Yle: Väitöstutkimus: Äidit tinkivät urahaaveistaan – perheen sisällä yllättävän vähän neuvotteluvaraa työssäkäynnistä

Ne vois tinkiä gugguun haalareista ja kymmenistä muista merkkituotteista niin isäkin selviäisi vähemmillä työtunneilla,sitten äitikin voi tehdä uraa ja käydä töissä.

Meillä vaimo ei missään nimessä suostunut minun jäävän kotiin lasten kanssa. Olisin todellakin halunnut olla kotona lasten kanssa mieluummin kuin töissä. Sain pitää vain minimi isyysvapaat. Ei ollut valmis luopumaan yhdestäkään äitiyspäivästään ja vaati tietyn elintason, joten minulla ei ollut varaa heittäytyä työttömäksi.

Ei toki äitiyspäivärahojen loputtuakaan pyrkinyt töihin. Edelleen kotona, vaikka lapset jo teinejä.

Kumma ettei nämä tapaukset nouse koskaan tutkimuksissa esiin. Selvästi tarkoitushakuisia tutkimuksia, eli täysin kaikkea tutkimusetiikkaa vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuliko tämä oikeasti kellekään yllätyksenä? Kyllä on pitkälti tasa-arvo edelleen monessa asiassa Suomessakin pelkkien kauniiden puheiden asteella.

Todellisuudessa naiset tinkii urastaan, palkasta, eläkkeestä, omasta ajasta ja jaksamisesta, omasta terveydestä jnejnejne.

Valitsevat itse tuon. Ihan itse. Aikuiset naiset. Oma valinta. Oma päätös. Oma vastuu. Ei miesten vika.

Siis ne jotka valitsee. Huomattava osa elää kyllä ihan tasa-arvoisessa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä vaimo ei missään nimessä suostunut minun jäävän kotiin lasten kanssa. Olisin todellakin halunnut olla kotona lasten kanssa mieluummin kuin töissä. Sain pitää vain minimi isyysvapaat. Ei ollut valmis luopumaan yhdestäkään äitiyspäivästään ja vaati tietyn elintason, joten minulla ei ollut varaa heittäytyä työttömäksi.

Ei toki äitiyspäivärahojen loputtuakaan pyrkinyt töihin. Edelleen kotona, vaikka lapset jo teinejä.

Kumma ettei nämä tapaukset nouse koskaan tutkimuksissa esiin. Selvästi tarkoitushakuisia tutkimuksia, eli täysin kaikkea tutkimusetiikkaa vastaan.

Joo, minäkin tiedän näitä tapauksia. Mut teidän pitää, miehet, pitää puolenne. Ei naisilla pidä olla enemmän sananvaltaa tässä. Tasa-arvoa, nääs..

Vierailija kirjoitti:

Työn, perheen ja vapaa-ajan yhdistäminen tuntuu niin hankalalta, että osittain kadun perheen perustamista. Tuntuu, että elän jonkun toisen elämää. Olen jumittunut kotiin. Kukaan ei ota enää töihin, kun olen kehdannut hoitaa pienet lapseni kotona. Olen luopunut urasta, mutta se ei ole ollut kokonaan oma valintani.

Mikä ei ollut oma valinta: raskaaksi hankkiutuminen, lapsen pitäminen, lasten hoitaminen kotona? Mistä maasta kirjoitat, jos sinut on näistä johonkin pakotettu?

Ota aikuinen ihminen nyt vähän vastuuta omista päätöksistäsi.

Minä olen joutunut joustamaan omasta urastani miehen takia. Minulla on korkeampi koulutus ja paremmat mahdollisuudet työllistyä. Silti asuinpaikkakuntamme on sellainen, jonne minulla on vaikeuksia työllistyä. Se vain on ainoa mahdollinen paikka, jonne mies on kyennyt työllistymään. Yritystä löytää muualta töitä on kyllä ollut.

En näe perheemme eduksi sitä, että muuttaisimme jonnekin minun työni perässä ja mies olisi mahdollisesti vuosia työttömänä. Olemme ratkaisseet asian niin, että olen toistaiseksi käynyt kauempana töissä. Toki koko ajan katselen, jos läheltä avautuisi jotain työmahdollisuuksia minulle. Ei tämä miehen vuorotyöhön yhdistettynä ole ideaalitilanne, mutta parempi silti kuin toisen pitkäaikainen työttömyys.

Niin, olen tuon nähnyt ihan kahteenkin otteeseen. Asiasta keskusteltiin myös ennen lapsien hankintaa ja minun toiveelleni koti-isänä olemista näytettiin molemmilla kerroilla vihreää valoa. Sitten kun se aika koitti, että olisin jäänyt hoitamaan kotia ja nainen olisi puolestaan lähtenyt tienaamaan, niin tämä ei yllättäen käynytkään, koska pitää olla jokin superäiti ja jollain mystisellä tavalla sitä ei voi olla jos mies on kotona. Nyt jälkeenpäin kehdataan sanoa, että uhrasin uran perheen vuoksi! Uhrasin uran itseni vuoksi olisi parempi ilmaus. Se on niin helppo esittää pyhimystä kotona ja olla omien valintojensa uhri, saatika että pitäisi kiinni siitä mitä on sovittu.

Vierailija kirjoitti:

Miehen silloinen työnantaja uhkasi häntä hommien loppumisella, olisivat siirtäneet syrjään kaikista järkevistä tehtävistä, jos hän jää pidemmälle hoitovapaalle. Uskon että asenne on aika yleinen työelämässä. Työnantajat palkkaavat miehiä koska ajattelevat sillä välttävänsä perhevapaiden pitämisen ja sitten menee kuppi nurin jos mies ei noudata tätä kirjoittamatonta sääntöä.

Eikö tuossa kohdassa olisi kannattanut äänestää jaloillaan? Kuka haluaa olla töissä tuollaisella työnantajalla, kun hyviäkin työnantajia on olemassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en äitinä usko tähän pätkääkään. Olen niin tottunut kuulemaan marttyyri-itkuja naisilta, jotka itse tasan tekevät täysissä sielun- ja järjenvoimissa valintansa, mut myöhemmin uhriudutaan niin maan perkuleesti.... Kaikki on ollut vaan uhrautumista.

Hyvä esimerkki julkisuudesta ovat nämä kiekkovaimot, jotka lähtevät eläteiksi hulppean elintason perässä ja tulevat uhrauksia itkien takaisin, kun seurapiirikekkerielämä ja miehen ura on ohi.

Katsokaa ympärillenne perheitä. Onko naiset kilttejä alistujia? HAH. Aivan todella harvassa perheessä miehellä on edes tasapuolisesti sananvaltaa. Kyllä tässä maassa jyrää akkavalta ihan täysiä

Ei kyse ole alistumisesta eikä kiltteydestä vaan vastuun kannosta. Kun sitä lasta ei vaan voi jättää hoidotta eikö huonolle hoidolle siksi aikaa, että isä pakotetaan kantamaan oma osansa vastuusta, niin äiti joutuu käytännössä kantamaan koko vastuun.

Samaa ilmiötä muuten tapahtuu työelämässäkin. Meillä on töissä yksi proffa (mies) joka jättää hommansa hoitmatta. Noin kaksi kertaa. Uodessa meillä käydään vakava keskustelu siitä, etttä ”seuraavalla kerralla sitä ei sitten kukaan pelasta, eikä kukaan tee sen puolesta”. Mutta aina me tehdään lopulta kuitenkin, koska varsinaiseksi kärsijäksi joutuisi aina kolmas osapuoli, avuton opiskelija, jonka suorituksia tämä ei saa rekisteröityä, gradua arvioitua, väitöskirjakäsistä kommentoitua, esitarkastajia määrättyä taip lehtettyä näille edes sitä kirjetta, jossa kerrotaan yliopiston arviointikriteerit. Niinpä joku kolleega aina käy pelastamassa sen opiskelijan - ja samalla se proffa saa jatkaa pulkkailaan.

Ja miksi oletat, että miehet ovat automaattisesti huonoja hoitamaan vauvoja, kun taas naiset jotenkin maagisesti on siinä yberhyviä?

Niin, koska sinut on opetettu pienestä pitäen ajattelemaan noin ja nykyään tästä ajattelusta ollaan tietoisia ja siitä halutaan eroon, ei pippeli jalkojen välissä tee kenestäkään huonoa hoitamaan vauvaa, eikä pippelin puuttuminen tarkoita, että olisi varmasti hyvä vauvanhoitaja.

Koska miehet ja naiset ovat erilaisia. Ei naiset ihan hyvää hyvyyttään ole alunperin päätyneet lapsista pääosin huolehtimaan. Pippelin kanssa sillä ei ole juurikaan mitään tekemistä, miesten ja naisten muut erot vaikuttaa enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä ei ikinä huomioda sitä, ettei kaikkea mitata rahassa ja kaikissa kyselyissa juuri perhe on ihmisille työtä tärkeämpi ja tämä on totta eritryisesti naisten kohdalla.

Saavat siis jotain parempaa tilalle ja mikä ihme insentiivi naisille on edes luoda uraa jos siitä ei ole kuin lähinnä haittaa parisuhdemarkkinoillakin?

Olet väärässä.

Tutkitusti naiset katuvat kuolinvuoteellaan eniten sitä, että ovat tuhlanneet elämänsä lasten ja miehen palvelemiseen, ja uhranneet omat unelmansa, opiskelunsa ja työnsä.

Lähde? Jos viittaat johonkin tutkimukseen, niin siitä olisi hyvä olla näyttö. Muuten väitteesi on aivan tyhjän kanssa.

Mitä ihmeen miehiä naiset valkkaavat jos täytyy passata. Puolisoni täysin omatoiminen eikä tarvitse passata muuta kuin jos haluan. Hän haluaa useimmiten kokkailla omia lempiherkkujaan jotenka ei kelpaa minun ruuat. Siitä johtuen kumpikin tekee omat ruuat. Lapsia on pakko passata jos sellaisia on halunnut. En tunne yhtään naista joka ei ole uraansa saanut jos on uranaiseksi pyrkinyt. Monet ovat niin varakkaita että pystyvät ostamaan palveluja kotiin jos ei ehditä kaikkea. Tilataan ruuatkin valmiina ovelle tuotuna. 

Vierailija kirjoitti:

Jos nainen ei pysty oman miehensä kanssa neuvottelemaan ja sopimaan kummallekin sopivasta järjestelystä, tuskin työelämä hänessä kovinkaan kummoista naisjohtajaa menettää.

Kouluttautumalla hyväpalkkaiselle alalle, tiebaamalka hyvin ja valitsemalka oikeanlaisen miehen nainen pystyy valkan hyvin luomaan uraa. Itsestä se on kiinni, ei yhteiskunnasta.

T. Ylilääkäriäiti, joka jakoi miehensä kanssa hoitovapaan 1:1

Se ei ole neuvottelutaidoista kiinni. Meinaatko että nainen voi mennä miehen työpaikalle sanomaan että nyt mies jää 6kk vanhempainvapaalle? Jos mies ei sitä itse töissä sovi niin nainen ei voi yhtåän mitään.

Nainen on aina paras mahdollinen johtaja. Miehet on vain yhä edelleen yhtä säälittäviä kuin aina ovat olleet.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä oikein usko, että kaikki naiset haluavat sitä ns uraa. Tulee enemmän mieleen, että halutaan opiskella ilman uraa. Yhdellä tutulla on kolme AMK-tutkintoa, mutta on samassa työssä ollut kokoajan. Puhuu vain ”miten jaksaisi työskennellä eläkeikään saakka”.

Tuttavapiirissä on montakin naista, jotka jatkavat opintoja - tai suorittavat tutkintoja ilman että edes hakevat parempaa työtä.

Toisaalta kovasti puhutaan, että pitää jaksaa opiskella ja kehittää itseään koko ajan. Ei ole kauan siitä kun joku täälläkin kirjoitti "turha valittaa potkuista, jos et ole itse pitänyt ammattitaitoasi yllä". En sano, että on kohtuutonta pyytää pysymään ajan hermolla, mutta työpaikoilta voisi samalla edellyttää, että antavat mahdollisuuden ja jopa maksavat koulutuksesta - jos sitä kerran vaaditaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kun tilanne tämä, tuntuu irvokkaalta, että jotkut puhuvat että perheiden pitää itse saada päättää. Ja kuitenkin se päätös on aina sama: nainen kotiin. Siksi tarvitaan vaikka pakolla erilliset perhevapaat miehille.

Kyllä minusta yksilönvapaus on kuitenkin hyvin tärkeä arvo. Ei kai se nyt yhteiskunnallinen ongelma ole, jos nainen on perustanut perheen sovinistisian kanssa. Ongelma kylläkin, mutta ei yhteiskunnan ongelma. Laki kuitenkin sallii yhtä lailla miehenkin kotiin jäämisen, eikä siitä taloudellisesti rangaista. Minä karsastan tuollaista neuvostoliittolaista ajattelua, että valtion pitäisi kaikessa holhota, koska kansalainen on lähtökohtaisesti niin tyhmä, ettei kykene viisaisiin päätöksiin. Uskon vapauteen, ja siihen, että kukin saa ansionsa ja valintojensa mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Miehen silloinen työnantaja uhkasi häntä hommien loppumisella, olisivat siirtäneet syrjään kaikista järkevistä tehtävistä, jos hän jää pidemmälle hoitovapaalle. Uskon että asenne on aika yleinen työelämässä. Työnantajat palkkaavat miehiä koska ajattelevat sillä välttävänsä perhevapaiden pitämisen ja sitten menee kuppi nurin jos mies ei noudata tätä kirjoittamatonta sääntöä.

Mun miest uhattiin irtisanoa useampaan otteeseen, kun ilmoitti jäävänsä isäkuukautta ja hoitovapaata pitämään. Piti silti ja oli yhteensä noin kolme kuukautta kotona. Mut vaikutti pituuteen ja siihen, et oltiin stressaantuneita onko töitä enää kun palaa. Ihan näin hyvällä työpaikalla, jossa työntekijät korkeasti kouluttautuneita. Miehen työkaveri ei uskaltanut vähän tämän jälkeen pitää isäkuukautta. Luulen tämän "nihkeän" asenteen olevan yleisempääkin miesten työnantajilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en äitinä usko tähän pätkääkään. Olen niin tottunut kuulemaan marttyyri-itkuja naisilta, jotka itse tasan tekevät täysissä sielun- ja järjenvoimissa valintansa, mut myöhemmin uhriudutaan niin maan perkuleesti.... Kaikki on ollut vaan uhrautumista.

Hyvä esimerkki julkisuudesta ovat nämä kiekkovaimot, jotka lähtevät eläteiksi hulppean elintason perässä ja tulevat uhrauksia itkien takaisin, kun seurapiirikekkerielämä ja miehen ura on ohi.

Katsokaa ympärillenne perheitä. Onko naiset kilttejä alistujia? HAH. Aivan todella harvassa perheessä miehellä on edes tasapuolisesti sananvaltaa. Kyllä tässä maassa jyrää akkavalta ihan täysiä

Ei kyse ole alistumisesta eikä kiltteydestä vaan vastuun kannosta. Kun sitä lasta ei vaan voi jättää hoidotta eikö huonolle hoidolle siksi aikaa, että isä pakotetaan kantamaan oma osansa vastuusta, niin äiti joutuu käytännössä kantamaan koko vastuun.

Samaa ilmiötä muuten tapahtuu työelämässäkin. Meillä on töissä yksi proffa (mies) joka jättää hommansa hoitmatta. Noin kaksi kertaa. Uodessa meillä käydään vakava keskustelu siitä, etttä ”seuraavalla kerralla sitä ei sitten kukaan pelasta, eikä kukaan tee sen puolesta”. Mutta aina me tehdään lopulta kuitenkin, koska varsinaiseksi kärsijäksi joutuisi aina kolmas osapuoli, avuton opiskelija, jonka suorituksia tämä ei saa rekisteröityä, gradua arvioitua, väitöskirjakäsistä kommentoitua, esitarkastajia määrättyä taip lehtettyä näille edes sitä kirjetta, jossa kerrotaan yliopiston arviointikriteerit. Niinpä joku kolleega aina käy pelastamassa sen opiskelijan - ja samalla se proffa saa jatkaa pulkkailaan.

Ja miksi oletat, että miehet ovat automaattisesti huonoja hoitamaan vauvoja, kun taas naiset jotenkin maagisesti on siinä yberhyviä?

Niin, koska sinut on opetettu pienestä pitäen ajattelemaan noin ja nykyään tästä ajattelusta ollaan tietoisia ja siitä halutaan eroon, ei pippeli jalkojen välissä tee kenestäkään huonoa hoitamaan vauvaa, eikä pippelin puuttuminen tarkoita, että olisi varmasti hyvä vauvanhoitaja.

Koska miehet ja naiset ovat erilaisia. Ei naiset ihan hyvää hyvyyttään ole alunperin päätyneet lapsista pääosin huolehtimaan. Pippelin kanssa sillä ei ole juurikaan mitään tekemistä, miesten ja naisten muut erot vaikuttaa enemmän.

Nainen eroaa miehestä siten että nainen synnyttää mies ei. Se on ainut ero. Lasta ei tarvitse imettää. Mies voi hoitaa lapsen aivan niin kuin nainenkin eikä naiseen ole koodattu mitään lapsen hoito-ohjetta lapsen syntyessä. Lasta ei hoideta pimpillä eikä pippelillä. Ainut luontainen ero on se että miehet ovat vastuuta pakoilevia, laiskoja ja loisivia.

Sitten ne raukkaparkamiehet ihmettelee kun ei ole yhteyttä omaan lapseen.

Jos kuitenkin tunnustettaisi aluksi että naiset tinkivät urahaaveistaan koska nimenomaan haluavat olla kotona lasten kanssa uranluonnin sijaan. Jostain syystä hormonien laskiessa (luontaisesti) lasten kasvaessa nuo jälkeenpäin koittaa syyllistää miehiä siitä että heidän uramahdollisuutensa on torpattu sillä varjolla ettei firmat katso naisten valitsemaa kotonaoloaikaa samanarvoiseksi kuin töissä saman ajan olleiden miesten työkokemusta.

Yärk kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tilanne tämä, tuntuu irvokkaalta, että jotkut puhuvat että perheiden pitää itse saada päättää. Ja kuitenkin se päätös on aina sama: nainen kotiin. Siksi tarvitaan vaikka pakolla erilliset perhevapaat miehille.

Kyllä minusta yksilönvapaus on kuitenkin hyvin tärkeä arvo. Ei kai se nyt yhteiskunnallinen ongelma ole, jos nainen on perustanut perheen sovinistisian kanssa. Ongelma kylläkin, mutta ei yhteiskunnan ongelma. Laki kuitenkin sallii yhtä lailla miehenkin kotiin jäämisen, eikä siitä taloudellisesti rangaista. Minä karsastan tuollaista neuvostoliittolaista ajattelua, että valtion pitäisi kaikessa holhota, koska kansalainen on lähtökohtaisesti niin tyhmä, ettei kykene viisaisiin päätöksiin. Uskon vapauteen, ja siihen, että kukin saa ansionsa ja valintojensa mukaan.

Ai niinkuin nainen saa ansionsa ja valintansa mukaan kun mies vaan päättää että ei jääkään lapsen kanssa kotiin vaikka oli niin luvannut? Sekö on naisen vapaus?

Älkää naiset tehkö lapsia. Ei se ole sen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en äitinä usko tähän pätkääkään. Olen niin tottunut kuulemaan marttyyri-itkuja naisilta, jotka itse tasan tekevät täysissä sielun- ja järjenvoimissa valintansa, mut myöhemmin uhriudutaan niin maan perkuleesti.... Kaikki on ollut vaan uhrautumista.

Hyvä esimerkki julkisuudesta ovat nämä kiekkovaimot, jotka lähtevät eläteiksi hulppean elintason perässä ja tulevat uhrauksia itkien takaisin, kun seurapiirikekkerielämä ja miehen ura on ohi.

Katsokaa ympärillenne perheitä. Onko naiset kilttejä alistujia? HAH. Aivan todella harvassa perheessä miehellä on edes tasapuolisesti sananvaltaa. Kyllä tässä maassa jyrää akkavalta ihan täysiä

Ei kyse ole alistumisesta eikä kiltteydestä vaan vastuun kannosta. Kun sitä lasta ei vaan voi jättää hoidotta eikö huonolle hoidolle siksi aikaa, että isä pakotetaan kantamaan oma osansa vastuusta, niin äiti joutuu käytännössä kantamaan koko vastuun.

Samaa ilmiötä muuten tapahtuu työelämässäkin. Meillä on töissä yksi proffa (mies) joka jättää hommansa hoitmatta. Noin kaksi kertaa. Uodessa meillä käydään vakava keskustelu siitä, etttä ”seuraavalla kerralla sitä ei sitten kukaan pelasta, eikä kukaan tee sen puolesta”. Mutta aina me tehdään lopulta kuitenkin, koska varsinaiseksi kärsijäksi joutuisi aina kolmas osapuoli, avuton opiskelija, jonka suorituksia tämä ei saa rekisteröityä, gradua arvioitua, väitöskirjakäsistä kommentoitua, esitarkastajia määrättyä taip lehtettyä näille edes sitä kirjetta, jossa kerrotaan yliopiston arviointikriteerit. Niinpä joku kolleega aina käy pelastamassa sen opiskelijan - ja samalla se proffa saa jatkaa pulkkailaan.

Ja miksi oletat, että miehet ovat automaattisesti huonoja hoitamaan vauvoja, kun taas naiset jotenkin maagisesti on siinä yberhyviä?

Niin, koska sinut on opetettu pienestä pitäen ajattelemaan noin ja nykyään tästä ajattelusta ollaan tietoisia ja siitä halutaan eroon, ei pippeli jalkojen välissä tee kenestäkään huonoa hoitamaan vauvaa, eikä pippelin puuttuminen tarkoita, että olisi varmasti hyvä vauvanhoitaja.

Koska miehet ja naiset ovat erilaisia. Ei naiset ihan hyvää hyvyyttään ole alunperin päätyneet lapsista pääosin huolehtimaan. Pippelin kanssa sillä ei ole juurikaan mitään tekemistä, miesten ja naisten muut erot vaikuttaa enemmän.

Nainen eroaa miehestä siten että nainen synnyttää mies ei. Se on ainut ero. Lasta ei tarvitse imettää. Mies voi hoitaa lapsen aivan niin kuin nainenkin eikä naiseen ole koodattu mitään lapsen hoito-ohjetta lapsen syntyessä. Lasta ei hoideta pimpillä eikä pippelillä. Ainut luontainen ero on se että miehet ovat vastuuta pakoilevia, laiskoja ja loisivia.

Sitten ne raukkaparkamiehet ihmettelee kun ei ole yhteyttä omaan lapseen.

On kyllä, siis ei ohjetta mutta hoitovietti on. Biologisia tosiasioita on turha kieltää. 

En ole. Eikä ole kukaan ystäväpiirissänikään. Olen DI kuten miehenikin. Me molemmat teemme kotihommia ja hoidamme lapsia. Sairaan lapsen hoidossa vuorotellaan ja katsotaan työkalenterista kumman on helpompi olla ko. päivänä pois töistä.