Lue keskustelun säännöt.
18v ja toimiiko mielestäsi vanhempani oikein kohdallani?
14.04.2014 |
Mun vanhemmat on nyt 48 ja 47v. Isä 48 ja äiti 47. Isällä on ollu päihdeongelmaa ja tää päihdeongelma on selkeästi seuraus ehkä masentuneisuudesta, isällä myös narsistisia piirteitä käytöksessä. Millon haukutaan äitiä, äidin vanhempia, muita sukulaisia, omia sukulaisia ja yleensä tekee sitä mun kanssa ja sitten pitää sen kanssa naureskella siihen päälle.
No äiti taas sitten semmonen mielenterveysongelmainen. En tiedä mitä mielenterveysongelmia hällä on, mut hänellä on hirveä tarve aina haastaa riitaa kaikesta, nalkuttaa. Saa yhtäkkiä sellasia riidan haastamis ja nalkuttamiskohtauksia, jotka yleensä kohdistuu isään. Joskus mun ollessa pieni myös huusi kotona kovaan ääneen millon mitäkin paskaa, kiroili, haukkui isää hirveillä nimillä, hajotti nyrkein laseja ja ovia. Tämä jälkimmäinen toiminta loppunut joskus 4v sitten.
Olen aina kokenut kotini rumaksi. Ehkä siksi että asutaan vanhassa omakotitalossa, jonka kylpytilat ja yksi makuuhuone on homeessa. Vessan seinistä rapisee maalit alas ja siitä yhdestä makuuhuoneesta joka on kylpyhuonetta vastapäätä, koska sitä vastapäätä on pesuhuone ja siinä makuunhuoneen ja pesuhuoneen seinän välissä on ehkä jonkinlainen vesivaurio, joka aiheuttaa sitten sitä homehtumista ja et ne maalit kuplii seinissä ja rapisee sitten kuivana alas.
No toiset ihmiset jotka ovat olleet vahvasti läsnä mun elämässä niin on ollu mun isovanhemmat äitin puolelta. Isän puolelta en ukkia kerenny tuntea ollenkaan, koska kuoli jo ennen mun syntymää ja mummonkin vain joten kuten 8-vuotiaaksi kunnes hänkin kuoli. Äitin vanhemmat taas oli semmosia hirmu tiukkoja ja jos en totellut, sain lapsena myös fyysistä kurittamista. Eli lyömistä, tukkapöllyä, luunappia, sit mikskä sanotaan sitä korvanlehdestä kurittamista... kerran sain kuuman ruuan naamaan myös ja joskus mummo väitti mun nussineen ja tunki alushousuja naamalleni kun olin jotain 11v koska niissä oli valkovuotoa. Katkasin isovanhempiini välit joskus 12-vuotiaana kokonaan.
Kotona mulla ei ollu minkäänlaista kuria tai rajoja.
Sit yläkoulussa jouduin kiusatuks ja sillon kaikki asiat kasaantu päällekkäin ja voin tosi huonosti ja mulla ei elämässä oikeen enää tasapaino pitäny.
No 16-vuotiaana pääsin muuttamaan omilleen, mun vanhemmat makso vuokraa, mut eivät sinne asuntoon hommanneet mulle sitten ollenkaan huonekaluja vaikka pyysin. Ei kuulemma ollut varaa. Niin mulla meni päälle vuoden hyvin siinä omassa asunnossa, kunnes en jaksanu enää siivota, kun mua masensi ja hukuin sitten roskien keskelle, ennen kun jäin siitä sitten kiinni kun rappukäytävässä oli toukkia ja kärpäsiä.
Vanhemmat sit syytti mua et mä vähän tein niinku tahalleen sen et sotkin sen asunnon siihen kuntoon, et ei mua oikeesti voi masentaa tai mitään. Ja sit mua rangaistiin siitä asiasta vähän niinku koko kesä, olin just tullu täys-ikäseks mut musta tuntu et mua silti estettiin muuttamasta seuraavaa kertaa omilleen, kun olisin halunnu heti lähtee sen jälkeen uudestaan omilleen ja vanhempani taas maksavan kaiken. Sit ne yritti tuon mun omilla asumisen aikana, kerran tai 2 kertaa tyrkyttää jotain etsivää nuorisotyötä tai et hankisin sinne ja sinne opiskelee tai menisin työkkäriin. Mä en halunnu, koska en sen kiusaamisen jälkeen uskaltanu lähtee. En ollu valmis. Muuten oisin kyl halunnu. Alunperin mä sain sen takii muuttaa omilleen kun olisin päässy opiskelee yhteen kouluun ja huijasin vanhempiani et meen sinne opiskelemaan, minkä takia sain sitten sen kämpänkin alle, mut mä tein sen takia niin koska halusin kotoa ja siltä paikkakunnalta pois. Tuntu et kotona mulla on paha olla ja sit ne kiusaajat oli sillä edellisellä paikkakunnalla. Mut nyt mä kuulemma oon sitten vanhempieni mielestä vaan myös pelkkä kusipäinen huijari...
Nyt yritän taas nousta ja tällä kertaa lähtee opiskelemaan toiselle uudelle paikkakunnalle. Oppisopimuksella. Mut mä mietin et mistä mä saan takuuvuokriin esim. rahat, pitääkö mun huorata?
Ja vanhempieni kanssa mä en oo enää missään väleissä. Mä haukun vaan niitä ja ne haukkuu mua. Enkä kehtaa niiltä enää apua pyytää kun tuntuu ettei ne siitä tykkää ja mulle tulee siitä vaan sit nii kiusaantunu olo, et vaikee ees pyytää sitä... tuntuu et etenkin äiti haluaa vaan päästä musta eroon, meinas kieltää multa terapiaankin menon, koska oma perse on sille vaan tärkein ja kaikki äidillinen rakkaus loppunu. Jos sitä ikinä oikeasti olikaan. Ahdistuu vaan minusta nykyisin. Ja isää kun ajattelen nii tuntuu et se yrittää vaan sen takia olla mulle mukava, mut estellä kuitenkin mun muuttoja, sen vaan vaistoo, vaikka oon yli täys-ikänen! mut mukava sen takia et sais pidettyy mut tässä sen narsisti kuviossa kiinni ja kiusattua minua ja äitiä koko meidän loppuelämän! ja minä oon huutanu et jos et maksa mulle palkkaa, niin minä en saatana siihen ilmaseks ainakaan suostu!
Ja tiedän että mussa on myös itsessäni vikaa, mutta vanhemmat aina väittää et mä syytän pelkästään niitä siitä et mun elämä on tuntunu menneen persiilleen. Ja niin mä aika usein syytänki ja sit ne vaan vastaa et ei se kuule kaikki vika meissä vanhemmissa voi olla! et älä aina syytä meitä! ja sit kun emmä pelkästään sinne terapiaan ois menny sen takia, et menisin puhuu mitä ajattelen meidän perheestä, vaan myös niiden koulukiusaamistraumojen takia et saisin purettuu ne. Mut äiti vaan hätäili oman perseensä puolesta, et tuleekohan niitä kohtaan isän kanssa joku poliisi juttu jos mä meen ja kerron siellä avoimesti meidän perhe-elämästä ja mitä ajattelen. Et tuntu oikeen kivalta toi...
Ja sit mun pitäis kuulemma muistaa meidän perhe-elämästä jotain hyviä hetkiä, joita äitini ja isäni kuulemma muistaa hirmu paljon. Minä en ainakaan enää muista oikeen mitään hyvää, ehkä jotain teennäistä hyvää, mutta en sellaista aitoa hyvää jota mun mielestä pitäisi normaaleissa perheissä olla?
Ja mä kärsin jo unettomuudesta ja kaikista muistakin mielenterveysongelmista, eikä ne tunnu huolestuttavan vanhempiani yhtään. Ikinä ei näistä asioista keskustella. Eivät ees kysyneet et minkälaiset tropit sain lääkäristä, eli ei siis oikeen kiinnosta. Tai asiaa ei ainakaan oteta kovin vakavasti. Tuntuu et ollaan silleen et ihan sama, antaa mennä vaan, antaa loppuvauhdin kiihtyä ja sit kun se tyttö on kuollu (kuolee vaikka siihen unettomuuteen, katkee joku verisuoni päästä tms. tulee aivoverenvuoto...) nii humps. heitetään se hautaan. Ja jatketaan omaa paskaa elämänmenoamme niin kauan kun tätä meilläkin kestää ja sit tipahellaan yksinään pois, ilman et ees yritetään parantaa oman elämän laatua.
Joten missä meni pieleen...?
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?
Mielipiteitä.
Ja kiitos teille jotka jaksoitte lukea pitkän viestini alusta loppuun huolella ja ajatuksen kanssa.
Kommentit (117)
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:35"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:22"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 19:16"]
Jos olisin saanut esim. samanlaisen perheen kun Maijalla. Maijalla on selkeästi toistensa kanssa onnelliset vanhemmat, nätti kaunis uusi koti vaikka asuvatkin rivitaloasunnossa, sisaruksia, tasapainoinen perhe-elämä, molemmat töissä - eivätkä töistä koita pummia kaikin kieroin tavoin vapaata, lapsilla oli rajoja sopivasti ja selkeästi osasivat kasvattaa niin kuin piti, niin mie olisin aika erillainen ja luultavasti mun elämä ois tällä hetkellä myös aika erillaista.
[/quote]
Mistä sinä tiedät mitä Maijan perheessä on tapahtunut oikeasti? Siellä voi olla syömishäiriötä, henkistä väkivaltaa, syrjähyppyjä jne jne. Sinä olet sen nähnyt vain ulkopuolelta etkä tiedä mitään todellisuudesta.
[/quote]
Voi olla, mutta on oikeasti olemassa hyviäkin perheitä ja se on fakta. Uskon että Maijan perhe oli juuri yksi sellainen. Muista en uskaltaisi niinkään mennä vannomaan..
Etkö usko että sen voi oikeasti vaistota ja haistaa, kellä on normaali perhe ja kellä ei?
[/quote]
Olin niin masentunut että en tainnut välittää tai oikeen pysyä itekkään kartalla tilanteestani loppupeleissä ihan kunnolla... jälkeen päin muistelen vaan kauhulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja voin lisätä, että välillä tekisi mieli lyödä oikeen vanhempiani, kun haukkuvat minua sottapytyksi ja likaiseksi naiseksi!
Kun en SAATANA OIKEASTI olisi ikinä tahtonut olla sellainen!!!
Jos olisi pää ja elämä ollut pikkusen paremmassa kunnossa, tuskin olisi asunto siihen kuntoon mennyt ja ne huonekalutkin olisi piristäneet elämää...
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:42"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:27"]
http://www.vauva.fi/keskustelu/3946302/ketju/opiskelija_millanen_on_toimeentulo
Oliko näitä vielä muitakin?
[/quote]
Onko sulla helvetin pässillä jotain ongelmia?? yritätkö niinku vittu minua aina julkisesti häpästä ja tehdä musta naurunalasta kun näitä menneitä ketjuja linkittelet tänne????
Tajuatko pässi että mun elämä tai paha olo ei oo mikään mässäilyn aihe!
Tai uteliaisuuden keidas!
[/quote]
Ihan itse sä niitä ketjuja kirjoittelet tänne. Ei kukaan muu mässäile sun pahalla olollasi kuin sinä itse. Niinkuin joku jo aiemmin sanoi, sulle on annettu noi molemmat ketjut täyteen hyviä neuvoja, millä saat elämäsi raiteilleen, mutta et suostu kuuntelemaan niitä.
Mitä sä tältäkin keskustelulta enää kaipaat?
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:39"]
Et koskaan pääse normaaliin elämään jos haet vain syytä vanhemmistasi.
Sovitaan näin et sun vanhemmissa on vikaa eli nyt sun on vaan pakko hoitaa itsesi kuntoon, muuta vaihtoehtoa ei ole.
Myös vanhempiesi huonot geeenit on voinut periytyä sinulle, ei ne sun mahdollista persoonallisuushäiriötä ole voineet aiheuttaa.
[/quote]
Eipä, jos on ikänsä eläny tälläsissä oloissa.
Ja mitä vikaa niissä minun vanhemmissa sitten oli?
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:43"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:33"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:14"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:01"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 19:42"]
Kukaan ei ole sinulle mitään velkaa. Ei maailma, yhteiskunta eivätkä myöskään vanhempasi. Olet vastuussa omasta onnestasi kuten jokainen muukin tässä maailmassa. Jos heittäydyt siihen ajatukseen, että olet ansainnut hyvän asunnon, rahaa jne. tulet olemaan täysin umpikujassa kun huomaat, ettet saakaan em. asioita tarjottimella vain koska olet kokenut vääryyksiä. Taidat oikeastaan olla siinä umpikujassa jo nyt.
Ryhdistäydy, ota selvää asioista ja hae mielenterveysapua, opiskele, tee työtä, etsi onneasi ja ansaitse se.
[/quote]
Olen hakenut mielenterveysapua, psykoterapiaan ei pääse noin vaan ja tuskin muuhunkaan terapiaan. Joutuu odottamaan sitä aikaansa.
Syön lääkitystä.
Olen hakenut opiskelemaan.
Ja KYLLÄ, maailma on velkaa!!!! tai ainakin perheeni. Mullakin ois ollu oikeus HYVÄÄN ja TASAPAINOISEEN perheeseen!!! ja vittu piste.
[/quote]
Vaikka kokisitkin olevasi oikeutettu, ei ajatuksesta ole sinulle mitään hyötyä koska et joka tapauksessa tule saamaan asioita yhtään sen helpommin kuin kukaan muukaan. Tunne ainoastaan rajoittaa sinua ja etenemistäsi elämässä, kun kulutat aikaasi ja energiaasi tuollaiseen itkupotkuraivarointiin. Maailmassa, ja jo pelkästään Suomessa on aivan suunnattomat määrät ihmisiä joilla on ollut elämälleen erittäin huonot ja epäreilut lähtökohdat, mutta harvoinpa näkee kenenkään tuolla tavalla piehtaroivan asiassa ja vaativan itselleen etuoikeuksia.
On hienoa että olet jo hakenut apua sekä edistynyt elämässäsi edes jonkin verran. Alku on vaikeaa ja hidasta, mutta noiden päälle kykenet itse rakentamaan itsellesi hyvän ja onnellisen loppuelämän jos vain tahdot.
[/quote]
Tossa ei ole mitään järkeä...
t. ap
Vaikka olisin oikeutettu, en silti saa?
[/quote]
Tunnet itsesi oikeutetuksi, mutta et ole. Ei ole mitään lakipykälää, joka oikeuttaisi sinut hienoon asuntoon, huonekaluihin tai terapiajonon ohi pääsemiseen. Opiskelijat ovat oikeutettuja opintotukeen, työttömät työttömyystukiin ja niin edelleen, mutta järjestelmästä ei löydy erillistä ryhmää ja kaipaamaasi etulistaa ihmisille, joiden perheolosuhteissa on ollut puutteita tai vikoja.
Sinulla on näköjään vielä paljon opittavaa siitä, miten maailma toimii.
[/quote]
En kaipaa luksusta, mutta perus hyvän ja uuden kodin. Kerrostalo koti kelpaa.
Huonekaluja nyt tarvitsee joka ihminen ja on minusta hyvä että ne on uusia ja hyväkuntoisia, niitä voi käyttää sitten vielä monta monituista vuotta.
Terapia jonon ohi en halua päästä, ihan niin itsekäs ihminen en kuitenkaan ole. Siellä on varmasti ihmisiä joilla on ollu vielä pahemmatkin olosuhteet kuin minulla ja he ovat oikeutettuja saamaan apua ennen minua. Pääasia, että minä saan myös sitä apua.
Ja nuo perheolosuhteet saisi kyllä ottaa huomioon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:48"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:42"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:27"]
http://www.vauva.fi/keskustelu/3946302/ketju/opiskelija_millanen_on_toimeentulo
Oliko näitä vielä muitakin?
[/quote]
Onko sulla helvetin pässillä jotain ongelmia?? yritätkö niinku vittu minua aina julkisesti häpästä ja tehdä musta naurunalasta kun näitä menneitä ketjuja linkittelet tänne????
Tajuatko pässi että mun elämä tai paha olo ei oo mikään mässäilyn aihe!
Tai uteliaisuuden keidas!
[/quote]
Ihan itse sä niitä ketjuja kirjoittelet tänne. Ei kukaan muu mässäile sun pahalla olollasi kuin sinä itse. Niinkuin joku jo aiemmin sanoi, sulle on annettu noi molemmat ketjut täyteen hyviä neuvoja, millä saat elämäsi raiteilleen, mutta et suostu kuuntelemaan niitä.
Mitä sä tältäkin keskustelulta enää kaipaat?
[/quote]
Tää on mulle jotain asioiden purkamista. Mutta miksi sinä noita MENNEITÄ keskusteluja tänne linkittelet?
Ehkäpä minä tahdon vain unohtaa ne.
Ap ei tarvitse neuvoja, vaan edunvalvojan. Toivottavasti saat pääsi kuntoon. Monelle ihmisille ei elämä ole antanut parhaita kortteja, mutta silti asiat ovat järjestyneet parhain päin. Oma aloitekyky ja realistisuus kunniaan. vaikka harmittaisikin että vanhemmat ei osta hienoja huonekaluja niin mikäli asia niin on ettei apua heru, niin ole hyvä ja hyväksy se. Et ole ainoa kenelle joku muu ei kustanna luksuselämää. Sitten tuumasta toimeen, haet töitä ja alat säästämään.
Muiden syyttely ja menneiden vatvominen ei muuta mitään, vain sinä itse voit vaikuttaa tulevaisuuteesi. Ei vanhempasi, eikä tämä av-palsta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:49"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:39"]
Et koskaan pääse normaaliin elämään jos haet vain syytä vanhemmistasi.
Sovitaan näin et sun vanhemmissa on vikaa eli nyt sun on vaan pakko hoitaa itsesi kuntoon, muuta vaihtoehtoa ei ole.
Myös vanhempiesi huonot geeenit on voinut periytyä sinulle, ei ne sun mahdollista persoonallisuushäiriötä ole voineet aiheuttaa.
[/quote]
Eipä, jos on ikänsä eläny tälläsissä oloissa.
Ja mitä vikaa niissä minun vanhemmissa sitten oli?
[/quote]
Ai mitenniin mitä vikaa? Sähän olet jo monta sivullista eri keskusteluissa kertonut, mitä vikaa sun vanhemmissa on.
Vai tääkö näiden keskuteluiden pointti on? Että meidän pitää tunnustaa sulle, että sun vanhemmat on perseestä? Ja sitten silitellä sun päätä? No ne on ihan kamalia, mutta sun vanhempien persoonallisuuden ruotiminen keskustelupalstoilla ei mitenkään auta sun tilannetta.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 22:25"]
XD no huhuh, ihmisiä on moneen junaan. Mt ongelmat eivät saa määritellä sinua. Niin vanhempasi kuin sinäkään ei voi oikeuttaa käytöstään niillä.
t. Toinen 18v ja lääkitys psykoottiseen masennukseen
[/quote]
Mitä vitun käytöstä tällä kertaa?
Ja sinustako mielenterveysongelmat ei vaikuta ihmisen käytökseen...?
Ok. Miten ne sit havannoidaan jos ei poikkeavana käytöksenä...
KERRO!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa on paljon ihmisiä joilla on vähintäänkin yhtä huonot ulkoiset lähtökohdat kuin sinulla, mutta silti ovat onnistuneet ottamaan oman elämänsä haltuun, selvinneet ilman katkeruutta. Siksi olen sitä mieltä että sinun on kertakaikkiaan haettava apua mielenterveystoimistosta, pelkkä lääkkeiden syönti ei riitä. Tällä hetkellä kuvitelmasi hyvätasoisen asunnon hankkimisesta ja kauniista huonekaluista ei kuulosta realistiselta. Ensin täytyy olla ammatti, sitten saada töitä ja vasta sitten kun on omat tulot, voi alkaa asettaa laatuvaatimuksia. Hyvä elämä ei ole kiinni ulkoisista puitteista vaan ensisijaisesti terveydestä. Mene terapiaan.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 22:29"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 19:16"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 18:46"]
No, itsehän kerroit valehdelleesi vanhemmillesi, jotta he maksaisivat asumisesi muualla. Onko ihme, etteivät he halua maksaa toista kertaa? Sitä paitsi sinä olet jo aikuinen, joten olet itse vastuussa itsestäsi.
Ota yhteyttä tulevan koulusi opoon. Hän auttaa asunnon ja toimeentulon hankkimisen kanssa. Ota myös yhteyttä sosiaalitoimistoon, jotta saat hieman rahaa kalusteita ja takuuvuokraa varten. Kalusteita saa halvalla esim. kierrätyskeskuksesta, ja Tori.fi:ssäkin on lahjoitusosasto, josta saat ilmaiseksi kalusteita. Sinun on kuitenkin ihan itse hankittava itsellesi koulutus ja työpaikka, jotta voit elättää itsesi.
Jos et halua olla vanhempiesi kanssa yhteydessä, et ole. Varmasti kokemuksesi pohjalta osaat sitten itse käyttäytyä tyystin toisin tulevassa parisuhteessasi ja mahdollisten lastesi kanssa.
Jos haluat huorata siinä sivussa, se on oma asiasi.
[/quote]
Mä haluan hyviä, kauniita, uusia huonekaluja...
Se tuo kuitenkin mulle nautintoa ja hyvää oloa, henkiselle puolellekin. Ja haluan mun seuraavan kodin olevan hyvä, sopivalla vuokralla, eikä mikään halpa, huono läävä. Anteeksi nyt vain, mutta vaikea voida sellaisessa hyvin ja koen kyllä, että olen näiden kaikkien kärsimysten jälkeen, ansainnut jo hyvän elämän. Niin kai näihin täytyy sitten ehkä huorata rahat, mutta pelkään että mitä se sitten tekee taas psyykkeelleni ja kiihdyttääkö vaan alamäkeä...
Minua ei haittaa normaalit vastoinkäymiset. Jos tulee parisuhteessa ero, tai joku riita ystävän kanssa mikä sovitaan myöhemmin tai sitten ei sovita mutta käyttäydytään aikuisiksi ihmisiksi.
Mutta porukoilta en enää henkistä väkivaltaa kestä, enkä kestä myöskään enää kiusaamista.
Ja musta tuntuu että mut on ymmärretty aivan väärin.
Vanhempani ja moni muu ihminen pitää minua aivan hirviönä.
Omasta mielestäni en ole hirviö, vaan sisältä ihan sydämmellinen tyttö, joka on olosuhteiden puolesta kärsinyt aivan helvetisti.
Jos olisin saanut esim. samanlaisen perheen kun Maijalla. Maijalla on selkeästi toistensa kanssa onnelliset vanhemmat, nätti kaunis uusi koti vaikka asuvatkin rivitaloasunnossa, sisaruksia, tasapainoinen perhe-elämä, molemmat töissä - eivätkä töistä koita pummia kaikin kieroin tavoin vapaata, lapsilla oli rajoja sopivasti ja selkeästi osasivat kasvattaa niin kuin piti, niin mie olisin aika erillainen ja luultavasti mun elämä ois tällä hetkellä myös aika erillaista.
Ja totta helvetissä mä oon katkera, katkera siitä millaset porukat oon saanu, ei yhtään tukevaa sukulaista jne. Paskaa !!
Ja jos tällä psyykkeellä on koskaan lapsia hankkimaan. Niin ja minähän odotan pääsyä psykoterapiaan. Syön tällä hetkellä masennus+ahdistus+unilääkettä, niin vitun kiva kun niillä ei tuu olemaan ollenkaan mun puolelta YH-TÄ-KÄÄN sukulaista...
Toivottavasti miehen puolelta tulee olemaan sitten hyvät ja mukavat ukki ja mummo, serkkuja yms... ettei kaikki mee ihan päin helvettiä ja niillä mun lapsilla tulee olemaan edes toisen vanhemman puolelta normaaleita sisarussuhteita.
[/quote]
Jos sä sitä kaunista kotia ja huonekaluja vailla olet, niin mee töihin ja hanki rahaa millä ostaa ne. Ei kukaan aikuiselle ihmisille vastoinkäymisistäkään huolimatta niitä valmiiksi tarjoa.
Joo, sulla ollut paska lapsuus, nyt sä olet aikuinen ja sun pitää ottaa vastuu itsestäs eikä olettaa, että ne paskat vanhemmat sua vielä elättää.
[/quote]
Ja oppisopimuksella olen menossa töihin ja opiskelen siinä samalla ammatin, ja saan palkkaa, toivottavasti pystyn sillä hankkimaan sitten niitä huonekalujakin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 22:30"]
Mitä olet ap tänään tehnyt sen paremman elämän eteen? Mitä teet huomenna? Tänne raivoamista ei lasketa.
[/quote]
Laittanut mm. opintoohjaajalle sähköpostia ja hänen piti tarkastaa sähköpostinsa 14.4 mutta ei ole vieläkään vastannut...
Yritin myös soittaa, mutta ei vastannut puhelimeen.
Odotan nyt sitten sitä sähköpostia ja jos ei tänäänkään kuulu, niin pitää ottaa yhteyttä sit johonki toiseen paikkaan joka hoitaa kans näitä asioita.
Et jos tämä ei ole elämän eteenpäin laittamista, niin en tiedä sit mikä on.
Ja lääkärissä käyny, saanu lääkkeitä, odotan terapiaan pääsyä...
Alkuun tunsin paljonkin empatiaa ap:tä kohtaan, itsellä saman suuntaisia kokemuksia: koko peruskoulun aika kiusattu, väkivaltaa perheessä, masennusta, itsevihaa, pelkoa. jaksoin monta tsemppiviestiä kirjoittaakin.
Mutta en vaan enää jaksa tuntea empatiaa. Opikseen ei ota.
Minäkin olisin voinut jäädä itseäni säälimään ja tallaamaan jalalla maata, koska elämä on niin epäreilu. Mutta halusinkin näyttää mihin pystyn, purin hampaat pystyyn ja aloin tehdä töitä paremman elämän eteen.
Mieti ap tätä kysymystä tarkaan: kumman elämän valitset:
1) tämän saman itsesäälisen elämän, jonka aikana vaadit itsellesi asioita, joihin sinulla ei ole realistisesti mahdollista
vai
2) elämän, joka alkaa vähän vaatimattomammin: käytetyt huonekalut, opiskelijakämppä, mutta suuri potenttiaali parempaan.
ja ennen kuin vastaan niin sanon tämän: vastaukseesi ei saa sisältyä valitusta vanhemmista eikä MITÄÄN JOSSITTELUA. Valitse numero ja ala tekemään töitä sen eteen. Niin minäkin tein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi vittu ap. Mitä sinä tältä keskustelulta haluat? Puhu suoraan äläkä vihjaile. Mitä odotat meidän sanovan, mihin olisit tyytyväinen?
Eikä ole pakko vastata minulle, vastaa itsellesi ja ole perkele rehellinen.
Minä olin aloittajan kaltainen idioottimainen marttyyri. Kaikki oli minäminäminä. Syy oli aina muissa, joka ikisessä asiassa. En kyennyt ylläpitämään ihmissuhteita - se oli vanhempieni syy. En pärjännyt koulussa - vanhempieni syy. Työpaikalla sain nuhteita - jälleen pohjimmiltaan vanhempien syy.
Elin siivottomassa asunnossa jonka vuokrista en huolehtinut, vanhempani pelastivat minut useaan otteeseen rahallisessa ahdingossani. Silti käyttäydyin kuin mikäkin marttyyri, aina minulla oli muka oikeus ja oli vähintäänkin reilua "kovan elämän" takia että minä teen näin ja muut tanssivat pillini mukaan. Kuulostaa ihan teini-ikäisen angstilta - mutta tein tätä vielä parikymppisenäkin!
Kunnes vanhemmat päättivät että nyt loppuu. Katkaisivat välit, josta toki aluksi murisin, syytin ja raivosin. Mutta yhtäkkiä olin yksin, oli pakko nousta sieltä minäminälandiasta, lopettaa itsesääli ja ottaa itseäni niskasta kiinni. Hain apua eri tahoilta (sekä juttelu- että raha-apua) ja asiat alkoivat hitaasti järjestymään.
Samaan tahtiin myös silmät aukesivat. Aloin kantaa vastuun elämästäni, jonka jokainen normaali ihminen tekee alusta asti. Aloin ymmärtämään, ettei mikään oikeasti koskaan ollut edes vanhempieni syytä - vika oli tasan minussa ja oman pääni sisällä. Aloin tunnistamaan sen, kuinka masentunut ja eksynyt olin ollut puhumattakaan kuvainnollisesta sokeudesta omia virheitäni kohtaan.
Hoidin elämäni raiteilleen ja otin yhteyttä vanhempiini myöhemmin. Emme riitele enää, en ole heiltä jotain koko ajan pyytämässä (itseasiassa en enää mitään), vaan olen kuin muutkin normaalit yli parikymppiset lapset - elän omaa elämääni mutta rakastan vanhempiani.
Aloittaja - avaa ne silmät. Ei se syy vain aina ole muissa, ja vaikka olisikin, syyttelyllä ja itsesäälillä et voita yhtään mitään. Voit valita nyt itse haluatko elää surkeaa, lapsellista ja katkeraa elämää vai kääntää kelkkaasi ja alkaa elää omaa elämääsi. Ja olen minäkin, köyhä opiskelija saanut huonekalut asuntooni - en kalleinta ja hienointa, mutta itse hankkimalla (aiemmassa asunnossa ei ollut huonekaluja, koska vanhempien lainaamat rahat törkeästi tuhlasin muihin huvituksiin aikoinaan) ja kotini näyttää minun kodiltani.
Minusta tuntuu, että ne sun vanhemmat antaa sulle juuri nyt ihan oikeaa rakkautta, laittavat sut kokeilemaan ihan omia taitojasi omassa elämässäsi.
Hae tukea, mutta kyllä se jokainen vastaa omasta itsestään, vaikka olis huonompikin elämä.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 21:20"]Minä olin aloittajan kaltainen idioottimainen marttyyri. Kaikki oli minäminäminä. Syy oli aina muissa, joka ikisessä asiassa. En kyennyt ylläpitämään ihmissuhteita - se oli vanhempieni syy. En pärjännyt koulussa - vanhempieni syy. Työpaikalla sain nuhteita - jälleen pohjimmiltaan vanhempien syy.
Elin siivottomassa asunnossa jonka vuokrista en huolehtinut, vanhempani pelastivat minut useaan otteeseen rahallisessa ahdingossani. Silti käyttäydyin kuin mikäkin marttyyri, aina minulla oli muka oikeus ja oli vähintäänkin reilua "kovan elämän" takia että minä teen näin ja muut tanssivat pillini mukaan. Kuulostaa ihan teini-ikäisen angstilta - mutta tein tätä vielä parikymppisenäkin!
Kunnes vanhemmat päättivät että nyt loppuu. Katkaisivat välit, josta toki aluksi murisin, syytin ja raivosin. Mutta yhtäkkiä olin yksin, oli pakko nousta sieltä minäminälandiasta, lopettaa itsesääli ja ottaa itseäni niskasta kiinni. Hain apua eri tahoilta (sekä juttelu- että raha-apua) ja asiat alkoivat hitaasti järjestymään.
Samaan tahtiin myös silmät aukesivat. Aloin kantaa vastuun elämästäni, jonka jokainen normaali ihminen tekee alusta asti. Aloin ymmärtämään, ettei mikään oikeasti koskaan ollut edes vanhempieni syytä - vika oli tasan minussa ja oman pääni sisällä. Aloin tunnistamaan sen, kuinka masentunut ja eksynyt olin ollut puhumattakaan kuvainnollisesta sokeudesta omia virheitäni kohtaan.
Hoidin elämäni raiteilleen ja otin yhteyttä vanhempiini myöhemmin. Emme riitele enää, en ole heiltä jotain koko ajan pyytämässä (itseasiassa en enää mitään), vaan olen kuin muutkin normaalit yli parikymppiset lapset - elän omaa elämääni mutta rakastan vanhempiani.
Aloittaja - avaa ne silmät. Ei se syy vain aina ole muissa, ja vaikka olisikin, syyttelyllä ja itsesäälillä et voita yhtään mitään. Voit valita nyt itse haluatko elää surkeaa, lapsellista ja katkeraa elämää vai kääntää kelkkaasi ja alkaa elää omaa elämääsi. Ja olen minäkin, köyhä opiskelija saanut huonekalut asuntooni - en kalleinta ja hienointa, mutta itse hankkimalla (aiemmassa asunnossa ei ollut huonekaluja, koska vanhempien lainaamat rahat törkeästi tuhlasin muihin huvituksiin aikoinaan) ja kotini näyttää minun kodiltani.
[/quote]
komppaan täysin tuota! Ja lisäisin vielä et josset oikeesti ota ittees niskasta kiinni ja hanki itsekuria, siirrät vielä joku päivä kaiken paskan katkeruuksissas omille mahollisille lapsilles!
Mitä ikinä teetkin, älä tee lapsia ennen kuin olet käsitellyt ongelmasi perusteellisesti psykoterapiassa ja terapeuttisi tmv. asioistasi pohjamutia myöten tietävä ulkopuolinen taho puoltaa ajatusta. Kiitos.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:09"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:00"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 19:23"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 18:57"]
Yksinkertaista. Jos asut vanhempiesi luona. osallistut siellä kodin pyöritykseen sekä rahalla että työllä. Jos haluat asua omillasi, olet omillasi. Vanhemmillasi ei ole enää elatusvalvollisuutta.
[/quote]
Ja minähän en noille paskiaisille maksa yhtään mitään ! tai tee heidän eteensä enää YHTÄÄN mitään.
Mitä vittua sinäkin kuvittelet????
Jos en ole saanut heiltä tasapainoista kotia ja ovat itse lellineet minut rahalla pilalle ja tehneet kaiken aina minun eteensä, ainakin äiti, huoneen siivoamisesta lähtien, eivätkä itse ole osanneet multa vaatia kun tulin kouluikään että siivoan säänöllisin väliajoin oman huoneeni tai tulee jotain rankkua, niin se ei ole minun ongelma! voiskohan tuossa esim. olla syy kanssa sille että mulle tuo siisteys tuottaa nyt aikuisena vähän vaikeuksia kun mitään ei ole tarvinnut itse tehdä????
Ja meidän äiti kun pitää itseään vielä niin yli-ihmisenä että häntä kuulemma ei ole ikinä tarvinnut itse velvoittaa siivoamaan mitään, vaan on itse tarttunut toimeen, niin tuskin minä nyt silti kovin harvinainen lapsi olen jos multa se olisi täytynyt vaatia ja jos en tee, niin sitten sanoa esim. että kavereiden kanssa et lähde koulun jälkeen ulos niin pitkään aikaan ennen kun tuo huone on siivottu.
Eiköhän aika monissa normaaleissa perheissä toimita noin ja kakarat saattaa joskus niskuroida siivoamista yms. vastaan????
[/quote]
Ensin katsoin vain, että mitäs se epävakaa persoonallisuus siellä riehuu. Mutta siis sinänsähän on ihan aiheellista olla kiukkuinen siitä, jos ei ole saanut äidiltä terveitä rajoja käytökselleen, ja sitten kaupan päällisiksi äiti pätee ja syyllistää, kun et ole kasvanut suoraan ilman niitä.
Mutta saatat silti olla jotain velkaakin ja itse vastuussa jostain, vaikka kasvatus ja kohtelu ei ollut priimaa. Toinen vaihtoehto on se, että kyltymättömyytesi vain yltyy, koska koet epäreiluksi joutua itse rajaamaan itseäsi kun äidistä ei siihen ollut. Äiti ei kuitenkaan opi sinua enää käsittelemään niinkuin olisi pitänyt, vaikka miten itse kieltäytyisit tekemästä hänen hommiaan. Et voi voittaa mitään jättäytymällä taantuneeksi. Morkkiskin kasvaa aina vain.
Mietihän sitä, ja sure elämän epäreiluutta vaikka kello 21-22 joka päivä luvan kanssa. Lopun päivää opettelet olemaan.
[/quote]
No kyllä mullakin nyt mielenterveysongelmia on... ja voi olla tuo epävakaa persoonallisuuskin...
Mutta mua kiinostaa, miksi vanhempani eivät ensiksi hoitaneet omia ongelmiaan kuntoon jos niitä oli...? ennen kun hankkivat lapsen?
[/quote]
Se on nykyajan kotkotuksia, joita minun sukupolveni on vasta alkanut miettiä. Siksi uskalsin lisääntyä vasta nelikymppisenä, vaikka omat ongelmani ovat pienenlaiset vanhempiini verrattuna. Heidän sukupolvessaan sellaista kysymystä ei edes nousut. Lapsia hankittiin nuorina, koska niin sen oli tapana mennä. Ja niinkuin itse kerrot, heidän perheessäänhän ei ollut mitään vikaa heidän käsityksensä mukaan. Miksi he silloin olisivat edes uskaltaneet ajatella niinkuin sinä, että jokin mättää, heitä on kohdeltu väärin ja päässäkin on vikaa. Sellainen ajatustapa on lopultakin aika luksusta.
Ehkä et kykene vielä muutamaan vuoteen näkemään asiaa mitenkään muuten kuin sen kautta, että vanhemmat ovat sinulle velkaa ja olisi pitänyt ymmärtää enemmän. Olen itsekin ajatellut jotenkin noin, ja vaatii ensin kiukkuamista ja sitten suremista, että alkaa aidosti ymmärtää vanhempiaan. Ja vaikeaahan se on, jos toiset eivät ollenkaan osaa kuvata, mikä heillä on ollut vaikeutena.
Koetko niin, että jos otat vastuuta elämästäsi ja alat siivota ja hoitaa asiasi, vanhempasi pääsevät pälkähästä - eli kostaaksesikin sinun täytyy alleviivata heille, miten huonosti voit? Se vain ei saa heitä ymmärtämään tarvitsevuuttasi, vaan pitämään sinua yhtä viallisena kuin itsekin taidat osittain pitää. Sitä vähemmän vikaa he ovat valmiita löytämään itsestään. Nopein tie pakottaa heidät peilin eteen olisi se, että löydät itsesi ja alat osoittaa pientä sääliä ja ymmärrystä heille, jolloin he puolustautuvat vähemmän.
Taitaisi olla tosiaan aiheellista ottaa etäisyyttä kotiin, jotta keksit järkevämpiä projekteja. Sinun sukupolvikokemuksesi on se, että vanhempien polvien kieroutuneet perhekuviot nousevat sinun kohdallasi tietoisuuteen ja tulevat näkyviksi, ja sinä olet sitten se näkyvästi oireileva. Et silti ole ollenkaan ainoa, jonka kohdalle tuo nakki napsahti. Osalla se taakka on kevyempi, osalla vielä rajusti pahempi.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:33"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:14"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 20:01"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 19:42"]
Kukaan ei ole sinulle mitään velkaa. Ei maailma, yhteiskunta eivätkä myöskään vanhempasi. Olet vastuussa omasta onnestasi kuten jokainen muukin tässä maailmassa. Jos heittäydyt siihen ajatukseen, että olet ansainnut hyvän asunnon, rahaa jne. tulet olemaan täysin umpikujassa kun huomaat, ettet saakaan em. asioita tarjottimella vain koska olet kokenut vääryyksiä. Taidat oikeastaan olla siinä umpikujassa jo nyt.
Ryhdistäydy, ota selvää asioista ja hae mielenterveysapua, opiskele, tee työtä, etsi onneasi ja ansaitse se.
[/quote]
Olen hakenut mielenterveysapua, psykoterapiaan ei pääse noin vaan ja tuskin muuhunkaan terapiaan. Joutuu odottamaan sitä aikaansa.
Syön lääkitystä.
Olen hakenut opiskelemaan.
Ja KYLLÄ, maailma on velkaa!!!! tai ainakin perheeni. Mullakin ois ollu oikeus HYVÄÄN ja TASAPAINOISEEN perheeseen!!! ja vittu piste.
[/quote]
Vaikka kokisitkin olevasi oikeutettu, ei ajatuksesta ole sinulle mitään hyötyä koska et joka tapauksessa tule saamaan asioita yhtään sen helpommin kuin kukaan muukaan. Tunne ainoastaan rajoittaa sinua ja etenemistäsi elämässä, kun kulutat aikaasi ja energiaasi tuollaiseen itkupotkuraivarointiin. Maailmassa, ja jo pelkästään Suomessa on aivan suunnattomat määrät ihmisiä joilla on ollut elämälleen erittäin huonot ja epäreilut lähtökohdat, mutta harvoinpa näkee kenenkään tuolla tavalla piehtaroivan asiassa ja vaativan itselleen etuoikeuksia.
On hienoa että olet jo hakenut apua sekä edistynyt elämässäsi edes jonkin verran. Alku on vaikeaa ja hidasta, mutta noiden päälle kykenet itse rakentamaan itsellesi hyvän ja onnellisen loppuelämän jos vain tahdot.
[/quote]
Tossa ei ole mitään järkeä...
t. ap
Vaikka olisin oikeutettu, en silti saa?
[/quote]
Tunnet itsesi oikeutetuksi, mutta et ole. Ei ole mitään lakipykälää, joka oikeuttaisi sinut hienoon asuntoon, huonekaluihin tai terapiajonon ohi pääsemiseen. Opiskelijat ovat oikeutettuja opintotukeen, työttömät työttömyystukiin ja niin edelleen, mutta järjestelmästä ei löydy erillistä ryhmää ja kaipaamaasi etulistaa ihmisille, joiden perheolosuhteissa on ollut puutteita tai vikoja.
Sinulla on näköjään vielä paljon opittavaa siitä, miten maailma toimii.