Lue keskustelun säännöt.
Anoppi lappaa meille leipomuksia, vaikka sanomme, ettemme ota paljoa
Kommentit (88)
Meillä aikanaan anoppi ei osannut tulla tyhjin käsin, vaikka poikansa toistuvasti sanoi, että EI tarvitse tuoda mitään. "Voivoi kun en minä osaa tulla tyhjin käsin".
Minä sitten jossain kohtaa kyllästyin ja päätin hiljaa itsekseni, että en enää koskaan ehdota miehelleni, että kutsupa äitisi kahville.
Anoppi käy meillä nykyään noin kerran vuodessa, koska poikansa ei viitsi sen useammin kutsua.
Toisin sanoen, pullantulo vähenee merkittävästi kun lakkaatte kutsumasta anoppia kylään. Ei niiden pojat niitä viitsi kutsua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan voi ymmärtää asennettasi. Etkö voi tuntea onnellisuutta siitä, että sinulla on anoppi, joka sinusta välittää. Vai onko kyse omasta epävarmuudestasi? Ehkäpä olet epävarma omasta parisuhteestasi, ja juuri nyt paras selitys sille ovat anopin leipomukset. Itsekin naisena ymmärrän, että joskus hormonit aiheuttavat ihmeellisiä tunteenpurkauksia. Luulisin anoppisi vanhempana naisena tämän tietävän. Siis, ota rauhallisesti, vai haluatko, että anopin leipomat pullat tuhoavat koko loppuelämäsi? Näinkin voi käydä, jos miehesi tulee siihen lopputulokseen, että on mukavampi syödä oman äidin pullia kuin kuunnella jatkuvaa riitaa.
Riitaa? Emme me nyt sentään mitään i di ootteja ole.
Ap oletko kysynyt anopilta, että MIKSI hän tuo toistuvasti, pyynnöistä huolimatta liikaa?
Ihan rauhallisesti ja kohteliaasti kysyt.
Joku juttu tuolla sukupolvella on. Meille ei tuoda syötävää, vaan kaikenlaista vanhaa rojua "kun ei raaskita heittää pois".
Kieltäydytään aina kohteliaasti, mutta aina se on kiusallista. Ei vähiten siksi että tuotamme heille selkeästi pettymyksen.
Oma äitini tuo rojua usein jopa oven taa, kun ei olla kotona. No ovatpa valmiiksi ulkona, joten voi helposti suoraan kärrätä roskikseen.
Vierailija kirjoitti:
Ap oletko kysynyt anopilta, että MIKSI hän tuo toistuvasti, pyynnöistä huolimatta liikaa?
Ihan rauhallisesti ja kohteliaasti kysyt.Joku juttu tuolla sukupolvella on. Meille ei tuoda syötävää, vaan kaikenlaista vanhaa rojua "kun ei raaskita heittää pois".
Kieltäydytään aina kohteliaasti, mutta aina se on kiusallista. Ei vähiten siksi että tuotamme heille selkeästi pettymyksen.Oma äitini tuo rojua usein jopa oven taa, kun ei olla kotona. No ovatpa valmiiksi ulkona, joten voi helposti suoraan kärrätä roskikseen.
Ja tosiaan tavarat menee roskikseen siksi, että on sellasista tavaraa joka ei kelpaa valitettavasti edes kierrätykseen.
Anna hyvän kiertää.ja vie naapurille.
Mulla oli yks naapuri joka leipoi viikottain kakkuja ja kääretorttuja. Usein myös täytekakkuja. Toi aina mulle ja sanoi, että heitä vaikka pois, mutta hän ei yksinäisenä
jaksa itse syödä. Nainen jäi leskeksi ja hänellä oli kaksi pakastinta joissa paljon marjoja. Niitä piti laittaa leipomuksiin.
No tulihan ne käytettyä kun kävi lapsenlapsia ja he kiittelivät et kuinka sulla on ihana naapuri kun tuo kakkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis milloin pullan tuomisesta on tullut henkistä väkivaltaa? Voi huhhuh. Toisaalta on sitä kyllä kaikenmaailman sekopäätä elämässä vastaan kävellytkin etten ihmettele jos joku miniä suhtautuu pullan tuomisiin näin.
Voihan se sitäkin olla, mutta harvemmin ehkä sentään kuin tuputetun tavaran vastaanottajasta siltä tuntuu. Mutta itsekeskeisyys tai pakkomielteisyys siinä usein on takana.
Toisaalta, ellei kysymyksessä todella ole raaka kilpailu jossa tarkoitus on miniän laiton taklaaminen sairaslomalle, niin turha asiaan on ehkä kovin tulista kantaakaan muodostaa. Onhan se oikeasti noin, että maailma on täynnä vanhenevia naisia, jotka ovat tottuneet pyörittämään maailmaa yksin. Peukaloista menee nivelet äkkiä paskaksi, jos sellaisella ihmisellä ei äkkiä ole muuta tekemistä kuin pyöritellä niitä.
Ainoa oikea tapa suhtautua duracellmummoon on jakaa eteenpäin hänen tuottamaansa hyvää. Ruokkikoon vaikka puoli kylää.
Minä odotan sitä aikaa, kun anoppini pääsee ansaitsemalleen eläkkeelle. Odotan, että hän meille toisi ihania leipomiaan sämpylöitä, piiraita, pullia ja kakkuja. Myös lapseni ilahtuvat aina, kun mummi on heille leiponut. Osaan toki myös itse leipoa, mutta työkiireitteni takia ehdin harvoin. Jokainen kerta, kun saamme anoppini leipomuksia ruokapöytäämme, on juhlahetki.
No en ole tuossa tilanteessa, mutta tuskinpa olisin kateellinen, en osaa enkä välitä leipoa. Varmasti olis mun olemattomia leipomuksia parempia kenen vaan leipomukset.