Lue keskustelun säännöt.
Olen pilannut suhteeni miniään ja poikaani :( Mitään tehtävissä?
29.03.2014 |
En uskonut, että joku päivä minusta tulee tämmöinen anoppi. Esikoiseni löysi tyttöystävän ja ajattelin, että toivottavasti hän on kiva pojalleni ja toivoin, että voisin myös tulla läheiseksi miniän kanssa, minulla ei ole ollut yhtään tytärtä. Jotenkin tämä tyttö ei ollut ollenkaan samanhenkinen kuin minä. Hyväksyin jo sen, että ei olla samalla aaltopituudella, mutta oikein mukava tyttö hän on ja ilmeisesti tekee poikani onnelliseksi. Hyvin nopeasti poikani kosi tyttösytäväänsä ja kolmen vuoden aikana taphtunut seuraavat asiat: ensi tapaaminen, yhteenmuutto, kihlat, häät ja nyt odottavat esikoistaan.
Jotenkin tää kaikki on tullut niin nopeasti minullekin, ei ole ollut kunnolla aikaa sopeutua kaikkii uutisiin. Tuntuu siltä, että joka kerta kun poikani ja miniä tulevat kylään niin aina on jokin suuri uutinen kerrottavana.
Olen oikeasti tosi onnellinen, että poikani on löytänyt puolison, jota rakastaa ja ylpeä, että hänestä tulee pian isä, mutta mun mielessäni mun poika on vielä hädintuskin aikuinen, jotenkin tuo kotoa poismuutto meni niin yllättävän nopeasti. Silloin ajattelin, että totta kai tämä suhde kaatuu ja pian poikani varmaankin tulee häntä koipien välissä takaisin. En edes viitsinyt suunnitella mitäán muutosta pojan huoneeseen, koska alitajuisesti ajattelin, ettei tämä ole lopullista.
Yli kuukausi sitten poikani tuli käymään kotona vaimonsa kanssa ja kertoivat innostuneena raskaudesta. En ymmärrä omaa káyttäytymistäni, mutta en tiedä miksi, mutta niin vain kävi että tulin tosi surulliseksi. Jotenkin vielä häidenkin aikaan ajattelin, että niin ne ihmiset menee naimisiin ja yli puolet eroaa, ei tämä vielä lopullista ole, mutta nyt kun kuulin, että pojastani tulee isä, se tuntui niin lopulliselta.
Käyttäydyin tosi tyhmästi, en onnitellut, olin todella kylmä. Siitä poikani sitten loukkaantui ja kysyi, että mikä mua vaivaa? En osannut yhtäán suoltaa ajatuksiani ja niin sanotusti päästin kaiken ulos. En edes muista kovin hyvin mitä sanoin mutta sanoin että en pidä siitä, että kaikki on tapahtunut niin nopeaan, pelkään heidän puolesta ja mulla on huono fiilis näistä heidän ilouutisistaan ja taisin sanoa, että en todellakaan haluaisi isoäidiksi ainakaan tuolle miniälle.
Poikani oli ihan raivoissaan, miniä itki ja lähtivät ulos...
En ymmärrä mikä muhun meni. Voi kun vaan voisin mennä ajassa taaksepäin ja pistää suun suppuun. Ihan totta en edes ajattele noin mitä sanoin ääneen. Ne olivat vaan sellaisia huonon mielen purskahteluja. Oma vanhentumiseni harmittaa minua, menopaussikin on alkanut, asumme pian kahdestaan miehen kanssa kotona. Mielessäni vaan mulla on kaksi pientä poikaa kotona, joilla ei ole vielä omia lapsia ja vakavia tyttóystäviä saatikka vaimoja.
Nyt olen yrittänyt soittaa pojalleni, mutta hän ei vastaa puheluihin eikä viesteihin. Olen laittanut jopa työsähköpostiin viestiä, ei vastauksia. Sama homma miniän kanssa. Ainoo vastaus minkä sain oli, että ei suosittele tulemaan heille kylään.
Menin mokaaman kaiken. Nyt miniäni sisällä kasvaa lapsi, jota en ehkä koskaan saa edes tuntea.
Mikä avuksi? Onko kelläkään kokemusta? Olen oikeasti ihan neuvoton. Toivon kuulevani edes jotain pojastani, pahinta on, ettei hän reagoi mihinkään. Oikeasti jo kaipaan poikaani ja miniääni ja jos he jotenkin voisivat antaa anteeksi minulle en varmasti ikinä sanoisi tai tekisi mitään miká loukkaisi heitä. Tää koko tilanne vaikuttaa muhun niin etten saa edes kunnolla nukutuksi tai syödyksi.
Kommentit (441)
Jos ap olisi valinnut rakentavan ja proaktiivisen tavan sisäisen kriisinsä purkamiseksi niin välit poikaan, miniään ja miniän sukuun olisivat yhä kunnossa. Olisit aloittaja hyvä kutsunut miniäsi äidin kahville ja jakanut ajatuksiasi hänen kanssaan. Hän on myös äiti, anoppi ja pian myös mummo eli käy läpi samaa elämänvaihetta kuin sinäkin. Teillä olisi ollut paljon yhteistä pohjaa jolle rakentaa kahden kypsän naisen välinen ystävyys ja yhteisymmärrys.
Mutta olit niin itseesi ja pettymyksen ja turhautumisen tunteisiin uppoutunut, että valitsit hölmöimmän mahdollisen tavan reagoida. Haukuit miniäsi pystyyn ja samalla tuhosit mahdollisuutesi päästä osaksi uutta laajempaa perhekuntaa. Pojan järkytys mahtoi olla sanoinkuvaamaton kun fiksuksi naiseksi luulemansa äiti heittäytyi itsesääliseksi marttyyriksi ratkaisevalla hetkellä. Elämässä tulee vastaan merkittäviä vedenjakaja-hetkiä ja käännekohtia: tällä kertaa sinä käänsit selkäsi tulevaisuudelle ja poikasi valinnoille. Teit oman valintasi äkkipikaisen tunnekuohun vallassa ja joudut nyt elämään sen kanssa. Kukaan asianosaisista ei enää ota sinua vakavasti, ei tuollaisen riehumisen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin miten tuollainen kieroutunut suhde yhteen poikaan vaikuttaa siihen toiseen joka taatusti vaistoaa että isoveli on äidillle kaikki kaikessa. Millaista on ollut kasvaa tuollaisessa epäterveessä ympäristössä, tuntea olevansa vähemmän tärkeä - ja ap vielä sanoo täällä että toiseen poikaan ei ole samanlaista läheistä suhdetta. SIITÄ HUOLIMATTA nuorinkin lapsi on ap:n lapsi ja tarvitsee äitiään olemaan ÄITI. Ei isoveljessä roikkuva takiainen.
Miesystävä tarvitsee ap:n naisena ja kumppanina mutta ap ei näytä paljoa piittaavan siitä mitä tämä kaikki, ilmeisesti vuosia jatkunut esikoispojassa roikkuminen tekee ap:n muille läheisille ihmissuhteille. MIKSI hän ei keskity OMAAN PARISUHTEESEENSA? Sitä minä tässä ihmettelen. Tällä menolla sitä parisuhdetta ei pian ole.
Veikkaan että nämä ap:n täällä kertomat sammakot eivät ole jääneet ainoiksi näiden vuosien varrella ja paljon on varmasti ollut sellaista sanatontakin viestintää jolla on tietoisesti tai tiedostamatta annettu ymmärtää että miniä ei ole kukaan, mikään eikä minkään arvoinen.
AP puhuu luottamuksesta jota poika on tuntenut äitiinsä, ainakin ap:n itsensä mielestä. Nyt se on nähty että luottamista ei ole: äiti ei ole tukena niissä elämän suurimmissa hetkissä eikä luota poikansa kykyyn päättää itse elämästään ja tehdä viisaita valintoja.
Tässä olisi todellakin voinut käydä paljon paremminkin ja ap olisi saanut elämäänsä uusia ihmisiä, läheisiä, sukulaisia, "tyttären" miniästään kuten miniän vanhemmat ovat saaneet pojan ap:n pojasta.
Mitkään facebookiin kirjoitetut onnittelut (mummolta toiselle mummolle) eivät poista niitä syviä haavoja joita ap on aiheuttanut, eivät tee tehtyä tekemättömäksi vaan antavat ap:sta vielä entsitä tökerömmän kuvan - eivätkä tuollaiset terveiset toisekseen ole tässä tilanteessa edes asiallisia. Ap ei edes tunnu ymmärtävän että on loukannut toisia hyvin rumalla tavalla, suree pikemminkin itsensä puolesta koska hänet on suljettu ulkopuolelle.
Tiedän kokemuksesta ettei huippuhyvästä ja toimii kuin junan vessa -tyylisestä ihmissuhteesta haluaisi koskaan luopua. Perusinhimillinen piirre sillä kukapa tahtoisi elää kurjasti kun voi elää täydesti, eli siinä mielessä ymmärrän aloittajaa. Mutta ajan etenemistä ei voi pysäyttää eikä tiettyä elämäntilannetta säilöä täältä ikuisuuteen, niin ettei mikään ikinä muuttuisi. Ap olisi siirtynyt joustavasti uuteen elämänvaiheeseen jos olisi tajunnut ajoissa tämän faktan sisäistämisen ja todeksi elämisen tärkeyden.
Minusta tuntuu oudolta myös yksi, ihan pikkuseikka tässä koko jutussa: ap on miehensä kautta stalkannut pojan ja miniän fb-päivityksiä ja on pettynyt, kun siellä ei ole näkynyt mitään suuria tunteen purkauksia tai mitään, ainoastaan jotain käytiin syömässä ja leffassa-päivityksiä. Ap kuvittelee, että kaikki pyörii hänen ympärillään. Kukaan normaali aikuinen ihminen ei avaudu fb-seinällään riidoista anopin, äidin tai kaverinsa kanssa. Vaikkei mitään kiiltokuva-elämää ylläpitäisikään fb:ssä, niin ei ole korrektia eikä aikuismaista alkaa setviä julkisesti riitoja tai välirikkoja. Poika ja miniä tässä ovat aikuisia, ei ap. Se vain ihmetyttää, että ap:n kasvatuksessa ja vaikutusvallan alla on kasvanut noin aikuinen ja fiksu poika.
Nuorempaa poikaa käy kyllä sääliksi. Jos ei vanhempi poikakaan ole saanut normaalia vanhempi-lapsi-mallia kotoaan, ei sitä saa kyllä nuorempikaan. Kaikesta ap:n kirjoittamasta paistaa läpi se, että nuorempi ei ole yhtä tärkeä kuin esikoispoika. Nuorempi kyllä vaistoaa tämän ja asia vaikuttaa taatusti hänen tunne-elämänsä kehitykseen. Toivottavasti hänellä on muita läheisiä ihmisiä, jotka osaavat tukea hänen aikuistumistaan oikealla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 14:03"]
Tiedän kokemuksesta ettei huippuhyvästä ja toimii kuin junan vessa -tyylisestä ihmissuhteesta haluaisi koskaan luopua. Perusinhimillinen piirre sillä kukapa tahtoisi elää kurjasti kun voi elää täydesti, eli siinä mielessä ymmärrän aloittajaa. Mutta ajan etenemistä ei voi pysäyttää eikä tiettyä elämäntilannetta säilöä täältä ikuisuuteen, niin ettei mikään ikinä muuttuisi. Ap olisi siirtynyt joustavasti uuteen elämänvaiheeseen jos olisi tajunnut ajoissa tämän faktan sisäistämisen ja todeksi elämisen tärkeyden.
[/quote]
Mitä täydesti elämistä se on että äiti ja poika ovat iän kaiken kuin paita ja peppu? Tervettä se ei ainakaan ole. Ei ap:n olisi tarvinnut luopua tästä ihmissuhteesta; ongelma on se että hän ei olisi suonut pojalle muitakaan ihmissuhteita, tärkeämpiä kuin hänen ja pojan välinen.
Mahtaa olla kiusallista niin ap:n miehelle kuin toisellekin pojalle.
Kaikki vika on siis pojassa ja miniässä, koska:
-Eivät ole sanoneet ap:lle vastaan.
-Ovat liian nopeita, niiden olis pitänyt kysyä ap:lta millon hänelle sopii että he menevät kihloihin, avioon ja milloin saa vauvan laittaa alulle. Kolme vuotta ei riitä ap:lle, hänen pitää saada ainakin 10 vuotta aikaa totutella asiaan. On se nyt törkeää elää omaa elämäänsä eikä ollenkaan miettiä äidin/anopin tunteita.
-Jatkavat elämäänsä riidan jälkeen, eivät murehdi kuinka ap nyt pärjää riidän jälkeen, eivätkä lohduta murheellista ap:ta. Facebookissakaan eivät itke kaipuutaan, päivittävät vaan elokuvakäyntejä.
-Eivät penteleet älyä erota vaikka ap sitä toivoo ja odottaa. On odottanut jo kolme vuotta, mutta ei.
-Poika ei muuta takaisin kotiin, vaikka ap on sitäkin toivonut ja odottanut. Luvannut sen jo pikkuveljellekin. Sen takia nyt ainakin pitäis muuttaa takas kotiin, pikkuveli saa pian traumoja.
-Poika ei muutenkaan noudata ap:n suunnitelmia, ihan vääränlaisen naisenkin valitsi. Elää ihan vääränlaista elämää, eikä edes tajua sitä.
-Poika ja miniä eivät ymmärrä, että ap vain teki pikku virheen, kaikkihan sellaisia tekevät. Kaikki anopithan nyt miniänsä haukkuvat ja toivovat ettei sitä omaa poikaa olis olemassakaan. Ja oma vikahan se on, kun eivät kerran tottele anoppia.
-Miniän vanhemmatkaan eivät ymmärrä ap:ta, eivätkä kuuntele tämän selityksiä. Kyllä nyt aina pitää selitys kuunnella.
-Ovat liikaa tekemisissä miniän vanhempien kanssa. Ja ottavat taloudellista apua vastaan.
-Kehtaavat tuoda miniän vanhemmille tuliaisia. Ulkomaillekin ovat menossa appivanhempien kanssa. Ettäs kehtaavat! Ap saa vaan kahvipaketin. Kyllä suututtaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 14:11"]
Minusta tuntuu oudolta myös yksi, ihan pikkuseikka tässä koko jutussa: ap on miehensä kautta stalkannut pojan ja miniän fb-päivityksiä ja on pettynyt, kun siellä ei ole näkynyt mitään suuria tunteen purkauksia tai mitään, ainoastaan jotain käytiin syömässä ja leffassa-päivityksiä. Ap kuvittelee, että kaikki pyörii hänen ympärillään. Kukaan normaali aikuinen ihminen ei avaudu fb-seinällään riidoista anopin, äidin tai kaverinsa kanssa. Vaikkei mitään kiiltokuva-elämää ylläpitäisikään fb:ssä, niin ei ole korrektia eikä aikuismaista alkaa setviä julkisesti riitoja tai välirikkoja. Poika ja miniä tässä ovat aikuisia, ei ap. Se vain ihmetyttää, että ap:n kasvatuksessa ja vaikutusvallan alla on kasvanut noin aikuinen ja fiksu poika.
Nuorempaa poikaa käy kyllä sääliksi. Jos ei vanhempi poikakaan ole saanut normaalia vanhempi-lapsi-mallia kotoaan, ei sitä saa kyllä nuorempikaan. Kaikesta ap:n kirjoittamasta paistaa läpi se, että nuorempi ei ole yhtä tärkeä kuin esikoispoika. Nuorempi kyllä vaistoaa tämän ja asia vaikuttaa taatusti hänen tunne-elämänsä kehitykseen. Toivottavasti hänellä on muita läheisiä ihmisiä, jotka osaavat tukea hänen aikuistumistaan oikealla tavalla.
[/quote]
Nimenomaan tämä! "Ei mitään tunteenpurkauksia". MITÄ ap oikein odottaa, missä todellisuudessa hän elää? Pitäisikö fb:ssa lukea: kauheaa, nyt on niin paha olla kun äidin/anopin kanssa meni välit?
Alkaa jo ahdistaa näiden nuorten puolesta. Ap:n koko maailman keskipiste on hän itse eikä kukaan muu. Hän itse. Todennäköisesti ap:n ja poikansa suhde ei edes ole ollut pojan näkökulmasta ihan niin mahtava kuin ap antaa tässä ymmärtää. Tai ainakin poika on nyt tajunnut että siinä on jotain ollut pielessä. Minusta tuntuu että ap ei voi vieläkään ymmärtää sitä tosiasiaa että häntä ei yksinkertaisesti haluta näiden nuorten ja heidän lapsensa elämään, ei ainakaan nyt. Mielestäni parasta mitä hän voi nyt tehdä on kunnioittaa heidän oikeuttaan ja toivettaan olla rauhassa.
Ap myös murehtii sitä että on pilannut välit miniään ja poikaansa. Itse asiassa hän on tehnyt sitä jo pidemmän aikaa. Sen sijaan että olisi rakentanut suhdetta heihin, hän on koko ajan kaivanut maata heidän jalkojensa alta. Tämä hänen olisi hyvä tiedostaa. Ihmissuhteet vaativat työtä ja jos hän hoitaa muutkin ihmissuhteensa samalla kaavalla, niin miesystävä kuin nuorempi poikakin tulevat aikanaan ottamaan häneen etäisyyttä.
Ap.sta tulee mielikuva että hän on kuin iilimato: yrittää väkisin tunkea itsensä toisen elämään, sillekin paikalle mihin hän ei kuulu, ja imeä itseensä toisesta kaikki se mikä hänelle itselleen tuottaa mielihyvää.
Ap:lla on ollut lukuisia tilaisuuksia rakentaa hyvä suhde aikuiseen poikaansa, miniäänsä, miniän sukuun, ja myös mieheensä ja nuorempaan poikaansa, mutta hän on tyrinyt ne. Tämä oli siis vain ajan kysymys ja kamelin selkä katkesi, ihan ymmärrettävistä syistä. Henkilökohtaisesti olisin valinnut samoin kuin poika ja miniä: välit poikki. Sen verran pitkäjaksoista ja systemaattista terroria ap on harrastanut poikansa elämässä. Hän kuvittelee olevansa pelastava enkeli mutta tosiasiassa hän on helvetin enkeli: toivoo pojalleen vaan pahaa.
Olen myös ihmetellyt ap:n pettymystä kun facebookissa ei ole halaistua sanaa välirikosta. Kuka nyt tuollaisia levittelisi julkisesti. Ja pariskunnan elämä ei todellakaan pyöri yhden höperön anopin ympärillä ja ehdoilla. Käsittämättömän itsekeskeistä edes kuvitella niin. Pojan (ja miniän) hyvinvointi ei ole ap:sta kiinni millään tavalla, heillä ei ole samanlaista riippuvuussuhdetta aloittajaan kuin ap:lla on poikaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä nyt syyllistetään minua ihan aiheesta, mutta myös asioista, joista ei kukaan muu kuin minä ei ole selvillä.
Sanoin todella pahasti pojalleni ja miniälleni, nyt kärsin tästä, ehkä meni välit poikki ikuisiksi ajoiksi. Olen todella pahoillani ja ihan syystäkin minua saa syyllistää tästä.
Mutta nyt täällä jo kirjoitellaan, että nuorempi poikani ei ole yhtä tärkeä minulle. Ensinnäkin tein tämän aloitukseni jakaakseni tarinani minun, vanhimman poikani ja miniän suhteesta ja välirikostamme. Nuoremman poikani kanssa minulla ei ole tällaisia ongelmia ja olen yrittänyt parhaani pitää hänet ulkopuolisena tästä riidasta. En halua että hänen täytyy valita puoliaan. Olen kannustanut käymään kylässä veljensä tykönä.
Kuopukseni on minulle aivan yhtä rakas kuin esikoisenikin. Meidän suhde vaan on ollut hyvin erilainen. En ole kokenut olevani yksinhuoltaja hänelle koskaan. Vaikka erosimme kuopukseni isän kanssa aika nopeasti niin hänen isänsä on pitänyt huolen, että on osallistunut poikansa elämään aktiivisesti. Hänellä on todella hyvät ja lämpimät välit isäänsä ja sen puolen koko sukuun.
Nuorempi poikani on toisaalta luonteeltaan hyvin erilainen kuin isoveljensä. Tuon ikäisenä kuin kuopus nyt on, isoveikka hoiti meillä ihan taloutta tasapuolisesti minun kanssa, tehtiin aina yhdessä ruoka-ostokset, kokattiin vuoropäivin, saattoi pikkuveljen kouluun, hoiti kouluasiat ilman minun patistusta, maksoi omat laskunsa ja menonsa. Pystyin luottamaan häneen täysin. Pikkuveli ei ole niin itsenäinen vielä, tai kyllä hän kovasti yrittää, mutta sellaista luontaista kiinnostusta kodinhoitoon ei löydy tippaakaan. Kyllä hän siivoaa huoneen ja käy kaupassakin jos pyydän ja anelen useaan otteeseen. Kännykkälaskuja ei ole muistanut maksaa ja liittyä meni kiinni. Kotibileet uskalsin antaa pitää ja kaikki ei mennyt ihan suunnitellusti. Nuorempi poikani ei myöskään ole niin kiinnostunut minun elämästä ja menoista. En odottaisikaan tuon ikäisen olevan kiinnostunut äitimuorin menoista, mutta ihan totta vanhempi poikani kyseli aina kotona asuessaan minun kuulumisia. Saattoi perjantai-iltana ehdottaa elokuviin menemistä hänen kanssaan ja sain purkaa murheitani aina hänelle. Tämä kaikki tosin muuttui kun mukaan tuli parisuhde. En vaan ymmärrä, että miksi hyvän suhteen pitää kylmetä tuolla tapaa kertalaakista? Ymmärrän, että tyttöystävästä tulee tärkeä ja tärkeämpikin kuin äidistä, mutta ei kai äitiä aivan tarvitsisi unohtaa. Yhtäkkiä oma poika käyttäytyy kuin vieras kun tulee lapsuudenkotiinsa kahville?
Selvyydeksi sen verran, että en ole vakoillut poikani facebookia. Ihan vain ohimennen kysyin mieheltäni ja kun tuo facebook nyt on ainoa "ikkunani" heidän elämäänsä niin kyllähän se kiinnostaa mitä lapselle kuuluu. Lapseni ja miniäni ovat mulle tärkeitä ja rakkaita ja mielellään kuulisin heidän elämästä. Vaikka välimme menikin näin huonoksi, niin silti ovat mielessäni päivittäin ja välitän heistä, haluaisin tietää miten heillä menee.
Selvyydeksi sanottakoon vielä sen verran, että en ole miniän äidin facebook seinälle kirjoitellut mitään. Kirjoitin ainoastaan hänen yksityisiin viesteihin. Totta kai saa miniä ja poikani kertoa mitä ikinä haluavatkaan miniän perheelle, mutta minun mielestäni hiukan epäreilua pilata nyt koko perheen välit. Varsinkin kun he nyt ovat kuulleet vain yhden version tarinasta. Jos jotain hampaankolossa on niin mielestäni sellaiset olisi ihan ekaksi syytä selvittää asianomaisten kanssa (meidän tapauksessa minun kanssa) eikä alkaa juoruilla vanhemmille ja sukulaisille. No minä mokasin, sen tiedän, joten en pyydä myötätuntoa.
Olen oikein iloinen siitä, että poikani näyttää saaneen uuden perheen miniän puolelta. Mutta mikä siinä on, että usein perheet näyttävät tulevan paljon paremmin toimeen perheen naispuolisen sukulaiset kanssa? Olen pannut tämän merkille aimminkin.
Jos minulta kysytään niin on siinäkin on ollut eroa miten minua tai miniän vanhempia on kohdeltu. Minä olen se, joka asuu lähellä, jota nähdään useammin mutta aina pikaisesti ja arkisesti. Minulta ei kysytä neuvoja tai mielipiteitä. Kun asuntoa alkoivat sisustaa ja piti ostaa kodinkoneita niin ensimmäiseksi käännytiin miniän vanhempien puoleen, joiden vinkkien perusteella ostettin kaikki kodinkoneet. Miniä näyttää olevan läheisissä väleissä vanhempiensa kanssa, mutta minusta tuntui, ettei halua minun kanssani niin läheiseksi. Sitten tuntui siltä, että poikain alkoi kunnioittaa näitä miniän vanhempia ihan eri tavalla kuin minun vanhempia. Heille koulumenestys, matkustelu, raha ja uskonnolliset arvot näyttää olevan tärkeät. Heille se naimisiinmenokin näytti olevan erittäin tärkeä askel ja sanoin pojalleni, että meidän suvulle avioliitto ei ole noin suuri askel eikä merkkaa muuta kuin nimeä paperilla, siitäkin poika kimmastui, vaikka nuorempana oli sanonutkin, että ei voisi kuvitella koskaan menevänsä naimisiin. Minusta alkoi tuntua siltä, etten tunne poikaani enää ollenkaan. Eikö tässä ole jo tarpeeksi syytä siihen, että äiti ahdistuu ja menettää malttinsa?
Tiedän, että menin yli ja pahasti viimeisen riidan aikana, mutta tuntuu pahalta ettei ole mitään keinoa edes kuulla pojastani, saada anteeksi ehkä koskaan.
ap
Syvemmin tarkasteltuna tämä koko äiti-poika -suhde on muutoinkin sairas. Ap toivoo pojalleen kurjuutta jotta saisi kokea itse olevansa hyvä, se joka pojan taas nostaa jaloilleen (ja tiputtaa hänet maahan uudestaan kun poika on sieltä noussut). Hän käyttää omaa lastaan astinlautana kohotakseen korkeammalle ihmisenä, äitinä, ja vihaa poikaansa silloin kun tämä ei omilla valinnoillaan mahdollista äidin sairasta tarvetta talloa häntä jalkoihinsa. Äiti luulee rakastavansa poikaansa mutta hän rakastaa pikemminkin sitä että voi pojan kautta kokea mielihyvää, kokea olevansa parempi ihminen. Ja kun tämä ei toteudu, hän toivoo ettei poikaa olisikaan koska poika tuottaakin hänelle tuskaa - sillä että elää omaa elämäänsä ja tekee valintoja joita ap ei hänelle olisi valinnut.
Poika on nyt nähnyt toisenlaisenkin perhemallin, miniän perheen, jonne hän on tervetullut, jossa hän saa iloita, olla onnellinen, edetä, jossa häntä tuetaan ja jossa on hyvä olla; paikka jossa hän saa olla vapaasti sen ihmisen kanssa jonka on valinnut elämäänsä. He eivät ole hänelle vieraita. Sen sijaan hän on nähnyt äitinsä muuttuvan vieraaksi. Hän on myös todennäköisesti todennut ettei halua sen ihmisen kanssa olla enää missään tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 14:20"]
Kaikki vika on siis pojassa ja miniässä, koska:
-Eivät ole sanoneet ap:lle vastaan.
-Ovat liian nopeita, niiden olis pitänyt kysyä ap:lta millon hänelle sopii että he menevät kihloihin, avioon ja milloin saa vauvan laittaa alulle. Kolme vuotta ei riitä ap:lle, hänen pitää saada ainakin 10 vuotta aikaa totutella asiaan. On se nyt törkeää elää omaa elämäänsä eikä ollenkaan miettiä äidin/anopin tunteita.
-Jatkavat elämäänsä riidan jälkeen, eivät murehdi kuinka ap nyt pärjää riidän jälkeen, eivätkä lohduta murheellista ap:ta. Facebookissakaan eivät itke kaipuutaan, päivittävät vaan elokuvakäyntejä.
-Eivät penteleet älyä erota vaikka ap sitä toivoo ja odottaa. On odottanut jo kolme vuotta, mutta ei.
-Poika ei muuta takaisin kotiin, vaikka ap on sitäkin toivonut ja odottanut. Luvannut sen jo pikkuveljellekin. Sen takia nyt ainakin pitäis muuttaa takas kotiin, pikkuveli saa pian traumoja.
-Poika ei muutenkaan noudata ap:n suunnitelmia, ihan vääränlaisen naisenkin valitsi. Elää ihan vääränlaista elämää, eikä edes tajua sitä.
-Poika ja miniä eivät ymmärrä, että ap vain teki pikku virheen, kaikkihan sellaisia tekevät. Kaikki anopithan nyt miniänsä haukkuvat ja toivovat ettei sitä omaa poikaa olis olemassakaan. Ja oma vikahan se on, kun eivät kerran tottele anoppia.
-Miniän vanhemmatkaan eivät ymmärrä ap:ta, eivätkä kuuntele tämän selityksiä. Kyllä nyt aina pitää selitys kuunnella.
-Ovat liikaa tekemisissä miniän vanhempien kanssa. Ja ottavat taloudellista apua vastaan.
-Kehtaavat tuoda miniän vanhemmille tuliaisia. Ulkomaillekin ovat menossa appivanhempien kanssa. Ettäs kehtaavat! Ap saa vaan kahvipaketin. Kyllä suututtaa!
[/quote]
Erittäin hyviä pointteja kaikki. Poika perskules ei edes tajua elävänsä täysin vääränlaista elämää vaikka äitee kuinka yrittää saada hänet huomaamaan mikä on pielessä. Eli kaikki. Väärä nainen, väärä elämäntilanne, väärä suunta, kaikki on väärin. Poika ei vaan millään meinaa uskoa että äiti tietää parhaiten, ja se on tietysti inhan miniän vika. Eukko mäkeen ja poika takaisin mamman helmoihin niin alles ist gut.
Aloittaja on todellakin sekaisin. Huh huh.
Ei ap tajua näköjään vieläkään. Uskomatonta!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hemmetti ap pitäisit sen sanaisen arkkusi jo kiinni :D nauran jo oikeasti ääneen täällä. Et tajuu vieläkään mikä on vialla. Ulkokultaisesti kirjoittelet kuinka olet niin pahoillasi ja välität pojastasi ja miniästäsi mutta sun sairas maailmankuva huokuu jokaisesta viestistä.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 14:40"]
Täällä nyt syyllistetään minua ihan aiheesta, mutta myös asioista, joista ei kukaan muu kuin minä ei ole selvillä.
Sanoin todella pahasti pojalleni ja miniälleni, nyt kärsin tästä, ehkä meni välit poikki ikuisiksi ajoiksi. Olen todella pahoillani ja ihan syystäkin minua saa syyllistää tästä.
Mutta nyt täällä jo kirjoitellaan, että nuorempi poikani ei ole yhtä tärkeä minulle. Ensinnäkin tein tämän aloitukseni jakaakseni tarinani minun, vanhimman poikani ja miniän suhteesta ja välirikostamme. Nuoremman poikani kanssa minulla ei ole tällaisia ongelmia ja olen yrittänyt parhaani pitää hänet ulkopuolisena tästä riidasta. En halua että hänen täytyy valita puoliaan. Olen kannustanut käymään kylässä veljensä tykönä.
Kuopukseni on minulle aivan yhtä rakas kuin esikoisenikin. Meidän suhde vaan on ollut hyvin erilainen. En ole kokenut olevani yksinhuoltaja hänelle koskaan. Vaikka erosimme kuopukseni isän kanssa aika nopeasti niin hänen isänsä on pitänyt huolen, että on osallistunut poikansa elämään aktiivisesti. Hänellä on todella hyvät ja lämpimät välit isäänsä ja sen puolen koko sukuun.
Nuorempi poikani on toisaalta luonteeltaan hyvin erilainen kuin isoveljensä. Tuon ikäisenä kuin kuopus nyt on, isoveikka hoiti meillä ihan taloutta tasapuolisesti minun kanssa, tehtiin aina yhdessä ruoka-ostokset, kokattiin vuoropäivin, saattoi pikkuveljen kouluun, hoiti kouluasiat ilman minun patistusta, maksoi omat laskunsa ja menonsa. Pystyin luottamaan häneen täysin. Pikkuveli ei ole niin itsenäinen vielä, tai kyllä hän kovasti yrittää, mutta sellaista luontaista kiinnostusta kodinhoitoon ei löydy tippaakaan. Kyllä hän siivoaa huoneen ja käy kaupassakin jos pyydän ja anelen useaan otteeseen. Kännykkälaskuja ei ole muistanut maksaa ja liittyä meni kiinni. Kotibileet uskalsin antaa pitää ja kaikki ei mennyt ihan suunnitellusti. Nuorempi poikani ei myöskään ole niin kiinnostunut minun elämästä ja menoista. En odottaisikaan tuon ikäisen olevan kiinnostunut äitimuorin menoista, mutta ihan totta vanhempi poikani kyseli aina kotona asuessaan minun kuulumisia. Saattoi perjantai-iltana ehdottaa elokuviin menemistä hänen kanssaan ja sain purkaa murheitani aina hänelle. Tämä kaikki tosin muuttui kun mukaan tuli parisuhde. En vaan ymmärrä, että miksi hyvän suhteen pitää kylmetä tuolla tapaa kertalaakista? Ymmärrän, että tyttöystävästä tulee tärkeä ja tärkeämpikin kuin äidistä, mutta ei kai äitiä aivan tarvitsisi unohtaa. Yhtäkkiä oma poika käyttäytyy kuin vieras kun tulee lapsuudenkotiinsa kahville?
Selvyydeksi sen verran, että en ole vakoillut poikani facebookia. Ihan vain ohimennen kysyin mieheltäni ja kun tuo facebook nyt on ainoa "ikkunani" heidän elämäänsä niin kyllähän se kiinnostaa mitä lapselle kuuluu. Lapseni ja miniäni ovat mulle tärkeitä ja rakkaita ja mielellään kuulisin heidän elämästä. Vaikka välimme menikin näin huonoksi, niin silti ovat mielessäni päivittäin ja välitän heistä, haluaisin tietää miten heillä menee.
Selvyydeksi sanottakoon vielä sen verran, että en ole miniän äidin facebook seinälle kirjoitellut mitään. Kirjoitin ainoastaan hänen yksityisiin viesteihin. Totta kai saa miniä ja poikani kertoa mitä ikinä haluavatkaan miniän perheelle, mutta minun mielestäni hiukan epäreilua pilata nyt koko perheen välit. Varsinkin kun he nyt ovat kuulleet vain yhden version tarinasta. Jos jotain hampaankolossa on niin mielestäni sellaiset olisi ihan ekaksi syytä selvittää asianomaisten kanssa (meidän tapauksessa minun kanssa) eikä alkaa juoruilla vanhemmille ja sukulaisille. No minä mokasin, sen tiedän, joten en pyydä myötätuntoa.
Olen oikein iloinen siitä, että poikani näyttää saaneen uuden perheen miniän puolelta. Mutta mikä siinä on, että usein perheet näyttävät tulevan paljon paremmin toimeen perheen naispuolisen sukulaiset kanssa? Olen pannut tämän merkille aimminkin.
Jos minulta kysytään niin on siinäkin on ollut eroa miten minua tai miniän vanhempia on kohdeltu. Minä olen se, joka asuu lähellä, jota nähdään useammin mutta aina pikaisesti ja arkisesti. Minulta ei kysytä neuvoja tai mielipiteitä. Kun asuntoa alkoivat sisustaa ja piti ostaa kodinkoneita niin ensimmäiseksi käännytiin miniän vanhempien puoleen, joiden vinkkien perusteella ostettin kaikki kodinkoneet. Miniä näyttää olevan läheisissä väleissä vanhempiensa kanssa, mutta minusta tuntui, ettei halua minun kanssani niin läheiseksi. Sitten tuntui siltä, että poikain alkoi kunnioittaa näitä miniän vanhempia ihan eri tavalla kuin minun vanhempia. Heille koulumenestys, matkustelu, raha ja uskonnolliset arvot näyttää olevan tärkeät. Heille se naimisiinmenokin näytti olevan erittäin tärkeä askel ja sanoin pojalleni, että meidän suvulle avioliitto ei ole noin suuri askel eikä merkkaa muuta kuin nimeä paperilla, siitäkin poika kimmastui, vaikka nuorempana oli sanonutkin, että ei voisi kuvitella koskaan menevänsä naimisiin. Minusta alkoi tuntua siltä, etten tunne poikaani enää ollenkaan. Eikö tässä ole jo tarpeeksi syytä siihen, että äiti ahdistuu ja menettää malttinsa?
Tiedän, että menin yli ja pahasti viimeisen riidan aikana, mutta tuntuu pahalta ettei ole mitään keinoa edes kuulla pojastani, saada anteeksi ehkä koskaan.
ap
[/quote]
On tainnut negatiivisuus ja inho miniää kohtaan loistaa kilometrien päähän. Ja sitten ihmettelet, että miksi sun luo ei haluta kylään. Ja ihanko oikeasti se sun poikas ei saa muuttaa mieltään avioitumisasiassa? On aika tyypillistä, että nuorena ajattelee asioista eri tavalla kuin hieman vanhempana. Hän nyt vaan rakastui ja löysi sellaisen kumppanin, että se naimisiinmeno tuntuikin hyvältä. Se on kuule ihan sallittua se, me ihmiset kypsytään ja muututaan.
Mut joo, sovitaan vaan että vika on yksin pojassa ja miniässä ja vähän niissä miniän vanhemmissa. Ne on ikäviä ihmisiä, eivätkä ymmärrä sua ollenkaan.
Jep, minäkin ajattelin vielä 23-vuotiaana että tuskimpa haluan lapsia koskaan kun elämä on muutenkin puolison kanssa ahdistavaa. Kappas kun tapasin uuden, nyt vuosi sen jälkeen ajattelen että ehkä voisinkin hankkia, ei se elämä olekkaan niin kuluttavaa.
Ja ajattele, näiden ajatusten välillä on vaan VUOSI!
24 vuotta ajattelin että ei (vähintään 10 niistä oikeasti ) ja yhtäkkiä ajattelenkin toisin.
Kyllä varmaan oma äiti nyt ajattelee että nykyinen poikakaverini on vaan saanut mut sekaisin, kun enhän ole tähänkään asti lapsia halunnut!!!
Tajuatko ap yhtään mitä ajan takaa?
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 14:40"]
Sitten tuntui siltä, että poikain alkoi kunnioittaa näitä miniän vanhempia ihan eri tavalla kuin minun vanhempia.
ap
[/quote]
Häh? Ap:n vanhempia? Nämä lapsukset on niin jatkuvia ja pahoja, että soke Reettakin tajuaa että ap selvittelee täällä nyt ihan muita traumoja ja tämä stoori on peitetarina. Ehkä samantyyppinen juttu on olemassa, mutta ap on oikeasti se miniä tms ja hakee urpoilullaan sympatiaa sairaalle mielelleen.
Totta kai saa miniä ja poikani kertoa mitä ikinä haluavatkaan miniän perheelle, mutta minun mielestäni hiukan epäreilua pilata nyt koko perheen välit. Varsinkin kun he nyt ovat kuulleet vain yhden version tarinasta.
Et voi olla tosissasi?! Ai että on epäreilua pilata sinun välisi poikaan ja miniän sukuun mokoman pikkuasian vuoksi...?? Sinun on turha yrittää enää saada läpi omaa versiotasi, olisit jutellut tunteistasi paljon aikaisemmin ja ilman draamakuningattaren elkeitä. Miniä ja hänen perheensä vaikuttavat hyvin maanläheisiltä ja lämpimiltä ihmisiltä, joten päällekäyvän tunnepitoinen ja ylilyönteihin sortuva "palopuhe" ei ole paras ratkaisu kommunikaatiotilanteissa.
Ei jumaliste ap, sä et vaan tajua! Et kerta kaikkiaan ymmärrä, että itse olet sekaisin kuin seinäkello ja siksi poikasi vaimoineen ottaa ihan aiheellisesti sinuun etäisyyttä!
Ihan taatusti on muitakin tölväisyjä ja kommentteja tullut vuosien varrella miniälle kuin nämä kertomasi, ja usko tai älä, myös sanaton viestintä kertoo paljon, tutkimusten mukaan enemmän kuin sanallinen. Miniä ja poikasi on taatusti vaistonnut inhosi miniää kohtaan.
Mieleesi ei kerta kaikkiaan pälkähdä, että ihminen muuttaa usein mieltään monenkin asian suhteen iän myötä? Ja on ihan ok muuttaa mieltään! Niin minäkin olen vannonnut nuorena, etten ikinä mene naimisiin, ja nykyiselle miehelleni sanoin alettuamme seurustelemaan, että en sitten halua lapsia. Kerroin tämän saman myös vanhemmilleni nuoruuden uhmassa. Niin vain olen nyt naimisissa, kahden lapsen äiti ja erittäin onnellinen että näin kävi! Olen se, joka aiemmin kirjoitti että sain esikoisen 27-vuotiaana kärsittyämme sitä ennen 2v lapsettomuudesta. Minulla todettiin sairaus, joka aiheuttaa lapsettomuutta ja fakta oli, etten ehkä saa lapsia. Jos siinä tilanteessa mieheni tai vanhempani olisivat alkaneet muistutella minua aiemmasta "en halua lapsia"-kommentista, olisi se ollut todella kamalaa. Ei äitini mieleen tullut ollenkaan, kuten sinulla, alkaa miehelleni selittää että minä tunnen lapseni paremmin eikä hän halua lapsia koska on joskus niin sanonut, nyt et pakota häntä siihen! Kyllä normaalit aikuiset ihmiset olivat tukena ja toivoivat meille kaikkea hyvää, eivätkä vedonneet mihinkään 5 vuotta sitten sanottuun.
t. se 27-vuotiaana äidiksi tullut
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 13:00"]
Onpa kätevää sysätä vastuu omasta käytöksestä ulkopuolisille (kun poika ja miniä eivät ikinä pistäneet hanttiin niin en tajunnut hillitä itseäni..). Tasapainoinen ja tervejärkinen ihminen ymmärtää vallan oma-aloitteisesti ettei mustimpia ajatuksiaan kannata huudella ilmoille täysin pidäkkeettä. Ja osaa myös kontrolloida käytöstään. Poika ja miniä ovat takuulla keskustelleet aloittajan, hmh, erikoisista tavoista ja sopineet etteivät heitä bensaa liekkeihin väittämällä vastaan.
[/quote]
Tämä mullakin pisti silmään. Eikö aloittajalla ole normaaleja tervehenkisiä ihmissuhteita kun ihmissuhdetaidot ovat tätä luokkaa? No, nyt he vetivät rajansa ja sinä, ap, tiedät missä se raja kulkee. He eivät tällä hetkellä halua sinua elämäänsä ja se on vaan hyväksyttävä. Olet aiheuttanut heille jo tarpeeksi mielipahaa ja lisäät sitä jahtaamalla heitä koska sinulla on paha olla. Heidän elämässään prioriteetti nro yksi on tällä hetkellä syntyvä lapsi, vauva, heidän esikoisensa jota HE odottavat suurella rakkaudella. Et sinä eikä sinun mielipahasi.