lapsi sanoo :äiti kumpa sua ei olis!

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 00:25"]

kamalia haukkuja. mieskin käskee vähentämään töitä, mutta uskon että se on vain syyllistämiskeino. ei tajua, kun itse vaan lekottelee. sanoi myös ettei ole varaa uuteen lapseen :(. vaikka voisi myös itse mennä vakitöihin. ja 6v. on iso kyseessä melkeen eskarilainen pitäisi jo jotain ymmärtää muidenkin tunteista. ap.

[/quote]

Täh, en minä ainakaan tarkoittanut haukkua, vaan ymmärsin miten pahalta taatusti tuo tuntuu ja itse en sitä kestäisi ja pyrkisin muuttamaan tilanteen. En sitä, että lapsi lopettaisi sanomasta rumia asioita minulle vaan sen, että lapsi haluaisi olla kanssani ja minä saisin viettää aikaa lapsen kanssa enemmän. Työt ovat vain töitä - etenkin jos ne tuovat vain rahaa, niin ei ole sen arvoista. Etkö voisi ehdottaa miehelle, että hän hankkisi jonkun peruspäivätyön, jotta toimeentulonne paranisi? Mitä ikinä keikkaa heittää, niin heittelisi niitä sitten minkä ehtisi lisäksi?

t. 37

Nyt järki käteen!

Olet lapsen äiti ja hänelle hyvin tärkeä. Se on fakta, joka sinun tulee ottaa todesta.

Lapset oppivat helposti käyttämään vanhempien erimielisyyttä hyväkseen. Eivät tee sitä ilkeyttään, mutta vaikutusmahdollisuudet vanhempiin varmasti kiehtoo. Huonosta käytöksestä pitää tottakai pyytää anteeksi. Mutta sinun äitinä olisi hyvä, jos voit hankalassa tilanteessa pitää omat loukkaantuneet tunteesi sivummalla, ja vaatia vain lapselta rauhallisesti anteeksipyyntöä rumasta puheesta. Ellei ole siihen valmis, laita jäähylle odottamaan kunnes on halukas. Ei mitään moraalisaarnoja lapselle siinä välissä.

On eduksi, jos miehesi on sinulle lojaali. Asetelma lapsi ja vanhempi toista vanhempaa vastaan vääristää asetelmaa perheessä. Lapsen on paljon parempi olla, kun molemmat vanhemmat asettavat rajoja samalla tavalla (tietty maalaisjärjellä ja rakkaudella).

Kyllä varmasti lapsesi katsoo vältellen ja oudoksuen. Hän kuulee, kuinka isä pyytää sinua mukaan pelaamaan. Lapsi muistaa vallan mainiosti, että olet aiemminkin kieltäytynyt ja nyt on hyvin varautunut ja valmistautunut uuteen pettymykseen. Sinun tehtäväsi on lähestyä lasta, ei lapsen sinua.

Lapsi on loukkaantunut kun olet usein ylitoissä. Hän kokee sen hylkäämisenä. Toi kuulostaa aivan normaalilta lapsen reaktiolta. Samoin sinun reaktiosi kuulostaa lapsen reaktiolta mutta hetkinen ... sinunhan pitäisi olla aikuinen...

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 04:11"]

Lapsi on loukkaantunut kun olet usein ylitoissä. Hän kokee sen hylkäämisenä. Toi kuulostaa aivan normaalilta lapsen reaktiolta. Samoin sinun reaktiosi kuulostaa lapsen reaktiolta mutta hetkinen ... sinunhan pitäisi olla aikuinen...

[/quote]

Minullekkin tuli mieleen, että lapsi on loukkaantunut

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 23:40"]

Puhetta vaan. Meillä 4v saattaa yhtenä hetkenä sanoa, että olen maailman hirvein äiti ja voi kun saisi haudata äidin, toisena hetkenä sanoo, että äiti mä rakastan sua.

[/quote]kuulostaa aika rankalta.....meilla myos nelja vuotias enka tieda miten tuollaiseen suhtautuisin......

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 23:57"]

Heti ollaan taas isää syyllistämässä kieroilusta. Entä jos tilanne olisi toisin päin?

[/quote]holoholo. Isan tehtava on varmistua siita etta lapsi ei puhu rumasti aidille varsinkaan hanen kuullen. Oma mieheni ei taatusti Anna lapsiemme puhua minulle epakunnioittavasti! Tassa taas nakee sumalaisen miehen luonteenpiirteen.....blaah

Ap, älä ota noin vakavasti lapsen sanomisia.

Lapset elää hetkessä eivätkä ajattele asioita samalla tavalla pitkälle kuin aikuiset.

Lapsesi on sillä hetkellä toivonut että olisit vaikka töissä etkä pakottamassa häntä harrastukseen kun hän tahtoisi vain olla kotona.

Ei hän toivonut että olisit kokonaan, lopullisesti pois.

Sitä kutsutaan auktoriteetiksi. Lapsi sanoo mitä sanoo ja itse asiassa lapsi hakee sinulta rajoja ja kun niitä ei tule, keinot kovenee. Sanot ensi kerran, että minäpä tykkään sinusta silti ja nyt minä äitinäsi määrään, että harrastukseen lähdetään.

Jari Sinkkosen kirjallisuutta ehdotan sulle. Lastenpsykiatri ja viisaas mies joka osaa neuvoa hysteerisiä ja epävarmoja vanhempia.

joops.. kai se on alettava lasra mielisteleen et hyväksyy.. ap.

Hae ap apua tuohon ongelmaan. Vaikka neuvolasta. Joku perhekoulu (vai mitä ne nyt on) voisi olla hyvä apu teille.

Ongelma teidänkin tapauksessanne on aikuisissa, ei lapsessa.

Ja jos nyt koet, että lapselle mielistely on ainoa keino ratkaista ongelma, niin olet pahasti pihalla. Mielistelemällä vain pahennat ongelmaa.

Lapsi on selvästi epävarma siitä rakastatko häntä, tai haluatko edes viettää aikaa hänen kanssaan. Hän on vasta lapsi, eikä osaa kommunikoida aikuismaisella tavalla vaikka kuinka semmoista häneltä odottaisit.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 11:11"]

joops.. kai se on alettava lasra mielisteleen et hyväksyy.. ap.

[/quote]Hae apua ap. Vaikutat siltä että tarvit vähän intensiivisempää ohjausta vanhemmuuteen kun et tunnut ymmärtävän ollenkaan mitä täällä sanotaan.

Ap, miten sä toteutat kasvatuksessa rajoja ja rakkautta?

Miten kerrot lapselle että rakastat häntä? Miten usein? Mitä kivaa teillä on tapana tehdä kahdestaan lapsen kanssa? Kerrotko lapselle että olet iloinen nähdessäsi hänet työpäivän jälkeen? Miten ilmaiset saman asian kehon kielellä? Vietätkö lapsen kanssa reilusti aikaa viikonloppuisin/vapaapäivinä? Miten usein kysyt lapseltasi mitä hänelle kuuluu? Kuka teidän taloudessa viime kädessä päättää mitä tehdään, mitä syödään, miten paljon ulos puetaan ym? Miten olet selittänyt jatkuvat ylityöt lapselle? Onko niitä pakko tehdä?

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 23:42"]

ei se ole mun mieheni vika, ei hauku minua lapselle vaan kunnioittaa ja pyytää mukaan leikkeihin mutta tämä tilanne on alkanut hiertämään meidänkin välejä. jos miestä ei olisi niin lapsi olisi minuun enemmän kiintynyt. ja mies sanoo: miten sä ees mietit tollasia? ja sanoo, että pitää vaan panostaa yhdessäoloon. mutta ei mua enää huvita panostaa kun lapsen asenne on aina tuollainen.. olen kyllä paljon poissa ehkä johtuu osittain siitäkin, mutta minun on pakko tehdä paljon ylitöitä kun rahasta on tiukkaa (mies ei-työssä, satunnaista keikkahommaa vaan). ja lapsi ei ymmärrä mitä ylityö on vaikka koitan selittää miksi olen paljon pois:(

ap

[/quote]

vika on ap:ssa eikä kenessäkään muussa.

Kehoittaisin ap hakeen ammattiapua. Vika on korviesi välissä.

Hei

Mun lapsi välillä hylkii mua. Isä ollut lapsen kanssa viime aikoina ja siksi on nyt läheisempi. Ymmärrän ap:n mustasukkaisuuden tunteen, miltä tuntuu kun haluaisi että olisi lapselle maailman tärkein ja sitten huomaa ettei olekaan.

Mun vinkit ap:lle. Tajua, että lapsen tehtävä on toteuttaa itseään, ei rakastaa meitä tai täyttää meidän tarpeitamme. Rakkaudenkaipuuseemme pitää löytyä joku toinen lähde. Kehitä parempi suhde mieheesi, opettele rakastamaan itsesi.

Aikuisen tehtävä on huolehtia suhteesta lapseen, aikuinen on siitä vastuussa.

Jos tuntuu vaikealta mennä mukaan peliin, jossa sinut torjutaan, niin ÄLÄ anna lapselle sitä vastuuta, että näytät lapselle että lapsi saa sinut poissa tolaltaan.

Lapsi ei saisi kokea sellaista, että äiti on niin heikko, että loukkaantuu lapsen sanomisista. Eihän lapsi silloin voi ikinä luottaa äitiin.

Esitä vaikka että et loukkaantunut. Ota kuitenkin sitten myöhemmin menetetty peliaika takaisin, eli varmista että muuten vietät kahdenkeskistä aikaa lapsen kanssa.

Minusta tuntuu todella kummalliselta, että vaadit lapselta anteeksipyyntöä siitä, että sanoit "voi kun äitiä ei olisi". Miksi lapsen pitää pyytää anteeksi sitä, että toi esille sen hetkisen tunteensa? Oikeastihan lapsi sanoo noin, koska on loukkaantunut sinulle, kokee että et rakasta häntä. Se on lapsen tapa hakea sinulta edes jotain huomiota. Huomion pitää olla läheisyyttä, lapsen ehdoilla menemistä, eikä sitä että ohjaa, komentaa, kasvattaa.

Miksi lapsen pitää pyytää sinulta anteeksi sitä, että sinä käyttäydyt lapsellisesti ja vaadit lasta ottamaan aikuisen roolin?

Isä näyttää tekevän parhaansa. Sinä käyttäydyt nyt lapsellisesti, koet jostain syystä itsesi pikkulapseksi, joka jätetään ulos. Löytyykö sulta joku tällainen kokemus lapsuudesta?

ap on seko