SISARUSVÄKIVALTA Ylen juttu. Laitetaan omat kokemukset kehiin!

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli sellainen "läpsy"-peli, että istuttiin risti-istunnassa naamat vastakkain. Laitettiin vasen käsi vasemmalle polvelle kämmenselä ylös päin. Ja sitten vuorotellen läimäistiin toistä kämmenselälle, kunnes toinen luovutti ja vetäisi käden pois. Ihan verenpurkaumia tuli tuossa pelissä, mutta ei jäänyt traumoja. 

Miksi tuosta olisikaan jäänyt traumoja? Sinä kerrot yhteisestä "pelistä" ja otsikossa puhutaan väkivallasta!

Isoveli yrittää nyt aikuisena esittää että oltaisiin muka läheisiä. Avautuu mulle huolistaan mutta itse en jaa omiani ikinä.

Lapsuustraumat ei unohdu. Vihaan sydämestäni koko ihmistä.

Joku kävi alapeukuttamassa kaikki ne jossa puhuttiin väkivaltaisesta VELJESTÄ.

Joku naisvihaaja?

4 vuotta vanhempi sisko käytti rankkaa henkistä väkivaltaa useiden vuosien ajan. Vanhempien avioliitto rakoili pahasti ja kumpikin oli paljon poissa kotoa, joten me esiteini/teini-ikäiset oltiin paljon keskenämme kotona. Henkistä väkivaltaa on tosi vaikea kuvailla, mutta hän keksi kaikenlaista nöyryytystä ja kiusaamista, muun muassa esti liikkumistani, ilkkui ulkonäköä, kommentoi kaikkia tekemisiäni negatiivisesti, sepitti äidille keksittyjä juttuja ettei hän enää luottaisi minuun. Sisko haukkui avoimesti esim koulukaverini joka tuli käymään meillä, eipä sen jälkeen vuosiin kukaan käynyt ja olin tosi yksinäinen. Kaikin tavoin hän halusi lannistaa ja vaikeuttaa elämääni. Jätti lukkojen taakse ulos pakkaseen ja sulki kellariin. Aluksi tappelin vastaan, mutta lopulta olin niin väsynyt ja masentunut, että annoin vaan kaiken tapahtua. Masennus seurasi minua vuosia. Vähän kuin olisi ollut väkivaltaisessa parisuhteessa, mutta ei voi tehdä itse päätöstä erosta. Pakko vain asua samassa talossa kiusaajan kanssa.

Minullakin kokemus sisarusväkivallasta. Veljeni oli n. 5 vuotta vanhempi. Jatkuvaa kiusaamista, väkivaltaa ja tappouhkauksia. Kerran tukehdutti minut lähes tajuttomaksi. Vanhemmat tavallaan luovuttivat, eivät jaksaneet puuttua. Pitivät vain minua valehtelijana. Äidin asenne varsinkin oli sellainen "eihän nyt minun poikani...".

Kaverit näkivät kerran tuollaisen veljeni väkivaltapurkauksen, ja sen jälkeen kieltäytyivät tulemasta meille. Se oli tavallaan hyväkin, sain olla paljon kavereiden luona.

Kaikkein pahinta oli kuitenkin seksuaalinen hyväksikäyttö. Se alkoi, kun veli tuli esiteini-ikään. Kai minä olin helppo kohde, johon kohdistaa herävää seksuaalista kiinnostusta, sitten myöhemmin uskalsi jo lähestyä ikätovereita? Vai oliko hänelle itselleen tapahtunut jotain pahaa? En tiedä, koska hän ei asiasta keskustele. Onneksi tuota ei kestänyt kuin ehkä puoli vuotta tai vuoden. Pahat traumat kyllä jäi minulle. :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veljeni oli väkivaltainen minun ollessa lapsi ja suori. Veljeni on 3v vanhempi. Vanhemmat eivät sanoneet koskaan mitään. Ei edes silloin kun istuimme kaikki ruokapöydässä hiljaa ja söimme. Veljeni nousi ja kippasi tulikuuman keittolautasen syliini, koska söin ärsyttävän näköisesti. Vanhemmat eivät sanoneet mitään.

Tämä vanhempien pitäisi puuttua näihin, itsekin myönnän kiusanneeni pienempiä sisaruksia. Suoranaista väkivaltaa ehkä kerran pari, ymmärrys tuli myöhemmin. Perhedynamiikassa on monesti jotain pielessä, jompikumpi vanhemmista, vaikka narsistinen niin ei välitä tai jopa nauttii.

Minkä ikäisenä tämä ymmärrys sitten tuli?

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli sellainen "läpsy"-peli, että istuttiin risti-istunnassa naamat vastakkain. Laitettiin vasen käsi vasemmalle polvelle kämmenselä ylös päin. Ja sitten vuorotellen läimäistiin toistä kämmenselälle, kunnes toinen luovutti ja vetäisi käden pois. Ihan verenpurkaumia tuli tuossa pelissä, mutta ei jäänyt traumoja. 

Ymmärrätkö mikä ero on nyrkkeilymatsilla ja turpaanvedolla?

Vierailija kirjoitti:

Isoveli yrittää nyt aikuisena esittää että oltaisiin muka läheisiä. Avautuu mulle huolistaan mutta itse en jaa omiani ikinä.

Lapsuustraumat ei unohdu. Vihaan sydämestäni koko ihmistä.

Meillä vähän samaa. Olin jo unohtanut lapsuuden väkivaltakokemukset, kun ne ryöpsähtivät yhtäkkiä pintaan erään kerran kun en saanut veljeeni yhteyttä päiväkausiin, kun soitin. Kolmantena päivänä kun lopetin puhelun, hänen siihen vastaamatta, niin totesin että miksi teen tämmöistä, että huolehdin hänestä, vaikka hän ei ole koskaan oikeastaan mitään hyvää tehnyt minulle. Silloin muistin myös väkivallan,

Veljeni siis on valkokaulusalkoholisti, ja vanhemmatkin häntä hyysäävät. Minä lopetin.

up

Mulla ei ole sisaruksia mutta muutamaa vuotta nuoremmat serkkupojat joiden kanssa tiiviisti oltiin lapsuudessa tekemisissä. Olihan heillä aika rajut yhteenotot välillä.

Luin tämän artikkelin kommenttiosiota facessa. Järkytti kuinka aikuiset ihmiset kommentoivat! Todella vähättelevästi.

Sehän on selvää että väkivalta, oli se sitten henkistä tai fyysistä, on asia jolta kunnolliset vanhemmat suojelevat lapsiaan. Ihan oikeasti. Vaikka se olisi sisarusten välistä, se ei tee siitä "normaalia". Ihan sairasta että asiaa vähätellään!

Vierailija kirjoitti:

Veljeni oli väkivaltainen minun ollessa lapsi ja suori. Veljeni on 3v vanhempi. Vanhemmat eivät sanoneet koskaan mitään. Ei edes silloin kun istuimme kaikki ruokapöydässä hiljaa ja söimme. Veljeni nousi ja kippasi tulikuuman keittolautasen syliini, koska söin ärsyttävän näköisesti. Vanhemmat eivät sanoneet mitään.

Meillä äiti syytti minua, että ärsytin isoveljeäni. Joka kerta oli minun vika vaikka olen 4v nuorempi ja hän on ilmeisesti kiusannut syntymästäni lähtien. Kiusaaminen oli jatkuvaa ja kesti teini-ikään asti. Vieläkin aikuisena hän herkästi pitää tyhmänä ihan tavallisissa tilanteissa. Hänellä on taipumusta kyseenalaistaa säännöt, lait, tavat ja käytännöt. Menin lapsena sekaisin kun kunnioitin hänen mielipiteitään ja ne oli aikuisia vastustavia. Vanhemmat ei oikeastaan ollenkaan ymmärtäneet ja välittäneet mitä meidän lasten välillä tapahtui. Olen sitä mieltä että olisin ollut onnellisempi ja elämäni paljon parempaa jos veljeäni ei olisi ollut ollenkaan olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Minua hakkasi pikku-veljeni. Minun ei tarvinnut edes tehdä mitään. Jos jokin meni hänen elämässään meni pieleen niin minua oli hyvä takoa. Koskaan en lyönyt takaisin ja totuin jo aikaisin että esim. itkeminen vaan yllyttää häntä. Niinpä vain laitoin silmät kiinni kun veljeni mätki minua ja rukoilin että hän tällä kerralla hän vihdoin lopettaisi elämäni. Itsemurhaa yritin ensimmäisen kerran 13-vuotiaana.

Voi hyvä luoja mikä tuollaisesta pikkusiasta tulee isona ja missä teidän vanhempienne huomio oli. Ja miksi vanhemmille ei voinut kertoa tapahtuneesta, heidän olisi ollut helppo lopettaa se.

Vanha äitini on vieläkin sitä mieltä ettei se satu kun lapsi lyö lasta.

Karmeita tarinoita niin tässä kuin tuossa Ylen jutun kommenttikentässäkin. Hyvä että tutkitaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veljeni oli väkivaltainen minun ollessa lapsi ja suori. Veljeni on 3v vanhempi. Vanhemmat eivät sanoneet koskaan mitään. Ei edes silloin kun istuimme kaikki ruokapöydässä hiljaa ja söimme. Veljeni nousi ja kippasi tulikuuman keittolautasen syliini, koska söin ärsyttävän näköisesti. Vanhemmat eivät sanoneet mitään.

Tämä vanhempien pitäisi puuttua näihin, itsekin myönnän kiusanneeni pienempiä sisaruksia. Suoranaista väkivaltaa ehkä kerran pari, ymmärrys tuli myöhemmin. Perhedynamiikassa on monesti jotain pielessä, jompikumpi vanhemmista, vaikka narsistinen niin ei välitä tai jopa nauttii.

Minäkin olen ajatellut että vanhempani saattoivat nauttia siitä että sisarukset kiusasivat minua. Sain tavallaan rangaistuksia ilman että he likasivat käsiään. Tiedän että he eivät olleet onnellisia kun synnyin. Lapsuus oli hyvin traumaattinen ja itsetuntoni vieläkin hauras.

Vierailija kirjoitti:

Millaista se sitten on se nahistelu? Omat lapseni 7v ja 8v käyvät välillä toistensa päälle, joskus ihan lyövätkin johonkin olkapäähän kun toinen oikein ärsyttää. Missä se raha menee?

Sisarukseton

Minä en anna lasteni käydä toistensa päälle koskaan. Enkä anna lyödä. Puutun leikkipainiinkin helposti, ja olen opettanut että lopeta tarkoittaa todella sitä, että lopeta heti. Ei tarkoittaa ei.

Kumpikaan ei ole luonteeltaan fyysisesti päällekäyvä, mutta siltikin olen opettanut että konfliktit selvitetään toisella tapaa.

En kerta kaikkiaan ymmärrä vanhempia, jotka katsovat vain vierestä kun toinen tulee ja lyö, ja perustelee lyömistään sillä, että "no ku toi on ärsyttävä".

3v. vanhempi veljeni mm. heitti mua kohti tuolin ja raahasi mua mun pitkistä hiuksista, henkistä lannistamista oli aikuisuuteen saakka kunnes ymmärsin katkaista välimme.

Vierailija kirjoitti:

3v. vanhempi veljeni mm. heitti mua kohti tuolin ja raahasi mua mun pitkistä hiuksista, henkistä lannistamista oli aikuisuuteen saakka kunnes ymmärsin katkaista välimme.

Mulla oli omassa ovessa lukko, ja se saattoi pelastaa henkeni useampaan otteeseen. En uskaltanut mennä kotiin ennen kuin tiesin että jompi kumpi vanhemmista on kotona. Sama ikäero, 3v vanhempi veli.

Ihan normaalia nahistelua. Olen kaksi vuotta veljeäni vanhempi ja lapsuudessa nujakoitiin päivittäin. Jompikumpi aina härnäsi. Isältä sai molemmat tukkapöllöä tai yleensä aloittaja mutta ei mitään vaikutusta, nahistelu alkoi taas seuraavana päivänä. Ei kuitenkaan koskaan ollut kättä pidempää eikä naamaan lyöty tai potkittu. Teini-iän jälkeen tappelut vain loppui ja aikuisena ollaan kuin parhaat kaverit, harvoin edes riidellään.

M34

On naurettavaa, sisaruksen nahistelut ja tappelut valmentavat oikeaa elämää varten. Osaapahan sitten puolustautua väkivallalta aikuisena eikä ole mikään mikkihiiri. Oikea elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista.