Lue keskustelun säännöt.
Totaalinen koronaväsymys
25.11.2020 |
En voi itselleni mitään, en vain jaksa.
En jaksa tätä hössötystä, en jaksa enää suosituksia, en kieltoja, en toisten kyttäämistä.
Ymmärrän, että kyseessä on osalle vaarallinen virus, mutta eipä se tuolla leviäisi jos ihmiset olisi kotona sairaana. No ei ole.
Terveinä liikkuvien elämää rajoitetaan taas uudelleen, kiitos että yrität pysyä järjissäsi, kun olet jo etätöissä koko ajan ja sitten kielletään sosiaaliset harrastuksetkin, ei vaan enää jaksa.
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Pieniin asioihin hajoaa ihmisten elämä, jos ei näitä rajoituksia jaksa. Miten ihmeessä selvittiin sodasta? Siellä ei kyselty tahdotko nyt lähteä sotaan muutamaksi vuodeksi :(
Joo tosi hyvin selvittiin sodasta. Varmasti kukaan ei silloin valittanut mistään?? Eikä rintamalta tulleet miehet ja naiset olleet ihan traumatisoituneita. Sotavertaukset ontuu pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää kaikki maskeja päähän tässäkin keskustelussa käskevät ihmiset. Maski on yleisesti suositus, ei pakollinen.
On muutenkin kiistanalaista, että onlo niistä hyötyä vai ei.
Miten tämä voi olla vieläkin joillekin niin vaikeaa ymmärtää... korona leviää pisaratartuntana. Maski estää pisaroiden lentämisen tai ainakin lyhentää niiden matkaa. Ihan järjellä ajateltuna pitäisi jo ymmärtää, että maskien käyttö vähentää tartuntoja ihmismassassa. Se, auttaako maskin käyttäjää, on monitahoisempi juttu. Ja tietenkin riippuu myös maskista.
Eikö voisi kieltää puhumista julkisilla paikoilla? Se auttaisi enemmän kuin maskit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei sinänsä haittaa kotona olo, mutta sen "sivutuotteet" kyllä. Kotona on ahdistavaa tehdä hommia, kun tuntuu ettei saa mitään aikaan. Työpäivän aloittaminen tuntuu raskaalta, enkä meinaa jaksaa. Lykkään hommia viimeiseen saakka. En saa mitään tukea työporukasta, tähän asti meillä ei ole ollut edes mitään tapaamisia. Tuntuu, etten osaa mitään, en pärjää, ja muut tekevät hyvää työtä. Nyt pomo sitten innostui, että joka päivä on oltava tapaamista ja palaveria. En osaa olla luontevasti kamerassa, netti pätkii, kaikki puhuvat päällekkäin enkä saa suunvuoroa, netin pätkimisen takia muut eivät kuule minua. Tapaamisistakin on tullut todella uuvuttavia, koska niissä ei päästä puusta pitkään ja ne ovat paljon hankalampia kuin kasvokkain kommunikoiminen. Asumme väliaikaisesti yksiössä (koronan takia muuttokin viivästyi paljon) ja miehen on oltava silloin hiljaa omista töistään, kun minulla on jonninjoutavia tapaamisia.
Mielenterveyteni on romahtanut ihan totaalisesti. Nukun todella pitkiä unia, en jaksaisi laittaa ruokaa tai tehdä mitään. Tekemättömät työt ahdistaa, tehdyissäkin tuntuu olevan vielä hiomista. Tuntuu etten vaan osaa, epäilen itseäni kamalasti, vaikka saan ihan hyvää palautettakin. Tuskin muilla menee niiin paljon paremmin, mutta se on tämä yksinäisyys ja tyhjiö.
Olen muutenkin todella yksinäinen, nyt koronan aikana en ole tavannut kirjaimellisesti ketään muita kuin mieheni. Työrutiinit, töihin meneminen, työmatkat ovat olleet sitä kivaa sisältöä elämään, sosiaalisetkin tarpeet ovat tyydyttyneet. Olen saanut omaa aikaa työmatkoilla, nyt tämä yksiössä asuminen alkaa ottaa parisuhteenkin päälle ja riitaa tuntuu olevan aivan kamalasti, kun olemme kirjaimellisesti koko ajan samassa tilassa ja yritämme vielä tehdä töitäkin. Kaipaan yksinäisyyttä työmatkoilla ja kodin ulkopuolella liikkuessa.
Voithan sä mennä jonnekin muualle kuin töihin. Siis työpäiväsi jälkeen ja viikonloppuisin. Mä olen tehnyt etätöitä jo monta vuotta ja ymmärrän hyvin, että tulee mökkihöperöksi, jos ei käy yhtään missään. Hyppäät auton rattiin ja ajelet jonnekin, käyt vaikka kahvilassa tai jotain. Tai menet bussila tai millä nyt haluatkin mennä. Mene vaikka tekemään ostokset jostain kauempana olevasta kauppakeskuksesta kuin yleensä. Mä kävin eilen hakemassa noutoruokaa läheisestä ravintolasta. Mukavaa istua itsekseen, juoda odotellessa yksi olut, katsella muita ihmisiä ja surffailla kännykällä netissä. Etätyössä työmatkat ja työkaverit jäävät pois, mutta kannattaa keksiä jotain niiden tilalle.
Jep, kontaktejahan sitä kannattikin mennä hakemaan kauppakeskuksiin ja busseihin. Koen olevani onnekas ja äärimmäisen etuoikeutettu, että ei tarvitse mennä töihin tai julkisiin keräämään kontakteja ja saan olla näin eristyksissä eikä "tarvitse" altistaa itseä millekään. Meiltä on kohtuullisen pitkä matka julkisilla lähimpään kauppakeskittymään ja se onkin sitten sen kokoinen, että en sinne haluaisi enää mennä. Kävelyillä käyn joskus, mutta senkin huomaa että kunto on laskenut tosi paljon, kun arjen kävelyä ei tule.
En koe kaipaavani erityisesti mitään kahviloissa hengaamista, olen jopa iloinen ettei ihmispaljouteen tarvitse mennä, vaan sitä rutiinia ja rytmitystä jonka töissä käyminen tuo.
Minä kaipaan kotona tapahtuvia ihmiskontakteja. Niistä on pulaa ilman koronaakin ja koronan aikana ne ovat vähentyneet vielä 80 %. Jatkuva yksinolo ei sovi läheskään jokaiselle, etenkin kun se ei tapahdu omasta toiveesta.
Miksi? Eivätkö he halua tulla sun luoksesi vai etkö sinä halua heitä enää käymään? Voisiko jotain tehdä toisin, jotta tapaamiset kotonakin onnistuisivat?
Ihmiset ovat poteroituneet omien perhekuntiensa pariin.
Näin juuri. Eikä perheelliset ymmärrä yksineläjän totaalista yksinäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Hellanlettas. Mitenkäs sitten käy kun kohtaat oikeita ongelmia?
Minä en vaan jaksa näitä turhan inisiöitä, Suomessa ei ole edes rajoitettu juuri mitään, korkeintaan matkustelua ja baariryyppäämistä. Itse olen kohdannut oikeita vaikeuksia elämässäni niin ei tuollaiset tunnu missään. Helpolla olet päässyt jos näin vähistä "vastoinkäymisistä" väsyt!
Tämä on oikea ongelma.
Sotakin olisi siinä mielessä helpompaa, että sen päättyminen on ihmisistä kiinni.
Vaan sanopa virukselle, että nyt loppu tartuttaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta syöpäkin on pahempi ongelma kuin korona, etenkin kun rakkaimmat ihmiseni ovat kuolleet siihen. Ei se silti tarkoita sitä, että nyt mikään ei rasita tai haittaa, että olen vain iloinen siitä, että ei ole syöpää eikä sotaa ja ruokaakin on enemmän kuin afrikkalaisilla lapsilla.
Mä ainakin lopetan koko varomisen ja kaiken muun. Olen 9kk jo varonnut ja varonnut ja se saa nyt riittää.
En jaksa enää enempää. Menen niihin paikkoihin mitkä on auki enkä välitä teista muista tippaakaan. Ettehän tekään ole välittäneet minusta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon etätyörutiinin noudattaminen normaalina voi vaikeutua, jos mielenterveys ja jaksaminen on koetuksella.
Toki, mutta ei kukaan muukaan voi niitä rutiineja luoda ja noudattaa toisen puolesta. Ja nimenomaan silloin, kun mielenterveys ja jaksaminen on koetuksella, rutiinit olisivat tärkeitä ja myös tehdä jotain sellaista, mikä lisää jaksamista. Jos ennen etätyötä jaksamista on lisännyt bussipysäkille kävely ja bussimatka töihin, ihan oikeasti kannattaa suhtautua puolen tunnin aamukävelyyn samalla tavalla kuin suhtautuisi työmatkaan. Tekee siitä itselleen "pakon", vaikka sen tekemättä jättämisestä ei saakaan potkuja eikä edes pomon haukkuja.
Kun sitä voimaa ei ole, sitä ei vaan ole.
Eli voimaa on vain silloin, jos vaihtoehtona on potkut töistä?
Voimat menee töiden hoitamiseen.
Jos saisit luvan mennä työpaikalle etätyön sijasta, silloin työt eivät veisi voimiasi? Vai onko työsi sellaista, johon tarvitsisit paivän aikana usein muiden ihmisten apua/mielipidettä/kannanottoa? Kannattaa ottaa yhteys esimieheen ja kertoa, jos on jotain ongelmaa. Työnantajan tehtävänä on organisoida työt siten, ettei kenenkään työt jää jumittamaan sen vuoksi, että ei olla fyysisesti samassa tilassa. Esim omalla työpaikallani on ohjeistus, että Teamsissa laitettuun viestiin pyritään vastaamaan asap, jotta kenenkään hommat eivät viivästy vastausta odotellessa. Monesti jopa tehostaa työntekoa, koska toinen saattaa olla palaverissa, mutta pystyy silti vastaamaan heti tai lähes heti. Jos oltaisiin toimistolla, pitäisi odottaa, että kollegan palaveri päättyy
Ei vaan tämä koronatilanne verottaa sen verran jaksamista, että kaikki energia menee töiden hoitamiseen, ei ole palautumista eikä ole työkavereitakaan, työskentelen yksin, jo ennen koronaakin, mutta nyt en palaudu normaaliin tapaan vaan olen enemmän ja vähemmän uupunut. Lisäksi sekin kuormittaa, että korona on vaikuttanut vahvasti työmääriin, isoja heiluriliikkeitä molempiin suuntiin. Hetkittäin liikaa töitä ja hetkittäin huoli toimeentulosta.
Huoli toimeentulosta on ihan ymmärrettävää. Samoin, jos on syytä olla huolissaan omasta terveydestään tai läheistensä terveydestä. Kirjoitin tuolla jo aiemmin, että joillekin voisi olla ihan hyvä, jos ei vähään aikaan seuraisi mitään pandemiaan liittyvää. Ottaisi tavallaan lomaa koko asiasta. Jo yksi viikkokin voi auttaa jaksamiseen. Nyt ei ole myöskään paras hetki miettiä, millasta on parin vuoden päästä, kun pandemian aiheuttamia kustannuksia aletaan maksamaan takaisin. Nouseeko verot, heikkeneekö sosiaaliturva jne ovat toki tärkeitä ja huolestuttavia asioita, mutta niiden murehtiminen tänään ei ole järkevää. Murehtii vasta sitten, kun ne tulevat ajankohtaiseksi. Nyt on tärkeintä elää tässä hetkessä. Tehdä tästä hetkestä mahdollisimman hyvää. Koittaa löytää jotain muuta virkistystä elämäänsä kuin ne, mitkä on nyt kiellettyjen listalla.
Omaan korona-ahdistukseensa (jos siis pelkää saavansa tartunnan) voi vaikuttaa niinkin yksinkertaisella asialla kuin hankkimalla suojalasit sekä ffp3-hengityssuojaimia. Suojalaseja on sen mallisia, että mahdolliset omat silmälasit mahtuvat niiden alle. Ffp3-hengityssuojaimia saa jo noin 4€/kpl. Jo 10 hengityssuojainta kotona varuilla mahdollistaa varsin hyvin asioimisen paikoissa, johon joko on pakko mennä (esim lääkäriin) tai johon haluaisi mennä, mutta ei ole tartunnan pelossa vuoksi voinut mennä. Vaikka mulla on sekä korkea verenpaine että astma, pystyn käyttämään sellaista suojainta jopa 6 tuntia yhtäjaksoisesti. En kyllä juoksemaan hengityssuojain päässä, mutta normaalisti kävelemään. Kun tietää, että pystyy halutessaan varsin tehokkaasti suojautumaan virukselta, se helpottaa yllättävän hyvin jaksamista. Tietää, että voi mennä, mutta sitten vaan päättää, viitsiikö laittaa "kuonokopan" vai jättääkö mieluummin menemättä. Jos tuntuu, että ei ole mitään muita vaihtoehtoja kuin tämä yksi eli kotona kökkiminen, on ihan selvää, että alkaa ahdistaa. Niin muakin ahdisti keväällä, kun hengityssuojaimia ei saanut mistään. Nyt, kun mulla on niitä iso laatikollinen sekä muutamat suojalasit (suojalasit eivät ole kertakäyttöisiä), en enää tunnekaan olevani "muiden tai koronaviruksen armoilla" vaan voin vapaammin päättää, mitä teen ja mitä en.
Pandemia ei ole vielä pitkään aikaan loppumassa, joten oman jaksamisensa kannalta edelleen suosittelen keskittymään asioihin, joita vielä voi tehdä (vaikka sitten käyttämällä suojalaseja ja ffp3-hengityssuojaimia) . Etsimään korvaavia tapoja tehdä jotain tai jotain muita vaihtoehtoja aiempien tilalle.
Keväällä, kun epidemia levisi Suomeenkin, palstalla oli ketju, jossa osa oli todella huolissaan ja ahdistuneita, osa taas vähätteli muiden tunteita. Seurasin yhden henkilön kirjoituksia monen tunnin ajan ja kommentoinkin niihin. Sitten laitoin hetkeksi aikaa sähköpostiosoitteeni nettiin ja ehdotin, että tämä henkilö laittaa mulle sähköpostia. Ollaan kirjoiteltu koko tämä pandemian ajan toisillemme. Keväällä tiheämmin (1-2 kertaa viikossa), nyt harvemmin, kun ollaan jo löydetty uudet tavat elää ja tehdä asioita. Pärsiistähän tämä pandemia on ja mitä nopeammin se on ohi, sen parempi.
Mulla on ollut diabetes lapsesta saakka eli mua ei kyllä taudit pelota! Koko korona on hysteriaa ja lellipentujen ulinaa. Sairaudet tulee jos on tullakseen. Hysteria on turhaa ja sen takana on agenda mikä ajaa ihmisten määrän vähentämistä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hellanlettas. Mitenkäs sitten käy kun kohtaat oikeita ongelmia?
Minä en vaan jaksa näitä turhan inisiöitä, Suomessa ei ole edes rajoitettu juuri mitään, korkeintaan matkustelua ja baariryyppäämistä. Itse olen kohdannut oikeita vaikeuksia elämässäni niin ei tuollaiset tunnu missään. Helpolla olet päässyt jos näin vähistä "vastoinkäymisistä" väsyt!
Tämä on oikea ongelma.
Sotakin olisi siinä mielessä helpompaa, että sen päättyminen on ihmisistä kiinni.
Vaan sanopa virukselle, että nyt loppu tartuttaminen.
Viruksen leviäminenkin on ihmisistä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää kaikki maskeja päähän tässäkin keskustelussa käskevät ihmiset. Maski on yleisesti suositus, ei pakollinen.
On muutenkin kiistanalaista, että onlo niistä hyötyä vai ei.
Miten tämä voi olla vieläkin joillekin niin vaikeaa ymmärtää... korona leviää pisaratartuntana. Maski estää pisaroiden lentämisen tai ainakin lyhentää niiden matkaa. Ihan järjellä ajateltuna pitäisi jo ymmärtää, että maskien käyttö vähentää tartuntoja ihmismassassa. Se, auttaako maskin käyttäjää, on monitahoisempi juttu. Ja tietenkin riippuu myös maskista.
Koronavirus leviää pisaratartunnan lisäksi aerosolitartuntana ja jälkimmäistä ei tavalliset maskit estä. Mä en ole edes hankkinut yhtään maskia, koska pidän tärkeämpänä itseni suojaamisen kuin hillumisen ympäri kyliä hankkimassa tartunnan ja sitten käyttäisin maskia suojatakseni muita. Jokaisen, joka EI halua saada tartuntaa, kannattaisi käyttää hengityssuojaimia tavallisten maskien sijasta. Ymmärrän, että monille tämä on kustannuskysymys, jos muiden ihmisten kanssa on pakko olla tekemisissä päivittäin. Mutta jo etätyössä säästää sen verran työmatkakuluissa, että kannattaa harkita, suojaako mieluummin muita vai itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei sinänsä haittaa kotona olo, mutta sen "sivutuotteet" kyllä. Kotona on ahdistavaa tehdä hommia, kun tuntuu ettei saa mitään aikaan. Työpäivän aloittaminen tuntuu raskaalta, enkä meinaa jaksaa. Lykkään hommia viimeiseen saakka. En saa mitään tukea työporukasta, tähän asti meillä ei ole ollut edes mitään tapaamisia. Tuntuu, etten osaa mitään, en pärjää, ja muut tekevät hyvää työtä. Nyt pomo sitten innostui, että joka päivä on oltava tapaamista ja palaveria. En osaa olla luontevasti kamerassa, netti pätkii, kaikki puhuvat päällekkäin enkä saa suunvuoroa, netin pätkimisen takia muut eivät kuule minua. Tapaamisistakin on tullut todella uuvuttavia, koska niissä ei päästä puusta pitkään ja ne ovat paljon hankalampia kuin kasvokkain kommunikoiminen. Asumme väliaikaisesti yksiössä (koronan takia muuttokin viivästyi paljon) ja miehen on oltava silloin hiljaa omista töistään, kun minulla on jonninjoutavia tapaamisia.
Mielenterveyteni on romahtanut ihan totaalisesti. Nukun todella pitkiä unia, en jaksaisi laittaa ruokaa tai tehdä mitään. Tekemättömät työt ahdistaa, tehdyissäkin tuntuu olevan vielä hiomista. Tuntuu etten vaan osaa, epäilen itseäni kamalasti, vaikka saan ihan hyvää palautettakin. Tuskin muilla menee niiin paljon paremmin, mutta se on tämä yksinäisyys ja tyhjiö.
Olen muutenkin todella yksinäinen, nyt koronan aikana en ole tavannut kirjaimellisesti ketään muita kuin mieheni. Työrutiinit, töihin meneminen, työmatkat ovat olleet sitä kivaa sisältöä elämään, sosiaalisetkin tarpeet ovat tyydyttyneet. Olen saanut omaa aikaa työmatkoilla, nyt tämä yksiössä asuminen alkaa ottaa parisuhteenkin päälle ja riitaa tuntuu olevan aivan kamalasti, kun olemme kirjaimellisesti koko ajan samassa tilassa ja yritämme vielä tehdä töitäkin. Kaipaan yksinäisyyttä työmatkoilla ja kodin ulkopuolella liikkuessa.
Voithan sä mennä jonnekin muualle kuin töihin. Siis työpäiväsi jälkeen ja viikonloppuisin. Mä olen tehnyt etätöitä jo monta vuotta ja ymmärrän hyvin, että tulee mökkihöperöksi, jos ei käy yhtään missään. Hyppäät auton rattiin ja ajelet jonnekin, käyt vaikka kahvilassa tai jotain. Tai menet bussila tai millä nyt haluatkin mennä. Mene vaikka tekemään ostokset jostain kauempana olevasta kauppakeskuksesta kuin yleensä. Mä kävin eilen hakemassa noutoruokaa läheisestä ravintolasta. Mukavaa istua itsekseen, juoda odotellessa yksi olut, katsella muita ihmisiä ja surffailla kännykällä netissä. Etätyössä työmatkat ja työkaverit jäävät pois, mutta kannattaa keksiä jotain niiden tilalle.
Jep, kontaktejahan sitä kannattikin mennä hakemaan kauppakeskuksiin ja busseihin. Koen olevani onnekas ja äärimmäisen etuoikeutettu, että ei tarvitse mennä töihin tai julkisiin keräämään kontakteja ja saan olla näin eristyksissä eikä "tarvitse" altistaa itseä millekään. Meiltä on kohtuullisen pitkä matka julkisilla lähimpään kauppakeskittymään ja se onkin sitten sen kokoinen, että en sinne haluaisi enää mennä. Kävelyillä käyn joskus, mutta senkin huomaa että kunto on laskenut tosi paljon, kun arjen kävelyä ei tule.
En koe kaipaavani erityisesti mitään kahviloissa hengaamista, olen jopa iloinen ettei ihmispaljouteen tarvitse mennä, vaan sitä rutiinia ja rytmitystä jonka töissä käyminen tuo.
Minä kaipaan kotona tapahtuvia ihmiskontakteja. Niistä on pulaa ilman koronaakin ja koronan aikana ne ovat vähentyneet vielä 80 %. Jatkuva yksinolo ei sovi läheskään jokaiselle, etenkin kun se ei tapahdu omasta toiveesta.
Miksi? Eivätkö he halua tulla sun luoksesi vai etkö sinä halua heitä enää käymään? Voisiko jotain tehdä toisin, jotta tapaamiset kotonakin onnistuisivat?
Ihmiset ovat poteroituneet omien perhekuntiensa pariin.
Tämä on varmasti monelle yksinäiselle ongelma. Toisaalta nyt onkin tärkeintä huolehtia itsestään ja läheisistään ensin ja vasta sitten muista, jos jää aikaa ja voimavaroja. Mietin, pystyisitkö löytämään uusia ihmissuhteita sellaisista, joilla on sama tilanne kuin sullakin? Jolla olisi aikaa ja mahdollisuuksia kyläilyynkin? Mä olen "tuntenut" erään naisen jo useamman vuoden ajan. On alueella asuva hyvänpäiväntuttu, jonka kanssa ollaan lähinnä vain tervehditty ja joskus vaihdettu muutama sana liittyen lähinnä meidän kummankin koiriin. Nyt hänellä ei ole enää koiraa ja alkusyksystä annoin hänelle puhelinnumeroni, jos haluaisi joskus lähteä mun ja koirani kanssa lenkille. Ollaan käyty ja ollaan muutenkin viestitelty toisillemme. Kumpikin asuu yksin ja on viettänyt aika eristäytynyttä elämää pandemian vuoksi. Viime viikolla kävin hänen luonaan kahvilla ja hän tulee meille kahville viikonloppuna. Ei me mitän sydänystäviä olla ja tuskin meistä sellaisia tuleekaan, mutta ei ainakaan tarvitse kummankaan olla ihan yksin.
Voi voi. Terkut ulkomailta, missä tilanne todella paha verrattuna Suomeen.
Maaliskuusta asti eriasteisia rajoitteita, karanteeneja, nyt maskipakko aivan kaikkialla (ei vain sisätiloissa), tiukat ulkonaliikkumiskiellot, ei mitään kuntosaleja tai baareja tai leffateattereita auki. Päivät menevät sisällä nököttäessä. Duuni meni viruksen myötä alta, ja on menossa puolisoltakin, vaikka kuukauden saa vielä olla etätöissä.
Sekä täällä että kotimaassa tuttavia sairastanut taudin ja on saanut sydän hakaten miettiä, selviävätkö. Täällä ei pääse edes mihinkään sairaalaan vierailemaan, jos joku on hädässä... Tai jos nyt vaikka itse sairastuisin, niin siellähän olisin sitten aivan yksin jossain hengityskoneessa. Kuulun vieläpä riskiryhmään. Ajatuskin hirvittää.
Ei ole mitään tulevaisuudennäkymiä, työpaikkoja vaikea löytää, ja nekin vähät menevät alta aikayksikön koska en ole (jännä kyllä) ainoa, joka menetti duuninsa pandemian vuoksi.
Päivät ovat turruttavia, tylsiä, tasapaksuja. Ei ole oikein omaa tilaakaan, asumme kaupunkiasunnossa joka oli kyllä "riittävän iso" kun molemmat kävimme töissä emmekä nököttäneet himassa 24/7, mutta nyt seinät kaatuvat päälle. Parisuhde vaatii aivan erilaista huolenpitoa, mutta energiaa ja motivaatiota yhtään mihinkään on vaikea löytää. Kaikki tuntuu epävarmalta. Suomeen muuttoakin harkitsimme, mutta se vain maksaisi liikaa. Eli täälläpä sitten kykimme ties kuinka pitkään vielä.
Koko kesän aikana kävimme yhteensä hurjat kaksi kertaa ulkona syömässä, ja näin ystäviäni tasan kolme kertaa ns. social distancing -tyyliin, maskit päällä. En tosiaan terveydentilastani johtuen yksinkertaisesti uskalla/uskaltanut mennä minnekään.
Olen aivan totaalisen ärsyyntynyt ihmisten ulisemiseen asiasta - kyllä, omaanikin - mutta erityisesti niiden, jotka koko kesän ja syksyn bilettivät menemään ja elivät kuin kaikki olisi ihan normaalisti; ja nyt sitten ihmetellään ja valitetaan pitkin somea, että ai ai voi sentään, kun on KORONAVÄSYMYS.
Tervetuloa, vaihdetaan paikkoja, tule sä AP tänne mun tilalle istumaan ja odottamaan... niin, mitä? En tiedä itsekään. Kyllä oikeasti väsyttää ja itkettää koko p*ska, ja väsyttää ihan suunnattomasti tämä vinkuminen aiheesta, kun AP:n kaltaisilla asiat ovat verrattain todella hyvin.
En hae säälipisteitä, olen tosiaan omaankin ulisemiseen turhautunut... Mutta jotain suhteellisuudentajua nyt. V*ttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi voi. Terkut ulkomailta, missä tilanne todella paha verrattuna Suomeen.
Maaliskuusta asti eriasteisia rajoitteita, karanteeneja, nyt maskipakko aivan kaikkialla (ei vain sisätiloissa), tiukat ulkonaliikkumiskiellot, ei mitään kuntosaleja tai baareja tai leffateattereita auki. Päivät menevät sisällä nököttäessä. Duuni meni viruksen myötä alta, ja on menossa puolisoltakin, vaikka kuukauden saa vielä olla etätöissä.
Sekä täällä että kotimaassa tuttavia sairastanut taudin ja on saanut sydän hakaten miettiä, selviävätkö. Täällä ei pääse edes mihinkään sairaalaan vierailemaan, jos joku on hädässä... Tai jos nyt vaikka itse sairastuisin, niin siellähän olisin sitten aivan yksin jossain hengityskoneessa. Kuulun vieläpä riskiryhmään. Ajatuskin hirvittää.
Ei ole mitään tulevaisuudennäkymiä, työpaikkoja vaikea löytää, ja nekin vähät menevät alta aikayksikön koska en ole (jännä kyllä) ainoa, joka menetti duuninsa pandemian vuoksi.
Päivät ovat turruttavia, tylsiä, tasapaksuja. Ei ole oikein omaa tilaakaan, asumme kaupunkiasunnossa joka oli kyllä "riittävän iso" kun molemmat kävimme töissä emmekä nököttäneet himassa 24/7, mutta nyt seinät kaatuvat päälle. Parisuhde vaatii aivan erilaista huolenpitoa, mutta energiaa ja motivaatiota yhtään mihinkään on vaikea löytää. Kaikki tuntuu epävarmalta. Suomeen muuttoakin harkitsimme, mutta se vain maksaisi liikaa. Eli täälläpä sitten kykimme ties kuinka pitkään vielä.
Koko kesän aikana kävimme yhteensä hurjat kaksi kertaa ulkona syömässä, ja näin ystäviäni tasan kolme kertaa ns. social distancing -tyyliin, maskit päällä. En tosiaan terveydentilastani johtuen yksinkertaisesti uskalla/uskaltanut mennä minnekään.
Olen aivan totaalisen ärsyyntynyt ihmisten ulisemiseen asiasta - kyllä, omaanikin - mutta erityisesti niiden, jotka koko kesän ja syksyn bilettivät menemään ja elivät kuin kaikki olisi ihan normaalisti; ja nyt sitten ihmetellään ja valitetaan pitkin somea, että ai ai voi sentään, kun on KORONAVÄSYMYS.
Tervetuloa, vaihdetaan paikkoja, tule sä AP tänne mun tilalle istumaan ja odottamaan... niin, mitä? En tiedä itsekään. Kyllä oikeasti väsyttää ja itkettää koko p*ska, ja väsyttää ihan suunnattomasti tämä vinkuminen aiheesta, kun AP:n kaltaisilla asiat ovat verrattain todella hyvin.
En hae säälipisteitä, olen tosiaan omaankin ulisemiseen turhautunut... Mutta jotain suhteellisuudentajua nyt. V*ttu.
Hyvä kirjoitus. Mulla on ystäviä ja kavereita maailmalla. Osa suomalaissyntyisiä, osa ei. Kummasti vaan he toivoisivat omissa asuinmaissaan, että voisi käydä kahviloissa ja ravintoloissa, voisi liikkua ulkona ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa, tavata ystäviään ja läheisiään jne. Mielellään vaihtaisivat osiaan meidän Suomessa asuvien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Voi voi. Terkut ulkomailta, missä tilanne todella paha verrattuna Suomeen.
Maaliskuusta asti eriasteisia rajoitteita, karanteeneja, nyt maskipakko aivan kaikkialla (ei vain sisätiloissa), tiukat ulkonaliikkumiskiellot, ei mitään kuntosaleja tai baareja tai leffateattereita auki. Päivät menevät sisällä nököttäessä. Duuni meni viruksen myötä alta, ja on menossa puolisoltakin, vaikka kuukauden saa vielä olla etätöissä.
Sekä täällä että kotimaassa tuttavia sairastanut taudin ja on saanut sydän hakaten miettiä, selviävätkö. Täällä ei pääse edes mihinkään sairaalaan vierailemaan, jos joku on hädässä... Tai jos nyt vaikka itse sairastuisin, niin siellähän olisin sitten aivan yksin jossain hengityskoneessa. Kuulun vieläpä riskiryhmään. Ajatuskin hirvittää.
Ei ole mitään tulevaisuudennäkymiä, työpaikkoja vaikea löytää, ja nekin vähät menevät alta aikayksikön koska en ole (jännä kyllä) ainoa, joka menetti duuninsa pandemian vuoksi.
Päivät ovat turruttavia, tylsiä, tasapaksuja. Ei ole oikein omaa tilaakaan, asumme kaupunkiasunnossa joka oli kyllä "riittävän iso" kun molemmat kävimme töissä emmekä nököttäneet himassa 24/7, mutta nyt seinät kaatuvat päälle. Parisuhde vaatii aivan erilaista huolenpitoa, mutta energiaa ja motivaatiota yhtään mihinkään on vaikea löytää. Kaikki tuntuu epävarmalta. Suomeen muuttoakin harkitsimme, mutta se vain maksaisi liikaa. Eli täälläpä sitten kykimme ties kuinka pitkään vielä.
Koko kesän aikana kävimme yhteensä hurjat kaksi kertaa ulkona syömässä, ja näin ystäviäni tasan kolme kertaa ns. social distancing -tyyliin, maskit päällä. En tosiaan terveydentilastani johtuen yksinkertaisesti uskalla/uskaltanut mennä minnekään.
Olen aivan totaalisen ärsyyntynyt ihmisten ulisemiseen asiasta - kyllä, omaanikin - mutta erityisesti niiden, jotka koko kesän ja syksyn bilettivät menemään ja elivät kuin kaikki olisi ihan normaalisti; ja nyt sitten ihmetellään ja valitetaan pitkin somea, että ai ai voi sentään, kun on KORONAVÄSYMYS.
Tervetuloa, vaihdetaan paikkoja, tule sä AP tänne mun tilalle istumaan ja odottamaan... niin, mitä? En tiedä itsekään. Kyllä oikeasti väsyttää ja itkettää koko p*ska, ja väsyttää ihan suunnattomasti tämä vinkuminen aiheesta, kun AP:n kaltaisilla asiat ovat verrattain todella hyvin.
En hae säälipisteitä, olen tosiaan omaankin ulisemiseen turhautunut... Mutta jotain suhteellisuudentajua nyt. V*ttu.
Luuletko, että tämä rähjäämisesi auttaa jotain? Että masentunut ja ahdistunut ihminen muuttaa kuin taikaiskusta ajattelutapaansa ja "saa suhteellisuudentajua", kun sinä rähiset siellä? Kyllä, sinä kärsit ehdottomasti eniten, tässä on sinulle mitali ja sädekehä kiillotettavaksi. Helpottiko?
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-11663823
Lue tuosta perustelut miksi pitää jaksaa.
Tuohon kai kuuluu vastata kutakuinkin seuraavasti:
"Lukekaa lampaat vaan valtamediaa ja pitäkää rättejä naamalla xD"
Itse olen huolissani ihmisten psyykkisestä hyvinvoinnista. Suomessa kun ollaan, tätä ei edes ajatella- mutta rajoitukset ovat todellinen ongelma kansalaisten hyvinvoinnille. Isänpäivänä julkaistu kolumni, jossa kehoitettiin "säästämään halit parempaan aikaan", oli jonkinlainen antikliimaksi- sitä parempaa aikaa kun saa odotella ehkä jopa vuositolkulla, onko oma isä enää silloin edes elossa?
Ymmärrän kyllä rajoitukset jne., mutta ei tästäkään mitään tule, ettei edes omaa perhettään saisi tavata. Luonnotonta ja sairaaksi tekevää.
Ei ole korona vaikuttanut oikein millään lailla. Rajoitukset ovat mitä ovat. En murehdi asioita joihin en voi vaikuttaa.
Tämä on lisäksi introvertin juhla-aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi. Terkut ulkomailta, missä tilanne todella paha verrattuna Suomeen.
Maaliskuusta asti eriasteisia rajoitteita, karanteeneja, nyt maskipakko aivan kaikkialla (ei vain sisätiloissa), tiukat ulkonaliikkumiskiellot, ei mitään kuntosaleja tai baareja tai leffateattereita auki. Päivät menevät sisällä nököttäessä. Duuni meni viruksen myötä alta, ja on menossa puolisoltakin, vaikka kuukauden saa vielä olla etätöissä.
Sekä täällä että kotimaassa tuttavia sairastanut taudin ja on saanut sydän hakaten miettiä, selviävätkö. Täällä ei pääse edes mihinkään sairaalaan vierailemaan, jos joku on hädässä... Tai jos nyt vaikka itse sairastuisin, niin siellähän olisin sitten aivan yksin jossain hengityskoneessa. Kuulun vieläpä riskiryhmään. Ajatuskin hirvittää.
Ei ole mitään tulevaisuudennäkymiä, työpaikkoja vaikea löytää, ja nekin vähät menevät alta aikayksikön koska en ole (jännä kyllä) ainoa, joka menetti duuninsa pandemian vuoksi.
Päivät ovat turruttavia, tylsiä, tasapaksuja. Ei ole oikein omaa tilaakaan, asumme kaupunkiasunnossa joka oli kyllä "riittävän iso" kun molemmat kävimme töissä emmekä nököttäneet himassa 24/7, mutta nyt seinät kaatuvat päälle. Parisuhde vaatii aivan erilaista huolenpitoa, mutta energiaa ja motivaatiota yhtään mihinkään on vaikea löytää. Kaikki tuntuu epävarmalta. Suomeen muuttoakin harkitsimme, mutta se vain maksaisi liikaa. Eli täälläpä sitten kykimme ties kuinka pitkään vielä.
Koko kesän aikana kävimme yhteensä hurjat kaksi kertaa ulkona syömässä, ja näin ystäviäni tasan kolme kertaa ns. social distancing -tyyliin, maskit päällä. En tosiaan terveydentilastani johtuen yksinkertaisesti uskalla/uskaltanut mennä minnekään.
Olen aivan totaalisen ärsyyntynyt ihmisten ulisemiseen asiasta - kyllä, omaanikin - mutta erityisesti niiden, jotka koko kesän ja syksyn bilettivät menemään ja elivät kuin kaikki olisi ihan normaalisti; ja nyt sitten ihmetellään ja valitetaan pitkin somea, että ai ai voi sentään, kun on KORONAVÄSYMYS.
Tervetuloa, vaihdetaan paikkoja, tule sä AP tänne mun tilalle istumaan ja odottamaan... niin, mitä? En tiedä itsekään. Kyllä oikeasti väsyttää ja itkettää koko p*ska, ja väsyttää ihan suunnattomasti tämä vinkuminen aiheesta, kun AP:n kaltaisilla asiat ovat verrattain todella hyvin.
En hae säälipisteitä, olen tosiaan omaankin ulisemiseen turhautunut... Mutta jotain suhteellisuudentajua nyt. V*ttu.
Luuletko, että tämä rähjäämisesi auttaa jotain? Että masentunut ja ahdistunut ihminen muuttaa kuin taikaiskusta ajattelutapaansa ja "saa suhteellisuudentajua", kun sinä rähiset siellä? Kyllä, sinä kärsit ehdottomasti eniten, tässä on sinulle mitali ja sädekehä kiillotettavaksi. Helpottiko?
Jos masentunut ja ahdistunut ei halua tehdä mitään, mikä helpottaisi hänen ahdistustaan, se on sitten voi voi. Kukaan muu ei voi hänen puolestaan tehdä mitään. Pandemia tulee kuitenkin jatkumaan Suomessa ainakin ensi kesään asti, mahdollisesti vielä vuoden enemmänkin.
- eri -
Joopa joo pari viikkoa! Tässä on jo 9 kk eletty kaikenlaiseten poikkeusolojen, rajoitusten, maskien, pelon ja varomisen kanssa. Ei ole kyse jostain kirjaston sulkemisesta kahdeksi viikoksi.
Ja toivottavasti te haukkujat olette nyt tyytyväisiä sädekehänne kiiltoon.