jättivät koulun vanhempainillat ja vastaavat kokonaan välistä. Kuulemma ei ollut heidän asiansa sekaantua opettajien työhön.

Jos kotiin tuli tietoja jostain ongelmista, niin vanhempi totesi opettajalle, että tämän on täytynyt jotenkin sekoittaa asiat, ei voi olla kyse hänen lapsestaan. Aika ihmeellinen mestari saa olla, että tuossa tapauksessa saisi jostain yhteistyötä kodin ja koulun välille viriteltyä.

Ei ole suutarin lapsilla kenkiä, kun ei tohtorin lapsikaan ymmärrä, ettei yksittäistapaus ole mikään todiste ilmiön yleisyydestä.

Tässä taitaa nyt olla joku kulttuuriero, joka sekoittaa keskustelua. Tiedoksi sinulle, että Suomessa vanhempien pitämät kotikoulut lapsilleen ovat hyvin harvinaisia. Jos joku sellaisen käy, niin puhutaan peruskoulun opinnoista. Vanhempien ammatit eivät suoraan periydy tässä maassa jälkeläisille.