SISARUSVÄKIVALTA Ylen juttu. Laitetaan omat kokemukset kehiin!

Kyllä mä olen riidellyt paljon sisarusten kanssa, fyysistä ei tainnut paljon olla. Ehkä jotain tukasta kiskomista, en muuta edes muista. Veljet varasteli mun barbeja ja ampuivat niitä ilmakiväärillä metsässä (olivat jo teini-iässä), se otti kyllä päähän ja huusin ja riehuin asiasta. Ei mulle ole mitään traumoja noista ajoista jäänyt. Veljet kuitenkin sitten koulussa puolustivat minua jos joku yritti kiusata. Koko kylän lapset 7v-16v oli koko kouluajan samassa koulurakennuksessa, meitä oli niin vähän. 

Ihmettelen kun on näin paljon ihmisillä jäänyt hampaan koloon näistä sisarusriidoista. 

Olemme edelleen läheisiä ja meidän vanhin sisko myös. Toinen veli täyttää ensi viikolla 60v, itse olen 52v. (muut sisarukset veli 56v ja sisko 59v).

Kaunisnainen-- kirjoitti:

On naurettavaa, sisaruksen nahistelut ja tappelut valmentavat oikeaa elämää varten. Osaapahan sitten puolustautua väkivallalta aikuisena eikä ole mikään mikkihiiri. Oikea elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista.

Uskomaton typerys, siinä kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä olen riidellyt paljon sisarusten kanssa, fyysistä ei tainnut paljon olla. Ehkä jotain tukasta kiskomista, en muuta edes muista. Veljet varasteli mun barbeja ja ampuivat niitä ilmakiväärillä metsässä (olivat jo teini-iässä), se otti kyllä päähän ja huusin ja riehuin asiasta. Ei mulle ole mitään traumoja noista ajoista jäänyt. Veljet kuitenkin sitten koulussa puolustivat minua jos joku yritti kiusata. Koko kylän lapset 7v-16v oli koko kouluajan samassa koulurakennuksessa, meitä oli niin vähän. 

Ihmettelen kun on näin paljon ihmisillä jäänyt hampaan koloon näistä sisarusriidoista. 

Olemme edelleen läheisiä ja meidän vanhin sisko myös. Toinen veli täyttää ensi viikolla 60v, itse olen 52v. (muut sisarukset veli 56v ja sisko 59v).

Heh, sun on helppo sanoa näin vähättelevästi kun ei ole itselläsi kokemusta sisaruksen harjoittamasta väkivallasta. Uskomatonta minkälaisia möllejä maa päällään kantaa. Veikkaanpa, että jos olisit kokenut samaa mistä monet on täällä kertonut, niin voisit jopa olla traumatisoitunut. Minä ainakin olisin. Mutta vaikka en olekaan kokenut samaa mitä muut täällä, niin en vähättele, koska osaan asettua toisen asemaan, sinä mölli et. Riidoissa voidaan kuule tehdä pahempaakin kuin tuhota toisen omaisuutta (joka jo sekin on väkivaltaa) kuten fyysisesti kaltoinkohdella.

Kaikki vässykkävanhemmat jotka sallii väkivallan kodissaan, on pahinta saastaa. Ennen muinoin oli tavallista että lapsia vaan laitettiin alulle vaikkei niiden kasvattaminen ja hyvinvointi kiinnostanut. Onneksi nykyään saa helposti ehkäisyn. Jokainen lapsi joka jää syntymättä tunnevammaiselle ja häiriintyneelle vanhemmalle, on plussaa

Tämä kommenttini ei ole vastaus alkuperäiseen kysymykseen, mutta laitan nyt kuitenkin tänne kun aiheeseen sopii. Lähdin siis googlettamaan aihetta kun törmäsin ilmiöön ystävieni luona kyläillessäni. Olen nyt nähnyt tilanteita usean kerran vuoden sisällä. Perheen alle kouluikäinen poika on väkivaltainen pienempää sisarustaan kohtaan. Olen järkyttynyt näkemästäni. On siis tosi vakavaa mielestäni. Tahallista satuttamista koko ajan. Tönimistä, mopolla päälle ajamista, leluilla hakkaamista, toiseen törmäämistä niin, että pää kolahtaa toiseen kovaa. Vanhemmat olivat ihan avuttomia tilanteessa. Eivät puuttuneet kunnolla. Lähinnä yrittivät saada pojan huomion muualle, tyyliin katsopas tätä lelua tms... Minua ahdistaa tilanne ihan hirveästi. Mietin miten pienempi lapsi joutuu elämään jatkuvassa pelossa ja on oikeasti ihan todellisessa vaarassa. Vanhemmat ovat hyviä ystäviäni. Eivätkä varmasti ole välinpitämättömiä ihmisiä, mutta jotenkin ovat nyt kyllä avuttomia tässä tilanteessa. Yrittävät varmaan sulkea silmät eivätkä pysty myöntämään asiaa. Minä tiedän, että minun on ihan pakko puuttua asiaan. Kamala tilanne. Tuntuu todella vaikealta ottaa asia puheeksi, eikä ole kiva tehdä hyvistä ystävistä lastensuojeluilmoitusta, mutta on varmaan pakko. Ystävyys varmaan loppuu siihen. Järkyttävä tilanne. Yöunet meni tämän takia.

Kyllä. Turpaan tuli ja joskus veli katsoi vierestä, kun muut pojat hakkasivat. Sitten lähti tämän lauman kanssa pois ja jätti minut yksin. Sama ilmiö toistui aina, kun veljellä oli kaveri, he saattoiva pahoinpidellä minua verbaalisesti tai fyysisesti. Nykyään sekä isän että veljen vaimot kohtelevat minua todella väkivaltaisesti psykologisesti ja onpa tuo viha ulottunut ihan epäsuoraan viranomaisväkivaltaankin asti

Kaikille tällaisen uhreille suosittelen lämpimästi 100% välien katkaisua ja väkivaltaisten omaan seuraansa jättämistä. Maailmassa on paljon kivojakin ihmisiä, jotka eivät koe tarvetta hakata tai kiusata muita. Väkivaltaiset tuhoavat sitten pikku hiljaa toinen toisensa 

Veli hakkas mua monet kerrat. Muuta en sano.

"Ihmettelen kun on näin paljon ihmisillä jäänyt hampaan koloon näistä sisarusriidoista."

Jotkut lapset joutuvat menemään peläten omaan kotiinsa, koska tietävät, että siellä on sisarus, joka saattaa napsahtaa mistä tahasa asiasta ja sitten hakkaa siihen asti, että fyysisäkin vammoja tulee. (lapsillakin voi olla psykopaattisia piirteitä) Lapsi ei edes pääse pois tuollaisesta tilanteesta ja harvemmin lapsia uskotaan, vaan heidän kokemuksiaan vähätellään, kuten sinäkin vähättelet nyt ihmisten kokemuksia, jotka ovat traumatisoituneet lapsensa sisarusväkivallan johdosta. En minäkään traumatisoituisi tuollaisesta mitä sinä olet kokenut.

Pikkuveljen kanssa tapeltiin päivittäin. Naamaan ei saanut lyödä mutta kyllä siinä ryskyi. Isä lopetti tappelun antamalla tukkapöllöä aloittajalle. Aikuisiällä ei olla edes riidelty.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kommenttini ei ole vastaus alkuperäiseen kysymykseen, mutta laitan nyt kuitenkin tänne kun aiheeseen sopii. Lähdin siis googlettamaan aihetta kun törmäsin ilmiöön ystävieni luona kyläillessäni. Olen nyt nähnyt tilanteita usean kerran vuoden sisällä. Perheen alle kouluikäinen poika on väkivaltainen pienempää sisarustaan kohtaan. Olen järkyttynyt näkemästäni. On siis tosi vakavaa mielestäni. Tahallista satuttamista koko ajan. Tönimistä, mopolla päälle ajamista, leluilla hakkaamista, toiseen törmäämistä niin, että pää kolahtaa toiseen kovaa. Vanhemmat olivat ihan avuttomia tilanteessa. Eivät puuttuneet kunnolla. Lähinnä yrittivät saada pojan huomion muualle, tyyliin katsopas tätä lelua tms... Minua ahdistaa tilanne ihan hirveästi. Mietin miten pienempi lapsi joutuu elämään jatkuvassa pelossa ja on oikeasti ihan todellisessa vaarassa. Vanhemmat ovat hyviä ystäviäni. Eivätkä varmasti ole välinpitämättömiä ihmisiä, mutta jotenki

ystävyyden loppuminen on pieni hinta siitä, että pelastat lapsen elämän.

Minulla on sen kiusaavan kokemus, ennen kun sain itse lapsia mietin paljon olenko  yhtä julma lapsilleni kuin olin pikku sisarukselleni.

Meillä oln 5v ikäeroa ja ei koskaan yhteisiä leikkejä, menin kouluun kun hän alkoi olla leikki-iässä. Vanhempani olivat yrittäjiä ja lauantaisin kun olin noin 11-12v alkaen, olimme kahdestaan kotona muutaman tunnin kun vanhemmat olivat töissä. Samalla meille tai minulle oli annettu joku pikku kotityö, kerää lelut tai vie lakanat pesuun tms ja muistan miten pakotin pikku siskon tekemään tämän, tietäen itsekin että tein väärin. Fyysistä väkivaltaa en käyttänyt, mutta kiristin ja huusin, jostain syystä minua ärsytti pikku sisko ja tämän iloinen höpötys kun olisin vain lukenut kirjaa rauhassa. 

Siskoni taitaa olla sieltä harvasta päästä ihmisiä joiden kanssa en uskalla nukkua saman katon alla ilman että paikalla on muita ihmisiä. En tiedä menisinkö päivälläkään samaan tilaan yksinäni. Olen jo vuosia stressannut vanhempieni kuolemista, että minkä helvetin se käynnistää kun sillä ei ole enää mitään pidäkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla(olen nainen) ja veljelläni oli välillä kausia milloin meno oli ihan älytöntä. Jompi kumpi joutui aina olemaan vessassa lukkojen takana siihen asti että vanhemmat tuli kotiin kun toinen odotti saksien tai haarukan kanssa valmiina lyömään.

Mun mies kertoo samanlaista tarinaa. Jos olet hänen isosiskonsa, no problem, traumoia on mutta niiden kanssa sovinnossa. Sen sijaan teidän pikkusiskonne on myös minun mielestäni räjähdysherkkä hermosaha, jolle jonkun pitäisi uskaltaa ehdottaa hormonikorvausta ja viinin vähentämistä. Onnea matkaan. Ehkä ne geenit, ehkä ne lapset.

7 vuotta vanhempi veli käytti minua seksuaalisesti hyväksi. Sen jälkeen alkoi vuosia kestänyt henkinen väkivalta ; kiusaamista ja nöyryyttämistä. Lisäksi fyysistä väkivaltaa.. Vanhemmat eivät mitenkään puuttuneet asiaan. Hän oli etenkin äidin suosikki.

Minusta tuli vetäytyvä ja puhumaton lapsi. Kotona jouduin tekemään kaikki työt ja tunsin että minua rangaistaan jostain

Laitoin heti kuin mahdollista välit poikki veljeeni ja kerroin äidilleni ; isä oli jo tuossa vaiheessa sairastunut.

Äiti uskoi aluksi, mutta veljeni puhui hänet puolelleen. Veli oli ammatiltaan lääkintävahtimestari. En halunnut myöskään tämän jälkeen olla tekemisissä vanhempieni kanssa.

Olen sairastanut vuosia masennusta ja saan paniikkikohtauksia. Työelämässä olen edelleen, mutta vaikeaa se on

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Turpaan tuli ja joskus veli katsoi vierestä, kun muut pojat hakkasivat. Sitten lähti tämän lauman kanssa pois ja jätti minut yksin. Sama ilmiö toistui aina, kun veljellä oli kaveri, he saattoiva pahoinpidellä minua verbaalisesti tai fyysisesti. Nykyään sekä isän että veljen vaimot kohtelevat minua todella väkivaltaisesti psykologisesti ja onpa tuo viha ulottunut ihan epäsuoraan viranomaisväkivaltaankin asti

Kaikille tällaisen uhreille suosittelen lämpimästi 100% välien katkaisua ja väkivaltaisten omaan seuraansa jättämistä. Maailmassa on paljon kivojakin ihmisiä, jotka eivät koe tarvetta hakata tai kiusata muita. Väkivaltaiset tuhoavat sitten pikku hiljaa toinen toisensa 

Mikään ei ole hirveämpi kasvuympäristö kuin perheellinen psykopaatteja ja itse on porukan ainoa normaali ja ne tietää sen.

Meillä eroperheessä tätä sisarusväkivaltaa tapahtuu nykyään vain, kun lapset ovat äitinsä luona. Ydinperheaikoina en saanut käytännössä puuttua väkivaltaan, vaan äidin tapa oli jo täällä aiemmin mainittu "katsos tätä lelua" -tyylinen huomion siirto muualle. Eron yhtenä syynäkin voi pitää tuota rajattomuutta.

Ei minun ole tarvinnut pitää kuria lapsille omilla viikoillani, vaan uskovat kun kerran sanoo. Luonani väkivallalla on seurauksia, esim. pelikieltoa. Eivät tappele. Äitinsä luona voi olla rajuakin väkivaltaa. Pienempi on soittanut usein itkien ja olen uhannut isompaa poliisin soittamisella, jolloin on tajunnut lopettaa. Äitinsä ei ilmeisesti saa minkäänlaista kuria pidettyä heille. Toivon isomman muuttavan pian omilleen ja veikkaan, että sisaruksilla ei tule olemaan sen jälkeen minkäänlaista yhteydenpitoa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia nahistelua. Olen kaksi vuotta veljeäni vanhempi ja lapsuudessa nujakoitiin päivittäin. Jompikumpi aina härnäsi. Isältä sai molemmat tukkapöllöä tai yleensä aloittaja mutta ei mitään vaikutusta, nahistelu alkoi taas seuraavana päivänä. Ei kuitenkaan koskaan ollut kättä pidempää eikä naamaan lyöty tai potkittu. Teini-iän jälkeen tappelut vain loppui ja aikuisena ollaan kuin parhaat kaverit, harvoin edes riidellään.

M34

Mitä ihmeen tukkaPÖLLÖÄ???

Kaunisnainen-- kirjoitti:

On naurettavaa, sisaruksen nahistelut ja tappelut valmentavat oikeaa elämää varten. Osaapahan sitten puolustautua väkivallalta aikuisena eikä ole mikään mikkihiiri. Oikea elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista.

Eli sain nuorena elämää varten hyvää valmennusta siitä, että veli tunkeutui väkisin huoneeseeni eikä suostunut lähtemään pois vaikka pyysin, löi minua nyrkillä, potki, läpsi, rikkoi tavaroitani, varasti niitä, repi julisteitani seinältä, heitti vaatteitani roskiin, sylki ruokaani, kusi koulureppuuni, heitti minua saksilla, tarttui minua leteistä ja veti pitkin pihaa. Vanhemmat välillä puuttuivat, välillä eivät jaksaneet, koska se tarkoitti sitä että rangaistuksista huolimatta veli vain jatkoi kahta kovemmin. Se oli ja on edelleen jollakin tavalla persoonallisuushäiriöinen.

Opin tosi paljon kaikkea hyödyllistä, ainakin sen, että en luota ihmisiin ja pelkään äkillisiä liikkeitä ja kovia ääniä. Olispa vaan mikkihiiri.

Vierailija kirjoitti:

Pikkuveljen kanssa tapeltiin päivittäin. Naamaan ei saanut lyödä mutta kyllä siinä ryskyi. Isä lopetti tappelun antamalla tukkapöllöä aloittajalle. Aikuisiällä ei olla edes riidelty.

Mitä ihmeen tukkapöllöä? Kun lasta revitään tukasta, sitä voidaan kaunistellusti kutsua tukkaPÖLLYksi. Kun on niin ha ha hauskaa, kun siinä tukka vaan pöllyää kun sitä pöllytetään.

Sitä en tiedä, mistä tuo pöllö on keksitty. Huhuu? Eihän tuossa ole mitään logiikkaa.

Kyllä meillä oli lapsuudenperheessä väkivaltaa meidän lasten välillä. Eipä siihen kukaan puuttunut. Korkeintaan sai lisää selkään, jos isä oli kotona, koska suvaitsimme häiritä hänen olemassaoloaan. Isä hakkasi meitä ja äiti katsoi vain hiljaa vierestä, joten väkivallalle oli hiljainen hyväksyntä.

Vanhemmistahan tuo lähtee. Eivät lapset itsestään kasva väkivaltaisiksi, jos heitä ohjaa hyvään käytökseen ja opettaa empatiaa. Eivät lapset myöskään osaa aina ajatella aikuisten tavoin seurauksia sille omalle käytökselle. Sekin on aikuisen tehtävä ohjata ja opastaa ja puuttua niihin riitoihin.

Vierailija kirjoitti:

Pikkuveljen kanssa tapeltiin päivittäin. Naamaan ei saanut lyödä mutta kyllä siinä ryskyi. Isä lopetti tappelun antamalla tukkapöllöä aloittajalle. Aikuisiällä ei olla edes riidelty.

Tämähän on hyvää esimerkin näyttämistä. Väkivalta lopetetaan väkivallalla. Sehän se onkin niin toimiva konsti.