Lue keskustelun säännöt.
Miten saada kaksivuotias tottelemaan?
03.12.2020 |
2,5-vuotiaani ei tottele yhtään mitään (eikä ketään). Jos lapsi lyö ja sitten tiukasti sanoo hänelle, että ei saa lyödä, niin on aivan varmaa että lyö uudelleen. Sitten kun hänelle toistaa uudelleen että ei saa lyödä, niin hän lyö uudelleen. Sitten jo kannan pois tilanteesta. Heittelee usein tavaroita (päin seinää, ja siinä menee rikki tavara tai seinä) ja kun kieltää heittämästä, ei tottele yhtään. Lopulta aina otetaan se tavara sitten kokonaan pois jonnekin kaappiin. Yhdessä vaiheessa meillä oli suuri osa leluista kaapissa, kun ei yhtään totellut, että niitä ei saa heittää päin pöytälamppuja, ikkunoita, ihmisiä jne. Jos lapselle sanoo, että pue sukat, niin on aivan varmaa, että ei koskaan sitä tottele. Ei tottele kivoissa eikä vähemmän kivoissa asioissa. Ei isoissa eikä pienissä. Jos pyytää, että syö voileipä, niin on varmaa, että ei sitä syö vaikka olisi nälkäinen.
Olen toiminut niin, että kiellot ja pyynnöt on aina johdonmukaisia ja niistä aina johdonmukaisesti tulee seuraus (esim. kun heittää lelua niin kiellän kaksi kertaa ja sitten lelu lähtee pois). Seuraa ja huomiota saa muuten paljon, eli siinä ei pitäisi olla ongelmaa.
Alan olla aika väsynyt tähän, kun samaa on väännetty jo kuukausia ja kuukausia. Miten saan lapsen tottelemaan edes joskus?
Kommentit (61)
Kyllä se siitä ajan kanssa. Meidän kuopus oli heittelijä. Se oli niin rasittavaa! Se heittäminen oli ikään kuin joku pakko. Hän on ollut aina tosi empaattinen ja muutoin kiltti, päiväkodista ja eskarista ei ole tullut kuin kiittävää palautetta, mutta varsinkin pienempänä oli aina menossa ja heittämässä. Nykyään ei enää sentään heittele, mutta kotoan liikutaan kiipeilemällä ja pomppimalla, vaikka joka ikinen päivä kielletään ("sohvan käsinojalle ei saa kiivetä eikä siitä saa hypätä alas" jne).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa raskaalta, mutta mielestäni toimit ihan oikein. Yksi asia, mitä ei pidä unohtaa on se, että kerrot lapselle aina etukäteen, miten odotat hänen toimivan. Jos meette kauppaan, niin jo matkalla kysyt, muistaako lapsi, miten haluat hänen käyttäytyvän ja sanot, että tulisit tosi iloiseksi, jos hän toimisi toivomallasi tavalla. Ja sen yhden kerran kuin se onnistuu, niin ole aidosti onnellinen ja ylpeä hänestä, kehu hänen hyvää käytöstä jollekin kolmannelle henkilölle hänen kuullen ja palkitse huomiolla.
Ja sama mennessä mihin tahansa uuteen tilanteeseen. Anna selkeät toimintaohjeet etukäteen kuinka toimitte mennessä kylään, leikkipuistoon, uimahalliin tms. Ja jos lapsi mokaa, niin anna olla äläkä turhaan moiti lasta jälkeenpäin, kunhan ei satuta itseään, muita tai kenenkään omaisuutta. Seuraavana päivänä uusi yritys.
Tietysti sellaisista teoista tulee seuraamus, jotka aiheuttavat vahinkoa muille ihmisille tai tavaroille. Muuten yrittäisin olla antamatta yhtään ylimääräistä huomiota huonosta käytöksestä. Tilanne on varmasti raskas, mutta avainsana on vilpitön kiitollisuus ja iloisuus, kun lapsi kerrankin toimii oikein. Jos silloin vielä on vihainen aikaisemmin samana päivänä sattuneista ongelmista, niin se on todella vaikeaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako lapsi muuten huomiota? Minusta kuulostaa siltä, että hön saa huomiota äidiltä törttöilemällä. Lapsen kannalta huonokin huomio on parempi kuin ei mitään. Entä jos keskittyisi kannustamaan ja tekemään niitä asioita, jotka sujuvat hyvin, niin jää vähemmän mahdollisuuksia törttöilytn.
Lapsi janoaa aikuisen huomiota kuitenkin koko ajan.
Saa paljon huomiota. Olen hoitovapaalla ja lapsi on ainoa lapsi eli minulla on päivittäin hänelle paljon aikaa. Leikin lapsen kanssa paljon, luen, ulkoilemme kaksi paljon. Saa paljon syliä. Yritän myös mahdollisuuksien mukaan huomioida hänen toiveita ja saa vaikuttaa asioihin mitä ja miten tehdään. Toki välillä joudun vaikka laittamaan tiskejä tai vastaamaan puhelimeen (en puhu pitkiä puheluita) niin että koko huomioni ei ole silloin lapsessa, mutta toisaalta minun mielestä lapsen on pakko oppia, että äidin huomio ei voi olla hänessä ihan aina 100 %. Ap
Kuulostaa siltä että sinulla ja lapsellasi on erilaiset käsitykset riittävän huomion määrästä. Jos sinun mielestäsi lapsen täytyy osata olla jo itsekseen, mutta lapsi ei ole siihen valmis, niin tuollaista häröilyähän siitä seuraa.
No joo. Mutta ei minun ole mahdollista jokaista hereilläolon sekuntia antaa lapselle täyttä huomiota. Ei kellään ole eikä tarvitse olla. Eikä lapseni tarvitse koskaan olla missään itsekseen, vaan voi aina olla vieressäni tai mukana touhuissa, esim. ruokaa laittaessani juttelen hänelle koko ajan ja hän saa siinä vieressä leikkiä ruoanlaittoa jne. Välillä puhun parin minuutin puhelun, on minun pakko voida välillä joitain asioita hoitaakin. Silloinkaan en jätä lasta koskaan yksin. Ap
Ymmärrän tämän, mutta kiistän etteikö kellään olisi. Itse en tehnyt päivisin mitään muuta, kuin leikin lapsen kanssa. Päiväunitauon käytin itseeni, jos sellainen oli. Illalla vasta tein kotityöt kun mies leikki lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhmaikä on tuollaista. Et voi kostaa lapsen normaalia kehitystä hänelle jättämällä hänet ruuatta. Sanoit itsekkin, että on usein nälkäkiukkuinen.
Lyödä ei saa ja sitten vaan kielletään joka päivä. Ota jokin maneeri, esim. otat käsistä kiinni ja pyydät katsomaan silmiin, kun kiellät lyömästä ja kerrot, että se voi sattua toista. Kiinnität sitten huomion johonkin muuhun. Se vaatii kekseliäisyyttä, mutta sitä se on....
En minä kosta enkä tahallani pidä nälässä. Mutta kun en saa häntä syömään, hän heittää tahalleen koko ajan ruokaa lattialle (tai jos syötän, niin suu pysyy tiukasti kiinni, koska haluaa syödä vain itse).
Miten sinä toimisit, jos lapsi heittää aina voileivän lattialle tahallaan? Tekisit aina uuden voileivän vai? Jonka sitten taas heittää heti tahallaan lattialle?
Ap
En ole tuo, jolta kysyit, mutta saattaisin toimia ehkä näin:
Uutta leipää en tekisi, vaan antaisin sen lattialla käyneen. Leivän voi myös leikata veitsellä esim. kuuteen osaan ja antaa eteen osan kerrallaan. Saattaisin kysyä myös, haluaako hän kaikki palat eteensä vai niin, että minä annan palan kerrallaan, mutta sitten, jos saa kaikki palat, pitää luvata, että ne eivät joudu lattialle.
Tuo huomio, että lapselle kerrotaan aina etukäteen, mitä häneltä odotetaan, on hyvä idea. Samoin se, että epäonnistumisia ei vatvota kuitenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa raskaalta, mutta mielestäni toimit ihan oikein. Yksi asia, mitä ei pidä unohtaa on se, että kerrot lapselle aina etukäteen, miten odotat hänen toimivan. Jos meette kauppaan, niin jo matkalla kysyt, muistaako lapsi, miten haluat hänen käyttäytyvän ja sanot, että tulisit tosi iloiseksi, jos hän toimisi toivomallasi tavalla. Ja sen yhden kerran kuin se onnistuu, niin ole aidosti onnellinen ja ylpeä hänestä, kehu hänen hyvää käytöstä jollekin kolmannelle henkilölle hänen kuullen ja palkitse huomiolla.
Ja sama mennessä mihin tahansa uuteen tilanteeseen. Anna selkeät toimintaohjeet etukäteen kuinka toimitte mennessä kylään, leikkipuistoon, uimahalliin tms. Ja jos lapsi mokaa, niin anna olla äläkä turhaan moiti lasta jälkeenpäin, kunhan ei satuta itseään, muita tai kenenkään omaisuutta. Seuraavana päivänä uusi yritys.
Tietysti sellaisista teoista tulee seuraamus, jotka aiheuttavat vahinkoa muille ihmisille tai tavaroille. Muuten yrittäisin olla antamatta yhtään ylimääräistä huomiota huonosta käytöksestä. Tilanne on varmasti raskas, mutta avainsana on vilpitön kiitollisuus ja iloisuus, kun lapsi kerrankin toimii oikein. Jos silloin vielä on vihainen aikaisemmin samana päivänä sattuneista ongelmista, niin se on todella vaikeaa...
Ei hän saa kiukkukohtauksia eli en joudu kertomaan etukäteen miten pitää käyttäytyä esim. kaupassa (ei siellä ole mitään mitä heitellä eikä ketään lähietäisyydellä vaikka lyötäväksi). Ongelma on se, että hän heittelee kotona ollessa koko ajan tavaroita niin että jokin menee rikki. Tai heti repii kirjat kirjat rikki. Ja palapelin palat. Heti kun saa käsiinsä vaikka olen siinä itse ihan vieressä täysin läsnä mukana tekemässä ja yritän koko ajan ohjata tekemistä. Olen myös etukäteen selittänyt vaikka kuinka monta kertaa ennen kuin otetaan palapali esille, että ei saa vääntää paloja rikki vaan yhdessä laitetaan palat paikoilleen ja tehdään palapeli valmiiksi. Ei sillä ole mitään vaikutusta.
Hänellä on myös tapana aina puettaessa (siis ihan sisävaatteitakin vaihdettaessa yrittää lyödä ja raapia pukijan naamaa. Olen itse harva se päivä naama verinaarmuilla siksi. Kyllä minun pitäisi saada lapsi edes tällaisissa asioissa tottelemaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako lapsi muuten huomiota? Minusta kuulostaa siltä, että hön saa huomiota äidiltä törttöilemällä. Lapsen kannalta huonokin huomio on parempi kuin ei mitään. Entä jos keskittyisi kannustamaan ja tekemään niitä asioita, jotka sujuvat hyvin, niin jää vähemmän mahdollisuuksia törttöilytn.
Lapsi janoaa aikuisen huomiota kuitenkin koko ajan.
Saa paljon huomiota. Olen hoitovapaalla ja lapsi on ainoa lapsi eli minulla on päivittäin hänelle paljon aikaa. Leikin lapsen kanssa paljon, luen, ulkoilemme kaksi paljon. Saa paljon syliä. Yritän myös mahdollisuuksien mukaan huomioida hänen toiveita ja saa vaikuttaa asioihin mitä ja miten tehdään. Toki välillä joudun vaikka laittamaan tiskejä tai vastaamaan puhelimeen (en puhu pitkiä puheluita) niin että koko huomioni ei ole silloin lapsessa, mutta toisaalta minun mielestä lapsen on pakko oppia, että äidin huomio ei voi olla hänessä ihan aina 100 %. Ap
Kuulostaa siltä että sinulla ja lapsellasi on erilaiset käsitykset riittävän huomion määrästä. Jos sinun mielestäsi lapsen täytyy osata olla jo itsekseen, mutta lapsi ei ole siihen valmis, niin tuollaista häröilyähän siitä seuraa.
No joo. Mutta ei minun ole mahdollista jokaista hereilläolon sekuntia antaa lapselle täyttä huomiota. Ei kellään ole eikä tarvitse olla. Eikä lapseni tarvitse koskaan olla missään itsekseen, vaan voi aina olla vieressäni tai mukana touhuissa, esim. ruokaa laittaessani juttelen hänelle koko ajan ja hän saa siinä vieressä leikkiä ruoanlaittoa jne. Välillä puhun parin minuutin puhelun, on minun pakko voida välillä joitain asioita hoitaakin. Silloinkaan en jätä lasta koskaan yksin. Ap
Ymmärrän tämän, mutta kiistän etteikö kellään olisi. Itse en tehnyt päivisin mitään muuta, kuin leikin lapsen kanssa. Päiväunitauon käytin itseeni, jos sellainen oli. Illalla vasta tein kotityöt kun mies leikki lapsen kanssa.
Niin. Lapseni on lopettanut jo melkein vuosi sitten päiväunet (en saanut häntä nukkumaan enää millään, vaikka kaikkeni kuukausia yritin). Eli päiväunitaukoa minulla ei koskaan ole. Mieheni tekee pitkää päivää, joten minulla ei ole siitäkään taukoa asioiden hoitamiseen. Ja minusta on sentään miestä kohtaan aika reilua, että päivän aikana muutamat kotityöt hoidan ja lisäksi tietyt puhelut kuten pankki- ja taloyhtiöasiat ym. koska mies ei niitä voi töistä hoitaa ja ne paikat on vaan päiväsaikaan auki. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on tullut monenlaisia neuvoja ap:lle, mutta mikään niistä ei tunnu kelpaavan. Minkälaisia vinkkejä odotit? Että on ihan ok kurittaa fyysisesti pikkuista, joka ei tottele eikä leiki palapeleillä ja kirjoilla niinkuin äiti haluaa?
Lapsesi on vielä tosi pieni, kannattaa miettiä odotatko häneltä liikoja.
Mun mielestä sä teet kaiken ihan oikein. Paljon paremmin kuin moni muu. Kyllä se varmasti helpottaa ajan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on tullut monenlaisia neuvoja ap:lle, mutta mikään niistä ei tunnu kelpaavan. Minkälaisia vinkkejä odotit? Että on ihan ok kurittaa fyysisesti pikkuista, joka ei tottele eikä leiki palapeleillä ja kirjoilla niinkuin äiti haluaa?
Lapsesi on vielä tosi pieni, kannattaa miettiä odotatko häneltä liikoja.
Kyllähän neuvot kelpaa. Olen tainnut niihin vastata, että olen niitä jo yrittänyt monta kertaa enkä siksi näe välttämättä pointtia yrittää samoja asioita taas uudelleen kun ne on jo monta kertaa todettu toimimattomiksi. Myös sitä, että leikkaan leivän pienemmiksi paloiksi ja annan palan kerrallaan. Silloinkin ne lentää tahallaan lattialle, joka ikinen. Meillä on kissa ja lattioilla karvaa, vaikka imuroidaan parin päivän välein, siksi en halua lattialla pyörinyttä leipää antaa uudelleen syötäväksi. Ap
Unohda ne palapelit ja muut minkä aina rikkoo vaikka pariksi kuukaudeksi ja kokeile sitten uudestaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa raskaalta, mutta mielestäni toimit ihan oikein. Yksi asia, mitä ei pidä unohtaa on se, että kerrot lapselle aina etukäteen, miten odotat hänen toimivan. Jos meette kauppaan, niin jo matkalla kysyt, muistaako lapsi, miten haluat hänen käyttäytyvän ja sanot, että tulisit tosi iloiseksi, jos hän toimisi toivomallasi tavalla. Ja sen yhden kerran kuin se onnistuu, niin ole aidosti onnellinen ja ylpeä hänestä, kehu hänen hyvää käytöstä jollekin kolmannelle henkilölle hänen kuullen ja palkitse huomiolla.
Ja sama mennessä mihin tahansa uuteen tilanteeseen. Anna selkeät toimintaohjeet etukäteen kuinka toimitte mennessä kylään, leikkipuistoon, uimahalliin tms. Ja jos lapsi mokaa, niin anna olla äläkä turhaan moiti lasta jälkeenpäin, kunhan ei satuta itseään, muita tai kenenkään omaisuutta. Seuraavana päivänä uusi yritys.
Tietysti sellaisista teoista tulee seuraamus, jotka aiheuttavat vahinkoa muille ihmisille tai tavaroille. Muuten yrittäisin olla antamatta yhtään ylimääräistä huomiota huonosta käytöksestä. Tilanne on varmasti raskas, mutta avainsana on vilpitön kiitollisuus ja iloisuus, kun lapsi kerrankin toimii oikein. Jos silloin vielä on vihainen aikaisemmin samana päivänä sattuneista ongelmista, niin se on todella vaikeaa...
Ei hän saa kiukkukohtauksia eli en joudu kertomaan etukäteen miten pitää käyttäytyä esim. kaupassa (ei siellä ole mitään mitä heitellä eikä ketään lähietäisyydellä vaikka lyötäväksi). Ongelma on se, että hän heittelee kotona ollessa koko ajan tavaroita niin että jokin menee rikki. Tai heti repii kirjat kirjat rikki. Ja palapelin palat. Heti kun saa käsiinsä vaikka olen siinä itse ihan vieressä täysin läsnä mukana tekemässä ja yritän koko ajan ohjata tekemistä. Olen myös etukäteen selittänyt vaikka kuinka monta kertaa ennen kuin otetaan palapali esille, että ei saa vääntää paloja rikki vaan yhdessä laitetaan palat paikoilleen ja tehdään palapeli valmiiksi. Ei sillä ole mitään vaikutusta.
Hänellä on myös tapana aina puettaessa (siis ihan sisävaatteitakin vaihdettaessa yrittää lyödä ja raapia pukijan naamaa. Olen itse harva se päivä naama verinaarmuilla siksi. Kyllä minun pitäisi saada lapsi edes tällaisissa asioissa tottelemaan. Ap
Lapsi todennäköisesti hakee sinulta jotain tiettyä reaktiota, joka voi olla esim. ärsyyntynyt kasvojen ele. Lapsilla todella ei aina ole mitään syvällistä tarvetta kun toimivat miten toimivat. Yritä olla antamatta sitä elettä noissa tilanteissa, ja mahdollisimman neutraalilla äänellä sanot ei, ja sitten vaan puet lapsen naama peruslukemilla/otat leivän tmv. pois häneltä.
Sehän se vanhemmuudessa onkin vaikeaa, ettei ole mitään kikkakolmosia saada lapsi tottelemaan. Pääsääntöisesti lapsen tehdessä väärin joutuu jankkaamaan kielto-oikea toimintapa-oikein tehdessä kehu -mantraa, ja jos se ei ala tuottamaan tulosta lainkaan kun lapsi on 3-4v. niin lapsella saattaa olla poikkeavaa kehitystä.
Ja joskus vanhemmuus on sitä, että lapsi nakkaa leivän maahan eikä suostu syömään ja sitten raivoaa nälkäänsä. Jos lapsi tekisi noin minulle, niin totesin hänelle, että ahaa sinulla ei ole nälkä. Ei saa silti heittää leipää. Sitten tekisimme jotain muuta vartin ja kokeilisin uudestaan jotain muuta syötävää tällä kertaa. Jos raivoaisi sen varten, niin sitten parhaani mukaan vain yrittäisin ottaa vastaan sen raivarin.
2-vuotiaat ovat käsittämättömän epäloogisia ja vaikeita. Mielestäni rasittavin vaihe murrosiän jälkeen.
Keskustelu, ohjeistan minä.
Pieneltäkin voi kysyä syytä, miksi hän toimii kuten toimii.
Lyöminen: miksi löit? Tiedätkö että se sattuu, haluaisitko sinä että sinua lyötäisiin? Mikä olisi parempi keino koskettaa? Ai miten tuo silitys tuntuu ihanalta. Tuntuuko tämä mukavalta? (Esim Silittää lapsen kämmenpohjaa).
Leivän heittely.
Ohhoh, miten se nyt noin. Luuletko, että oravat/sorsat tulee sen tuosta syömään? (Tuo on vitsi) Kuules, tehdään niin, että syödään me tämä ihmisten ruoka ja mennään sen jälkeen kyläilemään oravien/sorsien kotona ja viedään niillekin ruokaa.
Ja sitten vähän jälkikäteen voi pohtia, miten tyhmää ruuan viskominen on, kun se tulee lattialla likaiseksi ja laittoakin tulee likaiseksi.
Mutta lapset on erilaisia. Voi olla, ettei näillä ohjeilla tilanne muutu kuin ajan kanssa. Tulee se seuraava kausi, uudet haasteet.
Voimia äitinä olemiseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saako tissiä vielä syödä vapaasti, vai onko jo isukin vuoro?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako lapsi muuten huomiota? Minusta kuulostaa siltä, että hön saa huomiota äidiltä törttöilemällä. Lapsen kannalta huonokin huomio on parempi kuin ei mitään. Entä jos keskittyisi kannustamaan ja tekemään niitä asioita, jotka sujuvat hyvin, niin jää vähemmän mahdollisuuksia törttöilytn.
Lapsi janoaa aikuisen huomiota kuitenkin koko ajan.
Saa paljon huomiota. Olen hoitovapaalla ja lapsi on ainoa lapsi eli minulla on päivittäin hänelle paljon aikaa. Leikin lapsen kanssa paljon, luen, ulkoilemme kaksi paljon. Saa paljon syliä. Yritän myös mahdollisuuksien mukaan huomioida hänen toiveita ja saa vaikuttaa asioihin mitä ja miten tehdään. Toki välillä joudun vaikka laittamaan tiskejä tai vastaamaan puhelimeen (en puhu pitkiä puheluita) niin että koko huomioni ei ole silloin lapsessa, mutta toisaalta minun mielestä lapsen on pakko oppia, että äidin huomio ei voi olla hänessä ihan aina 100 %. Ap
Kuulostaa siltä että sinulla ja lapsellasi on erilaiset käsitykset riittävän huomion määrästä. Jos sinun mielestäsi lapsen täytyy osata olla jo itsekseen, mutta lapsi ei ole siihen valmis, niin tuollaista häröilyähän siitä seuraa.
No joo. Mutta ei minun ole mahdollista jokaista hereilläolon sekuntia antaa lapselle täyttä huomiota. Ei kellään ole eikä tarvitse olla. Eikä lapseni tarvitse koskaan olla missään itsekseen, vaan voi aina olla vieressäni tai mukana touhuissa, esim. ruokaa laittaessani juttelen hänelle koko ajan ja hän saa siinä vieressä leikkiä ruoanlaittoa jne. Välillä puhun parin minuutin puhelun, on minun pakko voida välillä joitain asioita hoitaakin. Silloinkaan en jätä lasta koskaan yksin. Ap
Ymmärrän tämän, mutta kiistän etteikö kellään olisi. Itse en tehnyt päivisin mitään muuta, kuin leikin lapsen kanssa. Päiväunitauon käytin itseeni, jos sellainen oli. Illalla vasta tein kotityöt kun mies leikki lapsen kanssa.
Niin. Lapseni on lopettanut jo melkein vuosi sitten päiväunet (en saanut häntä nukkumaan enää millään, vaikka kaikkeni kuukausia yritin). Eli päiväunitaukoa minulla ei koskaan ole. Mieheni tekee pitkää päivää, joten minulla ei ole siitäkään taukoa asioiden hoitamiseen. Ja minusta on sentään miestä kohtaan aika reilua, että päivän aikana muutamat kotityöt hoidan ja lisäksi tietyt puhelut kuten pankki- ja taloyhtiöasiat ym. koska mies ei niitä voi töistä hoitaa ja ne paikat on vaan päiväsaikaan auki. Ap
Lapsesi on varmasti ihan normaali 2-vuotias, mutta koska unetkin lopetti noin aikaisin niin tässä muutama kysymys: onko lapsen puhe ja/tai vuorovaikutus lähtenyt kehittymään normaalisti? jos puhe on kehittynyttä, niin osaako jo keskustella vuorovaikutuksellisesti, eli vastaako sinun ja muiden esittämiin kysymyksiin? tuleeko näyttämään sinulle esim. leluja ja vaikkapa rakentamaansa palikkatornia ? Leikkiikö lapsi ikätasoisesti leluilla mielikuvitusleikkejä, eli sanoo leluilla jollain tavalla vuorosanoja tai äänteitä? vaikka varsinaista suunnitelmallisuutta toki ei tuon ikäisillä leikissä ole
Ottaako lapsi teihin vanhempiin ja/tai vieraisiin katsekontaktia normaalisti vai poikkeavasti kun vertaat ikätovereihin? Reagoiko lapsi omaan nimeen jos häntä puhuttelee joku muu kuin te? Vai pitääkö häntä esim. fyysisesti koskettaa olasta että huomaa toisen puheen? Reagoiko lapsi jos vieras ihminen tulee juttelemaan hänen kanssa kaupassa? Ovatko siirtymätilanteet teillä keskivertoa vaikeampia? Pystytkö käymään lapsen kanssa kaupassa ym. asioilla vai alkaako siellä raivoamaan heti tai käyttäytymään sinun mielestä keskiverto 2-vuotiaasta poikkeavalla tavalla? Ottaako lapsi kontaktia toisiin lapsiin?
Kirjoittamasi voisi olla aivan hyvin minun näppäimistöltä monta vuotta sitten. Kuitenkin kirjoittamasi lisäksi meillä oli joukko muita ongelmi, mutta ymmärsin ne vasta myöhemmin. 2-vuotiaana alkoi ongelmat, jotka laitoin temperamentin ja uhmaiän piikkiin. 6-vuotiaana tuli sitten asperger-diagnoosi. En olisi muuten edes tätä kirjoittanut, mutta päiväunien jättäminen 1-vuotiaana on melko poikkeavaa ja se herätti tämän ajatukseni. Eiköhän lapsesi ole ihan temperamenttinen uhmapakkaus, mutta on hyvä olla tietoinen siitä että joskus lapsen uhma ja käytös myös poikkeaa normaalista niin paljon että apua kannattaa hankkia.
Kuulostaa ap siltä, että toimit ihan hyvin lapsen kanssa. Jos asia kovasti vaivaa, niin voi aina ottaa neuvolassa puheeksi. Joskus lapset vaan on tuollaisia, eikä sinussa tai lapsessa ole mitään vikaa. Kävi kuitenkin mielessä, että lapsella voi olla sellainen vaihe sensorisessa integraatiossa, että tuo heittely ym. on tärkeää. (Tai voi olla ongelmakin integraatiossa, mutta tuon ikäiset ovat vielä sen verran kypsymättömiä, että vaikea arvioida ja tilanne voi olla ihan normaali.)
Tuo on ärsyttävä ikävaihe. Tsemppiä ja kärsivällisyyttä toivotan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako lapsi muuten huomiota? Minusta kuulostaa siltä, että hön saa huomiota äidiltä törttöilemällä. Lapsen kannalta huonokin huomio on parempi kuin ei mitään. Entä jos keskittyisi kannustamaan ja tekemään niitä asioita, jotka sujuvat hyvin, niin jää vähemmän mahdollisuuksia törttöilytn.
Lapsi janoaa aikuisen huomiota kuitenkin koko ajan.
Saa paljon huomiota. Olen hoitovapaalla ja lapsi on ainoa lapsi eli minulla on päivittäin hänelle paljon aikaa. Leikin lapsen kanssa paljon, luen, ulkoilemme kaksi paljon. Saa paljon syliä. Yritän myös mahdollisuuksien mukaan huomioida hänen toiveita ja saa vaikuttaa asioihin mitä ja miten tehdään. Toki välillä joudun vaikka laittamaan tiskejä tai vastaamaan puhelimeen (en puhu pitkiä puheluita) niin että koko huomioni ei ole silloin lapsessa, mutta toisaalta minun mielestä lapsen on pakko oppia, että äidin huomio ei voi olla hänessä ihan aina 100 %. Ap
Kuulostaa siltä että sinulla ja lapsellasi on erilaiset käsitykset riittävän huomion määrästä. Jos sinun mielestäsi lapsen täytyy osata olla jo itsekseen, mutta lapsi ei ole siihen valmis, niin tuollaista häröilyähän siitä seuraa.
No joo. Mutta ei minun ole mahdollista jokaista hereilläolon sekuntia antaa lapselle täyttä huomiota. Ei kellään ole eikä tarvitse olla. Eikä lapseni tarvitse koskaan olla missään itsekseen, vaan voi aina olla vieressäni tai mukana touhuissa, esim. ruokaa laittaessani juttelen hänelle koko ajan ja hän saa siinä vieressä leikkiä ruoanlaittoa jne. Välillä puhun parin minuutin puhelun, on minun pakko voida välillä joitain asioita hoitaakin. Silloinkaan en jätä lasta koskaan yksin. Ap
Ymmärrän tämän, mutta kiistän etteikö kellään olisi. Itse en tehnyt päivisin mitään muuta, kuin leikin lapsen kanssa. Päiväunitauon käytin itseeni, jos sellainen oli. Illalla vasta tein kotityöt kun mies leikki lapsen kanssa.
Niin. Lapseni on lopettanut jo melkein vuosi sitten päiväunet (en saanut häntä nukkumaan enää millään, vaikka kaikkeni kuukausia yritin). Eli päiväunitaukoa minulla ei koskaan ole. Mieheni tekee pitkää päivää, joten minulla ei ole siitäkään taukoa asioiden hoitamiseen. Ja minusta on sentään miestä kohtaan aika reilua, että päivän aikana muutamat kotityöt hoidan ja lisäksi tietyt puhelut kuten pankki- ja taloyhtiöasiat ym. koska mies ei niitä voi töistä hoitaa ja ne paikat on vaan päiväsaikaan auki. Ap
Lapsesi on varmasti ihan normaali 2-vuotias, mutta koska unetkin lopetti noin aikaisin niin tässä muutama kysymys: onko lapsen puhe ja/tai vuorovaikutus lähtenyt kehittymään normaalisti? jos puhe on kehittynyttä, niin osaako jo keskustella vuorovaikutuksellisesti, eli vastaako sinun ja muiden esittämiin kysymyksiin? tuleeko näyttämään sinulle esim. leluja ja vaikkapa rakentamaansa palikkatornia ? Leikkiikö lapsi ikätasoisesti leluilla mielikuvitusleikkejä, eli sanoo leluilla jollain tavalla vuorosanoja tai äänteitä? vaikka varsinaista suunnitelmallisuutta toki ei tuon ikäisillä leikissä ole
Ottaako lapsi teihin vanhempiin ja/tai vieraisiin katsekontaktia normaalisti vai poikkeavasti kun vertaat ikätovereihin? Reagoiko lapsi omaan nimeen jos häntä puhuttelee joku muu kuin te? Vai pitääkö häntä esim. fyysisesti koskettaa olasta että huomaa toisen puheen? Reagoiko lapsi jos vieras ihminen tulee juttelemaan hänen kanssa kaupassa? Ovatko siirtymätilanteet teillä keskivertoa vaikeampia? Pystytkö käymään lapsen kanssa kaupassa ym. asioilla vai alkaako siellä raivoamaan heti tai käyttäytymään sinun mielestä keskiverto 2-vuotiaasta poikkeavalla tavalla? Ottaako lapsi kontaktia toisiin lapsiin?Kirjoittamasi voisi olla aivan hyvin minun näppäimistöltä monta vuotta sitten. Kuitenkin kirjoittamasi lisäksi meillä oli joukko muita ongelmi, mutta ymmärsin ne vasta myöhemmin. 2-vuotiaana alkoi ongelmat, jotka laitoin temperamentin ja uhmaiän piikkiin. 6-vuotiaana tuli sitten asperger-diagnoosi. En olisi muuten edes tätä kirjoittanut, mutta päiväunien jättäminen 1-vuotiaana on melko poikkeavaa ja se herätti tämän ajatukseni. Eiköhän lapsesi ole ihan temperamenttinen uhmapakkaus, mutta on hyvä olla tietoinen siitä että joskus lapsen uhma ja käytös myös poikkeaa normaalista niin paljon että apua kannattaa hankkia.
Puhuu jopa neljän sanan lauseita välillä vaikka osa sanoista vielä vähän epäselviä. Ja vastailee aina kysymyksiin ja pyytää mukaan rakentamaan legoja tai pelaamaan pelejä jne. Hakee aktiivisesti paljon vuorovaikutusta esim. minulta ja leikkii pääasiassa mielikuvitusleikkejä, joskaan esim nukeilla ei ole niissä vielä vuorosanoja. On aika ujo vieraiden ihmisten kanssa. Kaupassa pystytään käymään ihan normaalisti, lapsi on siellä ihan rauhallinen ja tyytyväinen, ei ole vielä koskaan saanut pientäkään kiukkukohtausta kaupassa. Mutta ei tykkää siitä jos joku vieras mummeli yhtäkkiä tunkee naaman lähelle ja alkaa juttelemaan lapselle, tosin näin korona-aikana en itsekään tykkää sellaisesta yhtään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Tulin tähän ketjuun katsomaan olisko vinkkejä kaksivuotiaan koiran tottelevaisuuskoulutukseen, mutta tässä puhutaankin siis lapsesta! Kuka ihme haluaa kasvattaa lapsestaan ”tottelevaisen”?
Näen punaista aina kun lapsia kehutaan kilteiksi ja tottelevaisiksi, se ei ole hyvä lähtökohta pärjäämiseen aikuisena. Pikkulapset pidetään turvassa valvomalla heitä tarkkaan siihen asti, kunens järkeä on tullut päähän sen verran, että omien tekemisten syys-seuraussuhteita pystyy ymmärtämään.
En haluaisi olla sinun maailmassasi, jossa kaikki ovat kusipäitä ja kiusaavat toisiaan ja menestyvät hyvin, mutta vihaavat kaikkia muita, jotka ovat yhtä kusipäitä ilman mitään käyttäytymistapoja ja muiden huomioimista
En minä kosta enkä tahallani pidä nälässä. Mutta kun en saa häntä syömään, hän heittää tahalleen koko ajan ruokaa lattialle (tai jos syötän, niin suu pysyy tiukasti kiinni, koska haluaa syödä vain itse).
Miten sinä toimisit, jos lapsi heittää aina voileivän lattialle tahallaan? Tekisit aina uuden voileivän vai? Jonka sitten taas heittää heti tahallaan lattialle?
Ap