Mitä helvettiä Vilan myyjien päässä liikkuu?
Kävin tänään aamulla Vilassa. Ei olisi pitänyt käydä. Yritin ostaa farkut, mutta ostaminen epäonnistui kun rupesi ahdistamaan se myyjien kotkotus.
Heitä siis oli kaksi (2) ympärilläni pitämässä mainospuheita, vaikka olin sanonut jo painokkaasti "ei kiitos, pärjään yksin" ja olin löytänyt jo kolmet farkut sovitettavaksi. Toinen myyjistä yritti sinnikkäästi kaupata farkkuliiviä, vaikka sanoin etsiväni vain housuja ja näytin vielä että nämä tässä löytyivät sovitettavaksi. Toinen esitteli jotain uusia farkkuja, joissa oli joku nanokuitutekninen uutuus (liittyi jotenkin polvipusseihin :D?) Molemmat puhuivat liioitellun kovaa vaikka esim musiikki ei ollut kovalla ja olin aivan vieressä. Puhetta oli vaikea katkaista ja toinen heistä alkoi vain etsimään minulle kaikenvärisiä farkkuja, ojensi kokoani kysymättä viidet farkut syliin.
Karkaisin sovituskoppiin, mutta lähdin oikeastaan samantien ulos koko kaupasta kun en halunnut kokeilla edes niitä farkkuja jotka olin itse valinnut. Ehdin katsomaan myös että myyjä latosi minulle kaksi kokoa liian pieniä farkkuja, jotka eivät olleet erityisen venyvää kangasta. Joo, ihan imartelevaa mutta melko epäammattimaista ihmiseltä joka tekee sitä työkseen. Tuleeko heille palkka myynnin mukaan?
Ei enää ikinä Vilaan.
Kommentit (346)
Tunnen henkilön joka omistaa muutaman Vila-liikkeen. Sen takia en sitten käykään yhdessäkään Vilan putiikissa.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 20:37"]
Sama juttu rantautunut Espritin-liikkeisiin? Kävin tällä viikolla katselemassa ja sovitin muutamia vaatteita kolmella eri kerralla. Heti liikkeeseen tullessa myyjä hyökkäsi päälle, sovituskopin takana käytiin kysymässä miten menee ja sieltä ulos tullessa myyjä oli taas kysymässä oliko sopiva. Kaikki tämä sitten x 3. Ostin paidan ja kassa halusi myydä vielä huivin. Minäkin haluan katsoa ja miettiä ostoksia rauhassa. Osaan kyllä pyytää apua, jos sitä tarvitsen.
[/quote]
Esprit on ehkä vähän vanhemmalle väelle profiloitunut ja siksi on ajateltu että tuollaista palvelua arvostetaan... suurin osa varmaan katselisi mieluummin rauhassa.
Omalta osaltani Vilan tyrkytys johti siihen että Vila jäi ja jää yleensä edelleenkin aina shoppailureissulla kokonaan välistä. Vaatteet ovat kyllä kivoja ja jos olisin saanut shoppailla rauhassa, olisin varmasti tuonut vuosien varrella useamman satasen Vilan kassaan. Nykyään ostan melkein aina Vilan tuotteet (jos ostan) Stokkalta, saa sovittaa rauhassa.
Laittakaa ylös missä Vilan liikkeissä olette törmänneet pahimpaan herhiläismeininkiin? Aleksilla ja Forumin Vilassa on minusta ihan ok suhtautuminen, kysytään tarvitseeko apua mutta ei yleensä roikuta haukkana perässä. Sen sijaan muistan miten Kampissa heti liikkeen avaamisen jälkeen tyrkytys oli niin naurettavaa että ihan kylmäsi...ironista, koska sen takia kukaan ei halunnut/viitsinyt mennä sinne ja se oli usein tyhjillään. Aina kun tuli asiakas niin myyjä hyökkäsi petoeläimen lailla kimppuun. Nykyään siellä ei kai enää ole niin hurjaa "palvelua", olisikohan tullut palautetta...
Jumbon Vilassa ei saa olla rauhassa.
Heh, mahtava ketju. En oo koskaan käyny missään Vilan tai bestsellerin liikkeissä, mutta jos tulee huono päivä tai tulen vanhaksi jaarittelijaksi, hyvä tietää minne mennä purkamaan oloa. Vitutuksen tai lapsenlapsen kuulumiset saa kevennettyä ilmaiseksi.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 20:48"]
Jumbon Vilassa ei saa olla rauhassa.
[/quote]
Totta! Jos erehtyy koskemaan jotain vaatetta, niin heti tullaan kehumaan, että voi voi, kun on ihana vaate ja myyjällä itselläänhän on sama vaate vähintään neljässä eri värissä kotona.
Mielestäni esim. Forumin Vila ja Turussa Hansan Vila ovat ok. Myyjät tervehtivät ja kehottavat ehkä pyytämään apua, jos sitä tarvitsee.
Ois niin mukava tulostaa sivuja tästä keskustelusta ja postittaa jonnekin Vilan päämajaan. :D
Nauratti tuo kömpelö suklaan pakkomyynti Postilla, "ota suklaata..." Ei oo tosiaan semmonen tuote mitä kannattais tuputtaa ylenmäärin..
Itse en saanut tänään Vilassa kiertää ja katsella ollenkaan yksin ja rauhassa, vaan myyjä hyökkäsi kimppuun HETI kun astuin ovesta sisälle. Tenttasi mitä etsin, mistä vaatteista ja väreistä pidän ja millaisia vaatteita tarvitsisin. Vastasin etten etsi mitään tiettyä, jolloin myyjä tunki kouraani kasan koruja ja paitoja, hyvä kun ei ahtautunut kanssani sovituskoppiinkin. Järkyttävää ahdistelua, kyseiseen liikeeseen en kyllä enää mene.
Kuka linkkaisi ketjun kyseiselle puljulle? Tai iltapäivälehteen.
Niin se on, että myyjillä on nykyään provikkapalkka vähän kaikkialla. Myyjän peruspalkka on 7,50e/tunti (usein kaupassa vielä osa-aikaiset työsopparit!!) ja siihen päälle sitten provikka myynnistä - henkilökohtaisesta tai tiimin myynnistä/kuukausi. Myyjänä kaupassa saa nykyään tehdä ihan pirusti hommaa saadakseen edes keskinkertaisen palkan kuukauden lopussa.
Tiedän, koska usea kaverini on/on ollut kaupassa töissä... ja itsekin alalla olen työskennellyt.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 21:09"]
Niin se on, että myyjillä on nykyään provikkapalkka vähän kaikkialla. Myyjän peruspalkka on 7,50e/tunti (usein kaupassa vielä osa-aikaiset työsopparit!!) ja siihen päälle sitten provikka myynnistä - henkilökohtaisesta tai tiimin myynnistä/kuukausi. Myyjänä kaupassa saa nykyään tehdä ihan pirusti hommaa saadakseen edes keskinkertaisen palkan kuukauden lopussa.
Tiedän, koska usea kaverini on/on ollut kaupassa töissä... ja itsekin alalla olen työskennellyt.
[/quote]Provikka, ja paskat! Olen ollut vastaavassa tyrkkypuljussa töissä, ja ihan normaali tuntipalkka oli, siinä kympin kieppeillä tai mitähän se sitten oli. Tunteja sait ruhtinaalliset 25-30 viikossa, jos sitäkään. Jos pääsitte näiden tyrkytyksien, asiakasmäärän kasvun ja myynnin lisäämisen tavoitteisiin, tuli kerran vuodessa bonus, joka vastasi noin kuukauden palkkaa. Tämän lisäksi tietysti ketjutasollakin piti mennä hyvin.
Jos joku näistä neljästä floppasi, ei toiveitakaan saada yhtään mitään "provikoita".
Ja piti myydä, myydä ja myydä. Ja lisämyydä. Ja kassamyydä.
Ja kaikesta pidettiin kirjanpitoa jotka kirjattiin päivän päätteeksi taukohuoneessa fläppitauluun kaiken kansan katsottavaksi.
Kyllä sen päivittäisen leipänsä pystyy ansaitsemaan helpommallakin, kuulkaas.
Ei vitsi en oo käynyt vuosiin Vilan tai Vero Modan liikkeissä. Nyt on pakko mennä katsomaan, että miten hirveetä pakkomyyntiä siellä todella on. Mut oikeesti, mä mieluummin ostan rauhalliselta myyjältä, joka kuuntelee minua, tarpeita ja tyyliäni ja sitten miettii että onko heillä valikoimassaan jotain juuri sellaista mitä minä etsin. Jos vaan pakolla myy tai yrittää myydä niin ei siinä paljon taida asiakasta kuunnella tai kiinnostaa että mitä asiakas oikeasti haluaa. Usein ne lisäostot tulee juuri sen jälkeen kun myyjä on ehdottanut jotain sopivaa ja sitten tuo jonkun vähän erilaisen tai repäisevän siihen lisäksi ja ehdottaa että kokeile miltä tuntuu.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 19:02"]
Nykyään taitaa mango, zara ja hm olla ainoita jossa ei tyrkytetä...jopa seppälässäkin on lähdetty tyrkytyslinjalle
[/quote]
No jo minä ihmettelinkin, että mitä tämä on, kun myyjä tervehti ja kyseli mitä haluaisin. Ei ollut Seppälä, mikä lie ollut näitä samanlaisia. Ei ennen ole huomioitu mitenkään, ajattelin jo että mitä piruilee... Selvisihän se.
Glitterissä on sama juttu. Meillä päin kyseiseen liikkeeseen ei voi mennä, ellei siellä satu olemaan useampia muita asiakkaita, jolloin saattaa onnistua välttämään myyjän hampaisiin joutumisen.
Kerran vilkaisin Glitterissä ohimennen puhelimen kuoria, siis _vilkaisin_, eikä aikaakaan kun myyjä seisoi selkäni takana. "AI SÄ TULIT KATTOO NÄITÄ KUORIA!! MIKÄS PUHELIN SULLA ON??" "JOO SIIS MEILLÄ ON IPHONELLE KUULE KAIKKII IHANII KUORIA, JA NÄISTÄHÄN SAAT NYT SITTEN TUPLALEIMAT BONUSKORTTIIN, MULLA ON KUULE ITELLÄ NÄÄ JA NÄÄ KUORET JA MÄ OON TYKÄNNY NÄISTÄ HIRVEESTI!!!"
Argh.

Itse koen sen hyvänä asiana, kun saan asiantuntevaa palvelua ja lisämyynti tulee siinä sivussa. Päätän itse mitä ostan. Rehti asiantuntijuus ilahduttaa aina, MUTTA se miten se tehdään, vaikuttaa fiilikseen. Ymmärrän, että myyjä on liikkeessä sitä varten että auttaa asiakasta, mutta se että päätetään asiakkaan puolesta, tuntuu oudolta. Ja se päällekkäin kanalaumassa huutaminen, se on ahdistavaa.
Vilassa se on aivan sama, mitä päälleen pistää kun kaikki on niin hienoa. Kohta siellä myydään "keisarin uusia vaatteita" ja revitään rahat siitäkin. Säälin työntekijöitä, sillä myyntipaineiden on oltava todella kovat, eihän kukaan normaali ihminen muuten noin käyttäytyisi?
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 12:54"][quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 10:56"]
Törmäsin tähän keskusteluun ihan vahingossa ja olen ihan ymmälläni. Ihmettelen, miten te jaksatte käyttää aikaanne ja energiaanne spekuloimalla, valittamalla ja purnaamalla täällä sivustoilla asioista, joihin voitte itse vaikuttaa suoraa siellä myymälässä missä asioitte, ihan vain mainitsemalla asioista suoraa/antamalla palautetta esim. ko. liikkeiden vastaavalle (vai eikö riitä kantti mainita asioista suoraa, niin pitää täällä nurista ja narista?). Nämä tilanteethan ovat kuitenkin useimmiten myymälä-/myyjäkohtaisia. Ja mitä tulee ketjun ohjeistuksiin, niin miettikää uudestaan, tuskin missään ketjussa annetaan ohjetta olla epärehellinen eli myyjien kehua kaikkia tuotteita ja myydä asiakkaille heille "ei sopivia" vaatteita, eihän se johda minkäälaiseen asiakkaan ja myymälän väliseen luottamussuhteeseen ja se on varmasti tänä päivänä se mihin kuitenkin pyritän -kanta-asikassuhteet. On varmasti totta, että tässä taloustilanteessa myymälöillä ja kaikilla myyjillä on kovat paineet saada kauppaa aikaiseksi ja varmasti jokaisessa myyntiä tekevässä firmassa seurataan tällä hetkellä lukuja enemmän kuin tarkasti ja tämä voi toki saada aikaan sen, että myyjät yrittävät saada kauppaa hinnalla millä hyvänsä (mikä ei kuitenkaan oikeuta epärehellisyyteen)...ja tosiasiahan on, että jokainen ei kestä/osaa työskennellä kovan paineen alla, eikä kaikilla ole pelisilmää...kaikistahan ei ole myyjiksi.
Olen itse myös palvelualalla, ollut jo reilusti yli kymmenen vuotta eli asiakapalvelu on enemmän kuin tuttua ja en voi sietää tyrkyttämistä ja tekopyhiä/huonoja ammattitaidottomia myyjiä. Jos ja kun asioin myymälöissä, joissa palvelua on vielä tarjolla, niin sanon aina suoraan jos en kaipaa palvelua ja aina viesti on mennyt perille. Toisaalta en myöskään arkaile antaa palautetta (hyvää ja huonoa) ja jos saan erityisen hyvää palvelua, niin muistan antaa siitä palautteen aina, sillä sitä annetaan nykyään ihan liian vähän.
Ihmiset hyvät, yrittäkää aina välillä muistaa, että kukaan ei pakota teitä noihin myymälöihin. Te menette sinne omasta vapaasta tahosta. Toisaalta, uskaltakaa olla suoria ja avata suunne, kyllä se viesti menee perille "tyhmemmällekin" kun asian ilmaisee suoraa. Myyjät noissa myymälöissä yrittävät varmaan parhaansa, mutta kaikilla ei (valitettavasti) ole pelisilmää/tilannetajua (osa myyjistä todella nuoria) ja sen vuoksi palaute on aina kultaakin arvokkaampaa eli jos ja kun annatte nuo kaikki antamanne palautteenne suoraa myymälöihin joissa näitä tilanteita tulee vastaan, niin varmasti tilanteelle tehdään jotain...tai ainakin jos minä olisin ko. myymälöiden yrittäjänä, reagoisin heti.
[/quote]
KUN OLET NIIN HELEVETIN ÄLYKÄS niin kerro mulle, mistä löytyy yhdenkin Vilan s-postiosoite ?
Sellaisia ei ole, ei edes ketjun SUOMENTASOISTA palauteen antomahdollisuutta. On olemassa vain sen tanskalaisenn emoyhtiön palaute.
Olisin laittanut palautetta sata kertaa jos olisi mahdollisuus. Ota itse asioista selvää ennenkuin vingut
[/quote]
Paras on laittaa Tanskan kautta palaute. Kukaan kauppias tai myymäläpäällikkö ei itse voi tehdä muutoksia palvelukulttuuriin. Viesti menee pääkonttorin kautta oikeaan myymälään.
Jokaiseen Vila-myymälään löytyy puhelinnumero vila.com-sivujen kautta, lisäksi sieltä voi laittaa myös viestiä asiakaspalvelun kautta suomeksi, joka ohjaa Suomeen annetut palautteet pääkonttorin kautta myymälöille.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:44"]

Kyllä se kauppias todellakin itse voi määrätä millaista palvelua hänen liikkeessään asiakkaille annetaan.
Olikohan Joensuun vai Kuopion Vilassa kun joku pulleamman sorttinen myyjätär yritti väkisin myydä taikalegginsejä mulle. Rämpsytteli niitä muhkeissa reisissään ja kertoi että maailman mukavimmat päällä. Mul on nää jalassa kato miten mukavat. Osta kaksi on niin mukavat. Ahdisti aika lailla, en mä halua fiilistä että ostan myyjän päältä kalsarit. Kas kun ei esitellyt persvakoon kadonneita stringejään: Kato kun on mukavat osta multa jalasta nää hei. Osta kahdet. Mulla on kahdet päällekäin.
Ziisus.