Lue keskustelun säännöt.
Korona-aika ja epätoivo
22.11.2020 |
Olen riskiryhmäläinen, ollut eristyksissä helmikuun puolivälistä alkaen ja nyt alkaa jo epätoivo hiipiä mieleen, kun miettii, kuinka korona vain jatkuu ja jatkuu eikä loppua näy...Rokotetta en uskalla ottaa, sitten kun tulee saataville, koska en luota sen turvallisuuteen eli huonot vaihtoehdot :/ Olen onneksi eläkkeellä joten eristäytyminen on fyysisesti mahdollista, mutta henkisesti alkaa ottaa todella koville. Sairastin masennusta jo ennen pandemiaa.
Miten te muut riskiryhmäläiset henkisesti jaksatte?
Kesällä olo helpompaa kun oli sentään valoisaa ja pystyi olla välillä ulkona ja ajattelin, että ehkä talven tullen helpottaa mutta ei, tartunnat vain nousevat nousemistaan, hallitus välttelee vastuuta eli delegoi sen muille tahoille ja pää leviää kun juuri ketään ei voi taudin pelossa nähdä
Kommentit (108)
Ymmärrän hyvin vaikka en ole riskiryhmää. Kammoan sairaaloita ja pelkään joutuvani sinne koronan myötä. En siis varsinaisesti kuolemaa pelkää vaan sairaalakokemusta. Jos ei olisi perhettä niin eristäytyisin täysin. En ole töissä vaan sairaslomalla työkyvyttömänä ja hirveä sairaalapelkoni juontaa juurensa juurikin siitä että olin onnettomuudessa ja sairaalassa. Ja hirvittää se että täällä pk-seudulla on todella löysät rajoitukset ja viruksen annetaan vaan levitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä yritän olla ajattelematta koko virusta. Teen kaikkea kivaa ja välttelen uutisten lukemista.
Vierailija kirjoitti:
Minua säälittää ne monet ihmiset jotka ovat helmikuusta tai keväästä alkaen olleet eristyksissälä ja peloissaan. Muutenkin tämä aika on stressaavaa, vaikka eläisi melko normaalisti.
Itse olen keväån ensimmäisen epätietoisuuden ja parin viikon jälkeen elänyt normaalisti.
En käytä maskia, asun pikkukaupungissa, käyn itse kaupassa, kirjastossa nyt kun on auki. Toivottavasti ei suljeta.
Tapaan niitä ihmisiä, niitä joita olen ennen koronaakin tavannut. Kattaen lapsenlapset ja aikuiset. Olen ollut pienimuotoisissa kotijuhlissa, noin 30 henkilöä. Siellä oli eri ikäisiä ihmisiä ja kenelläkään ei ollut maskia, käsidesiä kylläkin. Vanhin vieras oli yli 80-vuotias, muutama meitä 60-70-vuotiaita. Sekä lapsia ja sekaikäisiä. Minulla on samanikäisiä ystäviä ja tuttavia. Osa elää suojautummin, osa normaalisti.
Tilanne on tällä hetkellä se, että kenelläkään ei ole ollut tartuntaa eikä kukaan sairastunut.
Mietin tätä ketjua lukiessani, että jos olisin tämän koko kertomani aja elänyt eristyksissä koronaa kovin peläten ja uhkakuvia miettien, asun yksin, tilanne olisi ehkä muuten sama, mutta olisin paljon huonokuntoisempi niin henkisesti kuin fyysisestikin, oletan.
Ajattelen että elinaikani on se mitä on ja siihen en voi paljon vaikuttaa. Olen nyt ainakin tämän korona-ajan, liki kymmenen kuukautta, saanut elää tavallista elämääni. Huomisesta ei kukaan tiedä, en minä eikä kukaan muukaan.
Keväällä kun voitiin koko perhe elää täysin eristyksissä, ei stressannut ja pelottanut yhtään. En oikeastaan edes miettinyt koko asiaa, en edes pessyt käsiä tavallista enempää. Ei tarvinnut, koska käytännössä oli niin epätodennäköistä saada virusta mitenkään, kun ketään ei tavattu ja missään käyty kuin lähialueella ulkoilemassa.
Kun voi elää turvassa, ei tarvitse elää pelossa. Eli sinä jatkoit elämistä kuten ennenkin ja olet kokenut tämän ajan stressaavaksi. Me eristäydyimme ja meillä oli mukavaa ja rentoa. Kumpi meistä nyt olikaan se, joka eli pelossa ja stressasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ennemmin olen sisällä ja pelkään kuin painelen tuolla pelotta menemään ja saan koronan ja joudun sairaalaan/mahdollisesti kuolen. Pelko on luonnollinen reaktio aitoon uhkaan ja sellainen tämä uusi tuntematon virus on, joka voi tappaa sekä sairastuttaa pitkäaikaisesti myös perusterveen ihmisen. Mielestäni on luonnotonta ja epänormaalia, että on paljon ns denialisteja, joita ei yhtään pelota, sellainen on jotenkin epätervettä kun katsoo maailmalla, kuinka virus kylvää kuolemaa
Kyllä näitäkin ihmisiä todennäköisesti alitajuisesti pelottaa. Viruksen olemassaolon kieltäminen on defenssi, joka ratkaisee heidän ongelmansa: ei tarvitse pelätä, jos virus ei oikeasti ole kuin kausinuha tai koko virusta ei ehkä edes ole olemassa.
In uskon minäkin. Minä olen se, joka on ollut varovainen, vältellyt kontakteja ja käyttänyt maskia, jos on ollut pakko tavata ihmisiä. Olen huomannut, että minä vaivaan päätäni koronalla paljon vähemmän kuin ns. huolettomat, jotka eivät pelkää.
Töissö on mietitty porukalla moneen kertaan pitäisikö käyttää maskia vai eikö pitäisi. Voiko tavata tai tehdä sitä tai tätä ja selittelyä ja itselleen perustelua, ettei se viikonlopun joku tekeminen ollut kovin iso riski. Ja niin edespäin.
Itse en ole noita murehtinut tippaakaan ja vasta muiden keskusteluja kuunnellessa tajunnut, että tuollaisiakin voi murehtia. Maskin pukeminen ja riisuminen hygieenisesti vaatii parin sekunnin keskittymisen. Työkaverit ovat kuluttaneet enemmän aikaa pelkästään maskin käytön pohtimiseen kuin mulla on mennyt koko vuonna vaivaa sen käyttämiseen.
Eli ne "huolettomat" tuntuvat kuluttavan tekemiseensä pohtimiseen ja varsinkin siitä puhumiseen paljon enemmän energiaansa kuin minä. Ja kaikesta ylimääräisestä miettimisestä huolimatta he eivät saa edes itseään suojattua paremmin, kun energia näyttää menevän siihen miettimiseen eikä tekemiseen.
En ymmärrä miksi minun pitäisi rajoittaa omaa elämääni sen vuoksi että joku jännittää saavansa flunssan. Jos pöpöt pelottaa niin sitten pysyy kotona piilossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin olen ihan hajalla.
En usko selviäväni tästä enää. Sisälläni on niin paljon vi haa ...
Tällä hetkellä koronaan sairastuneista alle 20-vuotiaista 0%, 20-50-vuotiaista 0,0185-0,07% , 50-59 vuotiaista 0,4% ja yli 60-vuotiasta 11,5% on kuollut koronaan. Eli jos eläkeläiset häipyvät häiritsemästä muiden elämää niin korona on vain flunssa.
Eläminen on riski. Jos se on ylivoimaista kestää, ongelma on muualla kuin koronasssa tai yhteiskunnassa tai niissä muissa, jotka ei ole sinusta riittävän varovaisia.