Uusperhe on kestämistä

Onpa täällä ilkeitä kommentteja. Minä ymmärrän alkuperäistä täysin.Itse en enää uudelleen valitsisi uusperhettä, kun tiedä, miten vaikeita tunteita siihen voi liittyä. Etenkin naisten odotetaan rakastava puolison lapsia ehdoitta, ja sietämään käytöstä, jota ei edes ydinperheessä katsottaisi hyvällä

Ap kehittelee nyt tyhjästä ongelmia. Ei siinä ole mitään ihmeellistä, jos teini ei jaksa leperrellä 1-vuotiaan kanssa. Osaan hyvin kuvitella, ettei omia teini-ikäisiä lapsianikaan kiinnostaisi, jos tekisin vielä iltatähden. Ilmeisesti aloittajalla on vain jotain antipatioita miehensä lasta kohtaan ja kun tämä ei käyttäydy tarkalleen aloittajan kuvitelmien ja vaatimusten mukaisesti, niin on nyt keksinyt tekosyyn, millä voi alkaa avoimesti vihaamaan lapsipuoltaan. Ymmärtäisin, jos tyttö kohtelisi taaperoa huonosti tai kiusaisi tätä, mutta sellaisestahan nyt ei ole kyse. Ota pää pois perseestäsi ja keskity koko perheen hyvinvointiin äläkä ala syyttelemään viatonta naurettavan syyn varjolla.

Lastenne vertailu ei tuo perheeseenne mitään hyvää lisää, ainoastaan siitä syntyy eripuraa. Lisäksi se on epäreilua, koska ovat aivan eri ikäiset ja erilaisessa tilanteessa, kun uusperhe on muodostettu.

Ei kannata ryhtyä uusperhekuvioihin, jos oma pää ei kestä. Kaiken kukkuraksi aloittajan tapauksessa ei oikeasti ole edes mitään ongelmaa, koska teini käyttäytyy täysin asiallisesti, eikä esim. kiusaa pienempiään.

Omien lasteni isä on kuollut ja olen uudessa suhteessa, mutta emme tule muuttamaan saman katon alle uuden miehen kanssa ennen kuin molempien lapset ovat lentäneet pois pesästä. Suhde toimii kaikkien kannalta parhaiten näin.

Anna ankkurilapsi pois niin ongelma häviää.

Joo normaalia teinikäytöstä on. Itse vihasin teininä sukulaisten vauvojen ristiäisiä, koska vauvat eivät kiinnostaneet pätkääkään mutta kohteliaisuudesta piti käydä jotain lässyttämässä vauvalle.. En pidä lapsista tai vauvoista vieläkään.

Isä lähtee kävelemään ja tekee uuden vauvan. Ensimmäisen perheen lapsia ei kiinnosta, miksihän?

Minun lapset ovat varmaan kohta saman parjauksen kohteena. Isänsä lupasi, että ei tee enempää lapsia ja kuitenkin nyt oli naisystävänsä saatava toinen oma lapsi niin petti lapsille antamansa lupauksen ja pian syntyy vauva. Lapset ovat surullisia ja eivät kuulemma aio vauvaa hoitaa tai huomioida, toivovat isänsä olevan heidän kanssaan ilman lasta isäviikonloppuina. Ymmärrän kyllä heitä koska he ovat teinejä/teini-iän kynnyksellä niin heillä ei voi olla mitään yhteistä tekemistä mikä olisi heille mielekästä ja vauva menossa mukana. Jo avokin aiemmasta liitosta oleva lapsi on aiheuttanut ongelmia lasten ja isänsä suhteeseen, kun lapset eivät halua mennä isälleen jos avokin lapsi on siellä. Lapsi huutaa öisin eikä meidän lapset saa nukuttua. Lisäksi on myös reilusti nuorempi ja meidän lapset joutuvat kaikessa tekemisessä ottamaan sen huomioon jos ovat kaikki yhtäaikaa siellä.

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä ilkeitä kommentteja. Minä ymmärrän alkuperäistä täysin.Itse en enää uudelleen valitsisi uusperhettä, kun tiedä, miten vaikeita tunteita siihen voi liittyä. Etenkin naisten odotetaan rakastava puolison lapsia ehdoitta, ja sietämään käytöstä, jota ei edes ydinperheessä katsottaisi hyvällä

Yleisesti tiedossa etteivät näin tee. Sieto millekään miehen lapsen touhuiluille nolla, huonossa taosuksessa mies ei edes huomaa lastensa saamaa kohtelua.

Meidän 15 - vee kaksoset oli ihan kauhuissaan, kun kerrottiin, että Iltatähti on tulossa. "Harrastatteko Te seksiä?" Oltiin 36 kun Iltatähti tuli. Meillä poika oli paljon kovempi lepertelemään pikkusisarukselle, mutta kumpikaan ei ollut yltiökiinnostuneita. Nyt kun pikkusisar on 4 vuoden ja kaksoset ei enää asu kotona, niin jotenki he ovat alkaneet soitella hänellä videopuheluita, viettävät aikaa enemmän ja ovat kiinnostuneita hänestä. Oliko sit se kun ei pakotettu mihinkään ja välillä pienin meni hoitoon, jotta voitiin tehdä kaksosten kanssa neljästään juttuja yms. Ja oltiin tosi aktiivisesti muutenki mukana heidän elämässä (panostettiin tähän paljon, jotta he kokivat, että saavat tukea lukio-opinnoissa yms.) Pointti oli kuitenki, että ihan ydinperheessäkin tapahtuu tuollaista ja aika voi auttaa. On myös tärkeä näyttää sille teinille, että hänenkin jutut kiinnostaa ja ovat tärkeitä. Mielestäni myös vaadit liikaa teiniltä. Sillä on monenlaista meneillään ja uus sisarus sekoittaa pakkaa. On myös hyvin tärkeä olla se aikuinen nyt, eikä antaa ja yrittää analysoida tilannetta nyt järjellä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä kahden uusperheen välissä kasvanut tyyppi. Ihan hirveää, kun joutuu ottamaan kotiinsa asumaan vieraita ihmisiä. Ja pitää joka toinen viikko mennä asumaan toiseen paikkaan, taas vieraiden ihmisten luokse.

Anteeksi nyt, kun sanon suoraan, mutta pidän uusperheen perustavia aikuisia äärimmäisen itsekkäinä. Tämä täytyy nyt sanoa ääneen - jospa edes joku uusperheestä haaveileva heräisi ja tajuaisi miettiä myös lapsiaan! Seurustelkaa, mutta asukaa omissa kodeissanne. Älkää raahatko lastenne elämään jotain random tyyppejä omien mielihalujenne vuoksi. Ugh, olen puhunut.

Jep. Oma lapseni on jo aikuinen, mutta miehellä kaksi kouluikäistä. En suurin surminkaan olisi tehnyt lapsia hänen, tai kenenkään muunkaan kanssa! Sama koskee muuttamista viikon välein. Meillä on lapsilla yksi koti, ja toisen vanhemman luona käydään joskus lyhemmillä joskus pitemmillä visiiteillä, ja ollaan kuin kotonaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap, kokisitko asian noin, jos kyseessä olisikin 17-vuotias poika?

Tämä. Kyse ei ole siitä kuka on kenenkin lapsi vaan ap:n vähämielisestä odotuksesta, että jokainen teinityttö on onnesta lääpällään jonkun vauvan takia.

Kaikkia ei vain lapset kiinnosta. Edes ihan täyssisarukset. Itse en pitänyt lapsista edes silloin kun olin itse lapsi. Muistan vieläkin sen järkyttävän pettymyksen kun viisivuotiaan minun ihanan painavasta joulupaketista löytyi joku väsynyt vauvanukke. Ihmettelin että miten tällaisella voi edes leikkiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.

Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.

Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta

Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???

Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.

Olen tuo, jolle vastaat.

Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.

Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.

Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.

Vauva-väki ei jaksa lukea viestejä ja kirjoittelee sitä sun tätä. Ap:lla taitaa olla hieman eri tilanne ja vaatimukset kuin luulette.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.

Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.

Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta

Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???

Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.

Minulla ei ole kokemusta uusperheistä. Olen siis ydinperheen lapsi pitkässä ensimäisessä avioliitossani.

Mutta mielenkiinnosta kysyn, miksi äidin tehtävä on kehoittaa lapsiaan luomaan suhde isän uuden liiton vauvaan. Ei kai se äidin tehtävä ole, vaan sen isän, kenen vauva on. Herranen aika, ei kai äidin tarvitse enää huolehtia ex-miehensä uuden liiton ihmissuhteistakin vielä eron jälkeen. Eiköhän se ole sen miehen tehtävä huolehtia uudesta perheestään, siihen syntyvistä vauvoista ja lapsiensa kiintymyksistä.

Ei. Mutta tukea OMIA lapsiaan siinä kaikessa mikä heidän elämään liittyy.

Mutta jos ei tippaakaan kiinnosta exän uusi perhe ja heidän lapsensa ja vauvansa, koska on omakin elämä ja erottu. Miksi siihen pitäisi sekaantua. Lapsi luo uuteen vauvaan suhteen, jos vauvan äiti ja isä antaa siihen mahdollisuuden. Ei siihen enää ex-vaimoja tarvita.

Aamen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.

Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.

Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta

Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???

Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.

Minulla ei ole kokemusta uusperheistä. Olen siis ydinperheen lapsi pitkässä ensimäisessä avioliitossani.

Mutta mielenkiinnosta kysyn, miksi äidin tehtävä on kehoittaa lapsiaan luomaan suhde isän uuden liiton vauvaan. Ei kai se äidin tehtävä ole, vaan sen isän, kenen vauva on. Herranen aika, ei kai äidin tarvitse enää huolehtia ex-miehensä uuden liiton ihmissuhteistakin vielä eron jälkeen. Eiköhän se ole sen miehen tehtävä huolehtia uudesta perheestään, siihen syntyvistä vauvoista ja lapsiensa kiintymyksistä.

Ei. Mutta tukea OMIA lapsiaan siinä kaikessa mikä heidän elämään liittyy.

Jos oikeasti väität, että eksän pitäisi sotkeutua lastensä isän uuden perheen tukemiseen - on sinulla vakavia ongelmia rajojen asettamisen kanssa. Et tiedä, mitkä asiat kuuluvat sinun tonttiisi ja mitkä muiden.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normisettiä uusperheessä. Pahin painajainen teinille on isän uusi vekara. Vauva saa elää biologisten vanhempien kanssa. Teini ei pääse yli äidin menettämisestä jne. Usein naiset ei siedä isän lapsia ex liitosta.

Jännä, ehkä sitten ollaan niin eri porukoissa. Itse en nimittäin tunne yhtään naista jolla olisi mitään uuden miehensä lapsia vastaan.  Jos jotain ongelmaa on ollut, niin se on poikkeuksetta koskenut lasten äidin kontrollointiyrityksiä, tai huonoa kasvatusta sieltä suunnalta.

Vierailija kirjoitti:

Aivan käsittämättömän negatiiviset ja katkerat käsitykset uusperheistä, ilmeisesti kaikki joidenkin häntäheikkien jättämiä ex-vaimoja?

Minä olin nuori, naiivi, herkkä ja rakastunut kun tapasin ensimmäisen mieheni ja sain 23-vuotiaana lapsen. Lapsen vuoksi kestin sitä luonnehäiriöistä tyrannia vielä lähes 4 vuotta kunnes ymmärsin lähteä pelastaakseni oman mielenterveyteni. Kiitos terapian ja omien verkostojeni, pääsin vielä jaloilleni elämään.

29-vuotiaana tapasin mitä ihanimman ja myötätuntoisimman, täysipäisen leskimiehen ja pian myös minun tulevan ”sydämen lapseni”, hänen tyttärensä. Meillä on ollut elämäni parhaimmat yhteiset kymmenen vuotta ja vuosiin mahtuu myös kaksi meidän kahden biologista lasta. Tämä uusperhe on parasta mitä elämällä on ollut minulle antaa ja meidän kaikki lapset ovat terveitä ja tasapainoisia, saman porukan yhtä tärkeitä jäseniä. Tavallisia sisarusriitoja toki on mahtunut matkaan, mutta mistään ”uusperheen traumasta” ei ole kyse ja olen ikionnellinen että olen saanut näyttää myös ensimmäiselle lapselleni terveen, turvallisen suhteen mallin ja hän on saanut isälliseksi peilipinnakseen niin suoraselkäisen miehen kuin puolisoni on.

Eli ei, uusperheet eivät automaattisesti ole mikään perhehelvetti eikä kukaan voi tietää millainen tarina kenelläkin aikuisella on takanaan. Ensimmäisen lapseni elämä olisi ollut hurjan paljon köyhempää ilman tätä jaettua onnea.

Ap:lle sanoisin, että tuo kuulostaa varsin tavalliselta 17v kehitysvaiheelta ettei ole kiinnostunut vauvoista. Minä ainakin yrittäisin ihan tavalliseen tapaan (jota itsekin peräänkuulutat, mutta missä oma esimerkkisi?) keskustella hänen tuntemuksistaan. Neutraalisti kyselisin mitä hän tuumaa ja sallisin lempeästi myös sen että ärsyttää koska niin vauvat helposti tekevät, etenkin teini-iässä. Ehkä hänellä on myös jotain muuta ärtymystä mielenpäällään josta hän haluaisi jutella?

Kirjoituksesi avainsana onkin LESKImies. Ei ole exvaimoa takapiruna yrittämässä naruista vetelemistä, ja kaiken tarmonsa käyttämistä oman lapsensa kiusaamiseen koska ÄIDIN katkeruus on tärkeämpää kuin oman lapsensa onni ja ilo.

Mulle pisti silmään aloituksessa se, että ap kuvailee oman elämänsä olevan sietämistä, ja odottaa aikaa, jolloin teini muuttaa pois.

Eli ap kohtelee perheen teiniä samalla tavalla kuin teini kohtelee vauvaa. Yrittää vain sietää.

Teini takuulla huomaa ap:n suhtautumisen häneen, ja minusta on teiniltä aivan liikaa vaadittu, että hänen pitäisi osoittaa hurjasti rakkautta vauvaa kohtaan, kun ei uusperheen äiti ole teiniäkään kohtaan osoittanut rakkautta ja kiintymystä. Sieltä vanhemmilta ne kiintymyssuhteet ja käytösmallit tulevat, oli ne sitten biologisia tai sosiaalisia vanhempia.

Ei sitä varmasti mukava ole kuulla, mutta perhedynamiikan korjaus lähtee tässäkin tapauksessa vamhemmista. Ap ei yksinkertaisesti voi vaatia teini-ikäiseltä asiaa, jota ei itsekään osaa, eikä näin kykene myöskään esimerkkinä olemaan.

Aloittajalle vielä: perheenne teinillä on tasan yhtä suuri oikeus olla perheenne rakastettu ja toivottu jäsen, kuin sillä vauvallakin. Ihan pöyristyttävää kuulla, että ajattelet uusperheen ongelmien johtuvan teinistä ja vain vaivoin siedät häntä kodissasi, mutta peiliin katsominen perheen aikuisena ja perheestä vastuussa olevana on jäänyt kokonaan.

Halit ja tsempit teinille. Toivottavasti bioäidiltään ja isältään saa rakkautta ja hyväksyntää osakseen.

Kuvittele, että yhtäkkiä kotiisi ilmestyy vieras ihminen, joka muuttaa arkesi, odottaa sinun sopeutuvan hänen tapoihinsa ja sääntöihinsä. Kun vuosien saatossa olet nöyrtynyt siihen, että tämä ärsyttävä vieras ei lähde, hän poksahtaa paksuksi odottaa, että siedät vielä kaiken kärsimyksesi päälle kaiken sen epämukavuuden, mitä vauva tuo tullessaan. Tämä on 17-veen näkökulma asiaan.

Ja tajuan kyllä, että asetelma on yhtä epäreilu ja työläs sinun näkökulmastasi. Erona on vain se, että sinä sait päättää haluatko olla osa uusperhettä. Lapsi ei saanut päättää,hänellä ei ollut vaihtoehtoja.

Olen ollut mieheni kanssa jo yli 10 vuotta.Meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta molemmilla on edellisistä liitoista. Miehen edellinen vaimo oli katkera erosta, heillä oli osa lapsista jo aikuisia eron tapahduttua.

Minua eivät hänen lapsensa voineet sietää, tunnelma oli kireä aina tavatessa, minulle ei vapaaehtoisesti puhuttu sanaakaan, saati sitten, että olisi edes huomioitu jouluna tai muulloinkaan. Omat lapseni, jotka olivat jo aikuisia, suhtautuivat mieheeni luonnikkaasti ja esim. ovat aina tuonneet hänellekin joululahjan.

Nyt tuli hetki, että yksi miehen lapsista oli menossa naimisiin ja minua ei kutsuttu häihin. Mies ilmoitti, että hänkään ei sitten tule. Asia sovittiin, ja minäkin sain kutsun. Istuin ex-rouvaa vastapäätä, kuutelin kuittailuja ja katkeraa tilitystä miehen suuntaan heidän yhteisestä elämästään. Osoitin ex-vaimolle myötätuntoa, sanoin, että hänellä on ollut varmasti raskasta. Hetken jopa tunsin, että hän piti minusta, ainakin rentoutui.

Tilanne on nyt selkeästi muuttunut, viimeksi täällä käydessä lapset olivat rentoutuneempia ja vapautuneenpia. Meillä oli yhdessä mukavaa.

No miksi tämän tähän kerron? Kun ketjussa on paljon puhetta siitä, että miehen lasten kanssa on ongelmia. Uskon, että se johtuu hyvin pitkälle lasten äidin asenteesta uutta puolisoa kohtaan. MIkäli hän hyväksyy uuden puolison , voivat  lapsetkin hyväksyä isänsä uuden vaimon. Näin se menee.