Uusperhe on kestämistä

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsilla puolisisarus vastaa aivan täyttä sisarusta ja ovat asuneet viikko-viikko hänen kanssaan. Perheessa on kyllä syviä tunnepuolen ongelmia, mikäli näin ei olisi.

Mutta täällä onkin taas katkerat, jätetyt eksät äänessä jotka eivät ole löytäneet uutta miestä. :) Silloin elämänsisällöksi monesti muodostuu se omien pershedelmien aivopeseminen omaa isää ja tämän uusia lapsia kohtaan...

Minulla on ollut miesystävä monta vuotta. En kuitenkaan halua tuoda lasteni elämään ylimääräisiä aikuisia, kun näen miten kärsivät isänsä uudesta elämästä, johon eivät tuntuneet kuuluvansa. Sinun katkeraksi leimaava on usein lapsiaan ajatteleva aikuinen. Lapset muodostavat ihan itse aika railakkaan mielipiteen isänsä uudesta nainesta. Valmennan teini-ikäisiä tyttöjä ja äitipuolen haukkuminen on heidän keskuudessaan yleistä.

Mielestäni ap:n pitäisi yrittää suhtautua teiniin, kuten teini olisi hänen oma lapsensa. Jos asenne on vähääkään vihamielinen tai negatiivinen, niin teini kyllä aistii sen. Sitten taas jos välit ap:seen ovat viileähköt, niin miten voisi olettaakaan, että teini voisi silloin suhtautua saman henkilön lapseen lämpimästi? Ap olet kuitenkin äiti. Miten toivoisit, että omaan lapseesi suhtauduttaisiin samassa tilanteessa. Tietenkin rakastavasti ja ymmärtäväisesti. Vaikka teini olisi fyysisesti jo melkein aikuinen, niin henkisesti hän ei sitä ole. Tilanne voi olla hänelle hyvin hankala. Nähdäkseni ratkaisun avaimet ovat sinulla ap. Voisit vaikka yrittää itse lähentyä teinin kanssa jotenkin. Hän ei ole tilannetta valinnut, sinä olet. Olet myös aikuinen. Sinulla on vastuu tehdä voitavasti tilanteen parantamiseksi. Älä demonisoi lasta. Tämä taapero ei ole myöskään millään tavalla parempi lapsi, kuin nämä kaksi muuta. Kaikki kolme ovat yhtä hyviä ja tärkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä oikein kuvittelit?

Kuvittelin, että perheenjäsenet kommunikoivat keskenään pelkän tuijottamisen sijaan. Tyttö 17v. siis vain tuijottaa, katsoo mykkänä tätä meidän 1-vuotiasta. Ja aina sama tuijotus ja mulkoilu kun ruokaillaan, ollaan lähdössä yhdessä jonnekin, ollaan autossa, kun 9v. hellii vauvaa ym. Ei hymyjä, ei puhumista taaperolle. Valinnut siis mykkäkoulu pienelle. En oleta, että hoitaisi tai heille kehittyisi läheisiä välejä. Odotan normaalia käytöstä, jossa pienen ja teinienkin olisi hyvä kasvaa. Onko tämä osoitus suomalaisesta kulttuurista, että tätä tilannetta (totaalinen ignooraaminen) moni pitää tavallisena ja normaalina? Mielestäni tämä 17v. käytös epätavallista ja kertoo ongelmista, joihin olisi hyvä puuttua myös hänen itsensä vuoksi. Minulla ei ole riittävästi häneltä ansaittua kunnioitusta, jotta haluaisi keskustella asiasta kanssani. Sen tajuan itse. Isänsä mielestä kaikki kunnossa. Ap

Täytyisi muuttaa Espanjaan tai Italiaan, jotta voisi odottaa perhekeskeisempää kulttuuria. Suomessa ei puhuta, täällä tuijotetaan kun halveksutaan. Paras hyväksyä, että 17v. opettaa vauvan tähän tapaan jo pienestä pitäen.

Espanjassa tai Italiassa ei ole myöskään uusperhekulttuuria. Vielä 15 vuotta sitten espanjan kielessä ei ollut edes sanaa uusperheelle. Tämän huomion tein asuessani siellä.

Onneksi omien vanhempien erotessa kumpikaan ei enää lähtenyt lisääntymään uusien puolisojen kanssa ja liimalapsia tekemään. Kiitos siitä ❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näistä keskusteluista kyllä vahvistuu se ajatus, että en ikipäivänä tee lapsia. Koska jos teen ja dramaattisesti teidän lailla ilmaisten HAJOTAN ydinperheen eroamalla ja SÄRJEN lasten kodin niin kaikki paska niskaan on ilmeisesti sallittua. Ero on väärin, vielä enemmän väärin on jälleen seurustelu, kamalaa yhteen muutto ja kaikkein pahin että tehdään vielä yhteinen lapsi.

Vastatkaa ihan totta te huutelijat, Oletteko arjessa näin suorasanaisen tuomitsevia sukulaisianne, tuttujanne tai ystäviänne kohtaan vai huuteletteko törkeitä vaan täällä? Katkaisetteko välit uusperheen perustaneisiin kun olette niin kiihkeästi sitä vastaan?

Olen, enkä ole juurikaan tekemisissä perheenrikkojien ja uusperheellisten kanssa.

Kiitos vastauksesta. Hienoa, olet varmasti kaikessa tuomitsevuudessasi hieno ja empaattinen ihminen ja elät mielestäsi täydellistä elämää, ja kaikki saavuttamasi on mielestäsi täysin omaa ansiotasi, ei esimerkiksi sattuman kauppaa.

Kiitos, olen samaa mieltä. Uusperhe ja lisääntyminen ei edelleenkään ole mikään pakollinen kuvio vaikka ero tulisikin. Jotkut osaavat ajatella muitakin kuin itseään.

Aivan käsittämättömän negatiiviset ja katkerat käsitykset uusperheistä, ilmeisesti kaikki joidenkin häntäheikkien jättämiä ex-vaimoja?

Minä olin nuori, naiivi, herkkä ja rakastunut kun tapasin ensimmäisen mieheni ja sain 23-vuotiaana lapsen. Lapsen vuoksi kestin sitä luonnehäiriöistä tyrannia vielä lähes 4 vuotta kunnes ymmärsin lähteä pelastaakseni oman mielenterveyteni. Kiitos terapian ja omien verkostojeni, pääsin vielä jaloilleni elämään.

29-vuotiaana tapasin mitä ihanimman ja myötätuntoisimman, täysipäisen leskimiehen ja pian myös minun tulevan ”sydämen lapseni”, hänen tyttärensä. Meillä on ollut elämäni parhaimmat yhteiset kymmenen vuotta ja vuosiin mahtuu myös kaksi meidän kahden biologista lasta. Tämä uusperhe on parasta mitä elämällä on ollut minulle antaa ja meidän kaikki lapset ovat terveitä ja tasapainoisia, saman porukan yhtä tärkeitä jäseniä. Tavallisia sisarusriitoja toki on mahtunut matkaan, mutta mistään ”uusperheen traumasta” ei ole kyse ja olen ikionnellinen että olen saanut näyttää myös ensimmäiselle lapselleni terveen, turvallisen suhteen mallin ja hän on saanut isälliseksi peilipinnakseen niin suoraselkäisen miehen kuin puolisoni on.

Eli ei, uusperheet eivät automaattisesti ole mikään perhehelvetti eikä kukaan voi tietää millainen tarina kenelläkin aikuisella on takanaan. Ensimmäisen lapseni elämä olisi ollut hurjan paljon köyhempää ilman tätä jaettua onnea.

Ap:lle sanoisin, että tuo kuulostaa varsin tavalliselta 17v kehitysvaiheelta ettei ole kiinnostunut vauvoista. Minä ainakin yrittäisin ihan tavalliseen tapaan (jota itsekin peräänkuulutat, mutta missä oma esimerkkisi?) keskustella hänen tuntemuksistaan. Neutraalisti kyselisin mitä hän tuumaa ja sallisin lempeästi myös sen että ärsyttää koska niin vauvat helposti tekevät, etenkin teini-iässä. Ehkä hänellä on myös jotain muuta ärtymystä mielenpäällään josta hän haluaisi jutella?

Vierailija kirjoitti:

Aivan käsittämättömän negatiiviset ja katkerat käsitykset uusperheistä, ilmeisesti kaikki joidenkin häntäheikkien jättämiä ex-vaimoja?

Minä olin nuori, naiivi, herkkä ja rakastunut kun tapasin ensimmäisen mieheni ja sain 23-vuotiaana lapsen. Lapsen vuoksi kestin sitä luonnehäiriöistä tyrannia vielä lähes 4 vuotta kunnes ymmärsin lähteä pelastaakseni oman mielenterveyteni. Kiitos terapian ja omien verkostojeni, pääsin vielä jaloilleni elämään.

29-vuotiaana tapasin mitä ihanimman ja myötätuntoisimman, täysipäisen leskimiehen ja pian myös minun tulevan ”sydämen lapseni”, hänen tyttärensä. Meillä on ollut elämäni parhaimmat yhteiset kymmenen vuotta ja vuosiin mahtuu myös kaksi meidän kahden biologista lasta. Tämä uusperhe on parasta mitä elämällä on ollut minulle antaa ja meidän kaikki lapset ovat terveitä ja tasapainoisia, saman porukan yhtä tärkeitä jäseniä. Tavallisia sisarusriitoja toki on mahtunut matkaan, mutta mistään ”uusperheen traumasta” ei ole kyse ja olen ikionnellinen että olen saanut näyttää myös ensimmäiselle lapselleni terveen, turvallisen suhteen mallin ja hän on saanut isälliseksi peilipinnakseen niin suoraselkäisen miehen kuin puolisoni on.

Eli ei, uusperheet eivät automaattisesti ole mikään perhehelvetti eikä kukaan voi tietää millainen tarina kenelläkin aikuisella on takanaan. Ensimmäisen lapseni elämä olisi ollut hurjan paljon köyhempää ilman tätä jaettua onnea.

Ap:lle sanoisin, että tuo kuulostaa varsin tavalliselta 17v kehitysvaiheelta ettei ole kiinnostunut vauvoista. Minä ainakin yrittäisin ihan tavalliseen tapaan (jota itsekin peräänkuulutat, mutta missä oma esimerkkisi?) keskustella hänen tuntemuksistaan. Neutraalisti kyselisin mitä hän tuumaa ja sallisin lempeästi myös sen että ärsyttää koska niin vauvat helposti tekevät, etenkin teini-iässä. Ehkä hänellä on myös jotain muuta ärtymystä mielenpäällään josta hän haluaisi jutella?

Olet onnekas ja tarinasi on harvinainen. Olen iloinen perheesi puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi omien vanhempien erotessa kumpikaan ei enää lähtenyt lisääntymään uusien puolisojen kanssa ja liimalapsia tekemään. Kiitos siitä ❤️

Liimalapsi sä olet itsekin. Siksi niitä lapsia usein tehdään kun rakastetaan jotakuta, ja muuta sellaista, halutaan että suhde täydentyy ja meistä tulee perhe. Jotkut ydinperhelapset ovat jopa vahinkoja, kun taas uusperhelapset jopa toivottuja.

Mikä enempi oikeus sulla on olla olemassa kuin jollakin muulla olisi? Ei ole sellaista lakia, että vain ydinperheessä tehdyt alkuperäislapset ovat tärkeitä ja heidän olemassaolon oikeutuksensa on muita isompi. Herranjestas ei ihme että nykyään voidaan niin huonosti, kun on ensimmäiset 18 vuotta saanut kokea että muut elää just sun ehdoilla ja maailma pyörii sun ympärillä, ja sitten tulee karu pudotus todelliseen maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan käsittämättömän negatiiviset ja katkerat käsitykset uusperheistä, ilmeisesti kaikki joidenkin häntäheikkien jättämiä ex-vaimoja?

Minä olin nuori, naiivi, herkkä ja rakastunut kun tapasin ensimmäisen mieheni ja sain 23-vuotiaana lapsen. Lapsen vuoksi kestin sitä luonnehäiriöistä tyrannia vielä lähes 4 vuotta kunnes ymmärsin lähteä pelastaakseni oman mielenterveyteni. Kiitos terapian ja omien verkostojeni, pääsin vielä jaloilleni elämään.

29-vuotiaana tapasin mitä ihanimman ja myötätuntoisimman, täysipäisen leskimiehen ja pian myös minun tulevan ”sydämen lapseni”, hänen tyttärensä. Meillä on ollut elämäni parhaimmat yhteiset kymmenen vuotta ja vuosiin mahtuu myös kaksi meidän kahden biologista lasta. Tämä uusperhe on parasta mitä elämällä on ollut minulle antaa ja meidän kaikki lapset ovat terveitä ja tasapainoisia, saman porukan yhtä tärkeitä jäseniä. Tavallisia sisarusriitoja toki on mahtunut matkaan, mutta mistään ”uusperheen traumasta” ei ole kyse ja olen ikionnellinen että olen saanut näyttää myös ensimmäiselle lapselleni terveen, turvallisen suhteen mallin ja hän on saanut isälliseksi peilipinnakseen niin suoraselkäisen miehen kuin puolisoni on.

Eli ei, uusperheet eivät automaattisesti ole mikään perhehelvetti eikä kukaan voi tietää millainen tarina kenelläkin aikuisella on takanaan. Ensimmäisen lapseni elämä olisi ollut hurjan paljon köyhempää ilman tätä jaettua onnea.

Ap:lle sanoisin, että tuo kuulostaa varsin tavalliselta 17v kehitysvaiheelta ettei ole kiinnostunut vauvoista. Minä ainakin yrittäisin ihan tavalliseen tapaan (jota itsekin peräänkuulutat, mutta missä oma esimerkkisi?) keskustella hänen tuntemuksistaan. Neutraalisti kyselisin mitä hän tuumaa ja sallisin lempeästi myös sen että ärsyttää koska niin vauvat helposti tekevät, etenkin teini-iässä. Ehkä hänellä on myös jotain muuta ärtymystä mielenpäällään josta hän haluaisi jutella?

Olet onnekas ja tarinasi on harvinainen. Olen iloinen perheesi puolesta.

Ei ylläoleva mitenkään harvinainen tapaus ole. Myös meillä on uusperhe, joka toimii. Molemmilla on omia lapsia, yhteisiä ei ole. Minun lapseni olivat ennen vuoroviikkolapsia, mutta yhteenmuuton jälkeen he halusivat muuttaa luokseni kokonaan.

Nämä av:n haukkumisketjut ovat käsittämättömiä. Ihan kuin elettäisiinneri todellisuuksissa.

Älkää tehkö niitä lapsia joka suhteeseen. Kaikille tulee vaan lisää ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi omien vanhempien erotessa kumpikaan ei enää lähtenyt lisääntymään uusien puolisojen kanssa ja liimalapsia tekemään. Kiitos siitä ❤️

Liimalapsi sä olet itsekin. Siksi niitä lapsia usein tehdään kun rakastetaan jotakuta, ja muuta sellaista, halutaan että suhde täydentyy ja meistä tulee perhe. Jotkut ydinperhelapset ovat jopa vahinkoja, kun taas uusperhelapset jopa toivottuja.

Mikä enempi oikeus sulla on olla olemassa kuin jollakin muulla olisi? Ei ole sellaista lakia, että vain ydinperheessä tehdyt alkuperäislapset ovat tärkeitä ja heidän olemassaolon oikeutuksensa on muita isompi. Herranjestas ei ihme että nykyään voidaan niin huonosti, kun on ensimmäiset 18 vuotta saanut kokea että muut elää just sun ehdoilla ja maailma pyörii sun ympärillä, ja sitten tulee karu pudotus todelliseen maailmaan.

Aika erikoinen ajattelumalli, että ei ole perhe ilman biologisesti yhteisiä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan käsittämättömän negatiiviset ja katkerat käsitykset uusperheistä, ilmeisesti kaikki joidenkin häntäheikkien jättämiä ex-vaimoja?

Minä olin nuori, naiivi, herkkä ja rakastunut kun tapasin ensimmäisen mieheni ja sain 23-vuotiaana lapsen. Lapsen vuoksi kestin sitä luonnehäiriöistä tyrannia vielä lähes 4 vuotta kunnes ymmärsin lähteä pelastaakseni oman mielenterveyteni. Kiitos terapian ja omien verkostojeni, pääsin vielä jaloilleni elämään.

29-vuotiaana tapasin mitä ihanimman ja myötätuntoisimman, täysipäisen leskimiehen ja pian myös minun tulevan ”sydämen lapseni”, hänen tyttärensä. Meillä on ollut elämäni parhaimmat yhteiset kymmenen vuotta ja vuosiin mahtuu myös kaksi meidän kahden biologista lasta. Tämä uusperhe on parasta mitä elämällä on ollut minulle antaa ja meidän kaikki lapset ovat terveitä ja tasapainoisia, saman porukan yhtä tärkeitä jäseniä. Tavallisia sisarusriitoja toki on mahtunut matkaan, mutta mistään ”uusperheen traumasta” ei ole kyse ja olen ikionnellinen että olen saanut näyttää myös ensimmäiselle lapselleni terveen, turvallisen suhteen mallin ja hän on saanut isälliseksi peilipinnakseen niin suoraselkäisen miehen kuin puolisoni on.

Eli ei, uusperheet eivät automaattisesti ole mikään perhehelvetti eikä kukaan voi tietää millainen tarina kenelläkin aikuisella on takanaan. Ensimmäisen lapseni elämä olisi ollut hurjan paljon köyhempää ilman tätä jaettua onnea.

Ap:lle sanoisin, että tuo kuulostaa varsin tavalliselta 17v kehitysvaiheelta ettei ole kiinnostunut vauvoista. Minä ainakin yrittäisin ihan tavalliseen tapaan (jota itsekin peräänkuulutat, mutta missä oma esimerkkisi?) keskustella hänen tuntemuksistaan. Neutraalisti kyselisin mitä hän tuumaa ja sallisin lempeästi myös sen että ärsyttää koska niin vauvat helposti tekevät, etenkin teini-iässä. Ehkä hänellä on myös jotain muuta ärtymystä mielenpäällään josta hän haluaisi jutella?

Olet onnekas ja tarinasi on harvinainen. Olen iloinen perheesi puolesta.

Ei ylläoleva mitenkään harvinainen tapaus ole. Myös meillä on uusperhe, joka toimii. Molemmilla on omia lapsia, yhteisiä ei ole. Minun lapseni olivat ennen vuoroviikkolapsia, mutta yhteenmuuton jälkeen he halusivat muuttaa luokseni kokonaan.

Nämä av:n haukkumisketjut ovat käsittämättömiä. Ihan kuin elettäisiinneri todellisuuksissa.

Sitä uusperheen toimivuutta pitäisi kysellä myös niiltä lapsilta. Sinun mielestäsi kuvio voi olla toimiva, mutta ovatko kaikki lapset samaa mieltä. Totta kai aikuiset haluavat elää siinä uskossa, että heidän valintansa olisi hyvä ja hyväksi kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Älkää tehkö niitä lapsia joka suhteeseen. Kaikille tulee vaan lisää ongelmia.

Juuri näin! Ei ole enää lapset varmoja haluaako isän luona käydä, kun hänen naisystävän lapsen lisäksi vielä yhteinenkin naisen toiveesta piti hankkia. Isä oli lapsille luvannut, että lapsia ei tule.

Ap kuulostaa aika vaativalta miehen lasta kohtaan. Miksi lapsen pitäisi osoittaa kiinnostusta vauvaa kohtaan? Siihen kun itse ensin vastaat niin hahmotat, että ongelma onkin ap:ssä, eikä miehen lapsessa. Hän saa olla juuri sellainen kuin haluaa, eikä tarvitse hoivata lasta lainkaan, jos ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Ap kuulostaa aika vaativalta miehen lasta kohtaan. Miksi lapsen pitäisi osoittaa kiinnostusta vauvaa kohtaan? Siihen kun itse ensin vastaat niin hahmotat, että ongelma onkin ap:ssä, eikä miehen lapsessa. Hän saa olla juuri sellainen kuin haluaa, eikä tarvitse hoivata lasta lainkaan, jos ei halua.

Niinpä. Vaatiiko ap muitakin sukulaisia halaamaan ja lepertelemään vauvalle? Teini ei ole tuota vauvaa valinnut perheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Ap kuulostaa aika vaativalta miehen lasta kohtaan. Miksi lapsen pitäisi osoittaa kiinnostusta vauvaa kohtaan? Siihen kun itse ensin vastaat niin hahmotat, että ongelma onkin ap:ssä, eikä miehen lapsessa. Hän saa olla juuri sellainen kuin haluaa, eikä tarvitse hoivata lasta lainkaan, jos ei halua.

Lukihäiriö?

Törkeää hankkia lapsia ja vaatia muita lapsia niitä hellimään.

Minä olen kai kamala ihminen, mutta kun teini-ikäisenä sain pikkusisaruksen (meitä on vain me kaksi sisarusta, samat vanhemmat on kuitenkin), en kokenut mitään valtaisaa kiinnostusta. Enkä ylipäätään silloin enkä vielä nyt nelikymppisenäkään erityisemmin pidä lapsista. Kyllähän minä sisarukseni perään välillä katsoin kun pyydettiin, mutta ei tosiaan ollut ikinä semmoista "ihanaa, vauva!" -fiilistä. Jälkikäteen kun on vanhoja kuvia katsonut, niin olihan pikkusisarus oikein söpö, mutta en vaan siinä iässä ollut mitenkään "virittynyt" vauvoihin. Joskus olen myös miettinyt, vaikuttiko omaan kiintymisen puutteeseeni sekin, että joitain vuosia aiemmin suvussamme menehtyi pieni lapsi vakavan sairauden komplikaatioihin. Olin itsekin silloin vielä hyvin nuori, ja asian herättämät tunteet jäivät varmasti osin käsittelemättä.

Koska olemme sisarukseni kanssa ihmisinä hyvin erilaisia, meille ei missään vaiheessa muodostunut läheistä suhdetta, eikä pidetä käytännössä juurikaan yhteyttä nytkään, kun ollaan molemmat jo reilusti aikuisuuden puolella. Eikähän me ehditty kovin kauaa saman katon alla edes asua, sisarus oli vielä pieni kun muutin pois. Joskus se kieltämättä harmittaa, mutta jotenkin vaan olemme niin eri aaltopituuksilla, ettei kumpikaan kai oikein tiedä, miten toisen kanssa ollaan. Karua myöntää, mutta olen huomattavasti läheisempi esim. yhden ystäväni pikkusisarusten kanssa, jotka siis kuuluvat samaan ikäluokkaan oman sisarukseni kanssa. 

Omat lapseni ovat ihan tykänneet sisaruksestani, ja toivon, että edes heille syntyy edes jonkinmoinen suhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan käsittämättömän negatiiviset ja katkerat käsitykset uusperheistä, ilmeisesti kaikki joidenkin häntäheikkien jättämiä ex-vaimoja?

Minä olin nuori, naiivi, herkkä ja rakastunut kun tapasin ensimmäisen mieheni ja sain 23-vuotiaana lapsen. Lapsen vuoksi kestin sitä luonnehäiriöistä tyrannia vielä lähes 4 vuotta kunnes ymmärsin lähteä pelastaakseni oman mielenterveyteni. Kiitos terapian ja omien verkostojeni, pääsin vielä jaloilleni elämään.

29-vuotiaana tapasin mitä ihanimman ja myötätuntoisimman, täysipäisen leskimiehen ja pian myös minun tulevan ”sydämen lapseni”, hänen tyttärensä. Meillä on ollut elämäni parhaimmat yhteiset kymmenen vuotta ja vuosiin mahtuu myös kaksi meidän kahden biologista lasta. Tämä uusperhe on parasta mitä elämällä on ollut minulle antaa ja meidän kaikki lapset ovat terveitä ja tasapainoisia, saman porukan yhtä tärkeitä jäseniä. Tavallisia sisarusriitoja toki on mahtunut matkaan, mutta mistään ”uusperheen traumasta” ei ole kyse ja olen ikionnellinen että olen saanut näyttää myös ensimmäiselle lapselleni terveen, turvallisen suhteen mallin ja hän on saanut isälliseksi peilipinnakseen niin suoraselkäisen miehen kuin puolisoni on.

Eli ei, uusperheet eivät automaattisesti ole mikään perhehelvetti eikä kukaan voi tietää millainen tarina kenelläkin aikuisella on takanaan. Ensimmäisen lapseni elämä olisi ollut hurjan paljon köyhempää ilman tätä jaettua onnea.

Ap:lle sanoisin, että tuo kuulostaa varsin tavalliselta 17v kehitysvaiheelta ettei ole kiinnostunut vauvoista. Minä ainakin yrittäisin ihan tavalliseen tapaan (jota itsekin peräänkuulutat, mutta missä oma esimerkkisi?) keskustella hänen tuntemuksistaan. Neutraalisti kyselisin mitä hän tuumaa ja sallisin lempeästi myös sen että ärsyttää koska niin vauvat helposti tekevät, etenkin teini-iässä. Ehkä hänellä on myös jotain muuta ärtymystä mielenpäällään josta hän haluaisi jutella?

Olet onnekas ja tarinasi on harvinainen. Olen iloinen perheesi puolesta.

Ei ylläoleva mitenkään harvinainen tapaus ole. Myös meillä on uusperhe, joka toimii. Molemmilla on omia lapsia, yhteisiä ei ole. Minun lapseni olivat ennen vuoroviikkolapsia, mutta yhteenmuuton jälkeen he halusivat muuttaa luokseni kokonaan.

Nämä av:n haukkumisketjut ovat käsittämättömiä. Ihan kuin elettäisiinneri todellisuuksissa.

Sitä uusperheen toimivuutta pitäisi kysellä myös niiltä lapsilta. Sinun mielestäsi kuvio voi olla toimiva, mutta ovatko kaikki lapset samaa mieltä. Totta kai aikuiset haluavat elää siinä uskossa, että heidän valintansa olisi hyvä ja hyväksi kaikille.

Totta kai, mutta miksi lapseni olisivat halunneet muuttaa kokoaikaisesti meille, jos uusperhe on niin kamala yhtälö?

Ei ole olemassa yhtä ainutta mallia, jolloin uusperhe toimii. Se riippuu osapuolten persoonallisuuksista ja temperamenttiennyhteensopivuudesta. Minä olen introvertti, ja Minulle olisi painajainen, jos uusperhe ängetään ydinperheen muottiin. Nykyinen aviomieheni tekee paljon töitä ja pitkää päivää. Hän tulee usein arkisin kotiin klo 19.00 jälkeen. Minä elän lasteni kanssa pitkään sitä elämää, mitä elimme ennen miestäkin. Tämä toimii meillä, että emme edes yritä olla ”perhe”.

Teini ymmärtää, että tuon ikäiselle lapselle lepertely on lähinnä mielistelyä sen äidille. Ehkä kokee, ettet ansaitse sitä.