Olen ollut päiväkodissa töissä nyt kymmenen vuotta ja olen yllättynyt siitä

Kiinnostaisi tietää, mistä tiedät lasten vanhempien koulutustaustat? Minulta ei ainakaan kukaan ole kysynyt opinnoistani mitään kun lapseni aloitti päivähoidon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, eikös kuitenkin ole suht yleistä, että saman perheen sisarukset voivat olla hyvinkin erilaisia ja esim. koulumenestys erilaista? Ja päätyvät myös erilaisiin ammatteihin. Ei se ainakaan epätavallista ole. Ja molemmilla sama geeniperimä ja kasvuympäristö.

Juuri näin on meidän lapsilla. Esikoinen on kympin tyttö, eikä hänen kanssaa ole koskaan ollut mitään ongelmia. Pari vuotta nuorempi veljensä on täysi ääripää. Kauhulla odotan joka päivä, mitä on nyt mennyt tekemään tai jättänyt tekemättä tai hävittänyt tai tuhonnut tai loukannut itseään. Poika on moniammatillisen tuen piirissä koulussa, muttei siitä ole juurikaan apua ollut. Muualta yhteiskunnasta ei apua ole herunut, vaikka olen sitä yrittänyt hakea. Perheneuvolan tädin mielestä pitäisi vain keskittyä vanhemmuuden tukemiseen, vaikka pojalla on päivänselvästi jotain oikeita neurologisia ongelmia. t, insinööriäiti

Vähän OT, mutta tulee mieleen Bart ja Lisa Simpson :)

Vierailija kirjoitti:

Ei omena kauas puusta putoa ja geenit siirtyy eteenpäin. Ne lääkärit on olleet itsekin älykkäitä lapsia ja niiden lapset on perineet hyvät geenit.

Hyväosaiset on perineet paljon rahaa ja hyvän narsistisen itsetunnon. Tämä on aika iso ongelma siksi, että nämä myös vastaavat diagnosoimisesta ja asenteista. Massiivista typeryyttä molemmilta puolin.

Vierailija kirjoitti:

Aiemmassa asuinpaikassani naapurit kertoivat, kuinka siinä asunnossa, missä me asuimme, oli asunut perhe, jossa mies opettaja. Oli kuulemma ihan joka viikonloppuista, että äiti lähti lasten kanssa pakoon kännissä riehuvaa miestä, jota naapuritkin pelkäsivät. 

Varakkaammissa perheissä näistä ei paljoa huudella, jos sitten ei kunnostauduta "kirjailijoina" esim. Herlininen suku.

Väestötasolla toki noin: tietynlaiset ongelmat keskittyvät tiettyihin sosiaaliluokkiin, mutta ei ylemmät luokatkaan niistä täysin osattomaksi jää.

Yksilötasolla taas voi olla perhe, jossa on kympin lapsi ja kutosen lapsi - ja vanhemmat voivat olla joko akateemisia tai amiksia.

Kaikkein vaarallisinta on leimaaminen ja ennakkoasenteet. Se aiheuttaa alisuoritumista toisille ja alitunnistamista toisille.

Vierailija kirjoitti:

Väestötasolla toki noin: tietynlaiset ongelmat keskittyvät tiettyihin sosiaaliluokkiin, mutta ei ylemmät luokatkaan niistä täysin osattomaksi jää.

Yksilötasolla taas voi olla perhe, jossa on kympin lapsi ja kutosen lapsi - ja vanhemmat voivat olla joko akateemisia tai amiksia.

Kaikkein vaarallisinta on leimaaminen ja ennakkoasenteet. Se aiheuttaa alisuoritumista toisille ja alitunnistamista toisille.

Harvoin nähdään/ymmäretään yhteiskuntaluokkien jakaumaa, vielä on aika vähän kouluja/alueita, jotka koostuisivat vain "paremmasta väestä". Suurin osa ihmisistä on kuitekin perusduunareita ja näin ollen myös suurinosa päiväkoti/kouluryhmäläisistä näiden lapsia.

Jos päässä on jokin elitistinen vinoma, niin ei ihme, että nädään vain "huippuälykkäät" lääkärin lapset ja mahdolliset dg:t tai käytöshäiriöt muuten poikkeamina tilastoissa kun aletaan vertaamaan suurempaan heterogeeniseen ryhmään.

Pitää huomata, että suomessakin ylemmällä keskiluokalla on enemmän vaihtoehtoja, joka jo itsessään vähentää dg:n tarvetta.

Ja on ihan itsestäänselvyys, että esim perheen päihdeongelmat vaikuttavat lapseen. Mutta tervettä on tajuta, etteivät edes lääkärit (!) tai insinöörit ole tästä vitasauksesta vapaita.

En ehkä käyttäisi sanaa korkeasti koulutettu vaan "tasapainoinen, rauhallinen, tiedostava" vanhempi. Nuo piirteet usein johdattavat korkeaan koulutukseen ja tasapainoisessa kodissa lapsen on hyvä kasvaa.

Geneettiset piirteet vaikuttavat paljon, juurikin monen mainitsema adhd. Kun lapsi on vilkas ja "pahatapainen", tulee hänelle jatkuvasti ongelmia. Ja ongelmat aiheuttavat ongelmia kaverisuhteisiin ja hermostuttavat kasvattajia. Syntyy negatiivinen kehä, jossa lapsi (tahtomattaan esim. adhd) aiheuttaa ongelmia (raivareita, lipputankoon kiipeämistä, äkkipikaistuksissa lyömistä, vesiväreillä sotkemista) yms. Sitten aikuisillakin alkaa kärsivällisyys vähentyä ja alkaa suhtautua negatiivisesti lapseen.

Näillä adhd-lasten vanhemmilla on usein adhd, jonka johdosta koulut ovat jääneet kesken, puolisot vaihtuvat, työpaikat vaihtuvat, on vuorotyötä, asunnot vaihtuvat. Päihteet ja väkivalta, ulosotto, jopa vankilatuomiot ovat yleisimpiä, jos aikuisella adhd. Ja geenit tulleet isovanhemmilta, joista ei lapsiperhe saa mitään tukea, koska välit ovat adhd:n takia menneet koko suvun kanssa. Tai pahimmassa tapauksessa jo isovanhempi on istunut vankilassa.

Että siinä mielessä kyllä, korkeasti koulutetuilla riski adhd-kaltaiseen lapseen on pienempi, kun heillä itsellä elämänhallinta on hyvää. Mutta kaikenlaista surua ja murhetta, kuten iloa ja onnea kuuluu kaikkien yhteiskuntaluokkien elämään (esim. avioero, sairaus).

Kyllä ne hyväosaiset helposti huomaavat että ovat niitä fiksumpia. Lapset eivät kasva tyhjiössä ja fiksu tajuaa että toinen ei oikein tajua.

Vierailija kirjoitti:

Uskon asian johtuvan kodin ilmapiiristä. Sanon tässä, älkää valittako lasten kuullen, kannustakaa aina ja kaikissa tilanteissa lapsia. Jos lapsi kertoo parempiosaisista kavereista ja heidän kodeistaan. Kerro heti lapselle, että meillä on rakkautta ja lapsista pidetään huolta. Siivoa koti, laita hyvää ruokaa, kata kauniisti ja syökää sivistyneesti. Pue sunnuntaina lapsille päälle jotakin siistiä ja kaunista. Lähtekää yhdessä kävelylle. Viettäkää yhdessä aikaa. Lapsi oppii mikä on oikeaa ja kaunista ja hän pyrkii elämässään hyvään. Opin nämä viisaudet rutiköyhässä kodissani. Meitä on neljä lasta ja olemme kaikki korkeasti koulutettuja.

Perheesi on ihana.💕

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa! Ap puhuu puuta heinää ja kommentti on rasistinen.

Asun ja työskentelen päiväkodissa hyvällä alueella. Täällä koulutuksella ei ole mitään tekemistä lapsen käytöksen kanssa, eikä missään muuallakaan missä olen työskennellyt. Kiireisillä ja koulutetuilla vanhemmilla voi olla tottelematon, epäsiisti ja hoitamaton lapsi. Jopa useammin, kuin hieman vaatimattomammin ja rauhallisemmin elävän perheen lapsi.

Enemmän yhdessäoloa, aikaa ja kotikasvatusta lapsi saa ihan tavallisilta perheiltä.

Nepsyt on asia erikseen. Toistan, asia erikseen.

Totta kai on aina joitain poikkeuksia. Mutta ap on ihan oikeassa. Onhan tästä nyt sadoittain jo tutkimuksiakin: googlaapa, miten moniuloitteiset vaikutukset on lapseen/ihmiseen hänen perheensä  sosioekonomisella taustalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon asian johtuvan kodin ilmapiiristä. Sanon tässä, älkää valittako lasten kuullen, kannustakaa aina ja kaikissa tilanteissa lapsia. Jos lapsi kertoo parempiosaisista kavereista ja heidän kodeistaan. Kerro heti lapselle, että meillä on rakkautta ja lapsista pidetään huolta. Siivoa koti, laita hyvää ruokaa, kata kauniisti ja syökää sivistyneesti. Pue sunnuntaina lapsille päälle jotakin siistiä ja kaunista. Lähtekää yhdessä kävelylle. Viettäkää yhdessä aikaa. Lapsi oppii mikä on oikeaa ja kaunista ja hän pyrkii elämässään hyvään. Opin nämä viisaudet rutiköyhässä kodissani. Meitä on neljä lasta ja olemme kaikki korkeasti koulutettuja.

Perheesi on ihana.💕

Tämä oli minustakin erinomainen viesti. Olen ihmetellyt, kun vouhotetaan lapsiperheköyhyydestä. No tietenkin kaikkien kuuluu saada ruokaa suuhunsa. Mutta Suomen kaltaisessa sosiaalitukien maassa ei yleensä ole kyse varsinaisesta rahan puutteesta, eikä se siten korjaannut myöskään sillä, että rahaa jaetaan vain lisää. Kun kyse on useammin elämänhallinnan puutteesta ja tuonkaltaisen rakkauden ja lapsista huolehtimisen puutteesta.

Itsekin olen pienituloisesta perheestä kotoisin. Eikä meillä ollut varaa mihinkään merkkijuttuihin, lomiin, yms. Silti me lapset elettiin oikein onnellisina emmekä kokeneet jäävämme mistään paitsi. Koska meilläkin vanhemmat huolehtivat päivärytmistä, juttelivat meidän lasten kanssa, vietettiin perheaikaa, kannustettiin läksyjen tekoon antamalla sille paljon aikaa, jne.

Nykyään sitten monessa köyhyyskeskustelussa puhutaan, että lapsi joutuu kiusatuksi, jos ei ole merkkivaatteita tai oikeanlaista puhelinta. Siinä lähdetään korjaamaan asiaa ihan väärästä päästä. Miksi lähdetään mukaan tuohon vertailemiseen. Minä olen omille lapsilleni opettanut, että kun muut kertovat lomamatkoistaan, niin kertokaa, että pääsitte mummille yökylään ja että paistettiin nuotiomakkaraa. Ja muistatteko, kun alkukesästä kävimme huvipuistossa, sen voitte mainita. Koskaan eivät lapset ole joutuneet kiusatuksi, vaikka eivät ole ulkomaanmatkoille päässeetkään.

Hyvä aloitus. Sama huomio on tullut tehtyä.

Ja hermostujille tiedoksi, että ei tässä lapsia luokitella, he saavat päiväkodissa kyllä yhdenvertaisen kohtelun.

Mutta tuollaiselta huomiolta ei voi välttyä, kun lasten kanssa työskentelee.

Kyllä varmasti on poikkeus joka vahvistaa säännön. Eli jonkun silmäätekevän tenava on aivan täysi piru ja olevinaan vammainenkin ja te lällärit päiväkodin tädit ette uskalla suutanne avata siitä asiasta.

Minä olen todennut saman asian lapsen vanhempana. Vanhempainillassa ihmettelin, että todellako näin monella vanhemmalla on tapana ottaa vanhempainiltaan koko lapsikatras mukaan. Minä kun olin kuvitellut, että vanhempainilta on aikuisten keskustelutilaisuus.

Yhteisen osuuden jälkeen jakauduimme omiin luokkiin. Paikalla olivat siis aluksi yhden luokka-asteen molemmat luokat, ja yhteisen osuuden jälkeen jakauduimme A- ja B-luokkien luokkatiloihin. Hämmästyksekseni meidän luokkaan ei tullut yhtäkään näistä lasten kanssa osallistuvista perheistä, joita siis tosiaan oli useampi.

Opettajista vielä sen verran, että meidän lapsen luokkaa opettaa luokanopettaja, ja rinnakkaisluokkaa opettaa erityisluokanopettaja.

Kiitos  10 /  71. Sinulla on tosiaan oikea asenne. Lapset kannattaa kasvattaa  sivityneeksi  vaikka  se koti  nyt sattuis olemaa  köyhä.  Lapsilta voi vaatia pöytätapoja , kaikkea hyvää käytöstä   kannattaa vaalia.

Lähihoitajan, sosionomin tai jonkun höpölinjan kandin koulutus ei ole järin korkeita, jos verrataan lääkäreiden (tirsk) koulutukseen. Eli päivähoidon työntekijöiden omat lapset ovat myös näitä ongelmaisempia lapsia tämän ajatusmaailman mukaan. Ootte pellejä, jos luulette, että Suomessa on jotain jyrkkiä luokkaeroja. Suurin osa on kuitenkin peräisin jostain metsäläissuvusta.

Mun vanhemmat kävi kansakoulun, eikä mulla ole ollut lukivaikeuksia, käytöshäiriöitä, keskittymisongelmia ym. Opiskelua kannustettiin kaikin tavoin, vanhemmat katsoivat että teen läksyt jne. Meillä myös luettiin paljon.

Päiväkodin työntekijät ovat päiväkotilasten vanhempien palveluksessa. Heidän tehtävänsä ei ole pisteyttää vanhempia, ei tehdä heille psykoanalyysiä tai ottaa kantaa koulutus-, ura-, omaisuus- tai palkka-asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa luokittelua varhaiskasvatuksen opettajalla :D Mutta etpä noita uskaltaisi ääneen sanoa muualla kuin täällä 100% anonyymillä palstalla.

Kyllä tämä sanotaan ääneen ihan varhaiskasvatuksen opinnoissa ja alan tutkimuksessa muun muassa. Ehkä kaikki vanhemmat eivät ole tästä tietoisia. Mm. erityispedagogiikan perusopinnoissa puhutaan monien oppimisvaikeuksien kuten adhd:n taustalla vaikuttavasta voimakkaasta perinnöllisyystaipumuksesta. Esimerkiksi sosionomiopinnoissa taas keskitytään paljon ylisukupolviseen syrjäytymiseen ja huono-osaisuuden kasaantumiseen.

Kaikki nämä ovat tieteen keinoin isoista väestöjoukoista mm. tilastotieteen avulla todettuja asioita. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö poikkeuksia mahtuisi joukkoon. Mutta kun puhutaan isoista määristä lapsia ja useista vuosikymmenistä, ero näkyy yhä selvemmin. Itse olen VO, ja eniten tuo heikomman sosioekonomisen aseman perheiden haasteet ilmenevät paitsi siinä, että tietyt oppimisen vaikeudet, jotka kasaantuvat heikommassa sosioekonomisessa asemassa oleville, heillä on usein myös vaikeuksia ymmärtää tai hyväksyä niiden luonnetta. Lasta ei haluta viedä tutkimuksiin, diagnooseja ja tukitoimia pelätään ja ylipäänsä ei ymmärretä, mikä ero on vaikkapa varhaisella puuttumisella ja tukemisella vs. lastensuojelun toimenpiteillä. Ehkä yksi syy on siinä, että joillain perheillä on ilmeinen tarve molempiin. 

Joka tapauksessa on vaikea tukea lasta, jos resursseja ei voida lisätä, jos vanhempien mielestä on ihan normaalia, ettei nelivuotias edelleenkään osaa leikkiä, kykene kuuntelemaan 5 minuutin satua loppuun, istumaan paikallaan ruokailun ajan, olemaan lyömättä kavereita tai puhu kokonaisia lauseita. Tässä vain muutamia esimerkkejä uran varrelta. Sitten kun lapsi on koulussa, aletaan ehkä ymmärtää, että hän on todella paljon muita jäljessä, mutta silloin ero muihin on jo niin iso, että saa tehdä koko perusopetuksen niskahartiavoimin töitä eikä siltikään usein saavuta muiden tasoa sen loppuun mennessä.

Verrattuna perheisiin, jotka ymmärtävät lapsen tuen tarpeen, hakeutuvat heti tutkimuksiin, ottavat vastaan kaiken avun ja ovat avoimia sekä omista tarpeistaan, että lapsensa tarpeista. Heidän kanssaan voidaan vaikeistakin asetelmista päästä tosi pitkälle ennen kouluikää ja lapsi saa aivan eri eväät aloittaa opiskelunsa ja sitä myöten aivan eri lähtöasetelmat myöhempään elämäänsä. Tästä en tiedä onko tutkimustietoa, mutta oma tuntuma on, että koulutetummat vanhemmat keskimäärin paremmin sekä ymmärtävät tuen tarpeita ja sen, että ne pahenevat jos niihin ei saada apua, sekä ovat yhteistyöhaluisempia. Olisi kiinnostavaa tietää, onko tässä eroa eri sosioekonomisessa asemassa olevien ryhmien välillä.

Kaikista tyhmin ihminen jonka olen tavannut oli töissä varhaiskasvatuksen opettajana, en tiedä millä ansioilla. Hän yritti esittää fiksumpaa kuin oli, vaikka ei ymmärtänyt yhtään mitään lapsista.