Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten synnytyksesi sitten lopulta meni, synnytyspelkoinen?
28.03.2014 |
Pelkään aivan järjettömästi synnytystä. Sitä etten kykene tai jaksa. Sitä että menen paniikkiin tai etten saa henkeä. Ettei vauvaa vain saada alakautta ulos kun en pysty ponnistamaan. Nyt rv. 15 ja herään monesti öisin synnytysahdistukseen.
Miten teidän muiden synnytyspelkoisten synnytys sitten lopulta meni?
Kommentit (123)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi suunniteltua sektiota, sovittu tutun lääkärin kanssa. Kutsu kävi kuitenkin neuvolan toimesta pelkopolille, jonne meni velvollisuudentunnosta. Aivan kamala aggressiivinen naislääkäri, joka ei tehnyt muuta kuin peloitteli sektion vaaroilla ja ylisti alatiesynnytystä. Kuuntelin tyynesti aikani, kiitin ja kävelin ulos.Sektiot tehtiin suunnitellusti, seuraavana päivänä olin jalkeilla, kivut pienemmät kuin umpisuolileikkauksen jälkeen, ja olin paremmassa kunnossa kuin osaston alateitse synnyttäneet.
En voi kuin suositella!No ompa sattunut sitten huonokuntoisia alatiesynnyttäjiä sun kanssa samaan aikaan paikalle, jos olit sektion jälkeen paremmassa kunnossa kuin he.
Itse olin ainakin alatiesynnytyksen jälkeen niin hyvässä kunnossa, että olisin vaikka mielihyvin kävellyt osastolle. Kipulääkkeitä ei tarvinnut ottaa ollenkaan, vaikka niitä pyytämättä tuotiin monesti. Samoin risti-istunta onnistui heti seuraavana päivänä synnytyksestä.
Kannattaa ap harkita tarkkaan leikkauksen ja alatiesynnytyksen välillä. Minulla ei ole kokemusta sektiosta, mutta umpilisäkeleikkauksesta on ja se oli aivan kamalaa, sekä toipuminen siitä vei todella kauan.
Minä kävelinkin alatiesynnytyksen jälkeen, istuin aivan normaalisti enkä ottanut yhtään särkylääkettä. Ihmettelin mitä ne niitä tuputtaa kun ei sattunut yhtään mihinkään :D raskauden aikaiset kivutkin helpotti heti. Näinkin voi mennä. Suosittelen epi no delphineä kaikille!
niin varmaan juu. taidat siis olla todella löysä kun puserrat tuollaisen alapäästäsi ja ei tunnu missään? en ole elävässä elämässä sunlaistasi nähnyt. mun sisko ei istunut ilman rengasta 6 kk...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi suunniteltua sektiota, sovittu tutun lääkärin kanssa. Kutsu kävi kuitenkin neuvolan toimesta pelkopolille, jonne meni velvollisuudentunnosta. Aivan kamala aggressiivinen naislääkäri, joka ei tehnyt muuta kuin peloitteli sektion vaaroilla ja ylisti alatiesynnytystä. Kuuntelin tyynesti aikani, kiitin ja kävelin ulos.Sektiot tehtiin suunnitellusti, seuraavana päivänä olin jalkeilla, kivut pienemmät kuin umpisuolileikkauksen jälkeen, ja olin paremmassa kunnossa kuin osaston alateitse synnyttäneet.
En voi kuin suositella!No ompa sattunut sitten huonokuntoisia alatiesynnyttäjiä sun kanssa samaan aikaan paikalle, jos olit sektion jälkeen paremmassa kunnossa kuin he.
Itse olin ainakin alatiesynnytyksen jälkeen niin hyvässä kunnossa, että olisin vaikka mielihyvin kävellyt osastolle. Kipulääkkeitä ei tarvinnut ottaa ollenkaan, vaikka niitä pyytämättä tuotiin monesti. Samoin risti-istunta onnistui heti seuraavana päivänä synnytyksestä.
Kannattaa ap harkita tarkkaan leikkauksen ja alatiesynnytyksen välillä. Minulla ei ole kokemusta sektiosta, mutta umpilisäkeleikkauksesta on ja se oli aivan kamalaa, sekä toipuminen siitä vei todella kauan.
Minä kävelinkin alatiesynnytyksen jälkeen, istuin aivan normaalisti enkä ottanut yhtään särkylääkettä. Ihmettelin mitä ne niitä tuputtaa kun ei sattunut yhtään mihinkään :D raskauden aikaiset kivutkin helpotti heti. Näinkin voi mennä. Suosittelen epi no delphineä kaikille!
niin varmaan juu. taidat siis olla todella löysä kun puserrat tuollaisen alapäästäsi ja ei tunnu missään? en ole elävässä elämässä sunlaistasi nähnyt. mun sisko ei istunut ilman rengasta 6 kk...
No en ole löysä:D Riippuu ihan kudostyypistä ja harjoittelin tuolla epi no delphinellä, se oikeasti toimii. Pari pientä tikkiä sain, mutta ei ne tuntuneet yhtään. toiset venyvät muutenkin esim lihaksia venyttäessä enemmän, ja ne jotka venyvät vähemmän, voivat harjoittelemalla parantaa venyvyyttään. Ihan sama homma synnytyksessä.
Suunniteltiin synnytys kivunlievityksen kanssa. Sitä ei keretty antaa :( Luomuna mentiin sitten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi suunniteltua sektiota, sovittu tutun lääkärin kanssa. Kutsu kävi kuitenkin neuvolan toimesta pelkopolille, jonne meni velvollisuudentunnosta. Aivan kamala aggressiivinen naislääkäri, joka ei tehnyt muuta kuin peloitteli sektion vaaroilla ja ylisti alatiesynnytystä. Kuuntelin tyynesti aikani, kiitin ja kävelin ulos.Sektiot tehtiin suunnitellusti, seuraavana päivänä olin jalkeilla, kivut pienemmät kuin umpisuolileikkauksen jälkeen, ja olin paremmassa kunnossa kuin osaston alateitse synnyttäneet.
En voi kuin suositella!No ompa sattunut sitten huonokuntoisia alatiesynnyttäjiä sun kanssa samaan aikaan paikalle, jos olit sektion jälkeen paremmassa kunnossa kuin he.
Itse olin ainakin alatiesynnytyksen jälkeen niin hyvässä kunnossa, että olisin vaikka mielihyvin kävellyt osastolle. Kipulääkkeitä ei tarvinnut ottaa ollenkaan, vaikka niitä pyytämättä tuotiin monesti. Samoin risti-istunta onnistui heti seuraavana päivänä synnytyksestä.
Kannattaa ap harkita tarkkaan leikkauksen ja alatiesynnytyksen välillä. Minulla ei ole kokemusta sektiosta, mutta umpilisäkeleikkauksesta on ja se oli aivan kamalaa, sekä toipuminen siitä vei todella kauan.
Minä kävelinkin alatiesynnytyksen jälkeen, istuin aivan normaalisti enkä ottanut yhtään särkylääkettä. Ihmettelin mitä ne niitä tuputtaa kun ei sattunut yhtään mihinkään :D raskauden aikaiset kivutkin helpotti heti. Näinkin voi mennä. Suosittelen epi no delphineä kaikille!
niin varmaan juu. taidat siis olla todella löysä kun puserrat tuollaisen alapäästäsi ja ei tunnu missään? en ole elävässä elämässä sunlaistasi nähnyt. mun sisko ei istunut ilman rengasta 6 kk...
No en ole löysä:D Riippuu ihan kudostyypistä ja harjoittelin tuolla epi no delphinellä, se oikeasti toimii. Pari pientä tikkiä sain, mutta ei ne tuntuneet yhtään. toiset venyvät muutenkin esim lihaksia venyttäessä enemmän, ja ne jotka venyvät vähemmän, voivat harjoittelemalla parantaa venyvyyttään. Ihan sama homma synnytyksessä.
OHIS! Itse olin myös hyvässä kunnossa heti alatiesynnytyksen jälkeen! Vaikka jouduttiinkin välilihaa leikkaamaan. Epäilijän siskolla varmaan revennyt pahasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin synnytyspelkoinen, mutta vielä enemmän kuin synnytystä pelkäsin sitä, että makaisin puudutettuna pöydällä ja joku leikkaisi mun mahan auki. Synnytin alakautta, sain pyytämäni kaikki mahdolliset olemassa olevat puudutukset. Tunsin vain ponnistuskivun kuin jätti kakkahätä :DSynnytys kesti 6 tuntia ja lopussa autettiin imukupilla. Välilihaa vähän leikattiin. Ei repeämiä, pari tikkiä.Pari tuntia synnytyksestä kävelin jo itse vessaan. Viereisessä vuoteessa pelkosektioitu äiti itki kipujaan kolme päivää. Lopulta hänen sektioarpi tulehtui ja hän söi vahvan antibioottikuurin.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin synnytyspelkoinen, mutta vielä enemmän kuin synnytystä pelkäsin sitä, että makaisin puudutettuna pöydällä ja joku leikkaisi mun mahan auki. Synnytin alakautta, sain pyytämäni kaikki mahdolliset olemassa olevat puudutukset. Tunsin vain ponnistuskivun kuin jätti kakkahätä :DSynnytys kesti 6 tuntia ja lopussa autettiin imukupilla. Välilihaa vähän leikattiin. Ei repeämiä, pari tikkiä.Pari tuntia synnytyksestä kävelin jo itse vessaan. Viereisessä vuoteessa pelkosektioitu äiti itki kipujaan kolme päivää. Lopulta hänen sektioarpi tulehtui ja hän söi vahvan antibioottikuurin.
So?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseäni ei synnytys kiinnostanut ollenkaan. Se on mielestäni vain keino saada vauva vihdoin maailmaan ja halusin ainoastaan säilyä mahdollisimman hyvissä voimissa, että jaksan hoitaa vauvaa. Sanoin tämän kuopuksen synnytyksessä kätilölle ääneen ja hän sanoi, et 95% synnyttäjistä ei ajattele näin.
Kolme kertaa olen synnyttänyt. Kaksi ekaa olivat melko pitkiä, mut ok kokemuksia, joiden jälkeen kävelin itse salista. Tokan vauvan kanssa lähdettiin kotiin vauvan ollessa 6 tunnin ikäinen. Kolmonen meni muuten hyvin, mutta avo-otsa tarjonta hidasti ponnistusvaihetta ja sit pyörryin kahdesti synnytyksen jälkeen. Mut ei traumoja mistään, vaikka tokan synnytyksen alussa muistan ajatelleeni, et miten mä oon taas täällä :D
Luonto auttaa pitkälle, mutta tietysti pitää itse osata rentoutua. Jos pelkää kovasti, ei pysty rentoutumaan ja näin ollen luonto ei pääse tekemään työtään. Pelkopolin lisäksi voi olla yhteydessä doulaan, jonka kanssa voi jutella ja joka voi lähteä mukaan synnytykseen. Hän on koko ajan salissa ja voi kertoa, mitä nyt tapahtuu ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Rauhoittaa ja toisaalta pitää synnyttävän puolia, jos henkilökunta meinaa kävellä yli. Toki aina ei voi kuunnella äidin toiveita, mut sit niistäkin tilanteista on tärkeää jutella jälkikäteen.
Pyysin koko raskauden ajan sektiota, ei suostuttu, ei ohjattu pelkopolille. Iso lapsi, juuttui synnytyskanavaan. En tiedä vieläkään tuliko hänelle hapenpuutteesta jotain vauriota, sitä ei myönnetty ainakaan. Minä repesin niin pahasti, että olin vuoden fysioterapiassa ja kuntoutuksessa, sain pahat laskeumat ja vauriot, joita sitten myöhemmin kirurgi korjaili leikkauksessa.
Emme sitten tehneet enää lapsia sen ensimmäisen jälkeen. Traumojani ei käsitelty mitenkään, ja fyysiset korjaukset kestivät vuosia kun en saanut apua. Seksielämä loppui ja meille tuli myöhemmin ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leikkausta pelkäävät: teitä tullaan todennäköisesti leikkaamaan jostakin muusta syystä elämänne aikana. Turhaan tarvitse toki leikellä, mutta synnytyspelkoon se on yksi varteenotettava vaihtoehto.
Itse makaan sohvalla, vaikka sohvallekin on moni kuollut.
Minä uuvuin 2,5 vuorokauden jälkeen. Tai ehkä jo kahden vuorokauden kohdalla, mutta lapsi syntyi vasta puoli vuorokautta sen jälkeen (sektio lopulta). Pitkään jatkuvan kivun koin sietämättömäksi, vaikka en osannut pelätä sitä etukäteen.
Aikaa siitä on nyt 12 vuotta, 1 kk ja 8 päivää. Viisi vuotta esikoisen syntymän jälkeen sain toisen lapsen pelkosektiolla käytyäni puolisen vuotta pelkopolilla juttelemassa asiasta. Tästä neljän vuoden päästä sain keskenmenon raskausviikolla 15, ja silloin syntynyt pieni poikasikiö on ainoa alakautta syntynyt. Keskenmenossa 'synnytys' kesti alle puoli vuorokautta ja oli muutenkin kestettävissä eikä toisaalta verrattavissa täysiaikaisen synnytykseen.
Minua suututtaa jutut synnytyksestä voimaannuttavana kokemuksena. Suunnatonta kärsimystä se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun synnyttämään lähtemistäni ihmeteltiin kovasti lääkärien ja muiden toimesta. Olin nuori ensisynnyttäjä, 19v, viikoilla 39 pelättiin alkavaa raskausmyrkytystä, joten alettiin käynnistelemään. Syy, miksi kaikki ihmettelivät, oli se, että TAHDOIN synnyttämään, olin aivan innoissani ja odotin kuin kuuta nousevaa supistusten alkamista. Totta kai minua jännitti, kun en tiennyt mitä tuleman pitää, mutten oikeastaan pelännyt missään vaiheessa raskautta.
Alkuun sain ballongin, jonka kanssa olin kotona, seuraavana päivänä menin osastolle ja käynnisteltiin Cytoteceilla. Avauduin tosi hyvin ensi kertalaiseksi ja nopeasti. Supistukset olivat vain hiukan epämukavia, pärjäsin lämpimällä geelipussilla.
Seuraavana päivänä puhkaistiin kalvot ja laitettiin oksitosiinitippa, ensimmäiseeen tuntiin ei tapahtunut mitään. Mutta sitten se oli yksi shiukan kipeämpi supistus, jonka jälkeen ne räjähtivät aivan täysin, tippaa oli laitettu liikaa kerrallaan, sain tietää tämän vasta myöhemmin. Ilokaasu auttoi hetkeksi hieman, mutta siitä tuli huono olo, joten otin epiduraaalin. Se auttoi onneksi kipuun, mutta siitä tuli kova ponnistamisen tarve, jolle ei tietysti voinut tehdä mitään.Ainoa mitä pelkäsin synnytyksessä, oli juurikin tämä, pitää pidätellä sitä ponnistamisen tarvetta, ja se tapahtui.
Alkuun synnytyksessä oli ihana kätilö, mutta vuoro vaihtui ja sain oikean korppikotkan. Hän tiuski miehelleni koko synnytyksen eikä antanut tämän tukea minua ponnistamisessa. Eikä alkuun edes suostunut tutkimaan, kuinka paljon olen auki, vaikka kerroin etten pysty enää pidättelemään. Lopulta kun tutkin, olinkin 10cm auki, ollut jo jonkun aikaakin...
Kun vauva oli ponnistettu jo alapäähän asti ja koski ensimmäisen kerran välilihaa, kun supistus loppui, kätilö leikkasi samantien välilihan, kun "ei se sieltä kuitenkaan mahdu" varoittamatta yhtään, vaikka olin nimenomaan toivonut, että minut pidetään koko ajan ajan tasalla, eikä tehdä toimenpiteitä varoittamatta. Säikähdin tosi paljon tuota.
Ponnistusvaihe kesti melkein tunnin, mutta minusta se tuntui vain 10minutilta epiduraalin takia. Poika syntyi, sai 9 pistettä ja sitten 10, terve poika. Syntyi vähän hassussa asennossa, joten repi sisältä aika kunnolla auki, jonka takia tikattiin sitten leikkaussalissa ja myös sen takia, että olin niin kipeä ja kosketusarka.
Minun mielestäni synnytys ei mennyt hyvin, sairaalan mielestä meni. Istunut en kuin vasta reilun 2kk päästä synnytyksestä ja TODELLA varovasti silloinkin.
Osastolla ja sairaalalla muuten oli aivan ihana henkilökunta, mutta ei sitten kun mentiin synnyttämään, mitä ihmettelen. Olen jo päättänyt, että seuraava tulee sektiolla ja aion sen ilmoittaa saman tien ensimmäisessä neuvolassa. Kyllä sen sektion saa, kun vain pitää päänsä ja olen aika päättäväinen ihminen, onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Suunniteltiin synnytys kivunlievityksen kanssa. Sitä ei keretty antaa :( Luomuna mentiin sitten
Vaimo on suunnitellu synnytyksen kivunlievityksen kanssa jo kolme kertaa. Kerran onnistui ottamaan buranan, mutta muuten on suunnitelmat aina menny ihan mönkään. Ite oisin halunnu vetää sitä ilokaasua edes kerran, mutta jotenki en oo koskaan ehtinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tulin raskaaksi pitkän yrityksen päätteeksi ja synnytyspelkoni koostui ainoastaan siitä, että pelkäsin lapselle käyvän jotain synnytyksessä (jäävän jumiin ja saavan hapenpuutteen takia aivovaurion jne.).
Odotusaikanani vielä kivasti uutisoitiin eräästä synnytyksestä, jossa hoitovirheen takia oli aiheutunut hapenpuute ja sen vuoksi oli syvä kehitysvamma :/
Lisäksi lähipiiriini kuului vielä yksi pelottelija, joka oikein lietsoi tuota pelkoa. Loppuraskaudessa itkin muutamatkin hysteeriset itkut, kun näin jo kauhukuvia miten rakas lapseni kuolee tai vammautuu synnytyksessä.
Pelkopolilla kävin ja asiasta keskusteltiin, päädyttiin alatiesynnytykseen, jossa olisi matala sektiokynnys ongelmien ilmetessä.
Synnytys sitten alkoi vesien menolla, mutta avautumisvaihe kesti ja kesti. Supistukset olivat kivuliaita, koko kipu keskittyi alaselkään ja tuntui kun selkää olisi raastettu auki. Lopulta annettiin spinaalipuudute, kun ajatuksena oli vielä siinä vaiheessa että saisin nukuttua hetken. Mutta menikö tuntiakaan puudutteen laittamisesta, kun lääkäri tuli ilmoittamaan, että vauvalla on on havaittu ahdinkoa ja harkitaan vakavasti sektiota. Tämän jälkeen konsultoi asiasta vielä toisen lääkärin kanssa ja palasi sitten saliin kertomaan, että leikkaus tehdään. Siitä sitten suoraan leikkaussaliin ja vauva otettiin lääkärien mukaan ulos aivan oikealla hetkellä, lapsivesi oli jo ihan vihreää.. Mutta lapsi oli elämänsä kunnossa ja sai yhdeksän pistettä. Hirvittävän ärtynyt vaan kun sai sillä tavalla häädön yksiöstään.
Fyysisesti paranin nopeasti, kipeää tietty teki ekan viikon, mutta sitten helpotti jo niin paljon että piti välillä ihan muistuttaa olevansa toipilas. Vauva oli myös alusta asti hyvässä kunnossa.
Henkisesti sitten taas oli vähän raskaampaa, vaikka kaikki päättyi onnellisesti, niin silti meinasi käydä juuri niinkuin pelkäsin ja ilman sektiovalmiutta vauvani olisi kuollut. Sen ajatuksen kanssa painiskelin ihan yksinäni ja siitä johtuen koen edelleen voimakasta menettämisen pelkoa. Kätkytkuolemaa olen pelännyt niin paljon, että on sitä tullut itkeskeltyä. Kätkythälytin hankittu, enkä päästä vauvaa hetkeksikään silmistäni, nytkin on vieressäni sitterissä (vauva on nyt siis nelikuinen).
Kai tämä joskus sitten ehkä helpottaa...
Ap: Minun synnytykseni meni upeasti. Suunniteltu sektio, joka oli elämäni paras kokemus. Toipuminenkin oli nopeaa.
Myöhemmin selvisi fyysinen syy, jonka vuoksi alatiesynnytys olisi ollut vaarallinen sekä vauvalle että minulle. Uskon, että synnytyspelko oli kehon viesti siitä, että alatiesynnytystä ei pidä yrittää. Älä väheksy pelkoasi, vaan mieti, onko se jotain, jota kehosi yrittää sinulle alitajuisesti viestittää.
Niin ja unohtui, jos meille toinen lapsi joskus tulee, niin se on kyllä suoraan suunniteltu sektio. Sen verran tuo kuitenkin jätti niitä "mitäs jos ei olisi menty ajoissa leikkuuseen" -kauhukuvamietteitä mieleen.
T.95
En pelännyt synnytystä etukäteen ja ajattelin ottaa vaan kohdunkaulanpuudutuksen.
Kun viikolla 38 synnytykseni lähti käyntiin, lähdin sairaalaan aamulla, kun olin valvonut koko yön supistuksia laskien.
Sairaalassa yllätyksekseni kätilö ojensi panadolin, tokaisi että: "säännölliset neljän minuutin välein tulevat supistukset eivät kelpaa, pitää tulla kolmen minuutin välein" ja käski mennä takaisin kotiin nukkumaan. (Tässä vaiheessa kivut olivat niin kovat ja jatkuvat että nukkumaan en pystynyt) On Kärvistelin päivän ja illan itkua vääntäen,lattialla kontaten että edes jotenkin pystyisin helpottamaan oloani. Ei auttanut, joten lopulta annoin periksi ja lähdin uudelleen sairaalaan. Edelleen vastassa oli töykeä kätilö joka sanoi että eivät ota minua sisälle koska supistukseni eivät enää olleet säännöllisiä. (Aamulla en siis päässyt sisään koska halusivat supuatusten välin olevan 3 minuuttia,ja minulla kun oli kokonaiset 4) Hermostuin tässä vaiheessa totaalisesti ja itkin että en ole nukkunut yli vuorokauteen eikä mikään auta kipuun. Ottivat sitten lopulta sisälle kun tajusivat että eivät pääse minusta eroon. No sitten vietinkin seuraavat 4 päivää osastolla odotellen supistusten säännöllistymistä. Sitä ei ikinä tullut.
Öisin antoivat kivunlievitystä että pystyin nukkumaan jotenkuten ja päivisin lykkäsivät minut täyteen supistuksia kiihdyttävää lääkettä.
Koko 4 päiväisen visiitini olin erittäin kovissa kivuissa ja supistuksia tuli jatkuvalla syötöllä, mutta ei enää tarpeeksi säännöllisesti. Lääkärit kävivät tutkimassa minua kätilöiden kanssa ja arvioivat että antavatko kipulääkettä vai eivät. Rukoilin heitä aloittamaan synnytyksen, mutta eivät sitä tehneet
koska:" vuoro vaihtuu ihan pian" tai "et sinä nyt kyllä tänä yönä synnytä kun on niin kiire muutenkin".
Öisin siis lykkäsivät minuun supistuksia lievittävää lääkettä ja päivisin supistuksia kiihdyttävää lääkettä.
Vasta siinä vaiheessa kun tulehdusarvoni rupesi hälyyttävästi nousemaan, kätilö tulikin huoneeseen ja sanoi että:" nyt lähdetään synnyttämään".
Yritin synnyttää alakautta kokoajan samalla miettien että miksi vasta nyt?
Olin pyytänyt monta kertaa että kalvot puhkaistaisiin ja synnytys käynnistettäisiin, mutta kätilöt eivät ottaneet kuuleviin korviinsa pyyntöjäni. Sain epiduraalin jota pyysin kovien kipujen takia, mutta muutaman tunnin synnytyksen aloittamisesta kätilö totesi että:" nyt on raportti, pitää mennä. Mitä ikinä teetkään, niin älä vaan ponnista" ja lähti jättäen minut yksin ensikertalaisena synnyttämään.
Olin paniikissa yksin synnytyssalissa ja yritin vaan huutaa apua. Ketään ei tullut.
Vasta kun puolen tunnin raportti oli ohi, seuraavan vuoron kätilö tuli huoneeseen ja totesi että vauvan sydänäänet ovat heikentyneet ja minun tulehdusarvoni vaan jatkoivat nousemistaan.
Siinä vaiheessa hän viimein kutsui lääkärin paikalle ja lääkäri päätti heti että minulle täytyy tehdä hätäsektio, vauva ei muuten selviä.
Siitä eteenpäin kaikki sujui ilmeisen nopeasti ja muistan hämärästi tajuttomuuden rajamailla, kun kärräsivät minua leikkaussaliin.
Kun vauva leikattiin ulos, huomattiin että napanuora oli kiertynyt hänen kaulansa ympärille ja sekä vauvalle että minulle oli kerinnyt tulla infektio liian pitkään jatkuneesta synnytyksestä. Jälkeenpäin ajatellen, toivon niin että olisin tajunnut vaatia sektiota jo ennen kuin synnytys oli käynnissä😔
Tästä tapauksesta jäi vain epäluottamus kätilöitä kohtaan ja pelko tulevia synnytyksiä kohtaan. Siitä syystä poikani taitaakin jäädä ainokaisekseni.
Vierailija kirjoitti:
Pyysin koko raskauden ajan sektiota, ei suostuttu, ei ohjattu pelkopolille. Iso lapsi, juuttui synnytyskanavaan. En tiedä vieläkään tuliko hänelle hapenpuutteesta jotain vauriota, sitä ei myönnetty ainakaan. Minä repesin niin pahasti, että olin vuoden fysioterapiassa ja kuntoutuksessa, sain pahat laskeumat ja vauriot, joita sitten myöhemmin kirurgi korjaili leikkauksessa.
Emme sitten tehneet enää lapsia sen ensimmäisen jälkeen. Traumojani ei käsitelty mitenkään, ja fyysiset korjaukset kestivät vuosia kun en saanut apua. Seksielämä loppui ja meille tuli myöhemmin ero.
Kiitos kun jaoit tämän meidän kanssa. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miksi sektiota vaativien täytyisi pitää puolensa. Kauheintahan tässä on, että terveydenhuollon näkökulmasta tämä on "onnistunut alatiesynnytys ja onnistunut synnytyspelon hoito". Kun sektiotoiveiset painostetaan alatiesynnytykseen, prosessia arvioidaan vain siitä näkökulmasta, onko alateitse synnytetty vai ei. Minkäänlaista seurantaa siitä, mitä se on synnyttäjän elämään pitkällä tähtäimellä aiheuttanut, ei ole.
Vielä 98 lisää että vauvalla oli syntyessään infektion lisäksi vieroitusoireita kipulääkityksestä jota sairaalassa minulle antoivat useana päivänä:-(
Alue: Aihe vapaa
Minä kävelinkin alatiesynnytyksen jälkeen, istuin aivan normaalisti enkä ottanut yhtään särkylääkettä. Ihmettelin mitä ne niitä tuputtaa kun ei sattunut yhtään mihinkään :D raskauden aikaiset kivutkin helpotti heti. Näinkin voi mennä. Suosittelen epi no delphineä kaikille!