Uusperhe on kestämistä

Ja kas, taas tämmönen avaus jossa minun jälkeläiseni on hyvä ja toisen naisen jälkeläinen paha. Luonnon valinta, naaras yrittää työntää toisen naaraan jälkeläistä ulos pesästä että omat saa elintilaa

Vierailija kirjoitti:

Vastauksia, jotka saivat ajattelemaan. Näinhän se on, että tilanne pitää kestää ja minun aikuisena sietää. Vanhemmat lapsemme eivät ole kärsineet eroista. Biologisen vanhemman voi menettää muustakin, jopa dramaattisemmasta syystä, kuin vanhempien eron vuoksi. Tätä en avaa enempää. 17v. ei pyydetä lastenvahdiksi. Meillä niitä harvoja kertoja varten tuttu palkattu hoitaja ja isovanhemmatkin auttaa jos tarvis. Kritiikistä huolimatta mielestäni normaali kommunikointi, ei totaalinen mykkäkoulu yhtä perheenjäsentä kohtaan, kuuluu normaaliin hyvään ja tasapainoiseen käytökseen. Olipa sitten kyseessä teini tai aikuinen. Vaikka lapsipuoli olisi poika, odottaisin samaa käytöstä eli sitä, että kaikkien kanssa kommunikoidaan ainakin jollain tasolla. Ei vain tuijoteta hiljaa oli tilanne mikä hyvänsä. Totean usein, että annan ajan kulua ja tilanne muuttuu jos muuttuu. En oleta, että heille tarvitsisi tulla todella läheiset välit. Kysyn kuitenkin miltä sinusta tuntuisi, jos esim. sukulaisteini muuttaisi asumaan luoksesi ja kohtelisi omaa vauvaasi/taaperoasi tylysti, ilman normaalia käytöstä, yhden vuoden ajan? Olisitko itse yhtä aurinkoa tilanteen kanssa ja ei tulisi mitään negatiivisia fiiliksiä? Minuun tämä vaikuttaa negatiivisesti, omaan olotilaan, käytökseeni ja tunteisiin 17v. kohtaan. Toki yritän nämä sietää ja käsitellä itsekseni ilman draamaa, mutta välillä vaikeaa. Ap

Olin 16v, kun siskoni sai lapsen. Minusta oli lähinnä kiusallista, kun sisko työnsi leperrellen kuolaavan paketin syliini. En osannut pitää sitä sylissä ja se parkui. Kaikki olivat vain ihastuksissaan. Välttelin tilanteita mahdollisimman paljon. Sitä paitsi ei kiinnostanut vauvat siinä iässä tippaakaan, ei ollut vauvakuumetta.

No oma tyttöni oli 14v, kun siskoni sai lapsenlapsia. Ihan kaksoset. Olisittepa nähneet tyttöni naaman, kun siskoni tyrkkäsi kaksoset tyttöni syliin. Tyttö oli ihan paniikissa, kun kaksi rääkyvää vauvaa oli sylissä ja pelkäsi, että tiputtaa ne. Uhkasi, ettei tule käymään mummolassa enää, jos hälle tyrkätään vauvat syliin ja aikuiset lähtee kahville. Ei hänelläkään ollut vauvakuumetta 14 vuotiaana.

Ja minusta tämä on ihan normaalia, eikä mitään kiusaamista. Ei teinit jaksa toisten vauvoja hyysätä. Vaikka itsellänikin on useampi lapsi, niin en toisten vauvojen kanssa ole hurmiossa ja halua seurustella niiden kanssa ja leperrellä. Omat on omia, mutta muut vauvat on muiden vauvoja. Teininä vauvat oli lähinnä kiusankappaleita, jotka rääkyivät ja olivat pelottavia ja kun oppivat kävelemään, inhottavia, kun kiskoivat kaikki tavarat pöydiltä ja niitä piti koko ajan vahtia.

Miehesi lapsella on oikeus tunteisiinsa. Ei kaikille synny tunnesidettä uusperheen uusiin jäseniin. Se pitää vaan hyväksyä. Ei sille voi mitään, ei ketään eik itseäänkään voi pakottaa läheisiin tunteisiin.

Jos hän käyttäytyy asiallisesti, se riittää, Hän ei ole voinut valita tuota teidän tilannetta. Kunnioita hänen kantaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vastauksia, jotka saivat ajattelemaan. Näinhän se on, että tilanne pitää kestää ja minun aikuisena sietää. Vanhemmat lapsemme eivät ole kärsineet eroista. Biologisen vanhemman voi menettää muustakin, jopa dramaattisemmasta syystä, kuin vanhempien eron vuoksi. Tätä en avaa enempää. 17v. ei pyydetä lastenvahdiksi. Meillä niitä harvoja kertoja varten tuttu palkattu hoitaja ja isovanhemmatkin auttaa jos tarvis. Kritiikistä huolimatta mielestäni normaali kommunikointi, ei totaalinen mykkäkoulu yhtä perheenjäsentä kohtaan, kuuluu normaaliin hyvään ja tasapainoiseen käytökseen. Olipa sitten kyseessä teini tai aikuinen. Vaikka lapsipuoli olisi poika, odottaisin samaa käytöstä eli sitä, että kaikkien kanssa kommunikoidaan ainakin jollain tasolla. Ei vain tuijoteta hiljaa oli tilanne mikä hyvänsä. Totean usein, että annan ajan kulua ja tilanne muuttuu jos muuttuu. En oleta, että heille tarvitsisi tulla todella läheiset välit. Kysyn kuitenkin miltä sinusta tuntuisi, jos esim. sukulaisteini muuttaisi asumaan luoksesi ja kohtelisi omaa vauvaasi/taaperoasi tylysti, ilman normaalia käytöstä, yhden vuoden ajan? Olisitko itse yhtä aurinkoa tilanteen kanssa ja ei tulisi mitään negatiivisia fiiliksiä? Minuun tämä vaikuttaa negatiivisesti, omaan olotilaan, käytökseeni ja tunteisiin 17v. kohtaan. Toki yritän nämä sietää ja käsitellä itsekseni ilman draamaa, mutta välillä vaikeaa. Ap

Ihminen jolla ei ole mitään kokemusta vauvoista, ja ehkä ei juuri kiinnostustakaan, ei osaa tehdä niille mitään muuta kuin tuijottaa hiljaa ja ignorata. Sinä odotat nyt teiniltä jotain lapsirakasta äidillistä käytöstä, joka on täysin epärealistinen odotus. Jos teinia ei ylipäätään lapset hirveästi kiinnosta, niin ei hän osaa sen vauvan kanssa vuorovaikuttaa tuon enempää. Se yksivuotiashan on lähinnä ääntelevä haiseva pötkö, ja jos ihmisellä ei ole hyvin voimakas (lapsi)hoivavietti, niin mitäpä sille pötkölle osaisi sanoa...

Kasva itse ap aikuiseksi ja ymmärrä, ettei koko maailma ole lapsirakas eikä sun vauva muiden elämän keskustähti.

17-vuotias saattaa olla sitä mieltä, että vaimo, vaimon lapsi ja vauva on ikäänkuin isän juttu, ei hänen. Ei minua ainakaan kovin kiinnostanut isän uusi perhe, en inhonnut mutten pitänytkään. Pärjättiin saman katon alla mutta ei oltu yhtä suurta perhettä. Pakolliset omat asiat hoidin isän kanssa, vaimon kanssa oli asialliset mutta etäiset välit. Vaimon lapsiin ei oikeastaan ollut mitään suhdetta. lähinnä olin omassa huoneessani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin kuvitella että tuo tilanne tulisi ihan ydinperheessäkin, jos ikäero on tuo. Uusi sisarus on iso muutos vanhemmalle lapselle. Kun itse kasvaa lapsuudesta ulos, monet pienet lapset alkavat vaikuttaa todella rasittavalta tai epäkiinnostavilta huutokitinöineen. Sisarus ei vielä ole kovin hyvä kommunikoimaan noin pienenä, ja sen kanssa ajan viettäminen olisi lähinnä hoitamista ja hoivaamista, ja siihen isommalla sisaruksella ei välttämättä ole luonnollista viettiä. Kun molemmat kasvaa tilanne voi muuttua.

Jos tyttö suhtautuu pikkusisarukseen ja sinuun asiallisesti, sinuna antaisin asian olla ja kehittyä omalla painollaan.

Minulla on 15 vuotta vanhempi veli ja 14 vuotta vanhempi sisko. Olemme aina olleet eri sukupolvea ja emme ole missään tekemisissä. Kuulemma Inhosivat sitä, kun joutuivat joskus minua hoitamaan. Eipä meillä ole mitään yhteistä. Miten välit voisi lämmetä, kun toinen on jo aikuinen ja toinen imee vielä tuttia

Joskus kun ihmiset aikuistuvat, tuollaisten suhteiden on mahdollista lämmetä. Saatetaan nähdä arvo sille, että on tekemisissä perheenjäsenensä kanssa, vaikka ei ole häntä tuntenutkaan aiemmin ikäeron takia. Kun molemmat on aikuisia se on tietenkin helpompaa, koska ikäeron merkitys alkaa jossain kohtaa olla aika pieni.

Toki näin voi olla. Mutta kun yhteisiä lapsuusmuistoja ei ole, niin välit on etäiset. Sisarukseni ovat eläneet lapsuuden yhdessä, leikkineet yhdessä, samanlaisia muistoja vanhemmista ja eläneet murrosiän yhdessä. Muuttivat pois, kun olin pieni ja näin heitä harvoin. He pitivät keskenään yhteyttä, minä elin yksin vanhempieni kanssa.

Toki ikäero on kaventunut, mutta kun olin 15v, sisaruksillani oli jo oma perhe ja lapsia ja asuntolainat ja omat murheet. Minä elin teini-iän kriisejä ja hormoonihuuruja.  Kun olin 30 ja omat lapset pieniä, heillä oli ihan eri elämäntilanne, kun heidän omat vauvat oli kasvaneet isoiksi. 

Nyt kun olen 55, niin sisarukseni elävät eläkeläisinä ja hoitavat lapsenlapsiaan, kun minä elän vielä työelämän oravanpyörässä.

Ei meistä koskaan mitään kauhean läheisiä tullut, mutta vuoden ikäerolla syntyneiden sisarusteni keskinäiset välit ovat olleet aina tiiviit. Joten on se hiukan eri asia, jos ikäero on vuoden, kuin 15 vuotta.

uusperhe on ihan oma valinta.

Ap, mitä oikein kuvittelit?

Ei teiniä kiinnosta pikkulapset. Anna olla, jos joskus kiinnostuu iin hyvä. Mutta juuri nyt et voi tehdä asialle mitään.

Tästä syystä en ikinä perusta uusperhettä. Vanhempani erosivat ollessani teini-ikäinen. Isäni lähti toisen matkaan ja perusti uuden perheen. Erosta on kulunut jo 20 vuotta, ja yhä painiskelemme samojen ongelmien kanssa. En voi esim. sietää isäni puolisoa, eikä hän minua. Uusperhe on aikuisten oma valinta, joten lopettakaa kitinä. Itse voin onneksi valita toisin, ja pitää perheeni kasassa. Jos mieheni taas päättääkin joskus lähteä, niin en todellakaan rupea pykäämään lisää lapsia jonkun toisen kanssa. 20 vuoden kokemus näistä sotkuista, ei kiitos!

Meillä on ihan ydinperheessä ikäeroa vanhimpien ja nuorimman lapsen välillä vajaat 10 vuotta. Välillä isommat lapset sanovat että toivoisivat ettei pikkusiskoa olis ollenkaan tai miks ton pitää olla täällä ym. Että ei teinejä vaan kiinnosta mikään taapero. Välillä kyllä meillä leikkivät pienimmän kanssa, mutta pääasiassa pyörivät keskenään omissa jutuissaan.

Vierailija kirjoitti:

Näistä keskusteluista kyllä vahvistuu se ajatus, että en ikipäivänä tee lapsia. Koska jos teen ja dramaattisesti teidän lailla ilmaisten HAJOTAN ydinperheen eroamalla ja SÄRJEN lasten kodin niin kaikki paska niskaan on ilmeisesti sallittua. Ero on väärin, vielä enemmän väärin on jälleen seurustelu, kamalaa yhteen muutto ja kaikkein pahin että tehdään vielä yhteinen lapsi.

Vastatkaa ihan totta te huutelijat, Oletteko arjessa näin suorasanaisen tuomitsevia sukulaisianne, tuttujanne tai ystäviänne kohtaan vai huuteletteko törkeitä vaan täällä? Katkaisetteko välit uusperheen perustaneisiin kun olette niin kiihkeästi sitä vastaan?

Kyllä, olen arjessani juuri näin tuomitseva. Jos esim ydinperhe rikotaan h**raamisen vuoksi, ja hommataan siihen lisää lapsia tilalle, niin ei sitä hyvällä voi katsoa. Elatusmaksut jätetään maksamatta, ja uusille lapsille hommataan kaikki maan ja taivaan väliltä.

Ihan normisettiä uusperheessä. Pahin painajainen teinille on isän uusi vekara. Vauva saa elää biologisten vanhempien kanssa. Teini ei pääse yli äidin menettämisestä jne. Usein naiset ei siedä isän lapsia ex liitosta.

Samaa mieltä kuin moni muukin. Kuinka moni teini ylipäätään on kiinnostunut noin nuorista lapsista, ja haluaisi leikittää ja paijata niitä? Tuon ikäisillä ei usein ole vielä mitään äidillisiä vaistoja, ajatus pikkulasten hoivaamisesta on vielä hyvin kaukainen. Sinulla on kerta kaikkiaan ollut vain epärealistiset ajatukset siitä, että noin isolla ikäerolla syntyisi kuin taikaiskusta jonkinlaiset läheiset välit sisarusten kesken.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normisettiä uusperheessä. Pahin painajainen teinille on isän uusi vekara. Vauva saa elää biologisten vanhempien kanssa. Teini ei pääse yli äidin menettämisestä jne. Usein naiset ei siedä isän lapsia ex liitosta.

Olen kokenut tämän, että isän uusi puoliso ei ole voinut hyväksyä meitä isäni edellisen liiton lapsia. En ole ollut tämän kotkan kanssa missään tekemisissä vuosikausiin enää. Häpeällistä käytöstä äiti-ihmiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä kuin moni muukin. Kuinka moni teini ylipäätään on kiinnostunut noin nuorista lapsista, ja haluaisi leikittää ja paijata niitä? Tuon ikäisillä ei usein ole vielä mitään äidillisiä vaistoja, ajatus pikkulasten hoivaamisesta on vielä hyvin kaukainen. Sinulla on kerta kaikkiaan ollut vain epärealistiset ajatukset siitä, että noin isolla ikäerolla syntyisi kuin taikaiskusta jonkinlaiset läheiset välit sisarusten kesken.

Itselläni on kaksi täyssisarusta ja kaksi sisaruspuolta. Sisaruspuolet ovat 16 vuotta nuorempia. En koskaan edes puhu näistä puolikkaista siskoina tai veljinä. Kaksi veljeä minulla on. Puolikkaat ovat syyttömiä kaikkeen, mutta yhtä paljon sisaruksia he eivät ole, kuin he, joiden kanssa olen kasvanut. Puolikkaat syntyivät aviorikoksen tuloksena.

Olen kokenut 2 kertaa tällaisen uusio perheen kun olin lapsi. Molemmissa tapauksissa tämä uusi mies ei voinut sietää minua, ja toi sen kaikin tavoin esille. Jatkuvaa haukkumista ja vähättelyä. Ja pahin on se että Äitini tästä huolimatta jatkoi liittoja, puolusti näitä miehiä. Vaikka toinen näistä ukoista haukkui äitiäni ja vei hänen rahat. Ja toinen taas petti mennen tullen. En ole sen jälkeen pystynyt arvostamaan ja luottamaan äitiini. Hän petti luottamukseni pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Uskon että on kestämistä. Minä erosin lapseni isästä kun lapsi oli 5-vuotias. Sillä hetkellä päätin että me eletään lapsen kanssa kahdestaan, meidän kotiin ei ketään miestä muuta ainakaan ennen kuin lapseni on muuttanut pois. Lapsi pitää aina laittaa etusijalle. 

Mä olen tehnyt samoin. Lasten isä lähti aika tasan 6v sitten, ja siitä lähtien olen elellyt lasten kanssa ( 3kpl) ihan keskenään. Ja just siksi, että mä haluan, että mun lapset saa ehjän lapsuuden, eikä sitä, että täällä yht´äkkiä lampsii joku vieras äijä, joka mitä todennäköisimmin ei kestäisi yhtä lapsista ( ADHD) ollenkaan. Mun lasten ei tarvitse omassa kodissaan ketään väistellä, enkä itsekään halua nyt vielä sitä, mitä ihastuminen ja rakastuminen ja suhteen aloittaminen teettää.

Koska ihan sama mitä tänne tulee ihan kuka tahansa selittämään, niin IKINÄ vielä en ole nähnyt perheellisen uutta suhdetta, joka ei olisi jollain lailla lapsilta pois. Itse olin jo teini, kun vanhempani erosivat, mutta silti se oli todella paskaa, kun kumpaakaan ei enää jaksanut oikein kiinnostella " entisen elämän" lapset.

Mulle ei myöskään ole koskaan ollut mikään ongelma olla itsekseni. Jotkut toiset ei taasen pysty siihen ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä oikein kuvittelit?

Kuvittelin, että perheenjäsenet kommunikoivat keskenään pelkän tuijottamisen sijaan. Tyttö 17v. siis vain tuijottaa, katsoo mykkänä tätä meidän 1-vuotiasta. Ja aina sama tuijotus ja mulkoilu kun ruokaillaan, ollaan lähdössä yhdessä jonnekin, ollaan autossa, kun 9v. hellii vauvaa ym. Ei hymyjä, ei puhumista taaperolle. Valinnut siis mykkäkoulu pienelle. En oleta, että hoitaisi tai heille kehittyisi läheisiä välejä. Odotan normaalia käytöstä, jossa pienen ja teinienkin olisi hyvä kasvaa. Onko tämä osoitus suomalaisesta kulttuurista, että tätä tilannetta (totaalinen ignooraaminen) moni pitää tavallisena ja normaalina? Mielestäni tämä 17v. käytös epätavallista ja kertoo ongelmista, joihin olisi hyvä puuttua myös hänen itsensä vuoksi. Minulla ei ole riittävästi häneltä ansaittua kunnioitusta, jotta haluaisi keskustella asiasta kanssani. Sen tajuan itse. Isänsä mielestä kaikki kunnossa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää vielä tuossa vaiheessa tehdä lisää lapsia?

Harmittaako ettette saa teinistä ilmaista lapsenvahtia?

Miksi jätit ensimmäisen miehesi?

Oletko ylpeä itsestäsi?

Mistä päättelet että ap jätti ekan miehensä? Ettei jäänyt leskeksi tai mies jättänyt tai ero.ollut yhteinen päätös?