Lue keskustelun säännöt.
Taiteilijat tai luovat ihmiset, miten kykenette perustamaan toimivan suhteen?
21.11.2020 |
Eron myötä paljon on ollut aikaa omistautua luovalle työlle, ja samalla miettiä miten kuormittavaa suhteen kannalta se on. Entinen kumppani halusi että kun vietämme yhteistä aikaa, niin minun pitäisi voida keskittyä 100% häneen eikä antaa ajatusten harhautua. Esimerkiksi nauttiessa yhteiset aamukahvit voi ykskaks tulla inspiraatio kirjoittaa jotain alas. Koska jossain kohtaa aina toisen ymmärrys ei riitä, jouduin koko ajan peittelemään sitä, mikä on stressaavaa. Ei ymmärretä että luovuus on joka ikinen minuutti elämässä - sille ei mahda mitään. Sitä ei voi sammuttaa napista painamalla kuten sorvin. Joskus kumppanin epäiltyä minua pettämisestä, se vielä olisi mennyt lievänä rikkomuksena, mutta tätä ainaista "salarakasta" (luovuutta) kohtaan mustasukkaisuudella ei ole ollut rajoja!
Kommentit (113)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä tarvitse olla edustava. 🤭
Väitän, että tarvitsee. Mielenkiintoisen näköinen, oma tyyli ja urheilullisuus on plussaa. Hyvinvoivan näköinen. Kukaan ei halua ostaa taidetta kaljamahaiselta ja haisevalta ihmiseltä.
Ei todellakaan pidä paikkaansa. Onneksi ei, koska paljon hyvää taidetta olisi jäänyt pois taidehistorian kirjoista.
Internetin aikakausi on muuttanut tätä asetelmaa. Ehkä ennen saatoit tehdä hyvää taidetta nukkumalla ladoissa ja olemalla kännissä kokoajan. Nykyään pitää olla mediaseksikäs. Seuraan instassa taiteilijoita jonkin verran ja pääsääntöisesti ovat hoikkia ja miellyttävän näköisiä. Naisilla korostuu tässäkin ulkonäkö enemmän.
Tottahan se on, että erityinen sisäinen maailma paistaa ihmisestä ulospäin. Energia, luovuus ja hyvinvointi. Taiteilija on antenni, joka vastaanottaa signaaleja. Jos näytät rikkinäiseltä, myös taiteesi on luultavasti sitä.
Ajatus siitä, että taiteen tulee olla tietynlaista l. sanojesi mukaan 'ei rikkinäistä' on jo lähtökohtaisesti kaukana siitä, mitä taide on ja mihin taiteellisella ilmaisulla pyritään.
Vierailija kirjoitti:
Enemmän hankaluutta on äitiyden ja luovan alan yhdistämisessä. Kumppanilla on omat juttunsa ja ymmärtää että minulla omani. Lapsilla ymmärrys ei aina riitä eikä sitä heiltä voisi myöskään vaatiakaan.
Veikkaan että olet ap hirveen nuori, lukioikäisenä koin samanlaisia suuria tunteita ja ajattelin että minä ja luovuuteni jäämme yksin kun on niin mahdotonta muiden ihmisten kanssa. Adhd-diagnoosi ja lääkitys auttoi sosiaalisiin ongelmiin kenties eniten. Suosittelen!
Veikkaisin jos olisin ADHD, en pystyisi esim. lukemaan kirjaa 10 tuntia päivässä. Joo, kokemusta pitkistä suhteista on.
--Ap
Ei ole ollut ongelmia. Kirjoitan pari tuntia töiden jälkeen, muuten vietän aikaa normaalisti puolison kanssa ja yksin. Kirjoitan asioita ylös, mutta ei siihen mene yleensä varttia pidempään. Se on melkein sama asia kuin kävisi vessassa tai viemässä roskat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta jos ei olisi tasaisen (tappavaa) rytmiä, olisi taiteilijan yksinäisyys oman luomisensa kanssa. Silloin eläisi vielä enemmän oman kuplansa sisällä. Moni sortuu alkoholiin tai huumeisiin.
Herkkyys yhdistettynä älyyn on ihmiselle vaarallista. Maailmaa ei oikein tällöin pääse pakoon kuin eristäytymyllä tai naukkailemalla jatkuvasti päihteitä. Tuostapa tuo stereotypia kärsivästä ja päihdeongelmaisesta taiteilijasta syntyneekin.
Kyllä nykyään monet taiteilijat elävät tavallista elämää, menevät työhuoneelle töihin kello 9 ja lähtevät neljältä kotiin. Ei elämän tarvitse olla tuskaa.
Tiedän toki tuon. Ja varmaan heidänkin aikaansaannokset joitakin kiinnostaa, jos sillä kerta itsensä elättää. Kuolemattomat teokset taas tuppaa syntymään sieltä elämän ja kuoleman rajapinnoilta.
Taiteilijan ei tarvitse itse kokea asioita voidakseen tehdä niistä teoksia. Riittää, että osaat kuvitella asian uskottavasti. Katsojalle / kuulijalle sillä ei ole väliä, oletko itse kokenut asiat, joista kerrot. Omalla kokemuksella ei ole myöskään väliä taideinstituution näkökulmasta. Ehkä mediaseksikkyys ja -uskottavuus saattaa riippua siitä, mutta tämänkin yli pääsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen taiteilija. Luovatkin ihmiset pystyvät kontrolloimaan impulsseja. Taiteilija ei ole sekopää luonnonvoima, vaan ihan normaali ihminen joka voi valita kuinka kohtelee kumppaniaan. Veikkaan, että ap kumppanisi ei ollut mustasukkainen harrasteestasi, vaan vittuuntunut itsekeskeisyyteesi.
Kannattaa harjoitella impulssien kontrollointia, ja pohtia onko oma impulssikontrolli hallinnassa normaalissa määrin. Jos ongelmaa ilmenee, voit kysyä lääkärin mielipidettä, taustalla voi olla adhd.
Karseeta lukea tätä aloitusta ja höpinää siitä että me taiteilijat oltais kaikki kusipäitä jotka ei keskity muuhun kuin omaan sisäiseen maailmaansa. Pliis ei tällasta, aikansa elänyttä taideukkelihöpinää! Otetaa rauhassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän hankaluutta on äitiyden ja luovan alan yhdistämisessä. Kumppanilla on omat juttunsa ja ymmärtää että minulla omani. Lapsilla ymmärrys ei aina riitä eikä sitä heiltä voisi myöskään vaatiakaan.
Veikkaan että olet ap hirveen nuori, lukioikäisenä koin samanlaisia suuria tunteita ja ajattelin että minä ja luovuuteni jäämme yksin kun on niin mahdotonta muiden ihmisten kanssa. Adhd-diagnoosi ja lääkitys auttoi sosiaalisiin ongelmiin kenties eniten. Suosittelen!
Veikkaisin jos olisin ADHD, en pystyisi esim. lukemaan kirjaa 10 tuntia päivässä. Joo, kokemusta pitkistä suhteista on.
--Ap
Googlaa ”adhd hyperfocus” tai ”adhd hyperfixation”. Kyllä nimenomaan pystyisit!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta jos ei olisi tasaisen (tappavaa) rytmiä, olisi taiteilijan yksinäisyys oman luomisensa kanssa. Silloin eläisi vielä enemmän oman kuplansa sisällä. Moni sortuu alkoholiin tai huumeisiin.
Herkkyys yhdistettynä älyyn on ihmiselle vaarallista. Maailmaa ei oikein tällöin pääse pakoon kuin eristäytymyllä tai naukkailemalla jatkuvasti päihteitä. Tuostapa tuo stereotypia kärsivästä ja päihdeongelmaisesta taiteilijasta syntyneekin.
Kyllä nykyään monet taiteilijat elävät tavallista elämää, menevät työhuoneelle töihin kello 9 ja lähtevät neljältä kotiin. Ei elämän tarvitse olla tuskaa.
Tiedän toki tuon. Ja varmaan heidänkin aikaansaannokset joitakin kiinnostaa, jos sillä kerta itsensä elättää. Kuolemattomat teokset taas tuppaa syntymään sieltä elämän ja kuoleman rajapinnoilta.
Taiteilijan ei tarvitse itse kokea asioita voidakseen tehdä niistä teoksia. Riittää, että osaat kuvitella asian uskottavasti. Katsojalle / kuulijalle sillä ei ole väliä, oletko itse kokenut asiat, joista kerrot. Omalla kokemuksella ei ole myöskään väliä taideinstituution näkökulmasta. Ehkä mediaseksikkyys ja -uskottavuus saattaa riippua siitä, mutta tämänkin yli pääsee.
Huomaan, että puhutaan taiteesta ja "taiteesta". Ei minulla jälkimmäistäkään vastaan mitään sinänsä ole, vaikka siihen liittyykin kaikenlaisia lieveilmiöitä. Pintapuolinen pyrkyröinti ja väkisin vääntäminen ei ole oikein koskaan vain puhutellut itseäni. Tuossa "taidetta" tehdään lähinnä itselle ja egolle, kun taas aidoimmillaan ego on ollut murskana jo hyvän matkaa ja tekemisillä ei ole mitään väliä. Silloin maailma vasta aukenee aidoimmillaan ja sitä voi havainnoida ja koostaa vaaditulla tarkkuudella ja luovuudella.
8-16 tarkoitin "8-16", voi olla vaikka 12-20 tai 24-06. Moni määrittelee sen työaikansa itse, eikä sen taiteen tekemisen tarvitse olla sellaista, että hiippailee kolme viikkoa omissa maailmoissaan syömättä ja kasvot maalissa. Voi toki olla, mutta usealla ei, koska perhe-elämä asettaa reunaehtoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä tarvitse olla edustava. 🤭
Väitän, että tarvitsee. Mielenkiintoisen näköinen, oma tyyli ja urheilullisuus on plussaa. Hyvinvoivan näköinen. Kukaan ei halua ostaa taidetta kaljamahaiselta ja haisevalta ihmiseltä.
Ei todellakaan pidä paikkaansa. Onneksi ei, koska paljon hyvää taidetta olisi jäänyt pois taidehistorian kirjoista.
Internetin aikakausi on muuttanut tätä asetelmaa. Ehkä ennen saatoit tehdä hyvää taidetta nukkumalla ladoissa ja olemalla kännissä kokoajan. Nykyään pitää olla mediaseksikäs. Seuraan instassa taiteilijoita jonkin verran ja pääsääntöisesti ovat hoikkia ja miellyttävän näköisiä. Naisilla korostuu tässäkin ulkonäkö enemmän.
Tottahan se on, että erityinen sisäinen maailma paistaa ihmisestä ulospäin. Energia, luovuus ja hyvinvointi. Taiteilija on antenni, joka vastaanottaa signaaleja. Jos näytät rikkinäiseltä, myös taiteesi on luultavasti sitä.Ajatus siitä, että taiteen tulee olla tietynlaista l. sanojesi mukaan 'ei rikkinäistä' on jo lähtökohtaisesti kaukana siitä, mitä taide on ja mihin taiteellisella ilmaisulla pyritään.
Ehkä uran alkuvaiheessa erilaiset ongelmat ajavat taiteen pariin. Mitä pidemmälle etenet, myös luotettava olemuksesi on valttia. Näytät siltä, että pidät sanasi, huolehdit aikatauluista ja olet normaalin kirjoissa. Et ole yksin tekemässä taidettasi: taustalla on muita osaajia, jotka haluavat kuukausipalkkansa. Kukaan ei halua tehdä epäluotettavan ihmisen kanssa töitä. Mielummin valitaan se lahjattomampi, jos homma saadaan kasaan näin.
Vierailija kirjoitti:
Olen taiteilija. Luovatkin ihmiset pystyvät kontrolloimaan impulsseja. Taiteilija ei ole sekopää luonnonvoima, vaan ihan normaali ihminen joka voi valita kuinka kohtelee kumppaniaan. Veikkaan, että ap kumppanisi ei ollut mustasukkainen harrasteestasi, vaan vittuuntunut itsekeskeisyyteesi.
Kannattaa harjoitella impulssien kontrollointia, ja pohtia onko oma impulssikontrolli hallinnassa normaalissa määrin. Jos ongelmaa ilmenee, voit kysyä lääkärin mielipidettä, taustalla voi olla adhd.
Karseeta lukea tätä aloitusta ja höpinää siitä että me taiteilijat oltais kaikki kusipäitä jotka ei keskity muuhun kuin omaan sisäiseen maailmaansa. Pliis ei tällasta, aikansa elänyttä taideukkelihöpinää! Otetaa rauhassa
No siinä määrin voin kontrolloida että voin kirjoittaa jonkun ajatuksen heti ylös, tai olla kirjoittamatta. Jos kirjoitan sen heti ylös, muistielin saa hetken levätä, ja mieli tyhjentyy hetkeksi. (Ainakin kunnes seuraavaa suurta ideaa.) Jos en kirjoita sitä ylös, kuormittaa se jossain määrin kokoajan ajatuksia, jottei se unohtuisi.
--Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin kuulostaa siltä, että Ap on päättänyt olla luova, koska katsoo voivansa oikeuttaa ja perustella sillä kaiken tekemänsä.
Kukaan ei ole koskaan 100 % läsnä suhteessa, ei edes ne perusduunaripariskunnat. Eivät vanhemmatkaan ole koskaan 100 % läsnä lastensa kanssa. Ei ihmisaivoja ole rakennettu niin. Jokainen uppoutuu ajatuksiinsa ja esim. kuka tahansa itseään kiinnostavaa työtä tekevä ihminen ei voi välttyä kantamasta töitä kotiin, ainakin ajatuksen tasolla.
Sen sijaan, jokaisessa ihmissuhteessa on tilanteita, missä toiselta saa odottaa täyttä läsnäoloa. Se, ettei kykene tällaisessa tilanteessa siihen, ei ole luovuuden vika, vaan itsekkyyden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta jos ei olisi tasaisen (tappavaa) rytmiä, olisi taiteilijan yksinäisyys oman luomisensa kanssa. Silloin eläisi vielä enemmän oman kuplansa sisällä. Moni sortuu alkoholiin tai huumeisiin.
Herkkyys yhdistettynä älyyn on ihmiselle vaarallista. Maailmaa ei oikein tällöin pääse pakoon kuin eristäytymyllä tai naukkailemalla jatkuvasti päihteitä. Tuostapa tuo stereotypia kärsivästä ja päihdeongelmaisesta taiteilijasta syntyneekin.
Kyllä nykyään monet taiteilijat elävät tavallista elämää, menevät työhuoneelle töihin kello 9 ja lähtevät neljältä kotiin. Ei elämän tarvitse olla tuskaa.
Tiedän toki tuon. Ja varmaan heidänkin aikaansaannokset joitakin kiinnostaa, jos sillä kerta itsensä elättää. Kuolemattomat teokset taas tuppaa syntymään sieltä elämän ja kuoleman rajapinnoilta.
Taiteilijan ei tarvitse itse kokea asioita voidakseen tehdä niistä teoksia. Riittää, että osaat kuvitella asian uskottavasti. Katsojalle / kuulijalle sillä ei ole väliä, oletko itse kokenut asiat, joista kerrot. Omalla kokemuksella ei ole myöskään väliä taideinstituution näkökulmasta. Ehkä mediaseksikkyys ja -uskottavuus saattaa riippua siitä, mutta tämänkin yli pääsee.
Voit kirjoittaa sodasta uskottavasti käymättä itse ikinä sota-alueella. Tällä ei oikeastaan ole edes merkitystä katsojan / kuulijan / kokijan näkökulmasta.
Siksi voit hyvin mennä työhuoneellesi kello 9 ja kirjoittaa koko päivän uskottavasti sodasta, jos sinulla on tarpeeksi hyvä mielikuvitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voi että, varmaan tosi rasittavaa olla noin luova jokaisena hereilläolohetkenä. Tsemppiä ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta jos ei olisi tasaisen (tappavaa) rytmiä, olisi taiteilijan yksinäisyys oman luomisensa kanssa. Silloin eläisi vielä enemmän oman kuplansa sisällä. Moni sortuu alkoholiin tai huumeisiin.
Herkkyys yhdistettynä älyyn on ihmiselle vaarallista. Maailmaa ei oikein tällöin pääse pakoon kuin eristäytymyllä tai naukkailemalla jatkuvasti päihteitä. Tuostapa tuo stereotypia kärsivästä ja päihdeongelmaisesta taiteilijasta syntyneekin.
Kyllä nykyään monet taiteilijat elävät tavallista elämää, menevät työhuoneelle töihin kello 9 ja lähtevät neljältä kotiin. Ei elämän tarvitse olla tuskaa.
Tiedän toki tuon. Ja varmaan heidänkin aikaansaannokset joitakin kiinnostaa, jos sillä kerta itsensä elättää. Kuolemattomat teokset taas tuppaa syntymään sieltä elämän ja kuoleman rajapinnoilta.
Taiteilijan ei tarvitse itse kokea asioita voidakseen tehdä niistä teoksia. Riittää, että osaat kuvitella asian uskottavasti. Katsojalle / kuulijalle sillä ei ole väliä, oletko itse kokenut asiat, joista kerrot. Omalla kokemuksella ei ole myöskään väliä taideinstituution näkökulmasta. Ehkä mediaseksikkyys ja -uskottavuus saattaa riippua siitä, mutta tämänkin yli pääsee.
Voit kirjoittaa sodasta uskottavasti käymättä itse ikinä sota-alueella. Tällä ei oikeastaan ole edes merkitystä katsojan / kuulijan / kokijan näkökulmasta.
Siksi voit hyvin mennä työhuoneellesi kello 9 ja kirjoittaa koko päivän uskottavasti sodasta, jos sinulla on tarpeeksi hyvä mielikuvitus.
Harva pysyy kuvittelemaan ihmisten tunteet tai reaktiot sodan kauhuihin, mikäli ei ole jaksanut keskittyä muiden ihmisten tunteisiin tai käytökseen arkielämässä. Oma käytös on kuitenkin vain yhden ihmisen tapa kohdata asioita.
Vierailija kirjoitti:
Olen taiteilija. Luovatkin ihmiset pystyvät kontrolloimaan impulsseja. Taiteilija ei ole sekopää luonnonvoima, vaan ihan normaali ihminen joka voi valita kuinka kohtelee kumppaniaan. Veikkaan, että ap kumppanisi ei ollut mustasukkainen harrasteestasi, vaan vittuuntunut itsekeskeisyyteesi.
Kannattaa harjoitella impulssien kontrollointia, ja pohtia onko oma impulssikontrolli hallinnassa normaalissa määrin. Jos ongelmaa ilmenee, voit kysyä lääkärin mielipidettä, taustalla voi olla adhd.
Karseeta lukea tätä aloitusta ja höpinää siitä että me taiteilijat oltais kaikki kusipäitä jotka ei keskity muuhun kuin omaan sisäiseen maailmaansa. Pliis ei tällasta, aikansa elänyttä taideukkelihöpinää! Otetaa rauhassa
Kyllä, kiitos.
Lähisukulaiseni on eräs nimekäs taidemaalari. Hän on elättänyt itsensä (ja perheensä) jo 40 vuotta töillään. Tavallisempaa miestä ei voisi olla. Hänellä on toki ateljaa (työhuone, kuten itse sitä kutsuu), mutta se ei ole mikään suljettu tila, josta värisevän sielun hauras, mutta ah, niin väkevä luovuus karkaa, jos joku oven avaa ja tulee esim. imuroimaan huoneen.
Muutenkin tuntuu, että tämä pariskunta on oman ikäpolvensa tavallisuuden stereotypia. Yhteiseloa miehellä ja hänen duunarivaimollaan on takana jo 60 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin kuulostaa siltä, että Ap on päättänyt olla luova, koska katsoo voivansa oikeuttaa ja perustella sillä kaiken tekemänsä.
Kukaan ei ole koskaan 100 % läsnä suhteessa, ei edes ne perusduunaripariskunnat. Eivät vanhemmatkaan ole koskaan 100 % läsnä lastensa kanssa. Ei ihmisaivoja ole rakennettu niin. Jokainen uppoutuu ajatuksiinsa ja esim. kuka tahansa itseään kiinnostavaa työtä tekevä ihminen ei voi välttyä kantamasta töitä kotiin, ainakin ajatuksen tasolla.
Sen sijaan, jokaisessa ihmissuhteessa on tilanteita, missä toiselta saa odottaa täyttä läsnäoloa. Se, ettei kykene tällaisessa tilanteessa siihen, ei ole luovuuden vika, vaan itsekkyyden.
Sinulle ja "ADHD-äidille": Olin hyvin paljon paikalla, tehtiin yhteisiä juttuja ja yhteisiä reissuja, mutta samaa aikaan yleensä kirjoitin hyvin paljon paperille tai kojeelle. Osan pyrin tekemään salaa, jottei kävisi ilmi että välillä oikeasti kirjotan (ehkä jonkun mielestä paskaa) vähintään pari tuhatta sanaa tai riimiä päivässä.
No arvioisin 5000 sanaa, mutta tästä joku varmaan syyttää kehuskelusta/liioittelusta.
--Ap
Vierailija kirjoitti:
Aika monet luovista aloista on 8-16 aloja, jopa kirjailijat ja kuvataiteilijat saattavat työskennellä tiettyjen aikojen mukaan. Maallikkomyytti, että sitä olisi kauhean luova ympäri vuorokauden ja toimisi vain inspiksen saatuaan. Tietenkin luovuus näkyy ihmisen muussakin elämässä ja tavassa olla ihminen, mutta harvalla häiritsevästi, että se parisuhdetta haittaisi. Päin vastoin.
Olin juuri tulossa kommentoimaan samaa. Tuttavapiiriini kuuluu monia taidemaalareita, kirjailijoita, näyttelijöitä, muusikkoja. Muita luovan alan tekijöitä. Tästä syystä olen jokusen kanssa parisuhteeseen päätynytkin. Eikä yksikään ole sellainen, joka ei edes aamukahviin pysty keskittymään KOSKA MINÄ OLEN TAITEILIJA, PITÄÄ TAITEILLA KOKO AJAN.
Ap. kuulostaa wanna-be -taiteilijalta sekä huonomuistiselta.
Tarkoitan nykyaikaa. Et saa töitäsi esille taidemuseoihin, jos sinulla ei ole oikeaa teoreettista osaamista. Voit tehdä hienoja töitä, mutta taidehistoriaan et pääse, ellet saa töitäsi museoihin.