Lapsi mennyt mukaan kiusaamiseen koulussa. Mitä tehdä?

Voi teitä suu vaahdossa syyllistäviä idiootteja !

Meidänkin koulussa oli aikoinaan pari kiusaavaa poikaa, jotka valitsivat uhreiksi aina eri henkilöitä. Kiusattiin vuosi yhtä, toinen vuosi toista jne.  Lähes JOKAINEN koulun oppilaista oli kiusaamisen seuraaja, koska KUKAAN EI USKALTANUT PUUTTUA ASIAAN, jotta ei joutuisi itse kiusatuksi.

Eli seurasi mieluummin vierestä kun puuttui asiaan, koska seuraavana päivänä olisi itse ollut kiusattu.

Sitähän nämä empatiakyvyttömät av .lehmät eivät tajua ollenkaan vaan suu vaahdossa vaativat 10 vuotiasta hirteen. 

Asioissa on aina kaksi puolta, mutta aivottomat eivät sitä aina ymmärrä

Kirjoitinkin jo tuossa aikaisemmin.

Entisen kiusaajan äitinä olen sitä mieltä, että rangaistukset (pelien  ja kännyköiden takavarikot yms) eivät ole tilanteessa oikea tai toimiva keino, koska silloin kuisaaminen rinnastuu lapsen mielessä  ihan mihin tahansa muuhun triviaaliin  pahantekoon ja kyseessä on vakavampi asia.

Lapsi pitää saada ymmärtämään teon henkinen seuraus, ei vain lopettamaan kiusausta. Jos kiusaus keskeytetään rangaistuksien pelossa ei tilanteesta tule pysyvää, koska lapsi on kiusaamatta rangaistuksen pelosta, ei siksi ettei halua toiselle pahaa oloa...ää..sekavaa..mutta ymmärrättekö?

Mun opettaja kutsui kaverini ja minut puhutteluun, kun olimme kuulemma kiusanneet yhtä tyttöä. Itse en ollenkaan tajunnut, että olimme kiusanneet. Kuitenkin se yksikin puhuttelu on elävästi mielessäni ja se häpeä.

Tällä haluan vain sanoa, että n 10-vuotiaat eivät aina tiedosta, mikä on kiusaamista.

Mä sanoisin, että älä päästä poikaasi niin helpolla, että vastaus on "en tiedä miksi kiusaan". Mä varmaan vaatimalla vaatisin vastausta. Voisin auttaa vastauksen löytämisessä. "Etkö uskalla olla kiusaamatta?" "Miltä Pekasta tuntuu, kun te kiusaatte?" "Mitä voisit sanoa toisin, miten voit itse estää kiusaamista?" Ja sitten vaadit näihin vastausta. Todennäköisimmin lastasi hävettää, ei ehkä todellakaan tiedä miksi kiusaa, joten tarvitsee sinun apuasi löytämään vastauksen ja löytämään keinot toimia toisin.

Sitten jos vastaus on vaan "emmä tiiä", antaisin varmaan jotain seurauksia. "Niin kauan, kun et uskalla olla kiusaamatta, et saa leikkiä niiden kiusaajien kanssa." "Tulet suoraan koulusta kotiin, niin kauan kunnes osaat vastata."

Sanot myös soittavasti kiusatun vanhemmille ja opettajalle joka päivä, kunnes kiusaaminen loppuu (eihän sun oikeasti tarvi, vähän liioittelet).

Veikkaan, että kiusaa, koska a) ei tajua vaikutuksia kiusattuun, b) ei osaa toimia toisin c) pelkää jäädä ulkopuolelle.

Itsetunnon kasvattaminen varmaan tärkeintä.

Pohtia kunnolla sitä, mitä oma lapsesi pelkää, miksi ei uskalla toimia toisin.

Lapsi varmaan avautuu vasta kun, kunnolla murtuu edessäsi, eli kertoo rehellisesti miten pahalta se hänestä itsestäänkin tuntuu ja kuinka ehkä pelkää jäädä kaveripiirin ulkopuolelle.

Lähde positiivisesti liikkeelle. Keksikää yhdessä, mitä lapsesi voi konkreettisesti sanoa niissä tilanteissa toisin. Tehkää harjoituksia kotona roolileikkeinä. Anna poikasi olla pääjehu ja leiki sinä kiusattua. Ja toisinpäin. Ja liioitelkaa.

Kerro esimerkkejä omasta lapsuudestasi. Kerro myös miten itse kiusasit joskus jotain lasta ja miten opit siitä tavasta pois (keksi jos et ikinä oikeasti kiusannut). Luo sellainen ilmapiiri, että lapsesi uskaltaa kertoa sulle kaiken.

En ottaisi muita rangaistuksia käyttöön, vaan jämäkkää toimintaa.

"Haluan, että osaat toimia muiden kanssa, ja niin kauan kuin et osaa, me harjoittelemme sitä yhdessä joka päivä."

Sitten kun joskus on uskaltanut uhmata kiusaajia, iloitse siitä lapsen kanssa.

Keskustelkaa kaikkien tunteista. Syötä lapsellesi vähän sellaista ajatusta, että kiusaaminen lähtee aina kiusaajasta liikkeelle. Kiusaajalla on paha mieli, sitä pelottaa, ehkä se on surullinen jne. Luo sellainen kuva, että kiusaajat ei oikeasti ole mitään rohkeita, vaan ne kiusaa koska niitä pelottaa.

Tsemppiä ap!

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 12:51"]

Voi teitä suu vaahdossa syyllistäviä idiootteja !

Meidänkin koulussa oli aikoinaan pari kiusaavaa poikaa, jotka valitsivat uhreiksi aina eri henkilöitä. Kiusattiin vuosi yhtä, toinen vuosi toista jne.  Lähes JOKAINEN koulun oppilaista oli kiusaamisen seuraaja, koska KUKAAN EI USKALTANUT PUUTTUA ASIAAN, jotta ei joutuisi itse kiusatuksi.

Eli seurasi mieluummin vierestä kun puuttui asiaan, koska seuraavana päivänä olisi itse ollut kiusattu.

Sitähän nämä empatiakyvyttömät av .lehmät eivät tajua ollenkaan vaan suu vaahdossa vaativat 10 vuotiasta hirteen. 

Asioissa on aina kaksi puolta, mutta aivottomat eivät sitä aina ymmärrä

[/quote]

Tämäkö on sinusta sitten fiksua toimintaa?

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 09:22"]Kiusaus loppuu sillä, että annat selkasaunan pojallesi ja uusit sen tarpeen vaatiessa. Samoin nämä muut kiusaajat tarvitsevat sen vanhemmiltaan tai isommilta pojilta. Loppuu kiusaus eikä kuluteta aikaa neuvotteluihin.[/quote]

Peesi. Kaikki tutkimukset vahvistavat sitä että keskustelut pahentavat aina kiusatun asemaa.

Kun saadaan alkaa pohtia miksi.

Se on selkäsauna ja piste. Kerran sanotaan että kisuaaminen loppuu tähän ja jos ei lopu niin koulutusta erotus tai selkään nniin kauan että kivulta ei jaksa ja pysty kiusata.

Väkivalta on väärin, paitsi jos väkivaltaa harjoitetaan itseä kohtaan, niin puolustaa saa, ja tässä ap:n lapsi on väkivaltainen ja vielä niin epäreilulla tavalla että kiusaa monen kanssa yhtä, häpeä ap!

Silloin ne hakataan niin että tänä kesänä ei kävellä!

Onko niin että luokassa ei tajuta pääjehuja? Joku aiheuttaa kaaosta ja kiusaamista mutta kukaan ei oikein tiedä kuka, koska se tapahtuu niin kierolla tavalla.

Ehkä luokkalaiset pitää erottaa toisistaan. Kukaan eivät ole tekemisissä keskenään paitsi koulussa koska eivät osaa olla.

ap?

Kiusaaminen on väkivaltaa, joka aiheuttaa masennusta, viiltelyä, itsetuhoisuutta, pilaa elämjän.

Kiusattu on aina alakynnessä eik pysty puolustaa itseään koko ryhmää vastaan.

Tällöin on oikeus puolustaa kiusattua, tietenkään ei voi toimia jos ei olla varmoja kuka on kiusaaja.

Pieni hinta kiusaamisesta ja väkivallasta, jopa itsemurhista ja koulumurhista, on että kiusaajat laitetaan sairaalakuntoon yhdeksi kesäksi.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 12:29"]

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 09:45"]

Itse kiusatun vanhempana toivon, että kiusaajien vanhemmat pistävät lapsensa kerralla kuriin, kun saavat tiedon kiusaamisesta. Ei lasten kanssa pohdita, miten kiusaaminen saataisiin loppumaan. Sen on loputtava, piste. Ei on ei.

Turha ajatella, että katsotaan sormien läpi pari kertaa ja sitten puututaan. Siinä vaiheessa on jo todella vaikea saada asioita muuttumaan. Ryhmässä, jossa kiusataan yhtä, kukaan ei lopulta ole turvassa. Jos kiusaajille tulee paha mieli ja harmittaa, kun asiaan puututaan niin voivoi. He eivät kuitenkaan itke iltaisin ja joudu pelkäämään kouluunmenoa ja nöyryytystä päivästä toiseen kuten kiusattu.

Kiusaajia kehotetaan usein miettimään, että miltä tuntuisi, jos heitä itseään kiusattaisi. Myös kiusaajien vanhemmat voisivat miettiä, miltä tuntuisi olla kiusatun vanhempi. Sydäntä raastaa katsoa vierestä oman lapsen painajaista. Tätä kun hetken miettii, niin luulisi, että olisi helppo löytää ne keinot ja asenne jolla oma jälkikasvu pistetään kerralla kuriin.

[/quote]

Ymmärrän tuskasi - olen itse koulukiusattu, ja sydämeni käpertyy pelkästä ajatuksesta, että lapselleni kävisi samoin. Mutta silti - ei ne vanhemmat tahdonvoimalla saa lapsia lopettamaan kiusaamista tilanteessa, jossa eivät itse ole läsnä.

[/quote]

En ymmärrä kommenttia. Eli koska vanhempi ei ole tilanteessa läsnä, häneltä ei voi vaatia sitä, että saa lapsensa lopettamaan kiusaamisen? Mitä läsnäolo tai tahdonvoima liittyy tähän? Jos vanhempi ei saa lastaan tällaisessa asiassa kuriin, niin jotakin on kasvatuksessa mennyt pieleen ja pahasti.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 13:02"]

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 12:51"]

Voi teitä suu vaahdossa syyllistäviä idiootteja !

Meidänkin koulussa oli aikoinaan pari kiusaavaa poikaa, jotka valitsivat uhreiksi aina eri henkilöitä. Kiusattiin vuosi yhtä, toinen vuosi toista jne.  Lähes JOKAINEN koulun oppilaista oli kiusaamisen seuraaja, koska KUKAAN EI USKALTANUT PUUTTUA ASIAAN, jotta ei joutuisi itse kiusatuksi.

Eli seurasi mieluummin vierestä kun puuttui asiaan, koska seuraavana päivänä olisi itse ollut kiusattu.

Sitähän nämä empatiakyvyttömät av .lehmät eivät tajua ollenkaan vaan suu vaahdossa vaativat 10 vuotiasta hirteen. 

Asioissa on aina kaksi puolta, mutta aivottomat eivät sitä aina ymmärrä

[/quote]

Tämäkö on sinusta sitten fiksua toimintaa?

[/quote]

Juuri tällainen sivustaseuraaminen ja kiusaajien "mukaan meneminen" (=kiusaaminen) mahdollistaa tällaisen jatkumisen loputtomiin. Että näitä kiusaajia ei saisi syyllistää kiusaamisestaan? Ei hyvää päivää.

Mulla samanikäinen poika ja ei saa olla kiusajien kanssa, eikä sen kaverit kyllä kiusaajia olekkaan. 

Olen sanonut pojalle et jos pahasti joku kiusaa niin juoksee hakemaan apua. Kerran käräytti luokkakaverinsa ja se sai jälkkää.

Pojan luokalla on nollatoleranssi ja koskee kaikkea fyysistä päällekäymistä.

Kiusatun lapsen äiti täällä hei. Minä yritin kaikkeni, että kiusaus saadaan loppumaan - keskustelin rehtorin, opettajan, vanhempien ja lasten kanssa. Lopulta tein rikosilmoituksen.  Kiusaaminen loppui kuin seinään, kun poliisi otti kiusaajien vanhempiin yhteyttä.

Tätäkö sinä ap haluat, vai miksi et saa lastasi kuriin?

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 07:17"]

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 02:42"]

Rangaistukset kehiin. Jokaisesta Wilma-viestistä kunnon rangaistus ja aina edellistä kovempi. Ekalla kerralla pelit pois pariksi päiväksi, seuraavalla kerralla viikoksi, kännykkä pois, kotiarestia jne. Ja kerrot pojallesi etukäteen seuraavan kerran rangaistuksen, joka on siis kovempi kuin edellinen. Tämä kenties saa poikasi miettimään kiusaamistilanteessa, että lähdenkö mukaan ja menetän kaikki kivat etuudet vai käännynkö pois ja kenties houkuttelen kaveritkin järkevämpään puuhaan. Älä keskustele, vaan toimi. Ja pysy uhkaustesi takana.

[/quote]

Täällä neljän hyvinkäyttäytyvän lapsen äiti, moi!

Kuri se vaan on, joka pitää älyttömyydet poissa. Kunnon seuraamukset törppöilyistä ja jos huomaat, että jollain kaverilla on lapseesi negatiivinen vaikutus, niin reilusti välimatkaa tuollaiseen kaveriin (esim. vaikka 1-2 viikon kielto olla sen kanssa). Kehoita lastasi yleensäkin valitsemaan seuransa (ja sitä kautta toimintansa) niin, ettei joudu siitä hankaluuksiin.

Ja aina on olemassa myös niitä kavereita, joiden suhteen ei auta muu kuin kieltää yhdessä olo kokonaan. Näitä on omienkin lasten kohdalla tullut muutamia vastaan. Jotkut yliymmärtävät aikuiset saatavat paheksua ratkaisuasi vanhempana, mutta kun näet mihin lokaan muut lapset näiden kanssa joutuvat, eikä kiusaajakaan kohtaa normielämän sosiaalisia seuraamuksia ennen sitä kuuluisaa laitoskierrettä, niin tiedät toimineesi oikein. Seura se vaan näkyy ihmisessä, niin lapsessa kuin aikaisessa.

Opetat tällä ratkaisulla lastasi hiljaisesti pohtimaan myös tekojensa seuraukset jo etukäteen, olisi seura mikä hyvänsä. 

[/quote]Minusta tämä ratkaisu ei toimi pienten lasten kanssa. Ja pieniin lapsiin luen kyllä vielä alakoululaiset. Välttely ei opeta itsenäistä ajattelua eikä ongelmanratkaisua. Joissain tapauksissa totaalikielto johonkin kaveriin voi vain johtaa valehteluun. Minusta kaikentyyppisten ihmisten kanssa olisi hyvä tulla toimeen, esim. työelämässäkään et voi valita niitä kavereita joiden kanssa on helpointa ja mukavinta työskennellä.

Jos tässä viitattiin huumeiden käyttöön niin sitten ymmärrän totaalikiellot tapaamisten suhteen oikein hyvin. Mutta siltikin asiasta tulisi keskustella lapsen miksi tähän ratkaisuun vanhempi on päätynyt.

Sain kerran koulusta viestin, että lapseni oli kiusannut luokkatoveria. Ihan ekaksi pidin saarnan ja sen jälkeen lähdimme lapseni kanssa tuon kiusatun kotiin pyytämään anteeksi ja kertomaan kiusatun vanhemmille, mitä oli tehnyt. Siihen loppui onneksi. Uhkasin vielä, että jos vielä kuulen kiusaamista tapahtuvan, rupean käymään koulussa lapseni kanssa, jotta pääsen vahtaamaan, ettei kiusaa. Tuo oli varmaan niin järkyttävä ja nolo pelote, lapseni tiesi, että olisin sen toteuttanut vaikka jäämällä palkattomalle vapaalle, jolloin ei olisi myöskään ollut rahaa mihinkään.

Kyllä keskustelu on ihan hyvä ensimmäinen vaihe kiusaamisen lopettamisessa, mutta homma ei saa jäädä siihen. Jos lapsi jatkaa kiusaamista, on selvää, että keskustelu ei auta eikä siihen kannata enää ruveta. Keskustelussakin pitäisi aina muistaa, että lopuksi sovitaan pelisäännöt ja ne eivät voi olla vain "älä kiusaa tai saat pelikieltoa" -tyylisiä pakotteita.

Vaihe 1 Annat lapsellesi mahdollisuuden kertoa, miksi on osallistunut kiusaamiseen, ymmärtääkö tekonsa seuraukset ja miten aikoo jatkaa tästä eteenpäin

Vaihe 2 Sovitte kiusaamisen seuraamukset

Vaihe 3 Sovittelu kiusatun kanssa. Menet lapsen kanssa kiusatun kotiin ja lapsi pyytää anteeksi tekoaan ja lupaa kiusatun ja kiusatun vanhempien kuullen, ettei enää kiusaa.

Vaihe 4 Seuranta. Olet aktiiviseseti yhteydessä kouluun ja kiusatun vanhempiin, jotta tiedät, toimiiko lapsesi sovitusti.

Se, että lapsi saa turvallisesti kotona luvata, ettei enää kiusaa, johtaa usein siihen, ettei lapsi koe, että koti pystyy vaikuttamaan tilanteisiin ulkopuolisessa maailmassa. Kun lapsi joutuu kohtaamaan kiusatun vanhemmat ja lupaamaan näiden kuullen, ettei enää kiusaa ja joutuu pyytämään tekoaan anteeksi, viestittää se kovapäisemmällekin lapselle, että aikuiset ovat tässä yksimielisesti hänen tekoaan vastaan.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 12:55"]

 Lapsi pitää saada ymmärtämään teon henkinen seuraus, ei vain lopettamaan kiusausta. Jos kiusaus keskeytetään rangaistuksien pelossa ei tilanteesta tule pysyvää, koska lapsi on kiusaamatta rangaistuksen pelosta, ei siksi ettei halua toiselle pahaa oloa...ää..sekavaa..mutta ymmärrättekö?

[/quote]Juuri näin!

Hiljainen poika josta kuitenkin koulussa pidetään, niinkö? Poikaahan pelottaa se että häntä vastaan käännytään mikäli pomppaa esiin yllättäen kiusatun puolustajana ja kaverina. Ihan selkeä kuvio. Poika on hämillään ja vaikeassa tilanteessa (koska vaikuttaa jossain määrin ujolta), ei osaa vielä pukea sanoiksi tilannettaan että mikä pelottaa ja miksi. Mutta varmaankin kokee olevansa välikädessä, tietää tekevänsä väärin mutta pelkää hylkäämistä mikäli laittaa hanttiin.

Olin itse samanlainen 'kiusaaja', en tehnyt enkä sanonut mitään, käänsin katseeni pois kun kaverit kiusasivat. Minua auttoi se, että pääsin irti tuosta porukasta kokonaan. Ahdistavaa se oli itsellekin.

Puhut pojan kanssa nyt siitä mikä häntä pelottaa, mitä tapahtuu jos hän tekee niin tai näin, pelkääkö hän tulevansa kiusatuksi itse. Eikö luokassa ole neutraaleja tyyppejä joiden kanssa voisi kaveerata? Sellaisia lapsia, jotka eivät ole mukana jutussa ollenkaan. Poika pyytää anteeksi kiusatulta, joku kiva ele, ja jättäytyy vaikka edes pois koko kuviosta mikäli ei pysty vastustaa vastavirtaa.

Kunnon rangaistus, aresti tms. Sitten kiusatun kohtaaminen: menette illalla kiusatun kotiin pyytämään anteeksi. ( On muuten tehokasta!) Sitten annat neuvoja, miten toimia kun muut aloittaa eli kiusatun puolustaminen, vieminen pois jne. vapaa-ajalla voisi myös viettää aikaansa kiusatun kanssa

Minulle soitettiin koulusta, että ekaluokkalainen tyttäreni on potkinut ja haukkunut erästä luokkakaveriaan. Opettaja ei ollut nähnyt tilannetta, vaan tämä kiusattu oli asiasta itse kertonut koulun jälkeen. Ihmettelin mielessäni asiaa, sillä aikaisemmin olin kuullut, että tämä tyttö itse on ollut ilkeä muille. Noh, tyttäreni sai elämänsä kovimman puhuttelun ja laitoin hänet toki myös soittamaan ja pyytämään anteeksi. Tyttäreni teki tämän, vaikka samalla yritti minulle sanoa, ettei tarina ole edes totta. Tyttäreni kertoi, että tämä ns kiusattu oli haukkunut heitä taas kerran ja hän oli kavereineen kerrankin uskaltanut sanoa ilkeästi takaisin.

Noh, silti laitoin soittamaan. Puhelun jälkeen tämä räkänokka laittoi tyttärelleni viestin, jossa luki "tyhmä idiootti paska ruma aina oot". Jep. Että sellainen uhri... Aina ei siis kannata luottaa "uhrinkaan" sanaan.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 12:51"]

Voi teitä suu vaahdossa syyllistäviä idiootteja !

Meidänkin koulussa oli aikoinaan pari kiusaavaa poikaa, jotka valitsivat uhreiksi aina eri henkilöitä. Kiusattiin vuosi yhtä, toinen vuosi toista jne.  Lähes JOKAINEN koulun oppilaista oli kiusaamisen seuraaja, koska KUKAAN EI USKALTANUT PUUTTUA ASIAAN, jotta ei joutuisi itse kiusatuksi.

Eli seurasi mieluummin vierestä kun puuttui asiaan, koska seuraavana päivänä olisi itse ollut kiusattu.

Sitähän nämä empatiakyvyttömät av .lehmät eivät tajua ollenkaan vaan suu vaahdossa vaativat 10 vuotiasta hirteen. 

Asioissa on aina kaksi puolta, mutta aivottomat eivät sitä aina ymmärrä

[/quote]

Jep, näin. 

Itse olin ala-asteella näitä jotka vain hymistelivät kiusaamiselle ja ehkä pilkkasimme sanallisesti. Kait oltiin se "haaremi" joka myönteli niitä varsinaisia kiusaajia (he kävivät käsiksi, me muut vain ivasimme jos tilanne sitä vaati). Mutta me pelkäsimme aivan älyttömästi  niitä varsinaisia kiusaajia. Me tiesimme, että jos laitamme vastaan, olisimme samassa tilanteessa kuin se kiusattukin.

Minäkin olin se ujo ja selvästi joukosta erottuva. En ollut kaunis enkä muodikas saati sitten supliikkityyppi. Olin mieluummin huomaamaton.

Seiskaluokalla uskaltauduin lopulta puolustamaan tyttöä (luokkakaveri jo ala-asteella, mutta samat kiusaajat) jota oli jo kiusattu ala-asteella (myös minun taholtani ja jos ei  muutoin niin jättämällä ulkopuolelle kaikesta). Ja niin minustakin tuli koulukiusattu. Ei ollut päivää, ettei reppuani tai tavaroitani olisi pöllitty, haukuttu, yritetty murtautua vessaan (ja sen takia kerran pissasin kengille/housuille koska yritin pitää oven kiinni pitämällä kahvasta kiinni) jne. Lista on loputon. 

Mutta se kiusattu tyttö...vuosiakausia häntä oli pilkattu mm. sukunimen takia. Yläasteella hän kävi vähän väliä oksentamassa ja oli muutoinkin paljon poissa. Kaikki välttelivät hänen seuraansa paitsi minä koska mitään syytä ei ollut enää. Olin kerran asettunut hänen puolelleen ja se ns. leimasi minut. Tiesin jo aiemmin, että hän on hyvä tyyppi mutta koska pelkäsin (kuten moni muukin) niitä kahta pahinta kiusaajaa niin ei siinä tuttavuutta tehdä. Mennään mieluummin massan mukana.

Mutta siis, pointtina on se, että asioilla on tosiaan kaksi puolta. Ei ole hyviä eikä pahoja. Minä kadun, että olen edes hännystellyt noita kiusaajia (ja kyllä, minäkin olen sellainen mutta en todellakaan ole likikään noita päätekijöitä jotka eivät paljoa miettineet kun yrittivät tunkea tuonkin tytön päätä vessanpönttöön). Näin jälkikäteen on niin helppo olla jälkiviisas mutta ainakin noissa kouluissa (ala-aste ja ylä-aste ja käytännössä samat oppilaat) kyynärpäätaktiikka toimi aina. Kukin suojeli omaa selustaa.

Niin, ehkä karma toimii oikeasti. Omaa lastani kiusattiin jo alle kouluikäisenä hassujen sanojen ja hitaan "sytytyksen" takia. Nyt erityiskoulussa (dysfasian takia) ja ainoat ketkä hänet huolii välitunneilla leikkeihin, on vitosluokkalaiset (lapsi siis ekalla). Voi sitä riemua kun lapsi kertoi päässeensä pelaamaan jalkapalloa kun joku isommista tuli pyytäämään nähdessään hänet yksin (opettajan kertomaa). 

Tosin olisin suonut että karma iskee minuun eikä lapseeni.