Lue keskustelun säännöt.
Olen pilannut suhteeni miniään ja poikaani :( Mitään tehtävissä?
29.03.2014 |
En uskonut, että joku päivä minusta tulee tämmöinen anoppi. Esikoiseni löysi tyttöystävän ja ajattelin, että toivottavasti hän on kiva pojalleni ja toivoin, että voisin myös tulla läheiseksi miniän kanssa, minulla ei ole ollut yhtään tytärtä. Jotenkin tämä tyttö ei ollut ollenkaan samanhenkinen kuin minä. Hyväksyin jo sen, että ei olla samalla aaltopituudella, mutta oikein mukava tyttö hän on ja ilmeisesti tekee poikani onnelliseksi. Hyvin nopeasti poikani kosi tyttösytäväänsä ja kolmen vuoden aikana taphtunut seuraavat asiat: ensi tapaaminen, yhteenmuutto, kihlat, häät ja nyt odottavat esikoistaan.
Jotenkin tää kaikki on tullut niin nopeasti minullekin, ei ole ollut kunnolla aikaa sopeutua kaikkii uutisiin. Tuntuu siltä, että joka kerta kun poikani ja miniä tulevat kylään niin aina on jokin suuri uutinen kerrottavana.
Olen oikeasti tosi onnellinen, että poikani on löytänyt puolison, jota rakastaa ja ylpeä, että hänestä tulee pian isä, mutta mun mielessäni mun poika on vielä hädintuskin aikuinen, jotenkin tuo kotoa poismuutto meni niin yllättävän nopeasti. Silloin ajattelin, että totta kai tämä suhde kaatuu ja pian poikani varmaankin tulee häntä koipien välissä takaisin. En edes viitsinyt suunnitella mitäán muutosta pojan huoneeseen, koska alitajuisesti ajattelin, ettei tämä ole lopullista.
Yli kuukausi sitten poikani tuli käymään kotona vaimonsa kanssa ja kertoivat innostuneena raskaudesta. En ymmärrä omaa káyttäytymistäni, mutta en tiedä miksi, mutta niin vain kävi että tulin tosi surulliseksi. Jotenkin vielä häidenkin aikaan ajattelin, että niin ne ihmiset menee naimisiin ja yli puolet eroaa, ei tämä vielä lopullista ole, mutta nyt kun kuulin, että pojastani tulee isä, se tuntui niin lopulliselta.
Käyttäydyin tosi tyhmästi, en onnitellut, olin todella kylmä. Siitä poikani sitten loukkaantui ja kysyi, että mikä mua vaivaa? En osannut yhtäán suoltaa ajatuksiani ja niin sanotusti päästin kaiken ulos. En edes muista kovin hyvin mitä sanoin mutta sanoin että en pidä siitä, että kaikki on tapahtunut niin nopeaan, pelkään heidän puolesta ja mulla on huono fiilis näistä heidän ilouutisistaan ja taisin sanoa, että en todellakaan haluaisi isoäidiksi ainakaan tuolle miniälle.
Poikani oli ihan raivoissaan, miniä itki ja lähtivät ulos...
En ymmärrä mikä muhun meni. Voi kun vaan voisin mennä ajassa taaksepäin ja pistää suun suppuun. Ihan totta en edes ajattele noin mitä sanoin ääneen. Ne olivat vaan sellaisia huonon mielen purskahteluja. Oma vanhentumiseni harmittaa minua, menopaussikin on alkanut, asumme pian kahdestaan miehen kanssa kotona. Mielessäni vaan mulla on kaksi pientä poikaa kotona, joilla ei ole vielä omia lapsia ja vakavia tyttóystäviä saatikka vaimoja.
Nyt olen yrittänyt soittaa pojalleni, mutta hän ei vastaa puheluihin eikä viesteihin. Olen laittanut jopa työsähköpostiin viestiä, ei vastauksia. Sama homma miniän kanssa. Ainoo vastaus minkä sain oli, että ei suosittele tulemaan heille kylään.
Menin mokaaman kaiken. Nyt miniäni sisällä kasvaa lapsi, jota en ehkä koskaan saa edes tuntea.
Mikä avuksi? Onko kelläkään kokemusta? Olen oikeasti ihan neuvoton. Toivon kuulevani edes jotain pojastani, pahinta on, ettei hän reagoi mihinkään. Oikeasti jo kaipaan poikaani ja miniääni ja jos he jotenkin voisivat antaa anteeksi minulle en varmasti ikinä sanoisi tai tekisi mitään miká loukkaisi heitä. Tää koko tilanne vaikuttaa muhun niin etten saa edes kunnolla nukutuksi tai syödyksi.
Kommentit (441)
En jaksa edes kommentoida mitään järkevää.... miinuspeukku kertokoon mielipiteeni sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auts, aika paha!
onko sulla miestä, siis missä on pojan isä? Olisiko hänestä välittäjäksi ja sovittelijaksi?
anna ajan kulua, kyllä te vielä väleihin pääsette. Mokasit kyllä tosi pahasti, mutta sinun täytyy pyytää anteeksi sitten kun ovat valmiita puhumaan kanssasi.
Suurin syy lienee se ettet osaa "luopua" pojastasi. Viiden lapsen äitinä en onneksi joudu roikkumaan lapsissani kiinni.
Mutta ,mutta... Anteeksi pyyntö miniälle ja pojalle on tärkein. Kirjoita vaikka kirje ja kerro tämä kaikki. Mokasit todella pahasti. Toivon että osaat ja saat korjata virheesi.
Mä sanoisin taas, ettei kannata ajan kulua, vaan pitää yrittää toimia mahdollisimman pian, ettei ehdi rakentumaan sellaista pitemmän aikavälin katkeruutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinun pitää irrottaa pojastasi. Hän ottaa yhteyttä kun on siihen valmis.
En minäkään haluaisi olla kanssasi tekemisissä, jos olisit äitini/anoppini. Todella törkeä olit, anna pojallesi ja miniällesi aikaa, jos haluavat vielä kanssasi sopia. Loukkasit heitä todella paljon, en ihmettele, vaikka välinne eivät koskaan palautusi, ainakaan ennalleen. Lapset ovat lainaa vain, miksi ylipäätään pitää puuttua aikuisten ihmisten elämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heilläkin varmaan menee hetki, että sulattelevat tuota purkautumista. Annat nyt heille aikaa ja kirjoitat heille kirjeen jossa selität asian. Uskon että hekin haluavat jossain vaiheessa tehdä rauhan ja toivovat että lapsella on isoäiti elämässään. Mutta nöyryyttä ja sopeutumista se sinulta vaatii: sinä olet heidän elämässään sivuroolissa, et pääroolissa. Tuet heitä heidän ratkaisuissaan.
Olen ollut yksinhuoltaja suurimman osan poikani lapsuudesta. Exäni on sellaisessa kunnossa, ettei häntä kiinnosta poikansa, ei tullut edes poikani häihin, eli se siitä.
Olen pyytänyt anteeksi, olen meittinyt kirjeenkin kirjoittamista, mutta toisaalta olen lähettänyt pitkiä anteeksipyyntö sähköposteja ja myös tekstiviestejä. Tiedän, että poikani ja miniäni ovat ne nähneet, mutta eivät reagoi mitenkään.
Ystävättereni sanoi, että anna aikaa, että kyllä he jossain vaiheessa ottavat yhteyttä. En vaan kestä tällaista tilannetta. Asutaan eri kaupungeissa, mutta ihan hyvin voisin mennä kyläänkin, mutta pelkään että asiat menevät vielä huonommin koska ainoa viesti mitä olen saanut on, että en ehdottomasti ole tervetullut nyt kylään.
Tiedän tekeneeni tosi tyhmästi. En edes tiedä mikä muhun meni. Olen aika äkkipikainen tyyppi, mutta tällaista ei ole koskaan aimmein tapahtunut että kukaan olisi niin loukkaantunut, ettei ota enäá mitään yhteyttä, ei mitään reaktiota. Olen kuin kuollut pojalleni :(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 16:57"]
Suurin syy lienee se ettet osaa "luopua" pojastasi. Viiden lapsen äitinä en onneksi joudu roikkumaan lapsissani kiinni.
Mutta ,mutta... Anteeksi pyyntö miniälle ja pojalle on tärkein. Kirjoita vaikka kirje ja kerro tämä kaikki. Mokasit todella pahasti. Toivon että osaat ja saat korjata virheesi.
[/quote]
Tuo on aivan otta, että mulla on ongelma tuon suhteen. Kun poika muutti kotoa niin minä itkin suunnilleen viikon putkeen. En kertonut tästä kellekään. Muut ikäiset ystäväni ovat ollet aivan innoissan kun ovat saanet lisää tilaa kotona, mutta itse en ole pystynyt löytämään mitään positiivista siitä että poikani muutti pois.
Jotenkin oon kai nuo tunteet lykännyt syrjään ja nyt sitten tuli kaikki ulos maailman huonoimmalla tavalla.
Olin ennen tosi läheinen poikani kanssa, hän kertoi minulle aina kaiken, kaikki naisseikkaulutkin, mutta kun tapasi nykyisen vaimonsa, niin loppui ne kertomukset, tuli etäisemmäksi, vaikutti niin itsenäiseltä. Normaalistihan vanhemman pitäisi olla innoissaan itsenäisesti pojasta, mutta itse vaan tulin surulliseksi ja tunsin oloni niin tyhjäksi. Minulla ei ole enää mitään tehtävää hänen elämässään.
Miten ja minne minun pitäisi mennä, jotta voisin jutella jonkun ammattilaisen kanssa? En minä ihan masentunut ole, mutta henkisesti tunne olevani aivan poikki...
ap
Olikos sulla toinenkin poika? Voisiko hän sovitella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenko mä ainoa, jonka mielestä pojan ja miniän reaktio (siis ei ensireaktio, vaan se etteivät suostu olemaan missään yhteydessä yms) on ylimitoitettua? AP:han ymmärtää toimineensa väärin, kyllä hän ymmärtää jo sen ja että ei ollut valmis luopumaan pojastaan. Kyllä mäkin olisin aluksi varmaan raivostunut, mutta kai aikuiset voi nyt asioista puhua?
Missä ne "tunteille ei voi mitään" -tyypit nyt on? Yleensä niitä on pettämisketjut täynnä.
Mun mielestä tuo ei ole sellainen asia, että kaikki yhteydet pitäis katkaista. Mutta pahoittelemisen ja anteeksipyynnön paikka kuitenkin.
käykö ap alapeukuttamassa poikaa ja miniää puolustavat viestit? Vai onko alapeukuttaja joku muu vastaava haukkuja-anoppi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jo oli aikakin pojan katkaista napanuora sinuun. Poikasi on täysi-ikäinen, naimisissa ja saa perheenlisäystä! Kuten sinun jo tuossa iässä tietävän ettei elämää voi suunnitella etukäteen, etenkään sinä et voi suunnitella poikasi elämää.
Nyt annat vaan tilanteen rauhoittua. Älä yritä väkisin soitella/viestitellä/postittaa/sähköpostittaa. Laitat viestin jossa pahoittelet tapahtunutta ja toivottelet miniälle hyvää raskausaikaa ja että olet onnellinen, kun sinusta tulee ensimmäistä kertaa mummo ja haluat kuulua heidän elämäänsä jatkossakin. Sen jälkeen ala enään laita mitään viestiä/soittoa. Kyllä he ottavat sitten yhteyttän kun ovat valmiita sopimaan. Tuskin he haluavat rikkoa välejä sinuun loppuelämäksi.
Hyi hitto, kuulostat ihan mun anopilta. Sen verran paljon eroa tarinassa että tuskin kuitenkaan olet. Oma anoppini on sairas ja säälittävä ihminen johon perheemme on katkaissut kaikki välit, myös siis mieheni eli hänen poikansa.
Hyva ap, etta olet tajunnut tekeneesi vaarin ja tiedostat, etta sulla on ongelmia.
Olen itse miniasi tilassa, mutta valitettavasti anoppimme ei tajua tekeneensa vaarin. Han haukkui minut rumaksi, lihavaksi, laiskaksi ja sanoi etta toivoisi minun ja mieheni eroavan ja oli iloinen keskenmenostani.
Mieheni ei ole puhunut aidilleen yli vuoteen, lapsemme ei ole vielakaan tavannut hanta...
Jos anoppi olisi ottanut yhteytta pyytamalla anteeksi, uskon etta tilanne olisi ihan eri. Ei varmasti suhteenne palaa enaa koskaan entiselleen, mutta jonkinlaisiin puhevaleihin voit paasta jos annat aikaa ja osoitat olevasi aidosti pahoillaan.
Ymmarrat kai, etta nuo sanomisesi rikkoivat luottamuksen. Vaikka kuinka sanoisit pitavasi miniasta, ei poikasi eika miniasi voi koskaan luottaa sanomaasi.
Nyt vaan anna aikaa, voithan kertoa pojallesikin etta olet menossa terapiaan, osoittaa oikeasti sen etta tiedat etta et ole kunnossa paastasi.
Muista etta pojallasi on nyt uusi perhe. Aivan kuten sinulla oli aikoinasi ja se on hanen tarkein prioriteetti, oli lapsia tai ei. Lapsuudenperhe on ja sailyy, mutta se ei ole enaa se tarkein, se vain on fakta.
kannattaisi puhua ammattilaisen kanssa, tuosta tarrautumisesta tulee myöhemminkin ongelmia jos et osaa kunnioittaa sitä että poika on aikuistunut ja alkanut elää omaa elämäänsä.
karuinta tapahtuneessa on, että purkauksesi oli täynnä itsesääliä, asiat eivät menneetkään niinkuin halusit. Päästä irti.
Elätkö muuten itse omaa elämääsi vai onko se jäänyt unohduksiin?
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 17:04"]
Olikos sulla toinenkin poika? Voisiko hän sovitella?
[/quote]
No en suosittele! Ei ole oikein vetää tuollaiseen ketään joka ei siihen kuulu. Siitä ei tule kun lisää sotkua ja väärinymmärrystä kun on joku "tulkkaamassa" välissä.
Pyydä anteeksi typerää käytöstäsi ja vie vaikka poikasi ja miniäsi syömään.