Mistä asioista ette pidä ystävissänne?

Yksi kaveri puuttuu asioihini pyytämättä.On tosi urakeskeinen ( tavattiin opiskeluaikana) ja häntä ärsyttää " huono" työpaikkani ja patistaa mua vaihtamaan. Haluaa puhua koko ajan töistä. Aikanaan puuttui myös lapseni hoitojärjestelyihin. Saatan ennen tapaamista sanoa että nyt on töitä mitta täysi, ei puhuta tällä kertaa niistä. Silti alkaa tiukata jotain.

Toinen on jotenkin hurskas, ei paljasta itsestään inhimillisiä virheitä tai ongelmia ja jotenkin moraalisesti opettaa koko ajan tyyliin" ei kannata arvostella ihmisiä ulkonäön perusteella".

Ja yhdelle olen varakaveri tai jotain. Ei voi sopia tapaamista kun voi tulla jotain muuta tärkeämpää jonkun kiinnostavamman kanssa.

Minun ystävissäni ei ole sellaisia piirteitä, joista en pitäisi. 

Minulla ei ole laajaa kaveripiiriä, mutta muutama hyvä ystävä. Oikeastaan heissä ei ärsytä mikään erityisesti, olemme tunteneet toisemme niin kauan että elämän ylä- ja alamäkiä on tullut vastaan jo runsain mitoin. Meillä kaikilla on ns nurjat puolemme mutta ajatusmaailmaani ei mahdu ajatella erityisesti ystävieni huonoja puolia. Välillä jotkut asiat ärsyttävät ja välillä samat asiat ei vaivaa yhtään, riippuu niin paljon myös minusta itsestäni miten suhtaudun ja millä tuulella olen.

Ainut kaverini täällä ..

Ainakun kyselen kuulumisia, vastaa yltiöpositiivisesti aina tyyliin "kääk, oot meedio, mä just ajattelin sua! Mikä hätänä?"

Kyselen kuulumiset ja vastailee, sitten kysyn nähtäskö joku päivä, vastaa "no todellakin!" Mutta sitten tulee TÄYSI radiohiljaisuus ja kun kysymäni tapaamis ajankohta ohi, laittaa "Sori, unohin kännykän mummon veljen kaiman taskuun, oisit soittanut!"

Ja jos tavataan, on AINA puhelimessa, vastaa heti muille, känny liimattu käteen, joten tosi typerä selitys..

Aina sama kaava toistuu. Tiedän, tuskin haluu tavata, mutta ainoo "kaveri" täällä niin pakko yrittää.

mitämikämitämissäkuka kirjoitti:

no jos käsitys juttelusta on tenttaamista, tivaamista ja miltei kuulustelun omaista kyselyä ihan privaateistakin asioista

vähäkö pännis moinen

😳

Täh? Pitäähän kuulumiset jutella! Normaaleita asioita, normaalia sosiaalista kanssakäymistä, normaalia elämää. Pitäähän normaalit sosiaaliset asiat ihmisten kanssa hoitaa.

Hankaatko aina kaikessa vastaan? Miksi? Pitääkö kaikesta aina tehdä niin hankalaa? Heittäydytkö hankalaksi huvin vuoksi ihan vain muita ärsyttääksesi? Vai etkö vain ole oppinut normaaleille tavoille?

PS. Tämän keskustelun perusteella ihmisillä on kamalia ystäviä. Miksi ette vain pistä välejä poikki?

Vierailija kirjoitti:

Lähes pakkomielle lasten pituuteen! Meillä on lähes samanikäiset pienet lapset. Kaveri on keskivertoa pidempi, mä keskivertoa lyhyempi. On loogista, että mun lapsikin on lyhyt ja lyhyeksi jää. Mikä ei ole mulle ongelma, mutta kaveri aina vertaa meidän lapsia ja naurahtelee ylimielisen oloisena, kun "Maija" on niin pitkä ja höhö onpa "Tiina" noin lyhyt. Muulla kehittymisellä ei niin väliä, mutta se pituus, joka vatun tapaaminen jauhaa siitä ja alentuvasti nauraa mun lapsen "lyhyydelle". Mitä helvettiä, oikeesti.

😳 Nyt takomaan ABC-kirjaa oman lapsen päähän että varmasti oppii lukemaan aiemmin kuin sen hujopin jälkikasvu! Tiedän, lapsellista mutta.. Ah miten pääset kuittailemaan. ”Ai eikös Maija vielä lue itse? Voi, meidän Tiina on jo Iijoki-sarjan puolessa välissä”. (tätä ei sitten lasten kuullen)

Testaaminen. Minulla on useampia ystäviä, jotka tuntuvat välillä kehittävän draamaa ihan vain saadakseen vahvistuksen siitä, että välitän heistä. Esimerkiksi esittävät että heillä on jotain hätänä tai vihjailevat menojen peruuttamisella nähdäkseen alanko anella heitä tulemaan. Olen alkanut itse vähentää yhteydenottoa tällaisiin ystäviin.

En muistanutkaan miten kuluttavia ”ystävät” voivat olla. Muistelen lähinnä kouluaikojen kavereita, joiden seurassa en todellisuudessa viihtynyt lainkaan. Kun yksi kaveri laittoi dramaattisesti välit poikki, huokaisin helpotuksesta.

Joku kysyy miksette laita välejä poikki. No kun on niissä sitten niitä hyviäkin puolia paljon, ja pitkä yhteinen historia. Eihän miehellekään anneta kenkää heti jos se sanoo jotain tyhmää.

Tietääkö joku tarkistetaanko viestit vai jos niissä on kiellettyjä sanoja niin niitä ei julkaista lainkaan? En tiedä mikä kielletty sana minulla nyt oli mutta viesti ei tullut läpi

Itsensä korostaminen ja/tai minun alas painaminen. Melkein jokaisesta on tullut tällaista esiin muodossa tai toisessa (yleensä kännissä) vaikka ovat yleensä erilaisia. Lienee ihan inhimillistä toimintaa ja jokainen joka on epävarma voi välillä sortua.

Minä asenne. Kokee ettei itse tee mitään väärin vaa kaikki muut tekee häntä kohtaan väärin. Ei osaa kunnioittaa muita, väheksyy muiden suruja ja traumoja ja luulee olevansa koko porukan keskiö ja liima. Menny kyl siihe et hyvi mahdollisesti voi heittää hyvästit koko porukalle ku kukaa jaksa enää mukautua.

Maratonkyläilyt. Jos ajatuksena on katsoa leffa tai syödä yhdessä, en toteutuneen aktiviteetin jälkeen jaksaisi enää ainakaan tunteja hengailla. Olen introvertti ja kaipaan omaa rauhoittumista, kun vieras on lähtenyt etenkin nyt kun ollaan työssäkäyviä. Maratonkyläilijä-ystävänikin ovat introvertteja, mutta silti kai jotenkin sosiaalisempia? Koen kuormittavaksi sen, jos kyläily jatkuu pitkään, vaikka ystävät onkin rakkaita ja läheisiä. Myöskään muiden luona en tykkää kyläillä pitkään, yön yli en haluaisi olla kenenkään luona paitsi pakon edessä. Minä siis olen se, jolla on ongelma tässä. Olen kuitenkin vain kiitollinen siitä, että näinkin extreme-erakkona olen onnistunut ystäviä saamaan. He ovat sen arvoisia että välillä joutuu epämukavuusalueelle.

Mutta kun New Worlds Order tulee koko Reilukerholta lähtee PÄÄÄ! 😓

Vierailija kirjoitti:

Sellanen esittäminen. Esitetään jotenkin tosi hienoa, ollaan kauhean kiinnostuneita siitä että varmasti jotkut "tietyt mittarit/statushommat" täyttyy ja niistä toitotetaan, kaikki pyritään saamaan "paremmaks" kun muilla/esim. mulla, ei voi käydä normaalia keskustelua vaan koko keskusteleminen on sitä, että toinen pyrkii etsimään jotakin ns. heikkoa kohtaa, jotta pääsis itse loistamaan jollakin "paremmalla asialla", negatiivisuus - ei hymyile KOSKAAN, saati naura.. ei siis KOSKAAN. Elämä on pelkkää suorittamista. Ei puhu mistään muutaku yrittää keksiä jotakin joka vaikuttais "hienolta". Korottaa jatkuvasti omaa asemaansa, yrittää kieltää kaiken hyvän multa. :DD Jopa siis itsestäänselvyydet pyrkii jotenkin vaan "poistamaan" , jos ne on siis jotakin hyviä asioita. :D Ei kannusta juuri missään, siis 99% lannistava tapa jutella ja kommunikoida. Luulee, että muut on kiinnostuneita samoista "hienoista" asioista kun hän, eikä suostu ymmärtämään että eri ihmisillä on todellakin eri mielenkiinnon kohteita ja on turha väittää omaansa paremmaksi kuin muut. Tuijottaa pistävästi kaikkia naisia. Ei puhu juuri mitään..... Jos itsessään on joku heikkous, pyrkii siirtämään sen joko muihin tai sitten muhun. :D Vaatii lahjoja, mutta ei osta niitä itse muille. :'D Haukkuu tuntemattomia ihmisiä päin naamaa esim. "hyi, kamala ku oot ruma!" Pitää coolina semmosta asennetta että "minä olen parempi kuin muut." , on todella ilkeä eikä uskalla tuoda ilmi normaalisti itseään....

Valitettavasti en pidä tällasesta käytöksestä. :D

Miksi ihmeessä haluat olla tuollaisen tyypin kaveri? 😮 Tuollainen nainen kuulostaa - sori vaan - kokovartalom*lkulta.

Vierailija kirjoitti:

Lähes pakkomielle lasten pituuteen! Meillä on lähes samanikäiset pienet lapset. Kaveri on keskivertoa pidempi, mä keskivertoa lyhyempi. On loogista, että mun lapsikin on lyhyt ja lyhyeksi jää. Mikä ei ole mulle ongelma, mutta kaveri aina vertaa meidän lapsia ja naurahtelee ylimielisen oloisena, kun "Maija" on niin pitkä ja höhö onpa "Tiina" noin lyhyt. Muulla kehittymisellä ei niin väliä, mutta se pituus, joka vatun tapaaminen jauhaa siitä ja alentuvasti nauraa mun lapsen "lyhyydelle". Mitä helvettiä, oikeesti.

Mulla oli tällainen anoppi, joka joka ikinen kerta jotenkin vei asian siihen, että kun on hän on niin söpön pieni, ja minä tällainen hongankolistaja hujoppi...Joskus niinkin päin :D

Kateus. Ja se, ettei vaan jakseta pitää yhteyttä. Ei edes whstsapilla, keskustelin aloittaa minä ja lopettaa minä. Miksi edes yritän? Koska en halua olla kokonaan ilman ystäviä. Turhauttaa silti.

Vierailija kirjoitti:

Ainut kaverini täällä ..

Ainakun kyselen kuulumisia, vastaa yltiöpositiivisesti aina tyyliin "kääk, oot meedio, mä just ajattelin sua! Mikä hätänä?"

Kyselen kuulumiset ja vastailee, sitten kysyn nähtäskö joku päivä, vastaa "no todellakin!" Mutta sitten tulee TÄYSI radiohiljaisuus ja kun kysymäni tapaamis ajankohta ohi, laittaa "Sori, unohin kännykän mummon veljen kaiman taskuun, oisit soittanut!"

Ja jos tavataan, on AINA puhelimessa, vastaa heti muille, känny liimattu käteen, joten tosi typerä selitys..

Aina sama kaava toistuu. Tiedän, tuskin haluu tavata, mutta ainoo "kaveri" täällä niin pakko yrittää.

Ei kuulosta kaverilta.

Vierailija kirjoitti:

En muistanutkaan miten kuluttavia ”ystävät” voivat olla. Muistelen lähinnä kouluaikojen kavereita, joiden seurassa en todellisuudessa viihtynyt lainkaan. Kun yksi kaveri laittoi dramaattisesti välit poikki, huokaisin helpotuksesta.

Joo, kuluttavia, väsyttäviä, suorastaan elämänhalun poistajia. Näitä juttuja kun lukee niin ihmettelee miksi ihmiset tapaavat muita ihmisiä ollenkaan. Eivät nämä ole ystävätarinoita, nämä ovat kauhutarinoita.

Ei mennä enää ikinä tapaamaan ketään. Pysytään me turvallisesti täällä vauvapalstalla.

Mulla ei ole perhettä, eikä oikein mitään elämää. Mun ystävillä on. Ei niillä ole koskaan aikaa mulle, mutta jännästi taas ku heidän elämässä tapahtuu jotain paskaa, niin mulla pitäis olla aikaa heille. Eihän me mitään ystäviä olla, tiedän sen.