Lue keskustelun säännöt.
Totaalinen koronaväsymys
25.11.2020 |
En voi itselleni mitään, en vain jaksa.
En jaksa tätä hössötystä, en jaksa enää suosituksia, en kieltoja, en toisten kyttäämistä.
Ymmärrän, että kyseessä on osalle vaarallinen virus, mutta eipä se tuolla leviäisi jos ihmiset olisi kotona sairaana. No ei ole.
Terveinä liikkuvien elämää rajoitetaan taas uudelleen, kiitos että yrität pysyä järjissäsi, kun olet jo etätöissä koko ajan ja sitten kielletään sosiaaliset harrastuksetkin, ei vaan enää jaksa.
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Teillä kyllästyneillä tuntuu olevan hyvää aikaa palstailla. Milloin ehtisitte niihin huvituksiin? Klo 23?
Mut ku on nii kiva marista. Se on kuin rakkaus. Marina on ikuista, mutta kohde vain vaihtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi aina pitää alkaa vähätellä muiden tuntemuksia.
Jos jollain on ollut jo pirun traagista tai yksinäistä, miksi pitää verrata, miksi joku toinen ei saa väsyä tähän kyttäämiseen ja jatkuvaan koronasaasteeseen ja kehotuksiin. Miksi ihmisiä ja heidän tuntemuksia pitää aina verrata tyyliin : olen kokenut pahempaakin.
Olen minäkin kokenut pahempaa, mutta silti olen kyllästynyt tähän. Enkä koe, että se on väärä tunne kun ei vaan jaksa jatkuvaa jauhamista koronasta ja oi tänään jo 20 tartuntaa, ja sitten kaikki kiinni.
Kyllä, olen kyllästynyt.
Nyt olisi sinunkin syytä keskittyä vähän enemmän hyviin kuin huonoihin asioihin. Suosituksia voi noudattaa, vaikka ei eristäytyisikään neljän seinän sisälle kotiinsa. On myös täysin oma valinta, seuraako uutisia vai ei. Kaupassa käydessäänkin voi kääntää katseensa toiseen suuntaan, kun menee iltapäivälehtien lööppien ohi. Jos siis ei halua nähdä päivän tartuntalukuja.
Mä sairastuin monta vuotta sitten vakavasti. Kun aloin toipua sairaudestani, en halunnut nähdä enkä kuulla mitään ikäviä asioita. Valitsin tarkkaan, mitä katsoin telkkarista. En ole koskaan ollut kiinnostunut hömppäsarjoista tai romanttisista elokuvista, mutta silloin katsoin mieluummin niitä kuin uutisia maailman tapahtumista. Pidin yhteyttä vain sellaisiin ihmisiin, jotka olivat iloisia ja hauskoja. En sellaisiin, jotka olisivat kaataneet omat huolensa mun niskaani tai jotka olisivat halunneet puhua kanssani mun huolistani Kuuntelein paljon mieluummin kaverini kissanpennun edesottamuksista kui jonkun toisen parisuhdeongelmista. Kotiinikin hankin silloin kaikenlaista kaunista astioista lähtien. Myös vaatekaappini meni aika uusiksi. Ulkoilemaan en päässyt, koska liikuin rollaattorin avulla, mutta netistä tilasin ja Posti toi kotiovelle. Pointtini siis on, että joskus on ihan hyvä pitää taukoa kaikesta negatiivisesta ja keskittyä vain positiivisiin asioihin.
Minulla sama. Olen tässä nyt useamman vuoden toipunut lähimmäisten ja oman terveyden menetyksestä ja pikku hiljaa saanut itseäni takaisin kuntoon ja lähemmäs normaalia elämää. En ole seurannut moneen vuoteen uutisia säännöllisesti enkä lue mitään liian keskittymistä vaativaa kirjallisuutta, josta normaalisti jopa tykkäisinkin vaan haluan lukea jotain kevyttä ja mukavaa ja muutenkin vaalia keveyttä elämässsä. No, sanomattakin selvää, että korona toi takapakkia hyvään kehityskaareen, etenkin kun yksi perusongelmista on ihmiskontaktien vähyys jo ennen koronaakin ja lähiomaisten puute. Koska en ole kenenkään lähiomainen, minulla ei ole nyt samanlaista mahdollisuutta olla kontaktissa ihmisten kanssa kuin heillä, joilla läheisiä on.
Vierailija kirjoitti:
En osaa olla luontevasti kamerassa, netti pätkii, kaikki puhuvat päällekkäin enkä saa suunvuoroa, netin pätkimisen takia muut eivät kuule minua. Tapaamisistakin on tullut todella uuvuttavia, koska niissä ei päästä puusta pitkään ja ne ovat paljon hankalampia kuin kasvokkain kommunikoiminen.
Tämä on ihan aidosti haitannut minuakin. Olen opiskelija, mutten voi ottaa kielikursseja ollenkaan koska en todellakaan voi ymmärtää opettajaa tai kurssikavereita opiskelemallani (suht. uudella) kielellä pätkivän netin yli. Puhuminen on minulle muutenkin aika hankalaa vielä, ja olen tosi ujo (enkä todellakaan luonteva kamerassa). Sinne meni yksi kiinnostava erikoiskurssi, ja samalla jää mahdollisuus harjoitella kieltä vertaisryhmässä täksi vuodeksi. Kieli on "onneksi" vain sivuaine, mutta harmittaa, koska haluaisin kehittyä siinä.
Jo nyt läsnäolopakollisilla kursseilla pienryhmässä on tuskaista yrittää puhua, kun ei aina kuule kysymystä kunnolla tai muut eivät kuule minua hyvin. Monta kertaa olen pudonnut kokonaan tapaamisesta pois, kesken puheenvuoronkin.
Tässä hyvä ja mielenkiintoinen artikkeli suhtautumisesta koronavaikeuksiin
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/toksinen-positiivisuus-huolestuttaa…
Kyllä pitää olla heikko ihminen jos ei tällaista kestä. Kuinkahan pärjäisitte jos olisi jotain oikeasti vakavaa meneillään? Kannattaisi opetella olemaan paljon vähemmän kermaperse ja ottaa itseään niskasta kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähänkin kejuu ekana hyökkäsivät vastaamaan kyttääjät ja mollaajat. Mitä korona muuttaisi heidän elämässään, kun muutenkin ovat sosiaalisesti rajoittuneita.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pitää olla heikko ihminen jos ei tällaista kestä. Kuinkahan pärjäisitte jos olisi jotain oikeasti vakavaa meneillään? Kannattaisi opetella olemaan paljon vähemmän kermaperse ja ottaa itseään niskasta kiinni.
Tässä hyvä esimerkki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut koronan alusta lähtien käytännössä yksin koko ajan, tapaan toisen ihmisen ehkä kerran pari kuukaudessa (ja etätyöpalavereissa, mutta en nyt laske niitä ihmisen tapaamiseksi). Jossain vaiheessa oli ihmissuhde, josta oli vähän enemmän seuraa, mutta se päättyi. Henkireikäni ovat olleet kirjasto, museot, näyttelyt, ulkoilu. Nyt kun ilmeisesti kolme edellistä suljetaan, niin en tiedä miten käy. Olen jo niin masentunut, että eipä kai tästä voi enää pahemmaksikaan mennä
Siis et kestä paria viikkoa ilman museoita tai kirjastoa??? Jos sulla on rahaa käydä usein museoissa, voit laittaa sen rahan nyt parin kirjan ostamiseen.
Oikeastiko joku uskoo, että parin viikon päästä kaikki taas aukeaa?? Ei varmasti aukea. Nyt on flunssakausi, joten tilanne helpottaa joskus keväällä. Ja ymmärrän hyvin, että jollekin kirjasto on todella tärkeä osa elämää. Kotona pitäisi olla, mutta ei kaikilla ole varaa Bookbeattiin tai vaikka Netflixiin. Mitäs sitten teet? Tuijotat seinää?
Mutta varaa on rampata museoissa ja näyttelyissä?
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut koronan alusta lähtien käytännössä yksin koko ajan, tapaan toisen ihmisen ehkä kerran pari kuukaudessa (ja etätyöpalavereissa, mutta en nyt laske niitä ihmisen tapaamiseksi). Jossain vaiheessa oli ihmissuhde, josta oli vähän enemmän seuraa, mutta se päättyi. Henkireikäni ovat olleet kirjasto, museot, näyttelyt, ulkoilu. Nyt kun ilmeisesti kolme edellistä suljetaan, niin en tiedä miten käy. Olen jo niin masentunut, että eipä kai tästä voi enää pahemmaksikaan mennä
Sun varmaan aknnattaisi etsiä netistä museoiden ja näyttelyiden virtuaaliesityksiä. Eihän se tietenkään ole sama asia kuin kiertää itse paikan päällä katsomassa, mutta on kuitenkin mukavampaa kuin tuijottaa ikkunasta vastapäisen talon seinää. Mä olen seurannut Facebookissa yhtä korona-ajan taiteisiin liittyvää ryhmää ja ostanut jo pari tauluakin eräältä maalarilta. On ollut ihan kiva seurata myös ryhmää, jossa ihmiset ympäri maailmaa ottavat kuvia kotiensa ikkunoista. No joo, voihan siinä masentuakin, kun omasta ikkunasta los katsoessa näkyy pelkkää ankeaa harmautta ja muiden kuvissa on palmuja, nuoria, turkoosia merta jne. Mutta nauratti keväällä yhden naisen laittama kuva moskovalaisen lähiön kerrostalon ikkunasta. Tuli fiilis, että on meitä ankeasti asuvia maailmassa muitakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä kyllästyneillä tuntuu olevan hyvää aikaa palstailla. Milloin ehtisitte niihin huvituksiin? Klo 23?
Mut ku on nii kiva marista. Se on kuin rakkaus. Marina on ikuista, mutta kohde vain vaihtuu.
Eniten täällä marisee kyllä ne, joille ei mitkään rajoitukset riitä. Tottahan korona-aika on ihmisen parasta aikaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut koronan alusta lähtien käytännössä yksin koko ajan, tapaan toisen ihmisen ehkä kerran pari kuukaudessa (ja etätyöpalavereissa, mutta en nyt laske niitä ihmisen tapaamiseksi). Jossain vaiheessa oli ihmissuhde, josta oli vähän enemmän seuraa, mutta se päättyi. Henkireikäni ovat olleet kirjasto, museot, näyttelyt, ulkoilu. Nyt kun ilmeisesti kolme edellistä suljetaan, niin en tiedä miten käy. Olen jo niin masentunut, että eipä kai tästä voi enää pahemmaksikaan mennä
Sun varmaan aknnattaisi etsiä netistä museoiden ja näyttelyiden virtuaaliesityksiä. Eihän se tietenkään ole sama asia kuin kiertää itse paikan päällä katsomassa, mutta on kuitenkin mukavampaa kuin tuijottaa ikkunasta vastapäisen talon seinää. Mä olen seurannut Facebookissa yhtä korona-ajan taiteisiin liittyvää ryhmää ja ostanut jo pari tauluakin eräältä maalarilta. On ollut ihan kiva seurata myös ryhmää, jossa ihmiset ympäri maailmaa ottavat kuvia kotiensa ikkunoista. No joo, voihan siinä masentuakin, kun omasta ikkunasta los katsoessa näkyy pelkkää ankeaa harmautta ja muiden kuvissa on palmuja, nuoria, turkoosia merta jne. Mutta nauratti keväällä yhden naisen laittama kuva moskovalaisen lähiön kerrostalon ikkunasta. Tuli fiilis, että on meitä ankeasti asuvia maailmassa muitakin.
Siis vuoria eikä nuoria :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei sinänsä haittaa kotona olo, mutta sen "sivutuotteet" kyllä. Kotona on ahdistavaa tehdä hommia, kun tuntuu ettei saa mitään aikaan. Työpäivän aloittaminen tuntuu raskaalta, enkä meinaa jaksaa. Lykkään hommia viimeiseen saakka. En saa mitään tukea työporukasta, tähän asti meillä ei ole ollut edes mitään tapaamisia. Tuntuu, etten osaa mitään, en pärjää, ja muut tekevät hyvää työtä. Nyt pomo sitten innostui, että joka päivä on oltava tapaamista ja palaveria. En osaa olla luontevasti kamerassa, netti pätkii, kaikki puhuvat päällekkäin enkä saa suunvuoroa, netin pätkimisen takia muut eivät kuule minua. Tapaamisistakin on tullut todella uuvuttavia, koska niissä ei päästä puusta pitkään ja ne ovat paljon hankalampia kuin kasvokkain kommunikoiminen. Asumme väliaikaisesti yksiössä (koronan takia muuttokin viivästyi paljon) ja miehen on oltava silloin hiljaa omista töistään, kun minulla on jonninjoutavia tapaamisia.
Mielenterveyteni on romahtanut ihan totaalisesti. Nukun todella pitkiä unia, en jaksaisi laittaa ruokaa tai tehdä mitään. Tekemättömät työt ahdistaa, tehdyissäkin tuntuu olevan vielä hiomista. Tuntuu etten vaan osaa, epäilen itseäni kamalasti, vaikka saan ihan hyvää palautettakin. Tuskin muilla menee niiin paljon paremmin, mutta se on tämä yksinäisyys ja tyhjiö.
Olen muutenkin todella yksinäinen, nyt koronan aikana en ole tavannut kirjaimellisesti ketään muita kuin mieheni. Työrutiinit, töihin meneminen, työmatkat ovat olleet sitä kivaa sisältöä elämään, sosiaalisetkin tarpeet ovat tyydyttyneet. Olen saanut omaa aikaa työmatkoilla, nyt tämä yksiössä asuminen alkaa ottaa parisuhteenkin päälle ja riitaa tuntuu olevan aivan kamalasti, kun olemme kirjaimellisesti koko ajan samassa tilassa ja yritämme vielä tehdä töitäkin. Kaipaan yksinäisyyttä työmatkoilla ja kodin ulkopuolella liikkuessa.
Voithan sä mennä jonnekin muualle kuin töihin. Siis työpäiväsi jälkeen ja viikonloppuisin. Mä olen tehnyt etätöitä jo monta vuotta ja ymmärrän hyvin, että tulee mökkihöperöksi, jos ei käy yhtään missään. Hyppäät auton rattiin ja ajelet jonnekin, käyt vaikka kahvilassa tai jotain. Tai menet bussila tai millä nyt haluatkin mennä. Mene vaikka tekemään ostokset jostain kauempana olevasta kauppakeskuksesta kuin yleensä. Mä kävin eilen hakemassa noutoruokaa läheisestä ravintolasta. Mukavaa istua itsekseen, juoda odotellessa yksi olut, katsella muita ihmisiä ja surffailla kännykällä netissä. Etätyössä työmatkat ja työkaverit jäävät pois, mutta kannattaa keksiä jotain niiden tilalle.
Jep, kontaktejahan sitä kannattikin mennä hakemaan kauppakeskuksiin ja busseihin. Koen olevani onnekas ja äärimmäisen etuoikeutettu, että ei tarvitse mennä töihin tai julkisiin keräämään kontakteja ja saan olla näin eristyksissä eikä "tarvitse" altistaa itseä millekään. Meiltä on kohtuullisen pitkä matka julkisilla lähimpään kauppakeskittymään ja se onkin sitten sen kokoinen, että en sinne haluaisi enää mennä. Kävelyillä käyn joskus, mutta senkin huomaa että kunto on laskenut tosi paljon, kun arjen kävelyä ei tule.
En koe kaipaavani erityisesti mitään kahviloissa hengaamista, olen jopa iloinen ettei ihmispaljouteen tarvitse mennä, vaan sitä rutiinia ja rytmitystä jonka töissä käyminen tuo.
Kaikkia vtuttaa ja kyllästyttää korona ihan varmaan. Ei tämä kenestäkään ole kivaa.
Mutta pidetäänpä nyt mielessä, miten onnekkaita olemme olleet lähes koko muuhun maailmaan verrattuina.
Muualla sulut on vähän toista luokkaa kuin kirjastojen sulkeutuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hellanlettas. Mitenkäs sitten käy kun kohtaat oikeita ongelmia?
Minä en vaan jaksa näitä turhan inisiöitä, Suomessa ei ole edes rajoitettu juuri mitään, korkeintaan matkustelua ja baariryyppäämistä. Itse olen kohdannut oikeita vaikeuksia elämässäni niin ei tuollaiset tunnu missään. Helpolla olet päässyt jos näin vähistä "vastoinkäymisistä" väsyt!
Minä olen ihmiskaupan uhri enkä minäkään jaksa tätä koronahommaa enää yhtään. Voitinko ja mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei sinänsä haittaa kotona olo, mutta sen "sivutuotteet" kyllä. Kotona on ahdistavaa tehdä hommia, kun tuntuu ettei saa mitään aikaan. Työpäivän aloittaminen tuntuu raskaalta, enkä meinaa jaksaa. Lykkään hommia viimeiseen saakka. En saa mitään tukea työporukasta, tähän asti meillä ei ole ollut edes mitään tapaamisia. Tuntuu, etten osaa mitään, en pärjää, ja muut tekevät hyvää työtä. Nyt pomo sitten innostui, että joka päivä on oltava tapaamista ja palaveria. En osaa olla luontevasti kamerassa, netti pätkii, kaikki puhuvat päällekkäin enkä saa suunvuoroa, netin pätkimisen takia muut eivät kuule minua. Tapaamisistakin on tullut todella uuvuttavia, koska niissä ei päästä puusta pitkään ja ne ovat paljon hankalampia kuin kasvokkain kommunikoiminen. Asumme väliaikaisesti yksiössä (koronan takia muuttokin viivästyi paljon) ja miehen on oltava silloin hiljaa omista töistään, kun minulla on jonninjoutavia tapaamisia.
Mielenterveyteni on romahtanut ihan totaalisesti. Nukun todella pitkiä unia, en jaksaisi laittaa ruokaa tai tehdä mitään. Tekemättömät työt ahdistaa, tehdyissäkin tuntuu olevan vielä hiomista. Tuntuu etten vaan osaa, epäilen itseäni kamalasti, vaikka saan ihan hyvää palautettakin. Tuskin muilla menee niiin paljon paremmin, mutta se on tämä yksinäisyys ja tyhjiö.
Olen muutenkin todella yksinäinen, nyt koronan aikana en ole tavannut kirjaimellisesti ketään muita kuin mieheni. Työrutiinit, töihin meneminen, työmatkat ovat olleet sitä kivaa sisältöä elämään, sosiaalisetkin tarpeet ovat tyydyttyneet. Olen saanut omaa aikaa työmatkoilla, nyt tämä yksiössä asuminen alkaa ottaa parisuhteenkin päälle ja riitaa tuntuu olevan aivan kamalasti, kun olemme kirjaimellisesti koko ajan samassa tilassa ja yritämme vielä tehdä töitäkin. Kaipaan yksinäisyyttä työmatkoilla ja kodin ulkopuolella liikkuessa.
Voithan sä mennä jonnekin muualle kuin töihin. Siis työpäiväsi jälkeen ja viikonloppuisin. Mä olen tehnyt etätöitä jo monta vuotta ja ymmärrän hyvin, että tulee mökkihöperöksi, jos ei käy yhtään missään. Hyppäät auton rattiin ja ajelet jonnekin, käyt vaikka kahvilassa tai jotain. Tai menet bussila tai millä nyt haluatkin mennä. Mene vaikka tekemään ostokset jostain kauempana olevasta kauppakeskuksesta kuin yleensä. Mä kävin eilen hakemassa noutoruokaa läheisestä ravintolasta. Mukavaa istua itsekseen, juoda odotellessa yksi olut, katsella muita ihmisiä ja surffailla kännykällä netissä. Etätyössä työmatkat ja työkaverit jäävät pois, mutta kannattaa keksiä jotain niiden tilalle.
Jep, kontaktejahan sitä kannattikin mennä hakemaan kauppakeskuksiin ja busseihin. Koen olevani onnekas ja äärimmäisen etuoikeutettu, että ei tarvitse mennä töihin tai julkisiin keräämään kontakteja ja saan olla näin eristyksissä eikä "tarvitse" altistaa itseä millekään. Meiltä on kohtuullisen pitkä matka julkisilla lähimpään kauppakeskittymään ja se onkin sitten sen kokoinen, että en sinne haluaisi enää mennä. Kävelyillä käyn joskus, mutta senkin huomaa että kunto on laskenut tosi paljon, kun arjen kävelyä ei tule.
En koe kaipaavani erityisesti mitään kahviloissa hengaamista, olen jopa iloinen ettei ihmispaljouteen tarvitse mennä, vaan sitä rutiinia ja rytmitystä jonka töissä käyminen tuo.
Minä kaipaan kotona tapahtuvia ihmiskontakteja. Niistä on pulaa ilman koronaakin ja koronan aikana ne ovat vähentyneet vielä 80 %. Jatkuva yksinolo ei sovi läheskään jokaiselle, etenkin kun se ei tapahdu omasta toiveesta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pitää olla heikko ihminen jos ei tällaista kestä. Kuinkahan pärjäisitte jos olisi jotain oikeasti vakavaa meneillään? Kannattaisi opetella olemaan paljon vähemmän kermaperse ja ottaa itseään niskasta kiinni.
Tämähän vastaa jo sota-aikoja, kun ihmisen perusoikeuksiin ja liikkumisen vapauteen sekä sananvapauteen puututaan. Onko se ihme, että alkaa päät leviämään? Minä ainakin syytän tästä riskiryhmäläisiä ja vanhuksia, heidän takiaan uhrataan tuhansien työpaikat, pilataan lasten ja nuorten tulevaisuus ja tuhotaan monta perhettä. Seuraukset kestää vuosia ja ihmiskunta on jo esimerkiksi maskeista määkimällä asetettu toisiaan vastaan, kuka tietää minkälainen sisällissota eri maissa jo muhii. Tämän jälkeen pakkorokotukset koko väestöön. Kyllä mielestäni on hyvinvointiyhteiskunta koko lailla suurimmassa kriisissä sitten toisen maailmansodan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei sinänsä haittaa kotona olo, mutta sen "sivutuotteet" kyllä. Kotona on ahdistavaa tehdä hommia, kun tuntuu ettei saa mitään aikaan. Työpäivän aloittaminen tuntuu raskaalta, enkä meinaa jaksaa. Lykkään hommia viimeiseen saakka. En saa mitään tukea työporukasta, tähän asti meillä ei ole ollut edes mitään tapaamisia. Tuntuu, etten osaa mitään, en pärjää, ja muut tekevät hyvää työtä. Nyt pomo sitten innostui, että joka päivä on oltava tapaamista ja palaveria. En osaa olla luontevasti kamerassa, netti pätkii, kaikki puhuvat päällekkäin enkä saa suunvuoroa, netin pätkimisen takia muut eivät kuule minua. Tapaamisistakin on tullut todella uuvuttavia, koska niissä ei päästä puusta pitkään ja ne ovat paljon hankalampia kuin kasvokkain kommunikoiminen. Asumme väliaikaisesti yksiössä (koronan takia muuttokin viivästyi paljon) ja miehen on oltava silloin hiljaa omista töistään, kun minulla on jonninjoutavia tapaamisia.
Mielenterveyteni on romahtanut ihan totaalisesti. Nukun todella pitkiä unia, en jaksaisi laittaa ruokaa tai tehdä mitään. Tekemättömät työt ahdistaa, tehdyissäkin tuntuu olevan vielä hiomista. Tuntuu etten vaan osaa, epäilen itseäni kamalasti, vaikka saan ihan hyvää palautettakin. Tuskin muilla menee niiin paljon paremmin, mutta se on tämä yksinäisyys ja tyhjiö.
Olen muutenkin todella yksinäinen, nyt koronan aikana en ole tavannut kirjaimellisesti ketään muita kuin mieheni. Työrutiinit, töihin meneminen, työmatkat ovat olleet sitä kivaa sisältöä elämään, sosiaalisetkin tarpeet ovat tyydyttyneet. Olen saanut omaa aikaa työmatkoilla, nyt tämä yksiössä asuminen alkaa ottaa parisuhteenkin päälle ja riitaa tuntuu olevan aivan kamalasti, kun olemme kirjaimellisesti koko ajan samassa tilassa ja yritämme vielä tehdä töitäkin. Kaipaan yksinäisyyttä työmatkoilla ja kodin ulkopuolella liikkuessa.
Voithan sä mennä jonnekin muualle kuin töihin. Siis työpäiväsi jälkeen ja viikonloppuisin. Mä olen tehnyt etätöitä jo monta vuotta ja ymmärrän hyvin, että tulee mökkihöperöksi, jos ei käy yhtään missään. Hyppäät auton rattiin ja ajelet jonnekin, käyt vaikka kahvilassa tai jotain. Tai menet bussila tai millä nyt haluatkin mennä. Mene vaikka tekemään ostokset jostain kauempana olevasta kauppakeskuksesta kuin yleensä. Mä kävin eilen hakemassa noutoruokaa läheisestä ravintolasta. Mukavaa istua itsekseen, juoda odotellessa yksi olut, katsella muita ihmisiä ja surffailla kännykällä netissä. Etätyössä työmatkat ja työkaverit jäävät pois, mutta kannattaa keksiä jotain niiden tilalle.
Jep, kontaktejahan sitä kannattikin mennä hakemaan kauppakeskuksiin ja busseihin. Koen olevani onnekas ja äärimmäisen etuoikeutettu, että ei tarvitse mennä töihin tai julkisiin keräämään kontakteja ja saan olla näin eristyksissä eikä "tarvitse" altistaa itseä millekään. Meiltä on kohtuullisen pitkä matka julkisilla lähimpään kauppakeskittymään ja se onkin sitten sen kokoinen, että en sinne haluaisi enää mennä. Kävelyillä käyn joskus, mutta senkin huomaa että kunto on laskenut tosi paljon, kun arjen kävelyä ei tule.
En koe kaipaavani erityisesti mitään kahviloissa hengaamista, olen jopa iloinen ettei ihmispaljouteen tarvitse mennä, vaan sitä rutiinia ja rytmitystä jonka töissä käyminen tuo.
Ymmärrän. Mutta mä olen tosiaan tehnyt jo vuosia etätöitä ja tiedän, että etätyön alussa tulee helposti jämähtäneeksi vain kotiin. Kun ei ole pakko, ei viitsi lähteä mihinkään. Suosittelen sua nousemaan joka arkiaamu samaan aikaan kuin nousit ennen etätöitäkin. Tee samat aamurutiinit, mutta työmatkan sijasta käy lenkillä. Ei tarvitse juosta eikä hölkätä, mutta jo puolen tunnin kävelylenkki piristää. Pidä työajoista kiinni eli älä venytä työpäiväsi iltaan. Kun työaikasi loppuu, läppäri kiinni tai ainakin työsähköposti, Teams/Skype tai mitä nyt käytätkin sekä kaikki sovellukset, joilla teet töitä. Mene toiseen huoneeseen tai vie ainakin läppäri vaikka makkariin, jolloin ei tule kiusausta jatkaa töitä vielä työajan jälkeenkin. Syö päivällinen samaan aikaan kuin ennen etätöitäkin. Tee ruokaa sen verran, että sitä riittää seuraavana päivänä lounaaksikin. Silloin lounastauollasi ehdit syömisen lisäksi laittaa vaikka pyykit pesukoneeseen ja käydä viemässä roskat ulos. Eli muodosta etätyön ajaksi säännölliset rytmit ja pyri noudattamaan kellonajallisesti samaa rytmiä kuin ennen etätöitäkin. Näin paluu etätöistä takaisin työpaikallekaan ei tule muodostumaan ongelmaksi.
Hössötystä, suosituksia, kieltoja vs. nälänhätä, sota, paleltuminen kuoliaaksi ?
Tuon etätyörutiinin noudattaminen normaalina voi vaikeutua, jos mielenterveys ja jaksaminen on koetuksella.
Mistäs sinä tiedät kenenkään voimavaroista ja vaikeuksista? Joillekin nämä rajoitukset voi olla viimeinen niitti. Et ilmeisesti kohtaamistasi vaikeuksista ainakaan sympatiaa oppinut.