Korona-aika ja epätoivo

Ap. Hei tiedoksesi vaan, että jos sinä pelkäät koronaa, ja olet jo vaipumassa epätoivon tilaan, niin ymmärräthän, että ei me kaikki pelätä, koska katsoppas kun niin, että me ihmiset olemme erilaisia, ja toiset meistä eivät vaan pelkää koronaa, koska miksi tuhrata ainoan elämänsä pelolle ja anna sille vallan määrittää, mitä tekisin tänään, koska et sinä eikä kukaan meistä voi tietää, milloin on meillä itse kullakin se viimeinen päivämme elossa koronasta huolimatta. Sitä kutsutaan kohtaloksemme. Tarkoitan siis sitä, että ylipäätänsä vaikka yritätkin suojautua koronaa vastaan ja hyvä niin, mutta siitä huolimatta sinäkin tulet kuolemaan kuin minäkin, jos emme koronaan, niin sitten jonkin muun syyn takia joku kaunis päivä.

Joskus ihmisen elämä olisi todellakin helpompaa, kun ei liikoja mietittäisi tulevaisuuttamme, koska emmehän voine tietää siitä kuitenkaan muuta kuin sen että kaikkia meitä odottaa matkamme päätyttyä

tämän maallisen elämämme loppuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen minäkin epätoivoinen enkä ole millään tavalla edes riskiryhmää, mutta läheisissä on riskiryhmäläisiä. Kaipaan sitä vapautta ja matkustelua, kaipaan todella paljon aikaa ennen koronaa. Tämä on suoraan sanottuna ihan todella syvältä p*rseestä. Kyllä moni ihminen masentuu tämän takia, se on selvää.

Matkustelu ja kapakassa istuminenko ne ovat ne suurimmat "harrastukset" suomenmaassa?

Uskoisi aikuisen, tervejärkisen ihmisen pystyvän luopumaan joistakin asioista elämässään jos niistä aiheutuu terveysriski itselle tai muille ja vieläpä ilman masennusta tai muita mielenterveysongelmia.

Hieman lapselliselta tuntuu ajatus, en pääse matkustelemaan, joten masennun enkä kyllä ajatellut muuttaa mielenmaisemaani tai harrastuskohteitani mihinkään vähemmän vaaralliseen.

Ellen saa matkustella, enkä juopotella kapakassa, istun mieluummin sormi persessä kotona masentumassa ja tähän perään itkupotkuraivarit.

Kuin pikkulapset joilta on viety hiekkaalaatikolla lelu. Mut kun mä haluuuuuuuuuuuun

Vanvassa istuu ajatus, että masennus on oma valinta. Edellä kirjoittajan kaltaisia on paljon.

Ahaa, eli masennusta aiheuttaa ellei pääse matkustelemaan ja istumaan kapakassa :-)

Eiköhän moni istu siellä lähikapakassa torjumassa masennusta. Ja moni myös ylläpitää vireyttään matkustelemalla. En kuulu kumpaankaan ryhmään, mutta näin kuvittelisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen riskiryhmää ja menen juosten hakemaan rokotteen kun sellaisen saa. Muuten olen tehnyt etätöitä, tilannut netin kautta ruuat ja tavarat. Ei ahdista yhtään.

Teillä on kova usko tuohon kiireessä ja MUUTAMASSA KUUKAUDESSA kyhättyyn rokotteeseen!

Huh huh.

-------------

-------------

Rokotteen kehittäminen on pitkä ja kallis prosessi. Ennen kuin rokote tulee markkinoille, se on käynyt läpi keskimäärin 10–15 vuoden tutkimus- ja kehitystyön.

http://www.rokote.fi/tietoa-rokotteista/miten-rokotteita-tutkitaan/

------

Uuden rokotteen kehittäminen on monimutkainen ja pitkä prosessi, joka yleensä kestää 10–15 vuotta.

https://www.pfizer.fi/tutkimus/miten-rokotteita-kehitetaan

Itselle ei tulisi mieleenkään ottaa tätä juosten kustua (=kiireessä ja hätäpäissään) tehtyä rokotetta.

Tuostahan ei edes tiedä

- poistaako se pelkät oireet, mutta ei tautia

- poistaako se muihin tartuttavuuden

- poistaako se sinuun tartuttavuuden

- poistasko koko taudin

- ei tiedetä keneen se tehoaa

- lapsiin sitä ei ei ole edes testattu

- JNE JNE

Venäläistä rulettia!

Pelkojaan voi olla vaikea valita ja hallita. Itsekään en ole terveydeltäni kovin vahva, on taustaa autoimmuunitaudeista - myös keuhkoissa, rasitusastmataipumusta, liikaa läskiä jne. Silti en tällä hetkellä osaa tuntea pelkoa koronaa kohtaan. En halua sairastua siihen, mutten silti tunne pelkoa.

Jollain voi olla paljon parempi pohjaterveys ja silti voimakkaampi pelon tunne.

Pelko on normaalia, ja lievä ahdistuskin, mutta jos ne alkavat hallita elämää eikä missään näe toivoa ja valoa, niin sitten kannattaa jo apua hakeakin.

Itse pelkään kyllä myös ja välillä voi vähän ahdistaakin, mutta näen myös toivoa ja iloitsen joka päivä jostain. Suunnittelen tulevaa ja siis uskon, että tämä on lähitulevaisuudessa ohi. Uskon lujasti, että jaksamme ja kestämme siihen asti. Kunhan nyt vain pysyisimme terveinä.

Vierailija kirjoitti:

Lääkityksen turvin olen pärjännyt kotona ja onneksi välillä pääsee lenkille. Apua en voi hakea, koska korona on levinnyt joka puolelle ja pelottaa, että saisin sen mahdollisesti hoitavalta taholta, alueella missä asun, on koronalle voinut altistua esim keskussairaalassa, miksi ei sitten psykiatrin/psykologin vastaanotolla? Ehkä pelkoni ja ahdistukseni on tilanteeseen nähden liiallista, mutta koska tiedostan, että hengenlähtö voi olla tosiasia jos koronan saan, niin en näe muuta vaihtoehtoa kuin eristäytymisen toistaiseksi. Kotona keksin kyllä tekemistä ja aika ei tule pitkäksi, mutta onhan tämä tilanne aivan per:seestä ja kolmas aalto vielä ilmeisesti tulossa...

Hoitavan tahon kanssa juttelu on mahdollista myös etäyhteyksin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen riskiryhmää ja menen juosten hakemaan rokotteen kun sellaisen saa. Muuten olen tehnyt etätöitä, tilannut netin kautta ruuat ja tavarat. Ei ahdista yhtään.

Teillä on kova usko tuohon kiireessä ja MUUTAMASSA KUUKAUDESSA kyhättyyn rokotteeseen!

Huh huh.

-------------

-------------

Rokotteen kehittäminen on pitkä ja kallis prosessi. Ennen kuin rokote tulee markkinoille, se on käynyt läpi keskimäärin 10–15 vuoden tutkimus- ja kehitystyön.

http://www.rokote.fi/tietoa-rokotteista/miten-rokotteita-tutkitaan/

------

Uuden rokotteen kehittäminen on monimutkainen ja pitkä prosessi, joka yleensä kestää 10–15 vuotta.

https://www.pfizer.fi/tutkimus/miten-rokotteita-kehitetaan

Itselle ei tulisi mieleenkään ottaa tätä juosten kustua (=kiireessä ja hätäpäissään) tehtyä rokotetta.

Tuostahan ei edes tiedä

- poistaako se pelkät oireet, mutta ei tautia

- poistaako se muihin tartuttavuuden

- poistaako se sinuun tartuttavuuden

- poistasko koko taudin

- ei tiedetä keneen se tehoaa

- lapsiin sitä ei ei ole edes testattu

- JNE JNE

Venäläistä rulettia!

Jo se olisi lottovoitto, että se poistaisi riskin sairastua koronan vakavaan muotoon tai ainakin pienentäisi sitä huomattavasti. Mikäs tässä sitten olisi ollessa ja elellessä.

1. Muita ihmisiä voi nähdä ulkona, kun pitää turvavälin.

2. Ulkoilu on muutenkin terveellistä ja piristää mieltä. Sopivasti vain vaatteita päälle ja ulkoilu on mahdollista säässä kuin säässä.

3. Opettele jokin uusi asia. Esim päätä, että kun pandemia on ohitse, voit lähteä vaikka Espanjaan ja siihen mennessä osaat puhua espanjaa. Netti on täynnä opetusmateriaalia.

4. Tee suursiivous ja järjestä huonekalusi uuteen järjestykseen. Vaihda verhot sekä muut sisustustekstiilit  ja käytä vaikka värejä, joita tähän asti et ole käyttänyt. Pandemian jälkeen voit palata takaisin entiseen sisustukseesi. 

5. Opettele virkkaamaan, neulomaan tai ompelemaan, jos et vielä osaa. Jos jo osaat, aloita joku suuritöinen käsityö. Nythän mitään ei ole niin paljon kuin aikaa. 

6. Tee vuosibudjetti ja noudata sitä. Aseta jokin tavoite säästyneille rahoille. Vaikkapa se Espanjan matka, kun pandemia on ohi. 

7. Pidä yhteyttä läheisiisi viestittelemällä tai soittamalla. Jos mahdollista, ehdota yhteistä kävelylenkkiä. 

8. Tee suunnitelmia. Vaikka pieniäkin. Mun ensi viikon "projektini" on laittaa lapsuuteni ruokia eli ruokia, joita syötiin 1960-luvulla. Seuraavalla viikolla mulla on venäläisen keittiön viikko. Netti on täynnä reseptejä, joiden avulla voi kokeilla jotain ihan uuttakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen minäkin epätoivoinen enkä ole millään tavalla edes riskiryhmää, mutta läheisissä on riskiryhmäläisiä. Kaipaan sitä vapautta ja matkustelua, kaipaan todella paljon aikaa ennen koronaa. Tämä on suoraan sanottuna ihan todella syvältä p*rseestä. Kyllä moni ihminen masentuu tämän takia, se on selvää.

Matkustelu ja kapakassa istuminenko ne ovat ne suurimmat "harrastukset" suomenmaassa?

Uskoisi aikuisen, tervejärkisen ihmisen pystyvän luopumaan joistakin asioista elämässään jos niistä aiheutuu terveysriski itselle tai muille ja vieläpä ilman masennusta tai muita mielenterveysongelmia.

Hieman lapselliselta tuntuu ajatus, en pääse matkustelemaan, joten masennun enkä kyllä ajatellut muuttaa mielenmaisemaani tai harrastuskohteitani mihinkään vähemmän vaaralliseen.

Ellen saa matkustella, enkä juopotella kapakassa, istun mieluummin sormi persessä kotona masentumassa ja tähän perään itkupotkuraivarit.

Kuin pikkulapset joilta on viety hiekkaalaatikolla lelu. Mut kun mä haluuuuuuuuuuuun

Vanvassa istuu ajatus, että masennus on oma valinta. Edellä kirjoittajan kaltaisia on paljon.

Ahaa, eli masennusta aiheuttaa ellei pääse matkustelemaan ja istumaan kapakassa :-)

Eiköhän moni istu siellä lähikapakassa torjumassa masennusta. Ja moni myös ylläpitää vireyttään matkustelemalla. En kuulu kumpaankaan ryhmään, mutta näin kuvittelisin.

Tuossa on muuten oma logiikkansa.

Masennuslääkkeitä syö suuri osa suomalaisista ja alkoholin ongelmakäyttäjiä varmaankin samanverran.

Katselen maailmaa omasta pienestä kuplastani (vakavan masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä), joten en osannut kuvitella että jotkut masentuvat elleivät pääse kapakkaan ryyppäämään ja masennus on seurausta tästä.

Olen aina kuvitellut että alkoholin käyttö lisää masennusta pitkällä tähtäimellä, eli antaa hetkittäisen helpotuksen, mutta pidempään käytettynä itsessään aiheuttaa kroonistuvaa masennusta.

Viina, kuten matkustelukaan ei ole lääke perussyyhyn mikä masennusta aiheuttaa.

Ne ovat lääkkeitä oireisiin, mutta eivät poista syitä.

Vierailija kirjoitti:

Pelko on normaalia, ja lievä ahdistuskin, mutta jos ne alkavat hallita elämää eikä missään näe toivoa ja valoa, niin sitten kannattaa jo apua hakeakin.

Itse pelkään kyllä myös ja välillä voi vähän ahdistaakin, mutta näen myös toivoa ja iloitsen joka päivä jostain. Suunnittelen tulevaa ja siis uskon, että tämä on lähitulevaisuudessa ohi. Uskon lujasti, että jaksamme ja kestämme siihen asti. Kunhan nyt vain pysyisimme terveinä.

Pelossa on jotain yliampuvaa, katastrofiajattelua, toki inhimillinen tunne sinänsä, mutta se on enemmän kuin itsesuojeluvaisto tai varovaisuus tai toive siitä, ettei mitään pahaa tapahtuisi. Se on epälooginen ajatus siitä, että tapahtuu pahrmpaa kuin todennäköisesti tapahtuisi asian toteutuessa.

Minua säälittää ne monet ihmiset jotka ovat helmikuusta tai keväästä alkaen olleet eristyksissälä ja peloissaan. Muutenkin tämä aika on stressaavaa, vaikka eläisi melko normaalisti.

Itse olen keväån ensimmäisen epätietoisuuden ja parin viikon jälkeen elänyt normaalisti.

En käytä maskia, asun pikkukaupungissa, käyn itse kaupassa, kirjastossa nyt kun on auki. Toivottavasti ei suljeta.

Tapaan niitä ihmisiä, niitä joita olen ennen koronaakin tavannut. Kattaen lapsenlapset ja aikuiset. Olen ollut pienimuotoisissa kotijuhlissa, noin 30 henkilöä. Siellä oli eri ikäisiä ihmisiä ja kenelläkään ei ollut maskia, käsidesiä kylläkin. Vanhin vieras oli yli 80-vuotias, muutama meitä 60-70-vuotiaita. Sekä lapsia ja sekaikäisiä. Minulla on samanikäisiä ystäviä ja tuttavia. Osa elää suojautummin, osa normaalisti.

Tilanne on tällä hetkellä se, että kenelläkään ei ole ollut tartuntaa eikä kukaan sairastunut.

Mietin tätä ketjua lukiessani, että jos olisin tämän koko kertomani aja elänyt eristyksissä koronaa kovin peläten ja uhkakuvia miettien, asun yksin, tilanne olisi ehkä muuten sama, mutta olisin paljon huonokuntoisempi niin henkisesti kuin fyysisestikin, oletan.

Ajattelen että elinaikani on se mitä on ja siihen en voi paljon vaikuttaa. Olen nyt ainakin tämän korona-ajan, liki kymmenen kuukautta, saanut elää tavallista elämääni. Huomisesta ei kukaan tiedä, en minä eikä kukaan muukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen minäkin epätoivoinen enkä ole millään tavalla edes riskiryhmää, mutta läheisissä on riskiryhmäläisiä. Kaipaan sitä vapautta ja matkustelua, kaipaan todella paljon aikaa ennen koronaa. Tämä on suoraan sanottuna ihan todella syvältä p*rseestä. Kyllä moni ihminen masentuu tämän takia, se on selvää.

Matkustelu ja kapakassa istuminenko ne ovat ne suurimmat "harrastukset" suomenmaassa?

Uskoisi aikuisen, tervejärkisen ihmisen pystyvän luopumaan joistakin asioista elämässään jos niistä aiheutuu terveysriski itselle tai muille ja vieläpä ilman masennusta tai muita mielenterveysongelmia.

Hieman lapselliselta tuntuu ajatus, en pääse matkustelemaan, joten masennun enkä kyllä ajatellut muuttaa mielenmaisemaani tai harrastuskohteitani mihinkään vähemmän vaaralliseen.

Ellen saa matkustella, enkä juopotella kapakassa, istun mieluummin sormi persessä kotona masentumassa ja tähän perään itkupotkuraivarit.

Kuin pikkulapset joilta on viety hiekkaalaatikolla lelu. Mut kun mä haluuuuuuuuuuuun

Vanvassa istuu ajatus, että masennus on oma valinta. Edellä kirjoittajan kaltaisia on paljon.

Ahaa, eli masennusta aiheuttaa ellei pääse matkustelemaan ja istumaan kapakassa :-)

Eiköhän moni istu siellä lähikapakassa torjumassa masennusta. Ja moni myös ylläpitää vireyttään matkustelemalla. En kuulu kumpaankaan ryhmään, mutta näin kuvittelisin.

Tuossa on muuten oma logiikkansa.

Masennuslääkkeitä syö suuri osa suomalaisista ja alkoholin ongelmakäyttäjiä varmaankin samanverran.

Katselen maailmaa omasta pienestä kuplastani (vakavan masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä), joten en osannut kuvitella että jotkut masentuvat elleivät pääse kapakkaan ryyppäämään ja masennus on seurausta tästä.

Olen aina kuvitellut että alkoholin käyttö lisää masennusta pitkällä tähtäimellä, eli antaa hetkittäisen helpotuksen, mutta pidempään käytettynä itsessään aiheuttaa kroonistuvaa masennusta.

Viina, kuten matkustelukaan ei ole lääke perussyyhyn mikä masennusta aiheuttaa.

Ne ovat lääkkeitä oireisiin, mutta eivät poista syitä.

Kyllähän moni istuu esson baarissa ilman kaljatuoppia, mutta lähibaarissa se kalja on osalle itsetarkoitus ja osalle pakko, jotta saa sosiaalisen ympyränsä. En väitä, että on ollenkaan hyvä lääke mutta itsehoitoa se silti on ja oireet pahentuvat, kun ei saa itsehoidatettua itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen riskiryhmää ja menen juosten hakemaan rokotteen kun sellaisen saa. Muuten olen tehnyt etätöitä, tilannut netin kautta ruuat ja tavarat. Ei ahdista yhtään.

Teillä on kova usko tuohon kiireessä ja MUUTAMASSA KUUKAUDESSA kyhättyyn rokotteeseen!

Huh huh.

-------------

-------------

Rokotteen kehittäminen on pitkä ja kallis prosessi. Ennen kuin rokote tulee markkinoille, se on käynyt läpi keskimäärin 10–15 vuoden tutkimus- ja kehitystyön.

http://www.rokote.fi/tietoa-rokotteista/miten-rokotteita-tutkitaan/

------

Uuden rokotteen kehittäminen on monimutkainen ja pitkä prosessi, joka yleensä kestää 10–15 vuotta.

https://www.pfizer.fi/tutkimus/miten-rokotteita-kehitetaan

Itselle ei tulisi mieleenkään ottaa tätä juosten kustua (=kiireessä ja hätäpäissään) tehtyä rokotetta.

Tuostahan ei edes tiedä

- poistaako se pelkät oireet, mutta ei tautia

- poistaako se muihin tartuttavuuden

- poistaako se sinuun tartuttavuuden

- poistasko koko taudin

- ei tiedetä keneen se tehoaa

- lapsiin sitä ei ei ole edes testattu

- JNE JNE

Venäläistä rulettia!

Jo se olisi lottovoitto, että se poistaisi riskin sairastua koronan vakavaan muotoon tai ainakin pienentäisi sitä huomattavasti. Mikäs tässä sitten olisi ollessa ja elellessä.

Jos ja jos poistaisi.

Tästä rokotteesta kun ei tiedetä mitä se tekee ja keneen se vaikuttaa ja miten. Kukaan ei tiedä pitkäaikaisvaikutuksia.

On täysin mahdollista että et saa koko tautia mutta rokotteen jos ottaa ja siitä saat jotain niin sen saat 100 % varmasti.

Vierailija kirjoitti:

Minua säälittää ne monet ihmiset jotka ovat helmikuusta tai keväästä alkaen olleet eristyksissälä ja peloissaan. Muutenkin tämä aika on stressaavaa, vaikka eläisi melko normaalisti.

Itse olen keväån ensimmäisen epätietoisuuden ja parin viikon jälkeen elänyt normaalisti.

En käytä maskia, asun pikkukaupungissa, käyn itse kaupassa, kirjastossa nyt kun on auki. Toivottavasti ei suljeta.

Tapaan niitä ihmisiä, niitä joita olen ennen koronaakin tavannut. Kattaen lapsenlapset ja aikuiset. Olen ollut pienimuotoisissa kotijuhlissa, noin 30 henkilöä. Siellä oli eri ikäisiä ihmisiä ja kenelläkään ei ollut maskia, käsidesiä kylläkin. Vanhin vieras oli yli 80-vuotias, muutama meitä 60-70-vuotiaita. Sekä lapsia ja sekaikäisiä. Minulla on samanikäisiä ystäviä ja tuttavia. Osa elää suojautummin, osa normaalisti.

Tilanne on tällä hetkellä se, että kenelläkään ei ole ollut tartuntaa eikä kukaan sairastunut.

Mietin tätä ketjua lukiessani, että jos olisin tämän koko kertomani aja elänyt eristyksissä koronaa kovin peläten ja uhkakuvia miettien, asun yksin, tilanne olisi ehkä muuten sama, mutta olisin paljon huonokuntoisempi niin henkisesti kuin fyysisestikin, oletan.

Ajattelen että elinaikani on se mitä on ja siihen en voi paljon vaikuttaa. Olen nyt ainakin tämän korona-ajan, liki kymmenen kuukautta, saanut elää tavallista elämääni. Huomisesta ei kukaan tiedä, en minä eikä kukaan muukaan.

Ei läheskään kaikki eristyksissä elävät ole olleet peloissaan. Joillekin kun eristäytyminen on tarkoittanut juuri sitä, että ei tarvitse stressata eikä olla peloissaan. Ei tarvitse käyttää maskeja busseissa, kun ei kulje bussilla. Ei tarvitse pitää turvavälejä kaupassa, kun ei käy kaupassa vaan tilaa ostoksensa kotiinkuljetuksella. Fyysinen kuntokin saattaa olla jopa parempi, koska ulkoilee aiempaa enemmän ja viikonloppuna teatterissa istumisen sijasta hakkaakin halkoja mökillä. Tulee myös kiinnitettyä enemmän huomiota ruokavalioon, kun ravintoloissa ja kahviloissa syömiset ovat jääneet pois. 

Mun mielestä oli varsin yllättävääkin, kun pandemian alettua ihmiset alkoivat pitää aiempaa enemmän yhteyttä. Normaalisti puhelimeni ei soi joka päivä, joskus saattoi olla viikkojakin, kun ei soinut. Yhtäkkiä kaikilla tuntuikin olevan tarve soitella ja kertoa kuulumisiaan. Ja viestien määrä on nyt syksyn tullen suorastaan räjähtänyt. 

Eristäytyminen on varmasti ahdistavinta niille, jotka ennen pandemiaa olivat tottuneet, että jos ei nyt ihan päivittäin niin ainakin viikottain oli muita ihmisiä käden ulottuvilla. Meille, jotka emme kaivanneet sellaista aiemminkaan, eräistäytyminen on paljon helpompaa. Ja kohta lähden käymään tyttäreni luona kahvilla. Hänkin on elänyt taas pari viikkoa eristyksissä, joten hyvin voin mennä käymään kahvilla. Ilman stressiä ja pelkoa.  

Itse ajattelen, että pitkä eristäytyminen ei tee kellekkään hyvää..sopisin vaikka yhden samassa tilanteessa olevan kanssa, että muuten ei liikuta, mutta nähdään maskin kanssa ulkona..siinä tilanteessa kun kumpikaan ei ole missään käynyt niin riski on kyllä todella pieni. Toisaalta myös eristäytyminen voi tehdä sen, että vastustuskyky heikkenee ja kun joskus lähtee kotoa pois nappaa eka pöpö kiinni..

Joskus aikoinaan, kauan sitten entisessä työpaikassa oli potilas. Hän oli saanut ns. Kuolemantuomion aikoinaan ja siitä johtuen sulkeutunut kotiinsa odottamaan kuolemaa. Kertoi katsoneen kerrostalokotinsa ikkunasta kun kaikki muut elää elämäänsä ja oli syystäkin katkera asioista. Hänhän kuolisi kohta. Hän oli 25 vuotta istunut kotonaan odottamassa joka ikinen päivä kuolemaa. Hän kuoli siitä keskustelusta viikon kuluessa. 25 vuotta sen jälkeen kun lopetti elämisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua säälittää ne monet ihmiset jotka ovat helmikuusta tai keväästä alkaen olleet eristyksissälä ja peloissaan. Muutenkin tämä aika on stressaavaa, vaikka eläisi melko normaalisti.

Itse olen keväån ensimmäisen epätietoisuuden ja parin viikon jälkeen elänyt normaalisti.

En käytä maskia, asun pikkukaupungissa, käyn itse kaupassa, kirjastossa nyt kun on auki. Toivottavasti ei suljeta.

Tapaan niitä ihmisiä, niitä joita olen ennen koronaakin tavannut. Kattaen lapsenlapset ja aikuiset. Olen ollut pienimuotoisissa kotijuhlissa, noin 30 henkilöä. Siellä oli eri ikäisiä ihmisiä ja kenelläkään ei ollut maskia, käsidesiä kylläkin. Vanhin vieras oli yli 80-vuotias, muutama meitä 60-70-vuotiaita. Sekä lapsia ja sekaikäisiä. Minulla on samanikäisiä ystäviä ja tuttavia. Osa elää suojautummin, osa normaalisti.

Tilanne on tällä hetkellä se, että kenelläkään ei ole ollut tartuntaa eikä kukaan sairastunut.

Mietin tätä ketjua lukiessani, että jos olisin tämän koko kertomani aja elänyt eristyksissä koronaa kovin peläten ja uhkakuvia miettien, asun yksin, tilanne olisi ehkä muuten sama, mutta olisin paljon huonokuntoisempi niin henkisesti kuin fyysisestikin, oletan.

Ajattelen että elinaikani on se mitä on ja siihen en voi paljon vaikuttaa. Olen nyt ainakin tämän korona-ajan, liki kymmenen kuukautta, saanut elää tavallista elämääni. Huomisesta ei kukaan tiedä, en minä eikä kukaan muukaan.

Ei läheskään kaikki eristyksissä elävät ole olleet peloissaan. Joillekin kun eristäytyminen on tarkoittanut juuri sitä, että ei tarvitse stressata eikä olla peloissaan. Ei tarvitse käyttää maskeja busseissa, kun ei kulje bussilla. Ei tarvitse pitää turvavälejä kaupassa, kun ei käy kaupassa vaan tilaa ostoksensa kotiinkuljetuksella. Fyysinen kuntokin saattaa olla jopa parempi, koska ulkoilee aiempaa enemmän ja viikonloppuna teatterissa istumisen sijasta hakkaakin halkoja mökillä. Tulee myös kiinnitettyä enemmän huomiota ruokavalioon, kun ravintoloissa ja kahviloissa syömiset ovat jääneet pois. 

Mun mielestä oli varsin yllättävääkin, kun pandemian alettua ihmiset alkoivat pitää aiempaa enemmän yhteyttä. Normaalisti puhelimeni ei soi joka päivä, joskus saattoi olla viikkojakin, kun ei soinut. Yhtäkkiä kaikilla tuntuikin olevan tarve soitella ja kertoa kuulumisiaan. Ja viestien määrä on nyt syksyn tullen suorastaan räjähtänyt. 

Eristäytyminen on varmasti ahdistavinta niille, jotka ennen pandemiaa olivat tottuneet, että jos ei nyt ihan päivittäin niin ainakin viikottain oli muita ihmisiä käden ulottuvilla. Meille, jotka emme kaivanneet sellaista aiemminkaan, eräistäytyminen on paljon helpompaa. Ja kohta lähden käymään tyttäreni luona kahvilla. Hänkin on elänyt taas pari viikkoa eristyksissä, joten hyvin voin mennä käymään kahvilla. Ilman stressiä ja pelkoa.  

Sullahan on tytär. Minulla ei ole yhtään lähiomaista, joten olen täysin ystävien varassa kontaktien osalta ja juu, korona on heikentänyt elämänlaatua suuresti.

Vierailija kirjoitti:

No ennemmin olen sisällä ja pelkään kuin painelen tuolla pelotta menemään ja saan koronan ja joudun sairaalaan/mahdollisesti kuolen. Pelko on luonnollinen reaktio aitoon uhkaan ja sellainen tämä uusi tuntematon virus on, joka voi tappaa sekä sairastuttaa pitkäaikaisesti myös perusterveen ihmisen. Mielestäni on luonnotonta ja epänormaalia, että on paljon ns denialisteja, joita ei yhtään pelota, sellainen on jotenkin epätervettä kun katsoo maailmalla, kuinka virus kylvää kuolemaa

Kyllä näitäkin ihmisiä todennäköisesti alitajuisesti pelottaa. Viruksen olemassaolon kieltäminen on defenssi, joka ratkaisee heidän ongelmansa: ei tarvitse pelätä, jos virus ei oikeasti ole kuin kausinuha tai koko virusta ei ehkä edes ole olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua säälittää ne monet ihmiset jotka ovat helmikuusta tai keväästä alkaen olleet eristyksissälä ja peloissaan. Muutenkin tämä aika on stressaavaa, vaikka eläisi melko normaalisti.

Itse olen keväån ensimmäisen epätietoisuuden ja parin viikon jälkeen elänyt normaalisti.

En käytä maskia, asun pikkukaupungissa, käyn itse kaupassa, kirjastossa nyt kun on auki. Toivottavasti ei suljeta.

Tapaan niitä ihmisiä, niitä joita olen ennen koronaakin tavannut. Kattaen lapsenlapset ja aikuiset. Olen ollut pienimuotoisissa kotijuhlissa, noin 30 henkilöä. Siellä oli eri ikäisiä ihmisiä ja kenelläkään ei ollut maskia, käsidesiä kylläkin. Vanhin vieras oli yli 80-vuotias, muutama meitä 60-70-vuotiaita. Sekä lapsia ja sekaikäisiä. Minulla on samanikäisiä ystäviä ja tuttavia. Osa elää suojautummin, osa normaalisti.

Tilanne on tällä hetkellä se, että kenelläkään ei ole ollut tartuntaa eikä kukaan sairastunut.

Mietin tätä ketjua lukiessani, että jos olisin tämän koko kertomani aja elänyt eristyksissä koronaa kovin peläten ja uhkakuvia miettien, asun yksin, tilanne olisi ehkä muuten sama, mutta olisin paljon huonokuntoisempi niin henkisesti kuin fyysisestikin, oletan.

Ajattelen että elinaikani on se mitä on ja siihen en voi paljon vaikuttaa. Olen nyt ainakin tämän korona-ajan, liki kymmenen kuukautta, saanut elää tavallista elämääni. Huomisesta ei kukaan tiedä, en minä eikä kukaan muukaan.

Ei läheskään kaikki eristyksissä elävät ole olleet peloissaan. Joillekin kun eristäytyminen on tarkoittanut juuri sitä, että ei tarvitse stressata eikä olla peloissaan. Ei tarvitse käyttää maskeja busseissa, kun ei kulje bussilla. Ei tarvitse pitää turvavälejä kaupassa, kun ei käy kaupassa vaan tilaa ostoksensa kotiinkuljetuksella. Fyysinen kuntokin saattaa olla jopa parempi, koska ulkoilee aiempaa enemmän ja viikonloppuna teatterissa istumisen sijasta hakkaakin halkoja mökillä. Tulee myös kiinnitettyä enemmän huomiota ruokavalioon, kun ravintoloissa ja kahviloissa syömiset ovat jääneet pois. 

Mun mielestä oli varsin yllättävääkin, kun pandemian alettua ihmiset alkoivat pitää aiempaa enemmän yhteyttä. Normaalisti puhelimeni ei soi joka päivä, joskus saattoi olla viikkojakin, kun ei soinut. Yhtäkkiä kaikilla tuntuikin olevan tarve soitella ja kertoa kuulumisiaan. Ja viestien määrä on nyt syksyn tullen suorastaan räjähtänyt. 

Eristäytyminen on varmasti ahdistavinta niille, jotka ennen pandemiaa olivat tottuneet, että jos ei nyt ihan päivittäin niin ainakin viikottain oli muita ihmisiä käden ulottuvilla. Meille, jotka emme kaivanneet sellaista aiemminkaan, eräistäytyminen on paljon helpompaa. Ja kohta lähden käymään tyttäreni luona kahvilla. Hänkin on elänyt taas pari viikkoa eristyksissä, joten hyvin voin mennä käymään kahvilla. Ilman stressiä ja pelkoa.  

Sullahan on tytär. Minulla ei ole yhtään lähiomaista, joten olen täysin ystävien varassa kontaktien osalta ja juu, korona on heikentänyt elämänlaatua suuresti.

Mikset sopisi ystäviesi kanssa tapaamista jonnekin ulos? Jos siis ystäväsi ovat  sellaisia, jotka liikkuvat muutoin paikoissa, joissa tartuntamahdollisuus on olemassa eli ovat sulle riski? Jos taas ovat kuten sinä itsekin, ei ole mitään syytä olla tapaamatta heitä. Eiväthän he sua voi tartuttaa etkä sinä heitä, jos te kaikki olette eläneet erityksissä. Ja ihan oikeasti kannattaa hankkia kunnollisia hengityssuojaimia sekä suojalasit. Jälkimmäiset maksavat alle kympin ja ovat monikäyttöisiä. FFP2-tason (suojaavat käyttäjäänsä noin 94%:sti) hengityssuojaimia saa jo alle vitosella ja FFP3-tason (suojaavat käyttäjäänsä noin 98%:sti)  suojaimiakin noin kympillä tai alle. Eikö oman mielenterveytensä vuoksi kannattaisi uhrata pari kymppiä  kuukaudessa siihen, että voi tavata muutaman kerran ystäviäänkin? Luulisin, että summa on sulta säästynyt jo ihan siksi, että et ole käynyt enää missään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko on normaalia, ja lievä ahdistuskin, mutta jos ne alkavat hallita elämää eikä missään näe toivoa ja valoa, niin sitten kannattaa jo apua hakeakin.

Itse pelkään kyllä myös ja välillä voi vähän ahdistaakin, mutta näen myös toivoa ja iloitsen joka päivä jostain. Suunnittelen tulevaa ja siis uskon, että tämä on lähitulevaisuudessa ohi. Uskon lujasti, että jaksamme ja kestämme siihen asti. Kunhan nyt vain pysyisimme terveinä.

Pelossa on jotain yliampuvaa, katastrofiajattelua, toki inhimillinen tunne sinänsä, mutta se on enemmän kuin itsesuojeluvaisto tai varovaisuus tai toive siitä, ettei mitään pahaa tapahtuisi. Se on epälooginen ajatus siitä, että tapahtuu pahrmpaa kuin todennäköisesti tapahtuisi asian toteutuessa.

Pelko on normaali tunne. Se on itse asiassa yksi ihmisen universaaleista perustunteista ja on evoluution näkökulmasta ollut keskeinen niin ihmisen kuin eläintenkin elossa pysymiselle. Eläimistäkin ne, jotka eivät pelkää tarpeeksi, kuolevat ensin, koska eivät osaa ennakoida vaaroja. Näin ollen laumaeläimille on esimerkiksi ollut hyödyksi se, että laumoissa on pelokkaampia yksilöitä, jotka näkevät kaukaa vaaran merkit ja varoittavat muuta laumaa. Pelko on siis parhaimmillaan juuri itsesuojeluvaistoa.

Kuitenkin jos pelko saa liikaa valtaa, siitä muodostuu ongelma niin kuin monesta muustakin asiasta. Jos se alkaa hallita ajattelua tai rajoittaa voimakkaasti elämää, voi olla kyse jo mielenterveydellisistä ongelmista. Pelkoreaktio voi myös ehdollistua ja esim. traumoja kokenut ihminen voi alkaa säikkyä ja varoa kaikkea suojellakseen itseä traumaattisten tapahtumien toistumiselta. Tällöinkin pelko toimii vastoin sen perimmäistä tarkoitusta.

Silti näkisin, että pandemian aiheuttama pelkoreaktio etenkin riskiryhmäläisillä on normaali. Toki jos pelkoreaktio on täysin ylimitoitettu ja aiheuttaa vakavaa toimintakyvyn vajausta, tulee ongelmia. Kellekään ei tee hyvää pysyä täysin sisätiloissa. Vähintään ulkoilemassa on hyvä käydä. Jaksamista kaikille riskiryhmään kuuluville!