Yle: Väitöstutkimus: Äidit tinkivät urahaaveistaan – perheen sisällä yllättävän vähän neuvotteluvaraa työssäkäynnistä

Vierailija kirjoitti:

Moni nainen ihan mielellään uhraa uransa, jos vaan saa lapsia. Miehen tehtävä on olla provider, miehelle voi olla henkisesti vaikeaa jäädä kotiin jumiin.

Minulla on ura eikä lapsia, voisin antaa uran pois, jos tilalle tulisi lapset, mutta ei sitä enää voi muuttaa.

Enpä usko. Niille naisille, joille se ura on tärkeä, ei urasta luopuminen ole mielekästä.

Vierailija kirjoitti:

Jos nainen ei pysty oman miehensä kanssa neuvottelemaan ja sopimaan kummallekin sopivasta järjestelystä, tuskin työelämä hänessä kovinkaan kummoista naisjohtajaa menettää.

Kouluttautumalla hyväpalkkaiselle alalle, tiebaamalka hyvin ja valitsemalka oikeanlaisen miehen nainen pystyy valkan hyvin luomaan uraa. Itsestä se on kiinni, ei yhteiskunnasta.

T. Ylilääkäriäiti, joka jakoi miehensä kanssa hoitovapaan 1:1

Ei se uralla eteneminen aina tarkoita ylenemistä ja johtajuutta.

Vierailija kirjoitti:

Näissä ei ikinä huomioda sitä, ettei kaikkea mitata rahassa ja kaikissa kyselyissa juuri perhe on ihmisille työtä tärkeämpi ja tämä on totta eritryisesti naisten kohdalla.

Saavat siis jotain parempaa tilalle ja mikä ihme insentiivi naisille on edes luoda uraa jos siitä ei ole kuin lähinnä haittaa parisuhdemarkkinoillakin?

Koska asioita elämässä pitäisi tehdä ennenkaikkea oman tyytyväisyyden vuoksi. Jotkut on tyytyväisiä, kun saavat omistautua perheelle, itse taas koen työni hyvin merkitykselliseksi ja tarvitsen sitä ollakseni onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi nainen uhriutuu tai ainakin väittää, että joutui jäämään kotiin? Samat naiset selittävät, miten haluavat olla lapsen kanssa, miten se aika on heille tärkeää.

Meillä sovittiin jo ennen raskautta, että lapsen hoitaa kotiin palkattava hoitaja ja kulut jaetaan puoliksi. Molemmat saivat pitää uransa, molemmat saivat tehdä pitkää päivää ja lapsella oli turvallinen olo kotona. On todella kapea-alaista ajatella, että saa kaiken luopumatta edes rahasta!

Vähän ohis, mutta paljonko tuollainen kokoaikainen hoitaja Suomessa maksaa? Saako siitä kotitalousvähennyksen tms.?

Mun lähipiirissä on vakio, että nainen on puolisoaan koulutetumpi ja tienaa paremmin ja on ns urakeskeisempi. Kumpi jää kotiin? Molemmat, nainen pitemmäksi ajaksi ja mies joksikin puoleksi vuodeksi. Perusteluna se, että kun nainen tienaa niin hyvin niin on saatu rahaa säästöön.

Eli tulotaso ei selitä mikseivät miehet hoida lapsiaan, kyllä se on ihan asennekysymys.

Vierailija kirjoitti:

Näissä ei ikinä huomioda sitä, ettei kaikkea mitata rahassa ja kaikissa kyselyissa juuri perhe on ihmisille työtä tärkeämpi ja tämä on totta eritryisesti naisten kohdalla.

Saavat siis jotain parempaa tilalle ja mikä ihme insentiivi naisille on edes luoda uraa jos siitä ei ole kuin lähinnä haittaa parisuhdemarkkinoillakin?

En ole ikinä kuullut työttömyyden olevan naisille meriitti parisuhdemarkkinoilla. On mukavaa saada työstä rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset valitsette tuollaisia miehiä kumppaneiksi? Kannattaiasiko ehkä valita mie joka varmasti olisi valmis tinkimään myös omasta urasta eikä laita lastenhoitoa täysin äidin harteille?

Naisen omasta miesvalinnastahan tässä kyse.

Kun ei ole sitä kristallipalloa. Eikä kykyä nähdä tulevaisuuteen.

Täytyy myöntää, että omassa parisuhteessa minä olin se innokkaampi osapuoli hankkimaan lapsia. En oikein osannut edes kuvitella eläväni lapsettomana. Siihen nähden ei ollut varsinainen yllätys, ettei mies vaatinut jäädä kotiin hoitamaan lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nainen ei pysty oman miehensä kanssa neuvottelemaan ja sopimaan kummallekin sopivasta järjestelystä, tuskin työelämä hänessä kovinkaan kummoista naisjohtajaa menettää.

Kouluttautumalla hyväpalkkaiselle alalle, tiebaamalka hyvin ja valitsemalka oikeanlaisen miehen nainen pystyy valkan hyvin luomaan uraa. Itsestä se on kiinni, ei yhteiskunnasta.

T. Ylilääkäriäiti, joka jakoi miehensä kanssa hoitovapaan 1:1

Ei se uralla eteneminen aina tarkoita ylenemistä ja johtajuutta.

Juuri tätä olin tulossa sanomaan. Ja absurdia että nimenomaan lääkäri ei tätä tajua, kun lääkäri on varsin hyvä esimerkki niistä ammateista, joissa kunnianhimo voi ajaa nimenomaan siihen huipputekijän ja asiantuntijan rooliin eikä niinkään johtamaan.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy myöntää, että omassa parisuhteessa minä olin se innokkaampi osapuoli hankkimaan lapsia. En oikein osannut edes kuvitella eläväni lapsettomana. Siihen nähden ei ollut varsinainen yllätys, ettei mies vaatinut jäädä kotiin hoitamaan lapsia.

Joskus olen törmännyt vauvakuumeileviin miehiin, mutta he eivät ole vaikuttaneet miltään vuosisadan isiltä. Tällaiset miehet ovat olleet yleensä ajatusmaailmaltaan aika konservatiivisen oloisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä oikein usko, että kaikki naiset haluavat sitä ns uraa. Tulee enemmän mieleen, että halutaan opiskella ilman uraa. Yhdellä tutulla on kolme AMK-tutkintoa, mutta on samassa työssä ollut kokoajan. Puhuu vain ”miten jaksaisi työskennellä eläkeikään saakka”.

Tuttavapiirissä on montakin naista, jotka jatkavat opintoja - tai suorittavat tutkintoja ilman että edes hakevat parempaa työtä.

Minäkin olen arvostetun yliopistotutkinnon suorittanut ja moni naispuolinen opiskelukaveri ei todellakaan nauti pätkääkään työelämässä eikä ole mitään mielenkiintoa luoda mitään uraa, vaikka olemme korkeakoulutuksen käyneitä. Toki on niitä uratykkejäkin. Mutta on yllättävän yleistä, että naiset haluavat jotain muuta elämältä.

Tätä ei varmaan sais sanoa.

Niin, no, omassa kaveriporukassani, joka koostuu suurimmaksi osaksi miehistä, on tasan yksi uratykki. Kaikki muut tasapainoillaan enemmän tai vähemmän työn ja vapaa-ajan/perhe-elämän kanssa. Meille kaikille työ on tärkeää, mutta uralla eteneminen ei ole se tärkein asia. Mieluummin mielekkäitä työtehtäviä. Eli mun kuplassa on yleistä, että myös miehet kaipaa elämältä muuta, kuin työtä ja uraa.

Vierailija kirjoitti:

Siis missä ammateissa nykyään on joku ura???

No vaikka lääkäri, insinööri, eri alojen tutkijat, virkamiehet, poliisi, yrittäjät... onhan näitä. Jotkut haluaa yletä johtotehtäviin, toiset haluaa olla muuten vain työssään huippuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työn, perheen ja vapaa-ajan yhdistäminen tuntuu niin hankalalta, että osittain kadun perheen perustamista. Tuntuu, että elän jonkun toisen elämää. Olen jumittunut kotiin. Kukaan ei ota enää töihin, kun olen kehdannut hoitaa pienet lapseni kotona. Olen luopunut urasta, mutta se ei ole ollut kokonaan oma valintani.

Mikä ei ollut oma valinta: raskaaksi hankkiutuminen, lapsen pitäminen, lasten hoitaminen kotona? Mistä maasta kirjoitat, jos sinut on näistä johonkin pakotettu?

Ota aikuinen ihminen nyt vähän vastuuta omista päätöksistäsi.

Missä kohtaa kirjoittaja ei ottanut vastuuta?

Lapsen tekoon tarvitaan kai edelleenkin kaksi ihmistä, joten kuvittelisin, että samat ihmiset kantaa myös sen vastuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en äitinä usko tähän pätkääkään. Olen niin tottunut kuulemaan marttyyri-itkuja naisilta, jotka itse tasan tekevät täysissä sielun- ja järjenvoimissa valintansa, mut myöhemmin uhriudutaan niin maan perkuleesti.... Kaikki on ollut vaan uhrautumista.

Hyvä esimerkki julkisuudesta ovat nämä kiekkovaimot, jotka lähtevät eläteiksi hulppean elintason perässä ja tulevat uhrauksia itkien takaisin, kun seurapiirikekkerielämä ja miehen ura on ohi.

Katsokaa ympärillenne perheitä. Onko naiset kilttejä alistujia? HAH. Aivan todella harvassa perheessä miehellä on edes tasapuolisesti sananvaltaa. Kyllä tässä maassa jyrää akkavalta ihan täysiä

Ei kyse ole alistumisesta eikä kiltteydestä vaan vastuun kannosta. Kun sitä lasta ei vaan voi jättää hoidotta eikö huonolle hoidolle siksi aikaa, että isä pakotetaan kantamaan oma osansa vastuusta, niin äiti joutuu käytännössä kantamaan koko vastuun.

Samaa ilmiötä muuten tapahtuu työelämässäkin. Meillä on töissä yksi proffa (mies) joka jättää hommansa hoitmatta. Noin kaksi kertaa. Uodessa meillä käydään vakava keskustelu siitä, etttä ”seuraavalla kerralla sitä ei sitten kukaan pelasta, eikä kukaan tee sen puolesta”. Mutta aina me tehdään lopulta kuitenkin, koska varsinaiseksi kärsijäksi joutuisi aina kolmas osapuoli, avuton opiskelija, jonka suorituksia tämä ei saa rekisteröityä, gradua arvioitua, väitöskirjakäsistä kommentoitua, esitarkastajia määrättyä taip lehtettyä näille edes sitä kirjetta, jossa kerrotaan yliopiston arviointikriteerit. Niinpä joku kolleega aina käy pelastamassa sen opiskelijan - ja samalla se proffa saa jatkaa pulkkailaan.

Ja miksi oletat, että miehet ovat automaattisesti huonoja hoitamaan vauvoja, kun taas naiset jotenkin maagisesti on siinä yberhyviä?

Niin, koska sinut on opetettu pienestä pitäen ajattelemaan noin ja nykyään tästä ajattelusta ollaan tietoisia ja siitä halutaan eroon, ei pippeli jalkojen välissä tee kenestäkään huonoa hoitamaan vauvaa, eikä pippelin puuttuminen tarkoita, että olisi varmasti hyvä vauvanhoitaja.

Koska miehet ja naiset ovat erilaisia. Ei naiset ihan hyvää hyvyyttään ole alunperin päätyneet lapsista pääosin huolehtimaan. Pippelin kanssa sillä ei ole juurikaan mitään tekemistä, miesten ja naisten muut erot vaikuttaa enemmän.

HAH!

Jos imettämistä ei lasketa, mikä on sellaista huolenpitoa, johon mies ei kykene ja nainen kykenee? Etenkin nykymaailmassa, jossa ruoka tulee toimitettuna kotiin eikä karhuja vastaankaan miesten tarvitse tapella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en äitinä usko tähän pätkääkään. Olen niin tottunut kuulemaan marttyyri-itkuja naisilta, jotka itse tasan tekevät täysissä sielun- ja järjenvoimissa valintansa, mut myöhemmin uhriudutaan niin maan perkuleesti.... Kaikki on ollut vaan uhrautumista.

Hyvä esimerkki julkisuudesta ovat nämä kiekkovaimot, jotka lähtevät eläteiksi hulppean elintason perässä ja tulevat uhrauksia itkien takaisin, kun seurapiirikekkerielämä ja miehen ura on ohi.

Katsokaa ympärillenne perheitä. Onko naiset kilttejä alistujia? HAH. Aivan todella harvassa perheessä miehellä on edes tasapuolisesti sananvaltaa. Kyllä tässä maassa jyrää akkavalta ihan täysiä

Ei kyse ole alistumisesta eikä kiltteydestä vaan vastuun kannosta. Kun sitä lasta ei vaan voi jättää hoidotta eikö huonolle hoidolle siksi aikaa, että isä pakotetaan kantamaan oma osansa vastuusta, niin äiti joutuu käytännössä kantamaan koko vastuun.

Samaa ilmiötä muuten tapahtuu työelämässäkin. Meillä on töissä yksi proffa (mies) joka jättää hommansa hoitmatta. Noin kaksi kertaa. Uodessa meillä käydään vakava keskustelu siitä, etttä ”seuraavalla kerralla sitä ei sitten kukaan pelasta, eikä kukaan tee sen puolesta”. Mutta aina me tehdään lopulta kuitenkin, koska varsinaiseksi kärsijäksi joutuisi aina kolmas osapuoli, avuton opiskelija, jonka suorituksia tämä ei saa rekisteröityä, gradua arvioitua, väitöskirjakäsistä kommentoitua, esitarkastajia määrättyä taip lehtettyä näille edes sitä kirjetta, jossa kerrotaan yliopiston arviointikriteerit. Niinpä joku kolleega aina käy pelastamassa sen opiskelijan - ja samalla se proffa saa jatkaa pulkkailaan.

Ja miksi oletat, että miehet ovat automaattisesti huonoja hoitamaan vauvoja, kun taas naiset jotenkin maagisesti on siinä yberhyviä?

Niin, koska sinut on opetettu pienestä pitäen ajattelemaan noin ja nykyään tästä ajattelusta ollaan tietoisia ja siitä halutaan eroon, ei pippeli jalkojen välissä tee kenestäkään huonoa hoitamaan vauvaa, eikä pippelin puuttuminen tarkoita, että olisi varmasti hyvä vauvanhoitaja.

Koska miehet ja naiset ovat erilaisia. Ei naiset ihan hyvää hyvyyttään ole alunperin päätyneet lapsista pääosin huolehtimaan. Pippelin kanssa sillä ei ole juurikaan mitään tekemistä, miesten ja naisten muut erot vaikuttaa enemmän.

Nainen eroaa miehestä siten että nainen synnyttää mies ei. Se on ainut ero. Lasta ei tarvitse imettää. Mies voi hoitaa lapsen aivan niin kuin nainenkin eikä naiseen ole koodattu mitään lapsen hoito-ohjetta lapsen syntyessä. Lasta ei hoideta pimpillä eikä pippelillä. Ainut luontainen ero on se että miehet ovat vastuuta pakoilevia, laiskoja ja loisivia.

Sitten ne raukkaparkamiehet ihmettelee kun ei ole yhteyttä omaan lapseen.

On kyllä, siis ei ohjetta mutta hoitovietti on. Biologisia tosiasioita on turha kieltää. 

Miehilläkö hoitoviettiä ei muka ole?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen joutunut joustamaan omasta urastani miehen takia. Minulla on korkeampi koulutus ja paremmat mahdollisuudet työllistyä. Silti asuinpaikkakuntamme on sellainen, jonne minulla on vaikeuksia työllistyä. Se vain on ainoa mahdollinen paikka, jonne mies on kyennyt työllistymään. Yritystä löytää muualta töitä on kyllä ollut.

En näe perheemme eduksi sitä, että muuttaisimme jonnekin minun työni perässä ja mies olisi mahdollisesti vuosia työttömänä. Olemme ratkaisseet asian niin, että olen toistaiseksi käynyt kauempana töissä. Toki koko ajan katselen, jos läheltä avautuisi jotain työmahdollisuuksia minulle. Ei tämä miehen vuorotyöhön yhdistettynä ole ideaalitilanne, mutta parempi silti kuin toisen pitkäaikainen työttömyys.

Miksi mies ei voi käydä töissä ja kauempaa?

Tuon vuorotyön vuoksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nainen ei pysty oman miehensä kanssa neuvottelemaan ja sopimaan kummallekin sopivasta järjestelystä, tuskin työelämä hänessä kovinkaan kummoista naisjohtajaa menettää.

Kouluttautumalla hyväpalkkaiselle alalle, tiebaamalka hyvin ja valitsemalka oikeanlaisen miehen nainen pystyy valkan hyvin luomaan uraa. Itsestä se on kiinni, ei yhteiskunnasta.

T. Ylilääkäriäiti, joka jakoi miehensä kanssa hoitovapaan 1:1

Samaa mieltä. Lisään tähän komboon vielä sen, että työnantajat mahdollistavat etätyön. Meillä oli näin jo 90-luvulla.  Sunnuntaisin kävimme miehen kanssa tulevan viikon suunnitelman tarkasti läpi ja seuraavat viikot karkealla tasolla. Näin saimme pelimerkit kohdalleen hoitoon viemisistä ja hauista sekä työmatkat sovitettua. Olemme olleet myös ulkomaankomennuksella.

2 x DI & 3 lasta

Työnantajat ei todellakaan mahdollista etätyötä. Ihan yllättävillä työnantajilla lupa saada tehdä etätyötä on todella työn ja tuskan takana.

Sitten on työnantajia, jotka on joustavampia tämän asian kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nainen ei pysty oman miehensä kanssa neuvottelemaan ja sopimaan kummallekin sopivasta järjestelystä, tuskin työelämä hänessä kovinkaan kummoista naisjohtajaa menettää.

Kouluttautumalla hyväpalkkaiselle alalle, tiebaamalka hyvin ja valitsemalka oikeanlaisen miehen nainen pystyy valkan hyvin luomaan uraa. Itsestä se on kiinni, ei yhteiskunnasta.

T. Ylilääkäriäiti, joka jakoi miehensä kanssa hoitovapaan 1:1

Samaa mieltä. Lisään tähän komboon vielä sen, että työnantajat mahdollistavat etätyön. Meillä oli näin jo 90-luvulla.  Sunnuntaisin kävimme miehen kanssa tulevan viikon suunnitelman tarkasti läpi ja seuraavat viikot karkealla tasolla. Näin saimme pelimerkit kohdalleen hoitoon viemisistä ja hauista sekä työmatkat sovitettua. Olemme olleet myös ulkomaankomennuksella.

2 x DI & 3 lasta

Työnantajat ei todellakaan mahdollista etätyötä. Ihan yllättävillä työnantajilla lupa saada tehdä etätyötä on todella työn ja tuskan takana.

Sitten on työnantajia, jotka on joustavampia tämän asian kanssa.

Totta. Julkisella sektorilla esimerkiksi moni kunta on ennen koronaa suhtautunut etätyön tekemiseen hyvin nihkeästi.

Olisi kiva tietää kuinka monella ihmisellä on parisuhteessa ollessaan sellainen tilanne, että kumpikin osapuoli on ihan samoilla linjalla siitä paljonko lapsia olisi hyvä hankkia ja jos lapsia hankitaan, niin milloin? Parisuhteessa erilaisten toiveiden yhteensovittaminen ei ole mikään helppo juttu. Siihen vielä sitten päälle työkuviot, asuinpaikat yms.

Kuinka paljon pitää tienata, jotta voi puhua urasta? Vai onko sillä suoraan tekemistä työn tulotason kanssa?