Lue keskustelun säännöt.
Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse
Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.
Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.
Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.
Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.
Kommentit (4199)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä se valitettavan usein on heti se mielikuva, että työtön on laiska, mielenterveysongelmainen tai alkoholisti.
Ei se mielikuva kuitenkaan ole ihan tyhjästä syntynyt, vaan valitettavan paljon on niitä, joita ei kiinnosta itsensä elättäminen ja he tuovat sen äänekkäästi esille. Olen paiskinut leipäni eteen huonosti palkattuja paskaduuneiksi sanottuja töitä ja samaan aikaan iso kuoro huutaa vieressä, että ei mene paskalla palkalla paskaduuniin, kun sossusta saa enemmän. Omalla kohdalla nuo paskaduunit ovat aiheuttaneet sen, että olen vähitellen kivunnut työurallani eteenpäin ja nyt palkka on muuta kuin paska. Olisinko tässä asemassa ilman paskaduunia? Tuskin.
Olin muuten työtön, kun menin paskasti palkattuun paskaduuniin, että työttömyydestä on kyllä omakohtainen kokemus. En nauttinut pätkääkään.
Olen kyllä eri mieltä. Itse en tunne ketään, joka työttömänä olisi halunnut varta vasten olla tai ei olisi yrittänyt työllistyä. Itse asiassa en ole ikinä jutellut ihmisen kanssa, joka olisi sanonut, että mielummin elää tuilla tms.
Kyllä sellaisia ihmisiä, jotka käyttävät systeemiä hyväkseen, on paljon. Kierros esimerkiksi itäiseen Helsinkiin avartaa maailmankatsomusta. Siellä et niseen taustaan katsomatta on hyvin paljon ihmisiä, jotka mieluummin nostavat tukia, kuin menevät töihin. Mielestäni tämä on täysin ymmärrettävää ja kuvaa ihmisluontoa hyvin. Jos ei ole käynyt koulua, saa usein huonosti palkattua työtä, jolla saa juuri ja juuri maksettua pakolliset kulunsa. Aina ei saa edes niin paljoa palkkaa, vaan joutuu turvautumaan mm asumistukeen. Työn tekeminen itsessään tällöin ei ole houkuttelevaa.
Jäin itse työttömäksi muutaman vuoden työrupeaman jälkeen 90-luvun lamassa. Ansiosidonnainen oli siihen aikaan lähes yhtä suuri, kuin palkka oli ollut. Muistan ihmetelleeni miten oli mahdollista, että tekemättä mitään, saan lähes yhtä paljon rahaa, kuin sillon, kun tein raskasta huonosti palkattua työtä. Se tuntui lottovoitolta, eikä mikään olisi saanut minua vapaaehtoisesti työhön. Ainoastaan uhka tämän tuen päättymisestä olisi voinut olla sellainen asia, tai se olisi ollut eikä vain "voinut olla." Ansiosidonnaista jatkettiin aina uudestaan kahdella vuodella, jos siinä välissä teki tai oli tekevinään töitä puoli vuotta. Näinhän monet tekivät ja yhä tekevät.
Tiedostan täysin sen, että yhteiskunta on mahdollistanut kevyemmän otteeni elämään ja vieraat ihmiset maksavat, jotta minä pysyn elossa. En ole kuitenkaan ikinä tästä itseäni syyllistänyt. Systeemiä olen kyllä pitänyt täysin epäonnistuneena.
Meitä on todella paljon tässä yhteiskunnassa.
Toivon, että te, jotka tässä ketjussa kirjoititte haluavanne työllistyä - työllistyisitte, ja jos ette työllisty toivon, että löydätte muualta elämäänne sisältöä, eikä työ teidän ajatusmaailmassanne määrittelisi sitä millaisia olette ihmisinä. Sinä, joka kirjoitit ajattelevasi it se mur haa. Unohda moinen ajatus. Ei työ ole sen arvoista, ei mikään ole. Sinä ole tärkeä ihminen juuri sellaisena, kuin olet.
Minä olen se kirjoittaja (Nro 43), joka harkitsee it se mur haa. Ilman työtä oleminen ei sinänsä olisi ongelma, mutta se, että olen työtön, rahaton, asunnoton, perheetön, yksinäinen ja viime aikoina liikuntakyvytönkin, alkaa käydä ylivoimaiseksi. Sain äskettäin aikaan pitkän ja mielenkiintoisen ketjun aiheesta "tyhjät lohdutukset, etunenässä se, että jokainen on arvokas ihminen", ja päivä päivältä tiedän paremmin sen, että en ole tärkeä enkä arvokas millään mittapuulla. Edes teoriassa.
Yritin löytää mainitsemasi ketjun, siinä onnistumatta.
Olen itse joutunut olemaan tämän aiheen kanssa tekemisissä koko elämäni. Olen tuntenut heitä, joita ei enää tässä elämässä ja maailmassa ole ja heitä, jotka yrittivät samaa koko elämänsä ajan. Olen myös itse paininut saman asian kanssa. Sen, että olen tässä nyt, ei pitäisi olla mahdollista. Kukaan ei ikinä minulle sanonut, että olisin ollut arvokas, tätä lohdutuksen tai myötä elämisen sanaa en kuullut. En tosin usko, että sillä olisi ollut minulle merkitystä, vaikka olisin sen kuullutkin. En tuonut omia asioitani esille, koska muilla ihmisillä oli omat ongelmansa ja toisaalta siksi, koska aihe oli henkilökohtainen. Esille tuomasi asiat ovat myös minulle omassa henkilökohtaisessa elämässäni tuttuja. Jokainen niistä.
Jonkun tunnetun filosofin näkemyksen mukaan tietoisuus siitä, että täältä pääse pois omaehtoisesti, on vähentänyt jo itsessään tämän asian toteuttamista. Se tuo rauhan omalla tavallaan.
Asuntoasioissa auttavat kuntien aikuis-sosiaalityöntekijät. Kun tulot ovat pienet, siinä ei voi muuta tehdä, kuin sopeuttaa menonsa niihin. Siinä ei ole vaihtoehtoja. Puhut perheettömyydestä ja yksinäisyydestä. Nämä ovat myös tuttuja asioita. Se ei sinua lohduta - tiedän sen. Mietin sitä, että haluatko muutosta näihin asioihin. Haluaisitko esimerkiksi ystäviä. Tiedän, että aikuisena ja myöhemmällä iällä niiden hankkiminen ei ole samanlaista, kuin lapsena. Puhuit liikuntakyvyttömyydestä. Tämä kuulostaa sellaiselta asialta, että lääkärissä saattaisi joitain avaimia löytyä. Ehkä työkyvyttömyyseläke. Tulosi saattaisivat silloin nousta. Jotta eläkkeelle voisi päästä, tulisi siihen pyrkiä.
Viestini tarkoitus oli kertoa sinulle, että et ole ajatuksinesi yksin. Sen oli tarkoitus olla myös kädenojennus lähimmäiseltä toiselle. Sitä en tiedä, miten olisin voinut tai voisin konkreettisesti auttaa.
Asuntoasioissa minua onkin autettu, ja nyt olen kriisimajoituksessa asuntolassa. Tämä ei ole ihmisen elämää, vaikka onkin katto pään päällä. Liikuntakyvyttömyyteni johtuu onnettomuudesta ja lienee onneksi vain väliaikaista. Työkyvyttömyyseläkkeelle en missään tapauksessa pääsisi enkä haluaisi. Eläkkeeni tulee joka tapauksessa olemaan köyhyysrajan alapuolella. Ei ole leppoisia eläkepäiviä odotettavissa.
Tuttavat ovat häipyneet sitä mukaa, kun asiat ovat huonontuneet. Lopetin yhteydenpidon viimeiseen sen vuoksi, että hän vaikutti puhelu puhelulta alentuvammalta, tuntui suorastaan nauttivan minun "rohkaisemisestani" ja piti jälkiviisauksiaan rakentavina mielipiteinä. Kavereita en enää halua, koska en halua kuunnella ihmisten työjuttuja, lomajuttuja, perhejuttuja, lemmikkijuttuja, juhannusjuttuja, muuttojuttuja, remonttijuttuja ja grillaamisjuttuja ja koska minulla itselläni ei ole mitään kerrottavaa. Yksinäisyyteen kuitenkin tottuu paljon paremmin kuin siihen, ettei ole kotia eikä tuloja. Yksinäisyyttä on helppo itkeskellä kotisohvalta käsin höyryävänmaukasta kotiruokaa nyyhkytysten välissä maistellen. Tämän tajuaa vasta sitten, kun lukot on vaihdettu.
Tässä mainitsemani ketju ihmisen arvosta: https://www.vauva.fi/keskustelu/3943319/jokainen-ihminen-arvokas-kuinka…
Sinä. Sinulle minä haluaisin sitä kuuluisaa jouluapua toimittaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monella tuntuu olevan vaikeuksia tajuta, että niin kuin työssäkäyvätkin ovat todella sekalaista seurakuntaa. Laiskoja ja ahkeria sekä jotain siltä väliltä mahtuu molempiin porukoihin.
Aika moni unohtaa senkin, että työttömyys on useimmille tilapäinen olotila. Melko moni ei-työtön-juuri-nyt on ollut jossain elämänsä vaiheessa työttömänä, mutta saanut sitten töitä ja ihan toistaiseksi voimassa olevia. Yrityksiäkin on työttömät perustaneet; osa niistä menestyy, osa ei. Tämän tajuaminen tuntuu olevan joillekin yllättävän vaikeaa, sen sijaan ajatellaan että työtön ei ole koskaan tehnyt muuta kuin ollut työtön ja tulee aina olemaan. Joskus miettinyt, että mitähän tuon ajatusmaailman omaavat ihmiset tekevät työkseen, ja ovatko he töissään yhtä mustavalkoisia ja huvittavia.
Lähinnä täällä halutaan esittää että työtön ei muka koskaan ole työtön omasta tahdostaan, tai omien tekojensa summana, juuri siksi että toiset työttömät ovat aktiivisia. Se on tämän kolikon toinen puoli, joten siksi on olennaista kysyä miksi laiskaa työtöntä ei saisi sanoa laiskaksi. Miksi laiskakin työttön tulisi esittää muka kaikkea osaavana aktiivisena työnhakjijana. Ihan yhtä mustavalkoista on esittää asia myös noinpäin että kun joku työtön joskus perustaa firman että se pätisi kaikkiin työttömiin.
T Työtön itsekkin.
No miksi laiskaa työssä olevaa ei saisi sanoa laiskaksi, joka vuoroin saikuttaa ja vuoroin ilmestyy työpaikalle juomaan kahvia? Jos tekeekin jotain niin muut saavat paikata tekemisiä.
Ajatellaan, että työssä oleva on paikkansa jollain paremmuudella tai ahkeruudella ansainnut, vaikka syitä voi olla monia eikä ihmisiä voida irtisanoa helposti millään perusteella. Työnantajien pelko palkata "huono" työntekijä vaivoikseen, ei tietenkään selity työttömien huonoudella, vaan niiden huonojen, työssä olevien, työntekijöiden huonoudella. Niiden, jotka siis ovat tälläkin hetkellä töissä, ei työttöminä, ja joista ei päästä eroon.
Tällähän ei mitään väliä, jos ymmärretään, miten naurettavaa on niputtaa mitään ryhmiä yhdeksi ja samaksi joukoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä se valitettavan usein on heti se mielikuva, että työtön on laiska, mielenterveysongelmainen tai alkoholisti.
Ei se mielikuva kuitenkaan ole ihan tyhjästä syntynyt, vaan valitettavan paljon on niitä, joita ei kiinnosta itsensä elättäminen ja he tuovat sen äänekkäästi esille. Olen paiskinut leipäni eteen huonosti palkattuja paskaduuneiksi sanottuja töitä ja samaan aikaan iso kuoro huutaa vieressä, että ei mene paskalla palkalla paskaduuniin, kun sossusta saa enemmän. Omalla kohdalla nuo paskaduunit ovat aiheuttaneet sen, että olen vähitellen kivunnut työurallani eteenpäin ja nyt palkka on muuta kuin paska. Olisinko tässä asemassa ilman paskaduunia? Tuskin.
Olin muuten työtön, kun menin paskasti palkattuun paskaduuniin, että työttömyydestä on kyllä omakohtainen kokemus. En nauttinut pätkääkään.
Olen kyllä eri mieltä. Itse en tunne ketään, joka työttömänä olisi halunnut varta vasten olla tai ei olisi yrittänyt työllistyä. Itse asiassa en ole ikinä jutellut ihmisen kanssa, joka olisi sanonut, että mielummin elää tuilla tms.
Kyllä sellaisia ihmisiä, jotka käyttävät systeemiä hyväkseen, on paljon. Kierros esimerkiksi itäiseen Helsinkiin avartaa maailmankatsomusta. Siellä et niseen taustaan katsomatta on hyvin paljon ihmisiä, jotka mieluummin nostavat tukia, kuin menevät töihin. Mielestäni tämä on täysin ymmärrettävää ja kuvaa ihmisluontoa hyvin. Jos ei ole käynyt koulua, saa usein huonosti palkattua työtä, jolla saa juuri ja juuri maksettua pakolliset kulunsa. Aina ei saa edes niin paljoa palkkaa, vaan joutuu turvautumaan mm asumistukeen. Työn tekeminen itsessään tällöin ei ole houkuttelevaa.
Jäin itse työttömäksi muutaman vuoden työrupeaman jälkeen 90-luvun lamassa. Ansiosidonnainen oli siihen aikaan lähes yhtä suuri, kuin palkka oli ollut. Muistan ihmetelleeni miten oli mahdollista, että tekemättä mitään, saan lähes yhtä paljon rahaa, kuin sillon, kun tein raskasta huonosti palkattua työtä. Se tuntui lottovoitolta, eikä mikään olisi saanut minua vapaaehtoisesti työhön. Ainoastaan uhka tämän tuen päättymisestä olisi voinut olla sellainen asia, tai se olisi ollut eikä vain "voinut olla." Ansiosidonnaista jatkettiin aina uudestaan kahdella vuodella, jos siinä välissä teki tai oli tekevinään töitä puoli vuotta. Näinhän monet tekivät ja yhä tekevät.
Tiedostan täysin sen, että yhteiskunta on mahdollistanut kevyemmän otteeni elämään ja vieraat ihmiset maksavat, jotta minä pysyn elossa. En ole kuitenkaan ikinä tästä itseäni syyllistänyt. Systeemiä olen kyllä pitänyt täysin epäonnistuneena.
Meitä on todella paljon tässä yhteiskunnassa.
Toivon, että te, jotka tässä ketjussa kirjoititte haluavanne työllistyä - työllistyisitte, ja jos ette työllisty toivon, että löydätte muualta elämäänne sisältöä, eikä työ teidän ajatusmaailmassanne määrittelisi sitä millaisia olette ihmisinä. Sinä, joka kirjoitit ajattelevasi it se mur haa. Unohda moinen ajatus. Ei työ ole sen arvoista, ei mikään ole. Sinä ole tärkeä ihminen juuri sellaisena, kuin olet.
Minä olen se kirjoittaja (Nro 43), joka harkitsee it se mur haa. Ilman työtä oleminen ei sinänsä olisi ongelma, mutta se, että olen työtön, rahaton, asunnoton, perheetön, yksinäinen ja viime aikoina liikuntakyvytönkin, alkaa käydä ylivoimaiseksi. Sain äskettäin aikaan pitkän ja mielenkiintoisen ketjun aiheesta "tyhjät lohdutukset, etunenässä se, että jokainen on arvokas ihminen", ja päivä päivältä tiedän paremmin sen, että en ole tärkeä enkä arvokas millään mittapuulla. Edes teoriassa.
Yritin löytää mainitsemasi ketjun, siinä onnistumatta.
Olen itse joutunut olemaan tämän aiheen kanssa tekemisissä koko elämäni. Olen tuntenut heitä, joita ei enää tässä elämässä ja maailmassa ole ja heitä, jotka yrittivät samaa koko elämänsä ajan. Olen myös itse paininut saman asian kanssa. Sen, että olen tässä nyt, ei pitäisi olla mahdollista. Kukaan ei ikinä minulle sanonut, että olisin ollut arvokas, tätä lohdutuksen tai myötä elämisen sanaa en kuullut. En tosin usko, että sillä olisi ollut minulle merkitystä, vaikka olisin sen kuullutkin. En tuonut omia asioitani esille, koska muilla ihmisillä oli omat ongelmansa ja toisaalta siksi, koska aihe oli henkilökohtainen. Esille tuomasi asiat ovat myös minulle omassa henkilökohtaisessa elämässäni tuttuja. Jokainen niistä.
Jonkun tunnetun filosofin näkemyksen mukaan tietoisuus siitä, että täältä pääse pois omaehtoisesti, on vähentänyt jo itsessään tämän asian toteuttamista. Se tuo rauhan omalla tavallaan.
Asuntoasioissa auttavat kuntien aikuis-sosiaalityöntekijät. Kun tulot ovat pienet, siinä ei voi muuta tehdä, kuin sopeuttaa menonsa niihin. Siinä ei ole vaihtoehtoja. Puhut perheettömyydestä ja yksinäisyydestä. Nämä ovat myös tuttuja asioita. Se ei sinua lohduta - tiedän sen. Mietin sitä, että haluatko muutosta näihin asioihin. Haluaisitko esimerkiksi ystäviä. Tiedän, että aikuisena ja myöhemmällä iällä niiden hankkiminen ei ole samanlaista, kuin lapsena. Puhuit liikuntakyvyttömyydestä. Tämä kuulostaa sellaiselta asialta, että lääkärissä saattaisi joitain avaimia löytyä. Ehkä työkyvyttömyyseläke. Tulosi saattaisivat silloin nousta. Jotta eläkkeelle voisi päästä, tulisi siihen pyrkiä.
Viestini tarkoitus oli kertoa sinulle, että et ole ajatuksinesi yksin. Sen oli tarkoitus olla myös kädenojennus lähimmäiseltä toiselle. Sitä en tiedä, miten olisin voinut tai voisin konkreettisesti auttaa.
Asuntoasioissa minua onkin autettu, ja nyt olen kriisimajoituksessa asuntolassa. Tämä ei ole ihmisen elämää, vaikka onkin katto pään päällä. Liikuntakyvyttömyyteni johtuu onnettomuudesta ja lienee onneksi vain väliaikaista. Työkyvyttömyyseläkkeelle en missään tapauksessa pääsisi enkä haluaisi. Eläkkeeni tulee joka tapauksessa olemaan köyhyysrajan alapuolella. Ei ole leppoisia eläkepäiviä odotettavissa.
Tuttavat ovat häipyneet sitä mukaa, kun asiat ovat huonontuneet. Lopetin yhteydenpidon viimeiseen sen vuoksi, että hän vaikutti puhelu puhelulta alentuvammalta, tuntui suorastaan nauttivan minun "rohkaisemisestani" ja piti jälkiviisauksiaan rakentavina mielipiteinä. Kavereita en enää halua, koska en halua kuunnella ihmisten työjuttuja, lomajuttuja, perhejuttuja, lemmikkijuttuja, juhannusjuttuja, muuttojuttuja, remonttijuttuja ja grillaamisjuttuja ja koska minulla itselläni ei ole mitään kerrottavaa. Yksinäisyyteen kuitenkin tottuu paljon paremmin kuin siihen, ettei ole kotia eikä tuloja. Yksinäisyyttä on helppo itkeskellä kotisohvalta käsin höyryävänmaukasta kotiruokaa nyyhkytysten välissä maistellen. Tämän tajuaa vasta sitten, kun lukot on vaihdettu.
Tässä mainitsemani ketju ihmisen arvosta: https://www.vauva.fi/keskustelu/3943319/jokainen-ihminen-arvokas-kuinka…
Sinä. Sinulle minä haluaisin sitä kuuluisaa jouluapua toimittaa <3 ja monelle muullekin tässä ketjussa, vaikka opiskelija vasta olenkin.
Kiitos ajatuksesta.
Laitoin kakkaa CV:hen ... ei irronnut työpaikkaa , ei
Vaikuttaa siltä että yhä enemmän yhä useampiin tehtäviin rekryprosessi alkaa olemaan samanlainen miten ennen palkattiin johtajia? Kunnon asiantuntija duunit joissa maksetaan kohtuullista palkkaa, on laaja työterveys, sairaan lapsen hoitopalvelu jne ... vaatii työntekijältä jatkossa yhä enemmän 24/7 tavoitettavuutta, ilta palavereja, s-postin lukemista/lähettämistä iltaisin/öisin, lomilta töitä tarpeen vaatiessa jne ... Se on aika rankkaa pidemmän päälle suurimalle osalle ihmisistä ja palkkiona on useimmmiten irtisanominen viimeistään kun täyttää 45.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vau, kun tässä ketjussa ehdottaa jotain ihan oikeita ideoita niin tulee alapeukkuja. Mielenkiintoista myös nähdä, miten työllistyminen omalle alalle on mielestänne tuurista kiinni. Kirjoitin omasta kokemuksesta aiemmin ja voin kuulkaa kertoa ihan rehellisesti, että olen paiskinut ihan hitokseen töitä. Olen tehnyt harjoittelijana huonolla palkalla yhden esimiehen verran hommia ja paiskinut töitteni ohessa gradua menemään. En oleta teidän alapeukuttajien tavoin, että maailma on mulle mitään auki ja että ura urkenee sillä, kun vaan saan maisterin tehtyä. Olen ansainnut jokaisen esihenkilöni kehut ja luonut sillä hyvää mainetta ja kokemusta itselleni. Tiedän maistereita, jotka ovat kieltäytyneet samoista töistä, kuin minä. He eivät ole ajatelleet pidemmälle kuin että tuossa aloituspaikassa palkka on liian huono. Jne.
Onko se jotenkin yhtään reilumpaa teistä haukkua meitä työssäolevia siitä, että ollaan työllistytty tuurilla, kuin haukkua teitä työttömiä laiskuudesta? Totuudet tuskin ovat noin mustavalkoisia mutta joo, pahoittelut siitä että edes vaivauduin tähän keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Tässä huomaa kuinka työttömyyttä ei voi ymmärtää vaikka olisi työtön. Toisille työttömyys tarkoittaa ihan muuta kuin toisille. Toinen työtön ei voi ymmärtää miten joku ei tee elämällään mitään järkevää vaikka aikaa olisi. Toinen työtön ei voi ymmärtää miksi mitään pitäisi tehdä itsensäkkään takia.
Mikä tämä järkevä on ja kuka sen määrittelee ja ennen kaikkea, onko se sama kaikille ja eri ikäisille työttömille eri taustoilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enihmetteleenää kirjoitti:
Vau, kun tässä ketjussa ehdottaa jotain ihan oikeita ideoita niin tulee alapeukkuja. Mielenkiintoista myös nähdä, miten työllistyminen omalle alalle on mielestänne tuurista kiinni. Kirjoitin omasta kokemuksesta aiemmin ja voin kuulkaa kertoa ihan rehellisesti, että olen paiskinut ihan hitokseen töitä. Olen tehnyt harjoittelijana huonolla palkalla yhden esimiehen verran hommia ja paiskinut töitteni ohessa gradua menemään. En oleta teidän alapeukuttajien tavoin, että maailma on mulle mitään auki ja että ura urkenee sillä, kun vaan saan maisterin tehtyä. Olen ansainnut jokaisen esihenkilöni kehut ja luonut sillä hyvää mainetta ja kokemusta itselleni. Tiedän maistereita, jotka ovat kieltäytyneet samoista töistä, kuin minä. He eivät ole ajatelleet pidemmälle kuin että tuossa aloituspaikassa palkka on liian huono. Jne.
Onko se jotenkin yhtään reilumpaa teistä haukkua meitä työssäolevia siitä, että ollaan työllistytty tuurilla, kuin haukkua teitä työttömiä laiskuudesta? Totuudet tuskin ovat noin mustavalkoisia mutta joo, pahoittelut siitä että edes vaivauduin tähän keskusteluun.
Yksi alapeukku tuli toiselta töissä käyvältä. Eivätköhän ihmiset ihan itsekin ilman sinun neuvojasi yritä tehdä kaikenlaista parantaakseen tilannettaan siinä määrin, kun siihen on mahdollisuuksia.
enihmetteleenää kirjoitti:
Vau, kun tässä ketjussa ehdottaa jotain ihan oikeita ideoita niin tulee alapeukkuja. Mielenkiintoista myös nähdä, miten työllistyminen omalle alalle on mielestänne tuurista kiinni. Kirjoitin omasta kokemuksesta aiemmin ja voin kuulkaa kertoa ihan rehellisesti, että olen paiskinut ihan hitokseen töitä. Olen tehnyt harjoittelijana huonolla palkalla yhden esimiehen verran hommia ja paiskinut töitteni ohessa gradua menemään. En oleta teidän alapeukuttajien tavoin, että maailma on mulle mitään auki ja että ura urkenee sillä, kun vaan saan maisterin tehtyä. Olen ansainnut jokaisen esihenkilöni kehut ja luonut sillä hyvää mainetta ja kokemusta itselleni. Tiedän maistereita, jotka ovat kieltäytyneet samoista töistä, kuin minä. He eivät ole ajatelleet pidemmälle kuin että tuossa aloituspaikassa palkka on liian huono. Jne.
Onko se jotenkin yhtään reilumpaa teistä haukkua meitä työssäolevia siitä, että ollaan työllistytty tuurilla, kuin haukkua teitä työttömiä laiskuudesta? Totuudet tuskin ovat noin mustavalkoisia mutta joo, pahoittelut siitä että edes vaivauduin tähän keskusteluun.
Hyvä kun huomasit virheesi ja moido
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Takana 31 vuotta työtä ja 16 vuotta opiskelua ja vuoden armeija. Alkas tuntua nyt työttömyyskin juhlalta, kun vain voisi luottaa sen jäävän vuoteen tai kahteen. Pakko kai yrittää jaksaa vielä reilut kymmenen vuotta, ettei menetä eläkettään ja joudu lopullisesti syrjään. Ja tämä on asiantuntijatyötä, josta on vaikea päästä eroon viilonloppuisinkaan.
enihmetteleenää kirjoitti:
Vau, kun tässä ketjussa ehdottaa jotain ihan oikeita ideoita niin tulee alapeukkuja. Mielenkiintoista myös nähdä, miten työllistyminen omalle alalle on mielestänne tuurista kiinni. Kirjoitin omasta kokemuksesta aiemmin ja voin kuulkaa kertoa ihan rehellisesti, että olen paiskinut ihan hitokseen töitä. Olen tehnyt harjoittelijana huonolla palkalla yhden esimiehen verran hommia ja paiskinut töitteni ohessa gradua menemään. En oleta teidän alapeukuttajien tavoin, että maailma on mulle mitään auki ja että ura urkenee sillä, kun vaan saan maisterin tehtyä. Olen ansainnut jokaisen esihenkilöni kehut ja luonut sillä hyvää mainetta ja kokemusta itselleni. Tiedän maistereita, jotka ovat kieltäytyneet samoista töistä, kuin minä. He eivät ole ajatelleet pidemmälle kuin että tuossa aloituspaikassa palkka on liian huono. Jne.
Onko se jotenkin yhtään reilumpaa teistä haukkua meitä työssäolevia siitä, että ollaan työllistytty tuurilla, kuin haukkua teitä työttömiä laiskuudesta? Totuudet tuskin ovat noin mustavalkoisia mutta joo, pahoittelut siitä että edes vaivauduin tähän keskusteluun.
Tottakai olet kaiken itse ansainnut, kovalla työllä toki. Olet jo harjoittelussa ollut pätevämpi ja ahkerampi kuin esimies - tämän vuoksi olet saanut loistavat arviot. Kaikki tuosta voi olla totta. Minä tiedän erittäin fiksuja ja ahkeria tyyppejä, jotka ovat kouluttautuneet, tekevät työnsä hyvin, tekevät niitä töitä joista moni kieltäytyy jne. Itse palkaisin heidät em. ominaisuuksien vuoksi. Mutta he eivät ole töissä. Koska kouluttautumisen jälkeen matalapalkka-aloille heitä ei palkata (vaikka kokemustakin näistä on kiitettävästi ja kiitetysti arvioituna), omalle alalle ei pääse harjoitteluun. Ja sitä kautta ei saa työkokemusta, ei pääse edes haastatteluun, jossa voisi vakuuttaa. Voit olla fiksu, ahkera ja todella hyvä; niin on myös moni joka ei töitä saa, varsinkaan nykytilanteessa. Eivät he edes ole niin yksinkertaisia ihmisiä todellakaan, etteivät lainalaisuuksia ymmärtäisi tai jäisivät lillumaan johonkin uskomuksiin. Niinkuin sinäkään et varmasti eri tilanteessa olisi. Huomaa "erilainen tilanne". Samoilla spekseillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin työtön puolisenvuotta 2005 insinööri opiskelujen jälkeen mutta se jätti jälkensä. Hain siis töitä jo 2003 mutta lukuisista hakemuksista huolimatta vastauksia ei tullut ja aloin menettää toivoani. Sukulaiset jaksoivat muistuttaa miten tärkeää on päästä heti opiskelun jälkeen töihin kiinni tai koulupapereilla voi heittää vesilintua. Etsin samalla aktiivisesti myös rakkautta mutta sillä rintamalla tuli lunta tupaan ja ainoat vastakkaisen sukupuolen kommentit olivat jotain ilkeää.
Pian olin työtön jonka ainoa kosketus naisiin oli parturin hellä kosketus päänahkaan. Tai tarkemmin ajatelleen ihmisiin ylipäätään kaupan kassaa lukuun ottamatta. Kamala tunne kun olisi energiaa ja työhaluja mutta ei pääse tekemään mitään tuottavaa. Lopulta löysin mol.fi sivuilta vuorotteluvapaa sijaisuuden joka liittyi alaani ja valehtelin hakemuksessa osaamistasoani reippaasti ylöspäin. Pääsin töihin ja sillä tiellä on oltu kohta 15-vuotta.
Mutta vieläkin näiden vuosien jälkeen muistan työttömyyden epätoivon ja kauhut. Siksi olen ostellut metsiä jotta saan toimeentuloa mahdollisten potkujen varalle. Mitään erityisosaamista minulla ei ole mitä voisin hyödyntää muualla kuin nykyisessä työssäni.
Olen siis kokenut työttömyyden ja tiedän tunteen vieläkin =/
Vierailija kirjoitti:
enihmetteleenää kirjoitti:
Vau, kun tässä ketjussa ehdottaa jotain ihan oikeita ideoita niin tulee alapeukkuja. Mielenkiintoista myös nähdä, miten työllistyminen omalle alalle on mielestänne tuurista kiinni. Kirjoitin omasta kokemuksesta aiemmin ja voin kuulkaa kertoa ihan rehellisesti, että olen paiskinut ihan hitokseen töitä. Olen tehnyt harjoittelijana huonolla palkalla yhden esimiehen verran hommia ja paiskinut töitteni ohessa gradua menemään. En oleta teidän alapeukuttajien tavoin, että maailma on mulle mitään auki ja että ura urkenee sillä, kun vaan saan maisterin tehtyä. Olen ansainnut jokaisen esihenkilöni kehut ja luonut sillä hyvää mainetta ja kokemusta itselleni. Tiedän maistereita, jotka ovat kieltäytyneet samoista töistä, kuin minä. He eivät ole ajatelleet pidemmälle kuin että tuossa aloituspaikassa palkka on liian huono. Jne.
Onko se jotenkin yhtään reilumpaa teistä haukkua meitä työssäolevia siitä, että ollaan työllistytty tuurilla, kuin haukkua teitä työttömiä laiskuudesta? Totuudet tuskin ovat noin mustavalkoisia mutta joo, pahoittelut siitä että edes vaivauduin tähän keskusteluun.
Tottakai olet kaiken itse ansainnut, kovalla työllä toki. Olet jo harjoittelussa ollut pätevämpi ja ahkerampi kuin esimies - tämän vuoksi olet saanut loistavat arviot. Kaikki tuosta voi olla totta. Minä tiedän erittäin fiksuja ja ahkeria tyyppejä, jotka ovat kouluttautuneet, tekevät työnsä hyvin, tekevät niitä töitä joista moni kieltäytyy jne. Itse palkaisin heidät em. ominaisuuksien vuoksi. Mutta he eivät ole töissä. Koska kouluttautumisen jälkeen matalapalkka-aloille heitä ei palkata (vaikka kokemustakin näistä on kiitettävästi ja kiitetysti arvioituna), omalle alalle ei pääse harjoitteluun. Ja sitä kautta ei saa työkokemusta, ei pääse edes haastatteluun, jossa voisi vakuuttaa. Voit olla fiksu, ahkera ja todella hyvä; niin on myös moni joka ei töitä saa, varsinkaan nykytilanteessa. Eivät he edes ole niin yksinkertaisia ihmisiä todellakaan, etteivät lainalaisuuksia ymmärtäisi tai jäisivät lillumaan johonkin uskomuksiin. Niinkuin sinäkään et varmasti eri tilanteessa olisi. Huomaa "erilainen tilanne". Samoilla spekseillä.
Vielä lisään, että tilanteeni on sama kuin sinulla. Ymmärrän kuitenkin, että tuuria on ollut siinä, että olen saanut tehdä paljon töitä ja osoittaa sopivuuteni ja ahkeruuteni. Ylpeyttä kovasta työstä ei vie pois muiden sanomiset, kuten ei sitä lisääkään muiden ylenkatsominen. Onko itselläsi huono itsetunto vai pientä liioittelua todistaaksesi itsellesi jotain? Itseäsi vartenhan sinä pärjäät (toivottavasti).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Takana 31 vuotta työtä ja 16 vuotta opiskelua ja vuoden armeija. Alkas tuntua nyt työttömyyskin juhlalta, kun vain voisi luottaa sen jäävän vuoteen tai kahteen. Pakko kai yrittää jaksaa vielä reilut kymmenen vuotta, ettei menetä eläkettään ja joudu lopullisesti syrjään. Ja tämä on asiantuntijatyötä, josta on vaikea päästä eroon viilonloppuisinkaan.
Juhlilla on hintansa. Kaikki vain eivät voi itse päättää, järjestävätkö niitä, maksu lankeaa silti.
enihmetteleenää kirjoitti:
Vau, kun tässä ketjussa ehdottaa jotain ihan oikeita ideoita niin tulee alapeukkuja. Mielenkiintoista myös nähdä, miten työllistyminen omalle alalle on mielestänne tuurista kiinni. Kirjoitin omasta kokemuksesta aiemmin ja voin kuulkaa kertoa ihan rehellisesti, että olen paiskinut ihan hitokseen töitä. Olen tehnyt harjoittelijana huonolla palkalla yhden esimiehen verran hommia ja paiskinut töitteni ohessa gradua menemään. En oleta teidän alapeukuttajien tavoin, että maailma on mulle mitään auki ja että ura urkenee sillä, kun vaan saan maisterin tehtyä. Olen ansainnut jokaisen esihenkilöni kehut ja luonut sillä hyvää mainetta ja kokemusta itselleni. Tiedän maistereita, jotka ovat kieltäytyneet samoista töistä, kuin minä. He eivät ole ajatelleet pidemmälle kuin että tuossa aloituspaikassa palkka on liian huono. Jne.
Onko se jotenkin yhtään reilumpaa teistä haukkua meitä työssäolevia siitä, että ollaan työllistytty tuurilla, kuin haukkua teitä työttömiä laiskuudesta? Totuudet tuskin ovat noin mustavalkoisia mutta joo, pahoittelut siitä että edes vaivauduin tähän keskusteluun.
No kyllä omalla kohdalla sattui monta tuurin palasta kohdalleen. Ensin olin varalla 42 hakijasta, mutta alkuperäinen valittu peruikin ja minä sain paikan, määräaikaisen. Määräaikaisen ollessalopussa pistin avoimia hakemuksia nettipalveluihin ja yllättäen sain vastauksen sellaiseen. Mä en tehnyt yhtäkään hakemusta siinä vaiheessa, kun sain nykyisen työpaikan. Ei tarvinnut pistää itse tikkua ristiin. Kyllä se oli ihan tuuria!
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä että yhä enemmän yhä useampiin tehtäviin rekryprosessi alkaa olemaan samanlainen miten ennen palkattiin johtajia? Kunnon asiantuntija duunit joissa maksetaan kohtuullista palkkaa, on laaja työterveys, sairaan lapsen hoitopalvelu jne ... vaatii työntekijältä jatkossa yhä enemmän 24/7 tavoitettavuutta, ilta palavereja, s-postin lukemista/lähettämistä iltaisin/öisin, lomilta töitä tarpeen vaatiessa jne ... Se on aika rankkaa pidemmän päälle suurimalle osalle ihmisistä ja palkkiona on useimmmiten irtisanominen viimeistään kun täyttää 45.
Olen hakenut assaritason töitä ja vaikka kyseessä on ollut lyhyt määräaikaisuus tai osa-aikatyö, on haastatteluja silti ollut useampia. Neljän kuukauden vuorotteluvapaasijaisuuteen oli kaksi lyhyttä taustoja, motivaatiota sekä kielitaitoa kartoittavaa konsernitason puhelinhaastattelua englanniksi, minkä jälkeen edettiin face-to-face haastatteluun esimiehen kanssa. Nykyinen työni on määräaikainen osa-aikatyö ja samoin puhelimessa kysyttiin taustoja, minkä jälkeen oli haastattelu HR:n kanssa, sitten tehtävänanto ja viimeisessä vaiheessa vielä haastattelu esimiehen, tiimitoverin sekä toimarin kanssa. En sentään ole ollut yhdessäkään psykologisessa testissä, mutta ystäväni joutui sellaiseen hakiessaan assarihommiin valtiolle.
Vierailija kirjoitti:
Työtön ystäväni selittelee tilaansa ja esittää kuinka reppanalla menee hyvin elämässä kun ei tarvitse tehdä töitä. Muiden silmissä se ei näytä mitenkään ihailtavalta vaan säälittävältä. Enkä tarkoita että pitäisi olla jotain velvotteita muita tai yhteiskuntaa kohtaan vaan puhtaasti itseään. Jos ko työtön harrastaisi jotain kehittävää, tai kehittyisi mitenkään muuten kuin alkoholin juomisessa tilanne olisi eri.
Surullista on nähdä kuinka ihmiset tekevät itselleen pahaa kun tuhlaavat elämää kattoon räkimiseen. Työttömyydessä ei ole vikaa mutta se ei itsessään ole mikään tavoiteltava tila, kuin totaalisille itseään kusettaville luusereille.
Oletko ihan varma asiasta? Mietippä omalle kohdallesi. Oletko semmoinen tyyppi joka tykkää ulista ystävilleen asiosta joille ainakaan he eivät mitään voi? No ehkä olet, mutta tuo sinun kaverisi ei ilmeiseti ole semmoinen, tai jos ei muuta niin ei ainakaan halua kuulla tuntemiltaan ihmisiltä samoja älyvapaita latteuksia mitä täälläkin on jo paljon luettavissa. Sääliä puolestaan ei kukaan mies halua, eikä sillä mitään teekkään.
Vierailija kirjoitti:
Takana 31 vuotta työtä ja 16 vuotta opiskelua ja vuoden armeija. Alkas tuntua nyt työttömyyskin juhlalta, kun vain voisi luottaa sen jäävän vuoteen tai kahteen. Pakko kai yrittää jaksaa vielä reilut kymmenen vuotta, ettei menetä eläkettään ja joudu lopullisesti syrjään. Ja tämä on asiantuntijatyötä, josta on vaikea päästä eroon viilonloppuisinkaan.
Epäironisesti kysyn eikö 31 vuodessa ole jo kertynyt eläkettä kohtalaisesti?
Tässä huomaa kuinka työttömyyttä ei voi ymmärtää vaikka olisi työtön. Toisille työttömyys tarkoittaa ihan muuta kuin toisille. Toinen työtön ei voi ymmärtää miten joku ei tee elämällään mitään järkevää vaikka aikaa olisi. Toinen työtön ei voi ymmärtää miksi mitään pitäisi tehdä itsensäkkään takia.