Lue keskustelun säännöt.
Millaiset oli sun surkeimmat treffit?
Itse kävin kerran treffeillä ja käveltiin ravintolaan syömään. Siinä höpöteltiin kävellessä ja tää mies kysyi miksi olen sinkku ja olenko kauankin ollut. Vastasin, että edellinen suhteeni kesti 6 vuotta ja viimeisen vuoden olen keskittynyt töihin ja pelaamiseen ja miettinyt mitä tahdon elämältäni. Mies oli hetken hiljaa ja kysyi sitten, että olenko edes miehistä kiinnostunut. Eipä tuohon oikein muuta voinut sanoa kuin että "en, kun ihan muuten vain lähdin sun kanssa ulos, kun ei ollut parempaakaan tekemistä." Treffit loppui siihen ja tää mies esti mut joka paikassa. 😂 itse soitin kavereille ja kysyin missä bileet ja kotona olin 9 aamulla.
Kommentit (2388)
Mies tuli kahville kotiini ja ärsyyntyi, kun minulla ei ollut kuin maitoa kahviin laitettavaksi, hän kun oli tottunut käyttämään kuohukermaa.
Siitä narinasta johtuen tunnelma sitten lässähtikin peruuttamattomasti. En olisi kyllä kehdannut jostain kermasta valittaa.
Toivottavasti hän löytää kuohukermaa tarjoavan naisen, niin ei tule paha mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli treffit kolmekymppisen, ihan söpön kundin kanssa joka käyttäytyi kuin satavuotias. Oikeasti!
Ensinnäkin, kundilla oli semmoinen Dressman-villatakki ja suorat housut. Puhui kirjakieltä ja oli hirmu totinen. Oli viesteissäkin ollut aika muodollinen mutta en kai ollut uskonut, että joku olisi semmoinen livenä.. no tää kundi oli. Toi pullapitkon jonka pistin pöytään ja keitin kahvit ,kundi tuijotti persettäni koko ajan mutta luuli etten huomaa. Hyvä ettei reiät palaneet kankaaseen siitä kytäämisestä! Kun menin röökille kundi mulkoili ikkunan läpi. Sitten se pisti telkan päälle, löysi jonkun mustavalkoisen vanhan suomileffan ja alkoi katsoa sitä onnessaan! Oli pakko keksiä tekosyy että sai sen ulos mun kämpästä. Ovella se vielä pussasi poskelle ja kosketti muka vahingossa tissiä.
Yks kaveri sanoi että sen kundin täytyi olla autistinen.
Vierailija kirjoitti:
Sovimme treffit ABC:lle. Mies oli hermostuneen oloinen, puhui ryöpsähdyksinä puuta heinää ja sekoitti kaakaotaan niin että läikkyi pitkin pöytää. Lopulta mies halusi meidän lähtevän kävelylle. ABC:n takana on valaisematon metsätie jonka varrella mielisairaala, ei todellakaan huvittanut lähteä sinne kompuroimaan! Mieleen tuli jopa että mies on sieltä sairaalasta livahtanut treffeille! Niin kummaa oli käytös. Kehitin migreenin ja lähdin ajamaan kotiin, mies jäi tuijottamaan perään.
Haha kyseessä vissiin mikkelin tuukkalan abc ja entinen moision sairaala. Kamala kokemus.
Yhdet treffit jäi kokonaan väliin, kun mies ei suostunut tapaamaan julkisella paikalla. Väkisin yritti vängätä, että sen verran pitää luottaa, että tulen hänen kotiinsa, tai päästän hänet omaani. No, en luottanut.
Surkeimmat treffit olivat lähtökohdiltaan ihanteelliset. Olin 18v ja todella ihastunut muutamaa vuotta vanhempaan poikaan. Oltiin usein tanssittu baarissa ja juteltu kaikenlaista. Lopulta sovittiin, että mennään leffaan. Olen normaalisti puhelias, nauravainen ja hauska tyyppi, mutta jostain syystä menin tuossa tilanteessa täysin lukkoon. En saanut sanaa suustani koko iltana. Ei se siellä leffassa tietenkään haitannut, mutta automatkoilla ja kahvitellessa kyllä. Oli todella piinaava ilta, jolta olin odottanut paljon.
Jälkeen päin ymmärrän kyllä, että oltiin täysin eri aaltopituuksilla ja katsoin häntä liikaa ylöspäin. Silloin harmitti lujaa ja itku tuli kun kotiin pääsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu ei kiitos. En ole koskaan ollut niin miehenkipeä että noin alas vajoaisin.
Tässähän se naisten asenne melko lailla kiteytyy. Miehen haluaminen on jotenkin alhaista ja hävettävää eikä sitä saa missään nimessä näyttää mitenkään. Pitää olla vahva itsenäinen nainen joka ei miestä tartte. Mitä arvelisitte, että touhusta tulee jos miehetkin olisi samanlaisia, no onneksi ne sentään juoksee naisten perässä.
No minä taas olen joskus syyllistynyt olemaan liian innokas jonkun miehen suhteen, ja mies on sitten vaan pelästynyt ja varmaan luullut että joutuu vastentahtoaan sitoutumaan mutta enhän minä nyt niin hullu sentään ole. Ihmissuhteet on aina vaikeita teki sitten niin tai näin.
Riippuu miten määritellään "liian innokas". Minä ainakin vähän säikähdin, kun nainen ennen näkemistä alkoi kutsumaan hellittelynimillä kun oltiin vähän aikaa kirjoiteltu vasta ja tuntui muutenkin jo suunnittelevan jotain yhteistä tulevaisuutta. Se vaikutti suoraansanottuna hieman harhaiselta kun itse realistina ajattelin ettei kannata ennen näkemistä juurikaan liihotella missään.
Tuoreimmat painajaistreffit: olin tavannut erästä miestä muutaman kerran ja olin menossa sovitusti hänen luokseen. Kävi niin, että bussia vaihtaessani ehdinkin aiempaan, kuin mitä olin aikonut. Matkalla laitoin miehelle viestin, että ehdin aikaisempaan bussiin ja näin ollen olen hänen luonaan varttia ilmoittamaani aikaa aiemmin.
Sain vastaukseksi irvistävän hymiön.
Perillä soitin miehen ovikelloa ja hänellä kesti ikuisuus tulla avaamaan. Eteisessä nopea halaus ja hän ilmoitti menevänsä suihkuun ja pesemään hampaat.
Istuin sohvalle. Mies tuli suihkusta ja alkoi mitään puhumatta kasailla olohuoneessa ollutta pyykkitelinettä pois ja järjestellä jotain keittiössä sekä purkaa ruoan verkkokaupan tilausta, joka oli tullut aikaisemmin päivällä. Istuin sohvalla ja selasin puhelinta ihmeissäni miehen mykkäkoulua. Ainoa, mitä sain irti, oli että "on huonoa käytöstä tulla etuajassa. Ehkä jossain pöndellä tehdään niin, mutta sovituista ajoista pitäisi pitää kiinni" Ilmoitin, että voin kyllä lähteä kotiinkin, jos tästä nyt muodostui näin iso ongelma. Ei kuulemma tarvi, mutta hän vain haluaisi, että kaikki on täydellistä kun saavun. Sytytteli siinä kynttilöitä ja laittoi snackseja pöydälle kulhoon ym. edelleen vaitonaisena.
Kun alkuperäinen, sovittu saapumisaikani koitti, mies istui sohvalle viereen hyväntuulisena kuin mitään ei olisi tapahtunut. Meillä oli lopulta ihan kiva ilta, mutta tämä todella kummallinen käytös jäi kyllä vaivaamaan eikä ollut vaikeaa ilmoittaa miehelle, etten halua enää tavata näiden outojen juttujen takia. Pari viikkoa myöhemmin näet tapasin yhtä kaveriani luonani ja mies ei enää halunnut nähdä, koska olen nyt kävelevä koronalinko. Vastasin vain, että enpä tullutkaan ajatelleeksi, että sopiessamme, ettei tapailla muita se koskee kaikkia ihmisiä ja laitoin hänet estolle saman tien. Kaikkea sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli treffit kolmekymppisen, ihan söpön kundin kanssa joka käyttäytyi kuin satavuotias. Oikeasti!
Ensinnäkin, kundilla oli semmoinen Dressman-villatakki ja suorat housut. Puhui kirjakieltä ja oli hirmu totinen. Oli viesteissäkin ollut aika muodollinen mutta en kai ollut uskonut, että joku olisi semmoinen livenä.. no tää kundi oli. Toi pullapitkon jonka pistin pöytään ja keitin kahvit ,kundi tuijotti persettäni koko ajan mutta luuli etten huomaa. Hyvä ettei reiät palaneet kankaaseen siitä kytäämisestä! Kun menin röökille kundi mulkoili ikkunan läpi. Sitten se pisti telkan päälle, löysi jonkun mustavalkoisen vanhan suomileffan ja alkoi katsoa sitä onnessaan! Oli pakko keksiä tekosyy että sai sen ulos mun kämpästä. Ovella se vielä pussasi poskelle ja kosketti muka vahingossa tissiä.
Yks kaveri sanoi että sen kundin täytyi olla autistinen.
Opitko edes, ettei tuntematonta ihmistä koskaan kutsuta suoraan kotiin! Selvisit kuitenkin vähällä, tässäkin ketjussa on lukemattomia tyyppejä joista ei tiedä olisiko hengestään päässyt jos ne olisi kotiinsa laskenut.
Tutut tunnistaa, mutta tää on liian hauska jättää jakamatta:
Asuin ulkomailla Keski-Euroopassa ja olin sinkkuna ensimmäistä kertaa sitten tinderin, joten menin elämäni ensimmäisille tindertreffeille espanjalaisen pari vuotta minua vanhemman miehen kanssa. Kuvia oli vain yksi tai kaksi, kasvokuva oli mustavalkoinen ja muutenkin "taiteellinen", mutta sen mitä siitä näki, näytti tavallista komeammalta. Viesteissä mentiin melko nopeasti pizzalla käymisen sopimiseen. Hän oli 1-2kk sitten muuttanut kaupungin kuuluisimman sillan lähelle ja sovimme sen minun ja ehdottamani pizzapaikan puoleiseen päätyyn tapaamisen. Sillan turistiruuhkasta puhuessa vielä naurahdin, että onneksi sinä joudut ylittämään sillan enkä minä, hahah.
Odotellessani miestä sillan alkupäässä, mieheltä alkaa tulla viestiä, ettei minua näy. Nopeasti selviää, että häneltä oli kuitenkin mennyt ohi, että kummassa päädyssä piti olla. Noh, hän lähtee sumplimaan turistien läpi siltaa ja samalla nauhouttaa ääniviestejä (oltiin vaihdettu instagramin chattiin), joissa motkottaa minulle jotain valitusta väärästä tapaamispaikasta. Seisoin siinä sitten sovitulla tapaamispaikalla kuunnellen aika epäuskoisena tämän prinssin useita ulinanauhoituksia sen 5-10min mikä häneltä kesti ylittää se silta ja harkitsin jo vakavissani, että käännyn kannoillani kotiin ennen kuin se edes näkee mua. Olin kuitenkin nälissäni unelmoinut sen kaupungin parhaan pizzerian pizzasta koko päivän, joten jäin - virhe.
Senor saapui ja kasvotusten jatkoi sama valitusvirsi. Äijä ei millään suostunut hyväksymään, että kuvailin hänelle selkeästi kummalla puolella tavataan. Tämä jankattiin ensin paikallaan seisten, sitten päästiin sentäs jo kävelemään kohti ravintolaa, mutta edelleen ukko jankutti, kuinka treffit on nyt pilalla, kun jo riidellään. Yritin sanoa, että jospa vaihdetaan aihetta ja kerroppa vaikka jotain itsestäsi. Ei onnistunut, tämän 27v mieslapsen harmitus oli niin kova, möh, ei pysty nyt keksiä mitään aihetta.
Keksin lopulta laittaa sormeni hänen suulleen ja ulinan tauottua aloin kertomaan itsestäni kuin ei mitään. Kerroin pähkinänkuoressa, kauanko olin asunut kyseisessä kaupungissa, miksi tulin ja mitä työtä tein. Loppumatka menikin sitten siinä, että hän laukoi minulle jatkokysymystä toisen perään kertomatta itsestään mitään. Heti, kun yhteen sain vastattua, henkeä vetäessäni tuli seuraava. Hetken päästä alkoi tämä ystäväkirjan täyttö ärsyttää, sillä kysymykset olivat esim.
"Tykkäätkö työstäsi?" Joo, on se ihan mukavaa, koska x ja y.
"Tekisitkö sitä ilmaiseksi, jos et tarvitsisi rahaa?" No en. (Kyseessä toinen työpaikkani valmistumisen jälkeen, aloitustason perusduuni, ei mikään unelmien täyttymys.)
"Eli siis et tykkää siitä työstä!!" (Sellaisella itsetyytyväisellä äänellä, kuin olisi juuri saanut mut kiinni valheesta tai ollut mua jotenkin fiksumpi.)
Kyllä tykkään, mutta tämä on mun uran alku, ei mikään unelmaduuni, jota tekisin silkasta tekemisen ilosta.
"Jaha, no mikä se unelmaduuni sit on?!"
Tässä kohtaa jäin epäuskoisena ja vittuuntuneena tuijottamaan hiljaa eteeni muutamien askelten ajaksi (oltiin siis koko aika kävelty ja minä selitellyt vastauksia kysymyspommitukseen ihan taukoamatta).
Muutaman kymmenen sekunnin jälkeen "Hah, et siis tiedä sun unelmatyötä?!" jälleen vittumaisella ja voitonriemuisella äänellä.
Jatkuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eka osa kirjoitti:
Tutut tunnistaa, mutta tää on liian hauska jättää jakamatta:
Asuin ulkomailla Keski-Euroopassa ja olin sinkkuna ensimmäistä kertaa sitten tinderin, joten menin elämäni ensimmäisille tindertreffeille espanjalaisen pari vuotta minua vanhemman miehen kanssa. Kuvia oli vain yksi tai kaksi, kasvokuva oli mustavalkoinen ja muutenkin "taiteellinen", mutta sen mitä siitä näki, näytti tavallista komeammalta. Viesteissä mentiin melko nopeasti pizzalla käymisen sopimiseen. Hän oli 1-2kk sitten muuttanut kaupungin kuuluisimman sillan lähelle ja sovimme sen minun ja ehdottamani pizzapaikan puoleiseen päätyyn tapaamisen. Sillan turistiruuhkasta puhuessa vielä naurahdin, että onneksi sinä joudut ylittämään sillan enkä minä, hahah.
Odotellessani miestä sillan alkupäässä, mieheltä alkaa tulla viestiä, ettei minua näy. Nopeasti selviää, että häneltä oli kuitenkin mennyt ohi, että kummassa päädyssä piti olla. Noh, hän lähtee sumplimaan turistien läpi siltaa ja samalla nauhouttaa ääniviestejä (oltiin vaihdettu instagramin chattiin), joissa motkottaa minulle jotain valitusta väärästä tapaamispaikasta. Seisoin siinä sitten sovitulla tapaamispaikalla kuunnellen aika epäuskoisena tämän prinssin useita ulinanauhoituksia sen 5-10min mikä häneltä kesti ylittää se silta ja harkitsin jo vakavissani, että käännyn kannoillani kotiin ennen kuin se edes näkee mua. Olin kuitenkin nälissäni unelmoinut sen kaupungin parhaan pizzerian pizzasta koko päivän, joten jäin - virhe.
Senor saapui ja kasvotusten jatkoi sama valitusvirsi. Äijä ei millään suostunut hyväksymään, että kuvailin hänelle selkeästi kummalla puolella tavataan. Tämä jankattiin ensin paikallaan seisten, sitten päästiin sentäs jo kävelemään kohti ravintolaa, mutta edelleen ukko jankutti, kuinka treffit on nyt pilalla, kun jo riidellään. Yritin sanoa, että jospa vaihdetaan aihetta ja kerroppa vaikka jotain itsestäsi. Ei onnistunut, tämän 27v mieslapsen harmitus oli niin kova, möh, ei pysty nyt keksiä mitään aihetta.
Keksin lopulta laittaa sormeni hänen suulleen ja ulinan tauottua aloin kertomaan itsestäni kuin ei mitään. Kerroin pähkinänkuoressa, kauanko olin asunut kyseisessä kaupungissa, miksi tulin ja mitä työtä tein. Loppumatka menikin sitten siinä, että hän laukoi minulle jatkokysymystä toisen perään kertomatta itsestään mitään. Heti, kun yhteen sain vastattua, henkeä vetäessäni tuli seuraava. Hetken päästä alkoi tämä ystäväkirjan täyttö ärsyttää, sillä kysymykset olivat esim.
"Tykkäätkö työstäsi?" Joo, on se ihan mukavaa, koska x ja y.
"Tekisitkö sitä ilmaiseksi, jos et tarvitsisi rahaa?" No en. (Kyseessä toinen työpaikkani valmistumisen jälkeen, aloitustason perusduuni, ei mikään unelmien täyttymys.)
"Eli siis et tykkää siitä työstä!!" (Sellaisella itsetyytyväisellä äänellä, kuin olisi juuri saanut mut kiinni valheesta tai ollut mua jotenkin fiksumpi.)
Kyllä tykkään, mutta tämä on mun uran alku, ei mikään unelmaduuni, jota tekisin silkasta tekemisen ilosta.
"Jaha, no mikä se unelmaduuni sit on?!"
Tässä kohtaa jäin epäuskoisena ja vittuuntuneena tuijottamaan hiljaa eteeni muutamien askelten ajaksi (oltiin siis koko aika kävelty ja minä selitellyt vastauksia kysymyspommitukseen ihan taukoamatta).
Muutaman kymmenen sekunnin jälkeen "Hah, et siis tiedä sun unelmatyötä?!" jälleen vittumaisella ja voitonriemuisella äänellä.Jatkuu...
Mulla meni maku kysymyksiin ja kysyin, mitä esseetä hän on kirjoittamassa, kun pommittaa kysymyksillä ja tivaa tuollaisia asioita. Hän tähän, että "No et oo kysyny multa takas mitään!" johon minä sanoin totuudenmukaisesti, että en ole ehtinyt edes vetää henkeä! Seuraava kysymys tulee niin nopeasti, pitäisikö sanoa, että "En vastaa, vastaa itse siihen edelliseen!"? Itse olen tottunut, että toinen vastauksen kuultuaan kommentoi ehkä jotain ja sitten kertoo vastaavan asian itsestään (jos siis esim. työ, harrastus, kotipaikka, sisarukset, lempiruoka tms.). Tai edes sen kommentin tai oman vastaukseni jälkeen olisi pieni hengähdyshiljaisuus, jossa ehtisi kysyä "Entäs sinä?".
Hän sitten kertoi suunnilleen samat perusjutut itsestään. Työstä kysyessäni hän kysyi, tiedänkö, mikä on "bizol effect" (keskustelimme siis englanniksi). Mieleen tuli joku kemiallinen/tekninen juttu, mutta ei mitään käryä, mikä on "bizol". Vastasin siis, etten tiedä. "Jaa no en jaksa nyt selittää, ku et kerta tiedä". Okei no eipä siinä.
Päästiin pizzeriaan ja lueskeltiin menuja. Mun oli vaikea valita, koska herran keskustelu ei tauonnut sen vertaa, että saisin luettua listaa samalla. Pizzojakin halusi välttämättä vain yhden puoliksi, enkä kehdannut kolmen "Mä kyllä taidan ottaa oman, kun on kova nälkä" vakuuttelun jälkeen enää vängätä. Hänellä kun ei kuulemma ollut melkein yhtään nälkä. Tilasin itselleni kokiksen, hän ei ottanut mitään juomaa.
Koko aika ravintolassa (odotus + syöminen) kuluivat niin, että tyyppi puhui taukoamatta itsestään mukahauskoja ja mukamielenkiintoisia juttuja. Jotenkin edes syöminen ei hidastanut puhumista eikä puhuminen syömistä, vaan hänen pizzanpuolikkaansa katosi vilauksessa ilman mitään palanpainiketta (vaikkei ollut melkein yhtään nälkäkään).
Hänen "vaikutuksen tekevät" tarinansa olivat mm. hänen salainen niksinsä, "miten lentokoneessa saa enemmän jalkotilaa - arvaas kuule, tätä ei moni tiedä! - varaa paikka hätäuloskäynnin riviltä! Noh, sulle kai ihan sama, kun oot noin lyhyt (169cm), mut mä oon näin pitkä..." Tässä vaiheessa mainittakoon, että hän tiesi jo profiilistani, että olin matkustanut yli 20 maassa ja asunutkin useassa - ja silläkin hetkellä asuimme molemmat ulkomailla, eli eiköhän molemmat ole olleet lentokoneessa. Niitä exit-rivejä mainostetaan ja myydään kalliimmalla juuri siksi, että niissä on enemmän jalkotilaa. Wow, kiitos tästä sun salaisesta vinkistä.
Jatkuu...
Toka osa kirjoitti:
Eka osa kirjoitti:
Tutut tunnistaa, mutta tää on liian hauska jättää jakamatta:
Asuin ulkomailla Keski-Euroopassa ja olin sinkkuna ensimmäistä kertaa sitten tinderin, joten menin elämäni ensimmäisille tindertreffeille espanjalaisen pari vuotta minua vanhemman miehen kanssa. Kuvia oli vain yksi tai kaksi, kasvokuva oli mustavalkoinen ja muutenkin "taiteellinen", mutta sen mitä siitä näki, näytti tavallista komeammalta. Viesteissä mentiin melko nopeasti pizzalla käymisen sopimiseen. Hän oli 1-2kk sitten muuttanut kaupungin kuuluisimman sillan lähelle ja sovimme sen minun ja ehdottamani pizzapaikan puoleiseen päätyyn tapaamisen. Sillan turistiruuhkasta puhuessa vielä naurahdin, että onneksi sinä joudut ylittämään sillan enkä minä, hahah.
Odotellessani miestä sillan alkupäässä, mieheltä alkaa tulla viestiä, ettei minua näy. Nopeasti selviää, että häneltä oli kuitenkin mennyt ohi, että kummassa päädyssä piti olla. Noh, hän lähtee sumplimaan turistien läpi siltaa ja samalla nauhouttaa ääniviestejä (oltiin vaihdettu instagramin chattiin), joissa motkottaa minulle jotain valitusta väärästä tapaamispaikasta. Seisoin siinä sitten sovitulla tapaamispaikalla kuunnellen aika epäuskoisena tämän prinssin useita ulinanauhoituksia sen 5-10min mikä häneltä kesti ylittää se silta ja harkitsin jo vakavissani, että käännyn kannoillani kotiin ennen kuin se edes näkee mua. Olin kuitenkin nälissäni unelmoinut sen kaupungin parhaan pizzerian pizzasta koko päivän, joten jäin - virhe.
Senor saapui ja kasvotusten jatkoi sama valitusvirsi. Äijä ei millään suostunut hyväksymään, että kuvailin hänelle selkeästi kummalla puolella tavataan. Tämä jankattiin ensin paikallaan seisten, sitten päästiin sentäs jo kävelemään kohti ravintolaa, mutta edelleen ukko jankutti, kuinka treffit on nyt pilalla, kun jo riidellään. Yritin sanoa, että jospa vaihdetaan aihetta ja kerroppa vaikka jotain itsestäsi. Ei onnistunut, tämän 27v mieslapsen harmitus oli niin kova, möh, ei pysty nyt keksiä mitään aihetta.
Keksin lopulta laittaa sormeni hänen suulleen ja ulinan tauottua aloin kertomaan itsestäni kuin ei mitään. Kerroin pähkinänkuoressa, kauanko olin asunut kyseisessä kaupungissa, miksi tulin ja mitä työtä tein. Loppumatka menikin sitten siinä, että hän laukoi minulle jatkokysymystä toisen perään kertomatta itsestään mitään. Heti, kun yhteen sain vastattua, henkeä vetäessäni tuli seuraava. Hetken päästä alkoi tämä ystäväkirjan täyttö ärsyttää, sillä kysymykset olivat esim.
"Tykkäätkö työstäsi?" Joo, on se ihan mukavaa, koska x ja y.
"Tekisitkö sitä ilmaiseksi, jos et tarvitsisi rahaa?" No en. (Kyseessä toinen työpaikkani valmistumisen jälkeen, aloitustason perusduuni, ei mikään unelmien täyttymys.)
"Eli siis et tykkää siitä työstä!!" (Sellaisella itsetyytyväisellä äänellä, kuin olisi juuri saanut mut kiinni valheesta tai ollut mua jotenkin fiksumpi.)
Kyllä tykkään, mutta tämä on mun uran alku, ei mikään unelmaduuni, jota tekisin silkasta tekemisen ilosta.
"Jaha, no mikä se unelmaduuni sit on?!"
Tässä kohtaa jäin epäuskoisena ja vittuuntuneena tuijottamaan hiljaa eteeni muutamien askelten ajaksi (oltiin siis koko aika kävelty ja minä selitellyt vastauksia kysymyspommitukseen ihan taukoamatta).
Muutaman kymmenen sekunnin jälkeen "Hah, et siis tiedä sun unelmatyötä?!" jälleen vittumaisella ja voitonriemuisella äänellä.Jatkuu...
Mulla meni maku kysymyksiin ja kysyin, mitä esseetä hän on kirjoittamassa, kun pommittaa kysymyksillä ja tivaa tuollaisia asioita. Hän tähän, että "No et oo kysyny multa takas mitään!" johon minä sanoin totuudenmukaisesti, että en ole ehtinyt edes vetää henkeä! Seuraava kysymys tulee niin nopeasti, pitäisikö sanoa, että "En vastaa, vastaa itse siihen edelliseen!"? Itse olen tottunut, että toinen vastauksen kuultuaan kommentoi ehkä jotain ja sitten kertoo vastaavan asian itsestään (jos siis esim. työ, harrastus, kotipaikka, sisarukset, lempiruoka tms.). Tai edes sen kommentin tai oman vastaukseni jälkeen olisi pieni hengähdyshiljaisuus, jossa ehtisi kysyä "Entäs sinä?".
Hän sitten kertoi suunnilleen samat perusjutut itsestään. Työstä kysyessäni hän kysyi, tiedänkö, mikä on "bizol effect" (keskustelimme siis englanniksi). Mieleen tuli joku kemiallinen/tekninen juttu, mutta ei mitään käryä, mikä on "bizol". Vastasin siis, etten tiedä. "Jaa no en jaksa nyt selittää, ku et kerta tiedä". Okei no eipä siinä.
Päästiin pizzeriaan ja lueskeltiin menuja. Mun oli vaikea valita, koska herran keskustelu ei tauonnut sen vertaa, että saisin luettua listaa samalla. Pizzojakin halusi välttämättä vain yhden puoliksi, enkä kehdannut kolmen "Mä kyllä taidan ottaa oman, kun on kova nälkä" vakuuttelun jälkeen enää vängätä. Hänellä kun ei kuulemma ollut melkein yhtään nälkä. Tilasin itselleni kokiksen, hän ei ottanut mitään juomaa.
Koko aika ravintolassa (odotus + syöminen) kuluivat niin, että tyyppi puhui taukoamatta itsestään mukahauskoja ja mukamielenkiintoisia juttuja. Jotenkin edes syöminen ei hidastanut puhumista eikä puhuminen syömistä, vaan hänen pizzanpuolikkaansa katosi vilauksessa ilman mitään palanpainiketta (vaikkei ollut melkein yhtään nälkäkään).
Hänen "vaikutuksen tekevät" tarinansa olivat mm. hänen salainen niksinsä, "miten lentokoneessa saa enemmän jalkotilaa - arvaas kuule, tätä ei moni tiedä! - varaa paikka hätäuloskäynnin riviltä! Noh, sulle kai ihan sama, kun oot noin lyhyt (169cm), mut mä oon näin pitkä..." Tässä vaiheessa mainittakoon, että hän tiesi jo profiilistani, että olin matkustanut yli 20 maassa ja asunutkin useassa - ja silläkin hetkellä asuimme molemmat ulkomailla, eli eiköhän molemmat ole olleet lentokoneessa. Niitä exit-rivejä mainostetaan ja myydään kalliimmalla juuri siksi, että niissä on enemmän jalkotilaa. Wow, kiitos tästä sun salaisesta vinkistä.
Jatkuu...
Toinen tarina, jonka muistan, oli hänen ensimmäinen ulkomaan reissunsa. Tarina oli pitkä ja selvästi niin moneen kertaan kerrottu, että siitä oli muodostunut harjoitellun kuuloinen esitelmä. Perusjuonikuvio oli se, että taksi jätti hänet uuden työpaikan/asuntolan/koulun osoitteeseen ja sielä näkyi vain joku maatila tms. ja sitten aikansa ihmeteltyään hän tajusi, että se olikin se rakennus vai olikohan se sen takana.
Tämän hassunhauskan matkailuseikkailutarinan jälkeen hän kysyi joko ravintolamonologin ensimmäisen kysymyksen "Onko sulla joku vastaava hauska matkakertomus?" Selasin hetken kuumeisesti muistoja, mutta mieleen ei tullut mitään erikoisen hauskaa, joka ei olisi tapahtunut viimeisten 4v aikana eli edellisen poikaystäväni kanssa - ja niitä hassuja ja romanttisia sattumuksia en ala ensitreffeillä tietenkään kertomaan. Vastasin, että ei nyt just tule mieleen ja tämä treffikumppani oli selvästi pettynyt ja varmaan jo epäili, etten ole missään käynytkään, kun ei ollut valmiiksi harjoiteltua tarinaa kuin apteekin hyllyltä.
Yksi aihe vielä muistuu ravintolasta; hän jaksoi nyt selittää työstään. Selvisi, että "bizol effect" olikin "VISUAL effect" hänen vahvalla espanjan aksentillaan! Tämä työ nyt olikin jo hieman mielenkiintoisempi aihe, valitettavasti hän oli ollut tekemässä vain minulle tuntemattomia leffoja. Heidän tiiminsä oli ollut pari kertaa ehdolla oscariin tms. mutta aina mennyt sivu suun. Kunnes heille tuli seuraavaksi projektiksi joku, josta olen itsekin kuullut (tyyliin Leijonakuningas) ja hän oli siinä kohtaa ajatellut, että "nääh, ei jassa" ja sitten vanha tiiminsä oli siitä voittanut sen visual effectien oscarin!! :D En malttanut olla piilovittuilematta viattomalla naamalla "Hmm, ehkä se vika oli sussa, kun voittivat heti, kun lähdit.. hmm hehe".
Maksun aika tuli, seistiin takit päällä tiskillä, minä laskin minuutteja pakoon ja mies kiemurteli sen alle parinkympin kuitin kanssa (hän ehdotti pizzalle menoa silloin tinderissä) ja kyseli, mites tehdään ja ehdotti sitten sankarin elkein, että no hän maksaa, maksa sä sitten ens kerralla! En kehdannut siinä ravintolan omistajan edessä ilmoittaa, ettei seuraavaa kertaa tule... Olisin kyllä voinut maksaa itsekin, varsinkin, jos tämä jankkaajan maailman mestari olisi antanut minun tilata kokonaisen pizzan itselleni!
Päästiin ulos ja yritin liueta viereiselle ratikkapysäkille. Mies ehdotti, että kävellään hetki ratikkalinjan suuntaisesti takaisinpäin ja voin mennä kyytiin myöhemmältä pysäkiltä. En keksinyt kohteliasta syytä, miksen voisi kävellä yhtä pysäkinväliä, joten suostuin.
Jatkuu... (Sori, tulee pitkä. Voitte nyt kokea olevanne kärpäsenä katossa koko treffien ajan :D )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmas osa kirjoitti:
Toka osa kirjoitti:
Eka osa kirjoitti:
Tutut tunnistaa, mutta tää on liian hauska jättää jakamatta:
Asuin ulkomailla Keski-Euroopassa ja olin sinkkuna ensimmäistä kertaa sitten tinderin, joten menin elämäni ensimmäisille tindertreffeille espanjalaisen pari vuotta minua vanhemman miehen kanssa. Kuvia oli vain yksi tai kaksi, kasvokuva oli mustavalkoinen ja muutenkin "taiteellinen", mutta sen mitä siitä näki, näytti tavallista komeammalta. Viesteissä mentiin melko nopeasti pizzalla käymisen sopimiseen. Hän oli 1-2kk sitten muuttanut kaupungin kuuluisimman sillan lähelle ja sovimme sen minun ja ehdottamani pizzapaikan puoleiseen päätyyn tapaamisen. Sillan turistiruuhkasta puhuessa vielä naurahdin, että onneksi sinä joudut ylittämään sillan enkä minä, hahah.
Odotellessani miestä sillan alkupäässä, mieheltä alkaa tulla viestiä, ettei minua näy. Nopeasti selviää, että häneltä oli kuitenkin mennyt ohi, että kummassa päädyssä piti olla. Noh, hän lähtee sumplimaan turistien läpi siltaa ja samalla nauhouttaa ääniviestejä (oltiin vaihdettu instagramin chattiin), joissa motkottaa minulle jotain valitusta väärästä tapaamispaikasta. Seisoin siinä sitten sovitulla tapaamispaikalla kuunnellen aika epäuskoisena tämän prinssin useita ulinanauhoituksia sen 5-10min mikä häneltä kesti ylittää se silta ja harkitsin jo vakavissani, että käännyn kannoillani kotiin ennen kuin se edes näkee mua. Olin kuitenkin nälissäni unelmoinut sen kaupungin parhaan pizzerian pizzasta koko päivän, joten jäin - virhe.
Senor saapui ja kasvotusten jatkoi sama valitusvirsi. Äijä ei millään suostunut hyväksymään, että kuvailin hänelle selkeästi kummalla puolella tavataan. Tämä jankattiin ensin paikallaan seisten, sitten päästiin sentäs jo kävelemään kohti ravintolaa, mutta edelleen ukko jankutti, kuinka treffit on nyt pilalla, kun jo riidellään. Yritin sanoa, että jospa vaihdetaan aihetta ja kerroppa vaikka jotain itsestäsi. Ei onnistunut, tämän 27v mieslapsen harmitus oli niin kova, möh, ei pysty nyt keksiä mitään aihetta.
Keksin lopulta laittaa sormeni hänen suulleen ja ulinan tauottua aloin kertomaan itsestäni kuin ei mitään. Kerroin pähkinänkuoressa, kauanko olin asunut kyseisessä kaupungissa, miksi tulin ja mitä työtä tein. Loppumatka menikin sitten siinä, että hän laukoi minulle jatkokysymystä toisen perään kertomatta itsestään mitään. Heti, kun yhteen sain vastattua, henkeä vetäessäni tuli seuraava. Hetken päästä alkoi tämä ystäväkirjan täyttö ärsyttää, sillä kysymykset olivat esim.
"Tykkäätkö työstäsi?" Joo, on se ihan mukavaa, koska x ja y.
"Tekisitkö sitä ilmaiseksi, jos et tarvitsisi rahaa?" No en. (Kyseessä toinen työpaikkani valmistumisen jälkeen, aloitustason perusduuni, ei mikään unelmien täyttymys.)
"Eli siis et tykkää siitä työstä!!" (Sellaisella itsetyytyväisellä äänellä, kuin olisi juuri saanut mut kiinni valheesta tai ollut mua jotenkin fiksumpi.)
Kyllä tykkään, mutta tämä on mun uran alku, ei mikään unelmaduuni, jota tekisin silkasta tekemisen ilosta.
"Jaha, no mikä se unelmaduuni sit on?!"
Tässä kohtaa jäin epäuskoisena ja vittuuntuneena tuijottamaan hiljaa eteeni muutamien askelten ajaksi (oltiin siis koko aika kävelty ja minä selitellyt vastauksia kysymyspommitukseen ihan taukoamatta).
Muutaman kymmenen sekunnin jälkeen "Hah, et siis tiedä sun unelmatyötä?!" jälleen vittumaisella ja voitonriemuisella äänellä.Jatkuu...
Mulla meni maku kysymyksiin ja kysyin, mitä esseetä hän on kirjoittamassa, kun pommittaa kysymyksillä ja tivaa tuollaisia asioita. Hän tähän, että "No et oo kysyny multa takas mitään!" johon minä sanoin totuudenmukaisesti, että en ole ehtinyt edes vetää henkeä! Seuraava kysymys tulee niin nopeasti, pitäisikö sanoa, että "En vastaa, vastaa itse siihen edelliseen!"? Itse olen tottunut, että toinen vastauksen kuultuaan kommentoi ehkä jotain ja sitten kertoo vastaavan asian itsestään (jos siis esim. työ, harrastus, kotipaikka, sisarukset, lempiruoka tms.). Tai edes sen kommentin tai oman vastaukseni jälkeen olisi pieni hengähdyshiljaisuus, jossa ehtisi kysyä "Entäs sinä?".
Hän sitten kertoi suunnilleen samat perusjutut itsestään. Työstä kysyessäni hän kysyi, tiedänkö, mikä on "bizol effect" (keskustelimme siis englanniksi). Mieleen tuli joku kemiallinen/tekninen juttu, mutta ei mitään käryä, mikä on "bizol". Vastasin siis, etten tiedä. "Jaa no en jaksa nyt selittää, ku et kerta tiedä". Okei no eipä siinä.
Päästiin pizzeriaan ja lueskeltiin menuja. Mun oli vaikea valita, koska herran keskustelu ei tauonnut sen vertaa, että saisin luettua listaa samalla. Pizzojakin halusi välttämättä vain yhden puoliksi, enkä kehdannut kolmen "Mä kyllä taidan ottaa oman, kun on kova nälkä" vakuuttelun jälkeen enää vängätä. Hänellä kun ei kuulemma ollut melkein yhtään nälkä. Tilasin itselleni kokiksen, hän ei ottanut mitään juomaa.
Koko aika ravintolassa (odotus + syöminen) kuluivat niin, että tyyppi puhui taukoamatta itsestään mukahauskoja ja mukamielenkiintoisia juttuja. Jotenkin edes syöminen ei hidastanut puhumista eikä puhuminen syömistä, vaan hänen pizzanpuolikkaansa katosi vilauksessa ilman mitään palanpainiketta (vaikkei ollut melkein yhtään nälkäkään).
Hänen "vaikutuksen tekevät" tarinansa olivat mm. hänen salainen niksinsä, "miten lentokoneessa saa enemmän jalkotilaa - arvaas kuule, tätä ei moni tiedä! - varaa paikka hätäuloskäynnin riviltä! Noh, sulle kai ihan sama, kun oot noin lyhyt (169cm), mut mä oon näin pitkä..." Tässä vaiheessa mainittakoon, että hän tiesi jo profiilistani, että olin matkustanut yli 20 maassa ja asunutkin useassa - ja silläkin hetkellä asuimme molemmat ulkomailla, eli eiköhän molemmat ole olleet lentokoneessa. Niitä exit-rivejä mainostetaan ja myydään kalliimmalla juuri siksi, että niissä on enemmän jalkotilaa. Wow, kiitos tästä sun salaisesta vinkistä.
Jatkuu...
Toinen tarina, jonka muistan, oli hänen ensimmäinen ulkomaan reissunsa. Tarina oli pitkä ja selvästi niin moneen kertaan kerrottu, että siitä oli muodostunut harjoitellun kuuloinen esitelmä. Perusjuonikuvio oli se, että taksi jätti hänet uuden työpaikan/asuntolan/koulun osoitteeseen ja sielä näkyi vain joku maatila tms. ja sitten aikansa ihmeteltyään hän tajusi, että se olikin se rakennus vai olikohan se sen takana.
Tämän hassunhauskan matkailuseikkailutarinan jälkeen hän kysyi joko ravintolamonologin ensimmäisen kysymyksen "Onko sulla joku vastaava hauska matkakertomus?" Selasin hetken kuumeisesti muistoja, mutta mieleen ei tullut mitään erikoisen hauskaa, joka ei olisi tapahtunut viimeisten 4v aikana eli edellisen poikaystäväni kanssa - ja niitä hassuja ja romanttisia sattumuksia en ala ensitreffeillä tietenkään kertomaan. Vastasin, että ei nyt just tule mieleen ja tämä treffikumppani oli selvästi pettynyt ja varmaan jo epäili, etten ole missään käynytkään, kun ei ollut valmiiksi harjoiteltua tarinaa kuin apteekin hyllyltä.
Yksi aihe vielä muistuu ravintolasta; hän jaksoi nyt selittää työstään. Selvisi, että "bizol effect" olikin "VISUAL effect" hänen vahvalla espanjan aksentillaan! Tämä työ nyt olikin jo hieman mielenkiintoisempi aihe, valitettavasti hän oli ollut tekemässä vain minulle tuntemattomia leffoja. Heidän tiiminsä oli ollut pari kertaa ehdolla oscariin tms. mutta aina mennyt sivu suun. Kunnes heille tuli seuraavaksi projektiksi joku, josta olen itsekin kuullut (tyyliin Leijonakuningas) ja hän oli siinä kohtaa ajatellut, että "nääh, ei jassa" ja sitten vanha tiiminsä oli siitä voittanut sen visual effectien oscarin!! :D En malttanut olla piilovittuilematta viattomalla naamalla "Hmm, ehkä se vika oli sussa, kun voittivat heti, kun lähdit.. hmm hehe".
Maksun aika tuli, seistiin takit päällä tiskillä, minä laskin minuutteja pakoon ja mies kiemurteli sen alle parinkympin kuitin kanssa (hän ehdotti pizzalle menoa silloin tinderissä) ja kyseli, mites tehdään ja ehdotti sitten sankarin elkein, että no hän maksaa, maksa sä sitten ens kerralla! En kehdannut siinä ravintolan omistajan edessä ilmoittaa, ettei seuraavaa kertaa tule... Olisin kyllä voinut maksaa itsekin, varsinkin, jos tämä jankkaajan maailman mestari olisi antanut minun tilata kokonaisen pizzan itselleni!
Päästiin ulos ja yritin liueta viereiselle ratikkapysäkille. Mies ehdotti, että kävellään hetki ratikkalinjan suuntaisesti takaisinpäin ja voin mennä kyytiin myöhemmältä pysäkiltä. En keksinyt kohteliasta syytä, miksen voisi kävellä yhtä pysäkinväliä, joten suostuin.
Jatkuu... (Sori, tulee pitkä. Voitte nyt kokea olevanne kärpäsenä katossa koko treffien ajan :D )
Kävellessä juttu alkoi vihdoinkin luistaa jo ihan mukavasti ja pääsin itsekin vastailemaan ja juttelemaan muutenkin, kuin vastailemalla hänen tarkkoihin kysymyksiinsä. Illan "WTF moment"-palkinnon saa se, kun hän kertoi ennen harrastaneensa seinäkiipeilyä ja olleensa kovassa kunnossa. Täysin pyytämättä hän sitten ujostellen ja epäröiden ja tietysti taukoamatta höpöttöen kaivoi kännykän ja vilautti mulle sekunnin ajan kuvaa kahden vuoden takaa, kun hänellä oli vielä näkyvät vatsalihakset. Höpötys oli sellaista "oikeestaan voisin.. no emmäää... no pitäiskö.. no mä näytän.. tai no.. joo no näytän, kato täs, eeeei noloo ei sittekää höhöö unoha" ja kuva oli sellainen peilipose, jossa oli teepaitaa nostettu ja toisella kädellä venytti farkunreunaa sillee "seksikäs miesmalli"-tyylillä vähän alaspäin. Kuva oli ihan hyvä, mutta tuo epävarma käytös oli ärsyttävää. Ja miksi mua kiinnostaisi tässä ensitreffeillä nähdä (täysin pyytämättä), miltä sen paljas maha näytti KAKSI VUOTTA SITTEN? Mitä m teen tällä tiedolla? Katonko sit seksin aikana tätä kuvaa, printataanko se sun paitaan vai miten tää mua hyödyttää? Vai pitäiskö vaan olla vaikuttunut sun vatsalihastenhommauspotentiaalista, et ne ehkä kenties saattas joskus tulla takaskin? Tässä vaiheessa meinas pokka mennä ja mietin, onko nää jotku piilokameratreffit.
Mainittakoon, että se taiteellinen mustavalkokuva antoi ihan keskivertotaviksen näköisestä naamasta huomattavasti komeamman vaikutelman. Kroppa ihan normi, pitkä ja hoikka/normaalipainoinen. Mihinkään ulkoiseen seikkaan ei olisi kaatunut, vaikka näin "naamanaisena" (vrt. tissi/peppumies) olisi tietty tullut plussaa komeudesta.
Päädyimme kävelemään sinne sillalle asti ja katsomaan yhtä sen lähellä sijaitsevaa seinämaalausta (semmonen graffitihomma), jota en itse ollut vielä paikantanut. Jonkin aikaa sitä etsittiin, mutta löytyi kuitenkin. Siitä johdattelin kävelyn lähimmälle sopivalle ratikkapysäkille ja ilmoitin, että lähden siitä nyt sitten kotiin.
Neljäs osa kirjoitti:
Kolmas osa kirjoitti:
Toka osa kirjoitti:
Eka osa kirjoitti:
Tutut tunnistaa, mutta tää on liian hauska jättää jakamatta:
Asuin ulkomailla Keski-Euroopassa ja olin sinkkuna ensimmäistä kertaa sitten tinderin, joten menin elämäni ensimmäisille tindertreffeille espanjalaisen pari vuotta minua vanhemman miehen kanssa. Kuvia oli vain yksi tai kaksi, kasvokuva oli mustavalkoinen ja muutenkin "taiteellinen", mutta sen mitä siitä näki, näytti tavallista komeammalta. Viesteissä mentiin melko nopeasti pizzalla käymisen sopimiseen. Hän oli 1-2kk sitten muuttanut kaupungin kuuluisimman sillan lähelle ja sovimme sen minun ja ehdottamani pizzapaikan puoleiseen päätyyn tapaamisen. Sillan turistiruuhkasta puhuessa vielä naurahdin, että onneksi sinä joudut ylittämään sillan enkä minä, hahah.
Odotellessani miestä sillan alkupäässä, mieheltä alkaa tulla viestiä, ettei minua näy. Nopeasti selviää, että häneltä oli kuitenkin mennyt ohi, että kummassa päädyssä piti olla. Noh, hän lähtee sumplimaan turistien läpi siltaa ja samalla nauhouttaa ääniviestejä (oltiin vaihdettu instagramin chattiin), joissa motkottaa minulle jotain valitusta väärästä tapaamispaikasta. Seisoin siinä sitten sovitulla tapaamispaikalla kuunnellen aika epäuskoisena tämän prinssin useita ulinanauhoituksia sen 5-10min mikä häneltä kesti ylittää se silta ja harkitsin jo vakavissani, että käännyn kannoillani kotiin ennen kuin se edes näkee mua. Olin kuitenkin nälissäni unelmoinut sen kaupungin parhaan pizzerian pizzasta koko päivän, joten jäin - virhe.
Senor saapui ja kasvotusten jatkoi sama valitusvirsi. Äijä ei millään suostunut hyväksymään, että kuvailin hänelle selkeästi kummalla puolella tavataan. Tämä jankattiin ensin paikallaan seisten, sitten päästiin sentäs jo kävelemään kohti ravintolaa, mutta edelleen ukko jankutti, kuinka treffit on nyt pilalla, kun jo riidellään. Yritin sanoa, että jospa vaihdetaan aihetta ja kerroppa vaikka jotain itsestäsi. Ei onnistunut, tämän 27v mieslapsen harmitus oli niin kova, möh, ei pysty nyt keksiä mitään aihetta.
Keksin lopulta laittaa sormeni hänen suulleen ja ulinan tauottua aloin kertomaan itsestäni kuin ei mitään. Kerroin pähkinänkuoressa, kauanko olin asunut kyseisessä kaupungissa, miksi tulin ja mitä työtä tein. Loppumatka menikin sitten siinä, että hän laukoi minulle jatkokysymystä toisen perään kertomatta itsestään mitään. Heti, kun yhteen sain vastattua, henkeä vetäessäni tuli seuraava. Hetken päästä alkoi tämä ystäväkirjan täyttö ärsyttää, sillä kysymykset olivat esim.
"Tykkäätkö työstäsi?" Joo, on se ihan mukavaa, koska x ja y.
"Tekisitkö sitä ilmaiseksi, jos et tarvitsisi rahaa?" No en. (Kyseessä toinen työpaikkani valmistumisen jälkeen, aloitustason perusduuni, ei mikään unelmien täyttymys.)
"Eli siis et tykkää siitä työstä!!" (Sellaisella itsetyytyväisellä äänellä, kuin olisi juuri saanut mut kiinni valheesta tai ollut mua jotenkin fiksumpi.)
Kyllä tykkään, mutta tämä on mun uran alku, ei mikään unelmaduuni, jota tekisin silkasta tekemisen ilosta.
"Jaha, no mikä se unelmaduuni sit on?!"
Tässä kohtaa jäin epäuskoisena ja vittuuntuneena tuijottamaan hiljaa eteeni muutamien askelten ajaksi (oltiin siis koko aika kävelty ja minä selitellyt vastauksia kysymyspommitukseen ihan taukoamatta).
Muutaman kymmenen sekunnin jälkeen "Hah, et siis tiedä sun unelmatyötä?!" jälleen vittumaisella ja voitonriemuisella äänellä.Jatkuu...
Mulla meni maku kysymyksiin ja kysyin, mitä esseetä hän on kirjoittamassa, kun pommittaa kysymyksillä ja tivaa tuollaisia asioita. Hän tähän, että "No et oo kysyny multa takas mitään!" johon minä sanoin totuudenmukaisesti, että en ole ehtinyt edes vetää henkeä! Seuraava kysymys tulee niin nopeasti, pitäisikö sanoa, että "En vastaa, vastaa itse siihen edelliseen!"? Itse olen tottunut, että toinen vastauksen kuultuaan kommentoi ehkä jotain ja sitten kertoo vastaavan asian itsestään (jos siis esim. työ, harrastus, kotipaikka, sisarukset, lempiruoka tms.). Tai edes sen kommentin tai oman vastaukseni jälkeen olisi pieni hengähdyshiljaisuus, jossa ehtisi kysyä "Entäs sinä?".
Hän sitten kertoi suunnilleen samat perusjutut itsestään. Työstä kysyessäni hän kysyi, tiedänkö, mikä on "bizol effect" (keskustelimme siis englanniksi). Mieleen tuli joku kemiallinen/tekninen juttu, mutta ei mitään käryä, mikä on "bizol". Vastasin siis, etten tiedä. "Jaa no en jaksa nyt selittää, ku et kerta tiedä". Okei no eipä siinä.
Päästiin pizzeriaan ja lueskeltiin menuja. Mun oli vaikea valita, koska herran keskustelu ei tauonnut sen vertaa, että saisin luettua listaa samalla. Pizzojakin halusi välttämättä vain yhden puoliksi, enkä kehdannut kolmen "Mä kyllä taidan ottaa oman, kun on kova nälkä" vakuuttelun jälkeen enää vängätä. Hänellä kun ei kuulemma ollut melkein yhtään nälkä. Tilasin itselleni kokiksen, hän ei ottanut mitään juomaa.
Koko aika ravintolassa (odotus + syöminen) kuluivat niin, että tyyppi puhui taukoamatta itsestään mukahauskoja ja mukamielenkiintoisia juttuja. Jotenkin edes syöminen ei hidastanut puhumista eikä puhuminen syömistä, vaan hänen pizzanpuolikkaansa katosi vilauksessa ilman mitään palanpainiketta (vaikkei ollut melkein yhtään nälkäkään).
Hänen "vaikutuksen tekevät" tarinansa olivat mm. hänen salainen niksinsä, "miten lentokoneessa saa enemmän jalkotilaa - arvaas kuule, tätä ei moni tiedä! - varaa paikka hätäuloskäynnin riviltä! Noh, sulle kai ihan sama, kun oot noin lyhyt (169cm), mut mä oon näin pitkä..." Tässä vaiheessa mainittakoon, että hän tiesi jo profiilistani, että olin matkustanut yli 20 maassa ja asunutkin useassa - ja silläkin hetkellä asuimme molemmat ulkomailla, eli eiköhän molemmat ole olleet lentokoneessa. Niitä exit-rivejä mainostetaan ja myydään kalliimmalla juuri siksi, että niissä on enemmän jalkotilaa. Wow, kiitos tästä sun salaisesta vinkistä.
Jatkuu...
Toinen tarina, jonka muistan, oli hänen ensimmäinen ulkomaan reissunsa. Tarina oli pitkä ja selvästi niin moneen kertaan kerrottu, että siitä oli muodostunut harjoitellun kuuloinen esitelmä. Perusjuonikuvio oli se, että taksi jätti hänet uuden työpaikan/asuntolan/koulun osoitteeseen ja sielä näkyi vain joku maatila tms. ja sitten aikansa ihmeteltyään hän tajusi, että se olikin se rakennus vai olikohan se sen takana.
Tämän hassunhauskan matkailuseikkailutarinan jälkeen hän kysyi joko ravintolamonologin ensimmäisen kysymyksen "Onko sulla joku vastaava hauska matkakertomus?" Selasin hetken kuumeisesti muistoja, mutta mieleen ei tullut mitään erikoisen hauskaa, joka ei olisi tapahtunut viimeisten 4v aikana eli edellisen poikaystäväni kanssa - ja niitä hassuja ja romanttisia sattumuksia en ala ensitreffeillä tietenkään kertomaan. Vastasin, että ei nyt just tule mieleen ja tämä treffikumppani oli selvästi pettynyt ja varmaan jo epäili, etten ole missään käynytkään, kun ei ollut valmiiksi harjoiteltua tarinaa kuin apteekin hyllyltä.
Yksi aihe vielä muistuu ravintolasta; hän jaksoi nyt selittää työstään. Selvisi, että "bizol effect" olikin "VISUAL effect" hänen vahvalla espanjan aksentillaan! Tämä työ nyt olikin jo hieman mielenkiintoisempi aihe, valitettavasti hän oli ollut tekemässä vain minulle tuntemattomia leffoja. Heidän tiiminsä oli ollut pari kertaa ehdolla oscariin tms. mutta aina mennyt sivu suun. Kunnes heille tuli seuraavaksi projektiksi joku, josta olen itsekin kuullut (tyyliin Leijonakuningas) ja hän oli siinä kohtaa ajatellut, että "nääh, ei jassa" ja sitten vanha tiiminsä oli siitä voittanut sen visual effectien oscarin!! :D En malttanut olla piilovittuilematta viattomalla naamalla "Hmm, ehkä se vika oli sussa, kun voittivat heti, kun lähdit.. hmm hehe".
Maksun aika tuli, seistiin takit päällä tiskillä, minä laskin minuutteja pakoon ja mies kiemurteli sen alle parinkympin kuitin kanssa (hän ehdotti pizzalle menoa silloin tinderissä) ja kyseli, mites tehdään ja ehdotti sitten sankarin elkein, että no hän maksaa, maksa sä sitten ens kerralla! En kehdannut siinä ravintolan omistajan edessä ilmoittaa, ettei seuraavaa kertaa tule... Olisin kyllä voinut maksaa itsekin, varsinkin, jos tämä jankkaajan maailman mestari olisi antanut minun tilata kokonaisen pizzan itselleni!
Päästiin ulos ja yritin liueta viereiselle ratikkapysäkille. Mies ehdotti, että kävellään hetki ratikkalinjan suuntaisesti takaisinpäin ja voin mennä kyytiin myöhemmältä pysäkiltä. En keksinyt kohteliasta syytä, miksen voisi kävellä yhtä pysäkinväliä, joten suostuin.
Jatkuu... (Sori, tulee pitkä. Voitte nyt kokea olevanne kärpäsenä katossa koko treffien ajan :D )
Kävellessä juttu alkoi vihdoinkin luistaa jo ihan mukavasti ja pääsin itsekin vastailemaan ja juttelemaan muutenkin, kuin vastailemalla hänen tarkkoihin kysymyksiinsä. Illan "WTF moment"-palkinnon saa se, kun hän kertoi ennen harrastaneensa seinäkiipeilyä ja olleensa kovassa kunnossa. Täysin pyytämättä hän sitten ujostellen ja epäröiden ja tietysti taukoamatta höpöttöen kaivoi kännykän ja vilautti mulle sekunnin ajan kuvaa kahden vuoden takaa, kun hänellä oli vielä näkyvät vatsalihakset. Höpötys oli sellaista "oikeestaan voisin.. no emmäää... no pitäiskö.. no mä näytän.. tai no.. joo no näytän, kato täs, eeeei noloo ei sittekää höhöö unoha" ja kuva oli sellainen peilipose, jossa oli teepaitaa nostettu ja toisella kädellä venytti farkunreunaa sillee "seksikäs miesmalli"-tyylillä vähän alaspäin. Kuva oli ihan hyvä, mutta tuo epävarma käytös oli ärsyttävää. Ja miksi mua kiinnostaisi tässä ensitreffeillä nähdä (täysin pyytämättä), miltä sen paljas maha näytti KAKSI VUOTTA SITTEN? Mitä m teen tällä tiedolla? Katonko sit seksin aikana tätä kuvaa, printataanko se sun paitaan vai miten tää mua hyödyttää? Vai pitäiskö vaan olla vaikuttunut sun vatsalihastenhommauspotentiaalista, et ne ehkä kenties saattas joskus tulla takaskin? Tässä vaiheessa meinas pokka mennä ja mietin, onko nää jotku piilokameratreffit.
Mainittakoon, että se taiteellinen mustavalkokuva antoi ihan keskivertotaviksen näköisestä naamasta huomattavasti komeamman vaikutelman. Kroppa ihan normi, pitkä ja hoikka/normaalipainoinen. Mihinkään ulkoiseen seikkaan ei olisi kaatunut, vaikka näin "naamanaisena" (vrt. tissi/peppumies) olisi tietty tullut plussaa komeudesta.
Päädyimme kävelemään sinne sillalle asti ja katsomaan yhtä sen lähellä sijaitsevaa seinämaalausta (semmonen graffitihomma), jota en itse ollut vielä paikantanut. Jonkin aikaa sitä etsittiin, mutta löytyi kuitenkin. Siitä johdattelin kävelyn lähimmälle sopivalle ratikkapysäkille ja ilmoitin, että lähden siitä nyt sitten kotiin.
Jo pysäkkiä lähestyessämme hän alkoi suunnitella ääneen, kuinka hän aikoo antaa mulle iiiison halin (yöks, mikä teletappi se on?!) ja iiiison pusun (tuplayöks). Ja että aikoo halata niin, että oikein nostaa mut ylös (triplayöks). Varoituksista huolimatta järkytykseni oli yhä suuri, kun hän ihan oikeasti nosti mut syliin - eikä siis edes niin, että normaalissa halissa mulla nousisi jalat maasta. Ehei, hän nosti mut kuin pelastaisi neitoa veden varasta miesten dödömainoksessa. Eli toinen käsivarsi selän takaa, toinen polvitaipeista. Tässä sitten pussasi, ei sentäs muistaaksi/huomatakseni yrittänyt kielaria imutella.
Laski mut alas ja ette voi uskoa sitä hävetyksen määrää, ratikkapysäkit tien molemmin puolin ja ihan kiitettävästi yleisöä. Jotenkin sain väisteltyä yritykset sopia uutta tapaamista heti huomiseksi (iiiison halin lässytyksen lisäksi myös mankuminen "mä haluan nähdä sut uudestaan TOSI pian, mitä sä teet huomenna? Entä ylihuomenna?) ja karkoitettua tyypin pysäkiltä.
Ratikkaa odottaessa nauhoitin helpottuneena ja yhä aika epäuskoisena koko stoorin kaverilleni ääniviesteillä. Kotiin päästyäni menin tietty suoraan jääkaapille jäätävässä nälässä, sillä olin syönyt vain puolikkaan pizzan ja sitten kävellyt takaisin ja vielä pyörinyt ekstraa sitä seinää etsimässä. Kämppikset sai hyvät naurut ja manasin, että tämä oli mun eka ja vika tinderdeitti!
Tämä herra tunnetaan kavereiden kesken joko nimellä "Bizol effect" tai "The Half-a-pizza Guy" (taisin kämppiksille nälissäni ja kylmissäni kotiin päästyäni painottaa tätä pizzapettymystä aika tunteikkaasti).
Tyypiltä muuten tuli jatkuvaa viestiä perään, kunnes estin; pommitti sellaisilla tarroilla (isoja animoituja emojeja), esim. joku nalle, jolla puhelin ja sydämiä lentelee ympärillä, ja muita "i miss uuu" lässynlässyjä, siis ihan liian hempeitä ensitreffien perään. Näihin hauskana kontrastina siinä yläpuolella oli ne hänen siltamäkätyksensä, kunnes poisti ne ja sitten väitti, ettei muka valittanut tai riidellyt mitään... Lol. Niin ja treffien jälkeen selitteli heti, että puhui liikaa, koska oli niiiiin hermostunut ja ujo, koska mä olin niiiin kaunis ja hän on niin nörtti, hehe. Miksi nämä omaa nörttiyttään esilletuovat kuvittelevat, että se on jotenkin söpöä? Minkään oman ominaisuutensa (kuten pituus tai ex-vatsalihakset) itse tuputtaminen vaan pilaa sen ominaisuuden, jos siitä vaikka olisikin ollut plussaa.
Jos joku jäi arvailemaan kaupunkia, se oli Praha :) Ja Prahan parhaat pizzat saa Da Antoniosta lähellä Tanssivaa Taloa ;)
Kukaan ei varmaan jäänyt arvailemaan, tuliko toisia treffejä :D Jäi sentäs hauska tarina ja tinderiinkin uskalsin vielä kahdesti uudestaan, tylsillä tuloksilla.
(Loppu. Huh, tuli melkein kiire, kun kello lähestyy 23!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oispa mullakin joku oikein hauska/surkea treffikokemus! Harmillisesti ei ole, kun en oikeastaan koskaan käynyt treffeillä ennen nykyistä miestä. Ja ne jotka minua ulos pyysivät oli jotenkin liian kännissä, liian vanhoja, jollain tavalla epäilyttäviä tms niin en koskaan lähtenyt.
Mutta sen halusin kertoa, että nykyisen mieheni kanssa ollaan oltu kohta 20 vuotta yhdessä, vaikka molemmat mokailtiin alkuvaiheessa. Molemmat oli välillä vaivaantuneita möläyttelijöitä ja periaatteessa voitas täällä toisistamme kirjoittaa.. mutta kun aika kultaa muistot niin ei nää niin pahoja ole, hyvä kun annettiin toisillemme useampikin mahdollisuus :D
-Ensitreffeillä kahvien jälkeen mentiin miehen luo ja hän pelas videopeliä varmaan 2-3 tuntia ja minä vaan kattelin.
-Itse en tätä muista ja hävettää edelleen, mutta kuulemma olin listaillut turhamaisesti kaikkia omassa ulkonäössäni häiritseviä asioita ja inttänyt vastaan jos mies oli yrittänyt hämmentyneenä sanoa ettei mun "luomi näytä pskalta" tai "hampaat ole liian keltaiset" tms.
-Miehellä oli selkeä check list ja tenttasi ekan minuutin aikana kaikki asiat siitä ja sitten hiihti tuppisuuna kohti kahvilaa 10 minuutin ajan. Ensin siis kysyi tyyliin "minkä kahvin aiot ottaa käytätkö sokeria haluatko istua ikkunapöydässä otatko pullan kahvin kanssa tarvitseeko ensin käydä vessassa kannanko minä kupit pöytään???" yhteen pötköön ja minä vähän silmät suurena totesin etten nyt osaa sanoa. Sitten hiljaisuudessa kauheella vauhdilla mentiin kahvilaan. Oli vaan kuulemma sen verran jännittänyt ettei osannut siinä hetkessä käyttäytyä normaalisti.
Noi on kaikki niiltä ensitreffeiltä, myöhemminkin toki oli noloja juttuja. Mutta yhteen silti päädyttiin, noin 3kk tapailun jälkeen alettiin seurustella ja sillä tiellä edelleen.
Viides osa kirjoitti:
Neljäs osa kirjoitti:
Kolmas osa kirjoitti:
Toka osa kirjoitti:
Eka osa kirjoitti:
Tutut tunnistaa, mutta tää on liian hauska jättää jakamatta:
Asuin ulkomailla Keski-Euroopassa ja olin sinkkuna ensimmäistä kertaa sitten tinderin, joten menin elämäni ensimmäisille tindertreffeille espanjalaisen pari vuotta minua vanhemman miehen kanssa. Kuvia oli vain yksi tai kaksi, kasvokuva oli mustavalkoinen ja muutenkin "taiteellinen", mutta sen mitä siitä näki, näytti tavallista komeammalta. Viesteissä mentiin melko nopeasti pizzalla käymisen sopimiseen. Hän oli 1-2kk sitten muuttanut kaupungin kuuluisimman sillan lähelle ja sovimme sen minun ja ehdottamani pizzapaikan puoleiseen päätyyn tapaamisen. Sillan turistiruuhkasta puhuessa vielä naurahdin, että onneksi sinä joudut ylittämään sillan enkä minä, hahah.
Odotellessani miestä sillan alkupäässä, mieheltä alkaa tulla viestiä, ettei minua näy. Nopeasti selviää, että häneltä oli kuitenkin mennyt ohi, että kummassa päädyssä piti olla. Noh, hän lähtee sumplimaan turistien läpi siltaa ja samalla nauhouttaa ääniviestejä (oltiin vaihdettu instagramin chattiin), joissa motkottaa minulle jotain valitusta väärästä tapaamispaikasta. Seisoin siinä sitten sovitulla tapaamispaikalla kuunnellen aika epäuskoisena tämän prinssin useita ulinanauhoituksia sen 5-10min mikä häneltä kesti ylittää se silta ja harkitsin jo vakavissani, että käännyn kannoillani kotiin ennen kuin se edes näkee mua. Olin kuitenkin nälissäni unelmoinut sen kaupungin parhaan pizzerian pizzasta koko päivän, joten jäin - virhe.
Senor saapui ja kasvotusten jatkoi sama valitusvirsi. Äijä ei millään suostunut hyväksymään, että kuvailin hänelle selkeästi kummalla puolella tavataan. Tämä jankattiin ensin paikallaan seisten, sitten päästiin sentäs jo kävelemään kohti ravintolaa, mutta edelleen ukko jankutti, kuinka treffit on nyt pilalla, kun jo riidellään. Yritin sanoa, että jospa vaihdetaan aihetta ja kerroppa vaikka jotain itsestäsi. Ei onnistunut, tämän 27v mieslapsen harmitus oli niin kova, möh, ei pysty nyt keksiä mitään aihetta.
Keksin lopulta laittaa sormeni hänen suulleen ja ulinan tauottua aloin kertomaan itsestäni kuin ei mitään. Kerroin pähkinänkuoressa, kauanko olin asunut kyseisessä kaupungissa, miksi tulin ja mitä työtä tein. Loppumatka menikin sitten siinä, että hän laukoi minulle jatkokysymystä toisen perään kertomatta itsestään mitään. Heti, kun yhteen sain vastattua, henkeä vetäessäni tuli seuraava. Hetken päästä alkoi tämä ystäväkirjan täyttö ärsyttää, sillä kysymykset olivat esim.
"Tykkäätkö työstäsi?" Joo, on se ihan mukavaa, koska x ja y.
"Tekisitkö sitä ilmaiseksi, jos et tarvitsisi rahaa?" No en. (Kyseessä toinen työpaikkani valmistumisen jälkeen, aloitustason perusduuni, ei mikään unelmien täyttymys.)
"Eli siis et tykkää siitä työstä!!" (Sellaisella itsetyytyväisellä äänellä, kuin olisi juuri saanut mut kiinni valheesta tai ollut mua jotenkin fiksumpi.)
Kyllä tykkään, mutta tämä on mun uran alku, ei mikään unelmaduuni, jota tekisin silkasta tekemisen ilosta.
"Jaha, no mikä se unelmaduuni sit on?!"
Tässä kohtaa jäin epäuskoisena ja vittuuntuneena tuijottamaan hiljaa eteeni muutamien askelten ajaksi (oltiin siis koko aika kävelty ja minä selitellyt vastauksia kysymyspommitukseen ihan taukoamatta).
Muutaman kymmenen sekunnin jälkeen "Hah, et siis tiedä sun unelmatyötä?!" jälleen vittumaisella ja voitonriemuisella äänellä.Jatkuu...
Mulla meni maku kysymyksiin ja kysyin, mitä esseetä hän on kirjoittamassa, kun pommittaa kysymyksillä ja tivaa tuollaisia asioita. Hän tähän, että "No et oo kysyny multa takas mitään!" johon minä sanoin totuudenmukaisesti, että en ole ehtinyt edes vetää henkeä! Seuraava kysymys tulee niin nopeasti, pitäisikö sanoa, että "En vastaa, vastaa itse siihen edelliseen!"? Itse olen tottunut, että toinen vastauksen kuultuaan kommentoi ehkä jotain ja sitten kertoo vastaavan asian itsestään (jos siis esim. työ, harrastus, kotipaikka, sisarukset, lempiruoka tms.). Tai edes sen kommentin tai oman vastaukseni jälkeen olisi pieni hengähdyshiljaisuus, jossa ehtisi kysyä "Entäs sinä?".
Hän sitten kertoi suunnilleen samat perusjutut itsestään. Työstä kysyessäni hän kysyi, tiedänkö, mikä on "bizol effect" (keskustelimme siis englanniksi). Mieleen tuli joku kemiallinen/tekninen juttu, mutta ei mitään käryä, mikä on "bizol". Vastasin siis, etten tiedä. "Jaa no en jaksa nyt selittää, ku et kerta tiedä". Okei no eipä siinä.
Päästiin pizzeriaan ja lueskeltiin menuja. Mun oli vaikea valita, koska herran keskustelu ei tauonnut sen vertaa, että saisin luettua listaa samalla. Pizzojakin halusi välttämättä vain yhden puoliksi, enkä kehdannut kolmen "Mä kyllä taidan ottaa oman, kun on kova nälkä" vakuuttelun jälkeen enää vängätä. Hänellä kun ei kuulemma ollut melkein yhtään nälkä. Tilasin itselleni kokiksen, hän ei ottanut mitään juomaa.
Koko aika ravintolassa (odotus + syöminen) kuluivat niin, että tyyppi puhui taukoamatta itsestään mukahauskoja ja mukamielenkiintoisia juttuja. Jotenkin edes syöminen ei hidastanut puhumista eikä puhuminen syömistä, vaan hänen pizzanpuolikkaansa katosi vilauksessa ilman mitään palanpainiketta (vaikkei ollut melkein yhtään nälkäkään).
Hänen "vaikutuksen tekevät" tarinansa olivat mm. hänen salainen niksinsä, "miten lentokoneessa saa enemmän jalkotilaa - arvaas kuule, tätä ei moni tiedä! - varaa paikka hätäuloskäynnin riviltä! Noh, sulle kai ihan sama, kun oot noin lyhyt (169cm), mut mä oon näin pitkä..." Tässä vaiheessa mainittakoon, että hän tiesi jo profiilistani, että olin matkustanut yli 20 maassa ja asunutkin useassa - ja silläkin hetkellä asuimme molemmat ulkomailla, eli eiköhän molemmat ole olleet lentokoneessa. Niitä exit-rivejä mainostetaan ja myydään kalliimmalla juuri siksi, että niissä on enemmän jalkotilaa. Wow, kiitos tästä sun salaisesta vinkistä.
Jatkuu...
Toinen tarina, jonka muistan, oli hänen ensimmäinen ulkomaan reissunsa. Tarina oli pitkä ja selvästi niin moneen kertaan kerrottu, että siitä oli muodostunut harjoitellun kuuloinen esitelmä. Perusjuonikuvio oli se, että taksi jätti hänet uuden työpaikan/asuntolan/koulun osoitteeseen ja sielä näkyi vain joku maatila tms. ja sitten aikansa ihmeteltyään hän tajusi, että se olikin se rakennus vai olikohan se sen takana.
Tämän hassunhauskan matkailuseikkailutarinan jälkeen hän kysyi joko ravintolamonologin ensimmäisen kysymyksen "Onko sulla joku vastaava hauska matkakertomus?" Selasin hetken kuumeisesti muistoja, mutta mieleen ei tullut mitään erikoisen hauskaa, joka ei olisi tapahtunut viimeisten 4v aikana eli edellisen poikaystäväni kanssa - ja niitä hassuja ja romanttisia sattumuksia en ala ensitreffeillä tietenkään kertomaan. Vastasin, että ei nyt just tule mieleen ja tämä treffikumppani oli selvästi pettynyt ja varmaan jo epäili, etten ole missään käynytkään, kun ei ollut valmiiksi harjoiteltua tarinaa kuin apteekin hyllyltä.
Yksi aihe vielä muistuu ravintolasta; hän jaksoi nyt selittää työstään. Selvisi, että "bizol effect" olikin "VISUAL effect" hänen vahvalla espanjan aksentillaan! Tämä työ nyt olikin jo hieman mielenkiintoisempi aihe, valitettavasti hän oli ollut tekemässä vain minulle tuntemattomia leffoja. Heidän tiiminsä oli ollut pari kertaa ehdolla oscariin tms. mutta aina mennyt sivu suun. Kunnes heille tuli seuraavaksi projektiksi joku, josta olen itsekin kuullut (tyyliin Leijonakuningas) ja hän oli siinä kohtaa ajatellut, että "nääh, ei jassa" ja sitten vanha tiiminsä oli siitä voittanut sen visual effectien oscarin!! :D En malttanut olla piilovittuilematta viattomalla naamalla "Hmm, ehkä se vika oli sussa, kun voittivat heti, kun lähdit.. hmm hehe".
Maksun aika tuli, seistiin takit päällä tiskillä, minä laskin minuutteja pakoon ja mies kiemurteli sen alle parinkympin kuitin kanssa (hän ehdotti pizzalle menoa silloin tinderissä) ja kyseli, mites tehdään ja ehdotti sitten sankarin elkein, että no hän maksaa, maksa sä sitten ens kerralla! En kehdannut siinä ravintolan omistajan edessä ilmoittaa, ettei seuraavaa kertaa tule... Olisin kyllä voinut maksaa itsekin, varsinkin, jos tämä jankkaajan maailman mestari olisi antanut minun tilata kokonaisen pizzan itselleni!
Päästiin ulos ja yritin liueta viereiselle ratikkapysäkille. Mies ehdotti, että kävellään hetki ratikkalinjan suuntaisesti takaisinpäin ja voin mennä kyytiin myöhemmältä pysäkiltä. En keksinyt kohteliasta syytä, miksen voisi kävellä yhtä pysäkinväliä, joten suostuin.
Jatkuu... (Sori, tulee pitkä. Voitte nyt kokea olevanne kärpäsenä katossa koko treffien ajan :D )
Kävellessä juttu alkoi vihdoinkin luistaa jo ihan mukavasti ja pääsin itsekin vastailemaan ja juttelemaan muutenkin, kuin vastailemalla hänen tarkkoihin kysymyksiinsä. Illan "WTF moment"-palkinnon saa se, kun hän kertoi ennen harrastaneensa seinäkiipeilyä ja olleensa kovassa kunnossa. Täysin pyytämättä hän sitten ujostellen ja epäröiden ja tietysti taukoamatta höpöttöen kaivoi kännykän ja vilautti mulle sekunnin ajan kuvaa kahden vuoden takaa, kun hänellä oli vielä näkyvät vatsalihakset. Höpötys oli sellaista "oikeestaan voisin.. no emmäää... no pitäiskö.. no mä näytän.. tai no.. joo no näytän, kato täs, eeeei noloo ei sittekää höhöö unoha" ja kuva oli sellainen peilipose, jossa oli teepaitaa nostettu ja toisella kädellä venytti farkunreunaa sillee "seksikäs miesmalli"-tyylillä vähän alaspäin. Kuva oli ihan hyvä, mutta tuo epävarma käytös oli ärsyttävää. Ja miksi mua kiinnostaisi tässä ensitreffeillä nähdä (täysin pyytämättä), miltä sen paljas maha näytti KAKSI VUOTTA SITTEN? Mitä m teen tällä tiedolla? Katonko sit seksin aikana tätä kuvaa, printataanko se sun paitaan vai miten tää mua hyödyttää? Vai pitäiskö vaan olla vaikuttunut sun vatsalihastenhommauspotentiaalista, et ne ehkä kenties saattas joskus tulla takaskin? Tässä vaiheessa meinas pokka mennä ja mietin, onko nää jotku piilokameratreffit.
Mainittakoon, että se taiteellinen mustavalkokuva antoi ihan keskivertotaviksen näköisestä naamasta huomattavasti komeamman vaikutelman. Kroppa ihan normi, pitkä ja hoikka/normaalipainoinen. Mihinkään ulkoiseen seikkaan ei olisi kaatunut, vaikka näin "naamanaisena" (vrt. tissi/peppumies) olisi tietty tullut plussaa komeudesta.
Päädyimme kävelemään sinne sillalle asti ja katsomaan yhtä sen lähellä sijaitsevaa seinämaalausta (semmonen graffitihomma), jota en itse ollut vielä paikantanut. Jonkin aikaa sitä etsittiin, mutta löytyi kuitenkin. Siitä johdattelin kävelyn lähimmälle sopivalle ratikkapysäkille ja ilmoitin, että lähden siitä nyt sitten kotiin.
Jo pysäkkiä lähestyessämme hän alkoi suunnitella ääneen, kuinka hän aikoo antaa mulle iiiison halin (yöks, mikä teletappi se on?!) ja iiiison pusun (tuplayöks). Ja että aikoo halata niin, että oikein nostaa mut ylös (triplayöks). Varoituksista huolimatta järkytykseni oli yhä suuri, kun hän ihan oikeasti nosti mut syliin - eikä siis edes niin, että normaalissa halissa mulla nousisi jalat maasta. Ehei, hän nosti mut kuin pelastaisi neitoa veden varasta miesten dödömainoksessa. Eli toinen käsivarsi selän takaa, toinen polvitaipeista. Tässä sitten pussasi, ei sentäs muistaaksi/huomatakseni yrittänyt kielaria imutella.
Laski mut alas ja ette voi uskoa sitä hävetyksen määrää, ratikkapysäkit tien molemmin puolin ja ihan kiitettävästi yleisöä. Jotenkin sain väisteltyä yritykset sopia uutta tapaamista heti huomiseksi (iiiison halin lässytyksen lisäksi myös mankuminen "mä haluan nähdä sut uudestaan TOSI pian, mitä sä teet huomenna? Entä ylihuomenna?) ja karkoitettua tyypin pysäkiltä.
Ratikkaa odottaessa nauhoitin helpottuneena ja yhä aika epäuskoisena koko stoorin kaverilleni ääniviesteillä. Kotiin päästyäni menin tietty suoraan jääkaapille jäätävässä nälässä, sillä olin syönyt vain puolikkaan pizzan ja sitten kävellyt takaisin ja vielä pyörinyt ekstraa sitä seinää etsimässä. Kämppikset sai hyvät naurut ja manasin, että tämä oli mun eka ja vika tinderdeitti!
Tämä herra tunnetaan kavereiden kesken joko nimellä "Bizol effect" tai "The Half-a-pizza Guy" (taisin kämppiksille nälissäni ja kylmissäni kotiin päästyäni painottaa tätä pizzapettymystä aika tunteikkaasti).
Tyypiltä muuten tuli jatkuvaa viestiä perään, kunnes estin; pommitti sellaisilla tarroilla (isoja animoituja emojeja), esim. joku nalle, jolla puhelin ja sydämiä lentelee ympärillä, ja muita "i miss uuu" lässynlässyjä, siis ihan liian hempeitä ensitreffien perään. Näihin hauskana kontrastina siinä yläpuolella oli ne hänen siltamäkätyksensä, kunnes poisti ne ja sitten väitti, ettei muka valittanut tai riidellyt mitään... Lol. Niin ja treffien jälkeen selitteli heti, että puhui liikaa, koska oli niiiiin hermostunut ja ujo, koska mä olin niiiin kaunis ja hän on niin nörtti, hehe. Miksi nämä omaa nörttiyttään esilletuovat kuvittelevat, että se on jotenkin söpöä? Minkään oman ominaisuutensa (kuten pituus tai ex-vatsalihakset) itse tuputtaminen vaan pilaa sen ominaisuuden, jos siitä vaikka olisikin ollut plussaa.
Jos joku jäi arvailemaan kaupunkia, se oli Praha :) Ja Prahan parhaat pizzat saa Da Antoniosta lähellä Tanssivaa Taloa ;)
Kukaan ei varmaan jäänyt arvailemaan, tuliko toisia treffejä :D Jäi sentäs hauska tarina ja tinderiinkin uskalsin vielä kahdesti uudestaan, tylsillä tuloksilla.
(Loppu. Huh, tuli melkein kiire, kun kello lähestyy 23!)
Nyt oli legendaarista settiä! :D en edes tiedä mikä oli mun lempparikohta, ehkä mukamas häpeillen vilautettu 2v takainen nolo sixpack-kuva! Tai dödömainos-nosto :D.
Praha tunnistettu jo turistisillasta! :D
Vierailija kirjoitti:
Praha tunnistettu jo turistisillasta! :D
Pandemian yksi parhaista puolista on ollut tuon sillan tungoksen häviäminen. Juuri kävelin sen yli kuutamossa kotiin ja vain muutamia ihmisiä liikkeellä :). T. Eri
Mies puhui vain työstään ja omaisuudestaan. Antoi tinderissä maanläheisen ja minimalistisen kuvan itsestään.
Sovimme treffit ABC:lle. Mies oli hermostuneen oloinen, puhui ryöpsähdyksinä puuta heinää ja sekoitti kaakaotaan niin että läikkyi pitkin pöytää. Lopulta mies halusi meidän lähtevän kävelylle. ABC:n takana on valaisematon metsätie jonka varrella mielisairaala, ei todellakaan huvittanut lähteä sinne kompuroimaan! Mieleen tuli jopa että mies on sieltä sairaalasta livahtanut treffeille! Niin kummaa oli käytös. Kehitin migreenin ja lähdin ajamaan kotiin, mies jäi tuijottamaan perään.