Lue keskustelun säännöt.
Uusperhe on kestämistä
21.11.2020 |
Välillä tuntuu, että elämäni on sietämistä. Elän uusperheessä ja meillä on kolme lasta. Yksi minun (10 v.), yksi miehen (17v.) ja yksi yksi yhteinen (1v.). Sietämistä aiheuttaa mieheni tytär, joka inhoaa yhteistä lastamme. Ei puhu ilkeästi hänelle, mutta jättää täysin huomioitta eli ei puhu, ei paijaa/leiki tms. Sivuuttaa siskopuolensa olemassaolon. Näin on ollut alusta asti. On pitänyt taaperoa sylissä koko vuoden aikana muutamia kertoja, kun joku on hänet syliin laittanut. Välit minun kanssa ovat suhteellisen ok, vaikka ei myöskään ole koskaan pitänyt minusta kovinkaan paljoa. Yritän olla välittämättä tästä ja järkeillä asioita, mutta vaikuttaa minuun silti. Joka päivä joudun elämään tässä oudossa tilanteessa omassa kodissa ja sietämään tätä passiivista/negatiivista käytöstä. Miehen mielestä ongelmaa ei ole ja asia ratkeaa itsestään, kun aikaa kuluu. Koitan kestää vielä muutaman vuoden tytärpuolta ja jospa sitten ammattikoulun päätyttyä miehen tytär muuttaisi pois. Olemme olleet yhdessä 7 vuotta ja lapset asuvat vakituisesti luonamme. Oma lapseni on luonut alusta saakka läheisen ja luonnollisen suhteen taaperoomme. Siinä ei tarvinut ohjata tai neuvoa, kun hellyys tuli luonnostaan. Miten muut kestätte uusperheiden ihmissuhdekiemuroita? Vinkkejä vailla!
Kommentit (284)
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oletko jotenkin ylpeä siitä, että olet onnistunut kasvattamaan kaksi tunnekylmää ja huonokäytöksistä aikuista? Luuletko, että heitä "vähempää kiinnostaa" silloin kun sinä makaat märissä vaipoissasi 90-vuotiaana hoitokodissa? Yleensä tuo oman navan tuijottelu ei suinkaan keskity vain joihinkin valikoituihin vaan kyllä se oma napa menee silloinkin edelle kun pitäisi lähisukulaisen kanssa mennä epämukavuusalueelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Ei ole sisarus. Sisaruksilla yhteinen tekijä on samat vanhemmat tai adoptio. Sisarukset myös asuvat lapsuuden samassa kodissa ellei osa synny osan ollessa jo aikuisia, eli poikkeuksellisen isolla ikäerolla.
Näitä uusien suhteiden liimalapsia usein nostetaan jalustalle ja odotetaan toisilta ihastelua ja paapomista, kuin kyseessä olisi yhteinen hankinta niin se harvoin johtaa lämpimiin tunteisiin.
Mulle tuli puolisisarus kun olin 12v, eipä ihan kauheasti taaperon jutut kiinnostanut kun oli omat jutut silloin. Tietty lapsia ja nuoria on erilaisia. Sitten kun sisaruksia oli 2 pienellä ikäerolla ei vanhempien paukut enää riittänyt mun kasvatukseen/vahtimiseen ja sain tehdä ihan mitä halusin, onhan se pikkulapsiarki rankkaa. Nyt aikuisenakaan en ole tämän perheen oikea jäsen, isäpuolen äitikin jaksaa aina mainita niistä oikeista, tärkeistä lapsenlapsista. En suosittele uusperhettä kenellekään.
Minun lapsilla puolisisarus vastaa aivan täyttä sisarusta ja ovat asuneet viikko-viikko hänen kanssaan. Perheessa on kyllä syviä tunnepuolen ongelmia, mikäli näin ei olisi.
Mutta täällä onkin taas katkerat, jätetyt eksät äänessä jotka eivät ole löytäneet uutta miestä. :) Silloin elämänsisällöksi monesti muodostuu se omien pershedelmien aivopeseminen omaa isää ja tämän uusia lapsia kohtaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Puolikas sisarus ei ole oikea sisarus. Oikea sisarus on täyssisarus, jonka kanssa kasvetaan yhdessä edes jonkin aikaa samassa kodissa.
Käytännön elämässä kyllä puolisisarkin on sisar, jos ei ole kaikenmaailman katkeruuksia ja tunnevammoja luomassa kapuloita rattaisiin.
Siinä tapauksessa jos elää lapsuuden yhdessä, samassa kodissa voi tunne olla kuten sisaruksilla. Aloituksen tapauksessa ei tälläistä synny vaikka samassa kodissa teini joutuu hetken asumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä järkeä oli erota? Me arvostamme mieheni kanssa ydinperhettä ja se on lapsillekin paras. Pelkän oman tympiintymisen takia ei kannata erota!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä keskusteluista kyllä vahvistuu se ajatus, että en ikipäivänä tee lapsia. Koska jos teen ja dramaattisesti teidän lailla ilmaisten HAJOTAN ydinperheen eroamalla ja SÄRJEN lasten kodin niin kaikki paska niskaan on ilmeisesti sallittua. Ero on väärin, vielä enemmän väärin on jälleen seurustelu, kamalaa yhteen muutto ja kaikkein pahin että tehdään vielä yhteinen lapsi.
Vastatkaa ihan totta te huutelijat, Oletteko arjessa näin suorasanaisen tuomitsevia sukulaisianne, tuttujanne tai ystäviänne kohtaan vai huuteletteko törkeitä vaan täällä? Katkaisetteko välit uusperheen perustaneisiin kun olette niin kiihkeästi sitä vastaan?
Olen, enkä ole juurikaan tekemisissä perheenrikkojien ja uusperheellisten kanssa.
Kiitos vastauksesta. Hienoa, olet varmasti kaikessa tuomitsevuudessasi hieno ja empaattinen ihminen ja elät mielestäsi täydellistä elämää, ja kaikki saavuttamasi on mielestäsi täysin omaa ansiotasi, ei esimerkiksi sattuman kauppaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oletko jotenkin ylpeä siitä, että olet onnistunut kasvattamaan kaksi tunnekylmää ja huonokäytöksistä aikuista? Luuletko, että heitä "vähempää kiinnostaa" silloin kun sinä makaat märissä vaipoissasi 90-vuotiaana hoitokodissa? Yleensä tuo oman navan tuijottelu ei suinkaan keskity vain joihinkin valikoituihin vaan kyllä se oma napa menee silloinkin edelle kun pitäisi lähisukulaisen kanssa mennä epämukavuusalueelle.
Minkä takia heidän pitäisi väkisin keksiä tekemistä jonkun lapsen kanssa vain koska ovat sukua? Ei kai heidän tarvitse jokaista serkkua tai pikkuserkkuakaan säännöllisesti tavata?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oletko jotenkin ylpeä siitä, että olet onnistunut kasvattamaan kaksi tunnekylmää ja huonokäytöksistä aikuista? Luuletko, että heitä "vähempää kiinnostaa" silloin kun sinä makaat märissä vaipoissasi 90-vuotiaana hoitokodissa? Yleensä tuo oman navan tuijottelu ei suinkaan keskity vain joihinkin valikoituihin vaan kyllä se oma napa menee silloinkin edelle kun pitäisi lähisukulaisen kanssa mennä epämukavuusalueelle.
Mistä päättelet, että minä on olennasiasta ylpeä, surulline, tai yhtään mitään mieltä?
Kerroin vain asian, niin kuin se meillä on. Fakta faktana.
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä oli erota? Me arvostamme mieheni kanssa ydinperhettä ja se on lapsillekin paras. Pelkän oman tympiintymisen takia ei kannata erota!!
Näin yksioikoisille ihmisille sitä vähän toivoisi, että elämä opettaisi oikein olan takaa. Voisi vahingossa syntyä vaikka jotain ymmärrystä kanssakulkijoille ja heidän elämänsä valinnoille.
Joku ei ymmärrä miksi kukaan eroaa kun ei hänkään. Toinen ei ymmärrä miksi kaikki muutkin eivät ole rikkaita. Kun onhan kaikki asiat täysin itsestä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moniko näistä uusperheen perustaneista on itse kasvanut uusperheessä?
Tuskin moni, sellaista elämää ei kyllä ikinä halua tarjota omille lapsilleen.
-uusperheen kasvatti
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsilla puolisisarus vastaa aivan täyttä sisarusta ja ovat asuneet viikko-viikko hänen kanssaan. Perheessa on kyllä syviä tunnepuolen ongelmia, mikäli näin ei olisi.
Mutta täällä onkin taas katkerat, jätetyt eksät äänessä jotka eivät ole löytäneet uutta miestä. :) Silloin elämänsisällöksi monesti muodostuu se omien pershedelmien aivopeseminen omaa isää ja tämän uusia lapsia kohtaan...
Höpö höpö. Minä olen tuo, jonka nyt täysi-ikäiset lapset eivät noteeraa puolisisarustaan mitenkään.
En koskaan, en ikinä, en kertaakaan, ole puhut tuosta puolisisaruksesta katkerasti, solvaavasti enkä,halveksivasti. En ikinä. En nyt muutenkaan utele asioita isänsä luona, korkeintaan kohteliaasti kysynyt, miten se pieni ehkä reagoi johonkin tarinaan, mistä lapset kertoivat.
Kyllä se on isä ihan itse, joka on onnistunut munaamaan oman tilanteensa. Tähän munaamiseen liittyy muutakin, mutta se ei liity tähän ketjuun mitenkään. Lyhyesti sanottuna hän karkoitti lapset luotaan pakottamalla kaikki tekemään samoja asioita asenteella ”me olemme nyt perhe”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Lapsi ei välttämättä koe lasta sisarukseksi.
Vierailija kirjoitti:
Moniko näistä uusperheen perustaneista on itse kasvanut uusperheessä?
Tuskin moni, sellaista elämää ei kyllä ikinä halua tarjota omille lapsilleen.-uusperheen kasvatti
Juuri näin. Joku luuli täällä, että äänessä ovat katkerat eksät. Minäkin olen uusperheessä osittain kasvanut, tahtomattani. Tästä syystä välttelen sitä nyt aikuisena kuin ruttoa. Omille lapsilleni en sitä halua.
Tuli tosi surullinen olo tuon 17 vuotiaan puolesta. Hänellä on varmasti paljon kestettävää. Pian on omat lapseni samassa tilanteessa, mutta onneksi joutuvat kestämään vain jokatoinen viikonloppu. Teini-ikäiset välillä isänsä sivuuttamat lapset eivät olleet innoissaan, kun isänsä avokki raskaana niin heille on sanottu mm, että ei tarvitse tulla jos ei vauva kelpaa. Voitte varmaan arvata paraniko ajatukset vauvaa kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä oikein kuvittelit?
Kuvittelin, että perheenjäsenet kommunikoivat keskenään pelkän tuijottamisen sijaan. Tyttö 17v. siis vain tuijottaa, katsoo mykkänä tätä meidän 1-vuotiasta. Ja aina sama tuijotus ja mulkoilu kun ruokaillaan, ollaan lähdössä yhdessä jonnekin, ollaan autossa, kun 9v. hellii vauvaa ym. Ei hymyjä, ei puhumista taaperolle. Valinnut siis mykkäkoulu pienelle. En oleta, että hoitaisi tai heille kehittyisi läheisiä välejä. Odotan normaalia käytöstä, jossa pienen ja teinienkin olisi hyvä kasvaa. Onko tämä osoitus suomalaisesta kulttuurista, että tätä tilannetta (totaalinen ignooraaminen) moni pitää tavallisena ja normaalina? Mielestäni tämä 17v. käytös epätavallista ja kertoo ongelmista, joihin olisi hyvä puuttua myös hänen itsensä vuoksi. Minulla ei ole riittävästi häneltä ansaittua kunnioitusta, jotta haluaisi keskustella asiasta kanssani. Sen tajuan itse. Isänsä mielestä kaikki kunnossa. Ap
Onko teini muuten puhelias mutta vaan vauvan seurassa mykkä? Mun 17v ei ole edes kommentoinut isänsä uutta vauvaa, aika evvk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä oikein kuvittelit?
Kuvittelin, että perheenjäsenet kommunikoivat keskenään pelkän tuijottamisen sijaan. Tyttö 17v. siis vain tuijottaa, katsoo mykkänä tätä meidän 1-vuotiasta. Ja aina sama tuijotus ja mulkoilu kun ruokaillaan, ollaan lähdössä yhdessä jonnekin, ollaan autossa, kun 9v. hellii vauvaa ym. Ei hymyjä, ei puhumista taaperolle. Valinnut siis mykkäkoulu pienelle. En oleta, että hoitaisi tai heille kehittyisi läheisiä välejä. Odotan normaalia käytöstä, jossa pienen ja teinienkin olisi hyvä kasvaa. Onko tämä osoitus suomalaisesta kulttuurista, että tätä tilannetta (totaalinen ignooraaminen) moni pitää tavallisena ja normaalina? Mielestäni tämä 17v. käytös epätavallista ja kertoo ongelmista, joihin olisi hyvä puuttua myös hänen itsensä vuoksi. Minulla ei ole riittävästi häneltä ansaittua kunnioitusta, jotta haluaisi keskustella asiasta kanssani. Sen tajuan itse. Isänsä mielestä kaikki kunnossa. Ap
Täytyisi muuttaa Espanjaan tai Italiaan, jotta voisi odottaa perhekeskeisempää kulttuuria. Suomessa ei puhuta, täällä tuijotetaan kun halveksutaan. Paras hyväksyä, että 17v. opettaa vauvan tähän tapaan jo pienestä pitäen.
Sympatiseeraan tätä teiniä kovin. Itselläni on kaksi pian esiteini iässä olevaa tyttölasta. Kolmas vuosi erosta, enkä ole miehiin päin vilkaissutkaan. Ydinperhe ei meillä kestänyt, joten näillä mennään. Lapseni on tärkeintä elämässä, enkä voisi kuvitellakaan, että heidän pitäisi sopeutua johonkin uusioperhe kuvioihin rankan eron jälkeen. Lapset ovat todennäköisesti jo kymmenen vuoden kuluttua omillaan, joten sen jälkeen voin pyöritellä mieskuvioita, mikäli sitä vielä silloinkaan haluan. Kun kaikki ei sujukaan näissä uusioperheissä, kuin mielikuvissaan olisi halunnut, voisiko aikuiset mennä itseensä?
Sanakin sen jo kertoo, puolikas. Käytännössä tilanne voi olla monesti niinkin päin, että juuri mitään yhteyttä ei ole. Muodollinen yhteys.