Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uusperhe on kestämistä
21.11.2020 |
Välillä tuntuu, että elämäni on sietämistä. Elän uusperheessä ja meillä on kolme lasta. Yksi minun (10 v.), yksi miehen (17v.) ja yksi yksi yhteinen (1v.). Sietämistä aiheuttaa mieheni tytär, joka inhoaa yhteistä lastamme. Ei puhu ilkeästi hänelle, mutta jättää täysin huomioitta eli ei puhu, ei paijaa/leiki tms. Sivuuttaa siskopuolensa olemassaolon. Näin on ollut alusta asti. On pitänyt taaperoa sylissä koko vuoden aikana muutamia kertoja, kun joku on hänet syliin laittanut. Välit minun kanssa ovat suhteellisen ok, vaikka ei myöskään ole koskaan pitänyt minusta kovinkaan paljoa. Yritän olla välittämättä tästä ja järkeillä asioita, mutta vaikuttaa minuun silti. Joka päivä joudun elämään tässä oudossa tilanteessa omassa kodissa ja sietämään tätä passiivista/negatiivista käytöstä. Miehen mielestä ongelmaa ei ole ja asia ratkeaa itsestään, kun aikaa kuluu. Koitan kestää vielä muutaman vuoden tytärpuolta ja jospa sitten ammattikoulun päätyttyä miehen tytär muuttaisi pois. Olemme olleet yhdessä 7 vuotta ja lapset asuvat vakituisesti luonamme. Oma lapseni on luonut alusta saakka läheisen ja luonnollisen suhteen taaperoomme. Siinä ei tarvinut ohjata tai neuvoa, kun hellyys tuli luonnostaan. Miten muut kestätte uusperheiden ihmissuhdekiemuroita? Vinkkejä vailla!
Kommentit (284)
Huomaatko ap mitään yhtäläisyyksiä siinä, miten sinä suhtaudut teiniin ja miten teini suhtautuu vauvaan?
Se ero teillä kuitenkin on, että sinä olet aikuinen, ja olet itse valinnut elämäntilanteesi. Teini taas on vasta tunnetaitojaan ja elämää opetteleva lapsi, eikä hän ole valinnut joutua uusperheeseen.
Hellyyttä ja huolenpitoa teillä todella tarvitaan lisää. Mutta ennen kaikkea sinulta teinille. Ehkä teinilläkin sitten riittää sitä jaettavaksi myös vauvalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut mieheni kanssa jo yli 10 vuotta.Meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta molemmilla on edellisistä liitoista. Miehen edellinen vaimo oli katkera erosta, heillä oli osa lapsista jo aikuisia eron tapahduttua.
Minua eivät hänen lapsensa voineet sietää, tunnelma oli kireä aina tavatessa, minulle ei vapaaehtoisesti puhuttu sanaakaan, saati sitten, että olisi edes huomioitu jouluna tai muulloinkaan. Omat lapseni, jotka olivat jo aikuisia, suhtautuivat mieheeni luonnikkaasti ja esim. ovat aina tuonneet hänellekin joululahjan.
Nyt tuli hetki, että yksi miehen lapsista oli menossa naimisiin ja minua ei kutsuttu häihin. Mies ilmoitti, että hänkään ei sitten tule. Asia sovittiin, ja minäkin sain kutsun. Istuin ex-rouvaa vastapäätä, kuutelin kuittailuja ja katkeraa tilitystä miehen suuntaan heidän yhteisestä elämästään. Osoitin ex-vaimolle myötätuntoa, sanoin, että hänellä on ollut varmasti raskasta. Hetken jopa tunsin, että hän piti minusta, ainakin rentoutui.
Tilanne on nyt selkeästi muuttunut, viimeksi täällä käydessä lapset olivat rentoutuneempia ja vapautuneenpia. Meillä oli yhdessä mukavaa.
No miksi tämän tähän kerron? Kun ketjussa on paljon puhetta siitä, että miehen lasten kanssa on ongelmia. Uskon, että se johtuu hyvin pitkälle lasten äidin asenteesta uutta puolisoa kohtaan. MIkäli hän hyväksyy uuden puolison , voivat lapsetkin hyväksyä isänsä uuden vaimon. Näin se menee.
Näin! Tätä yritin tuolla aiemmin avata, mut sain osakseni lähinnä viisastelua. Minullakin omakohtaista kokemusta aiheesta. Lapset ovat lojaaleja äidilleen. Jos äiti "ei anna lupaa" rakastaa exän uutta tai uutta lasta, lapset on kestämättömässä ristiriidassa. Alkavat kantaa äitinsä katkeruutta. Järkyttävän harva tässä ketjussa suostui edes ajattelemaan asiaa. Tuo on juuri se sama kanava millä lähi voi pompottaa, kiusata, häiritä exää lasten kautta, jos vain haluaa. Samalla toki pilaa itse omien lastensa elämän.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut mieheni kanssa jo yli 10 vuotta.Meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta molemmilla on edellisistä liitoista. Miehen edellinen vaimo oli katkera erosta, heillä oli osa lapsista jo aikuisia eron tapahduttua.
Minua eivät hänen lapsensa voineet sietää, tunnelma oli kireä aina tavatessa, minulle ei vapaaehtoisesti puhuttu sanaakaan, saati sitten, että olisi edes huomioitu jouluna tai muulloinkaan. Omat lapseni, jotka olivat jo aikuisia, suhtautuivat mieheeni luonnikkaasti ja esim. ovat aina tuonneet hänellekin joululahjan.
Nyt tuli hetki, että yksi miehen lapsista oli menossa naimisiin ja minua ei kutsuttu häihin. Mies ilmoitti, että hänkään ei sitten tule. Asia sovittiin, ja minäkin sain kutsun. Istuin ex-rouvaa vastapäätä, kuutelin kuittailuja ja katkeraa tilitystä miehen suuntaan heidän yhteisestä elämästään. Osoitin ex-vaimolle myötätuntoa, sanoin, että hänellä on ollut varmasti raskasta. Hetken jopa tunsin, että hän piti minusta, ainakin rentoutui.
Tilanne on nyt selkeästi muuttunut, viimeksi täällä käydessä lapset olivat rentoutuneempia ja vapautuneenpia. Meillä oli yhdessä mukavaa.
No miksi tämän tähän kerron? Kun ketjussa on paljon puhetta siitä, että miehen lasten kanssa on ongelmia. Uskon, että se johtuu hyvin pitkälle lasten äidin asenteesta uutta puolisoa kohtaan. MIkäli hän hyväksyy uuden puolison , voivat lapsetkin hyväksyä isänsä uuden vaimon. Näin se menee.
Entä sitten ne lapset, jotka vihaavat ja inhoavat äitipuolta, vaikka oma äiti ei tiedä tästä mitään eikä kykene muodostamaan siksi mitään asennetta? Onko vika silloinkin aina äidissä vai ehkä sittenkin äitipuolessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Eli äidin pitää valehdella lapsille, että isän uusi suhde on OK ja silti lapset tietävät, että äiti ei oikeasti tunne noin, jotain on pielessä. Isä päättää uudessa liitossaankin exän ajatukset, sillä lasten takia äidin on ajateltava toisin kuin tuntee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut mieheni kanssa jo yli 10 vuotta.Meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta molemmilla on edellisistä liitoista. Miehen edellinen vaimo oli katkera erosta, heillä oli osa lapsista jo aikuisia eron tapahduttua.
Minua eivät hänen lapsensa voineet sietää, tunnelma oli kireä aina tavatessa, minulle ei vapaaehtoisesti puhuttu sanaakaan, saati sitten, että olisi edes huomioitu jouluna tai muulloinkaan. Omat lapseni, jotka olivat jo aikuisia, suhtautuivat mieheeni luonnikkaasti ja esim. ovat aina tuonneet hänellekin joululahjan.
Nyt tuli hetki, että yksi miehen lapsista oli menossa naimisiin ja minua ei kutsuttu häihin. Mies ilmoitti, että hänkään ei sitten tule. Asia sovittiin, ja minäkin sain kutsun. Istuin ex-rouvaa vastapäätä, kuutelin kuittailuja ja katkeraa tilitystä miehen suuntaan heidän yhteisestä elämästään. Osoitin ex-vaimolle myötätuntoa, sanoin, että hänellä on ollut varmasti raskasta. Hetken jopa tunsin, että hän piti minusta, ainakin rentoutui.
Tilanne on nyt selkeästi muuttunut, viimeksi täällä käydessä lapset olivat rentoutuneempia ja vapautuneenpia. Meillä oli yhdessä mukavaa.
No miksi tämän tähän kerron? Kun ketjussa on paljon puhetta siitä, että miehen lasten kanssa on ongelmia. Uskon, että se johtuu hyvin pitkälle lasten äidin asenteesta uutta puolisoa kohtaan. MIkäli hän hyväksyy uuden puolison , voivat lapsetkin hyväksyä isänsä uuden vaimon. Näin se menee.
Ei mene noin. En voi sietää isäni uutta ja tätä naista ei ole kutsuttu yksiinkään juhliin, eikä kutsuta. Jos isäni jäisi siksi pois, niin sitten jäisi. Ei se minua haittaisi. Mutta minua ei kiristetä kutsumaan juhliini ihmistä, jota en voi sietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Eli äidin pitää valehdella lapsille, että isän uusi suhde on OK ja silti lapset tietävät, että äiti ei oikeasti tunne noin, jotain on pielessä. Isä päättää uudessa liitossaankin exän ajatukset, sillä lasten takia äidin on ajateltava toisin kuin tuntee?
Äiti tuntee mitä tuntee. Mut on hyvä ottaa vastuu omista tunteistaan sen sijaan että kippaa lasten niskaan. Kertoa että äidillä on vaikeaa, mutta teillä on silti oma elämä ja lupa rakastaa ja muodostaa ihmissuhteita, esim. Tiukassa näkyy olevan uhriutumisen kulttuuri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Eli äidin pitää valehdella lapsille, että isän uusi suhde on OK ja silti lapset tietävät, että äiti ei oikeasti tunne noin, jotain on pielessä. Isä päättää uudessa liitossaankin exän ajatukset, sillä lasten takia äidin on ajateltava toisin kuin tuntee?
Miksi isän uusi suhde ei ole OK? En ymmärrä ihmisiä, jotka jäävät katkeruuteen ja vihaan vellomaan. Kuten tuolla sanottiin, pilaat myös lastesi elämän.
[quo taite=Vierailija]Olen ollut mieheni kanssa jo yli 10 vuotta.Meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta molemmilla on edellisistä liitoista. Miehen edellinen vaimo oli katkera erosta, heillä oli osa lapsista jo aikuisia eron tapahduttua.
Minua eivät hänen lapsensa voineet sietää, tunnelma oli kireä aina tavatessa, minulle ei vapaaehtoisesti puhuttu sanaakaan, saati sitten, että olisi edes huomioitu jouluna tai muulloinkaan. Omat lapseni, jotka olivat jo aikuisia, suhtautuivat mieheeni luonnikkaasti ja esim. ovat aina tuonneet hänellekin joululahjan.
Nyt tuli hetki, että yksi miehen lapsista oli menossa naimisiin ja minua ei kutsuttu häihin. Mies ilmoitti, että hänkään ei sitten tule. Asia sovittiin, ja minäkin sain kutsun. Istuin ex-rouvaa vastapäätä, kuutelin kuittailuja ja katkeraa tilitystä miehen suuntaan heidän yhteisestä elämästään. Osoitin ex-vaimolle myötätuntoa, sanoin, että hänellä on ollut varmasti raskasta. Hetken jopa tunsin, että hän piti minusta, ainakin rentoutui.
Tilanne on nyt selkeästi muuttunut, viimeksi täällä käydessä lapset olivat rentoutuneempia ja vapautuneenpia. Meillä oli yhdessä mukavaa.
No miksi tämän tähän kerron? Kun ketjussa on paljon puhetta siitä, että miehen lasten kanssa on ongelmia. Uskon, että se johtuu hyvin pitkälle lasten äidin asenteesta uutta puolisoa kohtaan. MIkäli hän hyväksyy uuden puolison , voivat lapsetkin hyväksyä isänsä uuden vaimon. Näin se menee.[/quote]
Isäni oli kuspäö koko liittonsa äitimme kanssa. Myös meille lapsille.. kun erosivat, olin helpottunut. Mutta isäpä keksi vuoroviikot ja hänen ja uuden tyttö ystävän kotiin on pakko tulla. Oin varmaan nuiva, koska inhosin isää siksi, kun oli kohdellut äitiä julmasti ja välillä läpsi meitä lapsiakin.
Uusi tyttis ja sittemnin vaimo syytti äitiämme, kun emme olleet innoissaan, kun pääsimme heille viikoksi.
Kun pääsin omaan kotiin, en ole heillä käynyt
Eli kyllä lapsilla ja teineilläkin on ihan omia ajatuksia ja jos inhoavat isäänsä, siihen on kyllä syy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.
Tämä ketju on surullista luettavaa siitä kuinka äidit omaa katkeruuttaan tekevät lastensa elämästä vaikeaa. Lapsi ansaitsis muuta. Älkää sit ihmetelkö kun lapsillanne on tunne-elämän vaikeuksia. Oikeasti äidin joka ei pääse eteenpäin katkeruuksista, pitäis mennä terapiaan. Mut yllättävän moni näkyy pilaavan mieluummin lastensa elämän
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa 17-vuotiaista ei pidä vauvoista ja taaperoista. Ihan muut asiat kiinnostaa.
Miksi ihmeessä pitäisi sylitellä? Kas kun et laita vaippoja vaihtamaan.
Jos suhtautuu asiallisesti eikä kiusaa, niin kaikki on hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.
Ja lapsilles uusi sisarus on "evvk". Niin ne taakat just siirtyy seuraavien sukupolvien taakoiksi. Muutenkin aliarvioit pahasti sen kuinka herkästi lapset aistivat asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on surullista luettavaa siitä kuinka äidit omaa katkeruuttaan tekevät lastensa elämästä vaikeaa. Lapsi ansaitsis muuta. Älkää sit ihmetelkö kun lapsillanne on tunne-elämän vaikeuksia. Oikeasti äidin joka ei pääse eteenpäin katkeruuksista, pitäis mennä terapiaan. Mut yllättävän moni näkyy pilaavan mieluummin lastensa elämän
Tämä ketju paljastaa myös hyvin kuinka moni äitipuoli haluaa tuhota bonuslapsen elämän. Minun lapset ja muiden kakarat.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on surullista luettavaa siitä kuinka äidit omaa katkeruuttaan tekevät lastensa elämästä vaikeaa. Lapsi ansaitsis muuta. Älkää sit ihmetelkö kun lapsillanne on tunne-elämän vaikeuksia. Oikeasti äidin joka ei pääse eteenpäin katkeruuksista, pitäis mennä terapiaan. Mut yllättävän moni näkyy pilaavan mieluummin lastensa elämän
Voisitko osoittaa viestit, missä äidin katkeruus näkyy? Olen lukenut koko ketjun, enkä ole sellaista huomannut.
Minä olen huomannut katkeruutta vain toiselta puolelta, mitä sinä edustat.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö mitä, ihan ydinperheessäkin voi olla sama tilanne. Kun lapsi on itse teini-ikäinen ja perheeseen tulee siinä vaiheessa vauva. Ei se aina ole helppo tilanne. Tuo ikä on muutenkin sitä aikaa kun lapsi alkaa ottaa etäisyyttä lapsuuden perheeseen. Jos ihan ydinperheessäkin sisarusten ikä ero on 16 vuotta, jää näiden sisarusten suhde helposti vähän etäiseksi.
Näin juuri. Tuon ikäisiä myös usein ällöttää se ajatus mistä se lapsi on maailmaan tullut 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.
On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Eli äidin pitää valehdella lapsille, että isän uusi suhde on OK ja silti lapset tietävät, että äiti ei oikeasti tunne noin, jotain on pielessä. Isä päättää uudessa liitossaankin exän ajatukset, sillä lasten takia äidin on ajateltava toisin kuin tuntee?
Miksi isän uusi suhde ei ole OK? En ymmärrä ihmisiä, jotka jäävät katkeruuteen ja vihaan vellomaan. Kuten tuolla sanottiin, pilaat myös lastesi elämän.
Uusi vaimo on juoppo, narkkari, mielenterveysongelmainen jne. Harva haluaa lapsilleen tuollaista naista elämään, mutta palstalla näköjään mikä tahansa muu on parempi asia kuin äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.Ja lapsilles uusi sisarus on "evvk". Niin ne taakat just siirtyy seuraavien sukupolvien taakoiksi. Muutenkin aliarvioit pahasti sen kuinka herkästi lapset aistivat asiat.
Toki lapsen uusi sisarus on minulle evvk. Miten kukaan , jota en tunne, voisi edes olla minulle mitään muuta...? En ole mikään Jeesus, joka rakastaa kaikkia, myös heitä, joita ei edes tunne.
Sinä yliarvioit sen, miten ihmiset lukevat sinun ajatuksesi. Tämänhän on monen parisuhteenkin ongelma: toinen luulee, että ajatukset luetaan...
Lapset korkeintaan aistivat ilmapiirin. Ja ilmapiiri vaatii aina vuorovaikutussuhteen; tilanteen, jossa kaksi ihmistä on samaan aikaan paikalla kuin lapsikin. Kun minä olen keskenäni lasteni kanssa, niin siihen ilmapiiriin eimkukaan ulkopuolinen kuulu.
Alue: Aihe vapaa
Tämä varmaan selittää sen, miksi miehen lapset tykkäävät minusta, vaikka minä en tykkää heistä...