Lue keskustelun säännöt.
Miten saada kaksivuotias tottelemaan?
03.12.2020 |
2,5-vuotiaani ei tottele yhtään mitään (eikä ketään). Jos lapsi lyö ja sitten tiukasti sanoo hänelle, että ei saa lyödä, niin on aivan varmaa että lyö uudelleen. Sitten kun hänelle toistaa uudelleen että ei saa lyödä, niin hän lyö uudelleen. Sitten jo kannan pois tilanteesta. Heittelee usein tavaroita (päin seinää, ja siinä menee rikki tavara tai seinä) ja kun kieltää heittämästä, ei tottele yhtään. Lopulta aina otetaan se tavara sitten kokonaan pois jonnekin kaappiin. Yhdessä vaiheessa meillä oli suuri osa leluista kaapissa, kun ei yhtään totellut, että niitä ei saa heittää päin pöytälamppuja, ikkunoita, ihmisiä jne. Jos lapselle sanoo, että pue sukat, niin on aivan varmaa, että ei koskaan sitä tottele. Ei tottele kivoissa eikä vähemmän kivoissa asioissa. Ei isoissa eikä pienissä. Jos pyytää, että syö voileipä, niin on varmaa, että ei sitä syö vaikka olisi nälkäinen.
Olen toiminut niin, että kiellot ja pyynnöt on aina johdonmukaisia ja niistä aina johdonmukaisesti tulee seuraus (esim. kun heittää lelua niin kiellän kaksi kertaa ja sitten lelu lähtee pois). Seuraa ja huomiota saa muuten paljon, eli siinä ei pitäisi olla ongelmaa.
Alan olla aika väsynyt tähän, kun samaa on väännetty jo kuukausia ja kuukausia. Miten saan lapsen tottelemaan edes joskus?
Kommentit (61)
Olen tehnyt somessa kaiken mahdollisen ja julkaissut tuhansia selfieitä, mutta silti lapsi ei tottele minua. Vaikka kuinka valittaisin kotitöistä miehelle, joka on ainoa palkansaaja tässä perheessä, sekään ei saa lasta käyttäytymään kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voisiko 2 vuotiaan luonnehäiriöisen abortoida?
[/quote]
Ja siis kehun ja kannustan joka päivä kun esim. leivän syöminen sujuu hyvin. Eli saa paljon kannustusta ja huomaan aina oikean tekemisen ja siitä kehun. Mutta usein käy niin, että juuri kun sanon miten hyvin nyt syö leipää, niin menee 2 sek ja heittää sen lattialle. Ap[/quote]
Kuulostaa siltä, että toimit ymmärtäväisesti ja oikein, ja lapsi on vain kärsivällisyyttä vaativa tapaus. Huomiotani kiinnitti kuitenkin tämä kohta: "miten hyvin nyt syö leipää" eli kehut juuri silloin kun hän on syömässä, ja hän kokeekin sen tarkkailuna ja vaatimuksena, ja arvelee kuitenkin epäonnistuvansa, joten parasta panna ranttaliksi suoraan. Voisiko olla, että kun olet kaikki päivät kahden lapsen kanssa, on vuorovaikutuksenne ja lapsen huomion saanti itse asiassa niin tiivistä, että hän kokee se liiallisena? Miten lapsi käyttäytyy isän pukiessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako lapsi muuten huomiota? Minusta kuulostaa siltä, että hön saa huomiota äidiltä törttöilemällä. Lapsen kannalta huonokin huomio on parempi kuin ei mitään. Entä jos keskittyisi kannustamaan ja tekemään niitä asioita, jotka sujuvat hyvin, niin jää vähemmän mahdollisuuksia törttöilytn.
Lapsi janoaa aikuisen huomiota kuitenkin koko ajan.
Saa paljon huomiota. Olen hoitovapaalla ja lapsi on ainoa lapsi eli minulla on päivittäin hänelle paljon aikaa. Leikin lapsen kanssa paljon, luen, ulkoilemme kaksi paljon. Saa paljon syliä. Yritän myös mahdollisuuksien mukaan huomioida hänen toiveita ja saa vaikuttaa asioihin mitä ja miten tehdään. Toki välillä joudun vaikka laittamaan tiskejä tai vastaamaan puhelimeen (en puhu pitkiä puheluita) niin että koko huomioni ei ole silloin lapsessa, mutta toisaalta minun mielestä lapsen on pakko oppia, että äidin huomio ei voi olla hänessä ihan aina 100 %. Ap
Kuulostaa siltä että sinulla ja lapsellasi on erilaiset käsitykset riittävän huomion määrästä. Jos sinun mielestäsi lapsen täytyy osata olla jo itsekseen, mutta lapsi ei ole siihen valmis, niin tuollaista häröilyähän siitä seuraa.
No joo. Mutta ei minun ole mahdollista jokaista hereilläolon sekuntia antaa lapselle täyttä huomiota. Ei kellään ole eikä tarvitse olla. Eikä lapseni tarvitse koskaan olla missään itsekseen, vaan voi aina olla vieressäni tai mukana touhuissa, esim. ruokaa laittaessani juttelen hänelle koko ajan ja hän saa siinä vieressä leikkiä ruoanlaittoa jne. Välillä puhun parin minuutin puhelun, on minun pakko voida välillä joitain asioita hoitaakin. Silloinkaan en jätä lasta koskaan yksin. Ap
Ymmärrän tämän, mutta kiistän etteikö kellään olisi. Itse en tehnyt päivisin mitään muuta, kuin leikin lapsen kanssa. Päiväunitauon käytin itseeni, jos sellainen oli. Illalla vasta tein kotityöt kun mies leikki lapsen kanssa.
Niin. Lapseni on lopettanut jo melkein vuosi sitten päiväunet (en saanut häntä nukkumaan enää millään, vaikka kaikkeni kuukausia yritin). Eli päiväunitaukoa minulla ei koskaan ole. Mieheni tekee pitkää päivää, joten minulla ei ole siitäkään taukoa asioiden hoitamiseen. Ja minusta on sentään miestä kohtaan aika reilua, että päivän aikana muutamat kotityöt hoidan ja lisäksi tietyt puhelut kuten pankki- ja taloyhtiöasiat ym. koska mies ei niitä voi töistä hoitaa ja ne paikat on vaan päiväsaikaan auki. Ap
Lapsesi on varmasti ihan normaali 2-vuotias, mutta koska unetkin lopetti noin aikaisin niin tässä muutama kysymys: onko lapsen puhe ja/tai vuorovaikutus lähtenyt kehittymään normaalisti? jos puhe on kehittynyttä, niin osaako jo keskustella vuorovaikutuksellisesti, eli vastaako sinun ja muiden esittämiin kysymyksiin? tuleeko näyttämään sinulle esim. leluja ja vaikkapa rakentamaansa palikkatornia ? Leikkiikö lapsi ikätasoisesti leluilla mielikuvitusleikkejä, eli sanoo leluilla jollain tavalla vuorosanoja tai äänteitä? vaikka varsinaista suunnitelmallisuutta toki ei tuon ikäisillä leikissä ole
Ottaako lapsi teihin vanhempiin ja/tai vieraisiin katsekontaktia normaalisti vai poikkeavasti kun vertaat ikätovereihin? Reagoiko lapsi omaan nimeen jos häntä puhuttelee joku muu kuin te? Vai pitääkö häntä esim. fyysisesti koskettaa olasta että huomaa toisen puheen? Reagoiko lapsi jos vieras ihminen tulee juttelemaan hänen kanssa kaupassa? Ovatko siirtymätilanteet teillä keskivertoa vaikeampia? Pystytkö käymään lapsen kanssa kaupassa ym. asioilla vai alkaako siellä raivoamaan heti tai käyttäytymään sinun mielestä keskiverto 2-vuotiaasta poikkeavalla tavalla? Ottaako lapsi kontaktia toisiin lapsiin?Kirjoittamasi voisi olla aivan hyvin minun näppäimistöltä monta vuotta sitten. Kuitenkin kirjoittamasi lisäksi meillä oli joukko muita ongelmi, mutta ymmärsin ne vasta myöhemmin. 2-vuotiaana alkoi ongelmat, jotka laitoin temperamentin ja uhmaiän piikkiin. 6-vuotiaana tuli sitten asperger-diagnoosi. En olisi muuten edes tätä kirjoittanut, mutta päiväunien jättäminen 1-vuotiaana on melko poikkeavaa ja se herätti tämän ajatukseni. Eiköhän lapsesi ole ihan temperamenttinen uhmapakkaus, mutta on hyvä olla tietoinen siitä että joskus lapsen uhma ja käytös myös poikkeaa normaalista niin paljon että apua kannattaa hankkia.
Puhuu jopa neljän sanan lauseita välillä vaikka osa sanoista vielä vähän epäselviä. Ja vastailee aina kysymyksiin ja pyytää mukaan rakentamaan legoja tai pelaamaan pelejä jne. Hakee aktiivisesti paljon vuorovaikutusta esim. minulta ja leikkii pääasiassa mielikuvitusleikkejä, joskaan esim nukeilla ei ole niissä vielä vuorosanoja. On aika ujo vieraiden ihmisten kanssa. Kaupassa pystytään käymään ihan normaalisti, lapsi on siellä ihan rauhallinen ja tyytyväinen, ei ole vielä koskaan saanut pientäkään kiukkukohtausta kaupassa. Mutta ei tykkää siitä jos joku vieras mummeli yhtäkkiä tunkee naaman lähelle ja alkaa juttelemaan lapselle, tosin näin korona-aikana en itsekään tykkää sellaisesta yhtään. Ap
Oma lapseni oli todella hyvin vuorovaikutuksessa minun kanssa ja jakoi kyllä leikin asioita minulle sekä leikki mielikuvitusleikkejä. Niissä leikeissä tuli sitten 3-vuotiaasta ylöspäin yhteisleikin haastavuus ja joskus 4-vuotiaana leikistä jo näki, ettei ollut yhtä tapahtumarikasta ja suunnitelmallista kuin muilla ikäisillä, vaan edelleen sellaista 2-3-vuotiaan tyylistä "leivon hiekkakakun ja tarjoan aikuiselle maistettavaksi" -tyylistä. Lapsi myös puhui pitkiä lauseita, jotka olivat kieliopillisesti täydellisiä, mutta vastavuoroisuuden ongelmia oli siinä mielessä, että ei esim. vieraille vastannut mitään välttämättä, vaan heidän piti hakemalla hakea katsekontakti jotta vastaisi näille. Vieraille ujostelevuus on kuitenkin ihan normaalia, ja joskus 3-4-vuotiaan kohdalla sitä kyllä huomaa kun lapsi on vastaamatta, että johtuuko se ujostelusta vai siitä että lapsi on omassa "kuplassaan". Samoin tuossa iässä kyllä huomaa senkin, onko lapsen vuorovaikutus omaehtoista ja joustamatonta, vai ymmärtääkö mitä keskustelukumppanin päässä kulkee. Meidän lapsi kehittyi kovin normaalisti pienenä, eikä varmasti olisi diagnoosia saanut alle 3-vuotiaana. Ihan normaalilta mielestäni tuo kuulostaa tuo teidän lapsi kuitenkin vielä meidän lapseen verrattuna. Meillä oli kauppareissut, automatkat, kaikki missä kova meteli yms. aivan hirveitä. Tsemppiä kovasti! Kirjoitin nyt vielä vähän, kun aina näitä joku lukee joka miettii oman lapsensa kohdalla onko jokin normaalia vai ei. En siis sinulle minään vihjailuna laittanut meidän lapsen kehityksestä.
T. Lainaamasi
Typerys!
Ensinnäkin sillä on uhmaikä ja jos komennat, ei tietenkään tottele.
Etkö ite hoksaa tätä?
Ei mun tarvinnut pyytää kuin aniharvoin tai komentaa.
Muistan yhden kerran kun oli vaikeaa saada sukkia jalkaan.
Vähän myöhemmin se onnistui.
Pakottamalla et onnistu.
Anna olla.
Kun teet noita kysymyksiä, lapsi rupeaa juuri silloin päinvastaiseksi kuin mitä odotetaan.
Eli teet koko ajan väärin kun et ymmärrä mikä on uhmaikä.
Jospa antaisit vaan olla ja kiinnität huomion muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mahdollista, että lapsella olisi aistiyliherkkyyksiä ja hän vastustelisi esim. pukemista siksi, että vaatteet tai niiden pukeminen tuntuu pahalta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa myös miettiä syitä lapsen käytökseen eikä ainoastaan seurauksia.
Jos lapsi lyö niin pitää kertoa myös miksi ei saa lyödä, eikä ainoastaan jankata että ei saa lyödä. Ei saa lyödä koska se on väkivaltaa, se sattuu, tulee kurja olo. Sitten voi antaa muita keinoja purkaa tunnetta. Voi esim. polkea jalkaa, huutaa yms.
Pukemistilannetta kannattaa muuttaa jos se ei koskaan onnistu ilman että lapsi lyö tai raapii. Silloin se tilanne ei ole lapselle miellyttävä, ja taktiikkaa pitää muuttaa. Positiivinen kasvatus -sivustolla on paljon hyviä vinkkejä pukemistilanteisiin. Leikin avulla, huumorilla, laulujen avulla voi helpottaa siirtymiä.
Lapsen kanssa kannattaa myös nauraa paljon ja riehua yhdessä. Se vahvistaa teidän yhteyttä ja auttaa myöhemmin hankalissa tilanteissa.
Jos voileipä lentää joka kerta lattialle niin älä tarjoa voileipää vaan jotain muuta syötävää.
Älä kiinnitä huomiota yhteen leipään. Ajan mittaan se lakkaa.
Käännä huomio muualle, vaikka siihen kuinka linnut istuvat puussa jne.
Tai kuinka tontut alkavat kurkkimaan ikkunoista.
Noin pieniä voi juksata.
Kun leipäjuttu ei aiheuta reaktioita, se loppuu.
Vai heittäisitkö itsekin leipää lattialle ja katsot mitä lapsi meinaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missään nimessä ei lapsia ei saa juksata, ei pieniä eikä isoja. Lapselle on oltava rehellinen kaikissa asioissa.
Juksaamalla pilaat vain oman asemasi lapsen silmissä. Mieti itse luotatko ihmiseen josta ei koskaan tiedä puhuuko totta vai sellaiseen jolta tiedät saavasi rehellisen vastauksen asiaan kuin asiaan. Lapset eivät ole tyhmiä. Jos haluaa luoda lapseen hyvän suhteen ja saada lapsen käyttäytymään kunnolla niin pitää itse olla sen kaiken arvoinen!
Vierailija kirjoitti:
Missään nimessä ei lapsia ei saa juksata, ei pieniä eikä isoja. Lapselle on oltava rehellinen kaikissa asioissa.
Juksaamalla pilaat vain oman asemasi lapsen silmissä. Mieti itse luotatko ihmiseen josta ei koskaan tiedä puhuuko totta vai sellaiseen jolta tiedät saavasi rehellisen vastauksen asiaan kuin asiaan. Lapset eivät ole tyhmiä. Jos haluaa luoda lapseen hyvän suhteen ja saada lapsen käyttäytymään kunnolla niin pitää itse olla sen kaiken arvoinen!
Juksaamisella tarkoitetaan tässä yhteydessä huomion kiinnittämistä muihin asioihin, kun et sitä tajunnut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä eroa on lapsellasi ja porkkanoilla? Porkkanat on kasvatettu. Jos on ihan perus asiat hukassa. Niin ehkä keskustelupalsta on väärä paikka enään tulla apua kyselemään 😂 kuinka uusiavuton ihmisperse sinä olet Ap?
Tsemppiä! Munkin lapsi lopetti unet 1-vuotiaana ja oli paha uhma. Tuli mieleen tuosta että kaupassa on rauhallinen, että meilläkin lapsi tuntui viihtyvän kun oltiin menossa tai tuli vieraita. Kotona kaksin äidin kanssa oli vissiin tylsää ja kiukuttelu alkoi. Nyt pikkusisaruksen myötä tilanne parempi, kun on aina leikkiseuraa ja meininkiä saatavilla.
Käytännön vinkki: lahjominen. Ota esille pöytään joku herkku, esim pikku rahka (tiedätkö ne kaupan pikkuruiset lasten rahkat joita myydään 6 kpl sarjassa) tai rusinoita ja sano: otetaan jälkkäriksi sitten kun on leipä syöty. Kun ojennat leipää, sanot uudestaan, syö tämä ja sitten tulee jälkkäriä. Jos lentää leipä lattialle niin kylmän rauhallisesti jälkkäri pois ja sano ilman suuttumista, että sen olisi saanut leivän jälkeen, mutta seuraavalla ruualla saat jos syöt leivän. Meillä tämä on toiminut kuin unelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamala pentu! Hyi jos tuommonen olis itsellä.. sitten ne tulee päiväkotiin ja kouluun riehumaan. Kokeile ”jääkausi”-metodia. Eli jätät täysin huomiotta. Monta tuntia huomiotta. Ongelmasi on se että elät lapsesi kautta ja hyysäät siinä ympärillä ja jankutat käskyjäsi. Anna viskoa tavarat ja hajottaa paikat. Voit näyttää sitten myöhemmin millainen kauhukakara se oli.. voimis inhottavaan arkeesi. Mene äkkiä töihin, tee kahta vuoroa ja anna jonkun muun käsitellä kauhukakrusi. Kyllä siperia opettaa.
Lapsella saattaa olla tylsää. Voisiko mennä jo päiväkotiin? Saisi siellä enemmän virikkeitä ja seuraa.
Hankalia tapauksia, mutta ei tuossa ole oikotietä onneen valitettavasti, täytyy vain yrittää olla johdonmukainen ja tiukasti puuttua asiattomaan käytökseen, SEKÄ KEHUA HYVÄSTÄ KÄYTÖKSESTÄ, jälkimmäinen ERITTÄIN tärkeää, sitä ei saa unohtaa, jos on kovin paljon ongelmakäytöstä niin täytyy tarttua pieneenkin hetkeen kun lapsi tekee oikein ja on kunnolla, kyllä vaikka se johtaisikin siihen, että lapsi välittömästi kehun jälkeen käyttäytyy taas huonosti, huono käytös ei saa koskaan poistaa sitä tosiasiaa, että lapsi käyttäytyi kuitenkin hyvin ja niitä hyviä hetkiä olisi tärkeää korostaa lapselle, ettei elämä ole pelkkää kieltämistä, uhkailua ja rangaistuksia, se kun johtaa lopulta siihen, että lapsi alkaa itsekkin uskoa olevansa ns. "tuhma lapsi".
Kaikki ihmiset nauttivat kehuista ja siitä tulee hyvä mieli, mutta jos esim. huomiota saa pelkästään sillä, että tekee tuhmasti, niin sellainen käytöshän se tietenkin lapsella sitten vahvistuu.
Jos lapsi heittelee ruokaa, niin häntä voi muistuttaa jo ruokaa antaessa seurauksista, mitä tapahtuu jos ruuan heittää tahallaan lattialle, lapsi voi jäädä aluksi nälkäiseksi, mutta kunhan vai on johdonmukainen, niin kyllä pitäisi opin mennä lopulta perille.
Suosittelen myös neuvolaa/päiväkodissa asian esiin ottamista, koska voi olla, että taustalta saattaa löytyä esim. joku neurologinen ongelma, josta käytös johtuu.
T: Lastenhoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missään nimessä ei lapsia ei saa juksata, ei pieniä eikä isoja. Lapselle on oltava rehellinen kaikissa asioissa.
Juksaamalla pilaat vain oman asemasi lapsen silmissä. Mieti itse luotatko ihmiseen josta ei koskaan tiedä puhuuko totta vai sellaiseen jolta tiedät saavasi rehellisen vastauksen asiaan kuin asiaan. Lapset eivät ole tyhmiä. Jos haluaa luoda lapseen hyvän suhteen ja saada lapsen käyttäytymään kunnolla niin pitää itse olla sen kaiken arvoinen!
Juksaamisella tarkoitetaan tässä yhteydessä huomion kiinnittämistä muihin asioihin, kun et sitä tajunnut...
Huomion kiinnittäminen muualle on yhtälailla juksaamista, lapsen aliarviointia. Jos et sitä nyt itse tajunnut.
Vierailija kirjoitti:
Älä kiinnitä huomiota yhteen leipään. Ajan mittaan se lakkaa.
Käännä huomio muualle, vaikka siihen kuinka linnut istuvat puussa jne.
Tai kuinka tontut alkavat kurkkimaan ikkunoista.
Noin pieniä voi juksata.
Kun leipäjuttu ei aiheuta reaktioita, se loppuu.
Vai heittäisitkö itsekin leipää lattialle ja katsot mitä lapsi meinaa?
Tämä sen jälkeen, kun lapselle on ennen leivän antamista sanottu, että jos heittää leivän laittialle, laitetaan leipä roskiin ja uutta ei tule. Eli kyllä sille lapselle nyt kuitenkin jossai vaiheessa pitää selittää, että leivän lattialle heittäminen ei ole ok. Mielellään kuitenkin sanavainta noin, ettei käytetä kieltosanoja, joita tällaiset lapset kuulee yleeensä kyllästymiseen asti, siis ei sanota, että ei saa heittää leipää lattialle, vaan yksinkertaisesti, että mitä tapahtuu JOS leivän heittää lattialle.
Voi tuntua ihan liian pehmeältä konstilta, mutta oikeasti toimii.
T: Lastenhoitaja.
Kannattaa yrittää välttää niitä tilanteita, missä yleensä tulee yhteentörmäyksiä. Esim. jos se leipä lentää aina lattialle, älä anna leipää ollenkaan tai syötä leipä lapselle.
Enemmän positiivista huomiota eikä niin paljon torumista huonosta käytöksestä. Toki saa sanoa, että tavarat menee rikki, kun niitä heittelee, ei heitetä tavaroita. Ja kaveria sattuu ja harmittaa, kun lyö, ei lyödä kaveria. Tuollaisissa tilanteissa olen myös ottanut tavaran tai lapsen pois lyömistilanteesta heti.
"Laita sukat" tilanteen voisi kääntää seuraavanlaiseksi. "Mennäänpäs yhdessä valitsemaan sukat" tai "kummat näistä sukista haluat laittaa".
Mutta ihan hyvin olet mielestäni noissa tilanteissa toiminut, tässä vain ideoita erilaiseen tapaan. Ja noin muuten, toiset ovat vain kovapäisempiä eivätkä mielellään tottele järkeviäkään pyyntöjä. Meilläkin on yksi sellainen lapsi. Toinen lapsi taas on aina pitänyt sääntöjä hirveän tärkeinä ja mielellään tekee kaiken heti ensimmäisestä pyynnöstä.
Oletko kokeillut, että jos rikkoo esim palapelejä niin otat heti pois ja lähdet tekemään jotain muuta. Tai jos heittää leivän lattialle niin keskityt vain siihen omaan ruokaan etkä edes nosta leipää heti roskiin. Voisko lapsesta olla vain hauska leikki tehdä kaikkea mitä ei saa ja katsoa kun äiti siihen reagoi. Tietenkin lyömiseen/puremiseen tms. pitää puuttua ja sitä ei saa ignoorata. Tekeekö lapsi edes jotain, mihin keskittyy ja ei tarvitse sinua?