Introvertti puoliso ja lapsiperhearki - pää hajoaa

Voi, voi kun on vaikeaa. Itselläni oli mies matkatöissä, usein kolme viikkoa pois kotoa kerrallaan ja sitten viikonlopun kotona. Kaksi vaippaikäistä, jotka hoidin yksin aina. Kun mies tuli kotiin, tarvitsi omasta mielestään aikaa harrastuksille ja lepoa ja sai kamalat raivarit, kun lapset itkivät yöllä. Minä kannoin ja valvoin, että herra sai maata rauhassa. Potkaisin pihalle mokoman riesan ja pärjäsin paljon paremmin. En tarvinnut kolmatta lasta passattavakseni. Hengissä olen selvinnyt ja lepoa otin aina lasten nukkuessa päiväunia. Aika aikaansa kutakin, lapset kasvaa koko ajan ja lapsuusaika on todella lyhyt.

Vierailija kirjoitti:

mummo77 kirjoitti:

Naiset ei kyllä vastuunkantoa kestä pätkääkään, vaikka olisi oma lapsi kyseessä. Sen muutaman vuoden kun pitäisi olla itsenäinen ja hoitaa hommat "kuten mies", eli tasa-arvoisesti, niin ei pysty - heti ollaan syyttämässä ja valittamassa kun oma mies ei teekään kaikkea valmiiksi, kuten yleensä. Hävetkää.

Kyllä se on niin että ne miehet tuntuu enemmän häviävän paikalta kun pitäisi kantaa jotain vastuutakin niistä omista lapsista. Ei pysty, kun on työt/harrastukset/kaljanjuonti you name it. Harvassa on naiset jotka ei ole niistä lapsistaan huolta pitäneet joka tilanteessa mitä eteen tulee. Miehiä taas tunnen lukuisia jotka eivät ole suorituneet mistään hommista "kuin miehet", eivät välttämättä edes niistä töistä saati sitten lapsistaan pitäneet huolta.

Oletko ikinä miettinyt millaisia miehiä oikein tapailen ja millaisella tuttavapiirillä olet itsesi ympäröinyt?

Naisia joilla tämä ongelma on yhdistää yksi tekijä: seurustelevat tasoistensa miesten kanssa. Eivät ole onnistuneet saamaan niin hyvää kumppania, joka kestäisi itsensä kaltaista laiskaa emakkoa, jota pitää passata talouden, lasten ja kaiken muunkin kanssa. Sitten on tyydytty mieheen, joka ei laita missään vastaan vaan juo sitä kaljaa ja tyytyy siihen mitä tulee. Sitten ihmetellään mammapalstalla, kun se lapsien teko ei muuttanut mitään! Käsittämätöntä! Tämä on sitä naisten logiikkaa. Toista ihmistä ei voi muuttaa, vain itseään.

Tasokkaat miehet haluavat itsenäisen ja vahvan naisen, ei mitään juoruavaa ja muita syyttelevää palstamammaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minä, nainen sekä 3 lapsen äiti, olen umpi-introvertti, mutta en kyllä kuorimitu lapsistani ja perhearjesta vaan hoidan 95% meidän lapset. Mieheni on ekstrovertti.

Kyllä se meillä ainakin on miehen patalaiska luonne sekä pohjaton itsekkyys mikä selittää hänen "kuormittumisen". Mies tarvitsee "omaa aikaa" kun on niin rankkaa lasten kassa ja lähtee viikoksi yksin mökille. Minä sitten hoidan yksin 3 lasta, mutta mielelläni sen teen.

Mun introverttiys näkyy siinä, että en jaksa vapaa-ajalla olla juurikaan perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa, harrastukseni ovat yksilöharrastuksia (joku teatterinäytteleminen aiheuttaisi mulle varmaan sydärin) ja tykkään myös olla ilman miehen seuraa (en tykkää että lähmii mua koko ajan). Työtä teen IT alalla, joten saan onneksi tehdä 100% työajasta etänä, introvertin unelma :)

Mutta kyllä mä sanoisin, että sun miehen käytös ei selity pelkällä introverttiydellä. Hän on myös vastuuntunnoton, laiska, itsekäs ja mukavuudenhaluinen. Sorry. Pistä se koko kovaa vasten. Laitatte seinälle viikkokalenterin ja siihen sinun ja miehen kotityöt jokaiselle päivälle.

Tyyliin miehelle: 

MA: mies ruokakauppaan viikko-ostoksille lapsen kanssa (silloin ap saa kauppareissun kanssa edes pienen huilihetken)

TI: miehen vastuu lapsen iltatoimista (iltapuuron valmistus ja syöttäminen, hammaspesut, vaipanvaihdot, iltasatu, ja nukuttaminen

Tämän linkin takaa voi tulostaa kotityökalenterin teille molemmille ja sitten kiinnitätte ne seinälle.

http://allfreeprintable.com/minions-chore-chart

jne

Ja kaikki introvertit ovat samanlaisia kuin sinä, nainen, 3 lapsen äiti?

Ap, kuormittuuko puolisosi äänistä? Auttaisiko peltorit? Itse myös olen introvertti ja mua kuormittaa ihan valtavasti se saatavilla olo, mitä perheessä on joka hetki. En kestä sitä tunnetta, että vessaankin pahimmillaan seuraa joku, joka papattaa oven takana katkeamatta asioitaan. Mulla on ekstrovertti mies ja kaksi lasta. Mutta ollaan keskusteltu ja sovittu, että jos laitan peltorit päähän ja toivon, että mulle ei juuri nyt puhuta, saan tehdä asioita hiljaisuudessa. Sitten lataan vaikka sitä tiskikonetta ne peltorit päässä ja ***vaihdan vaippaa (vauvaa ne ei haitanneet silloin kun oli vielä vauva). ***Näin hoidan 50 % kotiaskareista muitta mutkitta enkä kuormitu liikaa.

Puutun vain yhteen juttuun. Tuntuu kamalalta, että vauvan vaipat vaihdetaan peltorit päässä. Vaipanvaihto on vuorovaikutustilanne, jossa vanhemman tulee olla täysin läsnä, kuulostella ja kuunnella vauvaa, "vastata" tämän viesteihin jne. Monet kotityöt niiden kanssa on toki ok.

Olin kerran kesätöissä hoivakodissa. Siellä jotkut lähihoitsut syöttivät ja pesivät dementoituneita vanhuksia napit korvissa musiikkia kuunnellen. Joku esihlö tämän huomasi ja hommalle tuli nopeesti loppu.

ajatuksia kirjoitti:

Ukko tekee duunit ja tuo elannon taloon ja muija valittaa silti. Kuulostaa aika tutulta peruskeissiltä :D

Näille "toista lasta en suosittele"- kommentoijille. Oletteko miettineet tätä lapsen näkökulmasta? Sisko tai veli olisi ollut itselle nuorempana suurin haave, ja kateellisena seurasin muiden monilapsisten perheiden arkea. Ei ollut helppoa tai mukavaa lapsuus kun äiti oli just tommonen "yksi riittää statussymboliksi"- tyyppi.

Noh, ainoana lapsena kasvavasta tulee perheen varallisuudesta huolimatta melkolailla takuuvarmasti jonkin sortin sekopää, ihmisten vihaaja, narsisti tai jotain tämmöistä. Ainakin itsestäni tuli, ja syy on juuri tuo lapsuuden yksinäisyys kun ei ollut sisaruksia, eikä kavereidenkaan nurkissa loputtomiin voi roikkua.

Taisi olla huonot geenit jaossa.

Tuntemani sekopäät ovat kotoisin isoista perheistä.

Selkeä, keskustellen laadittu ja tasapuolinen työnjako voi olla hyvä ratkaisu. Kun toinen osapuoli ei ole kovin aloitteellinen ja aktiivinen arkielämässä, niin jääkaapin ovessa oleva lappu tiski- ja imurointivuoroista, ruoanlaittovuoroista ja esimerkiksi lapsenhoitovuoroista (molemmille vanhemmille tasapuolisesti omaa aikaa menoihin pari tuntia viikossa) auttaa. 

miehesi on asperger ja aikuisiällä sen kuntoutus on aika hankalaa.

Suosittelen eroa, niin pääset vähemmällä. Mieslapsen hoitaminen vie varsinkin henkiset voimat ihan täysin.

Vierailija kirjoitti:

Aiheeseen kummemmin kantaa ottamatta aina ärsyttää kun käsitteeseen "introvertti" liitetään aivan ihmeellisiä ominaisuuksia.

Mitä Ap:n valitukseen tulee, tulivatko nämä puolisiosi ominaisuudet sinulle yllätyksenä, vai etkö vain osannut päätellä miten miehesi keskeisimmät luonteenpiirteet tulevat näkymään perhearjessanne?

Jännä kuinka vähän ihmiset pohtivat toisten henkisiä ominaisuuksia ja onnistuvat päättelemään niistä vahvuuksia ja heikkouksia. Jos olet perustamassa koripallojoukkuetta, niin et todennäköisesti ota siihen alle 1,5 metrisiä pelaajia, mutta kun olet perustamassa perhettä, niin siihen kyllä kelpaa helposti väsyvä, omaa rauhaa ja tilaa tarvitseva, hidas ja henkisesti hauras ihminen. Kunnes käy ilmi mitä nämä ominaisuudet oikeasti tarkoittavat perhearjessa, tietty.

t. Introvertti, joka ei ole herkkä, empaattinen, rauhallinen tai perfektionisti, mutta kaipaa valtavasti omaa tilaa ja aikaa, eikä siksi aio hankkia lapsia.

Jep. AP:n miehen haasteilla ei mielestäni ole tekemistä introverttiyden kanssa. Ihan  yhtä helppo on nimittäin argumentoida, että nimenomaan ekstrovertti kaipaa enemmän vapaata perherjesta - vaihtelua, tuulettumista ja sosiaalisia kontakteja. Introvertin on helppo olla illat perherutiinien parissa.

AP:n mies on vain itsekäs ja laiska.

T. Introvertti, jonka on helppo olla illat perherutiinien parissa. :D

Vierailija kirjoitti:

Onpas ikävä tilanne, ei ollenkaan reilua sinulle.

Näen niin itseni tuossa sinun miehessäsi, jos minä ja mieheni saisimme lapsen. "Ekstrovertti"mieheni ei tätä osaa kuvitella etukäteen, mutta minä olen ihan varma, että romahtaisin henkisesti lapsiarkeen. Tarvitsen runsaasti omaa tilaa ja aikaa ollakseni tyytyväinen. Haluan tehdä kaiken tarkasti ja täydellisesti. Lapsi ei vaan sovi tällaiseen. Jo nyt on niin, että kun joskus vietän viikon jossain työmatkalla, niin on ihan uudestisyntynyt olo kun saa olla yksin hetken. Mieheni ajattelee, että olisin upea äiti, koska olen niin empaattinen ja huolellinen, mutta kyllä minä itseni tunnen.

Sepä se, kukapa ei empaattista ja huolellista paria arkeen haluaisi. Harvat vaan ymmärtää kuinka paljon tuo tapa toimia rokottaa jaksamista ja että jos niitä ominaisuuksia haluaa hyödyntää omaksi eduksi niin pitäisi kyetä antamaan sille empaatikollekin jotain takaisin siitä huolehtimisesta.

Mutta lapsiperhekuviossahan sellainen ei aina ole mahdollista kun lapsen tarpeet ei kysele lupaa ja äkkiä parisuhdekin muuttuu oman jaksamisen puolesta kamppailuksi.

Ap, olet saanut paljon vastauksia, mitä ajatuksia herättää? Aiotko muuttaa toimintaa?

Vierailija kirjoitti:

Minusta miehet voisivat olla tiukempia siinä vaiheessa kun lastentekoa suunnitellaan. Tehdä selväksi sen, että jos nainen lapsia haluaa, hoitaa ne jutut sitten myös. Koska lopputuloshan näyttää, ettei monia isiä kiinnosta perhe-elämä. Se ei vain kiinnosta. Niitä joita kiinnostaa, osallistuvat varmasti ihan omista arvoista ja halusta käsin.

Eihän toista voi pakottaa arvojaan jakamaan. Vanhemmuuden vastuu täytyy jakaa ja tämä onnistuu luonnostaan vuoro-vuoroviikoilla. Mutta se, että naisella on unelma ja sitten edellytetään toisen elävän sitä omaa unelmaelämää, ei se vaan toimi niin. Nainen töihin tienaamaan ja lapsi hoitoon, jos ei kiinnosta niin sitten vastaa siitä kodista. Lapsista on tullut täysipäisiä kautta aikojen, vaikka on menty hoitoon tai nainen on palannut maatalon töihin. Se, että lapset saavat olla kotona on pikemminkin vanhempien vuoksi. Älkää vastuuttako muita omasta elämästänne ja valinnoista, ero siitä tulee lopulta koska universumi ei toimi niin että muut eläisivät teitä varten, olitte mitä mieltä tahansa.

Yleensä miehet sen lapsen tai pari haluavat että joku jatkaa sukua ja blaablaa millä voi ylpeillä mutta sitten kun sen saavat niin naisen oletetaan se hoitavan. Varmaan myös miehen lapsuudenkodista tuleva malli vaikuttaa asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta miehet voisivat olla tiukempia siinä vaiheessa kun lastentekoa suunnitellaan. Tehdä selväksi sen, että jos nainen lapsia haluaa, hoitaa ne jutut sitten myös. Koska lopputuloshan näyttää, ettei monia isiä kiinnosta perhe-elämä. Se ei vain kiinnosta. Niitä joita kiinnostaa, osallistuvat varmasti ihan omista arvoista ja halusta käsin.

Eihän toista voi pakottaa arvojaan jakamaan. Vanhemmuuden vastuu täytyy jakaa ja tämä onnistuu luonnostaan vuoro-vuoroviikoilla. Mutta se, että naisella on unelma ja sitten edellytetään toisen elävän sitä omaa unelmaelämää, ei se vaan toimi niin. Nainen töihin tienaamaan ja lapsi hoitoon, jos ei kiinnosta niin sitten vastaa siitä kodista. Lapsista on tullut täysipäisiä kautta aikojen, vaikka on menty hoitoon tai nainen on palannut maatalon töihin. Se, että lapset saavat olla kotona on pikemminkin vanhempien vuoksi. Älkää vastuuttako muita omasta elämästänne ja valinnoista, ero siitä tulee lopulta koska universumi ei toimi niin että muut eläisivät teitä varten, olitte mitä mieltä tahansa.

Miksi hitossa te miehet sitten alatte lastentekohommiin jos se ei kiinnosta? Ei tässä ole kyse vain naisesta, vaan siitä lapsesta joka on myös teidän. Miten te voitte tehdä lapsen ja sysätä sen äidin hoitoon?

Kyllä miehet ne lapset haluaa, eivät vaan viitsi hoitaa. Muutenhan näyttää huonolle ystäväpiirissä jos ei ole lapsia saanut tehtyä.

Aika karu ketju ap:n lukea kun sillä ajatuksella etsii ratkaisuita että mies on introvertti ja netistä saa vierailta ihmisiltä lukea lapsen ollessa pieni että mies on todennäköisesti uupunut erityisherkkä add/asperger. Saattaa tulla sen verran shokkina että hetkeen miettii muuta kuin vastailua av:lle.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän enemmän kuin te tiedätte. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisia avauksia lukiessa tulee aina nostettua hattua totaali yksinhuoltajille.

Totaaliyksinhuoltaja kiittää ja kumartaa. :D

Mutta mun mielestäni yksi totaaliyksinhuoltajuuden henkisesti helpoimpia asioita on nimenomaan tämä, ettei tartte olla katkera siitä, ettei joku muu tee ns. omaa osuuttaan. Taakkani on ehkä raskas, mutta ainakaan en kanna kenenkään muun taakkaa. Meidän perheessä ei ole vapaamatkustajia. On vain minä ja lapseni.

Toisaalta jos mies käy duunissa ja tekee ylitöitäkin, niin kyllä hän on auttamatta viikonloppuvanhempi.

Ei työtätekevää saa kuormittaa millään ylimääräisellä.

Muuten voi heti parin ensimmäisen vauvakuukauden jälkeen tehdä vaihdon. Isä kotiin vauvan kanssa ja äiti menköön töihin.

Kyllä se työelämä ottaa ne realiteetit irti jaksamisesta.

Niinhän se vain on, ettei edes kaupassa jaksa välttämättä käydä tai hommata syötävääkään.

Seuraava sapuska on työpaikan lounastiloilla tai aamulla kaupan kautta töihin.

Tämä on sitä työelämän arkea nykyään kun ihmisistä tiristetään ihan kaikki jaksaminen irti.

Ole vuosi vauvan kanssa kotona ja kommentoi uudestaan, miten rankkaa työnteko on, niin kommenttisi on vakavasti otettava.

Olen ollut yhteensä neljä vuotta. Esikoisen kanssa heti synnäriltä suoraan hommiin kotiin. Vaimo jäi kursittavaksi tehohoitoon. Kolme vuotta kotona, tulot tippui reilusti.

Kaikenlainen nostelu oli vaimolta kielletty, myös vauvan nostelu.

Kelpasi sitten töihin toimistohommiin entiselle työpaikalle.

Vedin kolmevuotta vauvasta taaperoon.

Sitten toisen lapsen kanssa olin vuoden ja helposti.

Kyse on tehokkuudesta. Sitä samaa mitä työelämässä vaaditaan. Se että kykenet tekemään kaksi asiaa yhdellä iskulla. Ei palstailua ei viihdettä.

Samalla kun tekee ruokaa ja vauva nukkuu päiväunia, voi hyvin siivota.

Kun siivoaa vähän kokoajan, niin kokonaiskuormitus vähenee. On aina siistiä.

Kauppareissut voi yhdistää puistoiluihin. Vauvalle neljätuntia ulkoilua päivässä minimissään.

Aamulla pari ja päiväunien jälkeen toiset pari.

Voi nukahtaa vaunuihin ja kauppareissu samalla tip top hopi hopi.

Nämä kaikki aikataulutettuna armeijan tehokkuudella. Oma vaimo on aina kehunut minua ja totesi että ei itse osaa olla yhtä hyvä äiti kuin minä olin.

Ensimmäisen kolmen vuoden aikana oli myös oheistoimintaa kuten vauvauinteja jne kahvilatoimintaa.

Ei autoa.

Ei hissiä neljänteen kerrokseen. Kaiken kannoin ja kaiken tein ilman ongelmia. Vaimo ei olisi fyysisestikään kyennyt siihen.

Otin revanssin toisen lapsen kanssa. Ajattelin että tällä kertaa saa sitten olla itse enemmän, mutta vuoden tosiaan olin. Vähän rennommin otin ja auto oli jo apuna tällä kertaa.

Paljon helpompaa autolla ja omakotitalossa. Ei rappusia ja oma piha missä voi leikkiä ja ulkoilla...

Pääsin ensimmäisen lapsen kanssa myös huippukuntoon, kun sain treenata aina päiväunien aikana. Eihän kokoaikaa voi käyttää siivoiluun, kun on niin vatun tehokas jätkä kuten minä olen.

Toki siinä ohessa voi lukea kirjan jos toisenkin.

Olen tosi ylpeä taidoistani ja neuvoni teille amatööreillehän on aikataulutus ja sen toteutus.

Kyse on pitkälti omasta tahdosta.

Miten musta tuntuu, että tämä on tapahtunut satumaailmassa?

Vaikka olisi totta, niin mua naurattaa kohta "Samalla kun tekee ruokaa ja vauva nukkuu päiväunia, voi hyvin siivota." Mun vauva alkoi nukkua niin pitkiä päiväunia, että ruokaa ehti tehdä, vasta 1v 2kk iässä. (Yöt nukkui läpi hyvin pienestä, päiväunia vain surkeissa, epäluotettavissa pätkissä.)

ne kellä on helppo lapsi joka nukkuu hyvin ja on rauhallinen ei ymmärrä ettei kaikilla näin ole.

Vierailija kirjoitti:

Ekstrovertti kirjoitti:

Jätän täysin huomiotta kommentit siitä, että "mies on ollut tienaamassa elantoa".

A) minä en voi mitään sille ettei vauvanhoidosta makseta yhtä paljon kuin töistä

B) minä olen luopunut vuoden täysmääräisestä palkasta ja omien säästöjen kertymisestä

C) minun eläkekertymäni on pienempi

D) minun ura- ja palkkakehitykseni hidastuu

E) minun kehoni on pysyvästi huonommassa kunnossa

... lapsen takia. Että ei, en tunne sääliä siitä, että mies "joutuu tienaamaan elannon" eikä YHDENKÄÄN naisen tässä maailmassa tulisi IKINÄ ajatella niin.

Ap

Jos olet kotona, niin sillon sinun tehtäväsi on hoitaa kaikki siellä.

niin silloin kun on esim. työtön tai muuten mies elättää, ei silloin kun työ on yhteisen lapsen hoito.

Oma mieheni on introvertti, eikä hänellä ole mitään kuvaamiasi ongelmia. Mieheni ei kuhni kaupassa tunteja ja tekee valittamatta oman osuutensa kotitöistä. Hän on luonteeltaan hyvin tasainen, velvollisuudentuntoinen, käytännönläheinen ja rauhallinen. Itse olen ekstrovertti, entinen perfektionisti ja kamppailen arjen kanssa miestäni enemmän, eli minä olen se perheemme heikoin lenkki.

Kannattaa varmaan unohtaa nuo introvertin ja ekstrovertin leimat ja alkaa ajatella sitä puolisoa yksilönä, eikä osana jotain geneeristä massaa. Vähemmän keittiöpsykologiaa ja enemmän keskusteluja, suunnitelmia, sopimuksia ja vastuunjakoa. Ihan kuin itse olisit joku tahdoton robotti, joka vaan tunnollisesti suorittaa vaatimatta mitään puolisoltasi? Olet aika kovaa vauhtia matkalla teidän parisuhteen kruunaamattomaksi marttyyriksi.

Ap:n mies on järjestänyt ap:lle sen perinteisen yllätyksen eli esikoisen syntyessä taantunut perheen toiseksi lapseksi. Mies ovelana yrittää esittää ongelmien johtuvan introverttiydestään, vaikka ihan klassiset miehiset källit teki.

Moi ap!

Mulla tilanne lähes identtinen. 😭

Aivan kuin omasta elämästä! Lapsen syntymän jälkeen muutama vuosi sitten, miehelle iski yhtäkkiä kamala väsymys, työt painoivat päälle ja kaipasi hiljaisuutta. Lapsen kasvaessa asiat vain hankaloituivat. Jos on lapsen kanssa kaksin, laittaa tämän katsomaan padia ja itse oikaisee sohvalle. Oletti minun kotona lapsen kanssa ollessa että hänen ei tarvitse siivota tai laittaa ruokaa. Minun kyllä piti osallistua aivan samalla lailla perheen kustannuksiin, sama päti myös ollessani äitysvapaalla. Hoitovapaalla sentään sain vähän helpotusta kun rahaa tuli rapiat 300 euroa tilille kuussa.

Ei halua nähdä ketään, ei halua meille ketään, ei halua tehdä mitään, ei halua mennä mihinkään koska hän on aivan poikki siitä että on päivät töissä ja joutuu puhumaan ihmisten kanssa. Töissä olen minäkin mutta eihän molemmilla ole varaa olla poikki. Kerran meillä molemmilla oli oksennustauti samaan aikaan ja lapsi pieni. Mies linnottautui ämpärin kanssa makkariin ja ilmoitti että täytyy levätä älkää häiritkö. 

Hyvä ap, tee kuin minä. Prosessoin mielessäni että olen yksinhuoltaja, sillä plussalla etten yksi maksa laskuja ja lainaa. Jos suljen silmäni niin kuvittelen vain minut ja lapseni kotiin. Hoidan lastani niin kuin olisin yksinhuoltaja, minä hoidan aamu- ja iltatoimet, ruoat, siivoukset, kamppeet, puistoon menot jne. En myöskään tee mitään parisuhteen eteen vaan kohtelen niin kuin käymässä olevaa ystävää, levätköön mies ajattelin. Olen tehnyt lapsen kanssa pari reissuakin niin, että vain ilmoitin että varasin meille matkan ja heippa. Tätä on kestänyt nyt vajaa vuosi ja vaikka minä olen ihan tyytyväinen ja kerään pesämunaa lähtöä varten niin mies on alkanut herätä tilanteeseen. Liian myöhään, minä hyvästelin hänet jo vuosi sitten. Ja kyllä, olen yrittänyt puhua ja saada meille tai hänelle ammattiapua. Mutta ei.

Olen introvertti, mutta olen hoitanut lapset sekä öisin että päivisin. Tottakai olen ollut välillä ihan puhkiväsynyt, mutta eipä ole tullut mieleen mennä terapeutille valittamaan. Ekstrovertti mies on saanut keskittyä täysin töihinsä, ei ole perhe hänen menojaan häirinnyt tai estänyt millään tavalla. 

Ei siis kuulosta sitä, että ongelmanne johtuvat introvertti- tai ekstroverttiluonteista vaan miehen laiskuudesta.

Onpas introsta ja extrovertteydestä saatukin pitkä trolli aikaiseksi. Ovat niin muotisanoja, jotka käy näköjään selitykseksi ihan mihin vaan. :D

Hyvin on landannut. Odottelen tämän päivän mieskiukkutrollia, kello on jo kohta 14.00.