Lue keskustelun säännöt.
Totaalinen koronaväsymys
25.11.2020 |
En voi itselleni mitään, en vain jaksa.
En jaksa tätä hössötystä, en jaksa enää suosituksia, en kieltoja, en toisten kyttäämistä.
Ymmärrän, että kyseessä on osalle vaarallinen virus, mutta eipä se tuolla leviäisi jos ihmiset olisi kotona sairaana. No ei ole.
Terveinä liikkuvien elämää rajoitetaan taas uudelleen, kiitos että yrität pysyä järjissäsi, kun olet jo etätöissä koko ajan ja sitten kielletään sosiaaliset harrastuksetkin, ei vaan enää jaksa.
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hellanlettas. Mitenkäs sitten käy kun kohtaat oikeita ongelmia?
Minä en vaan jaksa näitä turhan inisiöitä, Suomessa ei ole edes rajoitettu juuri mitään, korkeintaan matkustelua ja baariryyppäämistä. Itse olen kohdannut oikeita vaikeuksia elämässäni niin ei tuollaiset tunnu missään. Helpolla olet päässyt jos näin vähistä "vastoinkäymisistä" väsyt!
Mistäs sinä tiedät kenenkään voimavaroista ja vaikeuksista? Joillekin nämä rajoitukset voi olla viimeinen niitti. Et ilmeisesti kohtaamistasi vaikeuksista ainakaan sympatiaa oppinut.
Ap kertoo olevansa terve liikkuva ja ainoat ongelmansa on etätyö ja sosiaalisten harrastusten meneminen tauolle. Tällaisista asioista valittavat vain erittäin hyväosaiset ihmiset. Se suututtaa että turhasta valitetaan. Se loukkaa sellaisia joilla on oikeita ongelmia. Voisitte opetella olemaan kiitollisia kaikesta hyvästä mitä teidän elämässänne on.
Mitä säkin epäempaattinen **ttupää muiden ongelmista tiedät? Jollakin voi olla koko elämä täynnä ongelmia ja siihen päälle vielä sitten tästä alkaneen vuosituhannen suurimmasta hulluuden riemumarssista koituvat ongelmat ja rajoitukset, jotka vie loputkin ilot elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei sinänsä haittaa kotona olo, mutta sen "sivutuotteet" kyllä. Kotona on ahdistavaa tehdä hommia, kun tuntuu ettei saa mitään aikaan. Työpäivän aloittaminen tuntuu raskaalta, enkä meinaa jaksaa. Lykkään hommia viimeiseen saakka. En saa mitään tukea työporukasta, tähän asti meillä ei ole ollut edes mitään tapaamisia. Tuntuu, etten osaa mitään, en pärjää, ja muut tekevät hyvää työtä. Nyt pomo sitten innostui, että joka päivä on oltava tapaamista ja palaveria. En osaa olla luontevasti kamerassa, netti pätkii, kaikki puhuvat päällekkäin enkä saa suunvuoroa, netin pätkimisen takia muut eivät kuule minua. Tapaamisistakin on tullut todella uuvuttavia, koska niissä ei päästä puusta pitkään ja ne ovat paljon hankalampia kuin kasvokkain kommunikoiminen. Asumme väliaikaisesti yksiössä (koronan takia muuttokin viivästyi paljon) ja miehen on oltava silloin hiljaa omista töistään, kun minulla on jonninjoutavia tapaamisia.
Mielenterveyteni on romahtanut ihan totaalisesti. Nukun todella pitkiä unia, en jaksaisi laittaa ruokaa tai tehdä mitään. Tekemättömät työt ahdistaa, tehdyissäkin tuntuu olevan vielä hiomista. Tuntuu etten vaan osaa, epäilen itseäni kamalasti, vaikka saan ihan hyvää palautettakin. Tuskin muilla menee niiin paljon paremmin, mutta se on tämä yksinäisyys ja tyhjiö.
Olen muutenkin todella yksinäinen, nyt koronan aikana en ole tavannut kirjaimellisesti ketään muita kuin mieheni. Työrutiinit, töihin meneminen, työmatkat ovat olleet sitä kivaa sisältöä elämään, sosiaalisetkin tarpeet ovat tyydyttyneet. Olen saanut omaa aikaa työmatkoilla, nyt tämä yksiössä asuminen alkaa ottaa parisuhteenkin päälle ja riitaa tuntuu olevan aivan kamalasti, kun olemme kirjaimellisesti koko ajan samassa tilassa ja yritämme vielä tehdä töitäkin. Kaipaan yksinäisyyttä työmatkoilla ja kodin ulkopuolella liikkuessa.
Voithan sä mennä jonnekin muualle kuin töihin. Siis työpäiväsi jälkeen ja viikonloppuisin. Mä olen tehnyt etätöitä jo monta vuotta ja ymmärrän hyvin, että tulee mökkihöperöksi, jos ei käy yhtään missään. Hyppäät auton rattiin ja ajelet jonnekin, käyt vaikka kahvilassa tai jotain. Tai menet bussila tai millä nyt haluatkin mennä. Mene vaikka tekemään ostokset jostain kauempana olevasta kauppakeskuksesta kuin yleensä. Mä kävin eilen hakemassa noutoruokaa läheisestä ravintolasta. Mukavaa istua itsekseen, juoda odotellessa yksi olut, katsella muita ihmisiä ja surffailla kännykällä netissä. Etätyössä työmatkat ja työkaverit jäävät pois, mutta kannattaa keksiä jotain niiden tilalle.
Jep, kontaktejahan sitä kannattikin mennä hakemaan kauppakeskuksiin ja busseihin. Koen olevani onnekas ja äärimmäisen etuoikeutettu, että ei tarvitse mennä töihin tai julkisiin keräämään kontakteja ja saan olla näin eristyksissä eikä "tarvitse" altistaa itseä millekään. Meiltä on kohtuullisen pitkä matka julkisilla lähimpään kauppakeskittymään ja se onkin sitten sen kokoinen, että en sinne haluaisi enää mennä. Kävelyillä käyn joskus, mutta senkin huomaa että kunto on laskenut tosi paljon, kun arjen kävelyä ei tule.
En koe kaipaavani erityisesti mitään kahviloissa hengaamista, olen jopa iloinen ettei ihmispaljouteen tarvitse mennä, vaan sitä rutiinia ja rytmitystä jonka töissä käyminen tuo.
Minä kaipaan kotona tapahtuvia ihmiskontakteja. Niistä on pulaa ilman koronaakin ja koronan aikana ne ovat vähentyneet vielä 80 %. Jatkuva yksinolo ei sovi läheskään jokaiselle, etenkin kun se ei tapahdu omasta toiveesta.
Miksi? Eivätkö he halua tulla sun luoksesi vai etkö sinä halua heitä enää käymään? Voisiko jotain tehdä toisin, jotta tapaamiset kotonakin onnistuisivat?
Ihmiset ovat poteroituneet omien perhekuntiensa pariin.
Näin juuri. Eikä perheelliset ymmärrä yksineläjän totaalista yksinäisyyttä.
Se ei kai johdu pelkästä koronasta? Saadaanhan me liikkua ja elää kuten muutkin.
Ehkä minulla on jotenkin outo ystäväpiiri sitten, mutta ei, me perheettömätkään emme elä ja liiku kuten aiemmin. Ja kun kontakteista on muutenkin puutetta niin niiden olemassa olevien vähien leikkaantuminen kyllä tuntuu. Kun tämä alkoi maalis-huhtikuussa, ystävät jaksoivat pitää huolta toisistaan ja tsempata, nyt moni on vaan erakoitunut joko yksin tai perheensä pariin.
Stressi on myös kumuloituva kuten säteilykin. Kun on ollut elämässä kuormitusta, se kertyy eikä niin, että kappas vaan kun nyt ei tunnu miltään, kun on jo aiemmin amputoitu jalat ja kaikki ystävät ja sukulaiset kuolleet syöpään, salamaniskuun, murhaan ja junaonnettomuuteen ja kotikin meni tulipalossa ja seuraava oli homekoti, joka sitoi velkavankeuteen. Sellaiselle ihmiselle tämä voi olla hyvinkin lisärasite eikä asia, joka ei tunnu missään, koska kaikki on jo aiemmin tuntunut sata kertaa pahemmalta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on menossa todella stressaava elämänvaihe, johon ei voi muuta kuin odottaa. Tämä odottaminen olisi aavistuksen helpompaa, jos voisi vaikka matkata jouluksi Aasiaan, tai voisi edes hyvällä omalla tunnolla olla joulun Lapissa (en ole koskaan käynyt siellä). Nyt ainoa harrastukseni on niin mahdotonta, että sekin on täytynyt lopettaa.
Vihaan käyttää maskia, ja maskilliset ihmiset ihan normaaleissa paikoissa alkaa ahdistaa henkisesti. Monen kurjan vuoden jälkeen iski tämä meidän henkilökohtainen kriisi, jota nyt kuorruttaa sitten maailmanlaajuinen pandemia. Kyllä minua väsyttää, enkä ymmärrä, miksi ei saisi? Miksi ei saisi sanoa että tämä ei ole kivaa?
No eihän tämä kenellekään ole kivaa mutta en minä kehtaa valittaa siitä kun en pääse Aasiaan jouluksi. On sullakin ongelmat. Maskilliset ihmiset ahdistaa voi hyvää päivää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei sinänsä haittaa kotona olo, mutta sen "sivutuotteet" kyllä. Kotona on ahdistavaa tehdä hommia, kun tuntuu ettei saa mitään aikaan. Työpäivän aloittaminen tuntuu raskaalta, enkä meinaa jaksaa. Lykkään hommia viimeiseen saakka. En saa mitään tukea työporukasta, tähän asti meillä ei ole ollut edes mitään tapaamisia. Tuntuu, etten osaa mitään, en pärjää, ja muut tekevät hyvää työtä. Nyt pomo sitten innostui, että joka päivä on oltava tapaamista ja palaveria. En osaa olla luontevasti kamerassa, netti pätkii, kaikki puhuvat päällekkäin enkä saa suunvuoroa, netin pätkimisen takia muut eivät kuule minua. Tapaamisistakin on tullut todella uuvuttavia, koska niissä ei päästä puusta pitkään ja ne ovat paljon hankalampia kuin kasvokkain kommunikoiminen. Asumme väliaikaisesti yksiössä (koronan takia muuttokin viivästyi paljon) ja miehen on oltava silloin hiljaa omista töistään, kun minulla on jonninjoutavia tapaamisia.
Mielenterveyteni on romahtanut ihan totaalisesti. Nukun todella pitkiä unia, en jaksaisi laittaa ruokaa tai tehdä mitään. Tekemättömät työt ahdistaa, tehdyissäkin tuntuu olevan vielä hiomista. Tuntuu etten vaan osaa, epäilen itseäni kamalasti, vaikka saan ihan hyvää palautettakin. Tuskin muilla menee niiin paljon paremmin, mutta se on tämä yksinäisyys ja tyhjiö.
Olen muutenkin todella yksinäinen, nyt koronan aikana en ole tavannut kirjaimellisesti ketään muita kuin mieheni. Työrutiinit, töihin meneminen, työmatkat ovat olleet sitä kivaa sisältöä elämään, sosiaalisetkin tarpeet ovat tyydyttyneet. Olen saanut omaa aikaa työmatkoilla, nyt tämä yksiössä asuminen alkaa ottaa parisuhteenkin päälle ja riitaa tuntuu olevan aivan kamalasti, kun olemme kirjaimellisesti koko ajan samassa tilassa ja yritämme vielä tehdä töitäkin. Kaipaan yksinäisyyttä työmatkoilla ja kodin ulkopuolella liikkuessa.
Voithan sä mennä jonnekin muualle kuin töihin. Siis työpäiväsi jälkeen ja viikonloppuisin. Mä olen tehnyt etätöitä jo monta vuotta ja ymmärrän hyvin, että tulee mökkihöperöksi, jos ei käy yhtään missään. Hyppäät auton rattiin ja ajelet jonnekin, käyt vaikka kahvilassa tai jotain. Tai menet bussila tai millä nyt haluatkin mennä. Mene vaikka tekemään ostokset jostain kauempana olevasta kauppakeskuksesta kuin yleensä. Mä kävin eilen hakemassa noutoruokaa läheisestä ravintolasta. Mukavaa istua itsekseen, juoda odotellessa yksi olut, katsella muita ihmisiä ja surffailla kännykällä netissä. Etätyössä työmatkat ja työkaverit jäävät pois, mutta kannattaa keksiä jotain niiden tilalle.
Jep, kontaktejahan sitä kannattikin mennä hakemaan kauppakeskuksiin ja busseihin. Koen olevani onnekas ja äärimmäisen etuoikeutettu, että ei tarvitse mennä töihin tai julkisiin keräämään kontakteja ja saan olla näin eristyksissä eikä "tarvitse" altistaa itseä millekään. Meiltä on kohtuullisen pitkä matka julkisilla lähimpään kauppakeskittymään ja se onkin sitten sen kokoinen, että en sinne haluaisi enää mennä. Kävelyillä käyn joskus, mutta senkin huomaa että kunto on laskenut tosi paljon, kun arjen kävelyä ei tule.
En koe kaipaavani erityisesti mitään kahviloissa hengaamista, olen jopa iloinen ettei ihmispaljouteen tarvitse mennä, vaan sitä rutiinia ja rytmitystä jonka töissä käyminen tuo.
Minä kaipaan kotona tapahtuvia ihmiskontakteja. Niistä on pulaa ilman koronaakin ja koronan aikana ne ovat vähentyneet vielä 80 %. Jatkuva yksinolo ei sovi läheskään jokaiselle, etenkin kun se ei tapahdu omasta toiveesta.
Miksi? Eivätkö he halua tulla sun luoksesi vai etkö sinä halua heitä enää käymään? Voisiko jotain tehdä toisin, jotta tapaamiset kotonakin onnistuisivat?
Ihmiset ovat poteroituneet omien perhekuntiensa pariin.
Näin juuri. Eikä perheelliset ymmärrä yksineläjän totaalista yksinäisyyttä.
Se ei kai johdu pelkästä koronasta? Saadaanhan me liikkua ja elää kuten muutkin.
JUURI NÄIN! Hyvin vähän on mitään oikeita kieltoja tai rajoituksia. Paikallisessa ravintolassa dj alkaa soittamaan perjantaisin jo klo 17. Jos on muka liian aikaisin, kannattaa laittaa herätyskello soittamaan vähän aikaisemmin, niin hyvin ehtii käydä suihkussa ja meikata ennen lähtöä.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ketjun aloittelijalle. Minusta ihmisen pitää saada avautua, jos ahdistaa. Jos sisältö ei miellytä niin ketjun voi ohittaa. Jos pää hajoaa, niin edes sen kirjoittaminen helpottaa. Muiltahan se ei ole pois, eikä aloittajaa helpota vaikka vertauskohteena olisi sota tai muiden vastoinkäymiset. Tunne on aina henkilökohtainen, eikä korona-ahdistukseen ole aina niitä työkaluja. Jos kirjoittaminen ja asiallinen keskustelu helpottaa, niin miksi emme sitä tekisi. Patoutuneita tunnnetiloja on hyvä purkaa.
Itse luen mielelläni asiallisia aloituksia. Pilkkaketjuja en edes avaa. Enkä ymmärrä miksi pitää vinoilla jos jotakuta ahdistaa. Tuleeko hyvä mieli siitä että saa ilkeillä anonyymisti?
Me ollaan täällä kaikki Suomessa ihan samassa tilanteessa, kaikki me kärsitään koronarajoituksista samalla tavalla(ap ei kertonut olevansa yrittäjä ja menettävänsä tuloja sen vuoksi). Yhden ihmisen väsymys ja kitina ei ole yhtään se arvokkaampaa kuin muidenkaan kärsimys. Minäminäminä väsyn kun en pääse aasiaan. Kannattaisiko opetella elämään vähemmän minäkeskeistä elämää, jonka pääasiana ei ole mitä MINÄ saan, ja miten MINÄ pystyn nauttimaan, muista viis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on menossa todella stressaava elämänvaihe, johon ei voi muuta kuin odottaa. Tämä odottaminen olisi aavistuksen helpompaa, jos voisi vaikka matkata jouluksi Aasiaan, tai voisi edes hyvällä omalla tunnolla olla joulun Lapissa (en ole koskaan käynyt siellä). Nyt ainoa harrastukseni on niin mahdotonta, että sekin on täytynyt lopettaa.
Vihaan käyttää maskia, ja maskilliset ihmiset ihan normaaleissa paikoissa alkaa ahdistaa henkisesti. Monen kurjan vuoden jälkeen iski tämä meidän henkilökohtainen kriisi, jota nyt kuorruttaa sitten maailmanlaajuinen pandemia. Kyllä minua väsyttää, enkä ymmärrä, miksi ei saisi? Miksi ei saisi sanoa että tämä ei ole kivaa?
No eihän tämä kenellekään ole kivaa mutta en minä kehtaa valittaa siitä kun en pääse Aasiaan jouluksi. On sullakin ongelmat. Maskilliset ihmiset ahdistaa voi hyvää päivää...
En ole koskaan ollut Aasiassa enkä edes lentänyt kymmeneen vuoteen, mutta jos se on jollekin tärkeää niin anna valittaa, ei ole sulta pois. Parempi, että ihmiset oppivat käsittelemään tunteitaan ja sallivat ne, ikävä tunne on yhtä oikea ja luvallinen kuin iloinen tunne. Se on reaktio. Jos tunteita kieltää ja patoaa, niistä alkaa tulla ikäviä sivuvaikutuksia.
Olin itse alku marraskuun täysin uupunut. Energiaa ei ollut, sain just just päivän aikana hoidettua ihan välttämättömät enkä oikein sitäkään. Se siksi, että yritin pakolla pitää jotain tsemppimielialaa päällä, vaikkei yhtään tuntunut siltä. Sitten annoin itseni kieriä pari päivää kaikissa negatiivisissa tunteissa, joita ikinä mieleen putkahti ja sen jälkeen helpotti ja taivas kirkastui ja energiaa riittää taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hellanlettas. Mitenkäs sitten käy kun kohtaat oikeita ongelmia?
Minä en vaan jaksa näitä turhan inisiöitä, Suomessa ei ole edes rajoitettu juuri mitään, korkeintaan matkustelua ja baariryyppäämistä. Itse olen kohdannut oikeita vaikeuksia elämässäni niin ei tuollaiset tunnu missään. Helpolla olet päässyt jos näin vähistä "vastoinkäymisistä" väsyt!
Tämä on oikea ongelma.
Sotakin olisi siinä mielessä helpompaa, että sen päättyminen on ihmisistä kiinni.
Vaan sanopa virukselle, että nyt loppu tartuttaminen.
Sehän tässä pointti onkin! Sota ei ole meistä itsestämme kiinni, vaan vieraista valtioista. Viruksen saisimme taltutettua itse parissa kuussa jos jokainen himmailisi ja jaksaisi puhaltaa yhteen hiileen, eikä väsyisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei varmasti ole hirveän kivaa monellakaan meistä, mutta joihinkin asioihin on nyt vain sopeuduttava. Asiat, joita ei mitään mahda on vain kohdattava. Väistellä ei voi.
Masentunut ja ahdistunut on masentunut ja ahdistunut. Mielialaa tietysti pahentaa tämänhetkinen tilanne. Jo pimeys ahdistaa itseänikin, mutta kaamos ei ainakaan loputtomiin kestä.
Mutta ollessani vakavasti masentunut oli ihan sama paistoiko ulkona aurinko vai satoiko, oliko kesä vai talvi, pyysivätkö kaverit bilettämään, oliko tiedossa matka. Töihinkään en kyennyt, kun en saanut mitään aikaiseksi ja sekoilin pelkästään aikatauluissa ja kellonajoissa. Elämä rajoittui neljän seinän sisään ja lähinnä toivoin voivani nukkua hamaan maailman tappiin.
Jos masennus ja ahdistus valtaavat mielen, niin eikö keskusteluapua ole saatavilla esimerkiksi puhelimen tai netin välityksellä?
Varmasti on jaksaminen rankkaa. Olen työssäni kuullut paljon sitä, kuinka jatkuva koronauutisointi stressaa ja pelottaa. Tämä on kuitenkin ihan erilainen kokemus ja jokainen käsittelee asiaa erilailla. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei sinänsä haittaa kotona olo, mutta sen "sivutuotteet" kyllä. Kotona on ahdistavaa tehdä hommia, kun tuntuu ettei saa mitään aikaan. Työpäivän aloittaminen tuntuu raskaalta, enkä meinaa jaksaa. Lykkään hommia viimeiseen saakka. En saa mitään tukea työporukasta, tähän asti meillä ei ole ollut edes mitään tapaamisia. Tuntuu, etten osaa mitään, en pärjää, ja muut tekevät hyvää työtä. Nyt pomo sitten innostui, että joka päivä on oltava tapaamista ja palaveria. En osaa olla luontevasti kamerassa, netti pätkii, kaikki puhuvat päällekkäin enkä saa suunvuoroa, netin pätkimisen takia muut eivät kuule minua. Tapaamisistakin on tullut todella uuvuttavia, koska niissä ei päästä puusta pitkään ja ne ovat paljon hankalampia kuin kasvokkain kommunikoiminen. Asumme väliaikaisesti yksiössä (koronan takia muuttokin viivästyi paljon) ja miehen on oltava silloin hiljaa omista töistään, kun minulla on jonninjoutavia tapaamisia.
Mielenterveyteni on romahtanut ihan totaalisesti. Nukun todella pitkiä unia, en jaksaisi laittaa ruokaa tai tehdä mitään. Tekemättömät työt ahdistaa, tehdyissäkin tuntuu olevan vielä hiomista. Tuntuu etten vaan osaa, epäilen itseäni kamalasti, vaikka saan ihan hyvää palautettakin. Tuskin muilla menee niiin paljon paremmin, mutta se on tämä yksinäisyys ja tyhjiö.
Olen muutenkin todella yksinäinen, nyt koronan aikana en ole tavannut kirjaimellisesti ketään muita kuin mieheni. Työrutiinit, töihin meneminen, työmatkat ovat olleet sitä kivaa sisältöä elämään, sosiaalisetkin tarpeet ovat tyydyttyneet. Olen saanut omaa aikaa työmatkoilla, nyt tämä yksiössä asuminen alkaa ottaa parisuhteenkin päälle ja riitaa tuntuu olevan aivan kamalasti, kun olemme kirjaimellisesti koko ajan samassa tilassa ja yritämme vielä tehdä töitäkin. Kaipaan yksinäisyyttä työmatkoilla ja kodin ulkopuolella liikkuessa.
Voithan sä mennä jonnekin muualle kuin töihin. Siis työpäiväsi jälkeen ja viikonloppuisin. Mä olen tehnyt etätöitä jo monta vuotta ja ymmärrän hyvin, että tulee mökkihöperöksi, jos ei käy yhtään missään. Hyppäät auton rattiin ja ajelet jonnekin, käyt vaikka kahvilassa tai jotain. Tai menet bussila tai millä nyt haluatkin mennä. Mene vaikka tekemään ostokset jostain kauempana olevasta kauppakeskuksesta kuin yleensä. Mä kävin eilen hakemassa noutoruokaa läheisestä ravintolasta. Mukavaa istua itsekseen, juoda odotellessa yksi olut, katsella muita ihmisiä ja surffailla kännykällä netissä. Etätyössä työmatkat ja työkaverit jäävät pois, mutta kannattaa keksiä jotain niiden tilalle.
Jep, kontaktejahan sitä kannattikin mennä hakemaan kauppakeskuksiin ja busseihin. Koen olevani onnekas ja äärimmäisen etuoikeutettu, että ei tarvitse mennä töihin tai julkisiin keräämään kontakteja ja saan olla näin eristyksissä eikä "tarvitse" altistaa itseä millekään. Meiltä on kohtuullisen pitkä matka julkisilla lähimpään kauppakeskittymään ja se onkin sitten sen kokoinen, että en sinne haluaisi enää mennä. Kävelyillä käyn joskus, mutta senkin huomaa että kunto on laskenut tosi paljon, kun arjen kävelyä ei tule.
En koe kaipaavani erityisesti mitään kahviloissa hengaamista, olen jopa iloinen ettei ihmispaljouteen tarvitse mennä, vaan sitä rutiinia ja rytmitystä jonka töissä käyminen tuo.
Minä kaipaan kotona tapahtuvia ihmiskontakteja. Niistä on pulaa ilman koronaakin ja koronan aikana ne ovat vähentyneet vielä 80 %. Jatkuva yksinolo ei sovi läheskään jokaiselle, etenkin kun se ei tapahdu omasta toiveesta.
Miksi? Eivätkö he halua tulla sun luoksesi vai etkö sinä halua heitä enää käymään? Voisiko jotain tehdä toisin, jotta tapaamiset kotonakin onnistuisivat?
Ihmiset ovat poteroituneet omien perhekuntiensa pariin.
Näin juuri. Eikä perheelliset ymmärrä yksineläjän totaalista yksinäisyyttä.
Se ei kai johdu pelkästä koronasta? Saadaanhan me liikkua ja elää kuten muutkin.
Ehkä minulla on jotenkin outo ystäväpiiri sitten, mutta ei, me perheettömätkään emme elä ja liiku kuten aiemmin. Ja kun kontakteista on muutenkin puutetta niin niiden olemassa olevien vähien leikkaantuminen kyllä tuntuu. Kun tämä alkoi maalis-huhtikuussa, ystävät jaksoivat pitää huolta toisistaan ja tsempata, nyt moni on vaan erakoitunut joko yksin tai perheensä pariin.
Stressi on myös kumuloituva kuten säteilykin. Kun on ollut elämässä kuormitusta, se kertyy eikä niin, että kappas vaan kun nyt ei tunnu miltään, kun on jo aiemmin amputoitu jalat ja kaikki ystävät ja sukulaiset kuolleet syöpään, salamaniskuun, murhaan ja junaonnettomuuteen ja kotikin meni tulipalossa ja seuraava oli homekoti, joka sitoi velkavankeuteen. Sellaiselle ihmiselle tämä voi olla hyvinkin lisärasite eikä asia, joka ei tunnu missään, koska kaikki on jo aiemmin tuntunut sata kertaa pahemmalta.
En ole tuo, jolle vastasit, mutta kyllähän tämä tilanne varmasti vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin. Mulla on aika laaja tuttavapiiri eikä kukaan ole erakoitunut kokonaan kotiinsa. Kohtaamisia on kaikilla vähemmän kuin ennen pandemiaa, mutta kaikilla on kuitenkin ihmisiä, joita edelleenkin tapaa. Omasta tuttavapiiristäni ehkä vain noin 30% pystyy tekemään etätöitä, muut käyvät edelleen ihan normaalisti töissä ja päivän aikana tapaavat normaaliin tapaan työkavereitaan. Lapset ovat kouluissa ja päivähoidossa. Kaupoissa käydään ja tehdään kaikkea, mikä on rajoituksista huolimatta mahdollista. Just lupasin, että tytär (asuu jo omillaan) voi mennä itsenäisyyspäiväsiikonlopuksi kavereidensa kanssa meidän mökille. Kunhan siivoavat jälkensä ennenkuin lähtevät takaisin kaupunkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi. Terkut ulkomailta, missä tilanne todella paha verrattuna Suomeen.
Maaliskuusta asti eriasteisia rajoitteita, karanteeneja, nyt maskipakko aivan kaikkialla (ei vain sisätiloissa), tiukat ulkonaliikkumiskiellot, ei mitään kuntosaleja tai baareja tai leffateattereita auki. Päivät menevät sisällä nököttäessä. Duuni meni viruksen myötä alta, ja on menossa puolisoltakin, vaikka kuukauden saa vielä olla etätöissä.
Sekä täällä että kotimaassa tuttavia sairastanut taudin ja on saanut sydän hakaten miettiä, selviävätkö. Täällä ei pääse edes mihinkään sairaalaan vierailemaan, jos joku on hädässä... Tai jos nyt vaikka itse sairastuisin, niin siellähän olisin sitten aivan yksin jossain hengityskoneessa. Kuulun vieläpä riskiryhmään. Ajatuskin hirvittää.
Ei ole mitään tulevaisuudennäkymiä, työpaikkoja vaikea löytää, ja nekin vähät menevät alta aikayksikön koska en ole (jännä kyllä) ainoa, joka menetti duuninsa pandemian vuoksi.
Päivät ovat turruttavia, tylsiä, tasapaksuja. Ei ole oikein omaa tilaakaan, asumme kaupunkiasunnossa joka oli kyllä "riittävän iso" kun molemmat kävimme töissä emmekä nököttäneet himassa 24/7, mutta nyt seinät kaatuvat päälle. Parisuhde vaatii aivan erilaista huolenpitoa, mutta energiaa ja motivaatiota yhtään mihinkään on vaikea löytää. Kaikki tuntuu epävarmalta. Suomeen muuttoakin harkitsimme, mutta se vain maksaisi liikaa. Eli täälläpä sitten kykimme ties kuinka pitkään vielä.
Koko kesän aikana kävimme yhteensä hurjat kaksi kertaa ulkona syömässä, ja näin ystäviäni tasan kolme kertaa ns. social distancing -tyyliin, maskit päällä. En tosiaan terveydentilastani johtuen yksinkertaisesti uskalla/uskaltanut mennä minnekään.
Olen aivan totaalisen ärsyyntynyt ihmisten ulisemiseen asiasta - kyllä, omaanikin - mutta erityisesti niiden, jotka koko kesän ja syksyn bilettivät menemään ja elivät kuin kaikki olisi ihan normaalisti; ja nyt sitten ihmetellään ja valitetaan pitkin somea, että ai ai voi sentään, kun on KORONAVÄSYMYS.
Tervetuloa, vaihdetaan paikkoja, tule sä AP tänne mun tilalle istumaan ja odottamaan... niin, mitä? En tiedä itsekään. Kyllä oikeasti väsyttää ja itkettää koko p*ska, ja väsyttää ihan suunnattomasti tämä vinkuminen aiheesta, kun AP:n kaltaisilla asiat ovat verrattain todella hyvin.
En hae säälipisteitä, olen tosiaan omaankin ulisemiseen turhautunut... Mutta jotain suhteellisuudentajua nyt. V*ttu.
Hyvä kirjoitus. Mulla on ystäviä ja kavereita maailmalla. Osa suomalaissyntyisiä, osa ei. Kummasti vaan he toivoisivat omissa asuinmaissaan, että voisi käydä kahviloissa ja ravintoloissa, voisi liikkua ulkona ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa, tavata ystäviään ja läheisiään jne. Mielellään vaihtaisivat osiaan meidän Suomessa asuvien kanssa.
Eli täällä ei saa olla kyllästynyt, väsynyt, valittaa, koska jossain muualla menee vielä huonommin? Ei se vaan niin mene, jollakin saattaa olla täälläkin todella huono olo ja jaksaminen kovilla näissä olosuhteissa.
Ihmisillä on eri elämäntilanteita ja taustoja, ja korona
ja sen aiheuttamat rajoitukset ovat olleet se viimeinen niitti arkkuun.
Miksii siis lyödä lyötyä, kun se ei varsinkaan auta asiaa mitenkään. Empatia tuntuu olevan monelle nykypäivänä aivan tuntematon käsite.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taudin levittäjät voitaisiin laittaa taloudelliseen vastuuseen levittämisestä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi. Terkut ulkomailta, missä tilanne todella paha verrattuna Suomeen.
Maaliskuusta asti eriasteisia rajoitteita, karanteeneja, nyt maskipakko aivan kaikkialla (ei vain sisätiloissa), tiukat ulkonaliikkumiskiellot, ei mitään kuntosaleja tai baareja tai leffateattereita auki. Päivät menevät sisällä nököttäessä. Duuni meni viruksen myötä alta, ja on menossa puolisoltakin, vaikka kuukauden saa vielä olla etätöissä.
Sekä täällä että kotimaassa tuttavia sairastanut taudin ja on saanut sydän hakaten miettiä, selviävätkö. Täällä ei pääse edes mihinkään sairaalaan vierailemaan, jos joku on hädässä... Tai jos nyt vaikka itse sairastuisin, niin siellähän olisin sitten aivan yksin jossain hengityskoneessa. Kuulun vieläpä riskiryhmään. Ajatuskin hirvittää.
Ei ole mitään tulevaisuudennäkymiä, työpaikkoja vaikea löytää, ja nekin vähät menevät alta aikayksikön koska en ole (jännä kyllä) ainoa, joka menetti duuninsa pandemian vuoksi.
Päivät ovat turruttavia, tylsiä, tasapaksuja. Ei ole oikein omaa tilaakaan, asumme kaupunkiasunnossa joka oli kyllä "riittävän iso" kun molemmat kävimme töissä emmekä nököttäneet himassa 24/7, mutta nyt seinät kaatuvat päälle. Parisuhde vaatii aivan erilaista huolenpitoa, mutta energiaa ja motivaatiota yhtään mihinkään on vaikea löytää. Kaikki tuntuu epävarmalta. Suomeen muuttoakin harkitsimme, mutta se vain maksaisi liikaa. Eli täälläpä sitten kykimme ties kuinka pitkään vielä.
Koko kesän aikana kävimme yhteensä hurjat kaksi kertaa ulkona syömässä, ja näin ystäviäni tasan kolme kertaa ns. social distancing -tyyliin, maskit päällä. En tosiaan terveydentilastani johtuen yksinkertaisesti uskalla/uskaltanut mennä minnekään.
Olen aivan totaalisen ärsyyntynyt ihmisten ulisemiseen asiasta - kyllä, omaanikin - mutta erityisesti niiden, jotka koko kesän ja syksyn bilettivät menemään ja elivät kuin kaikki olisi ihan normaalisti; ja nyt sitten ihmetellään ja valitetaan pitkin somea, että ai ai voi sentään, kun on KORONAVÄSYMYS.
Tervetuloa, vaihdetaan paikkoja, tule sä AP tänne mun tilalle istumaan ja odottamaan... niin, mitä? En tiedä itsekään. Kyllä oikeasti väsyttää ja itkettää koko p*ska, ja väsyttää ihan suunnattomasti tämä vinkuminen aiheesta, kun AP:n kaltaisilla asiat ovat verrattain todella hyvin.
En hae säälipisteitä, olen tosiaan omaankin ulisemiseen turhautunut... Mutta jotain suhteellisuudentajua nyt. V*ttu.
Hyvä kirjoitus. Mulla on ystäviä ja kavereita maailmalla. Osa suomalaissyntyisiä, osa ei. Kummasti vaan he toivoisivat omissa asuinmaissaan, että voisi käydä kahviloissa ja ravintoloissa, voisi liikkua ulkona ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa, tavata ystäviään ja läheisiään jne. Mielellään vaihtaisivat osiaan meidän Suomessa asuvien kanssa.
Eli täällä ei saa olla kyllästynyt, väsynyt, valittaa, koska jossain muualla menee vielä huonommin? Ei se vaan niin mene, jollakin saattaa olla täälläkin todella huono olo ja jaksaminen kovilla näissä olosuhteissa.
Ihmisillä on eri elämäntilanteita ja taustoja, ja korona
ja sen aiheuttamat rajoitukset ovat olleet se viimeinen niitti arkkuun.Miksii siis lyödä lyötyä, kun se ei varsinkaan auta asiaa mitenkään. Empatia tuntuu olevan monelle nykypäivänä aivan tuntematon käsite.
Tottakai saa olla. Pandemia ottaa mua itseänikin päähän. Mutta kun mietin maailmalla asuvia ystäviäni, Suomessa saa heihin verrattuna tehdä todella paljon erilaisia asioita. Lähteä vaikka kavereiden kanssa baariin, jos ei jaksa nysvätä kotona. Joo, valomerkki tulee aikaisemmin kuin ennen, mutta menee sitten aikaisemmin, jos muuten aika ei tunnu riittävän. Kirjastosta kannattaa käydä hakemassa nyt lainattavaa. Kiertää museot ja taidenäyttelyt nyt eikä ensi viikolla, kun ne ehkä ovat suljettuina. Uimahallissakin kannattaa käydä nyt joka päivä siihen asti, kunnes ne menee kiinni. Kauppakeskukseen voi mennä vaikka heti aamusta ja viettää siellä koko päivän, jos haluaa.
Jos ihminen on ihan itse päättänyt, että ei tee yhtään mitään itseään kiinnostavaa vaan möllöttää vain kotona, miksi pitäisi tuntea empatiaa toisen henkilökohtaisten omien valintojen vuoksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KAIKKI ovat totaalisen kyllästyneitä ja väsyneitä koronaan, mutta silti on PAKKO jaksaa noudattaa määräyksiä ja ohjeita.
Kun minulta kuoli tärkein ihminen niin ei kyllä yhtään auttanut omassa tuskassa se, että tiesi muidenkin menettäneen läheisiään. Jokaisella on OMAT ilot ja surut, kivut ja elämän huippuhetket. Iloitakin saa, vaikka toisilla menisi paljon paremmin.
Korona itsessään ei ole omalla kohdallani se pahin asia, en elä pelossa tai ahdistuksessa, mutta en pidä näistä olosuhteista, jotka se on elämälle asettanut. Toki myös elän aika pitkälle suosistusten mukaisesti, vaikken pelkääkään. En käy kauppakeskuksissa, uimahalleissa, kokoontumisissa, julkisissa kulkuneuvoissa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut ihan liikaa ikäviä asioita elämässäni, jotka ovat eristäneet minut muista ihmisistä henkisesti ja joskus myös fyysisesti. Niistä olen oppinut, että ainoa keino selvitä on mennä päivä kerrallaan ja suostua odottamaan. Tämä oppi auttaa nyt koronankin aikaan, enkä siksi oikein pääse sisälle mitä sinä nyt murehdit ja pohdit. Suurin syy viruksen leviämiseen on juuri se, mitä itsekin kirjoitat ettei jaksaisi. Ne, jotka eivät suostu jaksamaan myös levittävät ja aiheuttavat tartuntalukujen nousun. Ei uskota suosituksia ja joita on tähän asti hyvin varovaisesti hyssytellen meille viranomaisten taholta neuvottu. Meille on annettu mahdollisuus, jota emme ole osanneet hyödyntää oikein.
Kun yksi mokaa porukassa kärsivät siitä sitten muutkin.Suomi ja puolet maailmaa on tällä hetkellä väsynyt koronaan. Voitko ajatella, miten et ole todellakaan yksin. Ryhdy vaikka SPR:n vekkoystäväksi jollekin, joka on vielä epätoivoisempi kuin sinä koronan vuoksi.
Näinpä. Minä olen menettänyt kaikki läheiseni ja perheenjäseneni traagisesti eli olen joutunut elämään yksin. Lisäksi olen sairastellut vuodesta 2013 erilaisia sairauksia ja joutunut olemaan neljän seinän sisällä äärimmäisen, kidutuksellisen kivun vallassa, ei ole pystynyt liikkumaan ulos tai on ollut infektiovaara(sytostaatit vei valkosolut nollaan). Oli äärimmäisen kurjaa aikaa kun ei tiennyt selviääkö hengissä ja jos selviää niin pystyykö enää ikinä elämään normaalisti tai pystyykö liikkumaan enää. Kaikki tämä käydä läpi yksin, loputtamat yksinäiset päivät maata sängyssä erittäin sairaana. Välillä eristyssellissä sairaalassa. Pelätä koko valveillaoloaikansa tulevaa, kuolemaa, tulevia kivuliaita toimenpiteitä. Monia erilaisia oireita, esim. ei voinut syödä. Se oli karua, karua aikaa.
Siksi en nyt ymmärrä näitä kitisijöitä. Itse olen onnellinen että pystyn nyt liikkumaan ja kävelemään. Harrastuksiin osallistun online ja opiskelen verkossa kaikkea kivaa uutta jotka haluan oppia ennen kuolemaani. Ulkoilu on myös ihanaa ja olen kiitollinen siitä että sitä ei ole tarvinnut rajoittaa suomessa ollenkaan, meillä on täällä ollut niin hyvä tilanne.
t. eka kommentoija
Ihmiset ovt sietokvyltään ja henkiseltä vahvuudeltaan erilaisia. Joku on joskus sanonut, että kovia vastoinkäymisiä tulee vain henkisesti vahvoille ihmisille. Sinä varmaankin olet sellainen. Toivotan sulle tsemppiä ja mahdollisimman paljon hyviä asioita elämääsi. <3
Ja olet oikeassa siinä, että meillä koronatilanne on ollut helppo. Olemme päässeet tosi vähällä moniin muihin maihin verrattuna ja todennäköisesti pääsemme jatkossakin. :)
Ymmärrän kyllä. Itse nautin etätöistä eikä minua haittaa yhteyden pitäminen tuttuihin ja sukulaisiin vaikka Teamsilla. Enkä muutenkaan ole mikään vaikka uimahallien ja museoiden vakiokäyttäjä. Ravintoloissa käyn syömässä aika usein, mutta se on oikeastaan ainoa asia, mikä itseä harmittaa, eikä sitäkään oikeasti juuri nyt ole rajoitettu paitsi omassa päässäni. Ja matkailu joo, sitä kyllä kaipaan paljon.
Mutta ymmärrän silti väsymyksen todella hyvin. Tämä on jatkunut jo pitkään, ja mitään selkeää loppua ei ole näkyvissä. Välillä on hetkellisesti asiat paremmin, kunnes taas heikkenee. Eikä tuo tartuntoja estämätön rokotekaan tule tilannetta olennaisesti muuttamaan, paitsi ehkä että sairaalahoitoa ei tarvita niin paljoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hellanlettas. Mitenkäs sitten käy kun kohtaat oikeita ongelmia?
Minä en vaan jaksa näitä turhan inisiöitä, Suomessa ei ole edes rajoitettu juuri mitään, korkeintaan matkustelua ja baariryyppäämistä. Itse olen kohdannut oikeita vaikeuksia elämässäni niin ei tuollaiset tunnu missään. Helpolla olet päässyt jos näin vähistä "vastoinkäymisistä" väsyt!
Mistäs sinä tiedät kenenkään voimavaroista ja vaikeuksista? Joillekin nämä rajoitukset voi olla viimeinen niitti. Et ilmeisesti kohtaamistasi vaikeuksista ainakaan sympatiaa oppinut.
Pahoittelut, vaikea osoittaa sympatiaa jos ongelmat on tuota luokkaa. Tunnen empatiaa tuttuja yrittäjiä kohtaan, he ovat altistuneet, eivätkä siksi voi tehdä töitä ja menettävät tulonsa siten.
Yritänpä kuitenkin kertoa mitä sairastellessani opin. Joskus kun makasin kipeänä viikkoja pahoinvoivana sytostaattien aikana, tai toisella kertaa kun makasin hirveissä kivuissa kyljelläni(en pystynyt 3 vuoteen nukkumaan selällään tai olemaan muissa asennoissa kuin kyljellään) minusta tuntui lohduttomalle ja tuntui ettei se h"lvetti lopu ikinä. Sytostaatit ja syöpähoidot tuntui loputtomalta matkalta. Mutta niin vaan aika kului ja pahat tilanteet menivät ohi. Nyt voin jo elää ihan normaalia elämää pikkuvaivoista huolimatta. On kertakaikkiaan ihanaa nähdä syksy ja talven tulo, monta vuotta minulla meni ohi. Voin sytyttää lyhdyn ja nauttia maisemista.
Kun kärsin yksinäisyydestä ja kivuista, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin katsoa sarjoja ja youtubea. Kannattaa siis nauttia lempisarjoistaan ja ehdottomasti suosittelen mielenpiristykseksi youtuben eläinvideoita! Kissojen ja koirien lisäksi papukaijat ovat huippuja,(peekaboo!) samoin pandat. saukot(otter live) ja juuso-karhu! Lisäksi suosittelen matkavideoita, esimerkiksi Lontoossa on mainio matkaopas Joolz Guides ja tubessa on myös hyviä kielenopettajia joilta voi lontoon käyttökieltä eli murretta opetella. Aamulla jos tuntuu tosi pahalle, päivän saa käyntiin hyvällä musiikilla.
Ei sulla ap ole mitään hätää, tämä menee oikeasti ohi vaikka ei siltä tuntuisikaan ja jonain päivänä on vain kaukainen muisto ja sinulla on paljon mukavia päiviä edessä.
Ihmiset ovat erilaisia, kokevat asiat eri tavoin eikä tunteita voi rationalisoida. Täällä on turha neuvoa, miten pitäisi tuntea ja ajatella.
Minäkin tunnen ihmisiä ulkomailta, jotka ovat täysin lockdownissa. Tämän tiedostaminen ei vähennä omaa väsymystäni ja apatiaani.
Kontaktien vähentäminen ei todellakaan ole tehnyt hyvää mielialalleni. Rajoitukset ja yleisesti lannistunut, pelokas ilmapiiri on vaikuttanut minuun psykologisesti. Työnhaku on takunnut, kun työpaikkoja on vähemmän kuin ennen ja niihin vähiin on paljon hakijoita.
Ehkä johonkin toiseen nämä asiat eivät vaikuta kovin paljoa. Joku varmaan jopa nauttii eristäytymisestä. Minua tämä korona-aika on rasittanut monin tavoin.
Suuri osa suomalaisista osaa nauttia elämästään nykyisistä rajoituksista huolimatta. Eihän epidemia meillä edes leviäisi, jos eivät nauttisi vaan istuisivat kotona mököttämässä. Ja nämäkin vähäiset rajoitukset, mitä pääkaupunkiseudulle nyt tulee, eivät muuta tilannetta paljon miksikään. Heti taas lähdetään, kun muutaman viikon päästä on uimahallit yms paikat auki.